En pysty hyväksymään rumuuttani

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 20:22"]Minäpä ymmärrän sinua ap täysin. Itsellä sama, eikä asiaa auta yhtään nämä sisäisen kauneuden ylistäjät. Ihan kun tässä ei tajuttaisi ettei se lopullinen onni ole ulkonäöstä kiinni. Aika moni asia kuitenkin olisi helpompaa jos olisi edes normaalin näköinen, että voisi sitten meikillä sun muilla laittautua jos siltä tuntuu.
[/quote]

Komppaan! Enää en edes kuvittele, että saisin parisuhteen, perheen ja lapsia, vaikka joskus niistä haaveilin. En edes tiedä, kuinka usein minulle on kerrottu, että olen liian ruma. Minun persoonaan on ihastuttu netissä, mutta livetreffit ja ulkonäkö ovat tappaneet kiinnostuksen. Pitkään netissä tuntemani mies on jopa itkenyt tavattuamme irl. (Hän oli niin pettynyt, että niin mukava ja hälle sopiva nainen oli ulkoisesti niin kauhea.)
..
Olen jo hyväksynyt rumuuteni ja sen, että elän loppuelämäni yksin. Mutta en tiedä, miten suhtautua näihin sisin-on-tärkein-juttuihin - ne tuntuu jopa julmilta kaiken koetun jälkeen. Eikö olisi reilumpaa myöntää, että ihmisten välisessä kanssakäymisessä ulkonäöllä on merkitystä?

Munki on helppo puhuu miehille netissä. Mua kehutaan mukavaks, avoimeks ja hauskaks. Mut sitku pitäs kuva lähettää..siihen se jääki... monesti toivon että isäni ois joku muu tai oisin perinny piirteet äitiltä enkä iskältä :( en ymmärrä miten isäni on niin ruma ku hänen vanhempasa, veljensä ym ei ole. Ja ois helpompaa hyväksyy oma rumuutensa jos siskotki ois..mut ei..oon iskän lisäks ainut ruma... vittu... :/

Hoikka nainen saa olla jopa kasvoista ruma - miehet tykkää silti. Laihduta ap, laihduta.

Minäkin kuulun rumien kerhoon. nou kän duu :(

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 19:50"]

Olen sitä mieltä, että lähes kestä tahansa voi saada ulkoisesti kauniin. Jos sulla on treenattu kroppa, nätti kampaus, tyylikkäät vaatteet ja kasvoissa taidokas meikki, varmasti olet, ellei kaunis, niin ainakin viehättävä. Veikkaan, että vika on jossain muualla kuin sun kasvonpiirteissäsi.

[/quote] Tämä on kyllä valitettavasti aivan väärä oletus. Vaikka kuinka olisi "kaikki muu" kohdallaan ja kasvot eivät, ei ihminen vain ole kokonaisvaltaisesti kaunis tai viehättävä. Korkeintaan kasvoja lukuunottamatta nätti. Monesti itse asiassa se jyrkkä kontrasti muun olemuksen ja kasvojen välillä (suuntaan tai toiseen!) vain korostaa niitä puutteita siinä vähemmän hyvässä osassa. En tällä toki tarkoita sitä että rumana itseään pitävän ei kannattaisi panostaa huoliteltuun olemukseen.

Ap, uskon että sullekin löytyy vielä hyvä kumppani. Jopa yksi mun suosikki-ihmisistäni on valinnut puolisokseen henkilön, joka ei ole ns. kaunis (epäsymmetriset kasvot) eli varmaankin toivoa on.

Nettitreffeillä ulkonäkö on minusta ylikorostunut. Yritä muita keinoja!

Oletko muuten koskaan käynyt todella ammattitaitoisella meikkaajalla? Käy vaikka johonki juhliin - nostaa todella itsetuntoa!

Olisin mieluummin ruma ulkoisesti kuin sisäisesti.

Mutta lohduttautukaa sillä että aina löytyy teitä rumempia! Esim. En usko että kukaan teistä voi olla yhtä ruma ku mä :D tiiättekö sen "maailman rumimman" naisen? Mun mielestä sekin on mua kauniimpi..sillä on sentään kapee nenä jne..ei ees kovin ruma.

Itse olen aikalailla kaunis ihminen. Hoikka tiimalasivartalo, D-kupin rinnat, kauniin siniset silmät, pitkät vaaleat hiukset, täyteläiset huulet, sileä iho. Eikä elämä ole silti yhtään helpompaa. Olen nuori opettaja, ja työpaikallani joka ikinen nainen on minulle töykeä, juoruilee minusta selän takana ja vähättelee/aliarvioi taitojani ja työkykyäni ulkonäköni perusteella. Hormonihuuruisiin oppilaisiin on hyvin vaikea saada otetta, kun puhuteltaessa he eivät saa silmiään irti tisseistäni. Ja ei - en pukeudu provosoivasti, vaan ihan tavallisiin ammattiini sopiviin vaatteisiin. Syksyllä sain taistella useat kerrat, ja lopulta uhkailla rikosilmoituksella, erään ulkomaalaistaustaisen oppilaan kanssa, joka oli ottanut tavaksi läpsäytellä minua perseelle ja yllyttää muitakin siihen. Tästä on muodostunut jo suuri työintoa alentava tekijä ja olen yrittänyt puhua siitä rehtorin ja muun henkilökunnan kanssa, mutta kukaan ei tunnu ottavan minua vakavasti. Kukaan, edes naispuoliset työntekijät, eivät käsitä kuinka loukkaavalta tuollainen käytös tuntuu. Erityisesti työssä, jossa minulla pitäisi olla auktoriteettia. Useamman kerran olen joutunut lukittautumaan välitunniksi vessaan rauhoittumaan ja kokoamaan itseäni jonkun typerän tempauksen jäljiltä. Tuntuu, että yleisesti minun ajatellaan vain näyttävän hyvältä luokkakuvassa, siinä se. Mielipiteitä, tunteita ja taitoja minulla ei mitenkään voi olla.

Eli ei "kauniinkaan" elämä sen helpompaa ole, vaan omat vaikeutensa meilläkin on. Varsinkin, jos tahtoo elämältään muutakin kuin olla joku Instagram-julkku. Joskus antaisin mitä tahansa näyttääkseni edes vähän samalta kuin nelikymppiset raitapaidalliset ja polkkatukkaiset kollegani. 

Minä olen kaunis nainen, ja näin kolmekymppisenä edelleen sinkku (ja neitsyt). Hyvä ulkonäkö ei todellakaan tuo onnea. Meillä kaikilla on omat taistelumme.

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 21:35"]

Itse olen aikalailla kaunis ihminen. Hoikka tiimalasivartalo, D-kupin rinnat, kauniin siniset silmät, pitkät vaaleat hiukset...

...antaisin mitä tahansa näyttääkseni edes vähän samalta kuin nelikymppiset raitapaidalliset ja polkkatukkaiset kollegani. 

[/quote]

No hommaa nyt alkuun se raitapaita ja polkkatukka.

Jumala on luonut ihmiset omaksi kuvakseen,kaikki erinäköisiksi yksilöiksi.

Sinulla on varmasti paljon hyviä lahjoja joita muilla ihmisillä ei taas ole.Joku silmiinpistävän kaunis nainen ei välttämättä ole niissä
asioissa lahjakas missä sä olet.
Ja voi mielessään ihailla sinua
juuri sellaisena kuin olet.

Se mitä meiltä omasta mielestä puuttuu ihailemme yleensä toisessa ihmisessä. Eikö vain.

Mä ihailin sinun kirjoitustaitoasi ja sitä miten taitavasti kuvailit ongelmaasi.

Olet hyvä ihminen ja varmasti löydät miehen,jonka Jumala on sinulle tarkoittanut. Kaikkea hyvää sinulle!

Olin nuorena ihan nätti, n.35:ksi asti. Innokkaampia sai potkiskella kaiemmaksi. Useamman lapsen ja isojen menetysten myötä (itkin naamani tärviölle), noh... se meni.

Olen eronnut (nuoren naisen takia jätetty), 45, kulahtanut ja täytyy sanoa että vienti ei ole kummoista. Vaikka olisin kuinka iloinen ja kiva, se ei tällä ulkonäöllä auta.

Tunnen tuskasi. Siis ihan oikeasti tunnen. Minulla on kaksi sikoa, jotka ovat perineet äitini upeat ja kauniit kasvonpiirteet. Kapean nenän, korkeat poskipäät, täyteläiset huulet ja surehkot silmät.

Mutta minä... olen kaikkea muuta kuin kaunis. En tiedä miksen minä perinyt samaa kauneutta. Jos kerran jumala olet olemassa, miksi et luonut minustakaan kaunista? Miksi olet niin epäreilu? Minulla on melkein itkukurkussa kun siskoni saavat kehuja ulkonäöstään sukulaisten ja kavereiden keskuudessa ja minua ei edes vilkaistakkaan. Elämä on niin epäreilua

pahinta on kun ei ikinä halua mennä mihinkään selfiekuviin (ne on pahimpia, kun ottaan läheltä) enkä ikinä ottais ittestäni namakuvaa...   + en haluu jutella kenenkään kanssa skypessä naamani takia....

VOI VITTU KUN VITUTAA!

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 21:35"]

Itse olen aikalailla kaunis ihminen. Hoikka tiimalasivartalo, D-kupin rinnat, kauniin siniset silmät, pitkät vaaleat hiukset, täyteläiset huulet, sileä iho. Eikä elämä ole silti yhtään helpompaa. Olen nuori opettaja, ja työpaikallani joka ikinen nainen on minulle töykeä, juoruilee minusta selän takana ja vähättelee/aliarvioi taitojani ja työkykyäni ulkonäköni perusteella. Hormonihuuruisiin oppilaisiin on hyvin vaikea saada otetta, kun puhuteltaessa he eivät saa silmiään irti tisseistäni. Ja ei - en pukeudu provosoivasti, vaan ihan tavallisiin ammattiini sopiviin vaatteisiin. Syksyllä sain taistella useat kerrat, ja lopulta uhkailla rikosilmoituksella, erään ulkomaalaistaustaisen oppilaan kanssa, joka oli ottanut tavaksi läpsäytellä minua perseelle ja yllyttää muitakin siihen. Tästä on muodostunut jo suuri työintoa alentava tekijä ja olen yrittänyt puhua siitä rehtorin ja muun henkilökunnan kanssa, mutta kukaan ei tunnu ottavan minua vakavasti. Kukaan, edes naispuoliset työntekijät, eivät käsitä kuinka loukkaavalta tuollainen käytös tuntuu. Erityisesti työssä, jossa minulla pitäisi olla auktoriteettia. Useamman kerran olen joutunut lukittautumaan välitunniksi vessaan rauhoittumaan ja kokoamaan itseäni jonkun typerän tempauksen jäljiltä. Tuntuu, että yleisesti minun ajatellaan vain näyttävän hyvältä luokkakuvassa, siinä se. Mielipiteitä, tunteita ja taitoja minulla ei mitenkään voi olla.

Eli ei "kauniinkaan" elämä sen helpompaa ole, vaan omat vaikeutensa meilläkin on. Varsinkin, jos tahtoo elämältään muutakin kuin olla joku Instagram-julkku. Joskus antaisin mitä tahansa näyttääkseni edes vähän samalta kuin nelikymppiset raitapaidalliset ja polkkatukkaiset kollegani. 

[/quote]

Kannattaisi sitten ehkä kokeilla sitä raitapaitaa ja polkkatukkaa? Jos minun ongelma olisi tuon suuntainen ja hoituisi noin halvoilla kikoilla niin ai että olisin tyytyväinen. Mutta näitä karskeja kasvoja ei saisi varmasti edes kovalla rahalla kauniiksi ja kuten joku aiemmin totesi, vaikka kuinka olisi hiukset, vaatteet ym  muu kokonaisuus huoliteltu, niin tällaiset piirteet silti tekevät ei-viehättävän.

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 21:35"]Eli ei "kauniinkaan" elämä sen helpompaa ole, vaan omat vaikeutensa meilläkin on. Varsinkin, jos tahtoo elämältään muutakin kuin olla joku Instagram-julkku.  [/quote]

Allekirjoitan tämä täysin. Pidän itseäni nättinä ihmisenä ja olen tätä useasti kuullutkin, onhan se kivaa olla nätti siinä mielessä että esim. vaatteita on mukava ostaa, meikkaaminen on kivaa, itsestä haluaa pitää huolta kropasta ja kehosta. Valokuvissa ei kovin usein epäonnistu, ihmiset usein kehuu ja miehenikin ihastui minuun ulkoisen olemuksen perusteella - ensin. Huomio myös tavallaan ruokkii itsetuntoa.

Sitten se ihana kääntöpuoli, olen ammatissa jossa kauneus ei ole mitenkään ihailtavaa. Ammattitaitoani epäillään koska näytän tältä, muutama asiakas jää aina tuijottamaan mikä häiritsee omaa työntekoani. Ulkomailla en ikinä  saa olla rauhassa, vaan aina minulle huudellaan. Monet ovat kateellisia, haukkuvat ja arvostelevat , sekä todella moni pitää myös minua tyhmänä. Muutama ystävä on kaikonnut katellisuuden vuoksi, ystävä josta en tosiaan olisi luopunut. Inhoan välillä sitä huomiota jota saan! Haluaisin vain olla rauhassa ja sulautua joukkoon.

Kaikella on puolensa.

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 22:07"][quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 21:35"]Eli ei "kauniinkaan" elämä sen helpompaa ole, vaan omat vaikeutensa meilläkin on. Varsinkin, jos tahtoo elämältään muutakin kuin olla joku Instagram-julkku.  [/quote]

Allekirjoitan tämä täysin. Pidän itseäni nättinä ihmisenä ja olen tätä useasti kuullutkin, onhan se kivaa olla nätti siinä mielessä että esim. vaatteita on mukava ostaa, meikkaaminen on kivaa, itsestä haluaa pitää huolta kropasta ja kehosta. Valokuvissa ei kovin usein epäonnistu, ihmiset usein kehuu ja miehenikin ihastui minuun ulkoisen olemuksen perusteella - ensin. Huomio myös tavallaan ruokkii itsetuntoa.

Sitten se ihana kääntöpuoli, olen ammatissa jossa kauneus ei ole mitenkään ihailtavaa. Ammattitaitoani epäillään koska näytän tältä, muutama asiakas jää aina tuijottamaan mikä häiritsee omaa työntekoani. Ulkomailla en ikinä  saa olla rauhassa, vaan aina minulle huudellaan. Monet ovat kateellisia, haukkuvat ja arvostelevat , sekä todella moni pitää myös minua tyhmänä. Muutama ystävä on kaikonnut katellisuuden vuoksi, ystävä josta en tosiaan olisi luopunut. Inhoan välillä sitä huomiota jota saan! Haluaisin vain olla rauhassa ja sulautua joukkoon.

Kaikella on puolensa.
[/quote]

odotahan kun vanhenet ja oikeasti koet, mitä on olla näkymätön.

Ootteko koskaan kattonu noita Nätti nakuna tai Tuhkimotarinoita-ohjelmia? Ihan tavallisen näköisiä naisia, mutta yleensä itsetunto nollassa. Jokaisessa on jotain kaunista, tai ainakin vähemmän rumaa. Itseluottamus on SE JUTTU. VAikka olis minkä näköinen, mutta kun kantaa itsensä itsevarmasti ja rennosti niin se lisää viehättävyyttä heti 50%.

Itse katsoin noita ohjelmia joskus putkeen, kun itseluottamus naisena oli ihan nollassa. Päätin laihduttaa (vieläkin on ylipainoa, muttei enää niin paljoa), rupesin liikkumaan ja pikku hiljaa itsetuntoni on vahvistunut, kun olen huomannut, että en ole enää tuon läskivuoren vanki. Olen tietoisesti harjoitellut itsevarmaa kävelytyyliä ja hyvää ryhtiä, kun aikaisemmin olin kävelevä anteeksipyyntö.

Lisäksi olen käynyt värianalyysissä ja saanut pukeutumis- ja meikkiopastusta ja käyn kampaajalla. Olen harjoitellut korostamaan silmiäni ja kulmiani, sillä ne nyt ovat parasta naamassani. Meikillä saa aikaan ihan tosi pajon! Olen hommannut hyvät muotoilevat alusvaatteet ja itseäni pukevia vaatteita. Ja kun ruokavalioni on järkevä nykyään, niin järkyttävä aknenikin on rauhoittunut. Olen ollut todellinen pitsanaama.

Aikaisemmin pukeuduin värittömiin rytkyihin ja ajattelin aina, ettei mulla ole varaa ostaa itselleni mitään. Kirppareilta ostan kyllä nykyäänkin enimmäkseen vaatteeni, kun olen aika köyhä.  Mulle on ollut suurin oivallus tajuta se, että minua ei kukaan muu nosta tuosta suosta, jos en itse tee sitä. Oikein klassisesti olen muuttanut asennetta itseäni kohtaan. Ei mun tarvi olla täydellinen, mutta kaikki, mitä panostan itseeni on plussaa. Joka ilta kiitän itseäni, että taas mentiin yks päivä vähän paremmin kuin eilinen.

Harvat miessuhteet, joita minulla on ollut, ovat olleet aika paskoja: hyväksikäyttäjiä ja välinpitämättömiä. Jotenkin, kun katson taakseni, niin nuo miehet ovat olleet kuin peili mulle. Olen pitänyt itseäni juuri heidän kohtelunsa arvoisena.

Nyt olen reilut kaksi vuotta vetänyt tätä "Projekti Minää", enkä oikeastaan ole ollut edes kovasti haku päällä. Ja NYT on pientä säpinää ilmassa todella kivan miehen kanssa! Jotenkin olen tässä nyt aika rennolla fiiliksellä. Kivaa, jos tästä tulee jotain. Jos ei niin, sitten ei.

Stemppiä Ap:lle. Jos minä, ex-läski, murheellinen pällinaama olen pystynyt tähän niin varmasti sinäkin. Pienillä askelilla o/

[quote author="Vierailija" time="01.04.2015 klo 21:35"]

Itse olen aikalailla kaunis ihminen. Hoikka tiimalasivartalo, D-kupin rinnat, kauniin siniset silmät, pitkät vaaleat hiukset, täyteläiset huulet, sileä iho. Eikä elämä ole silti yhtään helpompaa. Olen nuori opettaja, ja työpaikallani joka ikinen nainen on minulle töykeä, juoruilee minusta selän takana ja vähättelee/aliarvioi taitojani ja työkykyäni ulkonäköni perusteella. Hormonihuuruisiin oppilaisiin on hyvin vaikea saada otetta, kun puhuteltaessa he eivät saa silmiään irti tisseistäni. Ja ei - en pukeudu provosoivasti, vaan ihan tavallisiin ammattiini sopiviin vaatteisiin. Syksyllä sain taistella useat kerrat, ja lopulta uhkailla rikosilmoituksella, erään ulkomaalaistaustaisen oppilaan kanssa, joka oli ottanut tavaksi läpsäytellä minua perseelle ja yllyttää muitakin siihen. Tästä on muodostunut jo suuri työintoa alentava tekijä ja olen yrittänyt puhua siitä rehtorin ja muun henkilökunnan kanssa, mutta kukaan ei tunnu ottavan minua vakavasti. Kukaan, edes naispuoliset työntekijät, eivät käsitä kuinka loukkaavalta tuollainen käytös tuntuu. Erityisesti työssä, jossa minulla pitäisi olla auktoriteettia. Useamman kerran olen joutunut lukittautumaan välitunniksi vessaan rauhoittumaan ja kokoamaan itseäni jonkun typerän tempauksen jäljiltä. Tuntuu, että yleisesti minun ajatellaan vain näyttävän hyvältä luokkakuvassa, siinä se. Mielipiteitä, tunteita ja taitoja minulla ei mitenkään voi olla.

Eli ei "kauniinkaan" elämä sen helpompaa ole, vaan omat vaikeutensa meilläkin on. Varsinkin, jos tahtoo elämältään muutakin kuin olla joku Instagram-julkku. Joskus antaisin mitä tahansa näyttääkseni edes vähän samalta kuin nelikymppiset raitapaidalliset ja polkkatukkaiset kollegani. 

[/quote]

Mites olis jos nyt ensi alkuun vaikka leikkauttaisit ja värjäyttäisit itsellesi  ruskean polkkatukan ja pukisit raitapaidan päällesi. Vai ovatko ne "pitkät vaaleat hiukset" jonkinlainen luonnonvoima, jota vastaan ei voi taistella...? :/