Tapailu vs seurustelu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Joo kyllä, vain teidän suhde oli niin intohimoinen ja kemiaa sen kuin tihkui ympäriinsä, että kyllä oli sillä selvää että olette together forever 🙄.

Todellisuudessa olitte vain onnekkaita. Ystäväni tunsi ihan samoin kuin sinä. Kaikki oli "selvää" mutta ääneen ei mitään sanottu. 2,5 vuoden jälkeen selvisi ettei mies ollut koko aikana ajatellut että heillä oli suhdetta/seurustelua lainkaan.

En ymmärrä mitä pahaa kommunikaatiossa on? Miksi pitää ylpeillä sillä että mehän ei suhteen tilasta keskusteltu! Nimenomaan jos ne tunteet ovat niin palavat ja intohimoiset asiasta kannattaa keskustella, ettei tule takkiin ja pahasti.

Lyhyet vastaukset kysymyksiisi: Kommunikaatiossa ei ole mitään pahaa. Kukaan ei ole ylpeillyt sillä, että ei ole keskustellut suhteen tilasta. Tässä on lähinnä tuotu esiin vain se, että kaikki eivät ole sopineet erikseen seurustelusta, eikä se ole kaikille tuntunut mitenkään tarpeelliselta. Se ei tarkoita edelleenkään sitä, etteivätkö nämä ihmiset pystyisi keskustelemaan suhteestaan kumppaninsa kanssa. 

Tuo ystäväsi tilanne lienee aika erikoinen, enkä usko, että tuo on sellaisenaan yleistettävissä. Toisaalta 25 vuoden aikana mies oli ilmeisesti teeskennellyt niin hyvin, että vaikka ystäväsi olisi kysynyt seurustelusta, olisi pikku valhe siinä kohtaa ollut pientä kaiken muun rinnalla. Ei tuollaisessa tilanteessa ongelma ole se, että joku ei ole tajunnut kysyä oikeaa kysymystä tai sopia seurustelusta erikseen, vaan ongelma on tuossa jokin ihan muu. Ilmeisesti mies halusi eron hetkellä loukata muuten vain. 

Tottakai olin onnekas, kun löysin ihmisen, jonka kanssa synkkasi niin hyvin ja asiat loksahtelivat paikoilleen niin luontevasti. Eihän sellaisia ihmisiä ihan noin vain tule kohdalle. Mutta eipä niiden epäsopivien kanssa suhde sen paremmaksi sopimalla muutu - silloin on ehkä suhteen ehdot selkeät, mutta jos se kaikki sisältö puuttuu, joka toimivammissa suhteissa liimaisi ihmiset toisiinsa ja syventäisi suhteen luonnostaan, en suoraan sanottuna ole varma, kuinka merkityksellistä se sopiminenkaan silloin on.

Ei, teit nyt ihan omat tulkintasi. Mies ei halunnut ystävääni loukata eikä edes halunnut "erota", siis lopettaa tapailua. Tuon 2,5 vuoden aikana ei hän mielestään huijannut eikä johtanut harhaan, kun mistään ei oltu sovittu. Vietti runsaasti aikaa ystäväni kanssa, kävivät lomalla, tapasivat kavereita ja perhettä, yms. Kaikkea sitä mitä seurustelevat parit tekevät, mutta miehen mielestä he vain "viihtyivät" yhdessä ja ystäväni vain oletti että tämä on nyt suhde, kun kaikki synkkasi täydellisesti. Kumpikaan ei ole paha tai ilkeä ihminen, he vain aidosti olettivat eri asioita.

Ja tätä minä itse ainakin haluan välttää ja siksi todellakin sopimalla sopisin seurustelusta. Vaikka kuinka olisi täydellinen yhteys. Koska jos toinen ei halua sopia, juttu saakin loppua siihen. Ja toisaalta jos sovitaan ja toinen siltikin on muiden kanssa tms, juttu loppuu ja voi sanoa että hei, minä kerroin sinulle rehellisesti mitä haluan ja sinä olet nyt rikkonut sen luottamuksen. Jos asiasta ei keskustella, toinen voi sanoa kuten ystäväni mies: "häh, eihän me nyt vakavsti seurustella, täähän oli tapailua vaan".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Joo kyllä, vain teidän suhde oli niin intohimoinen ja kemiaa sen kuin tihkui ympäriinsä, että kyllä oli sillä selvää että olette together forever 🙄.

Todellisuudessa olitte vain onnekkaita. Ystäväni tunsi ihan samoin kuin sinä. Kaikki oli "selvää" mutta ääneen ei mitään sanottu. 2,5 vuoden jälkeen selvisi ettei mies ollut koko aikana ajatellut että heillä oli suhdetta/seurustelua lainkaan.

En ymmärrä mitä pahaa kommunikaatiossa on? Miksi pitää ylpeillä sillä että mehän ei suhteen tilasta keskusteltu! Nimenomaan jos ne tunteet ovat niin palavat ja intohimoiset asiasta kannattaa keskustella, ettei tule takkiin ja pahasti.

Lyhyet vastaukset kysymyksiisi: Kommunikaatiossa ei ole mitään pahaa. Kukaan ei ole ylpeillyt sillä, että ei ole keskustellut suhteen tilasta. Tässä on lähinnä tuotu esiin vain se, että kaikki eivät ole sopineet erikseen seurustelusta, eikä se ole kaikille tuntunut mitenkään tarpeelliselta. Se ei tarkoita edelleenkään sitä, etteivätkö nämä ihmiset pystyisi keskustelemaan suhteestaan kumppaninsa kanssa. 

Tuo ystäväsi tilanne lienee aika erikoinen, enkä usko, että tuo on sellaisenaan yleistettävissä. Toisaalta 25 vuoden aikana mies oli ilmeisesti teeskennellyt niin hyvin, että vaikka ystäväsi olisi kysynyt seurustelusta, olisi pikku valhe siinä kohtaa ollut pientä kaiken muun rinnalla. Ei tuollaisessa tilanteessa ongelma ole se, että joku ei ole tajunnut kysyä oikeaa kysymystä tai sopia seurustelusta erikseen, vaan ongelma on tuossa jokin ihan muu. Ilmeisesti mies halusi eron hetkellä loukata muuten vain. 

Tottakai olin onnekas, kun löysin ihmisen, jonka kanssa synkkasi niin hyvin ja asiat loksahtelivat paikoilleen niin luontevasti. Eihän sellaisia ihmisiä ihan noin vain tule kohdalle. Mutta eipä niiden epäsopivien kanssa suhde sen paremmaksi sopimalla muutu - silloin on ehkä suhteen ehdot selkeät, mutta jos se kaikki sisältö puuttuu, joka toimivammissa suhteissa liimaisi ihmiset toisiinsa ja syventäisi suhteen luonnostaan, en suoraan sanottuna ole varma, kuinka merkityksellistä se sopiminenkaan silloin on.

Jos et todella kuule/näe kirjoitustesi ylimielistä ja ylpeilevää sävyä, niin selvä, jatka valitsemallasi tiellä. Mutta meille muille "jos homma toimii, kaikki vain toimii eikä tarvi sopia ;)" passiivisaggressiivisine hymiöineen näyttäytyy oikeastaan hyvin naivin ihmisen kommenttina. Sinullekin olisi voinut käydä niin että rakennat jo elämääsi toisen kanssa, mutta samalla hän onkin puuhaillut kaikkea muuta ja sinä olitkin vain sivujuoni. Ei kenellekään ole mitään yliluonnollisia kemiantunnistustaitoja joilla sataprosenttisesti voit aistia onko potentiaalinen kumppani samaa mieltä kaikesta kuin sinä.

Meinaatko tosissasi, että seurustelusta sopiminen saisi tällaisen henkilön lopettamaan sen kaiken muun puuhailun kumppaninsa selän takana? Minusta tuo kuulostaa naiivilta.

Ja kemia ei tarkoita sitä, että ollaan kaikesta samaa mieltä. Kemia tarkoittaa kahden henkilön välistä vetovoimaa, sitä että on hyvä olla yhdessä, toisen kanssa on luontevaa ja kivaa, huumorintajut osuvat yksiin, on helppo keskustella syvällisiä asioita samoin kuin on helppo jutella kevyemminkin. Ja seksuaalista halua toista kohtaan, sitä että synkkaa niin henkisesti kuin seksuaalisesti.

En meinaa, enkä sanonut missään vaiheessa niin. Pointtina on se että ihmiset ylipäätään sopivat sanoilla asioista elämässä, koska eihän muuten voi tietää kenenkään kantaa mihinkään asiaan. Voisihan sitä olettaa olevansa töissäkin jossain kun tulee niin hyvin juttuun pomon kanssa, mutta palkkapäivänä pomo sanookin että jaa, mä aattelin että sä olet vain palkaton harjoittelija.

Jokainen ihminen on vastuussa teoistaan, ja kyllä, pettäjä pettää jos on pettääkseen. Mutta jos toinen mielestään vain tapailee, hänhän ei edes petä kun on muiden kanssa. Miksi ihmeessä ei siis voi puhua ääneen omia odotuksiaan suhteesta? Jos se toinen sen jälkeen on muiden kanssa, hän siinä todistaa olevansa täysi m**kku. Jos mitään ei sovittu, hän voi aidosti olla sitä mieltä että eihän tää mitään haittaa.

Ja kiitos ylimielisestä selityksestäsi siitä mitä kemia tarkoittaa. Todistit juuri pointtini.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siten että seurustelussa on sovittu siitä

Miten tämä on taas kääntynyt tällaiseksi, että aikuisten ihmisten pitäisi kysyä kuin teininä että alaks olee?

Joko sitä ollaan yhdessä tai sitten ei.

Se tapailuvaihe on ne ekat max parit kolmet treffit jonka jälkeen kyllä jo tietää onko toisessa potentiaalia seurustelukumppaniksi. Jos ei, niin turha sitä puolilämmintä on vetkuttaa kuukausikaupalla.

Ja jos haluaa pelkän panokaverin niin ei siihen tapailua treffailuineen tarvita vaan se ennemminkin on asia mikä pitää erikseen ja yhdessä sopia. Ei niin, että toista roikottaa romantiikalla ja antamalla lupauksia muustakin jotta jatkossakin saisi pelkkää "helppoa" seksiä.

Jep, se on juurikin näin. Kyllä siitä pääsee jyvälle aika nopsaan onko toisesta seurustelukumppaniksi eikä sitä tarvitse arpoa kuukausikaupalla. Siinä seurustellessahan sitä sitten oppii toista tuntemaan ja tunteetkin syvenee kun kumpikin tietää että toinenkin on tosissaan eikä katsele samaan aikaan muualle josko löytyisi joku toinen/parempi.

Muutenkin ihan hassu ajatus, että samaan aikaan pitäisi olla mahdollisuus tapailla muitakin ihan luvan kanssa. Miksi ihmeessä sitä edes haluaisi tapailla muita jos on jo yksi kenestä on kiinnostunut? Ja jos taas ei ole kiinnostunut niin että haluaisi keskittyä vain tähän yhteen, niin miksi edes jatkaa tapailua? Ainakaan siis muuten kuin ihan puhtaasti kaveripohjalta ja ilman minkäänlaista pusutteluakaan.

Tapailuun ei kuulu seksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Joo kyllä, vain teidän suhde oli niin intohimoinen ja kemiaa sen kuin tihkui ympäriinsä, että kyllä oli sillä selvää että olette together forever 🙄.

Todellisuudessa olitte vain onnekkaita. Ystäväni tunsi ihan samoin kuin sinä. Kaikki oli "selvää" mutta ääneen ei mitään sanottu. 2,5 vuoden jälkeen selvisi ettei mies ollut koko aikana ajatellut että heillä oli suhdetta/seurustelua lainkaan.

En ymmärrä mitä pahaa kommunikaatiossa on? Miksi pitää ylpeillä sillä että mehän ei suhteen tilasta keskusteltu! Nimenomaan jos ne tunteet ovat niin palavat ja intohimoiset asiasta kannattaa keskustella, ettei tule takkiin ja pahasti.

Lyhyet vastaukset kysymyksiisi: Kommunikaatiossa ei ole mitään pahaa. Kukaan ei ole ylpeillyt sillä, että ei ole keskustellut suhteen tilasta. Tässä on lähinnä tuotu esiin vain se, että kaikki eivät ole sopineet erikseen seurustelusta, eikä se ole kaikille tuntunut mitenkään tarpeelliselta. Se ei tarkoita edelleenkään sitä, etteivätkö nämä ihmiset pystyisi keskustelemaan suhteestaan kumppaninsa kanssa. 

Tuo ystäväsi tilanne lienee aika erikoinen, enkä usko, että tuo on sellaisenaan yleistettävissä. Toisaalta 25 vuoden aikana mies oli ilmeisesti teeskennellyt niin hyvin, että vaikka ystäväsi olisi kysynyt seurustelusta, olisi pikku valhe siinä kohtaa ollut pientä kaiken muun rinnalla. Ei tuollaisessa tilanteessa ongelma ole se, että joku ei ole tajunnut kysyä oikeaa kysymystä tai sopia seurustelusta erikseen, vaan ongelma on tuossa jokin ihan muu. Ilmeisesti mies halusi eron hetkellä loukata muuten vain. 

Tottakai olin onnekas, kun löysin ihmisen, jonka kanssa synkkasi niin hyvin ja asiat loksahtelivat paikoilleen niin luontevasti. Eihän sellaisia ihmisiä ihan noin vain tule kohdalle. Mutta eipä niiden epäsopivien kanssa suhde sen paremmaksi sopimalla muutu - silloin on ehkä suhteen ehdot selkeät, mutta jos se kaikki sisältö puuttuu, joka toimivammissa suhteissa liimaisi ihmiset toisiinsa ja syventäisi suhteen luonnostaan, en suoraan sanottuna ole varma, kuinka merkityksellistä se sopiminenkaan silloin on.

Ei, teit nyt ihan omat tulkintasi. Mies ei halunnut ystävääni loukata eikä edes halunnut "erota", siis lopettaa tapailua. Tuon 2,5 vuoden aikana ei hän mielestään huijannut eikä johtanut harhaan, kun mistään ei oltu sovittu. Vietti runsaasti aikaa ystäväni kanssa, kävivät lomalla, tapasivat kavereita ja perhettä, yms. Kaikkea sitä mitä seurustelevat parit tekevät, mutta miehen mielestä he vain "viihtyivät" yhdessä ja ystäväni vain oletti että tämä on nyt suhde, kun kaikki synkkasi täydellisesti. Kumpikaan ei ole paha tai ilkeä ihminen, he vain aidosti olettivat eri asioita.

Ja tätä minä itse ainakin haluan välttää ja siksi todellakin sopimalla sopisin seurustelusta. Vaikka kuinka olisi täydellinen yhteys. Koska jos toinen ei halua sopia, juttu saakin loppua siihen. Ja toisaalta jos sovitaan ja toinen siltikin on muiden kanssa tms, juttu loppuu ja voi sanoa että hei, minä kerroin sinulle rehellisesti mitä haluan ja sinä olet nyt rikkonut sen luottamuksen. Jos asiasta ei keskustella, toinen voi sanoa kuten ystäväni mies: "häh, eihän me nyt vakavsti seurustella, täähän oli tapailua vaan".

Ystäväsi tilanne oli tosiaan poikkeuksellinen, mutta ei lopulta väärinkäsityksiltä voi välttyä, vaikka olisi sovittukin seurustelusta. Seurusteluhan voi tarkoittaa ihmisten mielestä eri asiaa. Ja en oikein ymmärrä, millä lailla ystävällesi olisi ollut vähemmän vaikeaa erota, jos aiemmin olisi sovittukin, että seurustellaan. Ihan samoista syistä kai silloinkin olisi tullut ero - mikä se syy sitten nyt olikaan. Tuohan vaikutti siltä, että kyseessä oli jonkinlainen suhde (oli se sitten seurustelusuhde tai jokin muu suhde), mutta sitten se syystä tai toisesta päättyi.

Ja tuohon jälkimmäiseen - en oikein ymmärrä pointtiasi. Jos toinen pettää ja juttu loppuu muutenkin, niin mitä lisäarvoa itselle saa siitä, että voi sanoa toisen rikkoneen seurustelusopimuksen. Ihan yhtä hyvinhän toinen voi sanoa "häh, ei kai seurustelu sitä tarkoita etteikö voisi olla muitakin". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sivusta seurannut sinkkukavereiden deittailua ja huomannut miten monet naispuoliset "tuhlaavat" aikaansa ihan vääriin miehiin. Naiset haluaisivat parisuhteen, yhteisen elämän ja sitten saattavat roikkua miehissä joilla on käytöksen perusteella ihan erilaiset suunnitelmat. Eräskin tapaili vuoden yhtä miestä joka ei ollut siinäkään ajassa varma tunteistaan vaan piti vielä "katsella" tilannetta.

Jos se mies on kiinnostunut, ihastunut ja haluaa samoja asioita niin kyllä hän tekee selväksi missä mennään eikä roikota toista kuukausia.

Ihmettelen myös sitä ettei aikuiset ihmiset uskalla puhua asioista. Moni ystävä sanoo että ei viitsi kysyä koska mies saattaa ahdistua, pelästyä ja homma menee mönkään. Mitä ihmettä?? Jos aikuinen mies pelästyy kysymyksestä missä mennään niin eiköhän se kerro missä mennään ja parempi unohtaa se tapaus. Kun on aitoja tunteita ja halutaan samoja asioita niin ei tarvita mitään pelejä ja kikkailuja.

Tämä!

Olin tosi ihastunut yhteen mieheen vuosia sitten, ja hän oli tosi ihastunut minuun. Sanoikin sen monesti, niin silmiin tuijoteltiin ihastuneina, revittiin aikaa väkisin jostain että päästäisiin näkemään etc. 

Kolmisen, nelisen kuukautta meni näin, ja tunteet vain vahvistuivat. Olin aivan varma, että kysyessäni miestä vakavaan seurusteluun mies vastaisi innoissaan että tottakai, mutta toisin kävi!

Hän alkoi perumaan ja selittelemään että tässä on hänelle kyllä tarpeeksi, elämäntilanne blaablaa, haluaa vielä elää itsekseen ja kaikkea liibalaabaa. Se oli kuin märkä rätti vasten kasvoja, mutta sanoin vain sydän revittynä että okei, jvoimma jatkaa näinkin sitten. Tosiasiassa tunteeni laimenivat saman tien, ja en enää välittänyt raivata hänelle aikaani, joka oli pois monesta sellaisesta mitä myös halusin tehdä, mutta olin ollut valmis luopumaan siitä syystä että saisin hänestä miehen itselleni. 

Meni muutama kk, ja ihastuin toiseen mieheen, kaveriini, jonka kanssa olimme pitkiä keskusteluita käyneet maan ja taivaan väliltä, ja jonka kanssa oli syvä yhteys. 

Kerroin sitten tälle aiemmalla miehelle että en halua enää jatkaa tapailua, kun en siitä saa sitä mitä olisin itse halunnut. Hän suurin piirtein haukkui minut, ja yritti maanitella vihaisena jäämään tapailuun hänen kanssaan. Kyseli että olenko löytänyt jonkun toisen, johon valehtelin että en ole, emme vain hänen kanssaan halua samoja asioita elämältämme. Muutama kuukausi tuosta, ja tämä mies alkoi soittelemaan ja lähettelemään viestejä että hän onkin tullut toisiin aatoksiin, ja haluaisi alkaa sen seurustelun kanssani, Sanoin sitten että se juna ikävä kyllä jo meni, ja olen ihastunut toiseen mieheen jonka kanssa haluamme samoja asioita. Tästäkin hän suuttui, ja vannoi että itsekin nyt halusi sitä seurustelua, että miksi hän ei kelpaa. Tuosta meni puolisen vuotta niin hänelle syntyi lapsi... Jonka äidistä erosi pari kk lapsen syntymän jälkeen. Itse olen nyt kahdeksatta vuotta tämän ystäväni kanssa yhdessä, edelleen onnellisena,

Ja vielä 8v yhdessä… tää kuullosti tosi ihanalta oli pakko vastata. Liikutuin. Oon ollu yksin ilman suhteita (ystävyyssuhteita myös) yli puolet mun elämästä (ala-asteelta lähtien, oon nyt 21). Ihmissuhteet ei kiinnostanu mua olin tosi kylmä laskelmoiva ja suora enkä kaivannu mielihyväkemikaaleja muilta ihmisiltä. Mut viime kuukaudet ja tää kirjoitus sai mut tuntemaan toisin. Haluan rakastua niin kuin postaaja rakastui ystävänsä. Oon tosi kateellinen.

Vierailija kirjoitti:

Tapailuun ei kuulu seksi.

Kyllä se vaan monelle kuuluu. Vai olenko ainoa joka on törmännyt testailijaan, jolla seksitaidot (tai tässä tapauksessa niiden puute) ratkaisivat suhteen jatkon?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Joo kyllä, vain teidän suhde oli niin intohimoinen ja kemiaa sen kuin tihkui ympäriinsä, että kyllä oli sillä selvää että olette together forever 🙄.

Todellisuudessa olitte vain onnekkaita. Ystäväni tunsi ihan samoin kuin sinä. Kaikki oli "selvää" mutta ääneen ei mitään sanottu. 2,5 vuoden jälkeen selvisi ettei mies ollut koko aikana ajatellut että heillä oli suhdetta/seurustelua lainkaan.

En ymmärrä mitä pahaa kommunikaatiossa on? Miksi pitää ylpeillä sillä että mehän ei suhteen tilasta keskusteltu! Nimenomaan jos ne tunteet ovat niin palavat ja intohimoiset asiasta kannattaa keskustella, ettei tule takkiin ja pahasti.

Lyhyet vastaukset kysymyksiisi: Kommunikaatiossa ei ole mitään pahaa. Kukaan ei ole ylpeillyt sillä, että ei ole keskustellut suhteen tilasta. Tässä on lähinnä tuotu esiin vain se, että kaikki eivät ole sopineet erikseen seurustelusta, eikä se ole kaikille tuntunut mitenkään tarpeelliselta. Se ei tarkoita edelleenkään sitä, etteivätkö nämä ihmiset pystyisi keskustelemaan suhteestaan kumppaninsa kanssa. 

Tuo ystäväsi tilanne lienee aika erikoinen, enkä usko, että tuo on sellaisenaan yleistettävissä. Toisaalta 25 vuoden aikana mies oli ilmeisesti teeskennellyt niin hyvin, että vaikka ystäväsi olisi kysynyt seurustelusta, olisi pikku valhe siinä kohtaa ollut pientä kaiken muun rinnalla. Ei tuollaisessa tilanteessa ongelma ole se, että joku ei ole tajunnut kysyä oikeaa kysymystä tai sopia seurustelusta erikseen, vaan ongelma on tuossa jokin ihan muu. Ilmeisesti mies halusi eron hetkellä loukata muuten vain. 

Tottakai olin onnekas, kun löysin ihmisen, jonka kanssa synkkasi niin hyvin ja asiat loksahtelivat paikoilleen niin luontevasti. Eihän sellaisia ihmisiä ihan noin vain tule kohdalle. Mutta eipä niiden epäsopivien kanssa suhde sen paremmaksi sopimalla muutu - silloin on ehkä suhteen ehdot selkeät, mutta jos se kaikki sisältö puuttuu, joka toimivammissa suhteissa liimaisi ihmiset toisiinsa ja syventäisi suhteen luonnostaan, en suoraan sanottuna ole varma, kuinka merkityksellistä se sopiminenkaan silloin on.

Jos et todella kuule/näe kirjoitustesi ylimielistä ja ylpeilevää sävyä, niin selvä, jatka valitsemallasi tiellä. Mutta meille muille "jos homma toimii, kaikki vain toimii eikä tarvi sopia ;)" passiivisaggressiivisine hymiöineen näyttäytyy oikeastaan hyvin naivin ihmisen kommenttina. Sinullekin olisi voinut käydä niin että rakennat jo elämääsi toisen kanssa, mutta samalla hän onkin puuhaillut kaikkea muuta ja sinä olitkin vain sivujuoni. Ei kenellekään ole mitään yliluonnollisia kemiantunnistustaitoja joilla sataprosenttisesti voit aistia onko potentiaalinen kumppani samaa mieltä kaikesta kuin sinä.

Meinaatko tosissasi, että seurustelusta sopiminen saisi tällaisen henkilön lopettamaan sen kaiken muun puuhailun kumppaninsa selän takana? Minusta tuo kuulostaa naiivilta.

Ja kemia ei tarkoita sitä, että ollaan kaikesta samaa mieltä. Kemia tarkoittaa kahden henkilön välistä vetovoimaa, sitä että on hyvä olla yhdessä, toisen kanssa on luontevaa ja kivaa, huumorintajut osuvat yksiin, on helppo keskustella syvällisiä asioita samoin kuin on helppo jutella kevyemminkin. Ja seksuaalista halua toista kohtaan, sitä että synkkaa niin henkisesti kuin seksuaalisesti.

En meinaa, enkä sanonut missään vaiheessa niin. Pointtina on se että ihmiset ylipäätään sopivat sanoilla asioista elämässä, koska eihän muuten voi tietää kenenkään kantaa mihinkään asiaan. Voisihan sitä olettaa olevansa töissäkin jossain kun tulee niin hyvin juttuun pomon kanssa, mutta palkkapäivänä pomo sanookin että jaa, mä aattelin että sä olet vain palkaton harjoittelija.

Jokainen ihminen on vastuussa teoistaan, ja kyllä, pettäjä pettää jos on pettääkseen. Mutta jos toinen mielestään vain tapailee, hänhän ei edes petä kun on muiden kanssa. Miksi ihmeessä ei siis voi puhua ääneen omia odotuksiaan suhteesta? Jos se toinen sen jälkeen on muiden kanssa, hän siinä todistaa olevansa täysi m**kku. Jos mitään ei sovittu, hän voi aidosti olla sitä mieltä että eihän tää mitään haittaa.

Ja kiitos ylimielisestä selityksestäsi siitä mitä kemia tarkoittaa. Todistit juuri pointtini.

En ole sanonutkaan, etteikö voisi sanoa ääneen, mitä suhteelta toivoo tai odottaa. Mutta jos itse toivoo suhdetta, jossa kumpikaan ei edes halua olla muiden kanssa, niin jos toinen kuitenkin on muiden kanssa niin kauan kunnes muuta sovitaan, niin millä lailla tämä sopiminen muuttaa suhteen sisältöä? Edelleenhän se halu olla muiden kanssa olisi olemassa, mutta ei vain toteuta tätä haluaan, koska sopimus estää. Itse tykkään enemmän sellaisesta, että kumpikin on niin ihastunut, kiintynyt ja tuntee vetoa toiseen, että ne muut jäävät pois ihan vain sen vuoksi. Itselleni ei jotenkin olisi erityisen arvokasta pelkästään sopimuksella aikaansaatu yksisuhteisuus.

Mä en ymmärrä tuota eroa myöskään. "Tapailu" on kirjaimellisesti "dating". Eli käydään deiteillä, eli erikseen kysytään lähdetkö syömään tai elokuviin. Eikä sovita mitään sen enempiä, esim seuraavaa tapaamista.

Jos sen jälkeen ei toisesta kuulu mitään, ei sen kummempaa. Voi harrastaa yhden yön seksiäkin.

Sitten jos aletaan nähdä kolme kertaa viikossa ja joka viikko seksiä ja usein nukkua yhdessä, se on seurustelua, oli se erikseen sovittu eli ei.

Jos joku vielä siinä kohtaa pitää muita salaseksisuhteita sivussa, se on ihan vanhanaikaisesti pettämistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Joo kyllä, vain teidän suhde oli niin intohimoinen ja kemiaa sen kuin tihkui ympäriinsä, että kyllä oli sillä selvää että olette together forever 🙄.

Todellisuudessa olitte vain onnekkaita. Ystäväni tunsi ihan samoin kuin sinä. Kaikki oli "selvää" mutta ääneen ei mitään sanottu. 2,5 vuoden jälkeen selvisi ettei mies ollut koko aikana ajatellut että heillä oli suhdetta/seurustelua lainkaan.

En ymmärrä mitä pahaa kommunikaatiossa on? Miksi pitää ylpeillä sillä että mehän ei suhteen tilasta keskusteltu! Nimenomaan jos ne tunteet ovat niin palavat ja intohimoiset asiasta kannattaa keskustella, ettei tule takkiin ja pahasti.

Lyhyet vastaukset kysymyksiisi: Kommunikaatiossa ei ole mitään pahaa. Kukaan ei ole ylpeillyt sillä, että ei ole keskustellut suhteen tilasta. Tässä on lähinnä tuotu esiin vain se, että kaikki eivät ole sopineet erikseen seurustelusta, eikä se ole kaikille tuntunut mitenkään tarpeelliselta. Se ei tarkoita edelleenkään sitä, etteivätkö nämä ihmiset pystyisi keskustelemaan suhteestaan kumppaninsa kanssa. 

Tuo ystäväsi tilanne lienee aika erikoinen, enkä usko, että tuo on sellaisenaan yleistettävissä. Toisaalta 25 vuoden aikana mies oli ilmeisesti teeskennellyt niin hyvin, että vaikka ystäväsi olisi kysynyt seurustelusta, olisi pikku valhe siinä kohtaa ollut pientä kaiken muun rinnalla. Ei tuollaisessa tilanteessa ongelma ole se, että joku ei ole tajunnut kysyä oikeaa kysymystä tai sopia seurustelusta erikseen, vaan ongelma on tuossa jokin ihan muu. Ilmeisesti mies halusi eron hetkellä loukata muuten vain. 

Tottakai olin onnekas, kun löysin ihmisen, jonka kanssa synkkasi niin hyvin ja asiat loksahtelivat paikoilleen niin luontevasti. Eihän sellaisia ihmisiä ihan noin vain tule kohdalle. Mutta eipä niiden epäsopivien kanssa suhde sen paremmaksi sopimalla muutu - silloin on ehkä suhteen ehdot selkeät, mutta jos se kaikki sisältö puuttuu, joka toimivammissa suhteissa liimaisi ihmiset toisiinsa ja syventäisi suhteen luonnostaan, en suoraan sanottuna ole varma, kuinka merkityksellistä se sopiminenkaan silloin on.

Ei, teit nyt ihan omat tulkintasi. Mies ei halunnut ystävääni loukata eikä edes halunnut "erota", siis lopettaa tapailua. Tuon 2,5 vuoden aikana ei hän mielestään huijannut eikä johtanut harhaan, kun mistään ei oltu sovittu. Vietti runsaasti aikaa ystäväni kanssa, kävivät lomalla, tapasivat kavereita ja perhettä, yms. Kaikkea sitä mitä seurustelevat parit tekevät, mutta miehen mielestä he vain "viihtyivät" yhdessä ja ystäväni vain oletti että tämä on nyt suhde, kun kaikki synkkasi täydellisesti. Kumpikaan ei ole paha tai ilkeä ihminen, he vain aidosti olettivat eri asioita.

Ja tätä minä itse ainakin haluan välttää ja siksi todellakin sopimalla sopisin seurustelusta. Vaikka kuinka olisi täydellinen yhteys. Koska jos toinen ei halua sopia, juttu saakin loppua siihen. Ja toisaalta jos sovitaan ja toinen siltikin on muiden kanssa tms, juttu loppuu ja voi sanoa että hei, minä kerroin sinulle rehellisesti mitä haluan ja sinä olet nyt rikkonut sen luottamuksen. Jos asiasta ei keskustella, toinen voi sanoa kuten ystäväni mies: "häh, eihän me nyt vakavsti seurustella, täähän oli tapailua vaan".

Miksi ystäväsi siis erosi? Mi´kä olisi ollut toisin, jos he olisivat kutsuneet suhdettaan samalla termillä? Ja kyllä minusta tuo kuulostaa siltä, että nimenomaan halutaan loukata, jos 25 vuoden jälkeen sanoo toiselle, että "tämähän on pelkkää tapailua". Toinen vaihtoehto on, että mies oli neuroepätyypillinen, ja sen vuoksi hänen kanssaan olivat asiat noin kaavamaisia ja omituisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Joo kyllä, vain teidän suhde oli niin intohimoinen ja kemiaa sen kuin tihkui ympäriinsä, että kyllä oli sillä selvää että olette together forever 🙄.

Todellisuudessa olitte vain onnekkaita. Ystäväni tunsi ihan samoin kuin sinä. Kaikki oli "selvää" mutta ääneen ei mitään sanottu. 2,5 vuoden jälkeen selvisi ettei mies ollut koko aikana ajatellut että heillä oli suhdetta/seurustelua lainkaan.

En ymmärrä mitä pahaa kommunikaatiossa on? Miksi pitää ylpeillä sillä että mehän ei suhteen tilasta keskusteltu! Nimenomaan jos ne tunteet ovat niin palavat ja intohimoiset asiasta kannattaa keskustella, ettei tule takkiin ja pahasti.

Lyhyet vastaukset kysymyksiisi: Kommunikaatiossa ei ole mitään pahaa. Kukaan ei ole ylpeillyt sillä, että ei ole keskustellut suhteen tilasta. Tässä on lähinnä tuotu esiin vain se, että kaikki eivät ole sopineet erikseen seurustelusta, eikä se ole kaikille tuntunut mitenkään tarpeelliselta. Se ei tarkoita edelleenkään sitä, etteivätkö nämä ihmiset pystyisi keskustelemaan suhteestaan kumppaninsa kanssa. 

Tuo ystäväsi tilanne lienee aika erikoinen, enkä usko, että tuo on sellaisenaan yleistettävissä. Toisaalta 25 vuoden aikana mies oli ilmeisesti teeskennellyt niin hyvin, että vaikka ystäväsi olisi kysynyt seurustelusta, olisi pikku valhe siinä kohtaa ollut pientä kaiken muun rinnalla. Ei tuollaisessa tilanteessa ongelma ole se, että joku ei ole tajunnut kysyä oikeaa kysymystä tai sopia seurustelusta erikseen, vaan ongelma on tuossa jokin ihan muu. Ilmeisesti mies halusi eron hetkellä loukata muuten vain. 

Tottakai olin onnekas, kun löysin ihmisen, jonka kanssa synkkasi niin hyvin ja asiat loksahtelivat paikoilleen niin luontevasti. Eihän sellaisia ihmisiä ihan noin vain tule kohdalle. Mutta eipä niiden epäsopivien kanssa suhde sen paremmaksi sopimalla muutu - silloin on ehkä suhteen ehdot selkeät, mutta jos se kaikki sisältö puuttuu, joka toimivammissa suhteissa liimaisi ihmiset toisiinsa ja syventäisi suhteen luonnostaan, en suoraan sanottuna ole varma, kuinka merkityksellistä se sopiminenkaan silloin on.

Jos et todella kuule/näe kirjoitustesi ylimielistä ja ylpeilevää sävyä, niin selvä, jatka valitsemallasi tiellä. Mutta meille muille "jos homma toimii, kaikki vain toimii eikä tarvi sopia ;)" passiivisaggressiivisine hymiöineen näyttäytyy oikeastaan hyvin naivin ihmisen kommenttina. Sinullekin olisi voinut käydä niin että rakennat jo elämääsi toisen kanssa, mutta samalla hän onkin puuhaillut kaikkea muuta ja sinä olitkin vain sivujuoni. Ei kenellekään ole mitään yliluonnollisia kemiantunnistustaitoja joilla sataprosenttisesti voit aistia onko potentiaalinen kumppani samaa mieltä kaikesta kuin sinä.

Meinaatko tosissasi, että seurustelusta sopiminen saisi tällaisen henkilön lopettamaan sen kaiken muun puuhailun kumppaninsa selän takana? Minusta tuo kuulostaa naiivilta.

Ja kemia ei tarkoita sitä, että ollaan kaikesta samaa mieltä. Kemia tarkoittaa kahden henkilön välistä vetovoimaa, sitä että on hyvä olla yhdessä, toisen kanssa on luontevaa ja kivaa, huumorintajut osuvat yksiin, on helppo keskustella syvällisiä asioita samoin kuin on helppo jutella kevyemminkin. Ja seksuaalista halua toista kohtaan, sitä että synkkaa niin henkisesti kuin seksuaalisesti.

En meinaa, enkä sanonut missään vaiheessa niin. Pointtina on se että ihmiset ylipäätään sopivat sanoilla asioista elämässä, koska eihän muuten voi tietää kenenkään kantaa mihinkään asiaan. Voisihan sitä olettaa olevansa töissäkin jossain kun tulee niin hyvin juttuun pomon kanssa, mutta palkkapäivänä pomo sanookin että jaa, mä aattelin että sä olet vain palkaton harjoittelija.

Jokainen ihminen on vastuussa teoistaan, ja kyllä, pettäjä pettää jos on pettääkseen. Mutta jos toinen mielestään vain tapailee, hänhän ei edes petä kun on muiden kanssa. Miksi ihmeessä ei siis voi puhua ääneen omia odotuksiaan suhteesta? Jos se toinen sen jälkeen on muiden kanssa, hän siinä todistaa olevansa täysi m**kku. Jos mitään ei sovittu, hän voi aidosti olla sitä mieltä että eihän tää mitään haittaa.

Ja kiitos ylimielisestä selityksestäsi siitä mitä kemia tarkoittaa. Todistit juuri pointtini.

En ole sanonutkaan, etteikö voisi sanoa ääneen, mitä suhteelta toivoo tai odottaa. Mutta jos itse toivoo suhdetta, jossa kumpikaan ei edes halua olla muiden kanssa, niin jos toinen kuitenkin on muiden kanssa niin kauan kunnes muuta sovitaan, niin millä lailla tämä sopiminen muuttaa suhteen sisältöä? Edelleenhän se halu olla muiden kanssa olisi olemassa, mutta ei vain toteuta tätä haluaan, koska sopimus estää. Itse tykkään enemmän sellaisesta, että kumpikin on niin ihastunut, kiintynyt ja tuntee vetoa toiseen, että ne muut jäävät pois ihan vain sen vuoksi. Itselleni ei jotenkin olisi erityisen arvokasta pelkästään sopimuksella aikaansaatu yksisuhteisuus.

Mutta ethän sinä voi tietää muusta kuin omasta ihastumisestasi, jos asiasta ei ollenkaan keskustella. Vai jotenkin mystisestikö luet kumppanisi ajatuksia ja tiedät, että hän on nyt jättänyt muut kuviot pois ja keskittyy vain sinuun? Minä olen pelkkä ihminen eikä minulla kyllä tuollaisia kykyjä ole. Tiedän kyllä jos kohtaan erityisen ihmisen, mutta en voi tietää ajatteleeko hän minusta samalla tavalla vai olenko vain yksi monen joukossa. En ole kovin hyvällä itsetunnolla varustettu, joten todellakaan en ala olettamaan olevani kenellekään erityinen, vaan todennäköisempi vaihtoehto aina on, että olen joku jota roikotetaan etsien parempaa.

Kun tapaillaan, niin vasta selvitetään sitä halutaanko olla yhdessä vai ei. Ja sitten kun molemmat ovat varmoja siitä, että nyt löytyi se mitä on etsitty, niin seurustelu alkaa.

Vierailija kirjoitti:

Tapailuun ei kuulu seksi.

Kyllä se voi kuulua. Seksiähän voi olla, vaikka mitään varsinaista tapailusuhdettakaan ei olisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Joo kyllä, vain teidän suhde oli niin intohimoinen ja kemiaa sen kuin tihkui ympäriinsä, että kyllä oli sillä selvää että olette together forever 🙄.

Todellisuudessa olitte vain onnekkaita. Ystäväni tunsi ihan samoin kuin sinä. Kaikki oli "selvää" mutta ääneen ei mitään sanottu. 2,5 vuoden jälkeen selvisi ettei mies ollut koko aikana ajatellut että heillä oli suhdetta/seurustelua lainkaan.

En ymmärrä mitä pahaa kommunikaatiossa on? Miksi pitää ylpeillä sillä että mehän ei suhteen tilasta keskusteltu! Nimenomaan jos ne tunteet ovat niin palavat ja intohimoiset asiasta kannattaa keskustella, ettei tule takkiin ja pahasti.

Lyhyet vastaukset kysymyksiisi: Kommunikaatiossa ei ole mitään pahaa. Kukaan ei ole ylpeillyt sillä, että ei ole keskustellut suhteen tilasta. Tässä on lähinnä tuotu esiin vain se, että kaikki eivät ole sopineet erikseen seurustelusta, eikä se ole kaikille tuntunut mitenkään tarpeelliselta. Se ei tarkoita edelleenkään sitä, etteivätkö nämä ihmiset pystyisi keskustelemaan suhteestaan kumppaninsa kanssa. 

Tuo ystäväsi tilanne lienee aika erikoinen, enkä usko, että tuo on sellaisenaan yleistettävissä. Toisaalta 25 vuoden aikana mies oli ilmeisesti teeskennellyt niin hyvin, että vaikka ystäväsi olisi kysynyt seurustelusta, olisi pikku valhe siinä kohtaa ollut pientä kaiken muun rinnalla. Ei tuollaisessa tilanteessa ongelma ole se, että joku ei ole tajunnut kysyä oikeaa kysymystä tai sopia seurustelusta erikseen, vaan ongelma on tuossa jokin ihan muu. Ilmeisesti mies halusi eron hetkellä loukata muuten vain. 

Tottakai olin onnekas, kun löysin ihmisen, jonka kanssa synkkasi niin hyvin ja asiat loksahtelivat paikoilleen niin luontevasti. Eihän sellaisia ihmisiä ihan noin vain tule kohdalle. Mutta eipä niiden epäsopivien kanssa suhde sen paremmaksi sopimalla muutu - silloin on ehkä suhteen ehdot selkeät, mutta jos se kaikki sisältö puuttuu, joka toimivammissa suhteissa liimaisi ihmiset toisiinsa ja syventäisi suhteen luonnostaan, en suoraan sanottuna ole varma, kuinka merkityksellistä se sopiminenkaan silloin on.

Jos et todella kuule/näe kirjoitustesi ylimielistä ja ylpeilevää sävyä, niin selvä, jatka valitsemallasi tiellä. Mutta meille muille "jos homma toimii, kaikki vain toimii eikä tarvi sopia ;)" passiivisaggressiivisine hymiöineen näyttäytyy oikeastaan hyvin naivin ihmisen kommenttina. Sinullekin olisi voinut käydä niin että rakennat jo elämääsi toisen kanssa, mutta samalla hän onkin puuhaillut kaikkea muuta ja sinä olitkin vain sivujuoni. Ei kenellekään ole mitään yliluonnollisia kemiantunnistustaitoja joilla sataprosenttisesti voit aistia onko potentiaalinen kumppani samaa mieltä kaikesta kuin sinä.

Meinaatko tosissasi, että seurustelusta sopiminen saisi tällaisen henkilön lopettamaan sen kaiken muun puuhailun kumppaninsa selän takana? Minusta tuo kuulostaa naiivilta.

Ja kemia ei tarkoita sitä, että ollaan kaikesta samaa mieltä. Kemia tarkoittaa kahden henkilön välistä vetovoimaa, sitä että on hyvä olla yhdessä, toisen kanssa on luontevaa ja kivaa, huumorintajut osuvat yksiin, on helppo keskustella syvällisiä asioita samoin kuin on helppo jutella kevyemminkin. Ja seksuaalista halua toista kohtaan, sitä että synkkaa niin henkisesti kuin seksuaalisesti.

En meinaa, enkä sanonut missään vaiheessa niin. Pointtina on se että ihmiset ylipäätään sopivat sanoilla asioista elämässä, koska eihän muuten voi tietää kenenkään kantaa mihinkään asiaan. Voisihan sitä olettaa olevansa töissäkin jossain kun tulee niin hyvin juttuun pomon kanssa, mutta palkkapäivänä pomo sanookin että jaa, mä aattelin että sä olet vain palkaton harjoittelija.

Jokainen ihminen on vastuussa teoistaan, ja kyllä, pettäjä pettää jos on pettääkseen. Mutta jos toinen mielestään vain tapailee, hänhän ei edes petä kun on muiden kanssa. Miksi ihmeessä ei siis voi puhua ääneen omia odotuksiaan suhteesta? Jos se toinen sen jälkeen on muiden kanssa, hän siinä todistaa olevansa täysi m**kku. Jos mitään ei sovittu, hän voi aidosti olla sitä mieltä että eihän tää mitään haittaa.

Ja kiitos ylimielisestä selityksestäsi siitä mitä kemia tarkoittaa. Todistit juuri pointtini.

En ole sanonutkaan, etteikö voisi sanoa ääneen, mitä suhteelta toivoo tai odottaa. Mutta jos itse toivoo suhdetta, jossa kumpikaan ei edes halua olla muiden kanssa, niin jos toinen kuitenkin on muiden kanssa niin kauan kunnes muuta sovitaan, niin millä lailla tämä sopiminen muuttaa suhteen sisältöä? Edelleenhän se halu olla muiden kanssa olisi olemassa, mutta ei vain toteuta tätä haluaan, koska sopimus estää. Itse tykkään enemmän sellaisesta, että kumpikin on niin ihastunut, kiintynyt ja tuntee vetoa toiseen, että ne muut jäävät pois ihan vain sen vuoksi. Itselleni ei jotenkin olisi erityisen arvokasta pelkästään sopimuksella aikaansaatu yksisuhteisuus.

Mutta ethän sinä voi tietää muusta kuin omasta ihastumisestasi, jos asiasta ei ollenkaan keskustella. Vai jotenkin mystisestikö luet kumppanisi ajatuksia ja tiedät, että hän on nyt jättänyt muut kuviot pois ja keskittyy vain sinuun? Minä olen pelkkä ihminen eikä minulla kyllä tuollaisia kykyjä ole. Tiedän kyllä jos kohtaan erityisen ihmisen, mutta en voi tietää ajatteleeko hän minusta samalla tavalla vai olenko vain yksi monen joukossa. En ole kovin hyvällä itsetunnolla varustettu, joten todellakaan en ala olettamaan olevani kenellekään erityinen, vaan todennäköisempi vaihtoehto aina on, että olen joku jota roikotetaan etsien parempaa.

Jos toinen sanoo olevansa rakastunut minuun, en tarvitse siihen mitään erillisiä sopimisia seurustelusta. Se riittää, että toinen kertoo, mitä tuntee minua kohtaan.

Itse en ole koskaan aloittanut suhdetta niin, että molemmilla olisi ollut jotain "muita" jotka olisi pitänyt jättää kuvioista pois. Olen tutustunut kumppaneihini aina livenä esim. opintojen tai työn puitteissa, eikä tilanne ole koskaan ollut se, että oltaisiin tapailtu useampaa, joista sitten valitaan sopivin tai vähiten epäsopiva. Meillä on mennyt niin, että ollaan ihastuttu, lähennytty, alettu olemaan yhdessä ja se on syventynyt suhteeksi. Ollaan toki keskusteltu siitä, mitä eri asioista ajatellaan, ja tällaisten keskustelujen yhteydessä on käynyt ilmi, ettei kumpikaan ole esim. poly, joten tiedossa on ollut, että yksisuhteisia ollaan. ja kun sitten kumpikin on halunnut olla yhdessä, niin siinäpä se.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Joo kyllä, vain teidän suhde oli niin intohimoinen ja kemiaa sen kuin tihkui ympäriinsä, että kyllä oli sillä selvää että olette together forever 🙄.

Todellisuudessa olitte vain onnekkaita. Ystäväni tunsi ihan samoin kuin sinä. Kaikki oli "selvää" mutta ääneen ei mitään sanottu. 2,5 vuoden jälkeen selvisi ettei mies ollut koko aikana ajatellut että heillä oli suhdetta/seurustelua lainkaan.

En ymmärrä mitä pahaa kommunikaatiossa on? Miksi pitää ylpeillä sillä että mehän ei suhteen tilasta keskusteltu! Nimenomaan jos ne tunteet ovat niin palavat ja intohimoiset asiasta kannattaa keskustella, ettei tule takkiin ja pahasti.

Lyhyet vastaukset kysymyksiisi: Kommunikaatiossa ei ole mitään pahaa. Kukaan ei ole ylpeillyt sillä, että ei ole keskustellut suhteen tilasta. Tässä on lähinnä tuotu esiin vain se, että kaikki eivät ole sopineet erikseen seurustelusta, eikä se ole kaikille tuntunut mitenkään tarpeelliselta. Se ei tarkoita edelleenkään sitä, etteivätkö nämä ihmiset pystyisi keskustelemaan suhteestaan kumppaninsa kanssa. 

Tuo ystäväsi tilanne lienee aika erikoinen, enkä usko, että tuo on sellaisenaan yleistettävissä. Toisaalta 25 vuoden aikana mies oli ilmeisesti teeskennellyt niin hyvin, että vaikka ystäväsi olisi kysynyt seurustelusta, olisi pikku valhe siinä kohtaa ollut pientä kaiken muun rinnalla. Ei tuollaisessa tilanteessa ongelma ole se, että joku ei ole tajunnut kysyä oikeaa kysymystä tai sopia seurustelusta erikseen, vaan ongelma on tuossa jokin ihan muu. Ilmeisesti mies halusi eron hetkellä loukata muuten vain. 

Tottakai olin onnekas, kun löysin ihmisen, jonka kanssa synkkasi niin hyvin ja asiat loksahtelivat paikoilleen niin luontevasti. Eihän sellaisia ihmisiä ihan noin vain tule kohdalle. Mutta eipä niiden epäsopivien kanssa suhde sen paremmaksi sopimalla muutu - silloin on ehkä suhteen ehdot selkeät, mutta jos se kaikki sisältö puuttuu, joka toimivammissa suhteissa liimaisi ihmiset toisiinsa ja syventäisi suhteen luonnostaan, en suoraan sanottuna ole varma, kuinka merkityksellistä se sopiminenkaan silloin on.

Ei, teit nyt ihan omat tulkintasi. Mies ei halunnut ystävääni loukata eikä edes halunnut "erota", siis lopettaa tapailua. Tuon 2,5 vuoden aikana ei hän mielestään huijannut eikä johtanut harhaan, kun mistään ei oltu sovittu. Vietti runsaasti aikaa ystäväni kanssa, kävivät lomalla, tapasivat kavereita ja perhettä, yms. Kaikkea sitä mitä seurustelevat parit tekevät, mutta miehen mielestä he vain "viihtyivät" yhdessä ja ystäväni vain oletti että tämä on nyt suhde, kun kaikki synkkasi täydellisesti. Kumpikaan ei ole paha tai ilkeä ihminen, he vain aidosti olettivat eri asioita.

Ja tätä minä itse ainakin haluan välttää ja siksi todellakin sopimalla sopisin seurustelusta. Vaikka kuinka olisi täydellinen yhteys. Koska jos toinen ei halua sopia, juttu saakin loppua siihen. Ja toisaalta jos sovitaan ja toinen siltikin on muiden kanssa tms, juttu loppuu ja voi sanoa että hei, minä kerroin sinulle rehellisesti mitä haluan ja sinä olet nyt rikkonut sen luottamuksen. Jos asiasta ei keskustella, toinen voi sanoa kuten ystäväni mies: "häh, eihän me nyt vakavsti seurustella, täähän oli tapailua vaan".

Sori mutta tuo mies on ollut kyllä ihan pesunkestävä narsisti., Jos hän on väittänyt, että "ei mielestään johtanut harhaan kun ei mistään ole sovittu". Ihan turha väittää tuollaisen vedätyksen jälkeen että ei ole ilkeä ihminen. "Paha" ei varmaan jos se tarkoittaa sarjamurhaajaa, mutta petollinen ja itsekäs huijari ja hyväksikäyttäjä kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Joo kyllä, vain teidän suhde oli niin intohimoinen ja kemiaa sen kuin tihkui ympäriinsä, että kyllä oli sillä selvää että olette together forever 🙄.

Todellisuudessa olitte vain onnekkaita. Ystäväni tunsi ihan samoin kuin sinä. Kaikki oli "selvää" mutta ääneen ei mitään sanottu. 2,5 vuoden jälkeen selvisi ettei mies ollut koko aikana ajatellut että heillä oli suhdetta/seurustelua lainkaan.

En ymmärrä mitä pahaa kommunikaatiossa on? Miksi pitää ylpeillä sillä että mehän ei suhteen tilasta keskusteltu! Nimenomaan jos ne tunteet ovat niin palavat ja intohimoiset asiasta kannattaa keskustella, ettei tule takkiin ja pahasti.

Lyhyet vastaukset kysymyksiisi: Kommunikaatiossa ei ole mitään pahaa. Kukaan ei ole ylpeillyt sillä, että ei ole keskustellut suhteen tilasta. Tässä on lähinnä tuotu esiin vain se, että kaikki eivät ole sopineet erikseen seurustelusta, eikä se ole kaikille tuntunut mitenkään tarpeelliselta. Se ei tarkoita edelleenkään sitä, etteivätkö nämä ihmiset pystyisi keskustelemaan suhteestaan kumppaninsa kanssa. 

Tuo ystäväsi tilanne lienee aika erikoinen, enkä usko, että tuo on sellaisenaan yleistettävissä. Toisaalta 25 vuoden aikana mies oli ilmeisesti teeskennellyt niin hyvin, että vaikka ystäväsi olisi kysynyt seurustelusta, olisi pikku valhe siinä kohtaa ollut pientä kaiken muun rinnalla. Ei tuollaisessa tilanteessa ongelma ole se, että joku ei ole tajunnut kysyä oikeaa kysymystä tai sopia seurustelusta erikseen, vaan ongelma on tuossa jokin ihan muu. Ilmeisesti mies halusi eron hetkellä loukata muuten vain. 

Tottakai olin onnekas, kun löysin ihmisen, jonka kanssa synkkasi niin hyvin ja asiat loksahtelivat paikoilleen niin luontevasti. Eihän sellaisia ihmisiä ihan noin vain tule kohdalle. Mutta eipä niiden epäsopivien kanssa suhde sen paremmaksi sopimalla muutu - silloin on ehkä suhteen ehdot selkeät, mutta jos se kaikki sisältö puuttuu, joka toimivammissa suhteissa liimaisi ihmiset toisiinsa ja syventäisi suhteen luonnostaan, en suoraan sanottuna ole varma, kuinka merkityksellistä se sopiminenkaan silloin on.

Jos et todella kuule/näe kirjoitustesi ylimielistä ja ylpeilevää sävyä, niin selvä, jatka valitsemallasi tiellä. Mutta meille muille "jos homma toimii, kaikki vain toimii eikä tarvi sopia ;)" passiivisaggressiivisine hymiöineen näyttäytyy oikeastaan hyvin naivin ihmisen kommenttina. Sinullekin olisi voinut käydä niin että rakennat jo elämääsi toisen kanssa, mutta samalla hän onkin puuhaillut kaikkea muuta ja sinä olitkin vain sivujuoni. Ei kenellekään ole mitään yliluonnollisia kemiantunnistustaitoja joilla sataprosenttisesti voit aistia onko potentiaalinen kumppani samaa mieltä kaikesta kuin sinä.

Meinaatko tosissasi, että seurustelusta sopiminen saisi tällaisen henkilön lopettamaan sen kaiken muun puuhailun kumppaninsa selän takana? Minusta tuo kuulostaa naiivilta.

Ja kemia ei tarkoita sitä, että ollaan kaikesta samaa mieltä. Kemia tarkoittaa kahden henkilön välistä vetovoimaa, sitä että on hyvä olla yhdessä, toisen kanssa on luontevaa ja kivaa, huumorintajut osuvat yksiin, on helppo keskustella syvällisiä asioita samoin kuin on helppo jutella kevyemminkin. Ja seksuaalista halua toista kohtaan, sitä että synkkaa niin henkisesti kuin seksuaalisesti.

En meinaa, enkä sanonut missään vaiheessa niin. Pointtina on se että ihmiset ylipäätään sopivat sanoilla asioista elämässä, koska eihän muuten voi tietää kenenkään kantaa mihinkään asiaan. Voisihan sitä olettaa olevansa töissäkin jossain kun tulee niin hyvin juttuun pomon kanssa, mutta palkkapäivänä pomo sanookin että jaa, mä aattelin että sä olet vain palkaton harjoittelija.

Jokainen ihminen on vastuussa teoistaan, ja kyllä, pettäjä pettää jos on pettääkseen. Mutta jos toinen mielestään vain tapailee, hänhän ei edes petä kun on muiden kanssa. Miksi ihmeessä ei siis voi puhua ääneen omia odotuksiaan suhteesta? Jos se toinen sen jälkeen on muiden kanssa, hän siinä todistaa olevansa täysi m**kku. Jos mitään ei sovittu, hän voi aidosti olla sitä mieltä että eihän tää mitään haittaa.

Ja kiitos ylimielisestä selityksestäsi siitä mitä kemia tarkoittaa. Todistit juuri pointtini.

En ole sanonutkaan, etteikö voisi sanoa ääneen, mitä suhteelta toivoo tai odottaa. Mutta jos itse toivoo suhdetta, jossa kumpikaan ei edes halua olla muiden kanssa, niin jos toinen kuitenkin on muiden kanssa niin kauan kunnes muuta sovitaan, niin millä lailla tämä sopiminen muuttaa suhteen sisältöä? Edelleenhän se halu olla muiden kanssa olisi olemassa, mutta ei vain toteuta tätä haluaan, koska sopimus estää. Itse tykkään enemmän sellaisesta, että kumpikin on niin ihastunut, kiintynyt ja tuntee vetoa toiseen, että ne muut jäävät pois ihan vain sen vuoksi. Itselleni ei jotenkin olisi erityisen arvokasta pelkästään sopimuksella aikaansaatu yksisuhteisuus.

Mutta ethän sinä voi tietää muusta kuin omasta ihastumisestasi, jos asiasta ei ollenkaan keskustella. Vai jotenkin mystisestikö luet kumppanisi ajatuksia ja tiedät, että hän on nyt jättänyt muut kuviot pois ja keskittyy vain sinuun? Minä olen pelkkä ihminen eikä minulla kyllä tuollaisia kykyjä ole. Tiedän kyllä jos kohtaan erityisen ihmisen, mutta en voi tietää ajatteleeko hän minusta samalla tavalla vai olenko vain yksi monen joukossa. En ole kovin hyvällä itsetunnolla varustettu, joten todellakaan en ala olettamaan olevani kenellekään erityinen, vaan todennäköisempi vaihtoehto aina on, että olen joku jota roikotetaan etsien parempaa.

Jos sanoo että rakastan sinua, ja toinen ei koskaan sano sitä takaisin, niin asia on aika selvä jo siinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään aika usein seurustelusta sovitaan erikseen, ennen ei tapailukulttuuria Suomessa juuri ollut, mutta nyt se on jo on monille ihan normaali juttu. Hienoa tietysti, jos asiat menevät toisille niin omalla painollaan, ettei asiasta tarvitse edes keskustella, mutta aika monet kyllä "virallisesti" sopivat seurustelevansa. Ja olen myös kuullut tapauksista, joissa toinen on luullut että seurustellaan ja toinen taas on ajatellut että kyseessä on vasta kevyt tapailu...

Mulle taas ei ole mikään meriitti se ettei asioista tarvitse kesustella kumppanin kanssa. Itse rakastan hyviä keskuteluita.

Mikä oletus tämä on, että ne ihmiset, jotka eivät "sovi erikseen seurustelusta" (tai jopa sovi, että nyt tapailu on muuttunut seurusteluksi) eivät muka keskustelisi mistään muustakaan? Minäkin rakastan hyviä keskusteluita, mutta en rakasta mitään "aletaanko seurustelemaan" -tyyppisiä suhteen aloituksia. Itselleni on jotenkin itseisarvo, että suhde alkaa ihan vain siksi, että kumpikin haluaa niin kovasti olla toisen kanssa, ja kemia on valtava. Kokisin, ettei homma toimi, jos jommalle kummalle on epäselvää, onko kyseessä suhde.

Meinaat että seurustelusta voidaan sopia ainoastaan niin että toinen kysyy toiselta että alatko oleen?

Aika kapeakatseinen ajatus. Mä ainakin mieheni kanssa olen pitkiä pätkiä keskustellut miten ihanaa on olla yhdessä,  ollaan pohdittu tulevaisuutta mitä tehdään yhjdessä, keskusteltu siitä mitä molemmat tältä suhteelta haluaa jne. Ihmettelen tosiaan niitä suhteita joissa näistä asioista ei puhuta, ja täten _sovita_ että ollaan vain toisten kanssa.  Mitä erikseen sopimista tuo on? Kyllä se vaikuttaa siltä ettei kumppanin kanssa voi käyttää seurustelu sanaa, oletetaan toisen mielenliikkeet, eikä keksustella mistään tärkeästä. 

Jos seurustelee jonkun kanssa, niin kyllä se pitää voida ääneen sanoa, vai pitääkö sitä omaa seurustelua hävetä?

Tässä ketjussa käsittääkseni puhutaan toisenlaisesta keskustelusta kuin mitä sinä kuvasit. Tässähän puhutaan siitä, että sovitaan toisen kanssa, että nyt tapailu on muuttunut seurusteluksi. Sanamuoto voi toki olla muukin kuin "aletaanko oleen", mutta ei tämän ketjun aiheena ole kuvaamasi keskustelut - joista en muuten ole itse puhunut kertaakaan, kun olen kirjoittanut, että en tunne tarvetta sopia erikseen seurustelusta. Joten älä vääristele sanomisiani, kiitos. Myöskään en ole kirjoittanut missään, etteikö sanaa "seurustelu" saisi käyttää. Pitäisiköhän sinun lukaista ketju uudestaan?

Uskon että sinun kannattaisi lukea uudestaan, ja oikein ajatuksella. Ketjussa puhutaan siitä mitä eroa on seurustelulla ja tapailulla. Koko ajan osa on puhunut nimen omaan siitä että sen kumppanin kanssa keskustellaan asioista, ja sinä olet sitä mieltä ettei seurustelusta saa puhua, vaan pitää jotenkin telepaattisesti ymmärtää toista, ja mitä hänen mielestään seurusteluun kuuluu, ja mikä sen kumppanin mielestä on tapailun ja seurustelun ero.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen aina luullut, että tämä on kaikille aikuisille selvää.

Puhumalla sovitaan milloin suhde on vain tapailua (eli tutustumista) ja milloin seurustelua.

No, nyt sinun on aika oppia, että maailma ei ole noin yksinkertaista, että kaikki toimivat juuri tietyn, simppelin kaavan mukaan, ja että siitä kaavasta voi kätevästi tarkistaa, missä mennään. Usein juuri ihmissuhteet eivät ole niin yksinkertaisia. Ihmissuhteissa pitää osata ymmärtää muutakin kuin selkeitä kaavamaisia tapoja.

Ei tarvitse. Jokainen saa edetä omalla tyylillään, jos se kerran itselle parhaiten sopii. Sitten vain valkkaa sellaisen joka on samaa mieltä asioista.

Tästä samaa mieltä. Nythän sinäkin sitä paitsi pääsit ajattelussasi eteenpäin, kun et enää oletakaan kaikkien toimivan samalla lailla, vaan ymmärrät, että olemme kaikki erilaisia ja tykkäämme tehdä asiat eri tavalla. Hienoa!

Hienoa että olet samaa mieltä kanssani. Viestistäsi sai ensin kuvan että pitää ymmärtää kaikenlaisia kevätjuhlaliikkeitä, ja että seurustelun aloitus on monimutkaista, eikä yksinkertaista.

Mutta oletkin nyt sitten samaa mieltä että ei sen tarvitse olla, vaan asiat voi hoitaa yksinkertaisestikin, ihan vain kysymällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Joo kyllä, vain teidän suhde oli niin intohimoinen ja kemiaa sen kuin tihkui ympäriinsä, että kyllä oli sillä selvää että olette together forever 🙄.

Todellisuudessa olitte vain onnekkaita. Ystäväni tunsi ihan samoin kuin sinä. Kaikki oli "selvää" mutta ääneen ei mitään sanottu. 2,5 vuoden jälkeen selvisi ettei mies ollut koko aikana ajatellut että heillä oli suhdetta/seurustelua lainkaan.

En ymmärrä mitä pahaa kommunikaatiossa on? Miksi pitää ylpeillä sillä että mehän ei suhteen tilasta keskusteltu! Nimenomaan jos ne tunteet ovat niin palavat ja intohimoiset asiasta kannattaa keskustella, ettei tule takkiin ja pahasti.

Lyhyet vastaukset kysymyksiisi: Kommunikaatiossa ei ole mitään pahaa. Kukaan ei ole ylpeillyt sillä, että ei ole keskustellut suhteen tilasta. Tässä on lähinnä tuotu esiin vain se, että kaikki eivät ole sopineet erikseen seurustelusta, eikä se ole kaikille tuntunut mitenkään tarpeelliselta. Se ei tarkoita edelleenkään sitä, etteivätkö nämä ihmiset pystyisi keskustelemaan suhteestaan kumppaninsa kanssa. 

Tuo ystäväsi tilanne lienee aika erikoinen, enkä usko, että tuo on sellaisenaan yleistettävissä. Toisaalta 25 vuoden aikana mies oli ilmeisesti teeskennellyt niin hyvin, että vaikka ystäväsi olisi kysynyt seurustelusta, olisi pikku valhe siinä kohtaa ollut pientä kaiken muun rinnalla. Ei tuollaisessa tilanteessa ongelma ole se, että joku ei ole tajunnut kysyä oikeaa kysymystä tai sopia seurustelusta erikseen, vaan ongelma on tuossa jokin ihan muu. Ilmeisesti mies halusi eron hetkellä loukata muuten vain. 

Tottakai olin onnekas, kun löysin ihmisen, jonka kanssa synkkasi niin hyvin ja asiat loksahtelivat paikoilleen niin luontevasti. Eihän sellaisia ihmisiä ihan noin vain tule kohdalle. Mutta eipä niiden epäsopivien kanssa suhde sen paremmaksi sopimalla muutu - silloin on ehkä suhteen ehdot selkeät, mutta jos se kaikki sisältö puuttuu, joka toimivammissa suhteissa liimaisi ihmiset toisiinsa ja syventäisi suhteen luonnostaan, en suoraan sanottuna ole varma, kuinka merkityksellistä se sopiminenkaan silloin on.

Jos et todella kuule/näe kirjoitustesi ylimielistä ja ylpeilevää sävyä, niin selvä, jatka valitsemallasi tiellä. Mutta meille muille "jos homma toimii, kaikki vain toimii eikä tarvi sopia ;)" passiivisaggressiivisine hymiöineen näyttäytyy oikeastaan hyvin naivin ihmisen kommenttina. Sinullekin olisi voinut käydä niin että rakennat jo elämääsi toisen kanssa, mutta samalla hän onkin puuhaillut kaikkea muuta ja sinä olitkin vain sivujuoni. Ei kenellekään ole mitään yliluonnollisia kemiantunnistustaitoja joilla sataprosenttisesti voit aistia onko potentiaalinen kumppani samaa mieltä kaikesta kuin sinä.

Meinaatko tosissasi, että seurustelusta sopiminen saisi tällaisen henkilön lopettamaan sen kaiken muun puuhailun kumppaninsa selän takana? Minusta tuo kuulostaa naiivilta.

Ja kemia ei tarkoita sitä, että ollaan kaikesta samaa mieltä. Kemia tarkoittaa kahden henkilön välistä vetovoimaa, sitä että on hyvä olla yhdessä, toisen kanssa on luontevaa ja kivaa, huumorintajut osuvat yksiin, on helppo keskustella syvällisiä asioita samoin kuin on helppo jutella kevyemminkin. Ja seksuaalista halua toista kohtaan, sitä että synkkaa niin henkisesti kuin seksuaalisesti.

En meinaa, enkä sanonut missään vaiheessa niin. Pointtina on se että ihmiset ylipäätään sopivat sanoilla asioista elämässä, koska eihän muuten voi tietää kenenkään kantaa mihinkään asiaan. Voisihan sitä olettaa olevansa töissäkin jossain kun tulee niin hyvin juttuun pomon kanssa, mutta palkkapäivänä pomo sanookin että jaa, mä aattelin että sä olet vain palkaton harjoittelija.

Jokainen ihminen on vastuussa teoistaan, ja kyllä, pettäjä pettää jos on pettääkseen. Mutta jos toinen mielestään vain tapailee, hänhän ei edes petä kun on muiden kanssa. Miksi ihmeessä ei siis voi puhua ääneen omia odotuksiaan suhteesta? Jos se toinen sen jälkeen on muiden kanssa, hän siinä todistaa olevansa täysi m**kku. Jos mitään ei sovittu, hän voi aidosti olla sitä mieltä että eihän tää mitään haittaa.

Ja kiitos ylimielisestä selityksestäsi siitä mitä kemia tarkoittaa. Todistit juuri pointtini.

En ole sanonutkaan, etteikö voisi sanoa ääneen, mitä suhteelta toivoo tai odottaa. Mutta jos itse toivoo suhdetta, jossa kumpikaan ei edes halua olla muiden kanssa, niin jos toinen kuitenkin on muiden kanssa niin kauan kunnes muuta sovitaan, niin millä lailla tämä sopiminen muuttaa suhteen sisältöä? Edelleenhän se halu olla muiden kanssa olisi olemassa, mutta ei vain toteuta tätä haluaan, koska sopimus estää. Itse tykkään enemmän sellaisesta, että kumpikin on niin ihastunut, kiintynyt ja tuntee vetoa toiseen, että ne muut jäävät pois ihan vain sen vuoksi. Itselleni ei jotenkin olisi erityisen arvokasta pelkästään sopimuksella aikaansaatu yksisuhteisuus.

Mutta ethän sinä voi tietää muusta kuin omasta ihastumisestasi, jos asiasta ei ollenkaan keskustella. Vai jotenkin mystisestikö luet kumppanisi ajatuksia ja tiedät, että hän on nyt jättänyt muut kuviot pois ja keskittyy vain sinuun? Minä olen pelkkä ihminen eikä minulla kyllä tuollaisia kykyjä ole. Tiedän kyllä jos kohtaan erityisen ihmisen, mutta en voi tietää ajatteleeko hän minusta samalla tavalla vai olenko vain yksi monen joukossa. En ole kovin hyvällä itsetunnolla varustettu, joten todellakaan en ala olettamaan olevani kenellekään erityinen, vaan todennäköisempi vaihtoehto aina on, että olen joku jota roikotetaan etsien parempaa.

Eihän tässä ketjussa ole kyse siitä, etteikö voisi omista tunteistaan kertoa. Se, että ei erikseen sovi seurustelun aloittamisesta, ei sulje pois sitä, etteikö voi ilmaista omia tunteitaan toiselle. Vaikka kuinka sovitaan seurustelusta, ei voi olla varma, etteikö toisella olisi muita, mikäli hän on sen tyyppinen ihminen, että on muistakin kiinnostunut. Myös seurusteleva voi etsiä koko ajan parempaa. Joten ei noita ongelmia sillä pois suljeta, että sovitaan erikseen seurustelusta. Ja toisaalta ei ole myöskään mikään lähtöoletus, että suhteessa olevilla on muitakin kuvioissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Eli kaikesta muusta voi puhua, muttei siitä että seurustellaan? Aika erikoiselta kyllä vaikuttaa. Ihme mörkö täytyy olla tuon seurustelu-sanan, Itse en sellaisen kanssa kimppaan menisi joka ei pysty kesksutelemaan seurustelusta, mutta kukin tyylillään.

Kyllä seurustelusta voi keskustella. Toiseen viestiin juuri kirjoitin, että jos jompi kumpi osapuoli ei ole varma tilanteesta, on se merkki siitä, että jokin ei toimi. Nimittäin silloin, kun kumpikin haluaa olla yhdessä, on kemiaa, vetovoimaa ja synkkaa loistavasti, ei asia vain ole epäselvä. Silloin asiat etenevät luontevasti suhteeseen eikä joku "alettaisko seurustella" -tyyppinen kysymys ole edes olennainen. 

Varmaan kaikkea muutakin on tuollaisissa suhteissa, joista ei ääneen uskalleta puhua. Jos jo pelkkä seurustelusta puhuminen ottaa noin voimille. Ei kiitos minulle.

Ajatteletko siis, että jos henkilöt päätyvät suhteeseen ilman, että ovat käyneet keskustelua seurustelun aloittamisesta, se tarkoittaa sitä, että he eivät voi puhua seurusteluun liittyvistä asioista ollenkaan tai muutenkaan eivät "uskalla puhua ääneen"? Loistavaa päättelyä, olet varmaan ihan itse omilla aivoillasi miettinyt tämän!

Joskus ihmettelen, miten yksinkertaisia aikuisia tässäkin maassa elelee.

Ei sinun tarvitse raivostua siitä jos minun mielestäni kaikista asioista pitää voida keskustella oman rakkaan kanssa. Sinä voit vältellä keskustelemista, mutta minulle sellainen ei sovi. Joten ei kiitos.