Lue keskustelun säännöt.
Entisille lukion opettajille kirje?
27.03.2015 |
Mietin tässä, että nolaisinkohan itseni täysin, jos laittaisin entisille lukion opettajilleni sähköpostia. Asia koskisi sitä, että sairastuin lukiossa masennukseen, ja vaikka huomasin että opettajat huomasivat tilanteeni, niin he eivät koskaan kehdanneet puuttua siihen mitenkään - muuten kuin siten, että katsoivat sormien läpi masennuksen aiheuttamaa täydellistä aikaansaamattomuuttani. Sain esim. arvosanan kurssista, jolle jätin kokonaan tekemättä ison, pakolliseksi määrätyn työn. Sain useita kursseja läpi, vaikka minulla oli enemmän kuin 6 selvittämätöntä poissaoloa (eli yli koulun säännöissä määrätyn maksimin). Opettajat eivät ilmeisesti kehdanneet sanoa minulle tai vanhemmilleni mitään, koska olin lukion alussa ns. hyvä ja kiltti oppilas, lisäksi olin erittäin hiljainen ja omiin oloihini vetäytynyt? Vanhempani kävivät pakollisissa tapaamisissa ryhmänohjaajani kanssa, mutta ilmeisesti siellä tilanteeni ei noussut mitenkään esiin, muuta kuin "ihan ok menee".
Tarkoituksena ei olisi missään nimessä syytellä opettajia, vaan kertoa lyhyesti, että hoitamaton, lukiossa pari vuotta vakanava jatkunut sairaus on vaikuttanut elämääni valtavasti. (Kirje tulisi olemaan mahdollisimman lyhyt, ei yksityiskohtainen elämäkerta). Itse en ole toistaiseksi selviytynyt mielenterveysongelmistani, ja mietin että auttaisiko se, että saisin "sanoa ääneen" opettajille, että voin todella pahoin lukiossa. Hakeuduin kyllä itsenäisesti tk:n psykologille, mutta hän ei osannut oikeastaan auttaa minua koulunkäyntiin liittyvissä ongelmissa, koska ei ollut koulun kanssa tekemisissä. Nykyisin lukiossa on koulupsykologi, minun aikoinani ei ollut. Toivoisin, että koulussa nykyään puututaan, jos joku voi huonosti.
Mielipiteitä? Ymmärrän kyllä, että lukio on vapaaehtoinen, paljon itsenäistä työtä vaativa koulu, jossa opettajat eivät voi alkaa kädestä pitelemään masentunutta tai "masentunutta" oppilasta. Mutta mielestäni silti voisi olla opettajilta aiheellista nostaa tilanne esiin, jos joku oppilas voi ulospäin näkyvästi hyvin huonosti, kuten minun kohdallani kävi. Tämänhetkinen psykologini on sitä mieltä, että koulun toiminta oli "aivan hirveää".
Kommentit (89)
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 18:57"][quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 18:41"]
Kuitenkin sinuna miettisin, että miksi opettajat ovat mielessäsi vieläkin, vaikka he eivät enää ole elämässäsi? Kerroitko tuolloin heille tuntemuksistasi? Silloin olisit voinut saadakin heidät ehdottamaan sinua hakeutumaan terveydenhoitajan luo.[/quote]
Opettajat yksittäisinä persoonina eivät ole enää mielessäni. En esimerkiksi tunne katkeruutta tai muitakaan tunteita heitä kohtaan. Mielestäni suurin osa heistä oli päteviä, työssään hyviä opettajia. Olen mm. sanonut psykologilleni, että lukioni oli mielestäni hyvä koulu, jossa noin keskimäärin välitettiin oppilaista. Mutta psykologini oli sitä mieltä, että koulu ei voi olla hyvä, kun minä olen voinut siellä niin hirveän pahoin.
Kai mun on vaikea antaa anteeksi itselleni sitä, että sairastuin ja ihanat kouluvuodet jäivät kokematta. Olen tähän mennessä syyttänyt itseäni kaikesta. Vanhempani olivat välittäviä, mutta eivät hekään ihmeisiin pystyneet, ammattiapua sain, muita läheisiä aikuisia tai ystäviä ei ollut, joten sellaisia sivustakatsojia, jotka olisivat ehkä voineet tehdä jotain, ei ollut muita kuin nuo opettajat.
(ps. vaikka alapeukkuja onkin sadellut, niin mielestäni tämä on ihan hyvä ja ajatuksiaherättävä keskustelu!)
[/quote]
Mitä olisit lukion opettajiltasi kaivannut? Kuinka vaikka matematiikan opettaja olisi voinut sinua auttaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:06"]
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 18:57"][quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 18:41"] Kuitenkin sinuna miettisin, että miksi opettajat ovat mielessäsi vieläkin, vaikka he eivät enää ole elämässäsi? Kerroitko tuolloin heille tuntemuksistasi? Silloin olisit voinut saadakin heidät ehdottamaan sinua hakeutumaan terveydenhoitajan luo.[/quote] Opettajat yksittäisinä persoonina eivät ole enää mielessäni. En esimerkiksi tunne katkeruutta tai muitakaan tunteita heitä kohtaan. Mielestäni suurin osa heistä oli päteviä, työssään hyviä opettajia. Olen mm. sanonut psykologilleni, että lukioni oli mielestäni hyvä koulu, jossa noin keskimäärin välitettiin oppilaista. Mutta psykologini oli sitä mieltä, että koulu ei voi olla hyvä, kun minä olen voinut siellä niin hirveän pahoin. Kai mun on vaikea antaa anteeksi itselleni sitä, että sairastuin ja ihanat kouluvuodet jäivät kokematta. Olen tähän mennessä syyttänyt itseäni kaikesta. Vanhempani olivat välittäviä, mutta eivät hekään ihmeisiin pystyneet, ammattiapua sain, muita läheisiä aikuisia tai ystäviä ei ollut, joten sellaisia sivustakatsojia, jotka olisivat ehkä voineet tehdä jotain, ei ollut muita kuin nuo opettajat. (ps. vaikka alapeukkuja onkin sadellut, niin mielestäni tämä on ihan hyvä ja ajatuksiaherättävä keskustelu!) [/quote] Mitä olisit lukion opettajiltasi kaivannut? Kuinka vaikka matematiikan opettaja olisi voinut sinua auttaa?
[/quote]
Kun en selviytynyt kurssitöistä, olisin toivonut että hän olisi opettajainhuoneessa maininnut asiasta ryhmänohjaajalleni. Ryhmänohjaajaltani olisin toivonut sitä, että hän olisi ottanut asian esiin vanhempieni kanssa tai jopa kysynyt suoraan minulta, onko kaikki hyvin ja mistä johtuu se, etten saa kurssitöitä tehtyä.
Vaikuttaa, että psykologisi ei kannusta sinua menemään elämässä eteenpäin ja auttamaan toipumisessasi. Kuinka pitkä aika lukiovuosistasi on?
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 18:57"]
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 18:41"]
Kuitenkin sinuna miettisin, että miksi opettajat ovat mielessäsi vieläkin, vaikka he eivät enää ole elämässäsi? Kerroitko tuolloin heille tuntemuksistasi? Silloin olisit voinut saadakin heidät ehdottamaan sinua hakeutumaan terveydenhoitajan luo.[/quote]
Opettajat yksittäisinä persoonina eivät ole enää mielessäni. En esimerkiksi tunne katkeruutta tai muitakaan tunteita heitä kohtaan. Mielestäni suurin osa heistä oli päteviä, työssään hyviä opettajia. Olen mm. sanonut psykologilleni, että lukioni oli mielestäni hyvä koulu, jossa noin keskimäärin välitettiin oppilaista. Mutta psykologini oli sitä mieltä, että koulu ei voi olla hyvä, kun minä olen voinut siellä niin hirveän pahoin.
Kai mun on vaikea antaa anteeksi itselleni sitä, että sairastuin ja ihanat kouluvuodet jäivät kokematta. Olen tähän mennessä syyttänyt itseäni kaikesta. Vanhempani olivat välittäviä, mutta eivät hekään ihmeisiin pystyneet, ammattiapua sain, muita läheisiä aikuisia tai ystäviä ei ollut, joten sellaisia sivustakatsojia, jotka olisivat ehkä voineet tehdä jotain, ei ollut muita kuin nuo opettajat.
(ps. vaikka alapeukkuja onkin sadellut, niin mielestäni tämä on ihan hyvä ja ajatuksiaherättävä keskustelu!)
[/quote]
Entä onko psykologisi ollut sitä mieltä, että kotisi ei voinut olla hyvä, kun sinä kerran olet voinut siellä niin hirveän pahoin?
Jotenkin haiskahtaa, että psykologisi projisoi sinuun jotain omia koulukaunojaan.
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:11"][quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:06"]
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 18:57"][quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 18:41"] Kuitenkin sinuna miettisin, että miksi opettajat ovat mielessäsi vieläkin, vaikka he eivät enää ole elämässäsi? Kerroitko tuolloin heille tuntemuksistasi? Silloin olisit voinut saadakin heidät ehdottamaan sinua hakeutumaan terveydenhoitajan luo.[/quote] Opettajat yksittäisinä persoonina eivät ole enää mielessäni. En esimerkiksi tunne katkeruutta tai muitakaan tunteita heitä kohtaan. Mielestäni suurin osa heistä oli päteviä, työssään hyviä opettajia. Olen mm. sanonut psykologilleni, että lukioni oli mielestäni hyvä koulu, jossa noin keskimäärin välitettiin oppilaista. Mutta psykologini oli sitä mieltä, että koulu ei voi olla hyvä, kun minä olen voinut siellä niin hirveän pahoin. Kai mun on vaikea antaa anteeksi itselleni sitä, että sairastuin ja ihanat kouluvuodet jäivät kokematta. Olen tähän mennessä syyttänyt itseäni kaikesta. Vanhempani olivat välittäviä, mutta eivät hekään ihmeisiin pystyneet, ammattiapua sain, muita läheisiä aikuisia tai ystäviä ei ollut, joten sellaisia sivustakatsojia, jotka olisivat ehkä voineet tehdä jotain, ei ollut muita kuin nuo opettajat. (ps. vaikka alapeukkuja onkin sadellut, niin mielestäni tämä on ihan hyvä ja ajatuksiaherättävä keskustelu!) [/quote] Mitä olisit lukion opettajiltasi kaivannut? Kuinka vaikka matematiikan opettaja olisi voinut sinua auttaa?
[/quote]
Kun en selviytynyt kurssitöistä, olisin toivonut että hän olisi opettajainhuoneessa maininnut asiasta ryhmänohjaajalleni. Ryhmänohjaajaltani olisin toivonut sitä, että hän olisi ottanut asian esiin vanhempieni kanssa tai jopa kysynyt suoraan minulta, onko kaikki hyvin ja mistä johtuu se, etten saa kurssitöitä tehtyä.
[/quote]
Esimerkiksi laajan matematiikan opettaja olisi voinut suositella sinulle vaihtamista lyhyeen matematiikaan, mikäli opintosi eivät sujuneet. Lukio on oppilaitos, jossa opiskelijoilta vaaditaan paljonkin itsenäistä työskentelyä opintojensa hyväksi.
Eivätkö vanhempasi huomanneet opintomenestyksesi muuttumista? Kai he kuitenkin joutuivat allekirjoittamaan todistuksesi ollessasi vielä alle 18-vuotias?
Harva on ajatustenlukija, joten vastaisuudessa kannattaa ottaa asiat sillä hetkellä puheeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:28"]
Eivätkö vanhempasi huomanneet opintomenestyksesi muuttumista? Kai he kuitenkin joutuivat allekirjoittamaan todistuksesi ollessasi vielä alle 18-vuotias?
[/quote]
Lopetin viemästä todistuksia allekirjoitettavaksi joskus lukion ekan keväällä. Ryhmänohjaajani ei koskaan kysellyt niiden perään.
Miksi lukiossa yleensä laaditaan sääntöjä, että vanhempien tulee allekirjoittaa todistukset tai selvittää poissaolot, jos niitä ei koulun puolelta valvota? Vanhempani eivät koskaan tienneet esim. poissaoloistani, koska niistä ei koulun puolelta ilmoitettu. Jos lukion opettajilla/ryhmänohjaajilla ei ole mitään velvollisuutta valvoa koululle tehtyjä sääntöjä, miksi sitten 15-vuotiaille ei anneta täysi-ikäisen oikeuksia, heitetä heitä maailmalle ja sanota, että hei, olette nyt omillanne, huolehtikaa itsestänne?
Halusin kai kertomattomuudella suojella vanhempiani.
Sinä eikä vanhempasi eivät kertoneet mitään rthmänohjaajalle edes henkilökohtaisissa tapaamisissa.
Minulla on satoja oppilaita. Joka ryhmässä on hiljaisia. Ei sen takia ala kenestäkään miettimään masennusta. Joka ryhmässä on oppilaita, jotka joskus ovat ulospäinsuuntautuneita ja joskus hiljaisia. Tunteiden vaihtelut kuuluvat nuorten elämään.
Tapauksessasi en syyttäisi opettajia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:36"]
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:28"]
Eivätkö vanhempasi huomanneet opintomenestyksesi muuttumista? Kai he kuitenkin joutuivat allekirjoittamaan todistuksesi ollessasi vielä alle 18-vuotias?
[/quote]
Lopetin viemästä todistuksia allekirjoitettavaksi joskus lukion ekan keväällä. Ryhmänohjaajani ei koskaan kysellyt niiden perään.
Miksi lukiossa yleensä laaditaan sääntöjä, että vanhempien tulee allekirjoittaa todistukset tai selvittää poissaolot, jos niitä ei koulun puolelta valvota? Vanhempani eivät koskaan tienneet esim. poissaoloistani, koska niistä ei koulun puolelta ilmoitettu. Jos lukion opettajilla/ryhmänohjaajilla ei ole mitään velvollisuutta valvoa koululle tehtyjä sääntöjä, miksi sitten 15-vuotiaille ei anneta täysi-ikäisen oikeuksia, heitetä heitä maailmalle ja sanota, että hei, olette nyt omillanne, huolehtikaa itsestänne?
Halusin kai kertomattomuudella suojella vanhempiani.
[/quote]
Eivätkö vanhempasi tosiaankaan koko kahden vuoden aikana halunneet nähdä yhtään koettasi tai todistustasi tai muuten tietää, miten sinun koulusi menee? Erittäin kummalliselta kuulostaa...
Enpä ole ollenkaan varma, onko koulu todellakaan nyt oikea osoite, jos jotakuta sormella haluat osoitella. Erittäin välinpitämättömiltä kuulostavat vanhempasi, anteeksi nyt kun suoraan sanon.
Lukio on vapaaehtoinen koululaitos eikä opettajilla ole minkäänlaista velvollisuutta miettiä sinun henkistä terveydentilaasi, jonka olet yrittänyt salata parhaan kykysi mukaan. Opettajilla on satoja oppilaita, toiset hiljaisia ja toiset eivät. Eivät he jää miettimään, miksi yksi niistä neljästäsadasta on niin hiljainen.
Jos tarvitsit apua, mikset pyytänyt sitä? Ehei, päinvastoin sinä salasit ongelmasi ja nyt sitten syytät, kun kukaan ei huomannut ja auttanut.
Jos jotakuta pitää syyttää, syytä vanhempiasi. Heillä on velvollisuus ja vastuu sinusta ja he tuntevat sinut parhaiten.