Mikä estää sinua elämästä sellaista elämää kuin haluaisit?
Itse olen jo monta vuotta ollut tyytymätön elämääni ja valintoihini, ja vaikka tajuan, että voin itse muuttaa ja vaikuttaa asioihini aika paljon, en silti saa tehtyä mitään parantaakseni elämänlaatuani.
.
Esteitäni ovat ainakin muutoksen pelko, muutosten tulosten epävarmuus (esim. tulenko onnellisemmaksi, jos saan kroppani parempaan kuntoon) ja se, että en välitä itsestäni tarpeeksi tehdäkseni itselleni oikeasti hyviä ratkaisuja.
.
(Jos sinulla menee hyvin ja olet saanut elämältä haluamasi, onneksi olkoon, mutta tämä kysymys ei ole sinulle.)
Kommentit (105)
[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:38"]
[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 21:56"]
[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 21:52"]Treenattu kroppa on siitä huono, ettei se ole pysyvä juttu, mille perustaa elämää. Kaipaisin kyllä sellaisa asioita, jotka tosiaan liittyvät ihmissin ja ihmissuhteisiin. Varmempana koen, että mulla olis mahdollisuuksia tehdä asioita, joita haluan, eikä ne aina kaatuis siihen, että usko itseen vain kertakaikkiaan loppuu tai sitä ei ole. [/quote] Joo mutta terve sielu terveessä ruumiissa. Mä koen jonkinlaista itsekontrollia siitä että olen pystynyt laihtumaan ja treenaamaan. Mulla on pysyvä itsehankittu etu maisterin paperit. Itse voin myös hankkia killer bodyn.
[/quote]
Joo, mutta sitä killeriä hankkiessasi voit saada vamman, jonka seurauksena kannat kipuja loppuikäsi, kuten minä. Hyvä kunto ei ole vakuutus vammoja eikä sairauksia vastaan. Itsekin luulin, että kun ahkerasti kuntoilen ja syön kurinalaisesti, ylitän perimäni ja pysyn terveenä lopun ikää. Niinhän meille terveysvalistuksessa uskotellaan. Ei pidä paikkaansa.
[/quote]
Toki. Elämässä on aina riskejä. Mitä vain voi tapahtua. Minulle liikunta on keino pysyä myös henkisesti kasassa. Välillä elämä on yhtä paskaa. Sitten kun hikoilen vaikka 45 minuuttia, niin asiat näyttävät ainakin hetken paremmalta.
Rahan puute, joten on 'pakko' käydä töissä. Pakko hipsukoissa koska oikeasti olisi toimeentulotuki.
Näin sivuhuomautuksena musta on – tietysti ikävää –mutta myös mielenkiintoista se, miten paljon nykyään tuntuu olevan yksinäisiä. Voivatko hiljaisemmat ja rauhallisemmat yksinäiset löytää toisiaan, vai vaatiiko ystävystyminen jonkun vauhdikkaamman ja puheliaamman persoonan? Vai ovatko epäkiinnostavina itseään pitävät epäkiinnostavia myös toistensa silmissä?
Voisiko ujojen ja hiljaisten ystäväpalvelussa olla pientä liikeideaa jollekulle? Sellaiselle, joka on reipas ja aktiivinen toisin kuin minä.
Ahdistuneisuushäiriö, jatkuva huoli vanhempien terveydestä ja lapsettomuus.
[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 22:00"][quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 21:56"]
Lupasin toista mitä haluaisin nyt, ymmärtämättä todellisia tunteitani. Nyt olen päätökseni vanki, yritän pitää lupaukseni kaikesta huolimatta.
[/quote]
Voi... :( Mulla on hiukan samantyyppinen tilanne. Liittyen parinvalintaan. Tosin mun nykyinen mieheni on niin avarakatseinen, että lupasi, että voin erota ja hän haluaa(!) jatkaa tukenani (mulla on kaikenlaisia henkisiä vaikeuksia) mutta meillä on lapsia ja tykkäänhän mä miehestäkin, joten tässä olen. Vaikka siis rakastuin toiseen mieheen ja muutenkin oon vasta nyt tajuamassa kuka oon ja millainen elämä olis minusta kivaa jne.
Helpotti luonnollisesti noi mieheni sanat, kun en todellakaan tahallani ollut tuntematta itseäni.
[/quote]
Onpas sulla ihana mies... minä tunnen olevani häkkilintu... nuorena tehty valinta ei olekaan oikea, mutta en uskalla / voi erota, koska periastteessa uskon avioliittoon ja olenhan sanonut tahtovani myötä- ja vastamäessä. Lisäksi kun on lapsia, lainaa, ok-talo, autot.... liian raskas ajatus tjo ero.
Muutos vaan alulle. Olen itse nyt tehnyt sen mitä pitkään olen miettinyt, eli eronnut! Vaikka rahan kanssa tulee olemaan tiukempaa en kadu hetkeäkään. Ennemmin vapaa onnellinen ja köyhä kun vittuuntunut varakkaampi
Olen yrittänyt omaksua ajatuksen, jos et ole johonkin tyytyväinen muuta se, jos et pysty muuttamaan hyväksy se.
Mitä haluan on ihana lämmin suku. Yritän kasvattaa lapseni lämmöllä ja toisiaan rakastaviksi ja tehdä itsestäni lähtevät sukupolvet lämpimiksi toisiaan kohtaan, mutta se ei auta minua. Edeltävät skupolvet ovat riitaisia, kylmiä narsistisia ihmisiä, joille muu kuin oma hyvä ja toisen paha merkitsee. Eipä siinä paljoa muuteta.
Mieheni valitsin tietysti tutun pohjalta ja mitä käteen sitten sain! 20 vuotta yritin hänelle puhua tunteista, mutta mikään ei muuttunut, joten nyt on ero meneillään. Sekin vaikea koska opiskelen. Joten raha estää ottamasta puhdasta eroa...
Lapset, heidän hyvin vointinsa - ehjä perhe vai eronnut, jossa äiti on onnellisempi? Ovatko lapsetkin ehkä kuitenkin onnellsempia riitelemättömässä perheessä vai pitääkö ydinperheen pysyä kasassa?
Eli suku, mies, raha, omat arvot.
Listaan voisi kai lisätä lojaalisuus, liika pohdinta, hyvin tunteellinen ihminen....eli ihan minä itse ja mun persoonallisuus.
Pyörätuoli, vaikka se ei kaikkea pilaa, niin kyllä se rajoittaa. Harmittaa todella paljon.
Se ettei ole minää. On vaikea saada mitään aikaan jos ei ole omaa tahtoa. Mitä haluaisin elämältä - en tiedä. Toteutan muiden tavoitteita ja jos saavutan jotain, en koe tyydytystä vaan tyhjyyttä koska tavoitteet eivät olleet omiani.
Rahan puute ja oma huono terveys. En voi harrastaa niitä asioita, joita haluaisin.
Kamala työ, jota teen hyvän palkan vuoksi maksaakseni asuntoa, jossa haluan asua.