Tapailu vs seurustelu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään aika usein seurustelusta sovitaan erikseen, ennen ei tapailukulttuuria Suomessa juuri ollut, mutta nyt se on jo on monille ihan normaali juttu. Hienoa tietysti, jos asiat menevät toisille niin omalla painollaan, ettei asiasta tarvitse edes keskustella, mutta aika monet kyllä "virallisesti" sopivat seurustelevansa. Ja olen myös kuullut tapauksista, joissa toinen on luullut että seurustellaan ja toinen taas on ajatellut että kyseessä on vasta kevyt tapailu...

Mulle taas ei ole mikään meriitti se ettei asioista tarvitse kesustella kumppanin kanssa. Itse rakastan hyviä keskuteluita.

Mikä oletus tämä on, että ne ihmiset, jotka eivät "sovi erikseen seurustelusta" (tai jopa sovi, että nyt tapailu on muuttunut seurusteluksi) eivät muka keskustelisi mistään muustakaan? Minäkin rakastan hyviä keskusteluita, mutta en rakasta mitään "aletaanko seurustelemaan" -tyyppisiä suhteen aloituksia. Itselleni on jotenkin itseisarvo, että suhde alkaa ihan vain siksi, että kumpikin haluaa niin kovasti olla toisen kanssa, ja kemia on valtava. Kokisin, ettei homma toimi, jos jommalle kummalle on epäselvää, onko kyseessä suhde.

Meinaat että seurustelusta voidaan sopia ainoastaan niin että toinen kysyy toiselta että alatko oleen?

Aika kapeakatseinen ajatus. Mä ainakin mieheni kanssa olen pitkiä pätkiä keskustellut miten ihanaa on olla yhdessä,  ollaan pohdittu tulevaisuutta mitä tehdään yhjdessä, keskusteltu siitä mitä molemmat tältä suhteelta haluaa jne. Ihmettelen tosiaan niitä suhteita joissa näistä asioista ei puhuta, ja täten _sovita_ että ollaan vain toisten kanssa.  Mitä erikseen sopimista tuo on? Kyllä se vaikuttaa siltä ettei kumppanin kanssa voi käyttää seurustelu sanaa, oletetaan toisen mielenliikkeet, eikä keksustella mistään tärkeästä. 

Jos seurustelee jonkun kanssa, niin kyllä se pitää voida ääneen sanoa, vai pitääkö sitä omaa seurustelua hävetä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällainen sopimuskulttuuri kuulostaa erikoiselta. Jonkunlaiselta takaportilta ihmisille, jotka ovat kykenemättömiä sitoutumaan yhteen ihmiseen edes sen tutustumisen ajaksi. Halutaan pitää kaikki ovet auki ja sen sijaan että TÄMÄ kerrottaisiin rehellisesti sille tapailukumppanille, vedotaan sitten myöhemmin siihen, että olisihan sinun pitänyt tajuta, että mä vain kokeilen sinua, kun eihän me mitään sovittu. Pystyykö tällaiset ihmiset sitten koskaan edes rakastumaan, kun on se ovi aina vähintään raollaan.

Ihan samalla tavallahan oletat itsekin. Että jos joku pyytää sua kahville, niin hän ei saa pyytää ketään toista kahville, eikä vastata kenenkään kahvipyyntöön myöntävästi tekemättä siitä raporttia sinulle.

Sano sille miehelle että jos lähden kahville, niin vaadin ettet käy aikana x-y kahvilla kenenkään muun naisen kanssa.

Jos mä pyydän jotain leffaan, ja hän suostuu, niin en oleta sen tarkoittavan sitä että nyt minä omistan hänet, ja voin sanella säännöt. Ne on hei yhdet, kahdet treffit, ei kosinta.

Usein kyse on vähän useammista treffeistä kuin yksistä tai kaksista, eikä todellakaan pelkästä kahvilla käymisesestä. On tutustuttu paljon pidempään ja tapailukumppanin kanssa harrastetaan myös seksiä. Kuitenkin samaan aikaan sovitaan tapaamisia muiden kanssa ja mennään sänkyyn heidänkin kanssaan. Seksikään ei siis merkitse näille ihmisille yhtään mitään.

Kertoisitko vielä mikä estää sinnua avaamasta suutasi, ja puhumasta kumppanin kanssa jonka kanssa harrastat jo seksiäkin? Mikä on se syy miksi et hänen kanssaan voi aiheesta keskustella, kun se selkeästi on sinulle kuitenkin tärkeä asia?

Olen ollut tasan kerran tuollaisessa tilanteessa ja silloin en puhunut asiasta, koska silloin olin kokematon ja oletin, että kuukausien yhteydenpito ja tapaileminen merkitsisi enemmän hänellekin. Toki olimme keskustelleet, mitä kumpikin on suhteelta hakemassa. Oletin että vakavaa suhdetta hakeva ihminen lähtisi hyvissä ajoin kun huomaisi, että edelleen on kiinnostusta muitakin kohtaan, eikä selän takana pyöritä useampaa. En todellakaan tiennyt että on monen pyörittäminen samaan aikaan on tänä päivänä enemmänkin sääntö kuin poikkeus myös ihmisillä, jotka ovat niin sanotusti tosissaan liikkeellä. Olen tuon kokemuksen jälkeen viisaampi. Vaikka eipä kyllä ole pelkoakaan että enää vastaavaan tilanteeseen päätyisin, sen verran tehokkaasti meni maku koko deittailusta.

Ahaa! Nuoret ihmiset vielä opettelee, ja takkiin tulee monesti ennen kuin natsaa kunnolla. 

No mulle riitti tämä yksi kerta. Jälkikäteen kyllä harmittaa oma tyhmyys ja rankasti, sillä tuo kokemus takasi sen, etten koskaan tule kohtaamaan ketään oikeasti sopivaa. Olin muuten jo selkeästi päälle parikymppinen, ei ollut nuorempana osunut kohdalle kiinnostavia ihmisiä.

Jokainen tekee itse ne omat valintansa. Onnea valitsemallasi tiellä.

Ei siinä paljoa vaihtoehtoja ole. Riittää kun muistaa sen helvetillisen kivun, missä joutui elämään pitkään tuon jälkeen. Ei enää ikinä samaa uudestaan. Moni pääsee helpommalla ja olen iloinen heidän puolestaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Eli kaikesta muusta voi puhua, muttei siitä että seurustellaan? Aika erikoiselta kyllä vaikuttaa. Ihme mörkö täytyy olla tuon seurustelu-sanan, Itse en sellaisen kanssa kimppaan menisi joka ei pysty kesksutelemaan seurustelusta, mutta kukin tyylillään.

Kyllä seurustelusta voi keskustella. Toiseen viestiin juuri kirjoitin, että jos jompi kumpi osapuoli ei ole varma tilanteesta, on se merkki siitä, että jokin ei toimi. Nimittäin silloin, kun kumpikin haluaa olla yhdessä, on kemiaa, vetovoimaa ja synkkaa loistavasti, ei asia vain ole epäselvä. Silloin asiat etenevät luontevasti suhteeseen eikä joku "alettaisko seurustella" -tyyppinen kysymys ole edes olennainen. 

Varmaan kaikkea muutakin on tuollaisissa suhteissa, joista ei ääneen uskalleta puhua. Jos jo pelkkä seurustelusta puhuminen ottaa noin voimille. Ei kiitos minulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

Vastasin tähän jo äsken, mutta unohtui kommentoida tätä, että kyllä yhteisestä tulevaisuudesta voi puhua, tai voi tehdä yhdessä suunnitelmia, vaikka seurusteluun ei olisi päädytty sopimalla siitä erikseen. Kuten kerroin, kyllä meillä onnistui yhteisen asunnon etsiminen ja lasten hankkiminenkin, vaikka emme olleet missään vaiheessa sopineet erikseen seurustelusta ;)  Joskus asiat vain menevät luontevasti! Alusta asti oli selvää, että halusimme olla yhdessä.

Mitä epäluontevaa siinä on että keskustelee, ja kommunikoi toisen kanssa, ja sen jälkeen päädytään yhdessä seurustelemaan? Samalla periaatteellahan olisi pitänyt luontevasti sitten vain päätyä yhteiseen asuntoon, ja lapsetkin vain luontevasti tupsahtaisivat elämään ilman mitään keskustelua etukäteen. Muutoinhan lapset tehtiin epäluontevasti.

Eikä sillä että ilmoittaa halunsa seurustella tosissaan toisen kanssa ole mitään tekemistä sen kanssa onko alusta asti ollut selvää että haluaa olla yhdessä toisen kanssa. Suun voi avata, ja asioista voi puhua ja kysyä, vaikka haluaakin olla toisen kanssa. Miksi ihmeessä ei voisi?

Tottakai voi, mutta ilmeisesti meille sitten ei ollut tarpeen kysyä erikseen, onko kyseessä seurustelu, eikä ollut tarvetta sopia asiasta erikseen. En tässä väitäkään, etteikö kukaan saisi tehdä niin, mutta itse olen vain kokenut, että kun juttu toimii, ei tuollainen välttämättä ole tarpeellista tai olennaista. Joillain kirjoittajilla tuntuu olevan se käsitys, että seurustelusta sopimattomuus johtuu siitä, ettei "uskalla" puhua asiasta, mutta kyse voi olla vain siitä, ettei asia edes tule mieleen, koska suhde etenee luonnostaan jo muutenkin. Ja jotkut tuntuvat myös kuvittelevan, että jos ei ole erikseen sovittu seurustelusta, ei jompi kumpi tai kumpikaan tiedä, missä mennään. Mutta jos suhde etenee ja syvenee luonnostaan, ei se todellakaan ole epäselvää.

 

Eli tiedät myötäsyntyisesti mitä mieltä miehesi on kaikista asioista? Enpä usko :D Voi tulla yllätyksiä myöhemmin :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen aina luullut, että tämä on kaikille aikuisille selvää.

Puhumalla sovitaan milloin suhde on vain tapailua (eli tutustumista) ja milloin seurustelua.

No, nyt sinun on aika oppia, että maailma ei ole noin yksinkertaista, että kaikki toimivat juuri tietyn, simppelin kaavan mukaan, ja että siitä kaavasta voi kätevästi tarkistaa, missä mennään. Usein juuri ihmissuhteet eivät ole niin yksinkertaisia. Ihmissuhteissa pitää osata ymmärtää muutakin kuin selkeitä kaavamaisia tapoja.

Ei tarvitse. Jokainen saa edetä omalla tyylillään, jos se kerran itselle parhaiten sopii. Sitten vain valkkaa sellaisen joka on samaa mieltä asioista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään aika usein seurustelusta sovitaan erikseen, ennen ei tapailukulttuuria Suomessa juuri ollut, mutta nyt se on jo on monille ihan normaali juttu. Hienoa tietysti, jos asiat menevät toisille niin omalla painollaan, ettei asiasta tarvitse edes keskustella, mutta aika monet kyllä "virallisesti" sopivat seurustelevansa. Ja olen myös kuullut tapauksista, joissa toinen on luullut että seurustellaan ja toinen taas on ajatellut että kyseessä on vasta kevyt tapailu...

Mulle taas ei ole mikään meriitti se ettei asioista tarvitse kesustella kumppanin kanssa. Itse rakastan hyviä keskuteluita.

Mikä oletus tämä on, että ne ihmiset, jotka eivät "sovi erikseen seurustelusta" (tai jopa sovi, että nyt tapailu on muuttunut seurusteluksi) eivät muka keskustelisi mistään muustakaan? Minäkin rakastan hyviä keskusteluita, mutta en rakasta mitään "aletaanko seurustelemaan" -tyyppisiä suhteen aloituksia. Itselleni on jotenkin itseisarvo, että suhde alkaa ihan vain siksi, että kumpikin haluaa niin kovasti olla toisen kanssa, ja kemia on valtava. Kokisin, ettei homma toimi, jos jommalle kummalle on epäselvää, onko kyseessä suhde.

Meinaat että seurustelusta voidaan sopia ainoastaan niin että toinen kysyy toiselta että alatko oleen?

Aika kapeakatseinen ajatus. Mä ainakin mieheni kanssa olen pitkiä pätkiä keskustellut miten ihanaa on olla yhdessä,  ollaan pohdittu tulevaisuutta mitä tehdään yhjdessä, keskusteltu siitä mitä molemmat tältä suhteelta haluaa jne. Ihmettelen tosiaan niitä suhteita joissa näistä asioista ei puhuta, ja täten _sovita_ että ollaan vain toisten kanssa.  Mitä erikseen sopimista tuo on? Kyllä se vaikuttaa siltä ettei kumppanin kanssa voi käyttää seurustelu sanaa, oletetaan toisen mielenliikkeet, eikä keksustella mistään tärkeästä. 

Jos seurustelee jonkun kanssa, niin kyllä se pitää voida ääneen sanoa, vai pitääkö sitä omaa seurustelua hävetä?

Tässä ketjussa käsittääkseni puhutaan toisenlaisesta keskustelusta kuin mitä sinä kuvasit. Tässähän puhutaan siitä, että sovitaan toisen kanssa, että nyt tapailu on muuttunut seurusteluksi. Sanamuoto voi toki olla muukin kuin "aletaanko oleen", mutta ei tämän ketjun aiheena ole kuvaamasi keskustelut - joista en muuten ole itse puhunut kertaakaan, kun olen kirjoittanut, että en tunne tarvetta sopia erikseen seurustelusta. Joten älä vääristele sanomisiani, kiitos. Myöskään en ole kirjoittanut missään, etteikö sanaa "seurustelu" saisi käyttää. Pitäisiköhän sinun lukaista ketju uudestaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen aina luullut, että tämä on kaikille aikuisille selvää.

Puhumalla sovitaan milloin suhde on vain tapailua (eli tutustumista) ja milloin seurustelua.

No, nyt sinun on aika oppia, että maailma ei ole noin yksinkertaista, että kaikki toimivat juuri tietyn, simppelin kaavan mukaan, ja että siitä kaavasta voi kätevästi tarkistaa, missä mennään. Usein juuri ihmissuhteet eivät ole niin yksinkertaisia. Ihmissuhteissa pitää osata ymmärtää muutakin kuin selkeitä kaavamaisia tapoja.

Ei tarvitse. Jokainen saa edetä omalla tyylillään, jos se kerran itselle parhaiten sopii. Sitten vain valkkaa sellaisen joka on samaa mieltä asioista.

Tästä samaa mieltä. Nythän sinäkin sitä paitsi pääsit ajattelussasi eteenpäin, kun et enää oletakaan kaikkien toimivan samalla lailla, vaan ymmärrät, että olemme kaikki erilaisia ja tykkäämme tehdä asiat eri tavalla. Hienoa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

Vastasin tähän jo äsken, mutta unohtui kommentoida tätä, että kyllä yhteisestä tulevaisuudesta voi puhua, tai voi tehdä yhdessä suunnitelmia, vaikka seurusteluun ei olisi päädytty sopimalla siitä erikseen. Kuten kerroin, kyllä meillä onnistui yhteisen asunnon etsiminen ja lasten hankkiminenkin, vaikka emme olleet missään vaiheessa sopineet erikseen seurustelusta ;)  Joskus asiat vain menevät luontevasti! Alusta asti oli selvää, että halusimme olla yhdessä.

Mitä epäluontevaa siinä on että keskustelee, ja kommunikoi toisen kanssa, ja sen jälkeen päädytään yhdessä seurustelemaan? Samalla periaatteellahan olisi pitänyt luontevasti sitten vain päätyä yhteiseen asuntoon, ja lapsetkin vain luontevasti tupsahtaisivat elämään ilman mitään keskustelua etukäteen. Muutoinhan lapset tehtiin epäluontevasti.

Eikä sillä että ilmoittaa halunsa seurustella tosissaan toisen kanssa ole mitään tekemistä sen kanssa onko alusta asti ollut selvää että haluaa olla yhdessä toisen kanssa. Suun voi avata, ja asioista voi puhua ja kysyä, vaikka haluaakin olla toisen kanssa. Miksi ihmeessä ei voisi?

Tottakai voi, mutta ilmeisesti meille sitten ei ollut tarpeen kysyä erikseen, onko kyseessä seurustelu, eikä ollut tarvetta sopia asiasta erikseen. En tässä väitäkään, etteikö kukaan saisi tehdä niin, mutta itse olen vain kokenut, että kun juttu toimii, ei tuollainen välttämättä ole tarpeellista tai olennaista. Joillain kirjoittajilla tuntuu olevan se käsitys, että seurustelusta sopimattomuus johtuu siitä, ettei "uskalla" puhua asiasta, mutta kyse voi olla vain siitä, ettei asia edes tule mieleen, koska suhde etenee luonnostaan jo muutenkin. Ja jotkut tuntuvat myös kuvittelevan, että jos ei ole erikseen sovittu seurustelusta, ei jompi kumpi tai kumpikaan tiedä, missä mennään. Mutta jos suhde etenee ja syvenee luonnostaan, ei se todellakaan ole epäselvää.

 

Eli tiedät myötäsyntyisesti mitä mieltä miehesi on kaikista asioista? Enpä usko :D Voi tulla yllätyksiä myöhemmin :D

Ei myötäsyntyisesti. Toimivassa suhteessa on kumppanin kanssa ihana keskustella. Yllätyksiä toivottavasti tuleekin, koska yllätyksetön ihminen olisi tylsä :D On ihanaa oppia omasta kumppanistaan uusia asioita ja syventää hänen tuntemistaan. Tämä on kuitenkin nyt taas täysin eri asia kuin se, onko välttämättä käydä joku keskustelu seurustelun aloittamisesta. Nyt näyttää siltä, että joidenkin mielestä se on ehdottoman välttämätöntä, mutta oma kokemukseni on ollut se, että ei se ole, jos juttu toimii - tai silloin ei edes tule mieleen, että pitäisikö seurustelusta sopia erikseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Eli kaikesta muusta voi puhua, muttei siitä että seurustellaan? Aika erikoiselta kyllä vaikuttaa. Ihme mörkö täytyy olla tuon seurustelu-sanan, Itse en sellaisen kanssa kimppaan menisi joka ei pysty kesksutelemaan seurustelusta, mutta kukin tyylillään.

Kyllä seurustelusta voi keskustella. Toiseen viestiin juuri kirjoitin, että jos jompi kumpi osapuoli ei ole varma tilanteesta, on se merkki siitä, että jokin ei toimi. Nimittäin silloin, kun kumpikin haluaa olla yhdessä, on kemiaa, vetovoimaa ja synkkaa loistavasti, ei asia vain ole epäselvä. Silloin asiat etenevät luontevasti suhteeseen eikä joku "alettaisko seurustella" -tyyppinen kysymys ole edes olennainen. 

Varmaan kaikkea muutakin on tuollaisissa suhteissa, joista ei ääneen uskalleta puhua. Jos jo pelkkä seurustelusta puhuminen ottaa noin voimille. Ei kiitos minulle.

Ajatteletko siis, että jos henkilöt päätyvät suhteeseen ilman, että ovat käyneet keskustelua seurustelun aloittamisesta, se tarkoittaa sitä, että he eivät voi puhua seurusteluun liittyvistä asioista ollenkaan tai muutenkaan eivät "uskalla puhua ääneen"? Loistavaa päättelyä, olet varmaan ihan itse omilla aivoillasi miettinyt tämän!

Joskus ihmettelen, miten yksinkertaisia aikuisia tässäkin maassa elelee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Eli kaikesta muusta voi puhua, muttei siitä että seurustellaan? Aika erikoiselta kyllä vaikuttaa. Ihme mörkö täytyy olla tuon seurustelu-sanan, Itse en sellaisen kanssa kimppaan menisi joka ei pysty kesksutelemaan seurustelusta, mutta kukin tyylillään.

Kyllä seurustelusta voi keskustella. Toiseen viestiin juuri kirjoitin, että jos jompi kumpi osapuoli ei ole varma tilanteesta, on se merkki siitä, että jokin ei toimi. Nimittäin silloin, kun kumpikin haluaa olla yhdessä, on kemiaa, vetovoimaa ja synkkaa loistavasti, ei asia vain ole epäselvä. Silloin asiat etenevät luontevasti suhteeseen eikä joku "alettaisko seurustella" -tyyppinen kysymys ole edes olennainen. 

Tuo voi olla merkki ihan siitäkin, että sillä ihmisellä on huonoja kokemuksia taustalla. Vaikka kaikki tuntuisi toimivan, kokee silti vaikeaksi luottaa ja tarvitsee varmistuksen sille missä mennään ja että varmasti ollaan samalla sivulla. Kaikki pariuhdetta haluavat ihmiset eivät ole ehjiä ja se saattaa joskus näkyä heidän käytöksessään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Joo kyllä, vain teidän suhde oli niin intohimoinen ja kemiaa sen kuin tihkui ympäriinsä, että kyllä oli sillä selvää että olette together forever 🙄.

Todellisuudessa olitte vain onnekkaita. Ystäväni tunsi ihan samoin kuin sinä. Kaikki oli "selvää" mutta ääneen ei mitään sanottu. 2,5 vuoden jälkeen selvisi ettei mies ollut koko aikana ajatellut että heillä oli suhdetta/seurustelua lainkaan.

En ymmärrä mitä pahaa kommunikaatiossa on? Miksi pitää ylpeillä sillä että mehän ei suhteen tilasta keskusteltu! Nimenomaan jos ne tunteet ovat niin palavat ja intohimoiset asiasta kannattaa keskustella, ettei tule takkiin ja pahasti.

Joillekin tuntuu olevan seurustelua jo se että sovitaan ettei tapailla muita. Omasta mielestä tuo ei vielä riitä, vaan seurustelua se on sitten kun se on puheeksi otettu ja molemmat on yhteisymmärryksessä asiasta.

Muuten olisin seurustellut tämän nykyisen tapailemani miehen kanssa jo kolmisen kuukautta. Nyt se asia tosin pitäisi ottaa puheeksi pikkuhiljaa. Vaan kannattaisiko odottaa miehen aloitetta siihen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

Vastasin tähän jo äsken, mutta unohtui kommentoida tätä, että kyllä yhteisestä tulevaisuudesta voi puhua, tai voi tehdä yhdessä suunnitelmia, vaikka seurusteluun ei olisi päädytty sopimalla siitä erikseen. Kuten kerroin, kyllä meillä onnistui yhteisen asunnon etsiminen ja lasten hankkiminenkin, vaikka emme olleet missään vaiheessa sopineet erikseen seurustelusta ;)  Joskus asiat vain menevät luontevasti! Alusta asti oli selvää, että halusimme olla yhdessä.

Kyllä nyt ollaan niin ylemmyydentuntoisia, että. Ihan lasten hankkiminenkin onnistui intuitiivisesti ilman sopimuksia. Huh, onneksi olkoon, teillä on maailman sujuvin suhde kun ihan toistenne ajatukset luette pelkän kemian voimilla!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Joo kyllä, vain teidän suhde oli niin intohimoinen ja kemiaa sen kuin tihkui ympäriinsä, että kyllä oli sillä selvää että olette together forever 🙄.

Todellisuudessa olitte vain onnekkaita. Ystäväni tunsi ihan samoin kuin sinä. Kaikki oli "selvää" mutta ääneen ei mitään sanottu. 2,5 vuoden jälkeen selvisi ettei mies ollut koko aikana ajatellut että heillä oli suhdetta/seurustelua lainkaan.

En ymmärrä mitä pahaa kommunikaatiossa on? Miksi pitää ylpeillä sillä että mehän ei suhteen tilasta keskusteltu! Nimenomaan jos ne tunteet ovat niin palavat ja intohimoiset asiasta kannattaa keskustella, ettei tule takkiin ja pahasti.

Lyhyet vastaukset kysymyksiisi: Kommunikaatiossa ei ole mitään pahaa. Kukaan ei ole ylpeillyt sillä, että ei ole keskustellut suhteen tilasta. Tässä on lähinnä tuotu esiin vain se, että kaikki eivät ole sopineet erikseen seurustelusta, eikä se ole kaikille tuntunut mitenkään tarpeelliselta. Se ei tarkoita edelleenkään sitä, etteivätkö nämä ihmiset pystyisi keskustelemaan suhteestaan kumppaninsa kanssa. 

Tuo ystäväsi tilanne lienee aika erikoinen, enkä usko, että tuo on sellaisenaan yleistettävissä. Toisaalta 25 vuoden aikana mies oli ilmeisesti teeskennellyt niin hyvin, että vaikka ystäväsi olisi kysynyt seurustelusta, olisi pikku valhe siinä kohtaa ollut pientä kaiken muun rinnalla. Ei tuollaisessa tilanteessa ongelma ole se, että joku ei ole tajunnut kysyä oikeaa kysymystä tai sopia seurustelusta erikseen, vaan ongelma on tuossa jokin ihan muu. Ilmeisesti mies halusi eron hetkellä loukata muuten vain. 

Tottakai olin onnekas, kun löysin ihmisen, jonka kanssa synkkasi niin hyvin ja asiat loksahtelivat paikoilleen niin luontevasti. Eihän sellaisia ihmisiä ihan noin vain tule kohdalle. Mutta eipä niiden epäsopivien kanssa suhde sen paremmaksi sopimalla muutu - silloin on ehkä suhteen ehdot selkeät, mutta jos se kaikki sisältö puuttuu, joka toimivammissa suhteissa liimaisi ihmiset toisiinsa ja syventäisi suhteen luonnostaan, en suoraan sanottuna ole varma, kuinka merkityksellistä se sopiminenkaan silloin on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

Vastasin tähän jo äsken, mutta unohtui kommentoida tätä, että kyllä yhteisestä tulevaisuudesta voi puhua, tai voi tehdä yhdessä suunnitelmia, vaikka seurusteluun ei olisi päädytty sopimalla siitä erikseen. Kuten kerroin, kyllä meillä onnistui yhteisen asunnon etsiminen ja lasten hankkiminenkin, vaikka emme olleet missään vaiheessa sopineet erikseen seurustelusta ;)  Joskus asiat vain menevät luontevasti! Alusta asti oli selvää, että halusimme olla yhdessä.

Kyllä nyt ollaan niin ylemmyydentuntoisia, että. Ihan lasten hankkiminenkin onnistui intuitiivisesti ilman sopimuksia. Huh, onneksi olkoon, teillä on maailman sujuvin suhde kun ihan toistenne ajatukset luette pelkän kemian voimilla!

Kyllä lapsen hankkiminen onnistui ilman, että oltiin sovittu seurustelusta. Muistathan ketjun aiheen - tässä keskustellaan seurustelusta sopimisesta, ei ole kyse kaikesta muusta kommunikaatiosta. Mutta sinulta ilmeisesti alkoi argumentit loppua, koska päätit alkaa vääristellä toisten kirjoituksia ja vinoilla siltä pohjalta - etkä edes erityisen nokkelasti. Melko väsynyttä läppää, sanoisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Eli kaikesta muusta voi puhua, muttei siitä että seurustellaan? Aika erikoiselta kyllä vaikuttaa. Ihme mörkö täytyy olla tuon seurustelu-sanan, Itse en sellaisen kanssa kimppaan menisi joka ei pysty kesksutelemaan seurustelusta, mutta kukin tyylillään.

Kyllä seurustelusta voi keskustella. Toiseen viestiin juuri kirjoitin, että jos jompi kumpi osapuoli ei ole varma tilanteesta, on se merkki siitä, että jokin ei toimi. Nimittäin silloin, kun kumpikin haluaa olla yhdessä, on kemiaa, vetovoimaa ja synkkaa loistavasti, ei asia vain ole epäselvä. Silloin asiat etenevät luontevasti suhteeseen eikä joku "alettaisko seurustella" -tyyppinen kysymys ole edes olennainen. 

Tuo voi olla merkki ihan siitäkin, että sillä ihmisellä on huonoja kokemuksia taustalla. Vaikka kaikki tuntuisi toimivan, kokee silti vaikeaksi luottaa ja tarvitsee varmistuksen sille missä mennään ja että varmasti ollaan samalla sivulla. Kaikki pariuhdetta haluavat ihmiset eivät ole ehjiä ja se saattaa joskus näkyä heidän käytöksessään.

Tämä on tietenkin totta, ja tosi hyvä pointti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Joo kyllä, vain teidän suhde oli niin intohimoinen ja kemiaa sen kuin tihkui ympäriinsä, että kyllä oli sillä selvää että olette together forever 🙄.

Todellisuudessa olitte vain onnekkaita. Ystäväni tunsi ihan samoin kuin sinä. Kaikki oli "selvää" mutta ääneen ei mitään sanottu. 2,5 vuoden jälkeen selvisi ettei mies ollut koko aikana ajatellut että heillä oli suhdetta/seurustelua lainkaan.

En ymmärrä mitä pahaa kommunikaatiossa on? Miksi pitää ylpeillä sillä että mehän ei suhteen tilasta keskusteltu! Nimenomaan jos ne tunteet ovat niin palavat ja intohimoiset asiasta kannattaa keskustella, ettei tule takkiin ja pahasti.

Lyhyet vastaukset kysymyksiisi: Kommunikaatiossa ei ole mitään pahaa. Kukaan ei ole ylpeillyt sillä, että ei ole keskustellut suhteen tilasta. Tässä on lähinnä tuotu esiin vain se, että kaikki eivät ole sopineet erikseen seurustelusta, eikä se ole kaikille tuntunut mitenkään tarpeelliselta. Se ei tarkoita edelleenkään sitä, etteivätkö nämä ihmiset pystyisi keskustelemaan suhteestaan kumppaninsa kanssa. 

Tuo ystäväsi tilanne lienee aika erikoinen, enkä usko, että tuo on sellaisenaan yleistettävissä. Toisaalta 25 vuoden aikana mies oli ilmeisesti teeskennellyt niin hyvin, että vaikka ystäväsi olisi kysynyt seurustelusta, olisi pikku valhe siinä kohtaa ollut pientä kaiken muun rinnalla. Ei tuollaisessa tilanteessa ongelma ole se, että joku ei ole tajunnut kysyä oikeaa kysymystä tai sopia seurustelusta erikseen, vaan ongelma on tuossa jokin ihan muu. Ilmeisesti mies halusi eron hetkellä loukata muuten vain. 

Tottakai olin onnekas, kun löysin ihmisen, jonka kanssa synkkasi niin hyvin ja asiat loksahtelivat paikoilleen niin luontevasti. Eihän sellaisia ihmisiä ihan noin vain tule kohdalle. Mutta eipä niiden epäsopivien kanssa suhde sen paremmaksi sopimalla muutu - silloin on ehkä suhteen ehdot selkeät, mutta jos se kaikki sisältö puuttuu, joka toimivammissa suhteissa liimaisi ihmiset toisiinsa ja syventäisi suhteen luonnostaan, en suoraan sanottuna ole varma, kuinka merkityksellistä se sopiminenkaan silloin on.

Jos et todella kuule/näe kirjoitustesi ylimielistä ja ylpeilevää sävyä, niin selvä, jatka valitsemallasi tiellä. Mutta meille muille "jos homma toimii, kaikki vain toimii eikä tarvi sopia ;)" passiivisaggressiivisine hymiöineen näyttäytyy oikeastaan hyvin naivin ihmisen kommenttina. Sinullekin olisi voinut käydä niin että rakennat jo elämääsi toisen kanssa, mutta samalla hän onkin puuhaillut kaikkea muuta ja sinä olitkin vain sivujuoni. Ei kenellekään ole mitään yliluonnollisia kemiantunnistustaitoja joilla sataprosenttisesti voit aistia onko potentiaalinen kumppani samaa mieltä kaikesta kuin sinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

Vastasin tähän jo äsken, mutta unohtui kommentoida tätä, että kyllä yhteisestä tulevaisuudesta voi puhua, tai voi tehdä yhdessä suunnitelmia, vaikka seurusteluun ei olisi päädytty sopimalla siitä erikseen. Kuten kerroin, kyllä meillä onnistui yhteisen asunnon etsiminen ja lasten hankkiminenkin, vaikka emme olleet missään vaiheessa sopineet erikseen seurustelusta ;)  Joskus asiat vain menevät luontevasti! Alusta asti oli selvää, että halusimme olla yhdessä.

Kyllä nyt ollaan niin ylemmyydentuntoisia, että. Ihan lasten hankkiminenkin onnistui intuitiivisesti ilman sopimuksia. Huh, onneksi olkoon, teillä on maailman sujuvin suhde kun ihan toistenne ajatukset luette pelkän kemian voimilla!

Kyllä lapsen hankkiminen onnistui ilman, että oltiin sovittu seurustelusta. Muistathan ketjun aiheen - tässä keskustellaan seurustelusta sopimisesta, ei ole kyse kaikesta muusta kommunikaatiosta. Mutta sinulta ilmeisesti alkoi argumentit loppua, koska päätit alkaa vääristellä toisten kirjoituksia ja vinoilla siltä pohjalta - etkä edes erityisen nokkelasti. Melko väsynyttä läppää, sanoisin.

😂😂😂👌🏻

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Eli kaikesta muusta voi puhua, muttei siitä että seurustellaan? Aika erikoiselta kyllä vaikuttaa. Ihme mörkö täytyy olla tuon seurustelu-sanan, Itse en sellaisen kanssa kimppaan menisi joka ei pysty kesksutelemaan seurustelusta, mutta kukin tyylillään.

Kyllä seurustelusta voi keskustella. Toiseen viestiin juuri kirjoitin, että jos jompi kumpi osapuoli ei ole varma tilanteesta, on se merkki siitä, että jokin ei toimi. Nimittäin silloin, kun kumpikin haluaa olla yhdessä, on kemiaa, vetovoimaa ja synkkaa loistavasti, ei asia vain ole epäselvä. Silloin asiat etenevät luontevasti suhteeseen eikä joku "alettaisko seurustella" -tyyppinen kysymys ole edes olennainen. 

Tuo voi olla merkki ihan siitäkin, että sillä ihmisellä on huonoja kokemuksia taustalla. Vaikka kaikki tuntuisi toimivan, kokee silti vaikeaksi luottaa ja tarvitsee varmistuksen sille missä mennään ja että varmasti ollaan samalla sivulla. Kaikki pariuhdetta haluavat ihmiset eivät ole ehjiä ja se saattaa joskus näkyä heidän käytöksessään.

Tämä on tietenkin totta, ja tosi hyvä pointti.

Minä kun käsitin että tällaisen ihmiselle kukaan ei ole oikea ja koskaan hänen suhteensa ei voi toimia, koska luonteva sanaton eteneminen on hänelle käytännössä mahdotonta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Joo kyllä, vain teidän suhde oli niin intohimoinen ja kemiaa sen kuin tihkui ympäriinsä, että kyllä oli sillä selvää että olette together forever 🙄.

Todellisuudessa olitte vain onnekkaita. Ystäväni tunsi ihan samoin kuin sinä. Kaikki oli "selvää" mutta ääneen ei mitään sanottu. 2,5 vuoden jälkeen selvisi ettei mies ollut koko aikana ajatellut että heillä oli suhdetta/seurustelua lainkaan.

En ymmärrä mitä pahaa kommunikaatiossa on? Miksi pitää ylpeillä sillä että mehän ei suhteen tilasta keskusteltu! Nimenomaan jos ne tunteet ovat niin palavat ja intohimoiset asiasta kannattaa keskustella, ettei tule takkiin ja pahasti.

Lyhyet vastaukset kysymyksiisi: Kommunikaatiossa ei ole mitään pahaa. Kukaan ei ole ylpeillyt sillä, että ei ole keskustellut suhteen tilasta. Tässä on lähinnä tuotu esiin vain se, että kaikki eivät ole sopineet erikseen seurustelusta, eikä se ole kaikille tuntunut mitenkään tarpeelliselta. Se ei tarkoita edelleenkään sitä, etteivätkö nämä ihmiset pystyisi keskustelemaan suhteestaan kumppaninsa kanssa. 

Tuo ystäväsi tilanne lienee aika erikoinen, enkä usko, että tuo on sellaisenaan yleistettävissä. Toisaalta 25 vuoden aikana mies oli ilmeisesti teeskennellyt niin hyvin, että vaikka ystäväsi olisi kysynyt seurustelusta, olisi pikku valhe siinä kohtaa ollut pientä kaiken muun rinnalla. Ei tuollaisessa tilanteessa ongelma ole se, että joku ei ole tajunnut kysyä oikeaa kysymystä tai sopia seurustelusta erikseen, vaan ongelma on tuossa jokin ihan muu. Ilmeisesti mies halusi eron hetkellä loukata muuten vain. 

Tottakai olin onnekas, kun löysin ihmisen, jonka kanssa synkkasi niin hyvin ja asiat loksahtelivat paikoilleen niin luontevasti. Eihän sellaisia ihmisiä ihan noin vain tule kohdalle. Mutta eipä niiden epäsopivien kanssa suhde sen paremmaksi sopimalla muutu - silloin on ehkä suhteen ehdot selkeät, mutta jos se kaikki sisältö puuttuu, joka toimivammissa suhteissa liimaisi ihmiset toisiinsa ja syventäisi suhteen luonnostaan, en suoraan sanottuna ole varma, kuinka merkityksellistä se sopiminenkaan silloin on.

Jos et todella kuule/näe kirjoitustesi ylimielistä ja ylpeilevää sävyä, niin selvä, jatka valitsemallasi tiellä. Mutta meille muille "jos homma toimii, kaikki vain toimii eikä tarvi sopia ;)" passiivisaggressiivisine hymiöineen näyttäytyy oikeastaan hyvin naivin ihmisen kommenttina. Sinullekin olisi voinut käydä niin että rakennat jo elämääsi toisen kanssa, mutta samalla hän onkin puuhaillut kaikkea muuta ja sinä olitkin vain sivujuoni. Ei kenellekään ole mitään yliluonnollisia kemiantunnistustaitoja joilla sataprosenttisesti voit aistia onko potentiaalinen kumppani samaa mieltä kaikesta kuin sinä.

Meinaatko tosissasi, että seurustelusta sopiminen saisi tällaisen henkilön lopettamaan sen kaiken muun puuhailun kumppaninsa selän takana? Minusta tuo kuulostaa naiivilta.

Ja kemia ei tarkoita sitä, että ollaan kaikesta samaa mieltä. Kemia tarkoittaa kahden henkilön välistä vetovoimaa, sitä että on hyvä olla yhdessä, toisen kanssa on luontevaa ja kivaa, huumorintajut osuvat yksiin, on helppo keskustella syvällisiä asioita samoin kuin on helppo jutella kevyemminkin. Ja seksuaalista halua toista kohtaan, sitä että synkkaa niin henkisesti kuin seksuaalisesti.