Lue keskustelun säännöt.
Entisille lukion opettajille kirje?
27.03.2015 |
Mietin tässä, että nolaisinkohan itseni täysin, jos laittaisin entisille lukion opettajilleni sähköpostia. Asia koskisi sitä, että sairastuin lukiossa masennukseen, ja vaikka huomasin että opettajat huomasivat tilanteeni, niin he eivät koskaan kehdanneet puuttua siihen mitenkään - muuten kuin siten, että katsoivat sormien läpi masennuksen aiheuttamaa täydellistä aikaansaamattomuuttani. Sain esim. arvosanan kurssista, jolle jätin kokonaan tekemättä ison, pakolliseksi määrätyn työn. Sain useita kursseja läpi, vaikka minulla oli enemmän kuin 6 selvittämätöntä poissaoloa (eli yli koulun säännöissä määrätyn maksimin). Opettajat eivät ilmeisesti kehdanneet sanoa minulle tai vanhemmilleni mitään, koska olin lukion alussa ns. hyvä ja kiltti oppilas, lisäksi olin erittäin hiljainen ja omiin oloihini vetäytynyt? Vanhempani kävivät pakollisissa tapaamisissa ryhmänohjaajani kanssa, mutta ilmeisesti siellä tilanteeni ei noussut mitenkään esiin, muuta kuin "ihan ok menee".
Tarkoituksena ei olisi missään nimessä syytellä opettajia, vaan kertoa lyhyesti, että hoitamaton, lukiossa pari vuotta vakanava jatkunut sairaus on vaikuttanut elämääni valtavasti. (Kirje tulisi olemaan mahdollisimman lyhyt, ei yksityiskohtainen elämäkerta). Itse en ole toistaiseksi selviytynyt mielenterveysongelmistani, ja mietin että auttaisiko se, että saisin "sanoa ääneen" opettajille, että voin todella pahoin lukiossa. Hakeuduin kyllä itsenäisesti tk:n psykologille, mutta hän ei osannut oikeastaan auttaa minua koulunkäyntiin liittyvissä ongelmissa, koska ei ollut koulun kanssa tekemisissä. Nykyisin lukiossa on koulupsykologi, minun aikoinani ei ollut. Toivoisin, että koulussa nykyään puututaan, jos joku voi huonosti.
Mielipiteitä? Ymmärrän kyllä, että lukio on vapaaehtoinen, paljon itsenäistä työtä vaativa koulu, jossa opettajat eivät voi alkaa kädestä pitelemään masentunutta tai "masentunutta" oppilasta. Mutta mielestäni silti voisi olla opettajilta aiheellista nostaa tilanne esiin, jos joku oppilas voi ulospäin näkyvästi hyvin huonosti, kuten minun kohdallani kävi. Tämänhetkinen psykologini on sitä mieltä, että koulun toiminta oli "aivan hirveää".
Kommentit (89)
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:11"]
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:06"]
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 18:57"][quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 18:41"] Kuitenkin sinuna miettisin, että miksi opettajat ovat mielessäsi vieläkin, vaikka he eivät enää ole elämässäsi? Kerroitko tuolloin heille tuntemuksistasi? Silloin olisit voinut saadakin heidät ehdottamaan sinua hakeutumaan terveydenhoitajan luo.[/quote] Opettajat yksittäisinä persoonina eivät ole enää mielessäni. En esimerkiksi tunne katkeruutta tai muitakaan tunteita heitä kohtaan. Mielestäni suurin osa heistä oli päteviä, työssään hyviä opettajia. Olen mm. sanonut psykologilleni, että lukioni oli mielestäni hyvä koulu, jossa noin keskimäärin välitettiin oppilaista. Mutta psykologini oli sitä mieltä, että koulu ei voi olla hyvä, kun minä olen voinut siellä niin hirveän pahoin. Kai mun on vaikea antaa anteeksi itselleni sitä, että sairastuin ja ihanat kouluvuodet jäivät kokematta. Olen tähän mennessä syyttänyt itseäni kaikesta. Vanhempani olivat välittäviä, mutta eivät hekään ihmeisiin pystyneet, ammattiapua sain, muita läheisiä aikuisia tai ystäviä ei ollut, joten sellaisia sivustakatsojia, jotka olisivat ehkä voineet tehdä jotain, ei ollut muita kuin nuo opettajat. (ps. vaikka alapeukkuja onkin sadellut, niin mielestäni tämä on ihan hyvä ja ajatuksiaherättävä keskustelu!) [/quote] Mitä olisit lukion opettajiltasi kaivannut? Kuinka vaikka matematiikan opettaja olisi voinut sinua auttaa?
[/quote]
Kun en selviytynyt kurssitöistä, olisin toivonut että hän olisi opettajainhuoneessa maininnut asiasta ryhmänohjaajalleni. Ryhmänohjaajaltani olisin toivonut sitä, että hän olisi ottanut asian esiin vanhempieni kanssa tai jopa kysynyt suoraan minulta, onko kaikki hyvin ja mistä johtuu se, etten saa kurssitöitä tehtyä.
[/quote]
Ja sinä olisit kysyttäessä sanonut, että kaikki on hyvin. Eikö vain? Sinä et siihen aikaan halunnut myöntää itsellesikään, että oli ongelmia.
Minusta opettajien syyttäminen on turhaa. Ei heillä ole mahdollisuuksia puuttua jos ei ole jotain erityisen suuria vaikeuksia. Puuttuminen on vanhempien tehtävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 23:03"][quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 22:21"]
En olisi kaivannut sen enempää opettajien henkilökohtaista huomiota. Nyt minulla on tunne ettei minusta välitetty koulussa YHTÄÄN. Olin pelkää ilmaa.
[/quote]
Miksi kuvittelet olleesi mitään muuta kuin ilmaa? Opettajilla on kerralla satoja oppilaita eri kursseilta. Sinun lukioaikasi jälkeen heillä on ollut tuhansia muita oppilaita opetettavana. Miksi kuvittelet, että he enää edes pinnistelemällä muistaisivat sinut? Itse opetin enemmän kymmenisen vuotta sitten, ja niistä oppilaista muista vain muutaman eli promillen luokkaa. Miksi oletat kuuluvasi siihen promilleen?
Oon samaa mieltä monen muun kanssa, että vaihda terapeuttia, jos haluat päästä asioissa yhtään eteenpäin.
Ehkä ne ajattelivat vain että olet todella ujo ja ajattelivat olevansa hellävaraisia sinua kohtaan?
Nolaisit itsesi. Mene elämässä eteenpäin, mitä ihmettä luulet tälläisellä marinalla saavutettavan?
Oikeasti he eivät ole silloinkaan olleet vastuussa sinun masennuksistasi. Älä nolaa itseäsi. Psykologisi kuulostaa todella kummallisestä, jos nimittää aivan hirveäksi tominnaksi tuota :D
Kirjoita se kirje tavallaan opettajillesi, mutta pidä päiväkirjasi välissä. Pelkästään sen tekstin tekeminen voi auttaa sinua itseäsi jättämään menneet taakse ja suuntaamaan katseen huomiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä laita henkilökohtaista kirjettä, Entä jos kirjottaisit anonyyminä lehden mielipidepalstalle tms. kertoen tarinasi? Onkohan Opettaja-lehdessä sellaista?
Miksi vanhempasi eivät huomanneet tilannettasi - tai jos huomasivat, mikseivät he hankkineet sinulle hoitoa? Eikö sinulla ollut ystäviä? Jos oli, mikseivät he reagoineet mitenkään? Mikset itse hakeutunut hoidon piiriin, vaikka selvästi tiedostit tilanteesi?
Tällä haluan vain sanoa, että opettajat ovat koulussa opettamassa, terveydenhoitohenkilökunta on erikseen. Kummallista, etteivät läheisesi huolehtineet sinua heidän pakeilleen, mutta odotit/odotitte sitä kuitenkin opettajilta, jotka olivat sinulle paljon vieraampia ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoita se kirje täysin anonyymisti tänne palstalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 17:51"]
Miksi vanhempasi eivät huomanneet tilannettasi - tai jos huomasivat, mikseivät he hankkineet sinulle hoitoa? Eikö sinulla ollut ystäviä? Jos oli, mikseivät he reagoineet mitenkään? Mikset itse hakeutunut hoidon piiriin, vaikka selvästi tiedostit tilanteesi?
[/quote]
Vanhempani huomasivat jotain, mutta yritin salata tilanteen heiltä mahdollisimman pitkälle. Hakeuduin tosiaan itsenäisesti psykologille, joten pääsin avun piiriin. Kävin myös lääkärillä, mutta siinä vaiheessa päätimme että lääkehoitoa ei tarvita. Ystäviä ei ollut.
Kiitos kommenteista. Tuo onkin hyvä ajatus, että kirjoitan kirjeen valmiiksi mutta pidän sen itselläni. En haluaisi lähteä potkimaan kuolleita hevosia, menneet ovat menneitä. Ymmärrän todella hyvin, että lukion opettajat olivat vain opetushenkilökuntaa... Mutta itselleni nuo ajat olivat todella rankkoja, enkä ole vielä päässyt niistä yli.
Psykologini mielestä "jonkun" olisi pitänyt puuttua.
Mistä päättelet opettajien tienneen, että sinulla oli sairaus? Olit alunperinkin hiljainen eivätkä vanhempasikaan sanoneet tapaamisissa opettajallesi mitään, etkä sinäkään ottanut asiaa puheeksi esimerkiksi kouluterveydenhoitajan kanssa. Uskot itse, että paha olosi näkyi varmasti ulospäin, mutta ei se välttämättä ole näkynyt.
Kirjoittaminen auttaa, sen on moni todennut. Kirjeen toimittaminen sen vastaanottajalle onkin toinen juttu. Varmista ensin pitkään miettimällä, onko motiivisi vain oman olosi helpottaminen vai halu siirtää hitunen syyllisyyttä ehkä aivan tietämättömien opettajiesi niskoille. Mieti myös sitä, miten haluaisit heidän reagoivan; vaikka kirjoittaisitkin, ettet halua mitään vastausta, he joutuvat hankalaan tilanteeseen. Vai olisiko motiivinasi se, ettet halua heidän "muistelevan" sinua pahalla? Asetu opettajiesi asemaan miettimään, ja kun olet miettinyt, etenet harkintasi mukaan. (Psykologisi mielipiteitä en juuri tässä kirjeasiassa sinuna kuuntelisi.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 17:57"]
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 17:51"]
Miksi vanhempasi eivät huomanneet tilannettasi - tai jos huomasivat, mikseivät he hankkineet sinulle hoitoa? Eikö sinulla ollut ystäviä? Jos oli, mikseivät he reagoineet mitenkään? Mikset itse hakeutunut hoidon piiriin, vaikka selvästi tiedostit tilanteesi?
[/quote]
Vanhempani huomasivat jotain, mutta yritin salata tilanteen heiltä mahdollisimman pitkälle. Hakeuduin tosiaan itsenäisesti psykologille, joten pääsin avun piiriin. Kävin myös lääkärillä, mutta siinä vaiheessa päätimme että lääkehoitoa ei tarvita. Ystäviä ei ollut.
Kiitos kommenteista. Tuo onkin hyvä ajatus, että kirjoitan kirjeen valmiiksi mutta pidän sen itselläni. En haluaisi lähteä potkimaan kuolleita hevosia, menneet ovat menneitä. Ymmärrän todella hyvin, että lukion opettajat olivat vain opetushenkilökuntaa... Mutta itselleni nuo ajat olivat todella rankkoja, enkä ole vielä päässyt niistä yli.
Psykologini mielestä "jonkun" olisi pitänyt puuttua.
[/quote]
Ja psykologin mielestä tuon "jonkun" ei kuitenkaan tarvinnut olla psykologi, jolta hait apua, vaan koulun opettajat, joilta kenties salasit tilanteesi vielä lahjakkaammin kuin vanhemmiltasi?
Joo, ei opettajat ole psykologian ammattilaisia ja sinun aikanasi ei ehkä puututtu. Nykyäänhän puututaan. On eoppilashuoltoryhmä johon voi huolensa viedä.
jos sua helpottaa, niin kirjoita kirje.
vothan allekirjoittaa sen...se hiljainen kiltti tyttö, joka pääsi kaikesta läpi.
ja kerro, että on sinusta tärkeää, että masennukseen puututaan. Ehkä se herättää jonkun opettajan.
ehkä sitten herkemmin puuttuvat.
mä olen itse ollut masentunut kans. Ja ehkö mä Siksi vien asioita eteenpäin. Kai? En silti kaikkea huomaa.
Olen vaan herkempi huomaamaan ja ymmärrän, että asiassa ei ole mitään noloa.
tai sit pistät omalla nimelläsi...ehkä se asia siinä on kuitenkin tärkeämpi kuin sun nimi? Pistä etunimi tai kaikki.
mun mielestä et mitenkään nolaa itseäsi. Se on arvokas asia minkä teet jos kirjoitat. Tulet esiin ja viet isoa asiaa eteenpäin omassa elämässäsi ja ehkä autat jotakin toista.
siitä vaan. Miltä susta tuntuu, niin se on oikein ja hyvä.
noloa se ei ole. Hienoa se on. Hieno ajatus. kunhan se ei riko sua. Jos se eheyttää, niin hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoita kirje ja polta se luettuasi. Saattaa auttaa sinua, eikä ainakaan saa itsellesi lisää vahinkoa aikaan.
Olen vaihtanut opetusalalta toiselle alalle. Tuolloin aineenopettajana toimiessani eräs pitkään työssä toiminut kollega kertoi, että jotkut tietyt paikkakuntalaiset soittelivat hänelle vielä monen vuoden jälkeen.
Puhelut olivat siis tyyliin "sinä ainoastaan olet minua ymmärtänyt". Itsekin sain tuolloin eräältä hankalassa tilanteessa olleelta perheeltä kiitoskirjeen postilaatikkooni. Se oli aika hämmentävää.
Opettajana ollessani koin monesti riittäätyömyyden tunnetta, kun luokassa oli noin 16-30 oppilasta. Oppitunnin aikana en varmastikaan ehtinyt havaita opiskelijoiden tunne-elämään liittyviä asioita. Toisaalta on ollut kiva, että vielä vuosienkin jälkeen joku opiskelija on muistanut.
Kuitenkin sinuna miettisin, että miksi opettajat ovat mielessäsi vieläkin, vaikka he eivät enää ole elämässäsi?
Kerroitko tuolloin heille tuntemuksistasi? Silloin olisit voinut saadakin heidät ehdottamaan sinua hakeutumaan terveydenhoitajan luo.
Ei riittäätyömyyden, vaan riittämättömyyden.
No mutta ton voi kyllä opettajien puolelta ajatella totaalisena välinpitämättömyytenä. Kyllä jollakin tapaa olisi pitänyt reagoida.
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 18:41"]
Kuitenkin sinuna miettisin, että miksi opettajat ovat mielessäsi vieläkin, vaikka he eivät enää ole elämässäsi? Kerroitko tuolloin heille tuntemuksistasi? Silloin olisit voinut saadakin heidät ehdottamaan sinua hakeutumaan terveydenhoitajan luo.[/quote]
Opettajat yksittäisinä persoonina eivät ole enää mielessäni. En esimerkiksi tunne katkeruutta tai muitakaan tunteita heitä kohtaan. Mielestäni suurin osa heistä oli päteviä, työssään hyviä opettajia. Olen mm. sanonut psykologilleni, että lukioni oli mielestäni hyvä koulu, jossa noin keskimäärin välitettiin oppilaista. Mutta psykologini oli sitä mieltä, että koulu ei voi olla hyvä, kun minä olen voinut siellä niin hirveän pahoin.
Kai mun on vaikea antaa anteeksi itselleni sitä, että sairastuin ja ihanat kouluvuodet jäivät kokematta. Olen tähän mennessä syyttänyt itseäni kaikesta. Vanhempani olivat välittäviä, mutta eivät hekään ihmeisiin pystyneet, ammattiapua sain, muita läheisiä aikuisia tai ystäviä ei ollut, joten sellaisia sivustakatsojia, jotka olisivat ehkä voineet tehdä jotain, ei ollut muita kuin nuo opettajat.
(ps. vaikka alapeukkuja onkin sadellut, niin mielestäni tämä on ihan hyvä ja ajatuksiaherättävä keskustelu!)
Veikkaan, että opettajat ovat juuri "sormien läpi katsomisella" yrittäneet saada sinua pääsemään eteenpäin.
Parempihan tuo on kuin että sinulle olisi annettu kurssista hylätty, jolloin masennuksesi lisäksi myöskään opintosi eivät olisi edenneet.
Tämän ketjun aloittajalla on selvästi neuroottinen fiksauma: lukion opettajat ovat pilanneet hänen elämänsä. Tähän ei auta järkiargumentit, vaan asianomaisen tunnevääristymät pitäisi terapioida.