Tapailu vs seurustelu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen aina luullut, että tämä on kaikille aikuisille selvää.

Puhumalla sovitaan milloin suhde on vain tapailua (eli tutustumista) ja milloin seurustelua.

No, nyt sinun on aika oppia, että maailma ei ole noin yksinkertaista, että kaikki toimivat juuri tietyn, simppelin kaavan mukaan, ja että siitä kaavasta voi kätevästi tarkistaa, missä mennään. Usein juuri ihmissuhteet eivät ole niin yksinkertaisia. Ihmissuhteissa pitää osata ymmärtää muutakin kuin selkeitä kaavamaisia tapoja.

Ei tarvitse. Jokainen saa edetä omalla tyylillään, jos se kerran itselle parhaiten sopii. Sitten vain valkkaa sellaisen joka on samaa mieltä asioista.

Tästä samaa mieltä. Nythän sinäkin sitä paitsi pääsit ajattelussasi eteenpäin, kun et enää oletakaan kaikkien toimivan samalla lailla, vaan ymmärrät, että olemme kaikki erilaisia ja tykkäämme tehdä asiat eri tavalla. Hienoa!

Hienoa että olet samaa mieltä kanssani. Viestistäsi sai ensin kuvan että pitää ymmärtää kaikenlaisia kevätjuhlaliikkeitä, ja että seurustelun aloitus on monimutkaista, eikä yksinkertaista.

Mutta oletkin nyt sitten samaa mieltä että ei sen tarvitse olla, vaan asiat voi hoitaa yksinkertaisestikin, ihan vain kysymällä.

Jos haluaa niin saa kysyä. Itse en ole suhteissani kokenut sitä tarpeelliseksi, koska asiat ovat edenneet luonnostaan ilmankin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Joo kyllä, vain teidän suhde oli niin intohimoinen ja kemiaa sen kuin tihkui ympäriinsä, että kyllä oli sillä selvää että olette together forever 🙄.

Todellisuudessa olitte vain onnekkaita. Ystäväni tunsi ihan samoin kuin sinä. Kaikki oli "selvää" mutta ääneen ei mitään sanottu. 2,5 vuoden jälkeen selvisi ettei mies ollut koko aikana ajatellut että heillä oli suhdetta/seurustelua lainkaan.

En ymmärrä mitä pahaa kommunikaatiossa on? Miksi pitää ylpeillä sillä että mehän ei suhteen tilasta keskusteltu! Nimenomaan jos ne tunteet ovat niin palavat ja intohimoiset asiasta kannattaa keskustella, ettei tule takkiin ja pahasti.

Tätä minäkin ihmettelen. Kauhea pelko puhua sen ihastuksen kohteen kanssa, vaikka muka niin onnellisia ollaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Joo kyllä, vain teidän suhde oli niin intohimoinen ja kemiaa sen kuin tihkui ympäriinsä, että kyllä oli sillä selvää että olette together forever 🙄.

Todellisuudessa olitte vain onnekkaita. Ystäväni tunsi ihan samoin kuin sinä. Kaikki oli "selvää" mutta ääneen ei mitään sanottu. 2,5 vuoden jälkeen selvisi ettei mies ollut koko aikana ajatellut että heillä oli suhdetta/seurustelua lainkaan.

En ymmärrä mitä pahaa kommunikaatiossa on? Miksi pitää ylpeillä sillä että mehän ei suhteen tilasta keskusteltu! Nimenomaan jos ne tunteet ovat niin palavat ja intohimoiset asiasta kannattaa keskustella, ettei tule takkiin ja pahasti.

Lyhyet vastaukset kysymyksiisi: Kommunikaatiossa ei ole mitään pahaa. Kukaan ei ole ylpeillyt sillä, että ei ole keskustellut suhteen tilasta. Tässä on lähinnä tuotu esiin vain se, että kaikki eivät ole sopineet erikseen seurustelusta, eikä se ole kaikille tuntunut mitenkään tarpeelliselta. Se ei tarkoita edelleenkään sitä, etteivätkö nämä ihmiset pystyisi keskustelemaan suhteestaan kumppaninsa kanssa. 

Tuo ystäväsi tilanne lienee aika erikoinen, enkä usko, että tuo on sellaisenaan yleistettävissä. Toisaalta 25 vuoden aikana mies oli ilmeisesti teeskennellyt niin hyvin, että vaikka ystäväsi olisi kysynyt seurustelusta, olisi pikku valhe siinä kohtaa ollut pientä kaiken muun rinnalla. Ei tuollaisessa tilanteessa ongelma ole se, että joku ei ole tajunnut kysyä oikeaa kysymystä tai sopia seurustelusta erikseen, vaan ongelma on tuossa jokin ihan muu. Ilmeisesti mies halusi eron hetkellä loukata muuten vain. 

Tottakai olin onnekas, kun löysin ihmisen, jonka kanssa synkkasi niin hyvin ja asiat loksahtelivat paikoilleen niin luontevasti. Eihän sellaisia ihmisiä ihan noin vain tule kohdalle. Mutta eipä niiden epäsopivien kanssa suhde sen paremmaksi sopimalla muutu - silloin on ehkä suhteen ehdot selkeät, mutta jos se kaikki sisältö puuttuu, joka toimivammissa suhteissa liimaisi ihmiset toisiinsa ja syventäisi suhteen luonnostaan, en suoraan sanottuna ole varma, kuinka merkityksellistä se sopiminenkaan silloin on.

Mä en edes haluaisi sellaista suhdetta jossa mistään ei keskustella, koska jokin kummallinen harhaluulo siitä että on niin syvä yhteys ettei tarvita sanoja. Nuo kosahtaa ennemmin tai myöhemmin niihin väärinkäsityksiin, jotka johtuu siitä ettei suita ole avattu, on vain tuudittauduttu siihen että tämä on Se Oikea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään aika usein seurustelusta sovitaan erikseen, ennen ei tapailukulttuuria Suomessa juuri ollut, mutta nyt se on jo on monille ihan normaali juttu. Hienoa tietysti, jos asiat menevät toisille niin omalla painollaan, ettei asiasta tarvitse edes keskustella, mutta aika monet kyllä "virallisesti" sopivat seurustelevansa. Ja olen myös kuullut tapauksista, joissa toinen on luullut että seurustellaan ja toinen taas on ajatellut että kyseessä on vasta kevyt tapailu...

Mulle taas ei ole mikään meriitti se ettei asioista tarvitse kesustella kumppanin kanssa. Itse rakastan hyviä keskuteluita.

Mikä oletus tämä on, että ne ihmiset, jotka eivät "sovi erikseen seurustelusta" (tai jopa sovi, että nyt tapailu on muuttunut seurusteluksi) eivät muka keskustelisi mistään muustakaan? Minäkin rakastan hyviä keskusteluita, mutta en rakasta mitään "aletaanko seurustelemaan" -tyyppisiä suhteen aloituksia. Itselleni on jotenkin itseisarvo, että suhde alkaa ihan vain siksi, että kumpikin haluaa niin kovasti olla toisen kanssa, ja kemia on valtava. Kokisin, ettei homma toimi, jos jommalle kummalle on epäselvää, onko kyseessä suhde.

Meinaat että seurustelusta voidaan sopia ainoastaan niin että toinen kysyy toiselta että alatko oleen?

Aika kapeakatseinen ajatus. Mä ainakin mieheni kanssa olen pitkiä pätkiä keskustellut miten ihanaa on olla yhdessä,  ollaan pohdittu tulevaisuutta mitä tehdään yhjdessä, keskusteltu siitä mitä molemmat tältä suhteelta haluaa jne. Ihmettelen tosiaan niitä suhteita joissa näistä asioista ei puhuta, ja täten _sovita_ että ollaan vain toisten kanssa.  Mitä erikseen sopimista tuo on? Kyllä se vaikuttaa siltä ettei kumppanin kanssa voi käyttää seurustelu sanaa, oletetaan toisen mielenliikkeet, eikä keksustella mistään tärkeästä. 

Jos seurustelee jonkun kanssa, niin kyllä se pitää voida ääneen sanoa, vai pitääkö sitä omaa seurustelua hävetä?

Tässä ketjussa käsittääkseni puhutaan toisenlaisesta keskustelusta kuin mitä sinä kuvasit. Tässähän puhutaan siitä, että sovitaan toisen kanssa, että nyt tapailu on muuttunut seurusteluksi. Sanamuoto voi toki olla muukin kuin "aletaanko oleen", mutta ei tämän ketjun aiheena ole kuvaamasi keskustelut - joista en muuten ole itse puhunut kertaakaan, kun olen kirjoittanut, että en tunne tarvetta sopia erikseen seurustelusta. Joten älä vääristele sanomisiani, kiitos. Myöskään en ole kirjoittanut missään, etteikö sanaa "seurustelu" saisi käyttää. Pitäisiköhän sinun lukaista ketju uudestaan?

Uskon että sinun kannattaisi lukea uudestaan, ja oikein ajatuksella. Ketjussa puhutaan siitä mitä eroa on seurustelulla ja tapailulla. Koko ajan osa on puhunut nimen omaan siitä että sen kumppanin kanssa keskustellaan asioista, ja sinä olet sitä mieltä ettei seurustelusta saa puhua, vaan pitää jotenkin telepaattisesti ymmärtää toista, ja mitä hänen mielestään seurusteluun kuuluu, ja mikä sen kumppanin mielestä on tapailun ja seurustelun ero.

Enkä ole. En ole myöskään sanonut, että ei saa sopia seurustelusta, mutta olen kirjoittanut, että kaikissa suhteissa ei erikseen sovita tällaista, koska suhde voi edetä ja sysentyä myös muuten. Ja itse omalla kohdallani en ole ollut tilanteessa, jossa suhteen olemassaolo olisi ollut epäselvää ilman erikseen sopimista. Se, että ei sovita erikseen seurustelusta, ei tarkoita sitä, että sitten ei puhuta koskaan mistään muustakaan - miksi haluatte edelleen jankata noista "jos te ette pysty keskustelemaan" -tyyppisiäö lapsellisuuksia?

Nyt voisitte pikkuhiljaa lopettaa tuon tahallisen väärintulkitsemisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Joo kyllä, vain teidän suhde oli niin intohimoinen ja kemiaa sen kuin tihkui ympäriinsä, että kyllä oli sillä selvää että olette together forever 🙄.

Todellisuudessa olitte vain onnekkaita. Ystäväni tunsi ihan samoin kuin sinä. Kaikki oli "selvää" mutta ääneen ei mitään sanottu. 2,5 vuoden jälkeen selvisi ettei mies ollut koko aikana ajatellut että heillä oli suhdetta/seurustelua lainkaan.

En ymmärrä mitä pahaa kommunikaatiossa on? Miksi pitää ylpeillä sillä että mehän ei suhteen tilasta keskusteltu! Nimenomaan jos ne tunteet ovat niin palavat ja intohimoiset asiasta kannattaa keskustella, ettei tule takkiin ja pahasti.

Lyhyet vastaukset kysymyksiisi: Kommunikaatiossa ei ole mitään pahaa. Kukaan ei ole ylpeillyt sillä, että ei ole keskustellut suhteen tilasta. Tässä on lähinnä tuotu esiin vain se, että kaikki eivät ole sopineet erikseen seurustelusta, eikä se ole kaikille tuntunut mitenkään tarpeelliselta. Se ei tarkoita edelleenkään sitä, etteivätkö nämä ihmiset pystyisi keskustelemaan suhteestaan kumppaninsa kanssa. 

Tuo ystäväsi tilanne lienee aika erikoinen, enkä usko, että tuo on sellaisenaan yleistettävissä. Toisaalta 25 vuoden aikana mies oli ilmeisesti teeskennellyt niin hyvin, että vaikka ystäväsi olisi kysynyt seurustelusta, olisi pikku valhe siinä kohtaa ollut pientä kaiken muun rinnalla. Ei tuollaisessa tilanteessa ongelma ole se, että joku ei ole tajunnut kysyä oikeaa kysymystä tai sopia seurustelusta erikseen, vaan ongelma on tuossa jokin ihan muu. Ilmeisesti mies halusi eron hetkellä loukata muuten vain. 

Tottakai olin onnekas, kun löysin ihmisen, jonka kanssa synkkasi niin hyvin ja asiat loksahtelivat paikoilleen niin luontevasti. Eihän sellaisia ihmisiä ihan noin vain tule kohdalle. Mutta eipä niiden epäsopivien kanssa suhde sen paremmaksi sopimalla muutu - silloin on ehkä suhteen ehdot selkeät, mutta jos se kaikki sisältö puuttuu, joka toimivammissa suhteissa liimaisi ihmiset toisiinsa ja syventäisi suhteen luonnostaan, en suoraan sanottuna ole varma, kuinka merkityksellistä se sopiminenkaan silloin on.

Mä en edes haluaisi sellaista suhdetta jossa mistään ei keskustella, koska jokin kummallinen harhaluulo siitä että on niin syvä yhteys ettei tarvita sanoja. Nuo kosahtaa ennemmin tai myöhemmin niihin väärinkäsityksiin, jotka johtuu siitä ettei suita ole avattu, on vain tuudittauduttu siihen että tämä on Se Oikea.

Onko joku esimerkiksi tässä ketjussa ihannoinut suhdetta, jossa ei keskustella? Minusta ei. Joten voisitko lopettaa tuon vääristelyn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Joo kyllä, vain teidän suhde oli niin intohimoinen ja kemiaa sen kuin tihkui ympäriinsä, että kyllä oli sillä selvää että olette together forever 🙄.

Todellisuudessa olitte vain onnekkaita. Ystäväni tunsi ihan samoin kuin sinä. Kaikki oli "selvää" mutta ääneen ei mitään sanottu. 2,5 vuoden jälkeen selvisi ettei mies ollut koko aikana ajatellut että heillä oli suhdetta/seurustelua lainkaan.

En ymmärrä mitä pahaa kommunikaatiossa on? Miksi pitää ylpeillä sillä että mehän ei suhteen tilasta keskusteltu! Nimenomaan jos ne tunteet ovat niin palavat ja intohimoiset asiasta kannattaa keskustella, ettei tule takkiin ja pahasti.

Lyhyet vastaukset kysymyksiisi: Kommunikaatiossa ei ole mitään pahaa. Kukaan ei ole ylpeillyt sillä, että ei ole keskustellut suhteen tilasta. Tässä on lähinnä tuotu esiin vain se, että kaikki eivät ole sopineet erikseen seurustelusta, eikä se ole kaikille tuntunut mitenkään tarpeelliselta. Se ei tarkoita edelleenkään sitä, etteivätkö nämä ihmiset pystyisi keskustelemaan suhteestaan kumppaninsa kanssa. 

Tuo ystäväsi tilanne lienee aika erikoinen, enkä usko, että tuo on sellaisenaan yleistettävissä. Toisaalta 25 vuoden aikana mies oli ilmeisesti teeskennellyt niin hyvin, että vaikka ystäväsi olisi kysynyt seurustelusta, olisi pikku valhe siinä kohtaa ollut pientä kaiken muun rinnalla. Ei tuollaisessa tilanteessa ongelma ole se, että joku ei ole tajunnut kysyä oikeaa kysymystä tai sopia seurustelusta erikseen, vaan ongelma on tuossa jokin ihan muu. Ilmeisesti mies halusi eron hetkellä loukata muuten vain. 

Tottakai olin onnekas, kun löysin ihmisen, jonka kanssa synkkasi niin hyvin ja asiat loksahtelivat paikoilleen niin luontevasti. Eihän sellaisia ihmisiä ihan noin vain tule kohdalle. Mutta eipä niiden epäsopivien kanssa suhde sen paremmaksi sopimalla muutu - silloin on ehkä suhteen ehdot selkeät, mutta jos se kaikki sisältö puuttuu, joka toimivammissa suhteissa liimaisi ihmiset toisiinsa ja syventäisi suhteen luonnostaan, en suoraan sanottuna ole varma, kuinka merkityksellistä se sopiminenkaan silloin on.

Jos et todella kuule/näe kirjoitustesi ylimielistä ja ylpeilevää sävyä, niin selvä, jatka valitsemallasi tiellä. Mutta meille muille "jos homma toimii, kaikki vain toimii eikä tarvi sopia ;)" passiivisaggressiivisine hymiöineen näyttäytyy oikeastaan hyvin naivin ihmisen kommenttina. Sinullekin olisi voinut käydä niin että rakennat jo elämääsi toisen kanssa, mutta samalla hän onkin puuhaillut kaikkea muuta ja sinä olitkin vain sivujuoni. Ei kenellekään ole mitään yliluonnollisia kemiantunnistustaitoja joilla sataprosenttisesti voit aistia onko potentiaalinen kumppani samaa mieltä kaikesta kuin sinä.

Meinaatko tosissasi, että seurustelusta sopiminen saisi tällaisen henkilön lopettamaan sen kaiken muun puuhailun kumppaninsa selän takana? Minusta tuo kuulostaa naiivilta.

Ja kemia ei tarkoita sitä, että ollaan kaikesta samaa mieltä. Kemia tarkoittaa kahden henkilön välistä vetovoimaa, sitä että on hyvä olla yhdessä, toisen kanssa on luontevaa ja kivaa, huumorintajut osuvat yksiin, on helppo keskustella syvällisiä asioita samoin kuin on helppo jutella kevyemminkin. Ja seksuaalista halua toista kohtaan, sitä että synkkaa niin henkisesti kuin seksuaalisesti.

Mutta seurustelusta ei voida puhua. Todella vetovoimaista ja luontevaa :D :D :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Joo kyllä, vain teidän suhde oli niin intohimoinen ja kemiaa sen kuin tihkui ympäriinsä, että kyllä oli sillä selvää että olette together forever 🙄.

Todellisuudessa olitte vain onnekkaita. Ystäväni tunsi ihan samoin kuin sinä. Kaikki oli "selvää" mutta ääneen ei mitään sanottu. 2,5 vuoden jälkeen selvisi ettei mies ollut koko aikana ajatellut että heillä oli suhdetta/seurustelua lainkaan.

En ymmärrä mitä pahaa kommunikaatiossa on? Miksi pitää ylpeillä sillä että mehän ei suhteen tilasta keskusteltu! Nimenomaan jos ne tunteet ovat niin palavat ja intohimoiset asiasta kannattaa keskustella, ettei tule takkiin ja pahasti.

Tätä minäkin ihmettelen. Kauhea pelko puhua sen ihastuksen kohteen kanssa, vaikka muka niin onnellisia ollaan.

Puhuttiin niin paljon kaikkea muuta, ettei olisi ehdittykään käydä mitään keskustelua seukkailun aloittamisesta, kun suhde oli jo edennyt siitä syvemmälle. Yksinkertaisesti ei tullut mieleenkään, että tilanteessa olisi ollut mitään epäselvää kummallekaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Joo kyllä, vain teidän suhde oli niin intohimoinen ja kemiaa sen kuin tihkui ympäriinsä, että kyllä oli sillä selvää että olette together forever 🙄.

Todellisuudessa olitte vain onnekkaita. Ystäväni tunsi ihan samoin kuin sinä. Kaikki oli "selvää" mutta ääneen ei mitään sanottu. 2,5 vuoden jälkeen selvisi ettei mies ollut koko aikana ajatellut että heillä oli suhdetta/seurustelua lainkaan.

En ymmärrä mitä pahaa kommunikaatiossa on? Miksi pitää ylpeillä sillä että mehän ei suhteen tilasta keskusteltu! Nimenomaan jos ne tunteet ovat niin palavat ja intohimoiset asiasta kannattaa keskustella, ettei tule takkiin ja pahasti.

Lyhyet vastaukset kysymyksiisi: Kommunikaatiossa ei ole mitään pahaa. Kukaan ei ole ylpeillyt sillä, että ei ole keskustellut suhteen tilasta. Tässä on lähinnä tuotu esiin vain se, että kaikki eivät ole sopineet erikseen seurustelusta, eikä se ole kaikille tuntunut mitenkään tarpeelliselta. Se ei tarkoita edelleenkään sitä, etteivätkö nämä ihmiset pystyisi keskustelemaan suhteestaan kumppaninsa kanssa. 

Tuo ystäväsi tilanne lienee aika erikoinen, enkä usko, että tuo on sellaisenaan yleistettävissä. Toisaalta 25 vuoden aikana mies oli ilmeisesti teeskennellyt niin hyvin, että vaikka ystäväsi olisi kysynyt seurustelusta, olisi pikku valhe siinä kohtaa ollut pientä kaiken muun rinnalla. Ei tuollaisessa tilanteessa ongelma ole se, että joku ei ole tajunnut kysyä oikeaa kysymystä tai sopia seurustelusta erikseen, vaan ongelma on tuossa jokin ihan muu. Ilmeisesti mies halusi eron hetkellä loukata muuten vain. 

Tottakai olin onnekas, kun löysin ihmisen, jonka kanssa synkkasi niin hyvin ja asiat loksahtelivat paikoilleen niin luontevasti. Eihän sellaisia ihmisiä ihan noin vain tule kohdalle. Mutta eipä niiden epäsopivien kanssa suhde sen paremmaksi sopimalla muutu - silloin on ehkä suhteen ehdot selkeät, mutta jos se kaikki sisältö puuttuu, joka toimivammissa suhteissa liimaisi ihmiset toisiinsa ja syventäisi suhteen luonnostaan, en suoraan sanottuna ole varma, kuinka merkityksellistä se sopiminenkaan silloin on.

Jos et todella kuule/näe kirjoitustesi ylimielistä ja ylpeilevää sävyä, niin selvä, jatka valitsemallasi tiellä. Mutta meille muille "jos homma toimii, kaikki vain toimii eikä tarvi sopia ;)" passiivisaggressiivisine hymiöineen näyttäytyy oikeastaan hyvin naivin ihmisen kommenttina. Sinullekin olisi voinut käydä niin että rakennat jo elämääsi toisen kanssa, mutta samalla hän onkin puuhaillut kaikkea muuta ja sinä olitkin vain sivujuoni. Ei kenellekään ole mitään yliluonnollisia kemiantunnistustaitoja joilla sataprosenttisesti voit aistia onko potentiaalinen kumppani samaa mieltä kaikesta kuin sinä.

Meinaatko tosissasi, että seurustelusta sopiminen saisi tällaisen henkilön lopettamaan sen kaiken muun puuhailun kumppaninsa selän takana? Minusta tuo kuulostaa naiivilta.

Ja kemia ei tarkoita sitä, että ollaan kaikesta samaa mieltä. Kemia tarkoittaa kahden henkilön välistä vetovoimaa, sitä että on hyvä olla yhdessä, toisen kanssa on luontevaa ja kivaa, huumorintajut osuvat yksiin, on helppo keskustella syvällisiä asioita samoin kuin on helppo jutella kevyemminkin. Ja seksuaalista halua toista kohtaan, sitä että synkkaa niin henkisesti kuin seksuaalisesti.

En meinaa, enkä sanonut missään vaiheessa niin. Pointtina on se että ihmiset ylipäätään sopivat sanoilla asioista elämässä, koska eihän muuten voi tietää kenenkään kantaa mihinkään asiaan. Voisihan sitä olettaa olevansa töissäkin jossain kun tulee niin hyvin juttuun pomon kanssa, mutta palkkapäivänä pomo sanookin että jaa, mä aattelin että sä olet vain palkaton harjoittelija.

Jokainen ihminen on vastuussa teoistaan, ja kyllä, pettäjä pettää jos on pettääkseen. Mutta jos toinen mielestään vain tapailee, hänhän ei edes petä kun on muiden kanssa. Miksi ihmeessä ei siis voi puhua ääneen omia odotuksiaan suhteesta? Jos se toinen sen jälkeen on muiden kanssa, hän siinä todistaa olevansa täysi m**kku. Jos mitään ei sovittu, hän voi aidosti olla sitä mieltä että eihän tää mitään haittaa.

Ja kiitos ylimielisestä selityksestäsi siitä mitä kemia tarkoittaa. Todistit juuri pointtini.

Johtunee siitä että oman sydämensä avaaminen, ja avoin keskustelu omista haluista ja toiveista tuntuu monesta pelottavalta. Helpompi vain olla hiljaa ja toivoa että kaikki menee kuten itse on käsikirjoittanut päässään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Joo kyllä, vain teidän suhde oli niin intohimoinen ja kemiaa sen kuin tihkui ympäriinsä, että kyllä oli sillä selvää että olette together forever 🙄.

Todellisuudessa olitte vain onnekkaita. Ystäväni tunsi ihan samoin kuin sinä. Kaikki oli "selvää" mutta ääneen ei mitään sanottu. 2,5 vuoden jälkeen selvisi ettei mies ollut koko aikana ajatellut että heillä oli suhdetta/seurustelua lainkaan.

En ymmärrä mitä pahaa kommunikaatiossa on? Miksi pitää ylpeillä sillä että mehän ei suhteen tilasta keskusteltu! Nimenomaan jos ne tunteet ovat niin palavat ja intohimoiset asiasta kannattaa keskustella, ettei tule takkiin ja pahasti.

Lyhyet vastaukset kysymyksiisi: Kommunikaatiossa ei ole mitään pahaa. Kukaan ei ole ylpeillyt sillä, että ei ole keskustellut suhteen tilasta. Tässä on lähinnä tuotu esiin vain se, että kaikki eivät ole sopineet erikseen seurustelusta, eikä se ole kaikille tuntunut mitenkään tarpeelliselta. Se ei tarkoita edelleenkään sitä, etteivätkö nämä ihmiset pystyisi keskustelemaan suhteestaan kumppaninsa kanssa. 

Tuo ystäväsi tilanne lienee aika erikoinen, enkä usko, että tuo on sellaisenaan yleistettävissä. Toisaalta 25 vuoden aikana mies oli ilmeisesti teeskennellyt niin hyvin, että vaikka ystäväsi olisi kysynyt seurustelusta, olisi pikku valhe siinä kohtaa ollut pientä kaiken muun rinnalla. Ei tuollaisessa tilanteessa ongelma ole se, että joku ei ole tajunnut kysyä oikeaa kysymystä tai sopia seurustelusta erikseen, vaan ongelma on tuossa jokin ihan muu. Ilmeisesti mies halusi eron hetkellä loukata muuten vain. 

Tottakai olin onnekas, kun löysin ihmisen, jonka kanssa synkkasi niin hyvin ja asiat loksahtelivat paikoilleen niin luontevasti. Eihän sellaisia ihmisiä ihan noin vain tule kohdalle. Mutta eipä niiden epäsopivien kanssa suhde sen paremmaksi sopimalla muutu - silloin on ehkä suhteen ehdot selkeät, mutta jos se kaikki sisältö puuttuu, joka toimivammissa suhteissa liimaisi ihmiset toisiinsa ja syventäisi suhteen luonnostaan, en suoraan sanottuna ole varma, kuinka merkityksellistä se sopiminenkaan silloin on.

Jos et todella kuule/näe kirjoitustesi ylimielistä ja ylpeilevää sävyä, niin selvä, jatka valitsemallasi tiellä. Mutta meille muille "jos homma toimii, kaikki vain toimii eikä tarvi sopia ;)" passiivisaggressiivisine hymiöineen näyttäytyy oikeastaan hyvin naivin ihmisen kommenttina. Sinullekin olisi voinut käydä niin että rakennat jo elämääsi toisen kanssa, mutta samalla hän onkin puuhaillut kaikkea muuta ja sinä olitkin vain sivujuoni. Ei kenellekään ole mitään yliluonnollisia kemiantunnistustaitoja joilla sataprosenttisesti voit aistia onko potentiaalinen kumppani samaa mieltä kaikesta kuin sinä.

Meinaatko tosissasi, että seurustelusta sopiminen saisi tällaisen henkilön lopettamaan sen kaiken muun puuhailun kumppaninsa selän takana? Minusta tuo kuulostaa naiivilta.

Ja kemia ei tarkoita sitä, että ollaan kaikesta samaa mieltä. Kemia tarkoittaa kahden henkilön välistä vetovoimaa, sitä että on hyvä olla yhdessä, toisen kanssa on luontevaa ja kivaa, huumorintajut osuvat yksiin, on helppo keskustella syvällisiä asioita samoin kuin on helppo jutella kevyemminkin. Ja seksuaalista halua toista kohtaan, sitä että synkkaa niin henkisesti kuin seksuaalisesti.

Mutta seurustelusta ei voida puhua. Todella vetovoimaista ja luontevaa :D :D :D

Kuka on sanonut, että seurustelusta ei voisi puhua? En minä ainakaan. Ja olen tuo, jolle vastasit.

Ottaako teillä noin lujille se, että jonkun suhde voi edetä luontevasti suhteeksi ilman, että se on sisältänyt mitän epävarmuustekijöitä tai ilman, että täytyy erikseen sopia, ettei tapaillla muita enää ja seurustellaan nyt? Vähän kuulostaa siltä, että teillä hiertää tässä nyt joku, kun yritätte niin hanakasti vääristellä tilannetta niin, että jos joku pariskunta ei aikoinaan erikseen sopinut seurustelun aloittamisesta, on koko suhde varmasti huonolla pohjalla, siinä on takuulla pettämistä, keskustelemattomuutta ja ties mitä kohtaamattomuuttakin. Kuulostatte vähän lapsellisilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään aika usein seurustelusta sovitaan erikseen, ennen ei tapailukulttuuria Suomessa juuri ollut, mutta nyt se on jo on monille ihan normaali juttu. Hienoa tietysti, jos asiat menevät toisille niin omalla painollaan, ettei asiasta tarvitse edes keskustella, mutta aika monet kyllä "virallisesti" sopivat seurustelevansa. Ja olen myös kuullut tapauksista, joissa toinen on luullut että seurustellaan ja toinen taas on ajatellut että kyseessä on vasta kevyt tapailu...

Mulle taas ei ole mikään meriitti se ettei asioista tarvitse kesustella kumppanin kanssa. Itse rakastan hyviä keskuteluita.

Mikä oletus tämä on, että ne ihmiset, jotka eivät "sovi erikseen seurustelusta" (tai jopa sovi, että nyt tapailu on muuttunut seurusteluksi) eivät muka keskustelisi mistään muustakaan? Minäkin rakastan hyviä keskusteluita, mutta en rakasta mitään "aletaanko seurustelemaan" -tyyppisiä suhteen aloituksia. Itselleni on jotenkin itseisarvo, että suhde alkaa ihan vain siksi, että kumpikin haluaa niin kovasti olla toisen kanssa, ja kemia on valtava. Kokisin, ettei homma toimi, jos jommalle kummalle on epäselvää, onko kyseessä suhde.

Meinaat että seurustelusta voidaan sopia ainoastaan niin että toinen kysyy toiselta että alatko oleen?

Aika kapeakatseinen ajatus. Mä ainakin mieheni kanssa olen pitkiä pätkiä keskustellut miten ihanaa on olla yhdessä,  ollaan pohdittu tulevaisuutta mitä tehdään yhjdessä, keskusteltu siitä mitä molemmat tältä suhteelta haluaa jne. Ihmettelen tosiaan niitä suhteita joissa näistä asioista ei puhuta, ja täten _sovita_ että ollaan vain toisten kanssa.  Mitä erikseen sopimista tuo on? Kyllä se vaikuttaa siltä ettei kumppanin kanssa voi käyttää seurustelu sanaa, oletetaan toisen mielenliikkeet, eikä keksustella mistään tärkeästä. 

Jos seurustelee jonkun kanssa, niin kyllä se pitää voida ääneen sanoa, vai pitääkö sitä omaa seurustelua hävetä?

Tässä ketjussa käsittääkseni puhutaan toisenlaisesta keskustelusta kuin mitä sinä kuvasit. Tässähän puhutaan siitä, että sovitaan toisen kanssa, että nyt tapailu on muuttunut seurusteluksi. Sanamuoto voi toki olla muukin kuin "aletaanko oleen", mutta ei tämän ketjun aiheena ole kuvaamasi keskustelut - joista en muuten ole itse puhunut kertaakaan, kun olen kirjoittanut, että en tunne tarvetta sopia erikseen seurustelusta. Joten älä vääristele sanomisiani, kiitos. Myöskään en ole kirjoittanut missään, etteikö sanaa "seurustelu" saisi käyttää. Pitäisiköhän sinun lukaista ketju uudestaan?

Uskon että sinun kannattaisi lukea uudestaan, ja oikein ajatuksella. Ketjussa puhutaan siitä mitä eroa on seurustelulla ja tapailulla. Koko ajan osa on puhunut nimen omaan siitä että sen kumppanin kanssa keskustellaan asioista, ja sinä olet sitä mieltä ettei seurustelusta saa puhua, vaan pitää jotenkin telepaattisesti ymmärtää toista, ja mitä hänen mielestään seurusteluun kuuluu, ja mikä sen kumppanin mielestä on tapailun ja seurustelun ero.

Enkä ole. En ole myöskään sanonut, että ei saa sopia seurustelusta, mutta olen kirjoittanut, että kaikissa suhteissa ei erikseen sovita tällaista, koska suhde voi edetä ja sysentyä myös muuten. Ja itse omalla kohdallani en ole ollut tilanteessa, jossa suhteen olemassaolo olisi ollut epäselvää ilman erikseen sopimista. Se, että ei sovita erikseen seurustelusta, ei tarkoita sitä, että sitten ei puhuta koskaan mistään muustakaan - miksi haluatte edelleen jankata noista "jos te ette pysty keskustelemaan" -tyyppisiäö lapsellisuuksia?

Nyt voisitte pikkuhiljaa lopettaa tuon tahallisen väärintulkitsemisen.

En tiedä olitko se sinä vai joku muu mutta jokuhan täällä julisti, kuinka suhteessa on aina jokin ongelma eikä se voi olla toimiva, jos on tarve sopia seurustelusta erikseen. Suhde on toimiva vain siinä tapauksessa, jos se etenee seurusteluun sanattomasti eli "luontevasti".

Minusta myös asiasta pitää keskustella. Yksinkertaisimmillaan voi olla joku: "mehän seurustellaan?" "joo", tyyppinen dialogi, varsinkin jos aiemmin on paljon puhuttu siitä, että mitä seurustelu tarkoittaa (Esim. ei muita kumppaneita) ja mitä haluaa tulevaisuudelta (lapsia, omakotitalon, muuttaa ruotsiin, mitä vaan). Jossain suhteissa ei taas ole puhuttu tuollaisista asioista lainkaan ja pitää olla pidempi keskustelu siitä mitä seurustelu molemmille tarkoittaa ja lisäkeskusteluja mihin elämää haluaa viedä.

Mutta jos toinen ei ole ilmaissut mitään haluja suhteeseen kanssasi, ei sitä voi olettaa. Toki jos on ensi treffeillä asti sanonut olevansa irtosuhteita vastaan ja etsivänsä kumppania tosi tarkoituksella ja on luonasi kuutena päivänä viikossa, voi asiaa päätellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään aika usein seurustelusta sovitaan erikseen, ennen ei tapailukulttuuria Suomessa juuri ollut, mutta nyt se on jo on monille ihan normaali juttu. Hienoa tietysti, jos asiat menevät toisille niin omalla painollaan, ettei asiasta tarvitse edes keskustella, mutta aika monet kyllä "virallisesti" sopivat seurustelevansa. Ja olen myös kuullut tapauksista, joissa toinen on luullut että seurustellaan ja toinen taas on ajatellut että kyseessä on vasta kevyt tapailu...

Mulle taas ei ole mikään meriitti se ettei asioista tarvitse kesustella kumppanin kanssa. Itse rakastan hyviä keskuteluita.

Mikä oletus tämä on, että ne ihmiset, jotka eivät "sovi erikseen seurustelusta" (tai jopa sovi, että nyt tapailu on muuttunut seurusteluksi) eivät muka keskustelisi mistään muustakaan? Minäkin rakastan hyviä keskusteluita, mutta en rakasta mitään "aletaanko seurustelemaan" -tyyppisiä suhteen aloituksia. Itselleni on jotenkin itseisarvo, että suhde alkaa ihan vain siksi, että kumpikin haluaa niin kovasti olla toisen kanssa, ja kemia on valtava. Kokisin, ettei homma toimi, jos jommalle kummalle on epäselvää, onko kyseessä suhde.

Meinaat että seurustelusta voidaan sopia ainoastaan niin että toinen kysyy toiselta että alatko oleen?

Aika kapeakatseinen ajatus. Mä ainakin mieheni kanssa olen pitkiä pätkiä keskustellut miten ihanaa on olla yhdessä,  ollaan pohdittu tulevaisuutta mitä tehdään yhjdessä, keskusteltu siitä mitä molemmat tältä suhteelta haluaa jne. Ihmettelen tosiaan niitä suhteita joissa näistä asioista ei puhuta, ja täten _sovita_ että ollaan vain toisten kanssa.  Mitä erikseen sopimista tuo on? Kyllä se vaikuttaa siltä ettei kumppanin kanssa voi käyttää seurustelu sanaa, oletetaan toisen mielenliikkeet, eikä keksustella mistään tärkeästä. 

Jos seurustelee jonkun kanssa, niin kyllä se pitää voida ääneen sanoa, vai pitääkö sitä omaa seurustelua hävetä?

Tässä ketjussa käsittääkseni puhutaan toisenlaisesta keskustelusta kuin mitä sinä kuvasit. Tässähän puhutaan siitä, että sovitaan toisen kanssa, että nyt tapailu on muuttunut seurusteluksi. Sanamuoto voi toki olla muukin kuin "aletaanko oleen", mutta ei tämän ketjun aiheena ole kuvaamasi keskustelut - joista en muuten ole itse puhunut kertaakaan, kun olen kirjoittanut, että en tunne tarvetta sopia erikseen seurustelusta. Joten älä vääristele sanomisiani, kiitos. Myöskään en ole kirjoittanut missään, etteikö sanaa "seurustelu" saisi käyttää. Pitäisiköhän sinun lukaista ketju uudestaan?

Uskon että sinun kannattaisi lukea uudestaan, ja oikein ajatuksella. Ketjussa puhutaan siitä mitä eroa on seurustelulla ja tapailulla. Koko ajan osa on puhunut nimen omaan siitä että sen kumppanin kanssa keskustellaan asioista, ja sinä olet sitä mieltä ettei seurustelusta saa puhua, vaan pitää jotenkin telepaattisesti ymmärtää toista, ja mitä hänen mielestään seurusteluun kuuluu, ja mikä sen kumppanin mielestä on tapailun ja seurustelun ero.

Enkä ole. En ole myöskään sanonut, että ei saa sopia seurustelusta, mutta olen kirjoittanut, että kaikissa suhteissa ei erikseen sovita tällaista, koska suhde voi edetä ja sysentyä myös muuten. Ja itse omalla kohdallani en ole ollut tilanteessa, jossa suhteen olemassaolo olisi ollut epäselvää ilman erikseen sopimista. Se, että ei sovita erikseen seurustelusta, ei tarkoita sitä, että sitten ei puhuta koskaan mistään muustakaan - miksi haluatte edelleen jankata noista "jos te ette pysty keskustelemaan" -tyyppisiäö lapsellisuuksia?

Nyt voisitte pikkuhiljaa lopettaa tuon tahallisen väärintulkitsemisen.

En tiedä olitko se sinä vai joku muu mutta jokuhan täällä julisti, kuinka suhteessa on aina jokin ongelma eikä se voi olla toimiva, jos on tarve sopia seurustelusta erikseen. Suhde on toimiva vain siinä tapauksessa, jos se etenee seurusteluun sanattomasti eli "luontevasti".

Joku muu kirjoitti oman kokemuksensa aiheesta. Täytyy silti sanoa, että itsekin kokisin omituisena, jos täytyisi erikseen sopia seurustelusta. Toistaiseksi yhdessäkään suhteessani ei ole ollut sellaista rituaalia.

Joskus teininä ja nuorena varmaan ajautui suhteeseen niin, ettei sen tilasta erityisesti keskusteltu vaan päädyttiin vaan viettämään kaiket ajat yhdessä. Toista se on näin aikuisena ja kun on lapsiakin. Tottakai siitä keskustellaan, missä mennään.

Vierailija kirjoitti:

Ottaako teillä noin lujille se, että jonkun suhde voi edetä luontevasti suhteeksi ilman, että se on sisältänyt mitän epävarmuustekijöitä tai ilman, että täytyy erikseen sopia, ettei tapaillla muita enää ja seurustellaan nyt? Vähän kuulostaa siltä, että teillä hiertää tässä nyt joku, kun yritätte niin hanakasti vääristellä tilannetta niin, että jos joku pariskunta ei aikoinaan erikseen sopinut seurustelun aloittamisesta, on koko suhde varmasti huonolla pohjalla, siinä on takuulla pettämistä, keskustelemattomuutta ja ties mitä kohtaamattomuuttakin. Kuulostatte vähän lapsellisilta.

Lähinnä tuo ylemmyydentuntoinen asenne hiertää. Sieltä rivien välistä tulee hyvin selväksi kuinka pidetään omaa suhdetta niin paljon parempana kuin muita, sillä se on edennyt seurusteluun ilman asiasta puhumista.

Kaikesta sitä voikin ihminen tuntea ylemmyyttä... Heh.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Joo kyllä, vain teidän suhde oli niin intohimoinen ja kemiaa sen kuin tihkui ympäriinsä, että kyllä oli sillä selvää että olette together forever 🙄.

Todellisuudessa olitte vain onnekkaita. Ystäväni tunsi ihan samoin kuin sinä. Kaikki oli "selvää" mutta ääneen ei mitään sanottu. 2,5 vuoden jälkeen selvisi ettei mies ollut koko aikana ajatellut että heillä oli suhdetta/seurustelua lainkaan.

En ymmärrä mitä pahaa kommunikaatiossa on? Miksi pitää ylpeillä sillä että mehän ei suhteen tilasta keskusteltu! Nimenomaan jos ne tunteet ovat niin palavat ja intohimoiset asiasta kannattaa keskustella, ettei tule takkiin ja pahasti.

Lyhyet vastaukset kysymyksiisi: Kommunikaatiossa ei ole mitään pahaa. Kukaan ei ole ylpeillyt sillä, että ei ole keskustellut suhteen tilasta. Tässä on lähinnä tuotu esiin vain se, että kaikki eivät ole sopineet erikseen seurustelusta, eikä se ole kaikille tuntunut mitenkään tarpeelliselta. Se ei tarkoita edelleenkään sitä, etteivätkö nämä ihmiset pystyisi keskustelemaan suhteestaan kumppaninsa kanssa. 

Tuo ystäväsi tilanne lienee aika erikoinen, enkä usko, että tuo on sellaisenaan yleistettävissä. Toisaalta 25 vuoden aikana mies oli ilmeisesti teeskennellyt niin hyvin, että vaikka ystäväsi olisi kysynyt seurustelusta, olisi pikku valhe siinä kohtaa ollut pientä kaiken muun rinnalla. Ei tuollaisessa tilanteessa ongelma ole se, että joku ei ole tajunnut kysyä oikeaa kysymystä tai sopia seurustelusta erikseen, vaan ongelma on tuossa jokin ihan muu. Ilmeisesti mies halusi eron hetkellä loukata muuten vain. 

Tottakai olin onnekas, kun löysin ihmisen, jonka kanssa synkkasi niin hyvin ja asiat loksahtelivat paikoilleen niin luontevasti. Eihän sellaisia ihmisiä ihan noin vain tule kohdalle. Mutta eipä niiden epäsopivien kanssa suhde sen paremmaksi sopimalla muutu - silloin on ehkä suhteen ehdot selkeät, mutta jos se kaikki sisältö puuttuu, joka toimivammissa suhteissa liimaisi ihmiset toisiinsa ja syventäisi suhteen luonnostaan, en suoraan sanottuna ole varma, kuinka merkityksellistä se sopiminenkaan silloin on.

Ei, teit nyt ihan omat tulkintasi. Mies ei halunnut ystävääni loukata eikä edes halunnut "erota", siis lopettaa tapailua. Tuon 2,5 vuoden aikana ei hän mielestään huijannut eikä johtanut harhaan, kun mistään ei oltu sovittu. Vietti runsaasti aikaa ystäväni kanssa, kävivät lomalla, tapasivat kavereita ja perhettä, yms. Kaikkea sitä mitä seurustelevat parit tekevät, mutta miehen mielestä he vain "viihtyivät" yhdessä ja ystäväni vain oletti että tämä on nyt suhde, kun kaikki synkkasi täydellisesti. Kumpikaan ei ole paha tai ilkeä ihminen, he vain aidosti olettivat eri asioita.

Ja tätä minä itse ainakin haluan välttää ja siksi todellakin sopimalla sopisin seurustelusta. Vaikka kuinka olisi täydellinen yhteys. Koska jos toinen ei halua sopia, juttu saakin loppua siihen. Ja toisaalta jos sovitaan ja toinen siltikin on muiden kanssa tms, juttu loppuu ja voi sanoa että hei, minä kerroin sinulle rehellisesti mitä haluan ja sinä olet nyt rikkonut sen luottamuksen. Jos asiasta ei keskustella, toinen voi sanoa kuten ystäväni mies: "häh, eihän me nyt vakavsti seurustella, täähän oli tapailua vaan".

Ystäväsi tilanne oli tosiaan poikkeuksellinen, mutta ei lopulta väärinkäsityksiltä voi välttyä, vaikka olisi sovittukin seurustelusta. Seurusteluhan voi tarkoittaa ihmisten mielestä eri asiaa. Ja en oikein ymmärrä, millä lailla ystävällesi olisi ollut vähemmän vaikeaa erota, jos aiemmin olisi sovittukin, että seurustellaan. Ihan samoista syistä kai silloinkin olisi tullut ero - mikä se syy sitten nyt olikaan. Tuohan vaikutti siltä, että kyseessä oli jonkinlainen suhde (oli se sitten seurustelusuhde tai jokin muu suhde), mutta sitten se syystä tai toisesta päättyi.

Ja tuohon jälkimmäiseen - en oikein ymmärrä pointtiasi. Jos toinen pettää ja juttu loppuu muutenkin, niin mitä lisäarvoa itselle saa siitä, että voi sanoa toisen rikkoneen seurustelusopimuksen. Ihan yhtä hyvinhän toinen voi sanoa "häh, ei kai seurustelu sitä tarkoita etteikö voisi olla muitakin". 

Seurustelun sopimisessa tietenkin pääosassa on puhuminen siitä mitä se käytännössä molemmille tarkoittaa. Sitähän tässä ihmetellään, että toiset eivät tällaisia tärkeitä keskusteluita käy, vaan luottavat sokeasti "onneensa"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sivusta seurannut sinkkukavereiden deittailua ja huomannut miten monet naispuoliset "tuhlaavat" aikaansa ihan vääriin miehiin. Naiset haluaisivat parisuhteen, yhteisen elämän ja sitten saattavat roikkua miehissä joilla on käytöksen perusteella ihan erilaiset suunnitelmat. Eräskin tapaili vuoden yhtä miestä joka ei ollut siinäkään ajassa varma tunteistaan vaan piti vielä "katsella" tilannetta.

Jos se mies on kiinnostunut, ihastunut ja haluaa samoja asioita niin kyllä hän tekee selväksi missä mennään eikä roikota toista kuukausia.

Ihmettelen myös sitä ettei aikuiset ihmiset uskalla puhua asioista. Moni ystävä sanoo että ei viitsi kysyä koska mies saattaa ahdistua, pelästyä ja homma menee mönkään. Mitä ihmettä?? Jos aikuinen mies pelästyy kysymyksestä missä mennään niin eiköhän se kerro missä mennään ja parempi unohtaa se tapaus. Kun on aitoja tunteita ja halutaan samoja asioita niin ei tarvita mitään pelejä ja kikkailuja.

Tämä!

Olin tosi ihastunut yhteen mieheen vuosia sitten, ja hän oli tosi ihastunut minuun. Sanoikin sen monesti, niin silmiin tuijoteltiin ihastuneina, revittiin aikaa väkisin jostain että päästäisiin näkemään etc. 

Kolmisen, nelisen kuukautta meni näin, ja tunteet vain vahvistuivat. Olin aivan varma, että kysyessäni miestä vakavaan seurusteluun mies vastaisi innoissaan että tottakai, mutta toisin kävi!

Hän alkoi perumaan ja selittelemään että tässä on hänelle kyllä tarpeeksi, elämäntilanne blaablaa, haluaa vielä elää itsekseen ja kaikkea liibalaabaa. Se oli kuin märkä rätti vasten kasvoja, mutta sanoin vain sydän revittynä että okei, jvoimma jatkaa näinkin sitten. Tosiasiassa tunteeni laimenivat saman tien, ja en enää välittänyt raivata hänelle aikaani, joka oli pois monesta sellaisesta mitä myös halusin tehdä, mutta olin ollut valmis luopumaan siitä syystä että saisin hänestä miehen itselleni. 

Meni muutama kk, ja ihastuin toiseen mieheen, kaveriini, jonka kanssa olimme pitkiä keskusteluita käyneet maan ja taivaan väliltä, ja jonka kanssa oli syvä yhteys. 

Kerroin sitten tälle aiemmalla miehelle että en halua enää jatkaa tapailua, kun en siitä saa sitä mitä olisin itse halunnut. Hän suurin piirtein haukkui minut, ja yritti maanitella vihaisena jäämään tapailuun hänen kanssaan. Kyseli että olenko löytänyt jonkun toisen, johon valehtelin että en ole, emme vain hänen kanssaan halua samoja asioita elämältämme. Muutama kuukausi tuosta, ja tämä mies alkoi soittelemaan ja lähettelemään viestejä että hän onkin tullut toisiin aatoksiin, ja haluaisi alkaa sen seurustelun kanssani, Sanoin sitten että se juna ikävä kyllä jo meni, ja olen ihastunut toiseen mieheen jonka kanssa haluamme samoja asioita. Tästäkin hän suuttui, ja vannoi että itsekin nyt halusi sitä seurustelua, että miksi hän ei kelpaa. Tuosta meni puolisen vuotta niin hänelle syntyi lapsi... Jonka äidistä erosi pari kk lapsen syntymän jälkeen. Itse olen nyt kahdeksatta vuotta tämän ystäväni kanssa yhdessä, edelleen onnellisena,

Ja vielä 8v yhdessä… tää kuullosti tosi ihanalta oli pakko vastata. Liikutuin. Oon ollu yksin ilman suhteita (ystävyyssuhteita myös) yli puolet mun elämästä (ala-asteelta lähtien, oon nyt 21). Ihmissuhteet ei kiinnostanu mua olin tosi kylmä laskelmoiva ja suora enkä kaivannu mielihyväkemikaaleja muilta ihmisiltä. Mut viime kuukaudet ja tää kirjoitus sai mut tuntemaan toisin. Haluan rakastua niin kuin postaaja rakastui ystävänsä. Oon tosi kateellinen.

Kiitos :) Mulle tämä on pisin ihmissuhteeni, kuten myös miehelleni, ja tämä johtuu 90% siitä että olemme molemmat opetelleet kommunikoimaan hyvin toistemme kanssa. Kaikesta on keskusteltu, ja keskustellaan yhä. 

Vierailija kirjoitti:

Minusta myös asiasta pitää keskustella. Yksinkertaisimmillaan voi olla joku: "mehän seurustellaan?" "joo", tyyppinen dialogi, varsinkin jos aiemmin on paljon puhuttu siitä, että mitä seurustelu tarkoittaa (Esim. ei muita kumppaneita) ja mitä haluaa tulevaisuudelta (lapsia, omakotitalon, muuttaa ruotsiin, mitä vaan). Jossain suhteissa ei taas ole puhuttu tuollaisista asioista lainkaan ja pitää olla pidempi keskustelu siitä mitä seurustelu molemmille tarkoittaa ja lisäkeskusteluja mihin elämää haluaa viedä.

Mutta jos toinen ei ole ilmaissut mitään haluja suhteeseen kanssasi, ei sitä voi olettaa. Toki jos on ensi treffeillä asti sanonut olevansa irtosuhteita vastaan ja etsivänsä kumppania tosi tarkoituksella ja on luonasi kuutena päivänä viikossa, voi asiaa päätellä.

Totta, olettaa ei voi, mutta jos suhteessa ilmaistaan tunteita, haluja ja toiveita, ei ainakaan minulle ole enää tarpeen erikseen sopia seurustelusta tai edes käydä kuvaamasi kaltaista keskustelua. Tai ei varmaan tulisi edes mieleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään aika usein seurustelusta sovitaan erikseen, ennen ei tapailukulttuuria Suomessa juuri ollut, mutta nyt se on jo on monille ihan normaali juttu. Hienoa tietysti, jos asiat menevät toisille niin omalla painollaan, ettei asiasta tarvitse edes keskustella, mutta aika monet kyllä "virallisesti" sopivat seurustelevansa. Ja olen myös kuullut tapauksista, joissa toinen on luullut että seurustellaan ja toinen taas on ajatellut että kyseessä on vasta kevyt tapailu...

Mulle taas ei ole mikään meriitti se ettei asioista tarvitse kesustella kumppanin kanssa. Itse rakastan hyviä keskuteluita.

Mikä oletus tämä on, että ne ihmiset, jotka eivät "sovi erikseen seurustelusta" (tai jopa sovi, että nyt tapailu on muuttunut seurusteluksi) eivät muka keskustelisi mistään muustakaan? Minäkin rakastan hyviä keskusteluita, mutta en rakasta mitään "aletaanko seurustelemaan" -tyyppisiä suhteen aloituksia. Itselleni on jotenkin itseisarvo, että suhde alkaa ihan vain siksi, että kumpikin haluaa niin kovasti olla toisen kanssa, ja kemia on valtava. Kokisin, ettei homma toimi, jos jommalle kummalle on epäselvää, onko kyseessä suhde.

Meinaat että seurustelusta voidaan sopia ainoastaan niin että toinen kysyy toiselta että alatko oleen?

Aika kapeakatseinen ajatus. Mä ainakin mieheni kanssa olen pitkiä pätkiä keskustellut miten ihanaa on olla yhdessä,  ollaan pohdittu tulevaisuutta mitä tehdään yhjdessä, keskusteltu siitä mitä molemmat tältä suhteelta haluaa jne. Ihmettelen tosiaan niitä suhteita joissa näistä asioista ei puhuta, ja täten _sovita_ että ollaan vain toisten kanssa.  Mitä erikseen sopimista tuo on? Kyllä se vaikuttaa siltä ettei kumppanin kanssa voi käyttää seurustelu sanaa, oletetaan toisen mielenliikkeet, eikä keksustella mistään tärkeästä. 

Jos seurustelee jonkun kanssa, niin kyllä se pitää voida ääneen sanoa, vai pitääkö sitä omaa seurustelua hävetä?

Tässä ketjussa käsittääkseni puhutaan toisenlaisesta keskustelusta kuin mitä sinä kuvasit. Tässähän puhutaan siitä, että sovitaan toisen kanssa, että nyt tapailu on muuttunut seurusteluksi. Sanamuoto voi toki olla muukin kuin "aletaanko oleen", mutta ei tämän ketjun aiheena ole kuvaamasi keskustelut - joista en muuten ole itse puhunut kertaakaan, kun olen kirjoittanut, että en tunne tarvetta sopia erikseen seurustelusta. Joten älä vääristele sanomisiani, kiitos. Myöskään en ole kirjoittanut missään, etteikö sanaa "seurustelu" saisi käyttää. Pitäisiköhän sinun lukaista ketju uudestaan?

Uskon että sinun kannattaisi lukea uudestaan, ja oikein ajatuksella. Ketjussa puhutaan siitä mitä eroa on seurustelulla ja tapailulla. Koko ajan osa on puhunut nimen omaan siitä että sen kumppanin kanssa keskustellaan asioista, ja sinä olet sitä mieltä ettei seurustelusta saa puhua, vaan pitää jotenkin telepaattisesti ymmärtää toista, ja mitä hänen mielestään seurusteluun kuuluu, ja mikä sen kumppanin mielestä on tapailun ja seurustelun ero.

Enkä ole. En ole myöskään sanonut, että ei saa sopia seurustelusta, mutta olen kirjoittanut, että kaikissa suhteissa ei erikseen sovita tällaista, koska suhde voi edetä ja sysentyä myös muuten. Ja itse omalla kohdallani en ole ollut tilanteessa, jossa suhteen olemassaolo olisi ollut epäselvää ilman erikseen sopimista. Se, että ei sovita erikseen seurustelusta, ei tarkoita sitä, että sitten ei puhuta koskaan mistään muustakaan - miksi haluatte edelleen jankata noista "jos te ette pysty keskustelemaan" -tyyppisiäö lapsellisuuksia?

Nyt voisitte pikkuhiljaa lopettaa tuon tahallisen väärintulkitsemisen.

En tiedä olitko se sinä vai joku muu mutta jokuhan täällä julisti, kuinka suhteessa on aina jokin ongelma eikä se voi olla toimiva, jos on tarve sopia seurustelusta erikseen. Suhde on toimiva vain siinä tapauksessa, jos se etenee seurusteluun sanattomasti eli "luontevasti".

Joku muu kirjoitti oman kokemuksensa aiheesta. Täytyy silti sanoa, että itsekin kokisin omituisena, jos täytyisi erikseen sopia seurustelusta. Toistaiseksi yhdessäkään suhteessani ei ole ollut sellaista rituaalia.

Kaikki muu paitsi minun tapani toimia on omituista. Asia ymmärretty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Joo kyllä, vain teidän suhde oli niin intohimoinen ja kemiaa sen kuin tihkui ympäriinsä, että kyllä oli sillä selvää että olette together forever 🙄.

Todellisuudessa olitte vain onnekkaita. Ystäväni tunsi ihan samoin kuin sinä. Kaikki oli "selvää" mutta ääneen ei mitään sanottu. 2,5 vuoden jälkeen selvisi ettei mies ollut koko aikana ajatellut että heillä oli suhdetta/seurustelua lainkaan.

En ymmärrä mitä pahaa kommunikaatiossa on? Miksi pitää ylpeillä sillä että mehän ei suhteen tilasta keskusteltu! Nimenomaan jos ne tunteet ovat niin palavat ja intohimoiset asiasta kannattaa keskustella, ettei tule takkiin ja pahasti.

Lyhyet vastaukset kysymyksiisi: Kommunikaatiossa ei ole mitään pahaa. Kukaan ei ole ylpeillyt sillä, että ei ole keskustellut suhteen tilasta. Tässä on lähinnä tuotu esiin vain se, että kaikki eivät ole sopineet erikseen seurustelusta, eikä se ole kaikille tuntunut mitenkään tarpeelliselta. Se ei tarkoita edelleenkään sitä, etteivätkö nämä ihmiset pystyisi keskustelemaan suhteestaan kumppaninsa kanssa. 

Tuo ystäväsi tilanne lienee aika erikoinen, enkä usko, että tuo on sellaisenaan yleistettävissä. Toisaalta 25 vuoden aikana mies oli ilmeisesti teeskennellyt niin hyvin, että vaikka ystäväsi olisi kysynyt seurustelusta, olisi pikku valhe siinä kohtaa ollut pientä kaiken muun rinnalla. Ei tuollaisessa tilanteessa ongelma ole se, että joku ei ole tajunnut kysyä oikeaa kysymystä tai sopia seurustelusta erikseen, vaan ongelma on tuossa jokin ihan muu. Ilmeisesti mies halusi eron hetkellä loukata muuten vain. 

Tottakai olin onnekas, kun löysin ihmisen, jonka kanssa synkkasi niin hyvin ja asiat loksahtelivat paikoilleen niin luontevasti. Eihän sellaisia ihmisiä ihan noin vain tule kohdalle. Mutta eipä niiden epäsopivien kanssa suhde sen paremmaksi sopimalla muutu - silloin on ehkä suhteen ehdot selkeät, mutta jos se kaikki sisältö puuttuu, joka toimivammissa suhteissa liimaisi ihmiset toisiinsa ja syventäisi suhteen luonnostaan, en suoraan sanottuna ole varma, kuinka merkityksellistä se sopiminenkaan silloin on.

Jos et todella kuule/näe kirjoitustesi ylimielistä ja ylpeilevää sävyä, niin selvä, jatka valitsemallasi tiellä. Mutta meille muille "jos homma toimii, kaikki vain toimii eikä tarvi sopia ;)" passiivisaggressiivisine hymiöineen näyttäytyy oikeastaan hyvin naivin ihmisen kommenttina. Sinullekin olisi voinut käydä niin että rakennat jo elämääsi toisen kanssa, mutta samalla hän onkin puuhaillut kaikkea muuta ja sinä olitkin vain sivujuoni. Ei kenellekään ole mitään yliluonnollisia kemiantunnistustaitoja joilla sataprosenttisesti voit aistia onko potentiaalinen kumppani samaa mieltä kaikesta kuin sinä.

Meinaatko tosissasi, että seurustelusta sopiminen saisi tällaisen henkilön lopettamaan sen kaiken muun puuhailun kumppaninsa selän takana? Minusta tuo kuulostaa naiivilta.

Ja kemia ei tarkoita sitä, että ollaan kaikesta samaa mieltä. Kemia tarkoittaa kahden henkilön välistä vetovoimaa, sitä että on hyvä olla yhdessä, toisen kanssa on luontevaa ja kivaa, huumorintajut osuvat yksiin, on helppo keskustella syvällisiä asioita samoin kuin on helppo jutella kevyemminkin. Ja seksuaalista halua toista kohtaan, sitä että synkkaa niin henkisesti kuin seksuaalisesti.

En meinaa, enkä sanonut missään vaiheessa niin. Pointtina on se että ihmiset ylipäätään sopivat sanoilla asioista elämässä, koska eihän muuten voi tietää kenenkään kantaa mihinkään asiaan. Voisihan sitä olettaa olevansa töissäkin jossain kun tulee niin hyvin juttuun pomon kanssa, mutta palkkapäivänä pomo sanookin että jaa, mä aattelin että sä olet vain palkaton harjoittelija.

Jokainen ihminen on vastuussa teoistaan, ja kyllä, pettäjä pettää jos on pettääkseen. Mutta jos toinen mielestään vain tapailee, hänhän ei edes petä kun on muiden kanssa. Miksi ihmeessä ei siis voi puhua ääneen omia odotuksiaan suhteesta? Jos se toinen sen jälkeen on muiden kanssa, hän siinä todistaa olevansa täysi m**kku. Jos mitään ei sovittu, hän voi aidosti olla sitä mieltä että eihän tää mitään haittaa.

Ja kiitos ylimielisestä selityksestäsi siitä mitä kemia tarkoittaa. Todistit juuri pointtini.

En ole sanonutkaan, etteikö voisi sanoa ääneen, mitä suhteelta toivoo tai odottaa. Mutta jos itse toivoo suhdetta, jossa kumpikaan ei edes halua olla muiden kanssa, niin jos toinen kuitenkin on muiden kanssa niin kauan kunnes muuta sovitaan, niin millä lailla tämä sopiminen muuttaa suhteen sisältöä? Edelleenhän se halu olla muiden kanssa olisi olemassa, mutta ei vain toteuta tätä haluaan, koska sopimus estää. Itse tykkään enemmän sellaisesta, että kumpikin on niin ihastunut, kiintynyt ja tuntee vetoa toiseen, että ne muut jäävät pois ihan vain sen vuoksi. Itselleni ei jotenkin olisi erityisen arvokasta pelkästään sopimuksella aikaansaatu yksisuhteisuus.

Minulle taas ei olisi arvokasta suhde jossa ei voitaisi puhua kaikesta maan ja taivaan nälillä, ja jossa ei voitaisi sanoa toiselle että olen sinulle uskollinen ja lojaali, vaan tämä pitäisi päätellä pelkästään jostain omista kuvitelmista ja oletuksista.