Onko vastikkeellinen työttömysetuus ihan nounou ajatus?
Itse en ihan ymmärrä, että miksi korvausta vastaan ei voisi velvoittaa tekemään vaikka jotain yleishyödyllistä mummojen ulkoilutusta vaan miksi korvaus pitää saada tekemättä mitään?
En halua riitaa, haluaisin vaan tietää miksi näin pitää olla.
Kommentit (394)
Vierailija kirjoitti:
Ei kermaperseiltä voi työntekoa vaatia.
Riisto kapitalistit ei osaa muuta kuin vaatia antamatta mitään takaisin. Mikä kapina siittä syntyisi jos yrittäjät pakotettaisiin antamaan työpanos ilman korvausta yhteiskunnalle
Jos on töitä, niin sitten on työpaikka ja siitä työstä maksetaan palkkaa. Ei ole valtion tehtävä kehitellä orjatyöpaikkoja ja vääristää markkinoita.
Vierailija kirjoitti:
Vuonna 1989 olin kesämestarina kaupungin rakennustyömaalla. Siellä oli noita 9 euron päivä-miehiä. (toki joku markkasumma silloin)
En edes käsittänyt, mitä sellaiset ovat. Vastaava mestari sanoi, ettei niillä kehtaa paljoa teettää, kun eivät saa palkkaa.
Sitten työmaalla oli kesätöissä normaalia palkkaa saavia hyvin laiskoja nuoria. Eivät tehneet käytännössä mitään. Lähinnä vahinkoa. Olivat kaupungin viranhaltioiden lapsia.
Esim varastivat korjauksen kohteen olevan koulun lukitusta (mursivat lukon) pakastimesta kaikki jäätelöt. Yhden käskin siivota väestönsuojan varapoistumistien edustan. Sanoi, ettei tee noin likaista hommaa.
Olin itse myös vuosikymmeniä sitten kesätöissä paikassa, jossa oli meitä tavisnuoria ja noita viranhaltijoiden lapsia. Itselleni kuului työtehtäviin lopussa kirjoittaa noille laiskureille työtodistuksia - kaikki kohdat kiitettäviä. Kyllä veetutti, kun lähinnä istuivat pöydän kulmalla juoruamassa ja häiritsemässä meidän muiden töitä. Oli heidänkin joukossaan ihan hyviä tyyppejä, mutta samanlainen työtodistus kirjoitettiin laiskureille ja niille, jotka töitä tekivät. Toki itsekin sain hyvät arvostelut, mutta omilla ansioilla, en vanhempien meriiteillä.
Itse en ymmärrä miksi kenenkään pitäisi tehdä ilman palkkaa rahanarvoista työtä ja hakea sitten toimeentulo jostain Kelasta. En ymmärrä myöskään ihmisiä jotka eivät tajua tuollaisen systeemin vääristävän koko työelämää, jolloin se kääntyy lopulta myös palkkatöissä olevia vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Firmoilla on yhteiskuntavastuu palkata työntekijöitä ja siten luoda sekä ylläpitää infraa ja hyvinvointia.
Jos olisi toimivat hoksottimet niin tajuaisi jo ko. termistä "työttömyysetuus(/korvaus)", että kyseessä on yhteiskunnan puolelta tapahtunut epäonnistuminen työllistää työikäinen ja työhaluinen (työtön) henkilö.
Tästä syystä ja tällä perusteella yhteiskunta sitten maksaa työttömälle korvauksen, joko menisi jakeluun?
Vierailija kirjoitti:
Itse en ymmärrä miksi kenenkään pitäisi tehdä ilman palkkaa rahanarvoista työtä ja hakea sitten toimeentulo jostain Kelasta. En ymmärrä myöskään ihmisiä jotka eivät tajua tuollaisen systeemin vääristävän koko työelämää, jolloin se kääntyy lopulta myös palkkatöissä olevia vastaan.
Itse en ymmärrä miksi ihmisille annetaan paljon rahaa tekemättä mitään ja samalla verovaroja käytetään lisäksi julkisenpuolen työpaikkojen rahoittamiseen joita nämä työttömät voisivat tehdä. Vain yksityinen puoli voi tuoda rahaa tähän yhteiskuntaan. Ihmisiä pitäisi kannustaa yrittäjäksi, mutta suomessa on niin kallis julkinenpuoli jota yritysten tuloksesta kustannetaan, niin vaikeaa on saada kannattavaa pienyritystä. Jos julkisen menot saataisiin alas voitaisiin yritysverotusta samoin kuin palkkaverotusta keventää. Tämä palvelisi yhteiskuntaa.
"Vastikkeellinen työttömyysetuus" (kiertoilmaus, termikikkailu, oksymoroni, sula mahdottomuus) = palkka.
Tarkoittanet todellisuudessa "vastikkeellinen työllisyysetuus" = palkka, mutta tajunnee jo ap:kin idiotismin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ymmärrä miksi kenenkään pitäisi tehdä ilman palkkaa rahanarvoista työtä ja hakea sitten toimeentulo jostain Kelasta. En ymmärrä myöskään ihmisiä jotka eivät tajua tuollaisen systeemin vääristävän koko työelämää, jolloin se kääntyy lopulta myös palkkatöissä olevia vastaan.
Itse en ymmärrä miksi ihmisille annetaan paljon rahaa tekemättä mitään ja samalla verovaroja käytetään lisäksi julkisenpuolen työpaikkojen rahoittamiseen joita nämä työttömät voisivat tehdä. Vain yksityinen puoli voi tuoda rahaa tähän yhteiskuntaan. Ihmisiä pitäisi kannustaa yrittäjäksi, mutta suomessa on niin kallis julkinenpuoli jota yritysten tuloksesta kustannetaan, niin vaikeaa on saada kannattavaa pienyritystä. Jos julkisen menot saataisiin alas voitaisiin yritysverotusta samoin kuin palkkaverotusta keventää. Tämä palvelisi yhteiskuntaa.
Eli kun laitetaan julkisen puolen työntekijät pihalle ja sen sijaan tekemään työttömät samat hommat korvausta vastaan ilman palkkatyöntekijän oikeuksia ja etuja, niin työttömät katoavat ja raha heidän kaikkien tojmeentuloonsa alkaa kasvaa puussa? Tiedoksesi, että julkisella sektorilla on valtavasti jo nyt työllistettyjä, ihan tavallisissa töissä. Itse olen ollut työllistettynä atk-asiantuntijatehtävissä julkisella sektorilla.

Tarkoitatko, että peruspäiväraha/työmarkkinatuki on "paljon rahaa jonka saa tekemättä mitään"?
540e käteen kuussa on pienen pieni etuus, jolla ei eletä, saati elätetä perhettä. Jotenkin vinksahtanut ajatus, että tuolla summalla pitäisi tehdä jotain vapaaehtoistyötä. Millä rahalla kuljetaan näihin "töihin"? Ja jos tällaisia töitä on jossain olemassa ihan sadoille tuhansille työttömille, niin miksi ei niihin PALKATA työttömiä sitä työtä tekemään?
Ja aina näissä ehdotuksissa tulee esille työtehtävät, jotka työttömälle sopii: mummojen ulkoilutus, risujen raivaus ojista....
Vierailija kirjoitti:
No nimi on sitten ainakin syytä muuttaa muuksi kuin Työttömyysetuudeksi...
Ei pidä muuttaa mitään, tarvittavat termit jo olemassa. Työstä maksetaan palkkaa, työttömyydestä korvausta.
Vierailija kirjoitti:
Vastikkeelinen työttömyysetuus on kiertoilmaisu orjalle. Jos ihminen pannaan pakkotöihin, ois siitä maksettava myös sitten ihan oikeaa palkkaa, eikä mitään työttömyysetuuksia.
Kuulostaa ihan elämäntapatyöttömän ( parasiitin) purkaukselta. Ei pienimuotoinen muutaman tunnin / vk vastikkeellinen toiminta laisinkaan pahaksi olisi ainakaan tulevaa työllistymistä ajatellen. Pitäisihän se kuitenkin yllä valmiuksia työelämään ja jopa suhdeverkkoja mahdollisiin työnantajiin avoinna. Tietysti mukavampaahan se on elämäntapatyöttömän löhötä päivät sohvalla ja yöt kukkua bilettämässä kavereiden kaa, kun ei mitkään vastuut paina ja veronmaksajat moisen loisen elättävät.
Vierailija kirjoitti:
Satoja tuhansia mummojen ulkoiluttajia?
Nykyiset lähihoitajat ehkä sitten olisivat työttömien työnjohtajia?
Tai lähihoitajin palkka samalle 300e/kk tasolle
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastikkeelinen työttömyysetuus on kiertoilmaisu orjalle. Jos ihminen pannaan pakkotöihin, ois siitä maksettava myös sitten ihan oikeaa palkkaa, eikä mitään työttömyysetuuksia.
Kuulostaa ihan elämäntapatyöttömän ( parasiitin) purkaukselta. Ei pienimuotoinen muutaman tunnin / vk vastikkeellinen toiminta laisinkaan pahaksi olisi ainakaan tulevaa työllistymistä ajatellen. Pitäisihän se kuitenkin yllä valmiuksia työelämään ja jopa suhdeverkkoja mahdollisiin työnantajiin avoinna. Tietysti mukavampaahan se on elämäntapatyöttömän löhötä päivät sohvalla ja yöt kukkua bilettämässä kavereiden kaa, kun ei mitkään vastuut paina ja veronmaksajat moisen loisen elättävät.
Jos kuulut palkansaajiin, niin teepä nopea vertaus.
Kun kerran saat palkan(ei korvauksen) työstäsi, voisitko mennä vielä muutamaksi tunniksi viikossa jonnekin tekemään jotain yleishyödyllistä.
Koska saathan kuitenkin rahaa jo muualta, ja varmasti enemmän kuin työttömyysetuus, niin sinulla olisi jopa varaa ajaa muutama kymmenen kilometriä ulkoiluttamaan mummoja. Vain muutamana päivänä viikossa, ei ole vaikeaa. Kumminkin vaan sohvalla makaat työpäiväsi jälkeen, eihän se kuule vetele.
Vierailija kirjoitti:
Työttömyysetuus on jo nyt vastikkeellinen. Se vastike eli edellytys työttömyysetuudelle on työttömyys.
Työntekeminen on samoin vastikkeellista, silloin edellytys on työpaikka, jossa maksetaan työstä palkka.
Lisäksi pitä olla työmarkkinoiden käytettävissä, sulla pitää olla puhelin ja liittymä jonka maksat luonnollisesti itse, vaikka et sitä muuhun tarvitse. Pitää käydä säännöllisesti netin kautta katsomassa mitä pitää tehdä ja raportoida mitä on tehnyt näistä käskyistä, et saa matkustaa....
Tossa muutamia vastikkeita, mitä tällä hetkellä vaaditaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastikkeelinen työttömyysetuus on kiertoilmaisu orjalle. Jos ihminen pannaan pakkotöihin, ois siitä maksettava myös sitten ihan oikeaa palkkaa, eikä mitään työttömyysetuuksia.
Kuulostaa ihan elämäntapatyöttömän ( parasiitin) purkaukselta. Ei pienimuotoinen muutaman tunnin / vk vastikkeellinen toiminta laisinkaan pahaksi olisi ainakaan tulevaa työllistymistä ajatellen. Pitäisihän se kuitenkin yllä valmiuksia työelämään ja jopa suhdeverkkoja mahdollisiin työnantajiin avoinna. Tietysti mukavampaahan se on elämäntapatyöttömän löhötä päivät sohvalla ja yöt kukkua bilettämässä kavereiden kaa, kun ei mitkään vastuut paina ja veronmaksajat moisen loisen elättävät.
Hyväksi on, mutta tehdystä työstä maksetaan palkkaa tehtyjen työtuntien mukaan. Markkinataloudessa orjuuttamatta kannattamattomien ja pärjäämättömien firmojen väistämätön kohtalo on lopulta konkurssi.
Epärehelliset huijaririistofirmat hetipian julkiseen boikottiin ja mustalle listalle "vaikeasti työllistävänä."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ymmärrä miksi kenenkään pitäisi tehdä ilman palkkaa rahanarvoista työtä ja hakea sitten toimeentulo jostain Kelasta. En ymmärrä myöskään ihmisiä jotka eivät tajua tuollaisen systeemin vääristävän koko työelämää, jolloin se kääntyy lopulta myös palkkatöissä olevia vastaan.
Itse en ymmärrä miksi ihmisille annetaan paljon rahaa tekemättä mitään ja samalla verovaroja käytetään lisäksi julkisenpuolen työpaikkojen rahoittamiseen joita nämä työttömät voisivat tehdä. Vain yksityinen puoli voi tuoda rahaa tähän yhteiskuntaan. Ihmisiä pitäisi kannustaa yrittäjäksi, mutta suomessa on niin kallis julkinenpuoli jota yritysten tuloksesta kustannetaan, niin vaikeaa on saada kannattavaa pienyritystä. Jos julkisen menot saataisiin alas voitaisiin yritysverotusta samoin kuin palkkaverotusta keventää. Tämä palvelisi yhteiskuntaa.
Eli kun laitetaan julkisen puolen työntekijät pihalle ja sen sijaan tekemään työttömät samat hommat korvausta vastaan ilman palkkatyöntekijän oikeuksia ja etuja, niin työttömät katoavat ja raha heidän kaikkien tojmeentuloonsa alkaa kasvaa puussa? Tiedoksesi, että julkisella sektorilla on valtavasti jo nyt työllistettyjä, ihan tavallisissa töissä. Itse olen ollut työllistettynä atk-asiantuntijatehtävissä julkisella sektorilla.
Tiedoksesi, että yksikään julkisenpuolen työpaikka ei tuo rahaa tähän yhteiskuntaan, vaan palkkasikin maksetaan 100% verovaroista. Idea oli, että kun julkisenpuolen hintaa saadaan alas, voidaan palkka ja yritysverotusta laskea, niin silloin saadaan hyvät kannustimet ryhtyä joko yrittäjäksi tai mennä muuten yksityiselle puolelle töihin.
Työttömyys ei kerrytä eläkettä, kuten työssäkäynti ja lopuksi eläkkeessä saa turpaansa.
En ole itse valinnut työttömyyttä, olen hakenut syksyn aikana noin + 70 työpaikkaan ja en ole kelvannut edes palkkatuella, mitä vitt...pitäisi siis tehdä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työttömyysetuus on jo nyt vastikkeellinen. Se vastike eli edellytys työttömyysetuudelle on työttömyys.
Työntekeminen on samoin vastikkeellista, silloin edellytys on työpaikka, jossa maksetaan työstä palkka.
Lisäksi pitä olla työmarkkinoiden käytettävissä, sulla pitää olla puhelin ja liittymä jonka maksat luonnollisesti itse, vaikka et sitä muuhun tarvitse. Pitää käydä säännöllisesti netin kautta katsomassa mitä pitää tehdä ja raportoida mitä on tehnyt näistä käskyistä, et saa matkustaa....
Tossa muutamia vastikkeita, mitä tällä hetkellä vaaditaan
Hyvä täydennys, kiitos ja täydennyksen täydennyksenä vielä, että työttömyysetuudestakin maksetaan verot.
Aikoinaan työttömyyskorvaus oli vastikkeellista, vuosina 1948-1971 rakennettiin monet tiet työttömien voimin. Tämä lopetettiin, koska järjestelmä tuli todella kalliiksi, työttömät eivät oppineet lapiotöissä ammattitaitoa joka työllistäisi heidät jatkossa, ja heistä alkoi 70-luvulle tultaessa olla työmailla vain haittaa, koska eiväthän he mitään koneita voineet esimerkiksi kouluttamattomina käyttää. Samat ongelmat tulee eteen nykyäänkin. Mikä on se työ mihin kymmenet tuhannet työttömät voisi ajaa töihin, niin että siitä olisi oikeasti sekä heille että yhteiskunnalle hyötyä, ja niin että järjestelmä ei olisi tolkuttomasti nykyistä kalliimpi?
Onko aivot ja yleishyödyllinen järjellisyys ap:lle ihan eiei? Nolaat itsesi ja näytät pohjattoman typeryytesi.