Lue keskustelun säännöt.
Mikä estää sinua elämästä sellaista elämää kuin haluaisit?
13.04.2015 |
Itse olen jo monta vuotta ollut tyytymätön elämääni ja valintoihini, ja vaikka tajuan, että voin itse muuttaa ja vaikuttaa asioihini aika paljon, en silti saa tehtyä mitään parantaakseni elämänlaatuani.
.
Esteitäni ovat ainakin muutoksen pelko, muutosten tulosten epävarmuus (esim. tulenko onnellisemmaksi, jos saan kroppani parempaan kuntoon) ja se, että en välitä itsestäni tarpeeksi tehdäkseni itselleni oikeasti hyviä ratkaisuja.
.
(Jos sinulla menee hyvin ja olet saanut elämältä haluamasi, onneksi olkoon, mutta tämä kysymys ei ole sinulle.)
Kommentit (105)
Raha. Materia maksaa, mutta yhtä lailla maksavat (minulle mieluisat) harrastukset, kulttuuririennot ja erilaiset elämykset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 23:08"]Seksin puute se vasta kamalaa onkin. Mistäköhän löytäisi JÄRKEVÄÄ seuraa tänä päivänä. Antakaas vinkkiä. Miettikää nyt, yli vuosi ilman. En jaksa juosta ympäri baareja jätkien perässä.
[/quote] mitä alas peukuttamista siinä on, ei me olla samasta puusta veistetty
Se, etten ole varma, mitä haluan. Toistaiseksi itselleni epävarmasta syystä henkiset voimavarat ovat olleet vuosia vähissä. Onko syynä surullinen lapsuus, sekaisin menneet aivokemiat, vanhemmilta saatu perimä, ei-kovin-terveelliset elintapani, omat ja läheisten murheet vai mikä? Keikun jatkuvasti lievästä vaikeaan ja takaisin lievään masennukseen mutta täysin kunnossa en ole ollut sitten lukion ekaluokan jälkeen. En tiedä, mitä haluan ja mihin minusta olisi - johtuuko tämä päättämättömyys masennuksesta vai johtuuko masennus noista luettelemistani asioista?
Minulla on myös taipumusta murehtia liikaa. Minulta kuolevat pienetkin innostuksentyngät siihen, kun muistan, miten kaikki voi kaatua hetkessä, miten millään ei ole tällä planeetalla lopulta mitään merkitystä, miten minä en välttämättä ole minä vaan pelkkää aivokemiaa ja ympäristön vaikutusta, miten voin sairastua yhtäkkiä, maailman talous voi romahtaa, sota voi puhjeta, jne jne.
Älyn ja ulkonäön puute. Olen ikuinen alisuoriutuja, joka salassa kadehtii ammatillisesti & sosiaalisesti menestyviä. Yritän toki minäkin, mutta saavutukset aika vaatimattomia ja parisuhde pitää minut aloillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullakin yksinäisyyden tunne. Yritän aina etsiä uusia tuttavuuksia ja solmia uusia suhteita, mutta ne eivät koskaan jää pysyviksi enkä ikinä kohtaa ihmisiä, jotka ihan oikeasti olisivat samalla aallonpituudella. Ja kun kohtaan, heillä harvoin on aikaa minulle. Olen se, joka jätetään aina kutsumatta koska halutaan viettää tiiviillä kaveriporukalla iltaa ilman "kuokkijoita", jotka eivät ymmärrä sisäpiirin juttuja. Joskus saatetaan pyytää mukaan kaupungille shoppailuseuraksi, jos kukaan muukaan ei ole saatavilla, mutta siellä lähinnä selataan kännykkää yrittäessäni pitää epätoivoisesti keskustelua yllä ja livistetään kotiin heti tilaisuuden tullen. Tuntuu, että tämä on aina ongelmana, minä yritän kysellä ja herättää keskustelua, mutta vastaukseksi tulee hiljaisuutta ja lyhyitä äännähdyksiä. En koe olevani varsinaisesti vihattu tai inhottu, mutta sellainen, ettei kukaan vain kaipaa minua. Työkaveritkaan eivät koskaan pyydä lounaalle mukaansa, vaikka muuten ovatkin mukavia. Olen ihan normaali, siisti, ystävällinen ja sosiaalinen, mutta ilmeisesti en ole kiinnostava.
Tämä jatkuva yksinäisyyden tunne masentaa niin paljon, että voimat tuntuvat menevän. Ei millään ole mitään merkitystä, kun joutuu olemaan yksin. Sama se olisi vaikka maata sängyssä päivät pitkät, kun sillä saavuttaa ihan yhtä paljon kuin ylös nousemalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En saa sellaista miestä, jonka haluaisin ja oon liian rehellinen / romantikko ryhtyäkseni suhteeseen ihmisen kanssa, jota en pidä aidosti kiinnostavana ja viehättävänä. Oikeasti parisuhteen puute vaikuttaa tosi moneen muuhunkin asiaan välillisesti, kuten perhe, asuminen (yksin asuminen suhteessa paljon kalliimpaa) ja ystävyyssuhteet (jotkut ihmiset kai kokevat sinkut uhaksi tai jotain, kun tahtovat nähdä ihmisiä vain pariskunnittain ja sinkut jätetään kutsumatta).
Ei mikään jos tietäisin mitä haluaisin :). Talous on kunnossa ja lapset omillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sairaudet perheessä, maailmanpoliittiset uhat
Olen laiska ja saamaton, luonnollisesti rahaakaan ei sitten ole. No aiemmin olin ahkera ja meni aika hyvin mutta olen nyt ollut pidempään työtön ja en näe mitään positiivisia mahdollisuuksia edetä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
78: Aika sama tuokin. En vain kehdannut heti tunnustaa. T. Ap
Ei mikään.
Huono itsetunto on vielä -> yritän jatkuvasti parantaa sitä
Sosiaalisten tilanteiden pelko -> olen suureksi osaksi päässyt siitä yli
Köyhyys -> olen hankkinut eri töitä, opiskelen uudella alalla
Yksinäisyys -> olen hankkinut uusia ystäviä
Rumuus -> laihdutin, treenasin ja vaihdoin kokonaisvaltaisesti tyyliäni
Tadaa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rahastahan kaikki on kiinni. Tällähetkellä olen jo pois oravanpyörästä ja teen työkseni mitä haluan ja milloin haluan mutta haluaisimme että saisimme tämän ison talomme myytyä (emme tosin ole vielä edes yrittäneet) ja rakentaisimme pienemmän ja velattoman.
Mutta mieluiten asuisin ainakin osan vuodesta jossain lämpimässä täysin ilman työ- ja rahahuolia.
[quote author="Vierailija" time="13.04.2015 klo 23:23"]
Pitäis syödä terveellisesti, ulkoilla, huolehtia kunnosta ja nukkua hyvin. Pitäis harrastaa ja panostaa ihmissuhteisiin. Pitäis toteuttaa itseään, kehittyä ihmisenä. Pitäis tutustua itseen ja elää sitä parasta aikaa. Jne. jne.
Kaikkea pitäis, vaan työpäivän jälkeen ei kykene. Hyvä jos osan tiskeistä saa tiskattua.
[/quote]
Täysin sama tilanne! Päivä on silloin onnistunut, jos olen onnistunut hoitamaan tiskit. Imuroinnit ja pyykinpesut menevät vapaapäiville. Duuni vie kaiken. Sitten kaverit vielä ihmettelee miten en ole tehnyt mitään kummempaa taaskaan viime aikoina. Fyysinen duuni voi olla todella sitovaa - henk koht huoltoon menee se vapaa-aika mitä työtuntien jälkeen jää jäljelle.
Mä haluaisin irtisanoutua ja hakeutua opiskelemaan. Tai kävisin tarjoamassa itseäni töihin mielenkiintoisiin duuneihin, ihan minne vaan. Jos ei olis tuloista kiinni ei olis mitään menetettävääkään ja sitä olis varmaan rohkeampi tällaisissa suunnanmuutoksissa. Nyt en uskalla tehdä oikein mitään muuttaakseni elämäni raiteita, 3 lasta kuitenkin elätettävänä.
[quote author="Vierailija" time="14.04.2015 klo 00:31"]
Minullakin yksinäisyyden tunne. Yritän aina etsiä uusia tuttavuuksia ja solmia uusia suhteita, mutta ne eivät koskaan jää pysyviksi enkä ikinä kohtaa ihmisiä, jotka ihan oikeasti olisivat samalla aallonpituudella. Ja kun kohtaan, heillä harvoin on aikaa minulle. Olen se, joka jätetään aina kutsumatta koska halutaan viettää tiiviillä kaveriporukalla iltaa ilman "kuokkijoita", jotka eivät ymmärrä sisäpiirin juttuja. Joskus saatetaan pyytää mukaan kaupungille shoppailuseuraksi, jos kukaan muukaan ei ole saatavilla, mutta siellä lähinnä selataan kännykkää yrittäessäni pitää epätoivoisesti keskustelua yllä ja livistetään kotiin heti tilaisuuden tullen. Tuntuu, että tämä on aina ongelmana, minä yritän kysellä ja herättää keskustelua, mutta vastaukseksi tulee hiljaisuutta ja lyhyitä äännähdyksiä. En koe olevani varsinaisesti vihattu tai inhottu, mutta sellainen, ettei kukaan vain kaipaa minua. Työkaveritkaan eivät koskaan pyydä lounaalle mukaansa, vaikka muuten ovatkin mukavia. Olen ihan normaali, siisti, ystävällinen ja sosiaalinen, mutta ilmeisesti en ole kiinnostava.
Tämä jatkuva yksinäisyyden tunne masentaa niin paljon, että voimat tuntuvat menevän. Ei millään ole mitään merkitystä, kun joutuu olemaan yksin. Sama se olisi vaikka maata sängyssä päivät pitkät, kun sillä saavuttaa ihan yhtä paljon kuin ylös nousemalla.
[/quote]
Minulla on samanlainen tilanne tuon yksinäisyyden suhteen. Ystäviä on, mutta en ole tarpeeksi kiinnostava seuraksi esim. vappuna tai juhannuksena. Iän myötä olen toki huomannut, että innostava ja kiinnostava ihminen on seurallisempi muiden silmissä ja siinä minulla olisi petrattavaa.
Toisaalta olen pikkuhiljaa kääntämässä tätä ongelmaa jopa voimavaraksi: arvostan entistä enemmän yhtäkin pitkäaikaista kaveriani, koska hän ei ole kilpailuttamassa minua oikeastaan koskaan parempiin kavereihin. Ja tärkeimpänä helpotuksena olen kokenut sen, että lopetin asiasta stressaamisen. Voisin melkein ääneen heittää itsestäni vitsiä, että olen tällainen erakko :) Jos yksinäisyyttä ei häpeä, ei siinä myöskään pitäisi silloin olla mitään hävettävää.
Se, että kukaan ei ota minua töihin. Olen tarjoutunut useita kertoja jopa ilmaiseksi töihin (harjoittelijaksi), mutta en vaan kelpaa. Ja kun ei ole töitä, niin ei ole myöskään rahaa tehdä mitään. Vapaa-aikaa kyllä riittää, mutta mitäpä iloa siitäkään on, kun ei ole rahaa tehdä mitään erityisen hauskaa. Perheen perustaminenkin olisi täysin järjetön ajatus tällaisessa tilanteessa, ja kohta alan olla niin vanha, että voin unohtaa koko ajatuksen omista lapsista loppuiäkseni.