Tapailu vs seurustelu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Joo kyllä, vain teidän suhde oli niin intohimoinen ja kemiaa sen kuin tihkui ympäriinsä, että kyllä oli sillä selvää että olette together forever 🙄.

Todellisuudessa olitte vain onnekkaita. Ystäväni tunsi ihan samoin kuin sinä. Kaikki oli "selvää" mutta ääneen ei mitään sanottu. 2,5 vuoden jälkeen selvisi ettei mies ollut koko aikana ajatellut että heillä oli suhdetta/seurustelua lainkaan.

En ymmärrä mitä pahaa kommunikaatiossa on? Miksi pitää ylpeillä sillä että mehän ei suhteen tilasta keskusteltu! Nimenomaan jos ne tunteet ovat niin palavat ja intohimoiset asiasta kannattaa keskustella, ettei tule takkiin ja pahasti.

Lyhyet vastaukset kysymyksiisi: Kommunikaatiossa ei ole mitään pahaa. Kukaan ei ole ylpeillyt sillä, että ei ole keskustellut suhteen tilasta. Tässä on lähinnä tuotu esiin vain se, että kaikki eivät ole sopineet erikseen seurustelusta, eikä se ole kaikille tuntunut mitenkään tarpeelliselta. Se ei tarkoita edelleenkään sitä, etteivätkö nämä ihmiset pystyisi keskustelemaan suhteestaan kumppaninsa kanssa. 

Tuo ystäväsi tilanne lienee aika erikoinen, enkä usko, että tuo on sellaisenaan yleistettävissä. Toisaalta 25 vuoden aikana mies oli ilmeisesti teeskennellyt niin hyvin, että vaikka ystäväsi olisi kysynyt seurustelusta, olisi pikku valhe siinä kohtaa ollut pientä kaiken muun rinnalla. Ei tuollaisessa tilanteessa ongelma ole se, että joku ei ole tajunnut kysyä oikeaa kysymystä tai sopia seurustelusta erikseen, vaan ongelma on tuossa jokin ihan muu. Ilmeisesti mies halusi eron hetkellä loukata muuten vain. 

Tottakai olin onnekas, kun löysin ihmisen, jonka kanssa synkkasi niin hyvin ja asiat loksahtelivat paikoilleen niin luontevasti. Eihän sellaisia ihmisiä ihan noin vain tule kohdalle. Mutta eipä niiden epäsopivien kanssa suhde sen paremmaksi sopimalla muutu - silloin on ehkä suhteen ehdot selkeät, mutta jos se kaikki sisältö puuttuu, joka toimivammissa suhteissa liimaisi ihmiset toisiinsa ja syventäisi suhteen luonnostaan, en suoraan sanottuna ole varma, kuinka merkityksellistä se sopiminenkaan silloin on.

Jos et todella kuule/näe kirjoitustesi ylimielistä ja ylpeilevää sävyä, niin selvä, jatka valitsemallasi tiellä. Mutta meille muille "jos homma toimii, kaikki vain toimii eikä tarvi sopia ;)" passiivisaggressiivisine hymiöineen näyttäytyy oikeastaan hyvin naivin ihmisen kommenttina. Sinullekin olisi voinut käydä niin että rakennat jo elämääsi toisen kanssa, mutta samalla hän onkin puuhaillut kaikkea muuta ja sinä olitkin vain sivujuoni. Ei kenellekään ole mitään yliluonnollisia kemiantunnistustaitoja joilla sataprosenttisesti voit aistia onko potentiaalinen kumppani samaa mieltä kaikesta kuin sinä.

Meinaatko tosissasi, että seurustelusta sopiminen saisi tällaisen henkilön lopettamaan sen kaiken muun puuhailun kumppaninsa selän takana? Minusta tuo kuulostaa naiivilta.

Ja kemia ei tarkoita sitä, että ollaan kaikesta samaa mieltä. Kemia tarkoittaa kahden henkilön välistä vetovoimaa, sitä että on hyvä olla yhdessä, toisen kanssa on luontevaa ja kivaa, huumorintajut osuvat yksiin, on helppo keskustella syvällisiä asioita samoin kuin on helppo jutella kevyemminkin. Ja seksuaalista halua toista kohtaan, sitä että synkkaa niin henkisesti kuin seksuaalisesti.

En meinaa, enkä sanonut missään vaiheessa niin. Pointtina on se että ihmiset ylipäätään sopivat sanoilla asioista elämässä, koska eihän muuten voi tietää kenenkään kantaa mihinkään asiaan. Voisihan sitä olettaa olevansa töissäkin jossain kun tulee niin hyvin juttuun pomon kanssa, mutta palkkapäivänä pomo sanookin että jaa, mä aattelin että sä olet vain palkaton harjoittelija.

Jokainen ihminen on vastuussa teoistaan, ja kyllä, pettäjä pettää jos on pettääkseen. Mutta jos toinen mielestään vain tapailee, hänhän ei edes petä kun on muiden kanssa. Miksi ihmeessä ei siis voi puhua ääneen omia odotuksiaan suhteesta? Jos se toinen sen jälkeen on muiden kanssa, hän siinä todistaa olevansa täysi m**kku. Jos mitään ei sovittu, hän voi aidosti olla sitä mieltä että eihän tää mitään haittaa.

Ja kiitos ylimielisestä selityksestäsi siitä mitä kemia tarkoittaa. Todistit juuri pointtini.

En ole sanonutkaan, etteikö voisi sanoa ääneen, mitä suhteelta toivoo tai odottaa. Mutta jos itse toivoo suhdetta, jossa kumpikaan ei edes halua olla muiden kanssa, niin jos toinen kuitenkin on muiden kanssa niin kauan kunnes muuta sovitaan, niin millä lailla tämä sopiminen muuttaa suhteen sisältöä? Edelleenhän se halu olla muiden kanssa olisi olemassa, mutta ei vain toteuta tätä haluaan, koska sopimus estää. Itse tykkään enemmän sellaisesta, että kumpikin on niin ihastunut, kiintynyt ja tuntee vetoa toiseen, että ne muut jäävät pois ihan vain sen vuoksi. Itselleni ei jotenkin olisi erityisen arvokasta pelkästään sopimuksella aikaansaatu yksisuhteisuus.

Mutta ethän sinä voi tietää muusta kuin omasta ihastumisestasi, jos asiasta ei ollenkaan keskustella. Vai jotenkin mystisestikö luet kumppanisi ajatuksia ja tiedät, että hän on nyt jättänyt muut kuviot pois ja keskittyy vain sinuun? Minä olen pelkkä ihminen eikä minulla kyllä tuollaisia kykyjä ole. Tiedän kyllä jos kohtaan erityisen ihmisen, mutta en voi tietää ajatteleeko hän minusta samalla tavalla vai olenko vain yksi monen joukossa. En ole kovin hyvällä itsetunnolla varustettu, joten todellakaan en ala olettamaan olevani kenellekään erityinen, vaan todennäköisempi vaihtoehto aina on, että olen joku jota roikotetaan etsien parempaa.

Jos toinen sanoo olevansa rakastunut minuun, en tarvitse siihen mitään erillisiä sopimisia seurustelusta. Se riittää, että toinen kertoo, mitä tuntee minua kohtaan.

Itse en ole koskaan aloittanut suhdetta niin, että molemmilla olisi ollut jotain "muita" jotka olisi pitänyt jättää kuvioista pois. Olen tutustunut kumppaneihini aina livenä esim. opintojen tai työn puitteissa, eikä tilanne ole koskaan ollut se, että oltaisiin tapailtu useampaa, joista sitten valitaan sopivin tai vähiten epäsopiva. Meillä on mennyt niin, että ollaan ihastuttu, lähennytty, alettu olemaan yhdessä ja se on syventynyt suhteeksi. Ollaan toki keskusteltu siitä, mitä eri asioista ajatellaan, ja tällaisten keskustelujen yhteydessä on käynyt ilmi, ettei kumpikaan ole esim. poly, joten tiedossa on ollut, että yksisuhteisia ollaan. ja kun sitten kumpikin on halunnut olla yhdessä, niin siinäpä se.

Niin eli olette keskustelleet halustanne olla yhdessä? Eli olette sopineet seurustelevanne, vaikka juuri sitä sanaa ei ole käytetty.

En nyt kirjoita tähän auki omia keskustelujani, mutta ei olla käyty koskaan sellaisia keskusteluja, joita voitaisiin pitää "seurustelusta sopimisena". Koska kyllähän tässä ketjussa on myös painotettu, että sen sopimisen täytyisi sisältää keskustelu siitä, ettei enää olla muiden kanssa. Tällaisesta en ole koskaan kenenkään kanssa puhunut/sopinut. Enkä ole sopinut mitään, että suhde on vakavoitunut ja että nyt ollaan yhdessä.

Oikeasti, koittakaa nyt hyvöksyä, että kaikissa suhteissa ei käydä tuollaista sopimisasiaa läpi. Jostain syystä ette nyt tunnu hyväksyvän sitä, että suhde voi edetä, syventyä ja vakiintua ilman, että jossain vaiheessa (alkuvaiheessa) on sovittu erikseen, että seurustellaan, tai että aloitetaan seurustelu, tai että suhdetta aletaan nyt kutsua virallisestikin seurusteluksi (esim. tapailun sijaan). Oikeasti, kaikki eivät tee noin.

Koita sinä hyväksyä se että meitä on paljon jotka emme kelpuuttaisi tuollaista suhdetta jossa seurustelusta ei voitaisi puhua, vaan haluamme parisuhteen jossa puhutaan siitä mitä serustelu pitää sisällään, ja mitä se kummallekin merkitsee. Toiset nyt vain ovat syvällisempia ja keskusteluhauisempia, ja heille sopii sellainen kumppani jonka kanssa puhutaan näistä asioista. Miksi se sinua harmittaa?

Kyllä mekin keskustelimme siitä, mitä seurustelu kummallekin merkitsee. Siitähän ei tässä ketjussa ollut kyse, ja se on täysin eri asia kuin se, onko jokaisessa suhteessa ollut erikseen joku "seurustelusta sopiminen". Ja kuten olen sanonut, minuahan ei häiritse lainkaan se, kuinka moni muu erikseen sopii seurustelustaan - olen toistuvasti todennut ketjussa, että silläkin lailla saa suhteen aivan hyvin aloittaa. Mutta omalla kohdallani sellainen erikseen sopiminen ei ole koskaan tuntunut olennaiselta, koska suhteet ovat syntyneet ja edenneet ilman moista sopimista. 

En itse pidä kovin syvällisenä sitä, että ei pysty ymmärtämään maailmasta tai ihmissuhteista kuin yhden tietyn kaavan mukaan toimimisen, tai että pitkän ketjunkaan jälkeen ei ymmärrä asiaa, vaan edelleen jankuttaa jostain "puhumattomuudesta", mistä kukaan muu ei oikeasti ole kirjoittanut mitään.

 

Ei, vaan koko ajan on sanottu että sitä sopimista on juuri se keskustelu siitä parisuhteen tilasta, toiveista, mitä se suhde kummallekin merkitsee. Siinähän sitä juuri keskustellaan ja puhutaan että mitkä ne molempien käsitykset ovat. Eli olette sittenkin tehneet ne ihan samat kesksutelut kuin muutkin ;)

Olen eri enkä ole jaksanut lukea tätä ketjua kuin sieltä täältä, mutta aiemmissa vastaavissa ketjuissa on ollut kommentteja, joissa on kirjaimellisesti puhuttu seurustelusta sopimisesta. Eli että on sovittu, että tämä on nyt seurustelua. Yksi yksittäinen keskustelu, joka on sisältänyt tuon sopimuksen.

Ei siis ihme, että me muut vastaamme, että emme ole sopineet seurustelusta, koska me emme nimenomaan ole sopineet siitä. Omassakin parisuhteessani olemme puhuneet paljon, tosi paljon suhteestamme, toiveistamme, haaveistamme, odotuksistamme, tulevaisuudesta... Siinä kohtaa, kun aloimme suunnitella avoliittoa, käytimme vielä kuukausia keskusteluun siitä, olemmeko varmoja että haluamme asua yhdessä ja mitä se tarkoittaa ja miten hoidetaan asiat liittyen rahaan, kotitöihin, ystävien ja sukulaisten vierailuihin jne.

Sen sijaan emme missään vaiheessa tutustumista sopineet, että tämä on nyt seurustelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Joo kyllä, vain teidän suhde oli niin intohimoinen ja kemiaa sen kuin tihkui ympäriinsä, että kyllä oli sillä selvää että olette together forever 🙄.

Todellisuudessa olitte vain onnekkaita. Ystäväni tunsi ihan samoin kuin sinä. Kaikki oli "selvää" mutta ääneen ei mitään sanottu. 2,5 vuoden jälkeen selvisi ettei mies ollut koko aikana ajatellut että heillä oli suhdetta/seurustelua lainkaan.

En ymmärrä mitä pahaa kommunikaatiossa on? Miksi pitää ylpeillä sillä että mehän ei suhteen tilasta keskusteltu! Nimenomaan jos ne tunteet ovat niin palavat ja intohimoiset asiasta kannattaa keskustella, ettei tule takkiin ja pahasti.

Tätä minäkin ihmettelen. Kauhea pelko puhua sen ihastuksen kohteen kanssa, vaikka muka niin onnellisia ollaan.

Puhuttiin niin paljon kaikkea muuta, ettei olisi ehdittykään käydä mitään keskustelua seukkailun aloittamisesta, kun suhde oli jo edennyt siitä syvemmälle. Yksinkertaisesti ei tullut mieleenkään, että tilanteessa olisi ollut mitään epäselvää kummallekaan.

Mikä tämä tila oli joka on seurustelua syvempi?

Miten niin "seurustelua syvempi tila"? En minä noin kirjoittanut.  Mutta kyllä minun kokemukseni ihmissuhteista on se, että ne syvenevät, mikä tarkoittaa esim. seurustelussa sitä, että toisen kanssa hitsautuu enemmän ja enemmän yhteen. Harvan suhde on heti seurustelun alussa valmis ja parhaimmillaan, vaan kyllähän toisesta oppii koko ajan lisää, ja myös tunteet syvenevät ja vahvistuvat.

Pantomiimillako se oppi tapahtuu, kun puhua ei voida?

Miksi jankutat tuota, että ei voida puhua? Eihän kukaan ole sanonut, että ei voitu puhua. Joillekin kirjoittajille on nyt ilmeisesti mahdoton ajatus, että kaikissa suhteissa ei erikseen sovita seurustelun aloittamisesta, mutta suhde etenee silti. 

Voisiko joku kertoa minulle, miksi on mielestänne niin ehdottoman tärkeää ja olennaista, että jokaisen suhteen alussa täytyisi käydä joku keskustelu ja sopiminen seurustelun aloittamisesta? Tässä on nyt esimerkkinä ihminen, joka on perustanut perheenkin ihmisen kanssa, jonka kanssa ei ole koskaan käyty keskustelua seurustelun aloittamisesta. Joten suhteen syveneminen ja eteneminen lienee todistettavasti ihan mahdollista ilmankin. Miksi siis edelleen pitää vängätä vastaan?

Miksi ette voi vain todeta, että joo okei, asia voi mennä noinkin? Sen sijaan jatkatte lapsellista jankuttamista puhumattomuudesta. Jotenkin omituisen yksinkertaista ajattelua.

Joillekin ihmisille on hyvinkin tärkeää tietää, onko toinen osapuoli yhtä tosissaan suhteen vuoksi kuin itse on vai ollaanko yhdessä vain siksi, että toinen sattuu olemaan "ihan kiva" eikä ole parempaakaan nyt tarjolla. On ihmisiä, jotka aloittavat tapailusuhteita, vaikka edelleen haikailevat exiensä perään. Ja mikäli exä näyttääkin vihreää valoa, palataan exän luokse. Tai sitten satut tapailemaan henkilöä, jolle olet ja tulet olemaankin vain nk laastarisuhde. On kanssasi vain sen aikaa, kun kyllästyy tai löytää sen, jonka kanssa haluaa olla oikeasti. Jos toisella toiveena on pitkäaikaisempi ihmissuhde ja toinen haluaa vain vähän aikaa pitää hauskaa, eikö silloin ole mielestäsi ihan ok, että ainakin tämä pidempiaikaista suhdetta toivova uskaltaa avata suunsa ja kysyä, missä mennään? 

Hmm, jotenkin en usko, että tyytymissuhteissa tai laastarisuhteissa olevat kertovat asian oikeaa laitaa kuitenkaan. Ja jos toinen osapuoli ilmaisee olevansa ihastunut, jopa rakastunut, ja käytöksellään osoittaa myös mitä suurinta mielenkiintoa, niin mitä niin epäselvää tilanteessa olisi, että pitäisi kysyä missä mennään, saati epäillä olevansa vain hätävara?

Toki minäkin kysyisin, missä mennään, jos toinen ei vaikuttaisi olevan niin kovin kiinnostunut. Mutta jos hän kaikin tavoin osoittaa haluavansa olla minun kanssani, ei tulisi mieleenkään epäillä, haluaisiko hän sittenkin eksänsä takaisin, tai olenko vain laastarisuhde.

Mä olen kysynyt mieheltä joka vaikutti todella kiinnostuneelta minusta, että mitä jos alettaisiin seurustelemaan tosissamme. Hänelle olin vain laastarisuhdhe ollut, ja se tuli selväksi hänen vastauksestaan. Hyvä että kysyin, muuten hän varmaan olisi luullut että minäkin haluan vain kieriskellä ihastuksessa kevyesti siihen asti että tulee eka riita...

No, tässä tapauksessa toki hyvä, että kysyit. Mitä hän muuten vastasi, kertoiko suoraan, että haki vain laastaria, vai sanoiko vain, ettei ole valmis suhteeseen? 

Kertoi ettei ole valmis suhteeseen, koska edellisestä suhteesta on niin vähän aikaa. Haluaa nyt keskittyä hauskanpitoon ja niin pois päin. Eli laastari.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä puhumisessa on niin vaikeaa? Pelätäänkö, ettei toinen olekaan yhtä ihastunut tai vakavissaan suhteesta kuin itse on?  Pettymyksen pelkoa? Itsetunto saa kolauksen? Moni suhde toimisi paljon paremmin, jos ihmiset puhuisivat toisilleen eivätkä olettaisi, että kun mä tunnen ja ajattelen näin, niin varmaan toi toinenkin tuntee ja ajattelee samalla tavalla. 

Puhumisessa ei ole mikään vaikeaa. Mutta ei tule kysyttyä asiasta, joka ei ole epäselvä. Kaikki eivät myöskään itse niinkään mieti sitä, pitäisikö suhdetta kutsua tapailuksi vai seurusteluksi. Jos kaikki toimii, kiinnostus ja tunteet ovat selvästi molemminpuolisia, eikä mikään tunnu epäselvältä, silloin sitä helposti vain keskittyy olemaan yhdessä toisen kansaa ja unohtaa miettiä terminologiaa. Tämäkin voi olla yksi syy.

Ei voi koskaan tietää mitä toinen ajattelee. Ei ainakaan silloin jos suuta ei saada auki. Olet varmaan ketjun luettuasi huomannut miten kirjavia ajatuksia ihmisillä on näistä asioista. Se on juuri se syy miksi puhuminen kannattaa aloittaa jo heti kättelyssä, eikä vain olettaa että toinen ajattelee varmasti täsmälleen samalla tavalla kuin minäkin.

Kyllä. Koin saaneeni kaiken tarvitsemani informaation toisen tunteista, toiveista ja haluista. Toki olisin kysynyt, jos olisi tuntunut, että jokin on epäselvää.

Ja tämä kaikki telepaattisesti tai pantomiimilla ilman sanoja? Huh!

Mitä jankutat taas tuota sanattomuutta ja keskustelemattomuutta? Taisin avata tuossa toisessa viestissä tarkemmin, miten suhteemme alkoi, ja luulisi että siitä viimeistään ymmärrätte, että ei ollut mitään tapailuvaihetta, vaan suoraan aloitettiin suhde, koska olimme kiinnostuneet toisistamme. Paljon on keskustelti (ihan sanoin, hui!) mutta seurustelusta ei koskaan sovittu. Koittakaa nyt uskoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Joo kyllä, vain teidän suhde oli niin intohimoinen ja kemiaa sen kuin tihkui ympäriinsä, että kyllä oli sillä selvää että olette together forever 🙄.

Todellisuudessa olitte vain onnekkaita. Ystäväni tunsi ihan samoin kuin sinä. Kaikki oli "selvää" mutta ääneen ei mitään sanottu. 2,5 vuoden jälkeen selvisi ettei mies ollut koko aikana ajatellut että heillä oli suhdetta/seurustelua lainkaan.

En ymmärrä mitä pahaa kommunikaatiossa on? Miksi pitää ylpeillä sillä että mehän ei suhteen tilasta keskusteltu! Nimenomaan jos ne tunteet ovat niin palavat ja intohimoiset asiasta kannattaa keskustella, ettei tule takkiin ja pahasti.

Tätä minäkin ihmettelen. Kauhea pelko puhua sen ihastuksen kohteen kanssa, vaikka muka niin onnellisia ollaan.

Puhuttiin niin paljon kaikkea muuta, ettei olisi ehdittykään käydä mitään keskustelua seukkailun aloittamisesta, kun suhde oli jo edennyt siitä syvemmälle. Yksinkertaisesti ei tullut mieleenkään, että tilanteessa olisi ollut mitään epäselvää kummallekaan.

Mikä tämä tila oli joka on seurustelua syvempi?

Miten niin "seurustelua syvempi tila"? En minä noin kirjoittanut.  Mutta kyllä minun kokemukseni ihmissuhteista on se, että ne syvenevät, mikä tarkoittaa esim. seurustelussa sitä, että toisen kanssa hitsautuu enemmän ja enemmän yhteen. Harvan suhde on heti seurustelun alussa valmis ja parhaimmillaan, vaan kyllähän toisesta oppii koko ajan lisää, ja myös tunteet syvenevät ja vahvistuvat.

Pantomiimillako se oppi tapahtuu, kun puhua ei voida?

Miksi jankutat tuota, että ei voida puhua? Eihän kukaan ole sanonut, että ei voitu puhua. Joillekin kirjoittajille on nyt ilmeisesti mahdoton ajatus, että kaikissa suhteissa ei erikseen sovita seurustelun aloittamisesta, mutta suhde etenee silti. 

Voisiko joku kertoa minulle, miksi on mielestänne niin ehdottoman tärkeää ja olennaista, että jokaisen suhteen alussa täytyisi käydä joku keskustelu ja sopiminen seurustelun aloittamisesta? Tässä on nyt esimerkkinä ihminen, joka on perustanut perheenkin ihmisen kanssa, jonka kanssa ei ole koskaan käyty keskustelua seurustelun aloittamisesta. Joten suhteen syveneminen ja eteneminen lienee todistettavasti ihan mahdollista ilmankin. Miksi siis edelleen pitää vängätä vastaan?

Miksi ette voi vain todeta, että joo okei, asia voi mennä noinkin? Sen sijaan jatkatte lapsellista jankuttamista puhumattomuudesta. Jotenkin omituisen yksinkertaista ajattelua.

Joillekin ihmisille on hyvinkin tärkeää tietää, onko toinen osapuoli yhtä tosissaan suhteen vuoksi kuin itse on vai ollaanko yhdessä vain siksi, että toinen sattuu olemaan "ihan kiva" eikä ole parempaakaan nyt tarjolla. On ihmisiä, jotka aloittavat tapailusuhteita, vaikka edelleen haikailevat exiensä perään. Ja mikäli exä näyttääkin vihreää valoa, palataan exän luokse. Tai sitten satut tapailemaan henkilöä, jolle olet ja tulet olemaankin vain nk laastarisuhde. On kanssasi vain sen aikaa, kun kyllästyy tai löytää sen, jonka kanssa haluaa olla oikeasti. Jos toisella toiveena on pitkäaikaisempi ihmissuhde ja toinen haluaa vain vähän aikaa pitää hauskaa, eikö silloin ole mielestäsi ihan ok, että ainakin tämä pidempiaikaista suhdetta toivova uskaltaa avata suunsa ja kysyä, missä mennään? 

Hmm, jotenkin en usko, että tyytymissuhteissa tai laastarisuhteissa olevat kertovat asian oikeaa laitaa kuitenkaan. Ja jos toinen osapuoli ilmaisee olevansa ihastunut, jopa rakastunut, ja käytöksellään osoittaa myös mitä suurinta mielenkiintoa, niin mitä niin epäselvää tilanteessa olisi, että pitäisi kysyä missä mennään, saati epäillä olevansa vain hätävara?

Toki minäkin kysyisin, missä mennään, jos toinen ei vaikuttaisi olevan niin kovin kiinnostunut. Mutta jos hän kaikin tavoin osoittaa haluavansa olla minun kanssani, ei tulisi mieleenkään epäillä, haluaisiko hän sittenkin eksänsä takaisin, tai olenko vain laastarisuhde.

Mä olen kysynyt mieheltä joka vaikutti todella kiinnostuneelta minusta, että mitä jos alettaisiin seurustelemaan tosissamme. Hänelle olin vain laastarisuhdhe ollut, ja se tuli selväksi hänen vastauksestaan. Hyvä että kysyin, muuten hän varmaan olisi luullut että minäkin haluan vain kieriskellä ihastuksessa kevyesti siihen asti että tulee eka riita...

No, tässä tapauksessa toki hyvä, että kysyit. Mitä hän muuten vastasi, kertoiko suoraan, että haki vain laastaria, vai sanoiko vain, ettei ole valmis suhteeseen? 

Kertoi ettei ole valmis suhteeseen, koska edellisestä suhteesta on niin vähän aikaa. Haluaa nyt keskittyä hauskanpitoon ja niin pois päin. Eli laastari.

No, ainakin onneksi vastasi rehellisesti eikä valehdellut. Mikä on toki hyvä, joskin ikävää tietenkin, että vastaus ei ollut se, mitä olisit toivonut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä puhumisessa on niin vaikeaa? Pelätäänkö, ettei toinen olekaan yhtä ihastunut tai vakavissaan suhteesta kuin itse on?  Pettymyksen pelkoa? Itsetunto saa kolauksen? Moni suhde toimisi paljon paremmin, jos ihmiset puhuisivat toisilleen eivätkä olettaisi, että kun mä tunnen ja ajattelen näin, niin varmaan toi toinenkin tuntee ja ajattelee samalla tavalla. 

Puhumisessa ei ole mikään vaikeaa. Mutta ei tule kysyttyä asiasta, joka ei ole epäselvä. Kaikki eivät myöskään itse niinkään mieti sitä, pitäisikö suhdetta kutsua tapailuksi vai seurusteluksi. Jos kaikki toimii, kiinnostus ja tunteet ovat selvästi molemminpuolisia, eikä mikään tunnu epäselvältä, silloin sitä helposti vain keskittyy olemaan yhdessä toisen kansaa ja unohtaa miettiä terminologiaa. Tämäkin voi olla yksi syy.

Jos on selvä asia, niin ei silloin tarvitse puhua. Mutta turha sitten harmitella, jos kuvitteli väärin.

Eihän se harmi sen suurempi ole, kuin jos on sovittu seurustelusta, ja suhde päättyy kuitenkin. Jos oikeasti haluaisi itse olla toisen kanssa, mutta tämä ei jossain vaiheessa haluakaan, se on aina pettymys. 

Eri mutta sivusta se että eron ja ”eron” aiheuttaman pettymyksen määrä on kyllä monille aivan eri. Jos nimittäin tiedät että kyse ei ole seurustelusta niin tiedostat eri tavalla riskit, seurustellessa annat jo tunteille vallan ja luotat yhteiseen tulevaan, kyllä näen siinä isohkon eron.

Mulle taas päin vastoin. Seurustelun jälkeisen eron surulle on enemmän sanoja ja sitä on luvallista surra. Tapailun päätyttyä ei oikein tiedä mitä surra, koska juttu ei ole oikein ollut mitään. - eri

Itsehän kirjaimellisesti itkin puoli vuotta muutaman kuukauden tapailun päättymistä. Nyt on kulunut jo vuosia ja edelleenkin tuntuu siltä, että osa minua jäi sille tielle. Toiset ihmiset vaan pääsevät ihon alle ja voimakkaita tunteita voi kehittyä ihan uskomattoman lyhyessä ajassa.

Yhden illan jutut on hyvä ei mitään tarvii miettiä ei pelätä ei kysellä ei mitään. Eniten naimisissa olevat miehet pitää yhden illan juttuja. Tai sitten muutamaa vakituista työmatkoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Joo kyllä, vain teidän suhde oli niin intohimoinen ja kemiaa sen kuin tihkui ympäriinsä, että kyllä oli sillä selvää että olette together forever 🙄.

Todellisuudessa olitte vain onnekkaita. Ystäväni tunsi ihan samoin kuin sinä. Kaikki oli "selvää" mutta ääneen ei mitään sanottu. 2,5 vuoden jälkeen selvisi ettei mies ollut koko aikana ajatellut että heillä oli suhdetta/seurustelua lainkaan.

En ymmärrä mitä pahaa kommunikaatiossa on? Miksi pitää ylpeillä sillä että mehän ei suhteen tilasta keskusteltu! Nimenomaan jos ne tunteet ovat niin palavat ja intohimoiset asiasta kannattaa keskustella, ettei tule takkiin ja pahasti.

Lyhyet vastaukset kysymyksiisi: Kommunikaatiossa ei ole mitään pahaa. Kukaan ei ole ylpeillyt sillä, että ei ole keskustellut suhteen tilasta. Tässä on lähinnä tuotu esiin vain se, että kaikki eivät ole sopineet erikseen seurustelusta, eikä se ole kaikille tuntunut mitenkään tarpeelliselta. Se ei tarkoita edelleenkään sitä, etteivätkö nämä ihmiset pystyisi keskustelemaan suhteestaan kumppaninsa kanssa. 

Tuo ystäväsi tilanne lienee aika erikoinen, enkä usko, että tuo on sellaisenaan yleistettävissä. Toisaalta 25 vuoden aikana mies oli ilmeisesti teeskennellyt niin hyvin, että vaikka ystäväsi olisi kysynyt seurustelusta, olisi pikku valhe siinä kohtaa ollut pientä kaiken muun rinnalla. Ei tuollaisessa tilanteessa ongelma ole se, että joku ei ole tajunnut kysyä oikeaa kysymystä tai sopia seurustelusta erikseen, vaan ongelma on tuossa jokin ihan muu. Ilmeisesti mies halusi eron hetkellä loukata muuten vain. 

Tottakai olin onnekas, kun löysin ihmisen, jonka kanssa synkkasi niin hyvin ja asiat loksahtelivat paikoilleen niin luontevasti. Eihän sellaisia ihmisiä ihan noin vain tule kohdalle. Mutta eipä niiden epäsopivien kanssa suhde sen paremmaksi sopimalla muutu - silloin on ehkä suhteen ehdot selkeät, mutta jos se kaikki sisältö puuttuu, joka toimivammissa suhteissa liimaisi ihmiset toisiinsa ja syventäisi suhteen luonnostaan, en suoraan sanottuna ole varma, kuinka merkityksellistä se sopiminenkaan silloin on.

Jos et todella kuule/näe kirjoitustesi ylimielistä ja ylpeilevää sävyä, niin selvä, jatka valitsemallasi tiellä. Mutta meille muille "jos homma toimii, kaikki vain toimii eikä tarvi sopia ;)" passiivisaggressiivisine hymiöineen näyttäytyy oikeastaan hyvin naivin ihmisen kommenttina. Sinullekin olisi voinut käydä niin että rakennat jo elämääsi toisen kanssa, mutta samalla hän onkin puuhaillut kaikkea muuta ja sinä olitkin vain sivujuoni. Ei kenellekään ole mitään yliluonnollisia kemiantunnistustaitoja joilla sataprosenttisesti voit aistia onko potentiaalinen kumppani samaa mieltä kaikesta kuin sinä.

Meinaatko tosissasi, että seurustelusta sopiminen saisi tällaisen henkilön lopettamaan sen kaiken muun puuhailun kumppaninsa selän takana? Minusta tuo kuulostaa naiivilta.

Ja kemia ei tarkoita sitä, että ollaan kaikesta samaa mieltä. Kemia tarkoittaa kahden henkilön välistä vetovoimaa, sitä että on hyvä olla yhdessä, toisen kanssa on luontevaa ja kivaa, huumorintajut osuvat yksiin, on helppo keskustella syvällisiä asioita samoin kuin on helppo jutella kevyemminkin. Ja seksuaalista halua toista kohtaan, sitä että synkkaa niin henkisesti kuin seksuaalisesti.

En meinaa, enkä sanonut missään vaiheessa niin. Pointtina on se että ihmiset ylipäätään sopivat sanoilla asioista elämässä, koska eihän muuten voi tietää kenenkään kantaa mihinkään asiaan. Voisihan sitä olettaa olevansa töissäkin jossain kun tulee niin hyvin juttuun pomon kanssa, mutta palkkapäivänä pomo sanookin että jaa, mä aattelin että sä olet vain palkaton harjoittelija.

Jokainen ihminen on vastuussa teoistaan, ja kyllä, pettäjä pettää jos on pettääkseen. Mutta jos toinen mielestään vain tapailee, hänhän ei edes petä kun on muiden kanssa. Miksi ihmeessä ei siis voi puhua ääneen omia odotuksiaan suhteesta? Jos se toinen sen jälkeen on muiden kanssa, hän siinä todistaa olevansa täysi m**kku. Jos mitään ei sovittu, hän voi aidosti olla sitä mieltä että eihän tää mitään haittaa.

Ja kiitos ylimielisestä selityksestäsi siitä mitä kemia tarkoittaa. Todistit juuri pointtini.

En ole sanonutkaan, etteikö voisi sanoa ääneen, mitä suhteelta toivoo tai odottaa. Mutta jos itse toivoo suhdetta, jossa kumpikaan ei edes halua olla muiden kanssa, niin jos toinen kuitenkin on muiden kanssa niin kauan kunnes muuta sovitaan, niin millä lailla tämä sopiminen muuttaa suhteen sisältöä? Edelleenhän se halu olla muiden kanssa olisi olemassa, mutta ei vain toteuta tätä haluaan, koska sopimus estää. Itse tykkään enemmän sellaisesta, että kumpikin on niin ihastunut, kiintynyt ja tuntee vetoa toiseen, että ne muut jäävät pois ihan vain sen vuoksi. Itselleni ei jotenkin olisi erityisen arvokasta pelkästään sopimuksella aikaansaatu yksisuhteisuus.

Mutta ethän sinä voi tietää muusta kuin omasta ihastumisestasi, jos asiasta ei ollenkaan keskustella. Vai jotenkin mystisestikö luet kumppanisi ajatuksia ja tiedät, että hän on nyt jättänyt muut kuviot pois ja keskittyy vain sinuun? Minä olen pelkkä ihminen eikä minulla kyllä tuollaisia kykyjä ole. Tiedän kyllä jos kohtaan erityisen ihmisen, mutta en voi tietää ajatteleeko hän minusta samalla tavalla vai olenko vain yksi monen joukossa. En ole kovin hyvällä itsetunnolla varustettu, joten todellakaan en ala olettamaan olevani kenellekään erityinen, vaan todennäköisempi vaihtoehto aina on, että olen joku jota roikotetaan etsien parempaa.

Jos toinen sanoo olevansa rakastunut minuun, en tarvitse siihen mitään erillisiä sopimisia seurustelusta. Se riittää, että toinen kertoo, mitä tuntee minua kohtaan.

Itse en ole koskaan aloittanut suhdetta niin, että molemmilla olisi ollut jotain "muita" jotka olisi pitänyt jättää kuvioista pois. Olen tutustunut kumppaneihini aina livenä esim. opintojen tai työn puitteissa, eikä tilanne ole koskaan ollut se, että oltaisiin tapailtu useampaa, joista sitten valitaan sopivin tai vähiten epäsopiva. Meillä on mennyt niin, että ollaan ihastuttu, lähennytty, alettu olemaan yhdessä ja se on syventynyt suhteeksi. Ollaan toki keskusteltu siitä, mitä eri asioista ajatellaan, ja tällaisten keskustelujen yhteydessä on käynyt ilmi, ettei kumpikaan ole esim. poly, joten tiedossa on ollut, että yksisuhteisia ollaan. ja kun sitten kumpikin on halunnut olla yhdessä, niin siinäpä se.

Niin eli olette keskustelleet halustanne olla yhdessä? Eli olette sopineet seurustelevanne, vaikka juuri sitä sanaa ei ole käytetty.

En nyt kirjoita tähän auki omia keskustelujani, mutta ei olla käyty koskaan sellaisia keskusteluja, joita voitaisiin pitää "seurustelusta sopimisena". Koska kyllähän tässä ketjussa on myös painotettu, että sen sopimisen täytyisi sisältää keskustelu siitä, ettei enää olla muiden kanssa. Tällaisesta en ole koskaan kenenkään kanssa puhunut/sopinut. Enkä ole sopinut mitään, että suhde on vakavoitunut ja että nyt ollaan yhdessä.

Oikeasti, koittakaa nyt hyvöksyä, että kaikissa suhteissa ei käydä tuollaista sopimisasiaa läpi. Jostain syystä ette nyt tunnu hyväksyvän sitä, että suhde voi edetä, syventyä ja vakiintua ilman, että jossain vaiheessa (alkuvaiheessa) on sovittu erikseen, että seurustellaan, tai että aloitetaan seurustelu, tai että suhdetta aletaan nyt kutsua virallisestikin seurusteluksi (esim. tapailun sijaan). Oikeasti, kaikki eivät tee noin.

Koita sinä hyväksyä se että meitä on paljon jotka emme kelpuuttaisi tuollaista suhdetta jossa seurustelusta ei voitaisi puhua, vaan haluamme parisuhteen jossa puhutaan siitä mitä serustelu pitää sisällään, ja mitä se kummallekin merkitsee. Toiset nyt vain ovat syvällisempia ja keskusteluhauisempia, ja heille sopii sellainen kumppani jonka kanssa puhutaan näistä asioista. Miksi se sinua harmittaa?

Kyllä mekin keskustelimme siitä, mitä seurustelu kummallekin merkitsee. Siitähän ei tässä ketjussa ollut kyse, ja se on täysin eri asia kuin se, onko jokaisessa suhteessa ollut erikseen joku "seurustelusta sopiminen". Ja kuten olen sanonut, minuahan ei häiritse lainkaan se, kuinka moni muu erikseen sopii seurustelustaan - olen toistuvasti todennut ketjussa, että silläkin lailla saa suhteen aivan hyvin aloittaa. Mutta omalla kohdallani sellainen erikseen sopiminen ei ole koskaan tuntunut olennaiselta, koska suhteet ovat syntyneet ja edenneet ilman moista sopimista. 

En itse pidä kovin syvällisenä sitä, että ei pysty ymmärtämään maailmasta tai ihmissuhteista kuin yhden tietyn kaavan mukaan toimimisen, tai että pitkän ketjunkaan jälkeen ei ymmärrä asiaa, vaan edelleen jankuttaa jostain "puhumattomuudesta", mistä kukaan muu ei oikeasti ole kirjoittanut mitään.

 

Ei, vaan koko ajan on sanottu että sitä sopimista on juuri se keskustelu siitä parisuhteen tilasta, toiveista, mitä se suhde kummallekin merkitsee. Siinähän sitä juuri keskustellaan ja puhutaan että mitkä ne molempien käsitykset ovat. Eli olette sittenkin tehneet ne ihan samat kesksutelut kuin muutkin ;)

Muilta osin varmaan samanlaiset keskustelut, mutta missään vaiheessa emme sopineet seurustelusta. Emme siis sopineet mitään, että "aletaan seurustella" tai keskusteltu siitä, kutsutaanko suhdettamme seurusteluksi. Tämä menee nyt hiusten halkomiseksi, mutta ketjussa alkupäässä joku määritteli, että suhde on tapailua, kunnes on sovittu seurustelusta. Ja tämä vänkääminenhän lähti siitä, kun siellä tuli mainittua (en muista kirjoitinko sen minä vai joku muu), että kaikissa suhteissa ei erikseen sovita seurustelusta. Se, että puhutaan tunteista toista kohtaan, ei kyllä ole sama asia kuin "seurustelusta sopiminen", vaikka yritätte nyt selvästi vääntää kaiken tunnepuheen ja kaiken suhteesta puhumisen sellaiseksi, että vähintään jokin keskustelu täytyisi tulkita "seurustelusta sopimiseksi". Mutta eihän se ole niin oikeasti.

Monta sivua sulle on selitetty asiaa, ja nyt vasta alat pikkuhiljaa ymmärtämään. Noh, joskus se ottaa toisilta vähän kauemmin.  Kyllä te olette sopineet yhdessä olosta, ihan samalla tavalla kuin yhteen muutostakin  voidaan sopia ilman että sovitaan erikseen että muutetaan yhteen, (pitäisiköhän katsella isompaa asuntoa, -joo, voitaisiin katsella, ai että, onpa kiva tuo tuossa -voitais tehdä tarjous) tai että sovitaan erikseen että tehdään lapsi, tai että sovitaan erikseen että ostetaan kaupasta jauhoja kun oikeasti ollaan vain puhuttu että olisipa kiva tehdä illalla pitsaa ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Joo kyllä, vain teidän suhde oli niin intohimoinen ja kemiaa sen kuin tihkui ympäriinsä, että kyllä oli sillä selvää että olette together forever 🙄.

Todellisuudessa olitte vain onnekkaita. Ystäväni tunsi ihan samoin kuin sinä. Kaikki oli "selvää" mutta ääneen ei mitään sanottu. 2,5 vuoden jälkeen selvisi ettei mies ollut koko aikana ajatellut että heillä oli suhdetta/seurustelua lainkaan.

En ymmärrä mitä pahaa kommunikaatiossa on? Miksi pitää ylpeillä sillä että mehän ei suhteen tilasta keskusteltu! Nimenomaan jos ne tunteet ovat niin palavat ja intohimoiset asiasta kannattaa keskustella, ettei tule takkiin ja pahasti.

Tätä minäkin ihmettelen. Kauhea pelko puhua sen ihastuksen kohteen kanssa, vaikka muka niin onnellisia ollaan.

Puhuttiin niin paljon kaikkea muuta, ettei olisi ehdittykään käydä mitään keskustelua seukkailun aloittamisesta, kun suhde oli jo edennyt siitä syvemmälle. Yksinkertaisesti ei tullut mieleenkään, että tilanteessa olisi ollut mitään epäselvää kummallekaan.

Mikä tämä tila oli joka on seurustelua syvempi?

Miten niin "seurustelua syvempi tila"? En minä noin kirjoittanut.  Mutta kyllä minun kokemukseni ihmissuhteista on se, että ne syvenevät, mikä tarkoittaa esim. seurustelussa sitä, että toisen kanssa hitsautuu enemmän ja enemmän yhteen. Harvan suhde on heti seurustelun alussa valmis ja parhaimmillaan, vaan kyllähän toisesta oppii koko ajan lisää, ja myös tunteet syvenevät ja vahvistuvat.

Pantomiimillako se oppi tapahtuu, kun puhua ei voida?

Miksi jankutat tuota, että ei voida puhua? Eihän kukaan ole sanonut, että ei voitu puhua. Joillekin kirjoittajille on nyt ilmeisesti mahdoton ajatus, että kaikissa suhteissa ei erikseen sovita seurustelun aloittamisesta, mutta suhde etenee silti. 

Voisiko joku kertoa minulle, miksi on mielestänne niin ehdottoman tärkeää ja olennaista, että jokaisen suhteen alussa täytyisi käydä joku keskustelu ja sopiminen seurustelun aloittamisesta? Tässä on nyt esimerkkinä ihminen, joka on perustanut perheenkin ihmisen kanssa, jonka kanssa ei ole koskaan käyty keskustelua seurustelun aloittamisesta. Joten suhteen syveneminen ja eteneminen lienee todistettavasti ihan mahdollista ilmankin. Miksi siis edelleen pitää vängätä vastaan?

Miksi ette voi vain todeta, että joo okei, asia voi mennä noinkin? Sen sijaan jatkatte lapsellista jankuttamista puhumattomuudesta. Jotenkin omituisen yksinkertaista ajattelua.

Joillekin ihmisille on hyvinkin tärkeää tietää, onko toinen osapuoli yhtä tosissaan suhteen vuoksi kuin itse on vai ollaanko yhdessä vain siksi, että toinen sattuu olemaan "ihan kiva" eikä ole parempaakaan nyt tarjolla. On ihmisiä, jotka aloittavat tapailusuhteita, vaikka edelleen haikailevat exiensä perään. Ja mikäli exä näyttääkin vihreää valoa, palataan exän luokse. Tai sitten satut tapailemaan henkilöä, jolle olet ja tulet olemaankin vain nk laastarisuhde. On kanssasi vain sen aikaa, kun kyllästyy tai löytää sen, jonka kanssa haluaa olla oikeasti. Jos toisella toiveena on pitkäaikaisempi ihmissuhde ja toinen haluaa vain vähän aikaa pitää hauskaa, eikö silloin ole mielestäsi ihan ok, että ainakin tämä pidempiaikaista suhdetta toivova uskaltaa avata suunsa ja kysyä, missä mennään? 

Hmm, jotenkin en usko, että tyytymissuhteissa tai laastarisuhteissa olevat kertovat asian oikeaa laitaa kuitenkaan. Ja jos toinen osapuoli ilmaisee olevansa ihastunut, jopa rakastunut, ja käytöksellään osoittaa myös mitä suurinta mielenkiintoa, niin mitä niin epäselvää tilanteessa olisi, että pitäisi kysyä missä mennään, saati epäillä olevansa vain hätävara?

Toki minäkin kysyisin, missä mennään, jos toinen ei vaikuttaisi olevan niin kovin kiinnostunut. Mutta jos hän kaikin tavoin osoittaa haluavansa olla minun kanssani, ei tulisi mieleenkään epäillä, haluaisiko hän sittenkin eksänsä takaisin, tai olenko vain laastarisuhde.

Mä olen kysynyt mieheltä joka vaikutti todella kiinnostuneelta minusta, että mitä jos alettaisiin seurustelemaan tosissamme. Hänelle olin vain laastarisuhdhe ollut, ja se tuli selväksi hänen vastauksestaan. Hyvä että kysyin, muuten hän varmaan olisi luullut että minäkin haluan vain kieriskellä ihastuksessa kevyesti siihen asti että tulee eka riita...

No, tässä tapauksessa toki hyvä, että kysyit. Mitä hän muuten vastasi, kertoiko suoraan, että haki vain laastaria, vai sanoiko vain, ettei ole valmis suhteeseen? 

Kertoi ettei ole valmis suhteeseen, koska edellisestä suhteesta on niin vähän aikaa. Haluaa nyt keskittyä hauskanpitoon ja niin pois päin. Eli laastari.

No, ainakin onneksi vastasi rehellisesti eikä valehdellut. Mikä on toki hyvä, joskin ikävää tietenkin, että vastaus ei ollut se, mitä olisit toivonut.

Parempi se näin on ollut, rinnalla on jo kuudetta vuotta elämäni rakkaus <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä puhumisessa on niin vaikeaa? Pelätäänkö, ettei toinen olekaan yhtä ihastunut tai vakavissaan suhteesta kuin itse on?  Pettymyksen pelkoa? Itsetunto saa kolauksen? Moni suhde toimisi paljon paremmin, jos ihmiset puhuisivat toisilleen eivätkä olettaisi, että kun mä tunnen ja ajattelen näin, niin varmaan toi toinenkin tuntee ja ajattelee samalla tavalla. 

Puhumisessa ei ole mikään vaikeaa. Mutta ei tule kysyttyä asiasta, joka ei ole epäselvä. Kaikki eivät myöskään itse niinkään mieti sitä, pitäisikö suhdetta kutsua tapailuksi vai seurusteluksi. Jos kaikki toimii, kiinnostus ja tunteet ovat selvästi molemminpuolisia, eikä mikään tunnu epäselvältä, silloin sitä helposti vain keskittyy olemaan yhdessä toisen kansaa ja unohtaa miettiä terminologiaa. Tämäkin voi olla yksi syy.

Jos on selvä asia, niin ei silloin tarvitse puhua. Mutta turha sitten harmitella, jos kuvitteli väärin.

Eihän se harmi sen suurempi ole, kuin jos on sovittu seurustelusta, ja suhde päättyy kuitenkin. Jos oikeasti haluaisi itse olla toisen kanssa, mutta tämä ei jossain vaiheessa haluakaan, se on aina pettymys. 

Eri mutta sivusta se että eron ja ”eron” aiheuttaman pettymyksen määrä on kyllä monille aivan eri. Jos nimittäin tiedät että kyse ei ole seurustelusta niin tiedostat eri tavalla riskit, seurustellessa annat jo tunteille vallan ja luotat yhteiseen tulevaan, kyllä näen siinä isohkon eron.

Mulle taas päin vastoin. Seurustelun jälkeisen eron surulle on enemmän sanoja ja sitä on luvallista surra. Tapailun päätyttyä ei oikein tiedä mitä surra, koska juttu ei ole oikein ollut mitään. - eri

Itsehän kirjaimellisesti itkin puoli vuotta muutaman kuukauden tapailun päättymistä. Nyt on kulunut jo vuosia ja edelleenkin tuntuu siltä, että osa minua jäi sille tielle. Toiset ihmiset vaan pääsevät ihon alle ja voimakkaita tunteita voi kehittyä ihan uskomattoman lyhyessä ajassa.

Itse en edes varsinaisesti tapaillut, mutta surin pieleen mennyttä juttua useamman vuoden. Olin ollut tosi rakastunut (henkilö oli tuttu). Tuntuisi loukkaavalta, jos joku sanoisi, että ihan turha surra, eihän tuo ollut "mitään" - olihan se "mitään", siinä olivat tunteeni ja toiveeni! Kyllä ne minulle ovat hyvinkin JOTAIN.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä puhumisessa on niin vaikeaa? Pelätäänkö, ettei toinen olekaan yhtä ihastunut tai vakavissaan suhteesta kuin itse on?  Pettymyksen pelkoa? Itsetunto saa kolauksen? Moni suhde toimisi paljon paremmin, jos ihmiset puhuisivat toisilleen eivätkä olettaisi, että kun mä tunnen ja ajattelen näin, niin varmaan toi toinenkin tuntee ja ajattelee samalla tavalla. 

Puhumisessa ei ole mikään vaikeaa. Mutta ei tule kysyttyä asiasta, joka ei ole epäselvä. Kaikki eivät myöskään itse niinkään mieti sitä, pitäisikö suhdetta kutsua tapailuksi vai seurusteluksi. Jos kaikki toimii, kiinnostus ja tunteet ovat selvästi molemminpuolisia, eikä mikään tunnu epäselvältä, silloin sitä helposti vain keskittyy olemaan yhdessä toisen kansaa ja unohtaa miettiä terminologiaa. Tämäkin voi olla yksi syy.

Ei voi koskaan tietää mitä toinen ajattelee. Ei ainakaan silloin jos suuta ei saada auki. Olet varmaan ketjun luettuasi huomannut miten kirjavia ajatuksia ihmisillä on näistä asioista. Se on juuri se syy miksi puhuminen kannattaa aloittaa jo heti kättelyssä, eikä vain olettaa että toinen ajattelee varmasti täsmälleen samalla tavalla kuin minäkin.

Kyllä. Koin saaneeni kaiken tarvitsemani informaation toisen tunteista, toiveista ja haluista. Toki olisin kysynyt, jos olisi tuntunut, että jokin on epäselvää.

Ja tämä kaikki telepaattisesti tai pantomiimilla ilman sanoja? Huh!

Mitä jankutat taas tuota sanattomuutta ja keskustelemattomuutta? Taisin avata tuossa toisessa viestissä tarkemmin, miten suhteemme alkoi, ja luulisi että siitä viimeistään ymmärrätte, että ei ollut mitään tapailuvaihetta, vaan suoraan aloitettiin suhde, koska olimme kiinnostuneet toisistamme. Paljon on keskustelti (ihan sanoin, hui!) mutta seurustelusta ei koskaan sovittu. Koittakaa nyt uskoa.

Se itse asiassa oli tapailuvaihetta kun tutustuitte ja olitte toisiinne ihastuneita. Vaikka ette olleet siitä sopineetkaan. Ette myöskään voineet aloittaa suhdetta, se suhdehan vaan alkoi ilman että kumpikaan pystyy osoittamaan sormella mitään kohtaa missä suhde alkoi. Toiset haluavat kumppnin jonka kanssa voi kesksutella asioista, seurustelustakin. Koita nyt uskoa.

Yhdeksi illaksi vaan kirjoitti:

Yhden illan jutut on hyvä ei mitään tarvii miettiä ei pelätä ei kysellä ei mitään. Eniten naimisissa olevat miehet pitää yhden illan juttuja. Tai sitten muutamaa vakituista työmatkoilla.

Varo vain, joku voi luulla että teillä alkoi suhde siitä yhdestä yöstä. Ihan vain sillä perusteella että hänestä tuntuu siltä, ja sinäkin varmasti olet samaa mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Joo kyllä, vain teidän suhde oli niin intohimoinen ja kemiaa sen kuin tihkui ympäriinsä, että kyllä oli sillä selvää että olette together forever 🙄.

Todellisuudessa olitte vain onnekkaita. Ystäväni tunsi ihan samoin kuin sinä. Kaikki oli "selvää" mutta ääneen ei mitään sanottu. 2,5 vuoden jälkeen selvisi ettei mies ollut koko aikana ajatellut että heillä oli suhdetta/seurustelua lainkaan.

En ymmärrä mitä pahaa kommunikaatiossa on? Miksi pitää ylpeillä sillä että mehän ei suhteen tilasta keskusteltu! Nimenomaan jos ne tunteet ovat niin palavat ja intohimoiset asiasta kannattaa keskustella, ettei tule takkiin ja pahasti.

Lyhyet vastaukset kysymyksiisi: Kommunikaatiossa ei ole mitään pahaa. Kukaan ei ole ylpeillyt sillä, että ei ole keskustellut suhteen tilasta. Tässä on lähinnä tuotu esiin vain se, että kaikki eivät ole sopineet erikseen seurustelusta, eikä se ole kaikille tuntunut mitenkään tarpeelliselta. Se ei tarkoita edelleenkään sitä, etteivätkö nämä ihmiset pystyisi keskustelemaan suhteestaan kumppaninsa kanssa. 

Tuo ystäväsi tilanne lienee aika erikoinen, enkä usko, että tuo on sellaisenaan yleistettävissä. Toisaalta 25 vuoden aikana mies oli ilmeisesti teeskennellyt niin hyvin, että vaikka ystäväsi olisi kysynyt seurustelusta, olisi pikku valhe siinä kohtaa ollut pientä kaiken muun rinnalla. Ei tuollaisessa tilanteessa ongelma ole se, että joku ei ole tajunnut kysyä oikeaa kysymystä tai sopia seurustelusta erikseen, vaan ongelma on tuossa jokin ihan muu. Ilmeisesti mies halusi eron hetkellä loukata muuten vain. 

Tottakai olin onnekas, kun löysin ihmisen, jonka kanssa synkkasi niin hyvin ja asiat loksahtelivat paikoilleen niin luontevasti. Eihän sellaisia ihmisiä ihan noin vain tule kohdalle. Mutta eipä niiden epäsopivien kanssa suhde sen paremmaksi sopimalla muutu - silloin on ehkä suhteen ehdot selkeät, mutta jos se kaikki sisältö puuttuu, joka toimivammissa suhteissa liimaisi ihmiset toisiinsa ja syventäisi suhteen luonnostaan, en suoraan sanottuna ole varma, kuinka merkityksellistä se sopiminenkaan silloin on.

Jos et todella kuule/näe kirjoitustesi ylimielistä ja ylpeilevää sävyä, niin selvä, jatka valitsemallasi tiellä. Mutta meille muille "jos homma toimii, kaikki vain toimii eikä tarvi sopia ;)" passiivisaggressiivisine hymiöineen näyttäytyy oikeastaan hyvin naivin ihmisen kommenttina. Sinullekin olisi voinut käydä niin että rakennat jo elämääsi toisen kanssa, mutta samalla hän onkin puuhaillut kaikkea muuta ja sinä olitkin vain sivujuoni. Ei kenellekään ole mitään yliluonnollisia kemiantunnistustaitoja joilla sataprosenttisesti voit aistia onko potentiaalinen kumppani samaa mieltä kaikesta kuin sinä.

Meinaatko tosissasi, että seurustelusta sopiminen saisi tällaisen henkilön lopettamaan sen kaiken muun puuhailun kumppaninsa selän takana? Minusta tuo kuulostaa naiivilta.

Ja kemia ei tarkoita sitä, että ollaan kaikesta samaa mieltä. Kemia tarkoittaa kahden henkilön välistä vetovoimaa, sitä että on hyvä olla yhdessä, toisen kanssa on luontevaa ja kivaa, huumorintajut osuvat yksiin, on helppo keskustella syvällisiä asioita samoin kuin on helppo jutella kevyemminkin. Ja seksuaalista halua toista kohtaan, sitä että synkkaa niin henkisesti kuin seksuaalisesti.

En meinaa, enkä sanonut missään vaiheessa niin. Pointtina on se että ihmiset ylipäätään sopivat sanoilla asioista elämässä, koska eihän muuten voi tietää kenenkään kantaa mihinkään asiaan. Voisihan sitä olettaa olevansa töissäkin jossain kun tulee niin hyvin juttuun pomon kanssa, mutta palkkapäivänä pomo sanookin että jaa, mä aattelin että sä olet vain palkaton harjoittelija.

Jokainen ihminen on vastuussa teoistaan, ja kyllä, pettäjä pettää jos on pettääkseen. Mutta jos toinen mielestään vain tapailee, hänhän ei edes petä kun on muiden kanssa. Miksi ihmeessä ei siis voi puhua ääneen omia odotuksiaan suhteesta? Jos se toinen sen jälkeen on muiden kanssa, hän siinä todistaa olevansa täysi m**kku. Jos mitään ei sovittu, hän voi aidosti olla sitä mieltä että eihän tää mitään haittaa.

Ja kiitos ylimielisestä selityksestäsi siitä mitä kemia tarkoittaa. Todistit juuri pointtini.

En ole sanonutkaan, etteikö voisi sanoa ääneen, mitä suhteelta toivoo tai odottaa. Mutta jos itse toivoo suhdetta, jossa kumpikaan ei edes halua olla muiden kanssa, niin jos toinen kuitenkin on muiden kanssa niin kauan kunnes muuta sovitaan, niin millä lailla tämä sopiminen muuttaa suhteen sisältöä? Edelleenhän se halu olla muiden kanssa olisi olemassa, mutta ei vain toteuta tätä haluaan, koska sopimus estää. Itse tykkään enemmän sellaisesta, että kumpikin on niin ihastunut, kiintynyt ja tuntee vetoa toiseen, että ne muut jäävät pois ihan vain sen vuoksi. Itselleni ei jotenkin olisi erityisen arvokasta pelkästään sopimuksella aikaansaatu yksisuhteisuus.

Mutta ethän sinä voi tietää muusta kuin omasta ihastumisestasi, jos asiasta ei ollenkaan keskustella. Vai jotenkin mystisestikö luet kumppanisi ajatuksia ja tiedät, että hän on nyt jättänyt muut kuviot pois ja keskittyy vain sinuun? Minä olen pelkkä ihminen eikä minulla kyllä tuollaisia kykyjä ole. Tiedän kyllä jos kohtaan erityisen ihmisen, mutta en voi tietää ajatteleeko hän minusta samalla tavalla vai olenko vain yksi monen joukossa. En ole kovin hyvällä itsetunnolla varustettu, joten todellakaan en ala olettamaan olevani kenellekään erityinen, vaan todennäköisempi vaihtoehto aina on, että olen joku jota roikotetaan etsien parempaa.

Jos toinen sanoo olevansa rakastunut minuun, en tarvitse siihen mitään erillisiä sopimisia seurustelusta. Se riittää, että toinen kertoo, mitä tuntee minua kohtaan.

Itse en ole koskaan aloittanut suhdetta niin, että molemmilla olisi ollut jotain "muita" jotka olisi pitänyt jättää kuvioista pois. Olen tutustunut kumppaneihini aina livenä esim. opintojen tai työn puitteissa, eikä tilanne ole koskaan ollut se, että oltaisiin tapailtu useampaa, joista sitten valitaan sopivin tai vähiten epäsopiva. Meillä on mennyt niin, että ollaan ihastuttu, lähennytty, alettu olemaan yhdessä ja se on syventynyt suhteeksi. Ollaan toki keskusteltu siitä, mitä eri asioista ajatellaan, ja tällaisten keskustelujen yhteydessä on käynyt ilmi, ettei kumpikaan ole esim. poly, joten tiedossa on ollut, että yksisuhteisia ollaan. ja kun sitten kumpikin on halunnut olla yhdessä, niin siinäpä se.

Niin eli olette keskustelleet halustanne olla yhdessä? Eli olette sopineet seurustelevanne, vaikka juuri sitä sanaa ei ole käytetty.

En nyt kirjoita tähän auki omia keskustelujani, mutta ei olla käyty koskaan sellaisia keskusteluja, joita voitaisiin pitää "seurustelusta sopimisena". Koska kyllähän tässä ketjussa on myös painotettu, että sen sopimisen täytyisi sisältää keskustelu siitä, ettei enää olla muiden kanssa. Tällaisesta en ole koskaan kenenkään kanssa puhunut/sopinut. Enkä ole sopinut mitään, että suhde on vakavoitunut ja että nyt ollaan yhdessä.

Oikeasti, koittakaa nyt hyvöksyä, että kaikissa suhteissa ei käydä tuollaista sopimisasiaa läpi. Jostain syystä ette nyt tunnu hyväksyvän sitä, että suhde voi edetä, syventyä ja vakiintua ilman, että jossain vaiheessa (alkuvaiheessa) on sovittu erikseen, että seurustellaan, tai että aloitetaan seurustelu, tai että suhdetta aletaan nyt kutsua virallisestikin seurusteluksi (esim. tapailun sijaan). Oikeasti, kaikki eivät tee noin.

Koita sinä hyväksyä se että meitä on paljon jotka emme kelpuuttaisi tuollaista suhdetta jossa seurustelusta ei voitaisi puhua, vaan haluamme parisuhteen jossa puhutaan siitä mitä serustelu pitää sisällään, ja mitä se kummallekin merkitsee. Toiset nyt vain ovat syvällisempia ja keskusteluhauisempia, ja heille sopii sellainen kumppani jonka kanssa puhutaan näistä asioista. Miksi se sinua harmittaa?

Kyllä mekin keskustelimme siitä, mitä seurustelu kummallekin merkitsee. Siitähän ei tässä ketjussa ollut kyse, ja se on täysin eri asia kuin se, onko jokaisessa suhteessa ollut erikseen joku "seurustelusta sopiminen". Ja kuten olen sanonut, minuahan ei häiritse lainkaan se, kuinka moni muu erikseen sopii seurustelustaan - olen toistuvasti todennut ketjussa, että silläkin lailla saa suhteen aivan hyvin aloittaa. Mutta omalla kohdallani sellainen erikseen sopiminen ei ole koskaan tuntunut olennaiselta, koska suhteet ovat syntyneet ja edenneet ilman moista sopimista. 

En itse pidä kovin syvällisenä sitä, että ei pysty ymmärtämään maailmasta tai ihmissuhteista kuin yhden tietyn kaavan mukaan toimimisen, tai että pitkän ketjunkaan jälkeen ei ymmärrä asiaa, vaan edelleen jankuttaa jostain "puhumattomuudesta", mistä kukaan muu ei oikeasti ole kirjoittanut mitään.

 

Ei, vaan koko ajan on sanottu että sitä sopimista on juuri se keskustelu siitä parisuhteen tilasta, toiveista, mitä se suhde kummallekin merkitsee. Siinähän sitä juuri keskustellaan ja puhutaan että mitkä ne molempien käsitykset ovat. Eli olette sittenkin tehneet ne ihan samat kesksutelut kuin muutkin ;)

Muilta osin varmaan samanlaiset keskustelut, mutta missään vaiheessa emme sopineet seurustelusta. Emme siis sopineet mitään, että "aletaan seurustella" tai keskusteltu siitä, kutsutaanko suhdettamme seurusteluksi. Tämä menee nyt hiusten halkomiseksi, mutta ketjussa alkupäässä joku määritteli, että suhde on tapailua, kunnes on sovittu seurustelusta. Ja tämä vänkääminenhän lähti siitä, kun siellä tuli mainittua (en muista kirjoitinko sen minä vai joku muu), että kaikissa suhteissa ei erikseen sovita seurustelusta. Se, että puhutaan tunteista toista kohtaan, ei kyllä ole sama asia kuin "seurustelusta sopiminen", vaikka yritätte nyt selvästi vääntää kaiken tunnepuheen ja kaiken suhteesta puhumisen sellaiseksi, että vähintään jokin keskustelu täytyisi tulkita "seurustelusta sopimiseksi". Mutta eihän se ole niin oikeasti.

Monta sivua sulle on selitetty asiaa, ja nyt vasta alat pikkuhiljaa ymmärtämään. Noh, joskus se ottaa toisilta vähän kauemmin.  Kyllä te olette sopineet yhdessä olosta, ihan samalla tavalla kuin yhteen muutostakin  voidaan sopia ilman että sovitaan erikseen että muutetaan yhteen, (pitäisiköhän katsella isompaa asuntoa, -joo, voitaisiin katsella, ai että, onpa kiva tuo tuossa -voitais tehdä tarjous) tai että sovitaan erikseen että tehdään lapsi, tai että sovitaan erikseen että ostetaan kaupasta jauhoja kun oikeasti ollaan vain puhuttu että olisipa kiva tehdä illalla pitsaa ;)

Yhteen muutosta sovimme, suhteen aloittamisesta tai yhdessä olosta emme kyllä mitenkään SOPINEET. Me vain aloimme viettää aikaa yhdessä, heti alusta aika tiiviisti. Asuttiin vähän kauempana toisistamme, joten ainoa mistä sovittiin, oli aina se, koska ja kumman luona nähdään. Ja sitten nähtiin jomman kumman luona, ja se tapaaminen venyi useamman päivän mittaiseksi.

Eikö sopiminen edellytä sitä, että käydään joku keskustelu, jossa selvennetään, että nyt ollaan yhdessä ja mahdollisesti vielä, minkätyyppisessä suhteessa? Emme käyneet tällaista keskustelua. En ihan usko, että oikeasti miellätte seurustelusta sopimisena sitä, jos sovimme, koska nähdään seuraavan kerran - muutenhan tapailukin pitäisi mieltää seurusteluksi, kyllähän siinäkin tapaamisista sovitaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä puhumisessa on niin vaikeaa? Pelätäänkö, ettei toinen olekaan yhtä ihastunut tai vakavissaan suhteesta kuin itse on?  Pettymyksen pelkoa? Itsetunto saa kolauksen? Moni suhde toimisi paljon paremmin, jos ihmiset puhuisivat toisilleen eivätkä olettaisi, että kun mä tunnen ja ajattelen näin, niin varmaan toi toinenkin tuntee ja ajattelee samalla tavalla. 

Puhumisessa ei ole mikään vaikeaa. Mutta ei tule kysyttyä asiasta, joka ei ole epäselvä. Kaikki eivät myöskään itse niinkään mieti sitä, pitäisikö suhdetta kutsua tapailuksi vai seurusteluksi. Jos kaikki toimii, kiinnostus ja tunteet ovat selvästi molemminpuolisia, eikä mikään tunnu epäselvältä, silloin sitä helposti vain keskittyy olemaan yhdessä toisen kansaa ja unohtaa miettiä terminologiaa. Tämäkin voi olla yksi syy.

Jos on selvä asia, niin ei silloin tarvitse puhua. Mutta turha sitten harmitella, jos kuvitteli väärin.

Eihän se harmi sen suurempi ole, kuin jos on sovittu seurustelusta, ja suhde päättyy kuitenkin. Jos oikeasti haluaisi itse olla toisen kanssa, mutta tämä ei jossain vaiheessa haluakaan, se on aina pettymys. 

Eri mutta sivusta se että eron ja ”eron” aiheuttaman pettymyksen määrä on kyllä monille aivan eri. Jos nimittäin tiedät että kyse ei ole seurustelusta niin tiedostat eri tavalla riskit, seurustellessa annat jo tunteille vallan ja luotat yhteiseen tulevaan, kyllä näen siinä isohkon eron.

Mulle taas päin vastoin. Seurustelun jälkeisen eron surulle on enemmän sanoja ja sitä on luvallista surra. Tapailun päätyttyä ei oikein tiedä mitä surra, koska juttu ei ole oikein ollut mitään. - eri

Itsehän kirjaimellisesti itkin puoli vuotta muutaman kuukauden tapailun päättymistä. Nyt on kulunut jo vuosia ja edelleenkin tuntuu siltä, että osa minua jäi sille tielle. Toiset ihmiset vaan pääsevät ihon alle ja voimakkaita tunteita voi kehittyä ihan uskomattoman lyhyessä ajassa.

Itse en edes varsinaisesti tapaillut, mutta surin pieleen mennyttä juttua useamman vuoden. Olin ollut tosi rakastunut (henkilö oli tuttu). Tuntuisi loukkaavalta, jos joku sanoisi, että ihan turha surra, eihän tuo ollut "mitään" - olihan se "mitään", siinä olivat tunteeni ja toiveeni! Kyllä ne minulle ovat hyvinkin JOTAIN.

Mulla oli 7 VUOTTA on-off suhteilu erääseen mieheen. Sitten hän vain teki asuinkumppaninsa kanssa lapsen, eikä hänestä enää kuulunut mitään. Kävi toki minua paneskelemassa silloinkin kun emäntä oli maha pystyssä. Täytyy sanoa etten osannut edes surra, olin vain aivan raivoissani, ja sen jälkeen lopetin sen ihmisen ajattelun kuin seinään. Jos tuli minua kadulla vastaan, olin kuin en olisi tuntenutkaan.

Hetken mietin pitäisikö kertoa sille lapsensa äidille, mutta en kertonut. Vieläkin joskus tulee mieleen ett äolisikohan pitänyt.

Vierailija kirjoitti:

Puhut selvästi itsestäsi, kun puhut nussimisesta jo ekoilla treffeillä. Mä en sitä tee, en tee vielä kymmenensilläkään treffeillä. 

Hienoa sinulle. Ilmiselvästi seksi on merkityksetön asia elämässäsi, mikä on täysin ok. Itse en jaksaisi odottaa noin kauan, enkä ole niin tehnytkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Joo kyllä, vain teidän suhde oli niin intohimoinen ja kemiaa sen kuin tihkui ympäriinsä, että kyllä oli sillä selvää että olette together forever 🙄.

Todellisuudessa olitte vain onnekkaita. Ystäväni tunsi ihan samoin kuin sinä. Kaikki oli "selvää" mutta ääneen ei mitään sanottu. 2,5 vuoden jälkeen selvisi ettei mies ollut koko aikana ajatellut että heillä oli suhdetta/seurustelua lainkaan.

En ymmärrä mitä pahaa kommunikaatiossa on? Miksi pitää ylpeillä sillä että mehän ei suhteen tilasta keskusteltu! Nimenomaan jos ne tunteet ovat niin palavat ja intohimoiset asiasta kannattaa keskustella, ettei tule takkiin ja pahasti.

Lyhyet vastaukset kysymyksiisi: Kommunikaatiossa ei ole mitään pahaa. Kukaan ei ole ylpeillyt sillä, että ei ole keskustellut suhteen tilasta. Tässä on lähinnä tuotu esiin vain se, että kaikki eivät ole sopineet erikseen seurustelusta, eikä se ole kaikille tuntunut mitenkään tarpeelliselta. Se ei tarkoita edelleenkään sitä, etteivätkö nämä ihmiset pystyisi keskustelemaan suhteestaan kumppaninsa kanssa. 

Tuo ystäväsi tilanne lienee aika erikoinen, enkä usko, että tuo on sellaisenaan yleistettävissä. Toisaalta 25 vuoden aikana mies oli ilmeisesti teeskennellyt niin hyvin, että vaikka ystäväsi olisi kysynyt seurustelusta, olisi pikku valhe siinä kohtaa ollut pientä kaiken muun rinnalla. Ei tuollaisessa tilanteessa ongelma ole se, että joku ei ole tajunnut kysyä oikeaa kysymystä tai sopia seurustelusta erikseen, vaan ongelma on tuossa jokin ihan muu. Ilmeisesti mies halusi eron hetkellä loukata muuten vain. 

Tottakai olin onnekas, kun löysin ihmisen, jonka kanssa synkkasi niin hyvin ja asiat loksahtelivat paikoilleen niin luontevasti. Eihän sellaisia ihmisiä ihan noin vain tule kohdalle. Mutta eipä niiden epäsopivien kanssa suhde sen paremmaksi sopimalla muutu - silloin on ehkä suhteen ehdot selkeät, mutta jos se kaikki sisältö puuttuu, joka toimivammissa suhteissa liimaisi ihmiset toisiinsa ja syventäisi suhteen luonnostaan, en suoraan sanottuna ole varma, kuinka merkityksellistä se sopiminenkaan silloin on.

Jos et todella kuule/näe kirjoitustesi ylimielistä ja ylpeilevää sävyä, niin selvä, jatka valitsemallasi tiellä. Mutta meille muille "jos homma toimii, kaikki vain toimii eikä tarvi sopia ;)" passiivisaggressiivisine hymiöineen näyttäytyy oikeastaan hyvin naivin ihmisen kommenttina. Sinullekin olisi voinut käydä niin että rakennat jo elämääsi toisen kanssa, mutta samalla hän onkin puuhaillut kaikkea muuta ja sinä olitkin vain sivujuoni. Ei kenellekään ole mitään yliluonnollisia kemiantunnistustaitoja joilla sataprosenttisesti voit aistia onko potentiaalinen kumppani samaa mieltä kaikesta kuin sinä.

Meinaatko tosissasi, että seurustelusta sopiminen saisi tällaisen henkilön lopettamaan sen kaiken muun puuhailun kumppaninsa selän takana? Minusta tuo kuulostaa naiivilta.

Ja kemia ei tarkoita sitä, että ollaan kaikesta samaa mieltä. Kemia tarkoittaa kahden henkilön välistä vetovoimaa, sitä että on hyvä olla yhdessä, toisen kanssa on luontevaa ja kivaa, huumorintajut osuvat yksiin, on helppo keskustella syvällisiä asioita samoin kuin on helppo jutella kevyemminkin. Ja seksuaalista halua toista kohtaan, sitä että synkkaa niin henkisesti kuin seksuaalisesti.

En meinaa, enkä sanonut missään vaiheessa niin. Pointtina on se että ihmiset ylipäätään sopivat sanoilla asioista elämässä, koska eihän muuten voi tietää kenenkään kantaa mihinkään asiaan. Voisihan sitä olettaa olevansa töissäkin jossain kun tulee niin hyvin juttuun pomon kanssa, mutta palkkapäivänä pomo sanookin että jaa, mä aattelin että sä olet vain palkaton harjoittelija.

Jokainen ihminen on vastuussa teoistaan, ja kyllä, pettäjä pettää jos on pettääkseen. Mutta jos toinen mielestään vain tapailee, hänhän ei edes petä kun on muiden kanssa. Miksi ihmeessä ei siis voi puhua ääneen omia odotuksiaan suhteesta? Jos se toinen sen jälkeen on muiden kanssa, hän siinä todistaa olevansa täysi m**kku. Jos mitään ei sovittu, hän voi aidosti olla sitä mieltä että eihän tää mitään haittaa.

Ja kiitos ylimielisestä selityksestäsi siitä mitä kemia tarkoittaa. Todistit juuri pointtini.

En ole sanonutkaan, etteikö voisi sanoa ääneen, mitä suhteelta toivoo tai odottaa. Mutta jos itse toivoo suhdetta, jossa kumpikaan ei edes halua olla muiden kanssa, niin jos toinen kuitenkin on muiden kanssa niin kauan kunnes muuta sovitaan, niin millä lailla tämä sopiminen muuttaa suhteen sisältöä? Edelleenhän se halu olla muiden kanssa olisi olemassa, mutta ei vain toteuta tätä haluaan, koska sopimus estää. Itse tykkään enemmän sellaisesta, että kumpikin on niin ihastunut, kiintynyt ja tuntee vetoa toiseen, että ne muut jäävät pois ihan vain sen vuoksi. Itselleni ei jotenkin olisi erityisen arvokasta pelkästään sopimuksella aikaansaatu yksisuhteisuus.

Mutta ethän sinä voi tietää muusta kuin omasta ihastumisestasi, jos asiasta ei ollenkaan keskustella. Vai jotenkin mystisestikö luet kumppanisi ajatuksia ja tiedät, että hän on nyt jättänyt muut kuviot pois ja keskittyy vain sinuun? Minä olen pelkkä ihminen eikä minulla kyllä tuollaisia kykyjä ole. Tiedän kyllä jos kohtaan erityisen ihmisen, mutta en voi tietää ajatteleeko hän minusta samalla tavalla vai olenko vain yksi monen joukossa. En ole kovin hyvällä itsetunnolla varustettu, joten todellakaan en ala olettamaan olevani kenellekään erityinen, vaan todennäköisempi vaihtoehto aina on, että olen joku jota roikotetaan etsien parempaa.

Jos toinen sanoo olevansa rakastunut minuun, en tarvitse siihen mitään erillisiä sopimisia seurustelusta. Se riittää, että toinen kertoo, mitä tuntee minua kohtaan.

Itse en ole koskaan aloittanut suhdetta niin, että molemmilla olisi ollut jotain "muita" jotka olisi pitänyt jättää kuvioista pois. Olen tutustunut kumppaneihini aina livenä esim. opintojen tai työn puitteissa, eikä tilanne ole koskaan ollut se, että oltaisiin tapailtu useampaa, joista sitten valitaan sopivin tai vähiten epäsopiva. Meillä on mennyt niin, että ollaan ihastuttu, lähennytty, alettu olemaan yhdessä ja se on syventynyt suhteeksi. Ollaan toki keskusteltu siitä, mitä eri asioista ajatellaan, ja tällaisten keskustelujen yhteydessä on käynyt ilmi, ettei kumpikaan ole esim. poly, joten tiedossa on ollut, että yksisuhteisia ollaan. ja kun sitten kumpikin on halunnut olla yhdessä, niin siinäpä se.

Niin eli olette keskustelleet halustanne olla yhdessä? Eli olette sopineet seurustelevanne, vaikka juuri sitä sanaa ei ole käytetty.

En nyt kirjoita tähän auki omia keskustelujani, mutta ei olla käyty koskaan sellaisia keskusteluja, joita voitaisiin pitää "seurustelusta sopimisena". Koska kyllähän tässä ketjussa on myös painotettu, että sen sopimisen täytyisi sisältää keskustelu siitä, ettei enää olla muiden kanssa. Tällaisesta en ole koskaan kenenkään kanssa puhunut/sopinut. Enkä ole sopinut mitään, että suhde on vakavoitunut ja että nyt ollaan yhdessä.

Oikeasti, koittakaa nyt hyvöksyä, että kaikissa suhteissa ei käydä tuollaista sopimisasiaa läpi. Jostain syystä ette nyt tunnu hyväksyvän sitä, että suhde voi edetä, syventyä ja vakiintua ilman, että jossain vaiheessa (alkuvaiheessa) on sovittu erikseen, että seurustellaan, tai että aloitetaan seurustelu, tai että suhdetta aletaan nyt kutsua virallisestikin seurusteluksi (esim. tapailun sijaan). Oikeasti, kaikki eivät tee noin.

Koita sinä hyväksyä se että meitä on paljon jotka emme kelpuuttaisi tuollaista suhdetta jossa seurustelusta ei voitaisi puhua, vaan haluamme parisuhteen jossa puhutaan siitä mitä serustelu pitää sisällään, ja mitä se kummallekin merkitsee. Toiset nyt vain ovat syvällisempia ja keskusteluhauisempia, ja heille sopii sellainen kumppani jonka kanssa puhutaan näistä asioista. Miksi se sinua harmittaa?

Kyllä mekin keskustelimme siitä, mitä seurustelu kummallekin merkitsee. Siitähän ei tässä ketjussa ollut kyse, ja se on täysin eri asia kuin se, onko jokaisessa suhteessa ollut erikseen joku "seurustelusta sopiminen". Ja kuten olen sanonut, minuahan ei häiritse lainkaan se, kuinka moni muu erikseen sopii seurustelustaan - olen toistuvasti todennut ketjussa, että silläkin lailla saa suhteen aivan hyvin aloittaa. Mutta omalla kohdallani sellainen erikseen sopiminen ei ole koskaan tuntunut olennaiselta, koska suhteet ovat syntyneet ja edenneet ilman moista sopimista. 

En itse pidä kovin syvällisenä sitä, että ei pysty ymmärtämään maailmasta tai ihmissuhteista kuin yhden tietyn kaavan mukaan toimimisen, tai että pitkän ketjunkaan jälkeen ei ymmärrä asiaa, vaan edelleen jankuttaa jostain "puhumattomuudesta", mistä kukaan muu ei oikeasti ole kirjoittanut mitään.

 

Ei, vaan koko ajan on sanottu että sitä sopimista on juuri se keskustelu siitä parisuhteen tilasta, toiveista, mitä se suhde kummallekin merkitsee. Siinähän sitä juuri keskustellaan ja puhutaan että mitkä ne molempien käsitykset ovat. Eli olette sittenkin tehneet ne ihan samat kesksutelut kuin muutkin ;)

Muilta osin varmaan samanlaiset keskustelut, mutta missään vaiheessa emme sopineet seurustelusta. Emme siis sopineet mitään, että "aletaan seurustella" tai keskusteltu siitä, kutsutaanko suhdettamme seurusteluksi. Tämä menee nyt hiusten halkomiseksi, mutta ketjussa alkupäässä joku määritteli, että suhde on tapailua, kunnes on sovittu seurustelusta. Ja tämä vänkääminenhän lähti siitä, kun siellä tuli mainittua (en muista kirjoitinko sen minä vai joku muu), että kaikissa suhteissa ei erikseen sovita seurustelusta. Se, että puhutaan tunteista toista kohtaan, ei kyllä ole sama asia kuin "seurustelusta sopiminen", vaikka yritätte nyt selvästi vääntää kaiken tunnepuheen ja kaiken suhteesta puhumisen sellaiseksi, että vähintään jokin keskustelu täytyisi tulkita "seurustelusta sopimiseksi". Mutta eihän se ole niin oikeasti.

Monta sivua sulle on selitetty asiaa, ja nyt vasta alat pikkuhiljaa ymmärtämään. Noh, joskus se ottaa toisilta vähän kauemmin.  Kyllä te olette sopineet yhdessä olosta, ihan samalla tavalla kuin yhteen muutostakin  voidaan sopia ilman että sovitaan erikseen että muutetaan yhteen, (pitäisiköhän katsella isompaa asuntoa, -joo, voitaisiin katsella, ai että, onpa kiva tuo tuossa -voitais tehdä tarjous) tai että sovitaan erikseen että tehdään lapsi, tai että sovitaan erikseen että ostetaan kaupasta jauhoja kun oikeasti ollaan vain puhuttu että olisipa kiva tehdä illalla pitsaa ;)

Yhteen muutosta sovimme, suhteen aloittamisesta tai yhdessä olosta emme kyllä mitenkään SOPINEET. Me vain aloimme viettää aikaa yhdessä, heti alusta aika tiiviisti. Asuttiin vähän kauempana toisistamme, joten ainoa mistä sovittiin, oli aina se, koska ja kumman luona nähdään. Ja sitten nähtiin jomman kumman luona, ja se tapaaminen venyi useamman päivän mittaiseksi.

Eikö sopiminen edellytä sitä, että käydään joku keskustelu, jossa selvennetään, että nyt ollaan yhdessä ja mahdollisesti vielä, minkätyyppisessä suhteessa? Emme käyneet tällaista keskustelua. En ihan usko, että oikeasti miellätte seurustelusta sopimisena sitä, jos sovimme, koska nähdään seuraavan kerran - muutenhan tapailukin pitäisi mieltää seurusteluksi, kyllähän siinäkin tapaamisista sovitaan.

Jos ette käyneet keskustelua suhteestanne missään vaiheessa, niin ei, ette sopineet, ettekä myöskään silloin keskustelleet. Et voi valita vain toista, joko sovitte, eli keskustelitte aiheesta, tai sitten ette keskustelleet, ja monelle meistä ei kelpaa suhde jos ei keskustella.

Tämän kanssa nyt vain joudut elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä puhumisessa on niin vaikeaa? Pelätäänkö, ettei toinen olekaan yhtä ihastunut tai vakavissaan suhteesta kuin itse on?  Pettymyksen pelkoa? Itsetunto saa kolauksen? Moni suhde toimisi paljon paremmin, jos ihmiset puhuisivat toisilleen eivätkä olettaisi, että kun mä tunnen ja ajattelen näin, niin varmaan toi toinenkin tuntee ja ajattelee samalla tavalla. 

Puhumisessa ei ole mikään vaikeaa. Mutta ei tule kysyttyä asiasta, joka ei ole epäselvä. Kaikki eivät myöskään itse niinkään mieti sitä, pitäisikö suhdetta kutsua tapailuksi vai seurusteluksi. Jos kaikki toimii, kiinnostus ja tunteet ovat selvästi molemminpuolisia, eikä mikään tunnu epäselvältä, silloin sitä helposti vain keskittyy olemaan yhdessä toisen kansaa ja unohtaa miettiä terminologiaa. Tämäkin voi olla yksi syy.

Ei voi koskaan tietää mitä toinen ajattelee. Ei ainakaan silloin jos suuta ei saada auki. Olet varmaan ketjun luettuasi huomannut miten kirjavia ajatuksia ihmisillä on näistä asioista. Se on juuri se syy miksi puhuminen kannattaa aloittaa jo heti kättelyssä, eikä vain olettaa että toinen ajattelee varmasti täsmälleen samalla tavalla kuin minäkin.

Kyllä. Koin saaneeni kaiken tarvitsemani informaation toisen tunteista, toiveista ja haluista. Toki olisin kysynyt, jos olisi tuntunut, että jokin on epäselvää.

Ja tämä kaikki telepaattisesti tai pantomiimilla ilman sanoja? Huh!

Mitä jankutat taas tuota sanattomuutta ja keskustelemattomuutta? Taisin avata tuossa toisessa viestissä tarkemmin, miten suhteemme alkoi, ja luulisi että siitä viimeistään ymmärrätte, että ei ollut mitään tapailuvaihetta, vaan suoraan aloitettiin suhde, koska olimme kiinnostuneet toisistamme. Paljon on keskustelti (ihan sanoin, hui!) mutta seurustelusta ei koskaan sovittu. Koittakaa nyt uskoa.

Se itse asiassa oli tapailuvaihetta kun tutustuitte ja olitte toisiinne ihastuneita. Vaikka ette olleet siitä sopineetkaan. Ette myöskään voineet aloittaa suhdetta, se suhdehan vaan alkoi ilman että kumpikaan pystyy osoittamaan sormella mitään kohtaa missä suhde alkoi. Toiset haluavat kumppnin jonka kanssa voi kesksutella asioista, seurustelustakin. Koita nyt uskoa.

Ja koita sinäkin uskoa, että seurustelusta voi puhua silloinkin, vaikka suhde ei alkaisi seurustelusopimuksella.

Tarkoittaako tapailu siis sitä, että tunnetaan ja käydään samoilla luennoilla, jutellaan joskus opiskelijabileissä ja  muualla? Olen itse mieltänyt tapailun enemmänkin deittailuksi, en niinkään miksi tahansa tuntemiseksi. Jos siis samoilla luennoilla käyminen tai pelkkä ihastuminen oli tapailuvaihe, niin okei silloin meillä varmaan oli se. Olen itse kyllä ollut siinä uskossa, että tapailu olisi deittailua, jossa tunnustellaan omaa ja toisen kiinnostusta, enkä ole ajatellut, että pelkkää ihastumistakin voi kutsua tapailuksi - etenkään, jos ei ole mitään treffejä tms. Mutta emme kuitenkaan tosiaan käyneet tämän vaiheen ja suhteen välissä mitään "ruvettaisko seurustelemaan" -tyyppistä keskustelua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Joo kyllä, vain teidän suhde oli niin intohimoinen ja kemiaa sen kuin tihkui ympäriinsä, että kyllä oli sillä selvää että olette together forever 🙄.

Todellisuudessa olitte vain onnekkaita. Ystäväni tunsi ihan samoin kuin sinä. Kaikki oli "selvää" mutta ääneen ei mitään sanottu. 2,5 vuoden jälkeen selvisi ettei mies ollut koko aikana ajatellut että heillä oli suhdetta/seurustelua lainkaan.

En ymmärrä mitä pahaa kommunikaatiossa on? Miksi pitää ylpeillä sillä että mehän ei suhteen tilasta keskusteltu! Nimenomaan jos ne tunteet ovat niin palavat ja intohimoiset asiasta kannattaa keskustella, ettei tule takkiin ja pahasti.

Lyhyet vastaukset kysymyksiisi: Kommunikaatiossa ei ole mitään pahaa. Kukaan ei ole ylpeillyt sillä, että ei ole keskustellut suhteen tilasta. Tässä on lähinnä tuotu esiin vain se, että kaikki eivät ole sopineet erikseen seurustelusta, eikä se ole kaikille tuntunut mitenkään tarpeelliselta. Se ei tarkoita edelleenkään sitä, etteivätkö nämä ihmiset pystyisi keskustelemaan suhteestaan kumppaninsa kanssa. 

Tuo ystäväsi tilanne lienee aika erikoinen, enkä usko, että tuo on sellaisenaan yleistettävissä. Toisaalta 25 vuoden aikana mies oli ilmeisesti teeskennellyt niin hyvin, että vaikka ystäväsi olisi kysynyt seurustelusta, olisi pikku valhe siinä kohtaa ollut pientä kaiken muun rinnalla. Ei tuollaisessa tilanteessa ongelma ole se, että joku ei ole tajunnut kysyä oikeaa kysymystä tai sopia seurustelusta erikseen, vaan ongelma on tuossa jokin ihan muu. Ilmeisesti mies halusi eron hetkellä loukata muuten vain. 

Tottakai olin onnekas, kun löysin ihmisen, jonka kanssa synkkasi niin hyvin ja asiat loksahtelivat paikoilleen niin luontevasti. Eihän sellaisia ihmisiä ihan noin vain tule kohdalle. Mutta eipä niiden epäsopivien kanssa suhde sen paremmaksi sopimalla muutu - silloin on ehkä suhteen ehdot selkeät, mutta jos se kaikki sisältö puuttuu, joka toimivammissa suhteissa liimaisi ihmiset toisiinsa ja syventäisi suhteen luonnostaan, en suoraan sanottuna ole varma, kuinka merkityksellistä se sopiminenkaan silloin on.

Jos et todella kuule/näe kirjoitustesi ylimielistä ja ylpeilevää sävyä, niin selvä, jatka valitsemallasi tiellä. Mutta meille muille "jos homma toimii, kaikki vain toimii eikä tarvi sopia ;)" passiivisaggressiivisine hymiöineen näyttäytyy oikeastaan hyvin naivin ihmisen kommenttina. Sinullekin olisi voinut käydä niin että rakennat jo elämääsi toisen kanssa, mutta samalla hän onkin puuhaillut kaikkea muuta ja sinä olitkin vain sivujuoni. Ei kenellekään ole mitään yliluonnollisia kemiantunnistustaitoja joilla sataprosenttisesti voit aistia onko potentiaalinen kumppani samaa mieltä kaikesta kuin sinä.

Meinaatko tosissasi, että seurustelusta sopiminen saisi tällaisen henkilön lopettamaan sen kaiken muun puuhailun kumppaninsa selän takana? Minusta tuo kuulostaa naiivilta.

Ja kemia ei tarkoita sitä, että ollaan kaikesta samaa mieltä. Kemia tarkoittaa kahden henkilön välistä vetovoimaa, sitä että on hyvä olla yhdessä, toisen kanssa on luontevaa ja kivaa, huumorintajut osuvat yksiin, on helppo keskustella syvällisiä asioita samoin kuin on helppo jutella kevyemminkin. Ja seksuaalista halua toista kohtaan, sitä että synkkaa niin henkisesti kuin seksuaalisesti.

En meinaa, enkä sanonut missään vaiheessa niin. Pointtina on se että ihmiset ylipäätään sopivat sanoilla asioista elämässä, koska eihän muuten voi tietää kenenkään kantaa mihinkään asiaan. Voisihan sitä olettaa olevansa töissäkin jossain kun tulee niin hyvin juttuun pomon kanssa, mutta palkkapäivänä pomo sanookin että jaa, mä aattelin että sä olet vain palkaton harjoittelija.

Jokainen ihminen on vastuussa teoistaan, ja kyllä, pettäjä pettää jos on pettääkseen. Mutta jos toinen mielestään vain tapailee, hänhän ei edes petä kun on muiden kanssa. Miksi ihmeessä ei siis voi puhua ääneen omia odotuksiaan suhteesta? Jos se toinen sen jälkeen on muiden kanssa, hän siinä todistaa olevansa täysi m**kku. Jos mitään ei sovittu, hän voi aidosti olla sitä mieltä että eihän tää mitään haittaa.

Ja kiitos ylimielisestä selityksestäsi siitä mitä kemia tarkoittaa. Todistit juuri pointtini.

En ole sanonutkaan, etteikö voisi sanoa ääneen, mitä suhteelta toivoo tai odottaa. Mutta jos itse toivoo suhdetta, jossa kumpikaan ei edes halua olla muiden kanssa, niin jos toinen kuitenkin on muiden kanssa niin kauan kunnes muuta sovitaan, niin millä lailla tämä sopiminen muuttaa suhteen sisältöä? Edelleenhän se halu olla muiden kanssa olisi olemassa, mutta ei vain toteuta tätä haluaan, koska sopimus estää. Itse tykkään enemmän sellaisesta, että kumpikin on niin ihastunut, kiintynyt ja tuntee vetoa toiseen, että ne muut jäävät pois ihan vain sen vuoksi. Itselleni ei jotenkin olisi erityisen arvokasta pelkästään sopimuksella aikaansaatu yksisuhteisuus.

Mutta ethän sinä voi tietää muusta kuin omasta ihastumisestasi, jos asiasta ei ollenkaan keskustella. Vai jotenkin mystisestikö luet kumppanisi ajatuksia ja tiedät, että hän on nyt jättänyt muut kuviot pois ja keskittyy vain sinuun? Minä olen pelkkä ihminen eikä minulla kyllä tuollaisia kykyjä ole. Tiedän kyllä jos kohtaan erityisen ihmisen, mutta en voi tietää ajatteleeko hän minusta samalla tavalla vai olenko vain yksi monen joukossa. En ole kovin hyvällä itsetunnolla varustettu, joten todellakaan en ala olettamaan olevani kenellekään erityinen, vaan todennäköisempi vaihtoehto aina on, että olen joku jota roikotetaan etsien parempaa.

Jos toinen sanoo olevansa rakastunut minuun, en tarvitse siihen mitään erillisiä sopimisia seurustelusta. Se riittää, että toinen kertoo, mitä tuntee minua kohtaan.

Itse en ole koskaan aloittanut suhdetta niin, että molemmilla olisi ollut jotain "muita" jotka olisi pitänyt jättää kuvioista pois. Olen tutustunut kumppaneihini aina livenä esim. opintojen tai työn puitteissa, eikä tilanne ole koskaan ollut se, että oltaisiin tapailtu useampaa, joista sitten valitaan sopivin tai vähiten epäsopiva. Meillä on mennyt niin, että ollaan ihastuttu, lähennytty, alettu olemaan yhdessä ja se on syventynyt suhteeksi. Ollaan toki keskusteltu siitä, mitä eri asioista ajatellaan, ja tällaisten keskustelujen yhteydessä on käynyt ilmi, ettei kumpikaan ole esim. poly, joten tiedossa on ollut, että yksisuhteisia ollaan. ja kun sitten kumpikin on halunnut olla yhdessä, niin siinäpä se.

Niin eli olette keskustelleet halustanne olla yhdessä? Eli olette sopineet seurustelevanne, vaikka juuri sitä sanaa ei ole käytetty.

En nyt kirjoita tähän auki omia keskustelujani, mutta ei olla käyty koskaan sellaisia keskusteluja, joita voitaisiin pitää "seurustelusta sopimisena". Koska kyllähän tässä ketjussa on myös painotettu, että sen sopimisen täytyisi sisältää keskustelu siitä, ettei enää olla muiden kanssa. Tällaisesta en ole koskaan kenenkään kanssa puhunut/sopinut. Enkä ole sopinut mitään, että suhde on vakavoitunut ja että nyt ollaan yhdessä.

Oikeasti, koittakaa nyt hyvöksyä, että kaikissa suhteissa ei käydä tuollaista sopimisasiaa läpi. Jostain syystä ette nyt tunnu hyväksyvän sitä, että suhde voi edetä, syventyä ja vakiintua ilman, että jossain vaiheessa (alkuvaiheessa) on sovittu erikseen, että seurustellaan, tai että aloitetaan seurustelu, tai että suhdetta aletaan nyt kutsua virallisestikin seurusteluksi (esim. tapailun sijaan). Oikeasti, kaikki eivät tee noin.

Koita sinä hyväksyä se että meitä on paljon jotka emme kelpuuttaisi tuollaista suhdetta jossa seurustelusta ei voitaisi puhua, vaan haluamme parisuhteen jossa puhutaan siitä mitä serustelu pitää sisällään, ja mitä se kummallekin merkitsee. Toiset nyt vain ovat syvällisempia ja keskusteluhauisempia, ja heille sopii sellainen kumppani jonka kanssa puhutaan näistä asioista. Miksi se sinua harmittaa?

Kyllä mekin keskustelimme siitä, mitä seurustelu kummallekin merkitsee. Siitähän ei tässä ketjussa ollut kyse, ja se on täysin eri asia kuin se, onko jokaisessa suhteessa ollut erikseen joku "seurustelusta sopiminen". Ja kuten olen sanonut, minuahan ei häiritse lainkaan se, kuinka moni muu erikseen sopii seurustelustaan - olen toistuvasti todennut ketjussa, että silläkin lailla saa suhteen aivan hyvin aloittaa. Mutta omalla kohdallani sellainen erikseen sopiminen ei ole koskaan tuntunut olennaiselta, koska suhteet ovat syntyneet ja edenneet ilman moista sopimista. 

En itse pidä kovin syvällisenä sitä, että ei pysty ymmärtämään maailmasta tai ihmissuhteista kuin yhden tietyn kaavan mukaan toimimisen, tai että pitkän ketjunkaan jälkeen ei ymmärrä asiaa, vaan edelleen jankuttaa jostain "puhumattomuudesta", mistä kukaan muu ei oikeasti ole kirjoittanut mitään.

 

Ei, vaan koko ajan on sanottu että sitä sopimista on juuri se keskustelu siitä parisuhteen tilasta, toiveista, mitä se suhde kummallekin merkitsee. Siinähän sitä juuri keskustellaan ja puhutaan että mitkä ne molempien käsitykset ovat. Eli olette sittenkin tehneet ne ihan samat kesksutelut kuin muutkin ;)

Muilta osin varmaan samanlaiset keskustelut, mutta missään vaiheessa emme sopineet seurustelusta. Emme siis sopineet mitään, että "aletaan seurustella" tai keskusteltu siitä, kutsutaanko suhdettamme seurusteluksi. Tämä menee nyt hiusten halkomiseksi, mutta ketjussa alkupäässä joku määritteli, että suhde on tapailua, kunnes on sovittu seurustelusta. Ja tämä vänkääminenhän lähti siitä, kun siellä tuli mainittua (en muista kirjoitinko sen minä vai joku muu), että kaikissa suhteissa ei erikseen sovita seurustelusta. Se, että puhutaan tunteista toista kohtaan, ei kyllä ole sama asia kuin "seurustelusta sopiminen", vaikka yritätte nyt selvästi vääntää kaiken tunnepuheen ja kaiken suhteesta puhumisen sellaiseksi, että vähintään jokin keskustelu täytyisi tulkita "seurustelusta sopimiseksi". Mutta eihän se ole niin oikeasti.

Monta sivua sulle on selitetty asiaa, ja nyt vasta alat pikkuhiljaa ymmärtämään. Noh, joskus se ottaa toisilta vähän kauemmin.  Kyllä te olette sopineet yhdessä olosta, ihan samalla tavalla kuin yhteen muutostakin  voidaan sopia ilman että sovitaan erikseen että muutetaan yhteen, (pitäisiköhän katsella isompaa asuntoa, -joo, voitaisiin katsella, ai että, onpa kiva tuo tuossa -voitais tehdä tarjous) tai että sovitaan erikseen että tehdään lapsi, tai että sovitaan erikseen että ostetaan kaupasta jauhoja kun oikeasti ollaan vain puhuttu että olisipa kiva tehdä illalla pitsaa ;)

Yhteen muutosta sovimme, suhteen aloittamisesta tai yhdessä olosta emme kyllä mitenkään SOPINEET. Me vain aloimme viettää aikaa yhdessä, heti alusta aika tiiviisti. Asuttiin vähän kauempana toisistamme, joten ainoa mistä sovittiin, oli aina se, koska ja kumman luona nähdään. Ja sitten nähtiin jomman kumman luona, ja se tapaaminen venyi useamman päivän mittaiseksi.

Eikö sopiminen edellytä sitä, että käydään joku keskustelu, jossa selvennetään, että nyt ollaan yhdessä ja mahdollisesti vielä, minkätyyppisessä suhteessa? Emme käyneet tällaista keskustelua. En ihan usko, että oikeasti miellätte seurustelusta sopimisena sitä, jos sovimme, koska nähdään seuraavan kerran - muutenhan tapailukin pitäisi mieltää seurusteluksi, kyllähän siinäkin tapaamisista sovitaan.

Jos ette käyneet keskustelua suhteestanne missään vaiheessa, niin ei, ette sopineet, ettekä myöskään silloin keskustelleet. Et voi valita vain toista, joko sovitte, eli keskustelitte aiheesta, tai sitten ette keskustelleet, ja monelle meistä ei kelpaa suhde jos ei keskustella.

Tämän kanssa nyt vain joudut elämään.

Niin, emme tehneet seurustelusopimusta. Tarkoittaako se, ettemme keskustelleet mistään muustakaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä puhumisessa on niin vaikeaa? Pelätäänkö, ettei toinen olekaan yhtä ihastunut tai vakavissaan suhteesta kuin itse on?  Pettymyksen pelkoa? Itsetunto saa kolauksen? Moni suhde toimisi paljon paremmin, jos ihmiset puhuisivat toisilleen eivätkä olettaisi, että kun mä tunnen ja ajattelen näin, niin varmaan toi toinenkin tuntee ja ajattelee samalla tavalla. 

Puhumisessa ei ole mikään vaikeaa. Mutta ei tule kysyttyä asiasta, joka ei ole epäselvä. Kaikki eivät myöskään itse niinkään mieti sitä, pitäisikö suhdetta kutsua tapailuksi vai seurusteluksi. Jos kaikki toimii, kiinnostus ja tunteet ovat selvästi molemminpuolisia, eikä mikään tunnu epäselvältä, silloin sitä helposti vain keskittyy olemaan yhdessä toisen kansaa ja unohtaa miettiä terminologiaa. Tämäkin voi olla yksi syy.

Ei voi koskaan tietää mitä toinen ajattelee. Ei ainakaan silloin jos suuta ei saada auki. Olet varmaan ketjun luettuasi huomannut miten kirjavia ajatuksia ihmisillä on näistä asioista. Se on juuri se syy miksi puhuminen kannattaa aloittaa jo heti kättelyssä, eikä vain olettaa että toinen ajattelee varmasti täsmälleen samalla tavalla kuin minäkin.

Kyllä. Koin saaneeni kaiken tarvitsemani informaation toisen tunteista, toiveista ja haluista. Toki olisin kysynyt, jos olisi tuntunut, että jokin on epäselvää.

Ja tämä kaikki telepaattisesti tai pantomiimilla ilman sanoja? Huh!

Mitä jankutat taas tuota sanattomuutta ja keskustelemattomuutta? Taisin avata tuossa toisessa viestissä tarkemmin, miten suhteemme alkoi, ja luulisi että siitä viimeistään ymmärrätte, että ei ollut mitään tapailuvaihetta, vaan suoraan aloitettiin suhde, koska olimme kiinnostuneet toisistamme. Paljon on keskustelti (ihan sanoin, hui!) mutta seurustelusta ei koskaan sovittu. Koittakaa nyt uskoa.

Se itse asiassa oli tapailuvaihetta kun tutustuitte ja olitte toisiinne ihastuneita. Vaikka ette olleet siitä sopineetkaan. Ette myöskään voineet aloittaa suhdetta, se suhdehan vaan alkoi ilman että kumpikaan pystyy osoittamaan sormella mitään kohtaa missä suhde alkoi. Toiset haluavat kumppnin jonka kanssa voi kesksutella asioista, seurustelustakin. Koita nyt uskoa.

Ja koita sinäkin uskoa, että seurustelusta voi puhua silloinkin, vaikka suhde ei alkaisi seurustelusopimuksella.

Tarkoittaako tapailu siis sitä, että tunnetaan ja käydään samoilla luennoilla, jutellaan joskus opiskelijabileissä ja  muualla? Olen itse mieltänyt tapailun enemmänkin deittailuksi, en niinkään miksi tahansa tuntemiseksi. Jos siis samoilla luennoilla käyminen tai pelkkä ihastuminen oli tapailuvaihe, niin okei silloin meillä varmaan oli se. Olen itse kyllä ollut siinä uskossa, että tapailu olisi deittailua, jossa tunnustellaan omaa ja toisen kiinnostusta, enkä ole ajatellut, että pelkkää ihastumistakin voi kutsua tapailuksi - etenkään, jos ei ole mitään treffejä tms. Mutta emme kuitenkaan tosiaan käyneet tämän vaiheen ja suhteen välissä mitään "ruvettaisko seurustelemaan" -tyyppistä keskustelua. 

Suhde joka tapauksessa etenee seurusteluksi joko sillä että siitä keskustellaan yhdessä, ja sovitaan, tai sillä ettei asiasta keskustella. Eli joko sovitte, ja puhuoitte, tai ette sopineet, ettekä puhuneet. Moni haluaa suhteen jossa suhteesta voi puhua, eikä kelpuuta sellaista missä ei puhuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtavirran mielipiteestä ilmeisesti poiketen, olen sitä mieltä että tutustutaan ja tapaillaan (vain sitä) jotakuta, kuitenkaan ilman virallista seurustelua tai perheelle esittelyjä. Sitten kun nuo em asiat tulevat kuvaan ja asia yhteisesti sinetöidään niin sitten seurustellaan. Yleisempi mielipide tuntuu kuitenkin olevan että tapailu tarkoittaa automaattisesti lupaa peuhata ympäriinsä muutakin tapaillen, mutta minua ei kyllä silleen tapailla, vaan ihan yksi henkilö kerrallaan kiitos.

Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole esitelleet kumppania vuosienkaan jälkeen perheelleen, koska välit perheeseen ovat etäiset eikä muutenkaan pidä yhteyttä. Ja aikuiset tuskin sopivat seukkailuista teinityyliin. 

Sanoisin, että tapailuvaiheessa vasta tunnustellaan, että halutaanko olla yhdessä, ja seurusteluksi se muuttuu sitten, kun kumpikin haluaa olla toisen kanssa.

Aikuiset keskustelevat toistensa kanssa, ja miettivät ja puhuvat yhteisestä tulevaisuudesta, ja sopivat aikuismaisesti missä mennään. Tuo sinubn tyylisi on sitä teinityyliä jossa arvuutellaan ja ihmetellään sormi suussa mitä se toinen haluaa, ja oniko tämä nyt vai eikö ole seurustelua, mutta kumpikaan ei uskalla asiasta mainita mitään ettei vain toinen jättäisi.

En ole ikinä yhdenkään kumppanin kanssa "ihmetellyt sormi suussa" mitä toinen haluaa. Jos suhteessa oikeasti ollaan ihastuneita/rakastuneita, toisen kanssa synkkaa ja on molemminpuolista vetovoimaa, ei siinä silloin tarvitse ihmetellä, mitä toinen haluaa. Silloin ei tarvitse kysellä, missä mennään eikä sopia seurustelusta erikseen, kyllä asiat menevät ihan luontevasti. Olen tähän ketjuun kirjoittanutkin, että olen päätynyt asumaan yhteen ja perustamaan perheen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei koskaan sovittu seurustelusta tms.

Veikkaan, että nuo seurustelusta sopimiset ovat olennaisempia sellaisissa suhteissa, joissa intohimoa, kemiaa ja vetovoimaa on vähemmän, ja jotka perustuvat enemmän sopimusjärjestelylle. Silloinhan ei voi mistään tietää toisen kiinnostusta ja kemiaa (jos sitä ei oikeastaan ole), jolloin asia kannattaa selventää sopimalla, että seurustellaan nyt.

Joo kyllä, vain teidän suhde oli niin intohimoinen ja kemiaa sen kuin tihkui ympäriinsä, että kyllä oli sillä selvää että olette together forever 🙄.

Todellisuudessa olitte vain onnekkaita. Ystäväni tunsi ihan samoin kuin sinä. Kaikki oli "selvää" mutta ääneen ei mitään sanottu. 2,5 vuoden jälkeen selvisi ettei mies ollut koko aikana ajatellut että heillä oli suhdetta/seurustelua lainkaan.

En ymmärrä mitä pahaa kommunikaatiossa on? Miksi pitää ylpeillä sillä että mehän ei suhteen tilasta keskusteltu! Nimenomaan jos ne tunteet ovat niin palavat ja intohimoiset asiasta kannattaa keskustella, ettei tule takkiin ja pahasti.

Lyhyet vastaukset kysymyksiisi: Kommunikaatiossa ei ole mitään pahaa. Kukaan ei ole ylpeillyt sillä, että ei ole keskustellut suhteen tilasta. Tässä on lähinnä tuotu esiin vain se, että kaikki eivät ole sopineet erikseen seurustelusta, eikä se ole kaikille tuntunut mitenkään tarpeelliselta. Se ei tarkoita edelleenkään sitä, etteivätkö nämä ihmiset pystyisi keskustelemaan suhteestaan kumppaninsa kanssa. 

Tuo ystäväsi tilanne lienee aika erikoinen, enkä usko, että tuo on sellaisenaan yleistettävissä. Toisaalta 25 vuoden aikana mies oli ilmeisesti teeskennellyt niin hyvin, että vaikka ystäväsi olisi kysynyt seurustelusta, olisi pikku valhe siinä kohtaa ollut pientä kaiken muun rinnalla. Ei tuollaisessa tilanteessa ongelma ole se, että joku ei ole tajunnut kysyä oikeaa kysymystä tai sopia seurustelusta erikseen, vaan ongelma on tuossa jokin ihan muu. Ilmeisesti mies halusi eron hetkellä loukata muuten vain. 

Tottakai olin onnekas, kun löysin ihmisen, jonka kanssa synkkasi niin hyvin ja asiat loksahtelivat paikoilleen niin luontevasti. Eihän sellaisia ihmisiä ihan noin vain tule kohdalle. Mutta eipä niiden epäsopivien kanssa suhde sen paremmaksi sopimalla muutu - silloin on ehkä suhteen ehdot selkeät, mutta jos se kaikki sisältö puuttuu, joka toimivammissa suhteissa liimaisi ihmiset toisiinsa ja syventäisi suhteen luonnostaan, en suoraan sanottuna ole varma, kuinka merkityksellistä se sopiminenkaan silloin on.

Jos et todella kuule/näe kirjoitustesi ylimielistä ja ylpeilevää sävyä, niin selvä, jatka valitsemallasi tiellä. Mutta meille muille "jos homma toimii, kaikki vain toimii eikä tarvi sopia ;)" passiivisaggressiivisine hymiöineen näyttäytyy oikeastaan hyvin naivin ihmisen kommenttina. Sinullekin olisi voinut käydä niin että rakennat jo elämääsi toisen kanssa, mutta samalla hän onkin puuhaillut kaikkea muuta ja sinä olitkin vain sivujuoni. Ei kenellekään ole mitään yliluonnollisia kemiantunnistustaitoja joilla sataprosenttisesti voit aistia onko potentiaalinen kumppani samaa mieltä kaikesta kuin sinä.

Meinaatko tosissasi, että seurustelusta sopiminen saisi tällaisen henkilön lopettamaan sen kaiken muun puuhailun kumppaninsa selän takana? Minusta tuo kuulostaa naiivilta.

Ja kemia ei tarkoita sitä, että ollaan kaikesta samaa mieltä. Kemia tarkoittaa kahden henkilön välistä vetovoimaa, sitä että on hyvä olla yhdessä, toisen kanssa on luontevaa ja kivaa, huumorintajut osuvat yksiin, on helppo keskustella syvällisiä asioita samoin kuin on helppo jutella kevyemminkin. Ja seksuaalista halua toista kohtaan, sitä että synkkaa niin henkisesti kuin seksuaalisesti.

En meinaa, enkä sanonut missään vaiheessa niin. Pointtina on se että ihmiset ylipäätään sopivat sanoilla asioista elämässä, koska eihän muuten voi tietää kenenkään kantaa mihinkään asiaan. Voisihan sitä olettaa olevansa töissäkin jossain kun tulee niin hyvin juttuun pomon kanssa, mutta palkkapäivänä pomo sanookin että jaa, mä aattelin että sä olet vain palkaton harjoittelija.

Jokainen ihminen on vastuussa teoistaan, ja kyllä, pettäjä pettää jos on pettääkseen. Mutta jos toinen mielestään vain tapailee, hänhän ei edes petä kun on muiden kanssa. Miksi ihmeessä ei siis voi puhua ääneen omia odotuksiaan suhteesta? Jos se toinen sen jälkeen on muiden kanssa, hän siinä todistaa olevansa täysi m**kku. Jos mitään ei sovittu, hän voi aidosti olla sitä mieltä että eihän tää mitään haittaa.

Ja kiitos ylimielisestä selityksestäsi siitä mitä kemia tarkoittaa. Todistit juuri pointtini.

En ole sanonutkaan, etteikö voisi sanoa ääneen, mitä suhteelta toivoo tai odottaa. Mutta jos itse toivoo suhdetta, jossa kumpikaan ei edes halua olla muiden kanssa, niin jos toinen kuitenkin on muiden kanssa niin kauan kunnes muuta sovitaan, niin millä lailla tämä sopiminen muuttaa suhteen sisältöä? Edelleenhän se halu olla muiden kanssa olisi olemassa, mutta ei vain toteuta tätä haluaan, koska sopimus estää. Itse tykkään enemmän sellaisesta, että kumpikin on niin ihastunut, kiintynyt ja tuntee vetoa toiseen, että ne muut jäävät pois ihan vain sen vuoksi. Itselleni ei jotenkin olisi erityisen arvokasta pelkästään sopimuksella aikaansaatu yksisuhteisuus.

Mutta ethän sinä voi tietää muusta kuin omasta ihastumisestasi, jos asiasta ei ollenkaan keskustella. Vai jotenkin mystisestikö luet kumppanisi ajatuksia ja tiedät, että hän on nyt jättänyt muut kuviot pois ja keskittyy vain sinuun? Minä olen pelkkä ihminen eikä minulla kyllä tuollaisia kykyjä ole. Tiedän kyllä jos kohtaan erityisen ihmisen, mutta en voi tietää ajatteleeko hän minusta samalla tavalla vai olenko vain yksi monen joukossa. En ole kovin hyvällä itsetunnolla varustettu, joten todellakaan en ala olettamaan olevani kenellekään erityinen, vaan todennäköisempi vaihtoehto aina on, että olen joku jota roikotetaan etsien parempaa.

Jos toinen sanoo olevansa rakastunut minuun, en tarvitse siihen mitään erillisiä sopimisia seurustelusta. Se riittää, että toinen kertoo, mitä tuntee minua kohtaan.

Itse en ole koskaan aloittanut suhdetta niin, että molemmilla olisi ollut jotain "muita" jotka olisi pitänyt jättää kuvioista pois. Olen tutustunut kumppaneihini aina livenä esim. opintojen tai työn puitteissa, eikä tilanne ole koskaan ollut se, että oltaisiin tapailtu useampaa, joista sitten valitaan sopivin tai vähiten epäsopiva. Meillä on mennyt niin, että ollaan ihastuttu, lähennytty, alettu olemaan yhdessä ja se on syventynyt suhteeksi. Ollaan toki keskusteltu siitä, mitä eri asioista ajatellaan, ja tällaisten keskustelujen yhteydessä on käynyt ilmi, ettei kumpikaan ole esim. poly, joten tiedossa on ollut, että yksisuhteisia ollaan. ja kun sitten kumpikin on halunnut olla yhdessä, niin siinäpä se.

Niin eli olette keskustelleet halustanne olla yhdessä? Eli olette sopineet seurustelevanne, vaikka juuri sitä sanaa ei ole käytetty.

En nyt kirjoita tähän auki omia keskustelujani, mutta ei olla käyty koskaan sellaisia keskusteluja, joita voitaisiin pitää "seurustelusta sopimisena". Koska kyllähän tässä ketjussa on myös painotettu, että sen sopimisen täytyisi sisältää keskustelu siitä, ettei enää olla muiden kanssa. Tällaisesta en ole koskaan kenenkään kanssa puhunut/sopinut. Enkä ole sopinut mitään, että suhde on vakavoitunut ja että nyt ollaan yhdessä.

Oikeasti, koittakaa nyt hyvöksyä, että kaikissa suhteissa ei käydä tuollaista sopimisasiaa läpi. Jostain syystä ette nyt tunnu hyväksyvän sitä, että suhde voi edetä, syventyä ja vakiintua ilman, että jossain vaiheessa (alkuvaiheessa) on sovittu erikseen, että seurustellaan, tai että aloitetaan seurustelu, tai että suhdetta aletaan nyt kutsua virallisestikin seurusteluksi (esim. tapailun sijaan). Oikeasti, kaikki eivät tee noin.

Koita sinä hyväksyä se että meitä on paljon jotka emme kelpuuttaisi tuollaista suhdetta jossa seurustelusta ei voitaisi puhua, vaan haluamme parisuhteen jossa puhutaan siitä mitä serustelu pitää sisällään, ja mitä se kummallekin merkitsee. Toiset nyt vain ovat syvällisempia ja keskusteluhauisempia, ja heille sopii sellainen kumppani jonka kanssa puhutaan näistä asioista. Miksi se sinua harmittaa?

Kyllä mekin keskustelimme siitä, mitä seurustelu kummallekin merkitsee. Siitähän ei tässä ketjussa ollut kyse, ja se on täysin eri asia kuin se, onko jokaisessa suhteessa ollut erikseen joku "seurustelusta sopiminen". Ja kuten olen sanonut, minuahan ei häiritse lainkaan se, kuinka moni muu erikseen sopii seurustelustaan - olen toistuvasti todennut ketjussa, että silläkin lailla saa suhteen aivan hyvin aloittaa. Mutta omalla kohdallani sellainen erikseen sopiminen ei ole koskaan tuntunut olennaiselta, koska suhteet ovat syntyneet ja edenneet ilman moista sopimista. 

En itse pidä kovin syvällisenä sitä, että ei pysty ymmärtämään maailmasta tai ihmissuhteista kuin yhden tietyn kaavan mukaan toimimisen, tai että pitkän ketjunkaan jälkeen ei ymmärrä asiaa, vaan edelleen jankuttaa jostain "puhumattomuudesta", mistä kukaan muu ei oikeasti ole kirjoittanut mitään.

 

Ei, vaan koko ajan on sanottu että sitä sopimista on juuri se keskustelu siitä parisuhteen tilasta, toiveista, mitä se suhde kummallekin merkitsee. Siinähän sitä juuri keskustellaan ja puhutaan että mitkä ne molempien käsitykset ovat. Eli olette sittenkin tehneet ne ihan samat kesksutelut kuin muutkin ;)

Muilta osin varmaan samanlaiset keskustelut, mutta missään vaiheessa emme sopineet seurustelusta. Emme siis sopineet mitään, että "aletaan seurustella" tai keskusteltu siitä, kutsutaanko suhdettamme seurusteluksi. Tämä menee nyt hiusten halkomiseksi, mutta ketjussa alkupäässä joku määritteli, että suhde on tapailua, kunnes on sovittu seurustelusta. Ja tämä vänkääminenhän lähti siitä, kun siellä tuli mainittua (en muista kirjoitinko sen minä vai joku muu), että kaikissa suhteissa ei erikseen sovita seurustelusta. Se, että puhutaan tunteista toista kohtaan, ei kyllä ole sama asia kuin "seurustelusta sopiminen", vaikka yritätte nyt selvästi vääntää kaiken tunnepuheen ja kaiken suhteesta puhumisen sellaiseksi, että vähintään jokin keskustelu täytyisi tulkita "seurustelusta sopimiseksi". Mutta eihän se ole niin oikeasti.

Monta sivua sulle on selitetty asiaa, ja nyt vasta alat pikkuhiljaa ymmärtämään. Noh, joskus se ottaa toisilta vähän kauemmin.  Kyllä te olette sopineet yhdessä olosta, ihan samalla tavalla kuin yhteen muutostakin  voidaan sopia ilman että sovitaan erikseen että muutetaan yhteen, (pitäisiköhän katsella isompaa asuntoa, -joo, voitaisiin katsella, ai että, onpa kiva tuo tuossa -voitais tehdä tarjous) tai että sovitaan erikseen että tehdään lapsi, tai että sovitaan erikseen että ostetaan kaupasta jauhoja kun oikeasti ollaan vain puhuttu että olisipa kiva tehdä illalla pitsaa ;)

Yhteen muutosta sovimme, suhteen aloittamisesta tai yhdessä olosta emme kyllä mitenkään SOPINEET. Me vain aloimme viettää aikaa yhdessä, heti alusta aika tiiviisti. Asuttiin vähän kauempana toisistamme, joten ainoa mistä sovittiin, oli aina se, koska ja kumman luona nähdään. Ja sitten nähtiin jomman kumman luona, ja se tapaaminen venyi useamman päivän mittaiseksi.

Eikö sopiminen edellytä sitä, että käydään joku keskustelu, jossa selvennetään, että nyt ollaan yhdessä ja mahdollisesti vielä, minkätyyppisessä suhteessa? Emme käyneet tällaista keskustelua. En ihan usko, että oikeasti miellätte seurustelusta sopimisena sitä, jos sovimme, koska nähdään seuraavan kerran - muutenhan tapailukin pitäisi mieltää seurusteluksi, kyllähän siinäkin tapaamisista sovitaan.

Jos ette käyneet keskustelua suhteestanne missään vaiheessa, niin ei, ette sopineet, ettekä myöskään silloin keskustelleet. Et voi valita vain toista, joko sovitte, eli keskustelitte aiheesta, tai sitten ette keskustelleet, ja monelle meistä ei kelpaa suhde jos ei keskustella.

Tämän kanssa nyt vain joudut elämään.

Niin, emme tehneet seurustelusopimusta. Tarkoittaako se, ettemme keskustelleet mistään muustakaan?

Se tarkoittaa ettette puhuneet suhteestanne. Toiset haluavat kumppanin jonka kanssa suheesta voi puhua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä puhumisessa on niin vaikeaa? Pelätäänkö, ettei toinen olekaan yhtä ihastunut tai vakavissaan suhteesta kuin itse on?  Pettymyksen pelkoa? Itsetunto saa kolauksen? Moni suhde toimisi paljon paremmin, jos ihmiset puhuisivat toisilleen eivätkä olettaisi, että kun mä tunnen ja ajattelen näin, niin varmaan toi toinenkin tuntee ja ajattelee samalla tavalla. 

Puhumisessa ei ole mikään vaikeaa. Mutta ei tule kysyttyä asiasta, joka ei ole epäselvä. Kaikki eivät myöskään itse niinkään mieti sitä, pitäisikö suhdetta kutsua tapailuksi vai seurusteluksi. Jos kaikki toimii, kiinnostus ja tunteet ovat selvästi molemminpuolisia, eikä mikään tunnu epäselvältä, silloin sitä helposti vain keskittyy olemaan yhdessä toisen kansaa ja unohtaa miettiä terminologiaa. Tämäkin voi olla yksi syy.

Ei voi koskaan tietää mitä toinen ajattelee. Ei ainakaan silloin jos suuta ei saada auki. Olet varmaan ketjun luettuasi huomannut miten kirjavia ajatuksia ihmisillä on näistä asioista. Se on juuri se syy miksi puhuminen kannattaa aloittaa jo heti kättelyssä, eikä vain olettaa että toinen ajattelee varmasti täsmälleen samalla tavalla kuin minäkin.

Kyllä. Koin saaneeni kaiken tarvitsemani informaation toisen tunteista, toiveista ja haluista. Toki olisin kysynyt, jos olisi tuntunut, että jokin on epäselvää.

Ja tämä kaikki telepaattisesti tai pantomiimilla ilman sanoja? Huh!

Mitä jankutat taas tuota sanattomuutta ja keskustelemattomuutta? Taisin avata tuossa toisessa viestissä tarkemmin, miten suhteemme alkoi, ja luulisi että siitä viimeistään ymmärrätte, että ei ollut mitään tapailuvaihetta, vaan suoraan aloitettiin suhde, koska olimme kiinnostuneet toisistamme. Paljon on keskustelti (ihan sanoin, hui!) mutta seurustelusta ei koskaan sovittu. Koittakaa nyt uskoa.

Miten aloititte suoraan suhteen, jos ette sopineet mistään? Ettehän silloin voi edes tietää, milloin suhde on alkanut, kun se vaan maagisesti alkoi ja hups, nyt ollaan suoraan suhteessa. Milloin esim. käytitte sanaa poika/tyttöystävä/seurustelukumppani tms. ekaa kertaa? Eilen olitte vaan kavereita mutta tänään olettekin seurusteleva pari, mutta se vain tapahtui? Ja miten tutustuitte ilman tapailua - siis tapasitteko kertaakaan ennen seurustelun alkua? Jos tapasitte, se oli sitä tapailua.

Tämähän on samanlainen jankkauksen kehä kuin he jotka väittävät menneensä naimisiin ilman kihlausta - mikä on mahdotonta. Jos ollaan menossa naimisiin, on asiasta jotenkin ollut pakko sopia sanallisesti, koska ei ole mahdollista vain taianomaisesti yhtäkkiä mennä naimisiin ilman asiasta keskustelua. Ja kun on päätetty mennä naimisiin, ollaan kihloissa. Ihan samalla tavalla kahden ihmisen on pakko sopia seurustelusta - tavalla tai toisella - koska sellaista ei vain tapahdu että eilen olin sinkku, tänään minulla onkin kumppani, hupsistakeikkaa. Jotain siinä välissä tapahtuu, oli se sitten miten tahansa ilmaistu.