Esteettömyystodistuksessa miehellä toinen avioliitto
Olemme alle kolmekymppisiä ja olleet yhdessä yli neljä vuotta. Tarkoitis oli mennä heinäkuussa naimisiin ja kutsukortitkin on jo lähetetty. Haimme yhdessä esteettömyystodistusta ja paperi tuli tänään postitse. Miehelle tuleva avioliitto on merkattu toiseksi, eikä hän ole sanonut halaistua sanaakaan olleensa aikaisemmin naimisissa. Kun kysyin, mitä ihmettä niin mies vain hymisi vaivaantuneesti ja yritti vältellä koko kysymystä. Lopulta kertoi, että on ollut aikaisemmin naimisissa, muttei ruvennut sen enmpää asiasta kertomaan ja ärähti, kun jatkoin utelujani.
.
Ole hyvin loukkaantunut miehen käytöksestä ja salailusta. Tuon perusteella aloin myös miettiä, onko jotakin muuta, mitä mies on jättänyt kertomatta. Tekisi mieli huutaa aikalisä ja perua häät. Kuvittelin, että kyseessä olisi ensimmäinen avioliitto meille molemmille.
.
Ylireagoinko? Ja onko mitään järkevää syytä, miksi hän ei halua puhua siitä?
Kommentit (118)
[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 22:41"]
[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 21:23"]
Joo, menneet on menneitä, mutta avioliitto ei ole mikään pikku juttu. Itse laittaisin suhteen jäähylle ja pitkään miettisin voiko jätkään luottaa ollenkaan.
[/quote]
Ei ole pitkääkään aikaa, kun palstalaiset olivat vahvasti sitä mieltä että huoraaminen menneisyydessä on sellainen pikkujuttu, että ei sillä kannata miehen päätä vaivata... Mihinkäs ne menneet ovat menneitä -tyypit nyt ovat kadonneet?
[/quote]
Ottakaa tytöt tuon ketjun ohjeista osviittaa miten neuvoa ap:tä :-P
http://www.vauva.fi/keskustelu/4429818/ketju/menneisyyden_salaaminen
Itse en edes menisi ainakaan tässä elämäntilanteessa eronneen kanssa naimisiin.
Miten tyhmä se mies oikein on, kun luuli ettei tuo tule ilmi!? Jos hänelle avioliitto ei merkkaa mitään muuta kun halua näyttää muille että oli tosissaan sen exän kanssa?
[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 21:31"]
[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 21:27"]
Jos se oli sellainen pikapyrähdys, jota ei itsekään halua muistella. Tätini esim. oli nuoruudessaan 5 päivän pikaliitossa ja hänen lapsilleen tuo selvisi vasta 50 vuotta myöhemmin jostain virkatodistuksesta. Ehkä ei AP:n miehenkään liitto ollut mikään muistamisen arvoinen asia.
[/quote]
Viiden päivän avioliitto ei ole mahdollinen nykyisin, eikä ollut myöskään tätisi nuoruudessa. Oletus että tämä tapahtui Suomessa.
[/quote]
no kyllä on siinä mielessä, että eroa on haettu esim. 5 pv kuluttua liiton solmimisesta. Onpa itselläkin tuommoinen nuoruuden hairahdus, jonka mieluiten pyyhkisin pois, vaan siellä kirjoissa se kulkee hautaan saakka. Minun tapauksessani sulhasella oli teräase piilossa vihkiseremoniassa. Minut oli peloteltu hiljaiseksi, en uskaltanut perua vihkimistä, kun olin naiivisti suostunut menemään naimisiin huijariksi paljastuneen henkilön kanssa. Erohakemus vauhditti ukon virallista maastapoistamista. Maksoin yhdensuuntaisen lentolipun vielä omista rahoistani. Oi niitä aikoja.
[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 21:38"]Onko ulkomaalainen? Mennyt naimisiin sukulaisensa kanssa järjestääkseen tämän Suomeen? Kuten eräs tositeevee-voittaja
[/quote]
Kuka!!??
Kannattaa ensin keskustella miehen kanssa ja repiä irti tieto miksi erosivat jne, voihan olla että kyseessä on miehelle joku todella arka/traumaattinen kokemus jonka hän haluaa jättää menneisyyteen, esim vaimo kuollut/hakannut tms.
Jos kyseessä oli ihan perus avioliitto eikä mitään kommervenkkeja niin häät peruutukseen :)
Mielestäni on suurta kaksinaismoralismia, jos avoliitosta eroamisia ei rinnasteta avioeroon. Ihmisellä voi olla takanaan vaikka 10 parisuhdetta, mutta jos hän ei ole koskaan mennyt virallisesti naimisiin, siviilisääty on sinkku. Sehän on melkein kuin "neitsyt", lol. Papereissa ei näy eroja ja itsestä riippuu, mitä kertoo menneisyydestään tuleville partnereille. Sitten toisella on ollut yksi ainoa suhde ja naimisiin on menty, kun ihminen ottaa parisuhteen vakavasti ja tosissaan. Ja on myöhemmin häpeällisesti "eronnut". Miettikääs tätä!
47: no sellainen voittaja joka oli seuraavana vuonna taas hakemassa uudelleen kisaamaan kun ei muutakaan tekemistä elämässä näytä olevan
[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 23:03"]
Mielestäni on suurta kaksinaismoralismia, jos avoliitosta eroamisia ei rinnasteta avioeroon. Ihmisellä voi olla takanaan vaikka 10 parisuhdetta, mutta jos hän ei ole koskaan mennyt virallisesti naimisiin, siviilisääty on sinkku. Sehän on melkein kuin "neitsyt", lol. Papereissa ei näy eroja ja itsestä riippuu, mitä kertoo menneisyydestään tuleville partnereille. Sitten toisella on ollut yksi ainoa suhde ja naimisiin on menty, kun ihminen ottaa parisuhteen vakavasti ja tosissaan. Ja on myöhemmin häpeällisesti "eronnut". Miettikääs tätä!
[/quote]
No ehkä ne avoliittolaiset tajuavat erota ajoissa, kun huomaavat ettei tule kestämään? Kyllä minulle tulee hirveä myötähäpeä ihmisistä, jotka ovat jopa kolmatta kertaa naimisissa. Nuorin on alle 30v!
Pieleen menneessä avioliitossa ei ole mitään hävettävää. Outoa sen sijaan on tuo kiertely, kaartelu, kertomatta jättäminen. Sinähän et tietäisi asiasta vieläkäään mitään, jos se miehestäsi riippusi. Liian outoa, sillä kyllä avioliitto on liian suuri asia jättää kertomatta. Tulee kyllä epäilemättä mieleen, että mitähän kaikkea muita "pikku juttuja" on jätetty kertomatta.
Aikalisä sanoisin. Sanot miehellesi, että jos ei totuutta historiasta ala tulla niin et voi mennä naimisiin ihmisen kanssa, jota et ilmeisesti tunnekaan vaikka luulit tuntevasi.
[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 21:35"]
[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 21:31"]
[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 21:27"]
Jos se oli sellainen pikapyrähdys, jota ei itsekään halua muistella. Tätini esim. oli nuoruudessaan 5 päivän pikaliitossa ja hänen lapsilleen tuo selvisi vasta 50 vuotta myöhemmin jostain virkatodistuksesta. Ehkä ei AP:n miehenkään liitto ollut mikään muistamisen arvoinen asia.
[/quote]
Viiden päivän avioliitto ei ole mahdollinen nykyisin, eikä ollut myöskään tätisi nuoruudessa. Oletus että tämä tapahtui Suomessa.
[/quote]
Avioliiton voi katsoa olevan ohi siinä vaiheessa, kun eropaperit kiikutetaan käräjäoikeuteen. Mun appi oli aikanaan naimisissa 2 päivääeli vihkiminen ja heti arkena eropaperit eteenpäin. Varsinainen ero tuli toki myöhemmin, mutta koskaan eivät asuneet yhdessä.
[/quote]
Ei se aina ole noin. Mun mies on jo kahdesti jättäny eropaperit, mut molemmilla kerroilla vetäny itse ne takaisin, ekalla viikon kuluttua, toisella parin kuukauden, ja molemmilla kerroilla jatkoimme aviosuhteessamme kuin mitään ei olisi! Mies siis kiristi mua niillä eropapereilla, mut en suostunu kiristettäväks. Omapahan on häpeänsä!
[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 23:16"]
[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 23:03"]
Mielestäni on suurta kaksinaismoralismia, jos avoliitosta eroamisia ei rinnasteta avioeroon. Ihmisellä voi olla takanaan vaikka 10 parisuhdetta, mutta jos hän ei ole koskaan mennyt virallisesti naimisiin, siviilisääty on sinkku. Sehän on melkein kuin "neitsyt", lol. Papereissa ei näy eroja ja itsestä riippuu, mitä kertoo menneisyydestään tuleville partnereille. Sitten toisella on ollut yksi ainoa suhde ja naimisiin on menty, kun ihminen ottaa parisuhteen vakavasti ja tosissaan. Ja on myöhemmin häpeällisesti "eronnut". Miettikääs tätä!
[/quote]
No ehkä ne avoliittolaiset tajuavat erota ajoissa, kun huomaavat ettei tule kestämään? Kyllä minulle tulee hirveä myötähäpeä ihmisistä, jotka ovat jopa kolmatta kertaa naimisissa. Nuorin on alle 30v!
[/quote]
olikos Liz Taylor naimisissa 8 kertaa... facepalm. Tai ei sittenkään, romanttista, miten toiset jaksavat aina vaan uskoa ikuiseen rakkauteen. Ja aina yhtä tosissaan. Toiset ne vaan varmistelevat koko elämänsä. :)
[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 23:24"][quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 21:35"]
[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 21:31"]
[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 21:27"]
Jos se oli sellainen pikapyrähdys, jota ei itsekään halua muistella. Tätini esim. oli nuoruudessaan 5 päivän pikaliitossa ja hänen lapsilleen tuo selvisi vasta 50 vuotta myöhemmin jostain virkatodistuksesta. Ehkä ei AP:n miehenkään liitto ollut mikään muistamisen arvoinen asia.
[/quote]
Viiden päivän avioliitto ei ole mahdollinen nykyisin, eikä ollut myöskään tätisi nuoruudessa. Oletus että tämä tapahtui Suomessa.
[/quote]
Avioliiton voi katsoa olevan ohi siinä vaiheessa, kun eropaperit kiikutetaan käräjäoikeuteen. Mun appi oli aikanaan naimisissa 2 päivääeli vihkiminen ja heti arkena eropaperit eteenpäin. Varsinainen ero tuli toki myöhemmin, mutta koskaan eivät asuneet yhdessä.
[/quote]
Ei se aina ole noin. Mun mies on jo kahdesti jättäny eropaperit, mut molemmilla kerroilla vetäny itse ne takaisin, ekalla viikon kuluttua, toisella parin kuukauden, ja molemmilla kerroilla jatkoimme aviosuhteessamme kuin mitään ei olisi! Mies siis kiristi mua niillä eropapereilla, mut en suostunu kiristettäväks. Omapahan on häpeänsä!
[/quote]
Siis miten kiristi?
Mies on ihan suomalainen. Hän on isätön lapsi, joka on muuttanut kauemmas pieneltä kotipaikkakunnalta. Hänen äitiänsä olen nähnyt ehkä n. 2-3 kertaa vuodessa muutaman päivän ajan. Kamalasti emme ole olleet yhteyksissä.
Eilen illalla mies alkoi nujakan jälkeen sepustaa, kun sanoin, että en halua naimisiin ennen kuin kertoo, mikä juttu tässä on taustalla, koska minusta minulle kuuluu tietää totuus siitä, mihin aikaisempi avioliitto on loppunut.
Ex-vaimo oli vanhalta paikkakunnalta jonkinmoinen ihastus, joka tuli raskaaksi. Mies ei halunut, että lapsi joutuu isättömäksi ja muutenkin oltaisiin katsottu kieroon, joten menivät naimisiin. Raskaus meni kuitenkin kesken pian vihkimisen jälkeen. Yrittivät jatkaa yhdessä, muttei toiminut niin mies päätti hakea avioeroa. Sen jälkeen kuulemma valehdellut ympäriinsä hänestä mm. että hakkasi naista. Menetti kuulemma vanhat kaverinsa, kun kaikki uskoivat tätä naista ja koko kylä juoruili.
Hän ei halua kuulemma enää puhua tuosta tapauksesta eikä muistella sitä. Toisaalta hävettää, että aloin jankata asiasta, kun vaikuttaa olevan erittäin kipeä asia, enkä yhtään ihmettelekään. Pitäisikö silti soittaa äidille jossakin välissä ja kysyä hänen versionsa? Ap
"Sen jälkeen kuulemma valehdellut ympäriinsä hänestä mm. että hakkasi naista". jUST.NÄINHÄN NE NAISET KEKSII OMASTA PÄÄSTÄÄN NÄÄ HAKKAAMISJUTUT. jätkä paljastui vaimonhakkaajaksi,ole onnellinen etä paljastui ennen papin aamenta! Säästyit vuosien perhehelvetiltä!Oikeesti tuommoisesta kunnianloukkauksesta joutuisi korvauksiin ja saisi rikosrekisterin jos levittäisi valheita hakkaavasta eksästä ilman syytä. Ei kai kukaan antaisi itsestän tommosia juttuja levitä ilman syytä! jÄTÄ SE HETI.
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 06:24"]
[quote author="Vierailija" time="09.04.2015 klo 21:59"]Nyt tuli jotain. Sanoi, että ex-vaimo oli hullu ja levitti hänestä valheita. Hän ei halua puhua asiasta "nyt". . Mies lähetti hakemuksen mutta kun allekirjoitimme sen, ei hän ollut merkinnyt mitään aikaisemmista avioliitoista. . Äidin tunnen. Jos mies ei kerro niin pitää varmaan soittaa hänelle. Ap [/quote] En kyllä pystyisi jatkamaan. Ap, kaikkea hyvää sinulle. Ihan kamala tilanne. Tosin itselle kävi vielä kammottavammin... Mies olikin naimisissa. Oltiin kolme vuotta oltu yhdessä, asuttu 2 vuotta saman katon alla. Puhuttiin moneen kertaan naimisiinmenosta ja perheen perustamisesta, kunnes yksi kaunis päivä mies kertoi. "Ei olla vaan jaksettu erota." Just, se paperien täyttäminen kun on niiiiin hirveä vaiva, ettei edes minun takiani siihen mennessä ollut viitsinyt sitä hoitaa. Siinä kohtaa oli ollut 4 vuotta aikaa niin ei vain kumpikaan ollut "viitsinyt". Mies sai lähteä aikalailla samantien.
[/quote]
Ei vaan jaksettu erota... Ei hitto mitä idiootteja! Itselle jos sattuis tuollaista, toinen vaikka sairastuis vakavasti, niin sanottais, että lähiomainen on tää Maija Meikäläinen. Maija M sais kaikki tiedot ja perisi esmes kuolemantapauksessa omaisuuden. Ihmiset on niin hemmetin veteliä.
Kyllä häiden perumisen pitää perustua usempaan kuin yhteen asiaan vaikka tuo olikin aika omituinen veto. Siis tuossa tuli esiin, että miehesi ei osaa kuin mutista. Jos ette pysty kommunikoimaan edes tusta järkevästi, niin eipä ole hyvä. Jos se muuten osaa puhua, niin ajattelisin kokonaisuutta, ennen peruja. Anna asian hautua pari päivää.
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 14:11"]
"Sen jälkeen kuulemma valehdellut ympäriinsä hänestä mm. että hakkasi naista". jUST.NÄINHÄN NE NAISET KEKSII OMASTA PÄÄSTÄÄN NÄÄ HAKKAAMISJUTUT. jätkä paljastui vaimonhakkaajaksi,ole onnellinen etä paljastui ennen papin aamenta! Säästyit vuosien perhehelvetiltä!Oikeesti tuommoisesta kunnianloukkauksesta joutuisi korvauksiin ja saisi rikosrekisterin jos levittäisi valheita hakkaavasta eksästä ilman syytä. Ei kai kukaan antaisi itsestän tommosia juttuja levitä ilman syytä! jÄTÄ SE HETI.
[/quote]
Ei saa syytettä kunnianloukkauksesta, jos ei tee rikosilmoitusta. Kyllä tuollaisia naisia oikeasti on.
[quote author="Vierailija" time="10.04.2015 klo 13:59"]
Mies on ihan suomalainen. Hän on isätön lapsi, joka on muuttanut kauemmas pieneltä kotipaikkakunnalta. Hänen äitiänsä olen nähnyt ehkä n. 2-3 kertaa vuodessa muutaman päivän ajan. Kamalasti emme ole olleet yhteyksissä.
Eilen illalla mies alkoi nujakan jälkeen sepustaa, kun sanoin, että en halua naimisiin ennen kuin kertoo, mikä juttu tässä on taustalla, koska minusta minulle kuuluu tietää totuus siitä, mihin aikaisempi avioliitto on loppunut.
Ex-vaimo oli vanhalta paikkakunnalta jonkinmoinen ihastus, joka tuli raskaaksi. Mies ei halunut, että lapsi joutuu isättömäksi ja muutenkin oltaisiin katsottu kieroon, joten menivät naimisiin. Raskaus meni kuitenkin kesken pian vihkimisen jälkeen. Yrittivät jatkaa yhdessä, muttei toiminut niin mies päätti hakea avioeroa. Sen jälkeen kuulemma valehdellut ympäriinsä hänestä mm. että hakkasi naista. Menetti kuulemma vanhat kaverinsa, kun kaikki uskoivat tätä naista ja koko kylä juoruili.
Hän ei halua kuulemma enää puhua tuosta tapauksesta eikä muistella sitä. Toisaalta hävettää, että aloin jankata asiasta, kun vaikuttaa olevan erittäin kipeä asia, enkä yhtään ihmettelekään. Pitäisikö silti soittaa äidille jossakin välissä ja kysyä hänen versionsa? Ap
[/quote]
Jos tuossa on mitään perää, mieti nyt tosissasi. Mies olisi voinut kertoa asiasta ja nyt kun pakotettuna kertoo, saat liudan sepustuksia, joita et usko itsekään, vaan haluaisit varmistaa äidille.
Jos ei osaa selvittää asiaa kuin valheilla, joita sinäkin epäilet siinä mittakaavassa, että haluat kysyä varmistusta... Annoit mahdollisuuden olla rehellinen ja hän hyödynsi luottamustasi puhumalla paskaa. Jos ei osaa kertoa asiaa niinkuin se on ja haluat silti naimisiin, elämäsi on sinun ja saat itse päättää mitä tyhmiä ratkaisuja teet.