Tapailu vs seurustelu

Vierailija kirjoitti:

Siten että seurustelussa on sovittu siitä

Miten tämä on taas kääntynyt tällaiseksi, että aikuisten ihmisten pitäisi kysyä kuin teininä että alaks olee?

Joko sitä ollaan yhdessä tai sitten ei.

Se tapailuvaihe on ne ekat max parit kolmet treffit jonka jälkeen kyllä jo tietää onko toisessa potentiaalia seurustelukumppaniksi. Jos ei, niin turha sitä puolilämmintä on vetkuttaa kuukausikaupalla.

Ja jos haluaa pelkän panokaverin niin ei siihen tapailua treffailuineen tarvita vaan se ennemminkin on asia mikä pitää erikseen ja yhdessä sopia. Ei niin, että toista roikottaa romantiikalla ja antamalla lupauksia muustakin jotta jatkossakin saisi pelkkää "helppoa" seksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Vanhemmille esittely ei nyt ollut se relevantti asia tässä, kaikki tietää varmaan että perhetilanteita on erilaisia. Ja loput kommentista on samaa kuin lainaamassasikin, tapailu on tutustumista, ja muuttuu seurusteluksi jos niin yhdessä päätetään. Tuo että seikkailuista sopiminen on ”teinityyliä”, ei kyllä ihan avautunut, tämä on just se mielipiteitä usein jakava seikka, minä en ainakaan tapaile ketään kenen seikkailuista en ole kartalla, muut tehköön vapaampia ratkaisuja niin halutessaan, itse pidän korkeentaan säätämisenä, en edes tapailuna jos muita on kuvioissa, ja näistä harvoin ainakaan yksiavioisia parisuhteita muodostuukaan jos muut ihmiset kiinnostaa jo lähtökohtaisesti.

Miten niin muita kuvioissa? Miksi oletus on se, että kaikilla on aina valtavasti muitakin. Ja toisaalta eihän se seurustelusta sopiminen estä pitämästä muita kuvioissa, jos joku haluaa niin tehdä. Ja jos toinen on oikeasti kiinnostunut, ne muut jäävät kyllä pois, jos ovat jäädäkseen. En tiedä, käsititkö minut nyt väärin, kirjoitin seukkailusta, en seikkailusta. Siis suurin osa ihmisistähän ei tällä osa-alueella "seikkaile" - kohtaavat silloin tällöin jonkun, joka kiinnostaa, ja välillä eivät kohtaa. Harvemmin on useampi kiinnostava samaan aikaan - oikeastaan todella harvoin niin on. Ihmettelenpä suuresti, jos toinen osapuoli ei ilman erillistä seurustelusopimusta tajua, synkkaako ja onko molemminpuolista vetovoimaa.

Pidän kaikkea olettamista näissä asioissa vähän riskipelinä. Ei kaikilla tietenkään olekaan monia kierroksessa samaan aikaan, ei ole itsenikään koskaan tarvinnut sellaisia tapailla kun sopivimmillakin arvoilla varustettuja on riittänyt, mutta kirjoitin varoittavaan sävyyn koska olen huomannut palstankin keskusteluissa kuinka hämmentävän monen mielipide kuitenkin on se että tapailuvaiheessa ei keskitytä yhteen ihmiseen, tästä voi koitua ikäviä yllätyksiä jos ei olla samalla sivulla asiasta.

Jaa, omasta mielestäni tapailuvaiheessa ei tarvitse keskittyä vain yhteen ihmiseen, koska siinä ei ole vielä sitouduttu tai sovittu mitään. Sekä minä että miesystäväni tapailtiin paria muutakin siinä sivussa kun ensin tutustuttiin ja puhuttiin näistä ihmisistä toisillemme ihan avoimesti. Seurustelusta sovittaessa laitettiin tottakai juttu muiden kanssa heti poikki. Mutta kaikki tekee tavallaan ja se on ok, muistakaa vaan ottaa asia puheeksi niin ei tule pettymyksiä.

Ihanaa ristiinnaimista ja taudit leviää.

Tällainen sopimuskulttuuri kuulostaa erikoiselta. Jonkunlaiselta takaportilta ihmisille, jotka ovat kykenemättömiä sitoutumaan yhteen ihmiseen edes sen tutustumisen ajaksi. Halutaan pitää kaikki ovet auki ja sen sijaan että TÄMÄ kerrottaisiin rehellisesti sille tapailukumppanille, vedotaan sitten myöhemmin siihen, että olisihan sinun pitänyt tajuta, että mä vain kokeilen sinua, kun eihän me mitään sovittu. Pystyykö tällaiset ihmiset sitten koskaan edes rakastumaan, kun on se ovi aina vähintään raollaan.

Vierailija kirjoitti:

Siten että seurustelussa on sovittu siitä

Sovittu mistä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Kyllä siitä nykyään pitää sopia "teinityyliin", koskaan ei voi muuten tietää haluaako se toinen olla kanssasi ns. vakavasti.

Muutoin huomaat vaikkapa puolen vuoden päästä kun mies älähtää että eihän me missään parisuhteessa olla...

Miten niin ei voi tietää? Ja miten seurustelusta sopiminen estää tuollaiset yllätykset puolen vuoden jälkeen? Minä olin suhteessa 16 vuotta, ja vaikka ikinä ei sovittu seurustelusta, oli minulle kyllä ihan selvää, että haluttiin molemmat olla yhdessä.

Mä olin tällaisessa suhteessa 28 v. Ikinä ei sovittu, että nyt me seurustellaan... Naimisiinkin päädyttiin, yhteisestä sopimuksesta sentään. Sentään tämän liiton päättymisestä osasi exä sitten sanoa.

ja olen tuo ketjun ensimmäinen vastaaja, joka nyt ihmettelee deittailun nykykäytäntöjä.

Minä olen kahdeksatta vuotta puolisoni kanssa. Yhdessä on asuttu jo reilut kolme vuotta. Ei ole vieläkään sovittu, että seurustellaan.

Olen sivusta seurannut sinkkukavereiden deittailua ja huomannut miten monet naispuoliset "tuhlaavat" aikaansa ihan vääriin miehiin. Naiset haluaisivat parisuhteen, yhteisen elämän ja sitten saattavat roikkua miehissä joilla on käytöksen perusteella ihan erilaiset suunnitelmat. Eräskin tapaili vuoden yhtä miestä joka ei ollut siinäkään ajassa varma tunteistaan vaan piti vielä "katsella" tilannetta.

Jos se mies on kiinnostunut, ihastunut ja haluaa samoja asioita niin kyllä hän tekee selväksi missä mennään eikä roikota toista kuukausia.

Ihmettelen myös sitä ettei aikuiset ihmiset uskalla puhua asioista. Moni ystävä sanoo että ei viitsi kysyä koska mies saattaa ahdistua, pelästyä ja homma menee mönkään. Mitä ihmettä?? Jos aikuinen mies pelästyy kysymyksestä missä mennään niin eiköhän se kerro missä mennään ja parempi unohtaa se tapaus. Kun on aitoja tunteita ja halutaan samoja asioita niin ei tarvita mitään pelejä ja kikkailuja.

Kaverit tapailevat, seurustelu ihan eri asia.

Nykyään aika usein seurustelusta sovitaan erikseen, ennen ei tapailukulttuuria Suomessa juuri ollut, mutta nyt se on jo on monille ihan normaali juttu. Hienoa tietysti, jos asiat menevät toisille niin omalla painollaan, ettei asiasta tarvitse edes keskustella, mutta aika monet kyllä "virallisesti" sopivat seurustelevansa. Ja olen myös kuullut tapauksista, joissa toinen on luullut että seurustellaan ja toinen taas on ajatellut että kyseessä on vasta kevyt tapailu...

Löysin sovelluksen kautta yhden naisen noin kolme vkoa sitten. Pidän hänessä eniten siitä että hänen puheessaan ei ole koskaan vilahtanut termi tapailu. Hän ei millään tavalla yritä pitää minua kaukana omasta elämästään ja kuvioistaan vaan päinvastoin vienyt hommaa vauhdilla eteenpäin kun ne ekat kolme tapaamiskertaa on käyty läpi. Niin parasta ja niin virkistävää tavata ihminen joka tajuaa miten tämän homman kuuluu mennä.

Vierailija kirjoitti:

Tällainen sopimuskulttuuri kuulostaa erikoiselta. Jonkunlaiselta takaportilta ihmisille, jotka ovat kykenemättömiä sitoutumaan yhteen ihmiseen edes sen tutustumisen ajaksi. Halutaan pitää kaikki ovet auki ja sen sijaan että TÄMÄ kerrottaisiin rehellisesti sille tapailukumppanille, vedotaan sitten myöhemmin siihen, että olisihan sinun pitänyt tajuta, että mä vain kokeilen sinua, kun eihän me mitään sovittu. Pystyykö tällaiset ihmiset sitten koskaan edes rakastumaan, kun on se ovi aina vähintään raollaan.

Heh, mulle ainakin eräs tinderherra kertoi rehellisesti missä mennään. Sopiessamme seuraavasta tapaamisesta sanoi täyttävänsä tapailukalenteriaan, eli aika selväksi tuli että siellä on muutama muukin kierroksessa. Toki kokemattomana ja päättömästi ihastuneena tajusin tämän vasta jälkikäteen, ja tuolloin ajattelin, että kirjoittelee sinne ylös tapaamisia vain minun kanssani. Kyseessä oli ensimmäinen tapailuni, joten pelisäännöt olivat minulle vieraat. Tapailuumme sisältyi myös seksiä, mutta olisin todellakin jättänyt sen väliin, jos olisin tajunnut että panee muitakin samaan aikaan. Tai ehkä jotenkin alitajuisesti sen tajusinkin, mutta halusin kieltää asian. Mies niin nätisti selitti kuinka on tosissaan minun kanssani.

Mies sitten puskista lopetti jutun, ilmeisesti koska joku parempi löytyi. Se tuli minulle järkytyksenä, sillä olin laittanut koko sydämeni siihen juttuun ja ananut itsestäni kaiken... Ja sitten selviää, että olenkin ollut toiselle täysin merkityksetön. Ainakin kerrasta tuli selväksi ettei nykyinen deittailumaailma ole minua varten ja jättäydyin niistä ympyröistä kokonaan pois.

Vierailija kirjoitti:

Mullakin on käynyt sillä tavalla tuuri, että molemmat pitkät parisuhteeni ikään kuin kehittyivät ja jalostuivat ihastumisen ja tapailun kautta rakastumiseksi ja yhteiseksi elämäksi ilman sen kummempia sopimuksia. Näiden parisuhteiden väliin tosin mahtui sitten niitäkin tapailuita, jotka eivät johtaneet mihinkään. Ei sopimuksiin, ei rakastumisiin. Mulle tää sopimuskulttuuri on ihan vieras. Toivottavasti ei tarvitse siihen tutustuakaan.

Itse taas en koskaan voisi olla ihmisen kanssa parisuhteessa, joka hysteerisenä pelkäisi sitä että joutuu keskustelemaan parisuhteesta. Samoin saisi lähtöpassit myös sellainen kokelas joka ei pystyisi sopimaan mitään kanssani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tapailussa tutustutaan uuteen ihmiseen, seurustelussa tunnetaan jo ja ollaan sovittu että tässä on nyt se ihminen kenen kanssa rakennan yhteistä tulevaisuutta.

Kuinka harva tekee noin pitkäkestoisia sitoumuksia ja sopimuksia seurustelun alkuvaiheessa? Itse en ole ikinä edes sopinut seurustelusta. Pisin suhteeni kesti 16 vuotta, asuttiin yhdessä ja on lapsiakin. Kai se sitten oli tapailua, kun ei oltu ikinä sovittu, että seurustellaan.

Joillekin sopii tuuliviireys, että ikinä ei tiedetä kenen kanssa sitä huomenna ollaan, oli lapsiakin kuvioissa tai ei. En alkaisi seurustelemaan miehen kanssa joka ei pystyisi sopimaan että ollaan tästä edes päin vain toistemme kanssa eksklusiivisesti, ja kuljetaan yhteistä polkua katsoen minne se johtaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Kyllä siitä nykyään pitää sopia "teinityyliin", koskaan ei voi muuten tietää haluaako se toinen olla kanssasi ns. vakavasti.

Muutoin huomaat vaikkapa puolen vuoden päästä kun mies älähtää että eihän me missään parisuhteessa olla...

Miten niin ei voi tietää? Ja miten seurustelusta sopiminen estää tuollaiset yllätykset puolen vuoden jälkeen? Minä olin suhteessa 16 vuotta, ja vaikka ikinä ei sovittu seurustelusta, oli minulle kyllä ihan selvää, että haluttiin molemmat olla yhdessä.

Erokin varmaan sitten vain tapahtui ilman että siitä mitään puhuttiin. Yhtäkkiä vain oltiin erottu, ja kumpikin vain mystisesti sen tiesi :D :D :D

Tapailussa tapaillaan muitakin ja seurustellessa ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Kyllä siitä nykyään pitää sopia "teinityyliin", koskaan ei voi muuten tietää haluaako se toinen olla kanssasi ns. vakavasti.

Muutoin huomaat vaikkapa puolen vuoden päästä kun mies älähtää että eihän me missään parisuhteessa olla...

Miten niin ei voi tietää? Ja miten seurustelusta sopiminen estää tuollaiset yllätykset puolen vuoden jälkeen? Minä olin suhteessa 16 vuotta, ja vaikka ikinä ei sovittu seurustelusta, oli minulle kyllä ihan selvää, että haluttiin molemmat olla yhdessä.

Sulla on käynyt tuuri, mutta valitettavasti monet ovat niin alkioita että tarvitsevat rautalankaa havaitakseen ovatko varattuja vai eivät. Itsekin tulin petetyksi vielä samana päivänä kun palasimme mielestäni yhteen miehen kanssa, reppana vetosi meidän olleen hänen mielestä edelleen tauolla. Tämmöstä valitettavasti on tämä näinä aikoina, joten kannattaa keskustella ja sopia itsestäänselviltäkin tuntuvista asioista.

Hän olisi pettänyt sinua joka tapauksessa. Tuo oli vain häönen hätävalheensa. Kyllä hän oikeasti tiesi, että pyöritti kahta naista kuviossa - toivoi vain, ettet saisi tietää. Kyllä ihmiset itse tietävät, ovatko varattuja vai eivät. Ei siihen sopimuksia tarvita, vaan ihminen tietää kyllä itse, onko riittävän kiinnostunut toisesta osapuolesta. Jos on, hän keskittyy siihen suhteeseen. Jos ei ole, hän haluaa olla muidenkin kanssa. Asia on noin yksinkertaista, ja millään sopimuksella ei saa hänen kiinnostustaan kohdistumaan enemmän juuri siihen suhteeseen.

Kyllä sillä sille osapuolelle on väliä, joka haluaa pitkän parisuhteen, ja perheen. Ei sellainen halua tyyppiä joka ei kykene edes keskustelemaan tulevaisuudesta, ja siitä missä ollaan menossa suhteessa. Pettäminen tapahtuu ainoastaan silloin kun molemmilla on selkeä käsitys siitä mitä pettäminen on. Jos asiasta ei ole puhuttu ollenkaan, molemmat olettaa omia luulojaan pettämisen suhteen. Toinen voi ajatella ettei suuteleminen ole pettämistä, ja toinen pitää pettämisenä jo tanssimista toisen kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Vanhemmille esittely ei nyt ollut se relevantti asia tässä, kaikki tietää varmaan että perhetilanteita on erilaisia. Ja loput kommentista on samaa kuin lainaamassasikin, tapailu on tutustumista, ja muuttuu seurusteluksi jos niin yhdessä päätetään. Tuo että seikkailuista sopiminen on ”teinityyliä”, ei kyllä ihan avautunut, tämä on just se mielipiteitä usein jakava seikka, minä en ainakaan tapaile ketään kenen seikkailuista en ole kartalla, muut tehköön vapaampia ratkaisuja niin halutessaan, itse pidän korkeentaan säätämisenä, en edes tapailuna jos muita on kuvioissa, ja näistä harvoin ainakaan yksiavioisia parisuhteita muodostuukaan jos muut ihmiset kiinnostaa jo lähtökohtaisesti.

Miten niin muita kuvioissa? Miksi oletus on se, että kaikilla on aina valtavasti muitakin. Ja toisaalta eihän se seurustelusta sopiminen estä pitämästä muita kuvioissa, jos joku haluaa niin tehdä. Ja jos toinen on oikeasti kiinnostunut, ne muut jäävät kyllä pois, jos ovat jäädäkseen. En tiedä, käsititkö minut nyt väärin, kirjoitin seukkailusta, en seikkailusta. Siis suurin osa ihmisistähän ei tällä osa-alueella "seikkaile" - kohtaavat silloin tällöin jonkun, joka kiinnostaa, ja välillä eivät kohtaa. Harvemmin on useampi kiinnostava samaan aikaan - oikeastaan todella harvoin niin on. Ihmettelenpä suuresti, jos toinen osapuoli ei ilman erillistä seurustelusopimusta tajua, synkkaako ja onko molemminpuolista vetovoimaa.

Pidän kaikkea olettamista näissä asioissa vähän riskipelinä. Ei kaikilla tietenkään olekaan monia kierroksessa samaan aikaan, ei ole itsenikään koskaan tarvinnut sellaisia tapailla kun sopivimmillakin arvoilla varustettuja on riittänyt, mutta kirjoitin varoittavaan sävyyn koska olen huomannut palstankin keskusteluissa kuinka hämmentävän monen mielipide kuitenkin on se että tapailuvaiheessa ei keskitytä yhteen ihmiseen, tästä voi koitua ikäviä yllätyksiä jos ei olla samalla sivulla asiasta.

Ja nämä sopivat arvothan selviätät ainoastaan kommunikoimalla toisen kanssa. 

Jotain raameja kannattaa kyllä asettaa suhteelle, ettei käy kuten serkulleni.

Hän on ollut yli 15 vuotta yhdessä miehen kanssa, muutti hetken seurusteltuaan  miehen omistamaan asuntoon, ja on maksanut koko ajan, ei nyt asuntoa, mutta omaa osaansa asumisesta, ja toki muustakin siihen liittyvästä, tässä ajassa hän ei kuitenkaan ole saanut siivuakaan tuosta miehen asunnosta.

Heillä ei ole lapsia, ja serkkuni onkin miettinyt jo jonkin aikaa että pitäisi varmaan mennä naimisiin, jotta perintöverot olisivat pienet, sitten kun  jommasta kummasta aika jättää. Serkullani on siis hyvä varallisuus, aina tehnyt töitä, saanut sivussa ison perinnönkin, ja aikeissa hän on jättää nämä miehelleen jos sattuu ensin kuolemaan. 

Miehensä kuitenkin on venkoillut koko ajan ja pyrkinyt välttämään avioliittokeskustelua, eikä vieläkään vuosien jälkeen ole saatu mitään selvyyttä menevätkö he naimisiin vai eivät. Serkkuni ei heidän yhteen mennessään miettinytkään näitä asioita, koska oli nuori, eikä "uskonut" avioliittoon, se oli vain paperin pala, ja papin aamen, jotka ovat ihan turhia.

Nyt hän miettii mitähän tulevaisuuden suunnitelmia miehellä on, kun naimisiinmeno kaikkien näiden vuosien jälkeen on niin tahmeaa. Kummallakaan ei ole sisaruksia eikä lapsia, ja toisella on molemmat vanhemmat kuolleet, toisella  toinen elää vielä.

Vierailija kirjoitti:

Olen sivusta seurannut sinkkukavereiden deittailua ja huomannut miten monet naispuoliset "tuhlaavat" aikaansa ihan vääriin miehiin. Naiset haluaisivat parisuhteen, yhteisen elämän ja sitten saattavat roikkua miehissä joilla on käytöksen perusteella ihan erilaiset suunnitelmat. Eräskin tapaili vuoden yhtä miestä joka ei ollut siinäkään ajassa varma tunteistaan vaan piti vielä "katsella" tilannetta.

Jos se mies on kiinnostunut, ihastunut ja haluaa samoja asioita niin kyllä hän tekee selväksi missä mennään eikä roikota toista kuukausia.

Ihmettelen myös sitä ettei aikuiset ihmiset uskalla puhua asioista. Moni ystävä sanoo että ei viitsi kysyä koska mies saattaa ahdistua, pelästyä ja homma menee mönkään. Mitä ihmettä?? Jos aikuinen mies pelästyy kysymyksestä missä mennään niin eiköhän se kerro missä mennään ja parempi unohtaa se tapaus. Kun on aitoja tunteita ja halutaan samoja asioita niin ei tarvita mitään pelejä ja kikkailuja.

Mä en vieläkään tajua just tota…Miksi naiset jää jumiin joihinkin miehiin, jotka selkeesti ei suhdetta halua.

Nykyisellä avopuolisolla ehti muutaman sinkkuvuoden aikana olla useampi tapailukumppani, yhtä tapaili jopa puolitoista vuotta!

Koko ajan oli Tinder käytössä ja tapaili kuulemma muitakin ja tutustui uusiin ihmisiin, sanoi että nää naiset rupesi sitten vaatimaan liikaa sitoutumista ja hän ei halunnut jatkaa…kertoi heille myös tapailevansa muita.

En ikinä deittailis tollasta miestä, joka ei ole tosissaan ja sanoo sen suoraan.

Mullekin on joskus tehty noin ja äkkiä tajusin jatkaa matkaani.

Silti nää naiset jaksoivat laittaa viestiä pitkän aikaa tapailun loppumisen jälkeen, mikä ihmetytti miestä.

Kysyin että no sovitteko tapailun päättymisestä =

Ei. Sanoin et no olisko siinä syy.😃

Niin ihana mies kun hän mulle onkin, toi miesten ajatusmaailma tapailun suhteen ei vaan aukea mulle. Heille tapailu ei merkitse ilmeisesti muuta kuin säännöllistä seksiä.

Miten voivat edes ajatella, etteikö nainen puolentoista vuoden jälkeen jo olettais heidän seurustelevan…

Onneksi kertoi tän historiansa jo ihan alussa ja osasin varautua.

Me tapailtiin muutama kk. ja sitten tein ite selväks, että joko poistetaan Tinderit ja vakiinnutaan, tai tapaillaan molemmat muita. Mies valitsi seurustelun ja pian sitten avoliiton.

Olisin tyytynyt tapailuunkin, mutta sitten olisin kyllä treffaillut muitakin!

Selvät sävelet vaan heti ja jos menee empimiseksi, ei ole oikea tyyppi.👌

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Vanhemmille esittely ei nyt ollut se relevantti asia tässä, kaikki tietää varmaan että perhetilanteita on erilaisia. Ja loput kommentista on samaa kuin lainaamassasikin, tapailu on tutustumista, ja muuttuu seurusteluksi jos niin yhdessä päätetään. Tuo että seikkailuista sopiminen on ”teinityyliä”, ei kyllä ihan avautunut, tämä on just se mielipiteitä usein jakava seikka, minä en ainakaan tapaile ketään kenen seikkailuista en ole kartalla, muut tehköön vapaampia ratkaisuja niin halutessaan, itse pidän korkeentaan säätämisenä, en edes tapailuna jos muita on kuvioissa, ja näistä harvoin ainakaan yksiavioisia parisuhteita muodostuukaan jos muut ihmiset kiinnostaa jo lähtökohtaisesti.

Miten niin muita kuvioissa? Miksi oletus on se, että kaikilla on aina valtavasti muitakin. Ja toisaalta eihän se seurustelusta sopiminen estä pitämästä muita kuvioissa, jos joku haluaa niin tehdä. Ja jos toinen on oikeasti kiinnostunut, ne muut jäävät kyllä pois, jos ovat jäädäkseen. En tiedä, käsititkö minut nyt väärin, kirjoitin seukkailusta, en seikkailusta. Siis suurin osa ihmisistähän ei tällä osa-alueella "seikkaile" - kohtaavat silloin tällöin jonkun, joka kiinnostaa, ja välillä eivät kohtaa. Harvemmin on useampi kiinnostava samaan aikaan - oikeastaan todella harvoin niin on. Ihmettelenpä suuresti, jos toinen osapuoli ei ilman erillistä seurustelusopimusta tajua, synkkaako ja onko molemminpuolista vetovoimaa.

Pidän kaikkea olettamista näissä asioissa vähän riskipelinä. Ei kaikilla tietenkään olekaan monia kierroksessa samaan aikaan, ei ole itsenikään koskaan tarvinnut sellaisia tapailla kun sopivimmillakin arvoilla varustettuja on riittänyt, mutta kirjoitin varoittavaan sävyyn koska olen huomannut palstankin keskusteluissa kuinka hämmentävän monen mielipide kuitenkin on se että tapailuvaiheessa ei keskitytä yhteen ihmiseen, tästä voi koitua ikäviä yllätyksiä jos ei olla samalla sivulla asiasta.

Tämä. Seurustelusta sopiminen on nimenomaan riskien minimoimista, koska nykyaikana on tosi tavallista että yksi osapuoli luulee seurustelevansa ja toinen on sitä mieltä että ei tässä olla mihinkään sitouduttu. Avaamalla oman suunsa voi ainakin alustavasti varmistaa että ollaan samalla aaltopituudella. 

Minä vähän veikkaan että monesti pelätään sitä että toinen lyö liinat kiinni, joa itse on liian "päällekäyvä" kysymyksineen.  Ymmärrän tämän, mutta silti olen itse muutaman kuukauden tapailun jälkeen ehdottanut miehelle että mitäs jos oltaisiin vain toistemme kanssa, ja alettais seurustelemaan silleen "virallisesti". Tästä sitten on joko kieltäydytty, tai sitten mies on ollut saman kysymyksen kanssa jo jonkin aikaa itsekin, uskoaltamatta sitä kysyä. On myös käynyt niin että mies on sanonut että on pahoillaan, mutta ei halua kanssani mitään vakavaa, tapailla vain, jolloin minä olen sanonut että ymmärrän kyllä, ja onnea ja menestystä tapailuun muiden naisten kanssa. Sitten parin kk:n päästä on yritetty päästä takaisin, että sittenkin ollaan sitä mieltä että haluttaisiin kovasti seurustella kanssani. On vain ollut jo liian myöhäistä, ja aika varma veikkaus että hänellä on ollut jokin toinen säätö samaan aikaan, ja kun se ei ole onnistunut niin sitten minä olisinkin kevalnnut :p

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siten että seurustelussa on sovittu siitä

Miten tämä on taas kääntynyt tällaiseksi, että aikuisten ihmisten pitäisi kysyä kuin teininä että alaks olee?

Joko sitä ollaan yhdessä tai sitten ei.

Se tapailuvaihe on ne ekat max parit kolmet treffit jonka jälkeen kyllä jo tietää onko toisessa potentiaalia seurustelukumppaniksi. Jos ei, niin turha sitä puolilämmintä on vetkuttaa kuukausikaupalla.

Ja jos haluaa pelkän panokaverin niin ei siihen tapailua treffailuineen tarvita vaan se ennemminkin on asia mikä pitää erikseen ja yhdessä sopia. Ei niin, että toista roikottaa romantiikalla ja antamalla lupauksia muustakin jotta jatkossakin saisi pelkkää "helppoa" seksiä.

Miten sitä niin kuin EI kysytä? Mennään vain jonkun randomin oven taakse, että hei, tulin nyt tänne treffeille. Mitään sopimatta etukäteen, mitään puhumatta, keskustelematta, yks kaks vian!

Keskustelu, ja kommunikointi alkaa joa treffipalstaa selaillessa, tosi harva varmaan täysin mykkänä siellä pyörii.

Vierailija kirjoitti:

Olen sivusta seurannut sinkkukavereiden deittailua ja huomannut miten monet naispuoliset "tuhlaavat" aikaansa ihan vääriin miehiin. Naiset haluaisivat parisuhteen, yhteisen elämän ja sitten saattavat roikkua miehissä joilla on käytöksen perusteella ihan erilaiset suunnitelmat. Eräskin tapaili vuoden yhtä miestä joka ei ollut siinäkään ajassa varma tunteistaan vaan piti vielä "katsella" tilannetta.

Jos se mies on kiinnostunut, ihastunut ja haluaa samoja asioita niin kyllä hän tekee selväksi missä mennään eikä roikota toista kuukausia.

Ihmettelen myös sitä ettei aikuiset ihmiset uskalla puhua asioista. Moni ystävä sanoo että ei viitsi kysyä koska mies saattaa ahdistua, pelästyä ja homma menee mönkään. Mitä ihmettä?? Jos aikuinen mies pelästyy kysymyksestä missä mennään niin eiköhän se kerro missä mennään ja parempi unohtaa se tapaus. Kun on aitoja tunteita ja halutaan samoja asioita niin ei tarvita mitään pelejä ja kikkailuja.

Tämä!

Olin tosi ihastunut yhteen mieheen vuosia sitten, ja hän oli tosi ihastunut minuun. Sanoikin sen monesti, niin silmiin tuijoteltiin ihastuneina, revittiin aikaa väkisin jostain että päästäisiin näkemään etc. 

Kolmisen, nelisen kuukautta meni näin, ja tunteet vain vahvistuivat. Olin aivan varma, että kysyessäni miestä vakavaan seurusteluun mies vastaisi innoissaan että tottakai, mutta toisin kävi!

Hän alkoi perumaan ja selittelemään että tässä on hänelle kyllä tarpeeksi, elämäntilanne blaablaa, haluaa vielä elää itsekseen ja kaikkea liibalaabaa. Se oli kuin märkä rätti vasten kasvoja, mutta sanoin vain sydän revittynä että okei, jvoimma jatkaa näinkin sitten. Tosiasiassa tunteeni laimenivat saman tien, ja en enää välittänyt raivata hänelle aikaani, joka oli pois monesta sellaisesta mitä myös halusin tehdä, mutta olin ollut valmis luopumaan siitä syystä että saisin hänestä miehen itselleni. 

Meni muutama kk, ja ihastuin toiseen mieheen, kaveriini, jonka kanssa olimme pitkiä keskusteluita käyneet maan ja taivaan väliltä, ja jonka kanssa oli syvä yhteys. 

Kerroin sitten tälle aiemmalla miehelle että en halua enää jatkaa tapailua, kun en siitä saa sitä mitä olisin itse halunnut. Hän suurin piirtein haukkui minut, ja yritti maanitella vihaisena jäämään tapailuun hänen kanssaan. Kyseli että olenko löytänyt jonkun toisen, johon valehtelin että en ole, emme vain hänen kanssaan halua samoja asioita elämältämme. Muutama kuukausi tuosta, ja tämä mies alkoi soittelemaan ja lähettelemään viestejä että hän onkin tullut toisiin aatoksiin, ja haluaisi alkaa sen seurustelun kanssani, Sanoin sitten että se juna ikävä kyllä jo meni, ja olen ihastunut toiseen mieheen jonka kanssa haluamme samoja asioita. Tästäkin hän suuttui, ja vannoi että itsekin nyt halusi sitä seurustelua, että miksi hän ei kelpaa. Tuosta meni puolisen vuotta niin hänelle syntyi lapsi... Jonka äidistä erosi pari kk lapsen syntymän jälkeen. Itse olen nyt kahdeksatta vuotta tämän ystäväni kanssa yhdessä, edelleen onnellisena,