Lue keskustelun säännöt.
Entisille lukion opettajille kirje?
27.03.2015 |
Mietin tässä, että nolaisinkohan itseni täysin, jos laittaisin entisille lukion opettajilleni sähköpostia. Asia koskisi sitä, että sairastuin lukiossa masennukseen, ja vaikka huomasin että opettajat huomasivat tilanteeni, niin he eivät koskaan kehdanneet puuttua siihen mitenkään - muuten kuin siten, että katsoivat sormien läpi masennuksen aiheuttamaa täydellistä aikaansaamattomuuttani. Sain esim. arvosanan kurssista, jolle jätin kokonaan tekemättä ison, pakolliseksi määrätyn työn. Sain useita kursseja läpi, vaikka minulla oli enemmän kuin 6 selvittämätöntä poissaoloa (eli yli koulun säännöissä määrätyn maksimin). Opettajat eivät ilmeisesti kehdanneet sanoa minulle tai vanhemmilleni mitään, koska olin lukion alussa ns. hyvä ja kiltti oppilas, lisäksi olin erittäin hiljainen ja omiin oloihini vetäytynyt? Vanhempani kävivät pakollisissa tapaamisissa ryhmänohjaajani kanssa, mutta ilmeisesti siellä tilanteeni ei noussut mitenkään esiin, muuta kuin "ihan ok menee".
Tarkoituksena ei olisi missään nimessä syytellä opettajia, vaan kertoa lyhyesti, että hoitamaton, lukiossa pari vuotta vakanava jatkunut sairaus on vaikuttanut elämääni valtavasti. (Kirje tulisi olemaan mahdollisimman lyhyt, ei yksityiskohtainen elämäkerta). Itse en ole toistaiseksi selviytynyt mielenterveysongelmistani, ja mietin että auttaisiko se, että saisin "sanoa ääneen" opettajille, että voin todella pahoin lukiossa. Hakeuduin kyllä itsenäisesti tk:n psykologille, mutta hän ei osannut oikeastaan auttaa minua koulunkäyntiin liittyvissä ongelmissa, koska ei ollut koulun kanssa tekemisissä. Nykyisin lukiossa on koulupsykologi, minun aikoinani ei ollut. Toivoisin, että koulussa nykyään puututaan, jos joku voi huonosti.
Mielipiteitä? Ymmärrän kyllä, että lukio on vapaaehtoinen, paljon itsenäistä työtä vaativa koulu, jossa opettajat eivät voi alkaa kädestä pitelemään masentunutta tai "masentunutta" oppilasta. Mutta mielestäni silti voisi olla opettajilta aiheellista nostaa tilanne esiin, jos joku oppilas voi ulospäin näkyvästi hyvin huonosti, kuten minun kohdallani kävi. Tämänhetkinen psykologini on sitä mieltä, että koulun toiminta oli "aivan hirveää".
Kommentit (89)
Psykologini oli siis sitä mieltä, että kun oppilas selkeästi vetäytyy ja eristäytyy, ei tee tehtäviään ja istuu paikallaan sen näköisenä, että kaikki ei ole hyvin, niin silloin on väärin olla puuttumatta.
Ok, kaikki ovat oman onnensa seppiä. Aloitankin olemaan sitä mieltä, että esim. koulukiusaamiseen ei tarvitse puuttua, koska lapsen hyvinvointi on kodin vastuulla, ei koulun ja sen käytäntöjen. Oma masennukseni ei muuten ollut biologis-kemiallista perää, vaan sille oli selkeät syyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 11:24"]
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 23:11"]
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 22:17"]
Äitisi itki, mutta ei hakenut sinulle myöhemmin apua. Sori vaan, mutta se on ollut virhe heiltä. He ovat sinun vanhempasi ja heidän olisi pitänyt tehdä enemmän. He piiloutuvat tuohon "emme tienneet mitään" -ajatteluun. Olihan heille kerrottu, aiemmin. Mitä he tekivät? Ahdistuivat ja itkivät, kaikki siinä? Se oli liian vähän!! Miksi he eivät hakeneet enemmän apua, se olisi ollut heidän tehtävänsä. Tai ehkä tämän palstan puitteissa turha kysyä miksi, mutta silti se olisi ollut heidän tehtävänsä. Piste.
[/quote]
ap nimenomaan sanoi, ettei halunnut huolestuttaa äitiään, koska tämä itki jo alakoulukiusaamisesta. Eli: ap ei halunnut huolestuttaa heitä. Vanhemmat eivät olisi voineet toimia toisin, koska ap eristäytyi, eikä kertonut ongelmistaan. Uskon, että luokkakaveritkin ajattelivat, että tuo on outo, kun haluaa olla yksin.
[/quote]
Minusta vanhemmat ovat kyllä pistäneet päänsä pensaaseen. Ymmärrän sen, jos heillä on ollut omia vaikeuksia, mutta se ei nyt aloittajaa auta, että vanhempien syyttämisen sijaan syyllisiä ovat opettajat. Kun vanhemmat pistivät kerran päänsä pensaaseen. Koska oman lapsen hätä oli liikaa omien ongelmien keskellä.
Ainakin vanhempien tulisi syyttää itseään siitä, vaikka ap ei heitä syyttäisikään. Tai mä ainakin syyttäisin, jos olisin hankkinut lapsen ja sitten en kestäisikään hänen ongelmiaan vaan työntäisin pääni pensaaseen. Vaikka sekin on inhimillinen virhe. Mutta kuitenkin vanhempien silmien alla ap koko ajan eli. Heidän olisi pitänyt ottaa se pää pois sieltä pensaasta!
Koulunkin olisi kannattanut tehdä jotain, kun kotona ei sitten tehty, mutta sinun kannattaa nähdä ap heidät tasapuolisuusperiaatteen vuoksi samoin kuin omat vanhempasi; tuskasi oli heille vaikea asia ja he koulussa työnsivät mieluummin pään pensaaseen kuin puuttuivat tilanteeseen. Heillä siis oli taas kerran OMAT syynsä olla auttamatta, eivätkä ne ole sen eriarvoisemmat, kuin vanhempiesi syyt. Tai jos ovatkin, niin pienemmät.
[/quote]
Edelleenkin ihmettelen, mitä opettajat voivat tehdä tilanteessa, jossa hoitokontakti mielenterveyspuolelle on jo olemassa. Eivätkös he jo tehneet sen, mikä on heidän vallassaan, eli katsoivat puutteellisia suorituksia hieman lempeämmin kuin olisi ollut mahdollista? Mitä ap tarkkaan ottaen nyt oli opettajilta vailla?
No,
omissa oppilaissani oli yksi, joka oli aina tosi hiljainen. Hänellä oli kyllä hyvä ystävä. Kerran hän teki kuvataidetyön, josta olisi pitänyt arvata jotain, mutta en arvannut, koska tyttö oli niin omaehtoisen oloinen.
Myöhemmin tyttö joutui hoitoon.mutta palasi sitten kouluun.
Opettaja on puun ja kuoren välissä: vaikka tekisi mieli udella ja kysyä asioita, niin oppilaalla on yksityisyyden suoja. Oppilashuoltoryhmä tai reksi ei saa kertoa oppilaasta MITÄÄN. Täten siis opettajakin joutuu näyttelemään hiukan, kuin ei tietäisi, että jokin on vialla, jos kerran oppilas on jo oppilashuoltoryhmän käsissä. Itse kyllä välitin tytöstä ja välittäisin kaikista onnetomista, mutta on vähän sellainen olo, ettei saa tupata toisen asioihin.
Tästä syystä moni opettaja saattaa olla hiljaa, vaikka tekisi mieli udella ja kysyä asioita. Koulussa teroitetaan, että ryhmän ohjaaja, oppilashuoltoryhmä jen. on asiaa hoitavia tahoja, eikä asiat muille kuulu.
Toivottavasti voit antaa anteeksi edes osalle opettajistasi.
Vastasitko jo siihen, että jos vanhemmillesi olisikin kerrottu, niin olisitko myöntänyt asian heille silloin? Outoa jos vanhempasikin ovat sitä mieltä, että koulun olisi pitänyt huomata jotain, jos he eivät itse sen enempää huomanneet. Vai millaisia vaikeuksia heillä sitten oli? Olipa mitä tahansa niin se olisi ollut heidän tehtävänsä järjestää sinulle silti apua. (Se, että vanhemmilla on omia ongelmia pitäisi olla heillä tiedossa ja herätä mielessä, että hups, mitenköhän lapsemme tässä tilanteessa voi?) Vaikka koulun roolin näkisikin niin kuin psykologi.
[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 11:44"]
[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 11:24"]
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 23:11"]
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 22:17"]
Äitisi itki, mutta ei hakenut sinulle myöhemmin apua. Sori vaan, mutta se on ollut virhe heiltä. He ovat sinun vanhempasi ja heidän olisi pitänyt tehdä enemmän. He piiloutuvat tuohon "emme tienneet mitään" -ajatteluun. Olihan heille kerrottu, aiemmin. Mitä he tekivät? Ahdistuivat ja itkivät, kaikki siinä? Se oli liian vähän!! Miksi he eivät hakeneet enemmän apua, se olisi ollut heidän tehtävänsä. Tai ehkä tämän palstan puitteissa turha kysyä miksi, mutta silti se olisi ollut heidän tehtävänsä. Piste.
[/quote]
ap nimenomaan sanoi, ettei halunnut huolestuttaa äitiään, koska tämä itki jo alakoulukiusaamisesta. Eli: ap ei halunnut huolestuttaa heitä. Vanhemmat eivät olisi voineet toimia toisin, koska ap eristäytyi, eikä kertonut ongelmistaan. Uskon, että luokkakaveritkin ajattelivat, että tuo on outo, kun haluaa olla yksin.
[/quote]
Minusta vanhemmat ovat kyllä pistäneet päänsä pensaaseen. Ymmärrän sen, jos heillä on ollut omia vaikeuksia, mutta se ei nyt aloittajaa auta, että vanhempien syyttämisen sijaan syyllisiä ovat opettajat. Kun vanhemmat pistivät kerran päänsä pensaaseen. Koska oman lapsen hätä oli liikaa omien ongelmien keskellä.
Ainakin vanhempien tulisi syyttää itseään siitä, vaikka ap ei heitä syyttäisikään. Tai mä ainakin syyttäisin, jos olisin hankkinut lapsen ja sitten en kestäisikään hänen ongelmiaan vaan työntäisin pääni pensaaseen. Vaikka sekin on inhimillinen virhe. Mutta kuitenkin vanhempien silmien alla ap koko ajan eli. Heidän olisi pitänyt ottaa se pää pois sieltä pensaasta!
Koulunkin olisi kannattanut tehdä jotain, kun kotona ei sitten tehty, mutta sinun kannattaa nähdä ap heidät tasapuolisuusperiaatteen vuoksi samoin kuin omat vanhempasi; tuskasi oli heille vaikea asia ja he koulussa työnsivät mieluummin pään pensaaseen kuin puuttuivat tilanteeseen. Heillä siis oli taas kerran OMAT syynsä olla auttamatta, eivätkä ne ole sen eriarvoisemmat, kuin vanhempiesi syyt. Tai jos ovatkin, niin pienemmät.
[/quote]
Edelleenkin ihmettelen, mitä opettajat voivat tehdä tilanteessa, jossa hoitokontakti mielenterveyspuolelle on jo olemassa. Eivätkös he jo tehneet sen, mikä on heidän vallassaan, eli katsoivat puutteellisia suorituksia hieman lempeämmin kuin olisi ollut mahdollista? Mitä ap tarkkaan ottaen nyt oli opettajilta vailla?
[/quote]
Ehkä sitä, että joku olisi alkanut henkilökohtaisesti ilman että on roolissa opettajana hoitaa hänen asioitansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta asiaa on turha märehtiä. Sinä sentään kävit koulussa. Opettajat näkivät että olit paikalla, mutta joko intosi tai älysi ei riittänyt kaikkiin suorituksiin joten he eivät viitsineet kiusata. Päästivät läpi. Et sentään ampunut ketään tai käyttänyt huumeita näkyvästi.
Se on valitettavasti niin että lukiossa odotetaan jo itsenäistä otetta elämään. Jos olet jo valmistunut lukiosta, kehotan menemään jotenkin elämässä eteenpäin. Jos haluat nuoruudenkokemuskia, lähde vaikka au pairiksi, tai vuodeksi kansanopistoon. Sitten hae opiskelemaan tai mene töihin. Ei kannata käyttää aikaa siihen, mitä sinun olisi pitänyt mieleäåstäsi tehdä muutama vuosi sitten. Keskity siihen mitä voit tehdä nykyisyydessä, jotta saavutat haluamasilaisen elämän.
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 21:43"]
Psykologini oli siis sitä mieltä, että kun oppilas selkeästi vetäytyy ja eristäytyy, ei tee tehtäviään ja istuu paikallaan sen näköisenä, että kaikki ei ole hyvin, niin silloin on väärin olla puuttumatta.
Ok, kaikki ovat oman onnensa seppiä. Aloitankin olemaan sitä mieltä, että esim. koulukiusaamiseen ei tarvitse puuttua, koska lapsen hyvinvointi on kodin vastuulla, ei koulun ja sen käytäntöjen. Oma masennukseni ei muuten ollut biologis-kemiallista perää, vaan sille oli selkeät syyt.
[/quote]
Kaikki masennukset ovat biologis-kemiallisia, vaikka kaikissa toki on muitakin syitä. Jokainen ei ole oman onnensa seppä, mutta lukion ope ei ole se, joka sinut tuntee parhaiten, ja jonka olisi pitänyt huomata ja puuttua. Vanhempiesi olisi pitänyt selvittää kaikki kurssiarvosanat, ja seurata tilannettasi. Ja lapsen hyvinvointi todellakin on kodin vastuulla, vaikka tottakai koulussa tapahtuvaan ja havaittuun kiusaamiseen pitää puuttua koulussa. Mutta sekin onnistuu vain, jos vanhemmat siihen yhdessä tarttuvat.
On väärin olla puuttumatta, jos huomaa jotain. Tämä koskee kaikkia ihmisiä, ei vain opettajia. Miksi syytät juuri heitä? Mites ystäväsi, sukulaisesi, muut tuttusi? Ei luokattoman lukion ope tiedä, minkälainen olet normaalisti, ei hän huomaa muutosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 21:43"]Psykologini oli siis sitä mieltä, että kun oppilas selkeästi vetäytyy ja eristäytyy, ei tee tehtäviään ja istuu paikallaan sen näköisenä, että kaikki ei ole hyvin, niin silloin on väärin olla puuttumatta.
Ok, kaikki ovat oman onnensa seppiä. Aloitankin olemaan sitä mieltä, että esim. koulukiusaamiseen ei tarvitse puuttua, koska lapsen hyvinvointi on kodin vastuulla, ei koulun ja sen käytäntöjen. Oma masennukseni ei muuten ollut biologis-kemiallista perää, vaan sille oli selkeät syyt.
[/quote]
Olitko siis myös koulukiusattu? Hieman eri asia kertoa, etteivät opettajat erityisesti huomioineet tai verrata sitä tilanteeseen, jossa kiusaaminen on tiedossa, mutta siihen ei puututa.
Siis vanhempien pitäisi tiedostaa ongelmansa, vai hekö sulkivat silmänsä vielä siltäkin ja siksi nyt selittävät, etteivät voineet tehdä mitään?
50
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 21:49"]
Minusta asiaa on turha märehtiä. Sinä sentään kävit koulussa. Opettajat näkivät että olit paikalla, mutta joko intosi tai älysi ei riittänyt kaikkiin suorituksiin joten he eivät viitsineet kiusata. Päästivät läpi. Et sentään ampunut ketään tai käyttänyt huumeita näkyvästi.
Se on valitettavasti niin että lukiossa odotetaan jo itsenäistä otetta elämään. Jos olet jo valmistunut lukiosta, kehotan menemään jotenkin elämässä eteenpäin. Jos haluat nuoruudenkokemuskia, lähde vaikka au pairiksi, tai vuodeksi kansanopistoon. Sitten hae opiskelemaan tai mene töihin. Ei kannata käyttää aikaa siihen, mitä sinun olisi pitänyt mieleäåstäsi tehdä muutama vuosi sitten. Keskity siihen mitä voit tehdä nykyisyydessä, jotta saavutat haluamasilaisen elämän.
[/quote]
Sulla ei ole kaikki realiteetit ihan kohdillaan nyt... Masentuneena nuo asiat juuri estyvät.
Toivottavasti sinulla on edelleen säännöllinen hoitokontakti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 21:47"]
Tästä syystä moni opettaja saattaa olla hiljaa, vaikka tekisi mieli udella ja kysyä asioita. Koulussa teroitetaan, että ryhmän ohjaaja, oppilashuoltoryhmä jen. on asiaa hoitavia tahoja, eikä asiat muille kuulu.
Toivottavasti voit antaa anteeksi edes osalle opettajistasi.
[/quote]
En varsinaisesti ole opettajilleni vihainen. Olen surullinen siitä, että elämäni on piloilla ja mietin, olisiko jokin voinut jossain vaiheessa mennä toisin. Mainitsit, että "asiat ovat ryhmänohjaajan käsissä". Mutta kun minun tilanteessani ryhmänohjaajakaan ei puuttunut!! Häneltä sitä olisin odottanut kaikkein eniten, hän kuitenkin kontrolloi poissaoloja yms. Muiden opettajien en niinkään odottanut tekevän asialle mitään, muuta kuin ehkä ottavan asian puheeksi ro:n kanssa.
En voi tietää, olisinko myöntänyt asiaa, jos koululta olisi minua lähestytty. Mutta ainakin silloin tietäisin, että joku olisi yrittänyt tehdä jotain. En ole jälkeenpäin puhunut lukioajoista vanhempieni kanssa, joten he eivät siis syytä koulua. Isäni mielestä lukioaikani oli onnellinen, äitini taas epäili jotain mutta hän ei valitettavasti osannut tehdä mitään.
Kuinka paljon itse huomioit muita ihmisiä joko lukiossa tai nyt myöhemmin? Ihmissuhteet ovat vastavuoroisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 21:51"]
On väärin olla puuttumatta, jos huomaa jotain. Tämä koskee kaikkia ihmisiä, ei vain opettajia. Miksi syytät juuri heitä? Mites ystäväsi, sukulaisesi, muut tuttusi? Ei luokattoman lukion ope tiedä, minkälainen olet normaalisti, ei hän huomaa muutosta.
[/quote]
Minulla ei ollut "muita tuttuja", ystäviä tai sukulaisia. (Tai sukulaisia oli, mutta satojen km:n päässä enkä ollut heihin yhteydessä). Lukion opet olisivat olleet se viimeinen takaportti.
Minua ei varsinaisesti kiusattu lukiossa, tosin kukaan muu oppilas ei myöskään puhunut minulle jos ei ollut ihan pakko. Ala-ja yläkoulussa oli kiusaamista, siihen ei erityisen ponnekkaasti puututtu. Äitini ahdistui ja itki kun minua kiusattiin alakoulun puolella. Halusin siksi ehkä suojella vanhempiani ja päätin että olen koulussa yksin, en kerro heille.
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 22:00"]
Kuinka paljon itse huomioit muita ihmisiä joko lukiossa tai nyt myöhemmin? Ihmissuhteet ovat vastavuoroisia.
[/quote]
Pelkäsin ja jännitin muita omanikäisiäni enkä uskaltanut heitä hirveästi lähestyä. Tiedän että tämä oli tyhmää ja pinnallista, mutta se oli minulle silloin todellisuutta. Yritin kyllä lukion alussa hiukan tutustua, mutta en saanut kavereita. Masennuksen pahentuessa jätin kaikki yritykset pois ja olin vain yksin.
Ehkä sinun ryhmänohjaajasi oli pelkuri tai vastuuton tollo. Opettajissa on kaikenlaisia ihmisiä. Hänen tulisi seurata opintojasi ja patistella.
Olen pahoillasi, että lukioaika ei mennyt hyvin. Älä kuitenkaan lannistu. Jos olet nyt jo saanut apua, niin voit varmaan iltalukiossa parannella numeroitasi. Ei se ole mikään Häpeä. Isäni tuli ylioppilaaksi 30-vuotiaana. Itsellä oli lamavuosina 5 vuoden tauko lukion ja opiskelemaan pääsemisen välillä. Olen 4-kymppinen ja opiskelen ammattia yhä. Nykyisin yhteiskunta on sellainen, että ihmiset opiskelevat ja vaihtavat alaa.
Elämäsi ei todellakaan ole pilalla! Nyt ehkä saat apua ja on tilaisuus parantua. Anna itsellesi aikaa, mutta yritä pienein askelin mennä eteenpäin. Ei suuria vaatimuksia, kunhan löydät vähitellen oikean suunnan itsellesi ammattilisesti ym. Elämän varrella voi paikkalla puutteita kehitysvaiheissa! Muista se!
Itse olen 2 terapiaa läpikäynyt, OPETTAJA.
Sehän siinä on, että opettaja ei voi alkaa tentata vointia kaikilta rauhallisilta ja hiljaisilta oppilailtaan, koska nuorella on oikeus olla myös rauhallinen ja hiljainen - ei se ole mikään vamma, vaikka nykyisin tunnutaankin niin ajateltavan.
Aika kohtuutonta on mielestäni vaatia, että opettajan olisi pitänyt jotain huomata, vaikka hän näki sinua enimmilläänkin muutaman tunnin verran viikossa, ryhmässä jossa oli varmaan pari-kolmekymmentä muutakin nuorta. Vanhempiesi ei puolestaan mielestäsi tarvinnut havaita hätääsi, vaikka oletettavasti vietit heidän seurassaan paljon enemmän aikaa - eikä teillä kai ollut koululuokallista nuoria kotona?
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 22:03"]
Sehän siinä on, että opettaja ei voi alkaa tentata vointia kaikilta rauhallisilta ja hiljaisilta oppilailtaan, koska nuorella on oikeus olla myös rauhallinen ja hiljainen - ei se ole mikään vamma, vaikka nykyisin tunnutaankin niin ajateltavan.
[/quote]
Minä en ollut vain rauhallinen ja hiljainen, vaan minusta näkyi pahoinvointi ulospäin. Eikö se sinustakaan ole huolestumisen aihe, jos oppilas ei palauta yhtäkään pakollista tehtävää kurssin aikana? Että evvvk vaan, ei voi edes kysyä, "miksi et tehnyt tätä, onko jokin hätänä?"
Ap, sanon suoraan: olet ollut vuosia sitten lukiossa etkä hoitolaitoksessa. Lukiolaiselta odotetaan kykyä huolehtia asioistaan, joten mikäli et ole kertonut ongelmistasi, on aika kummallista odottaa muiden niitä havaitsevan.
Oma-aloitteisuus?
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 23:11"]
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 22:17"]
Äitisi itki, mutta ei hakenut sinulle myöhemmin apua. Sori vaan, mutta se on ollut virhe heiltä. He ovat sinun vanhempasi ja heidän olisi pitänyt tehdä enemmän. He piiloutuvat tuohon "emme tienneet mitään" -ajatteluun. Olihan heille kerrottu, aiemmin. Mitä he tekivät? Ahdistuivat ja itkivät, kaikki siinä? Se oli liian vähän!! Miksi he eivät hakeneet enemmän apua, se olisi ollut heidän tehtävänsä. Tai ehkä tämän palstan puitteissa turha kysyä miksi, mutta silti se olisi ollut heidän tehtävänsä. Piste.
[/quote]
ap nimenomaan sanoi, ettei halunnut huolestuttaa äitiään, koska tämä itki jo alakoulukiusaamisesta. Eli: ap ei halunnut huolestuttaa heitä. Vanhemmat eivät olisi voineet toimia toisin, koska ap eristäytyi, eikä kertonut ongelmistaan. Uskon, että luokkakaveritkin ajattelivat, että tuo on outo, kun haluaa olla yksin.
[/quote]
Minusta vanhemmat ovat kyllä pistäneet päänsä pensaaseen. Ymmärrän sen, jos heillä on ollut omia vaikeuksia, mutta se ei nyt aloittajaa auta, että vanhempien syyttämisen sijaan syyllisiä ovat opettajat. Kun vanhemmat pistivät kerran päänsä pensaaseen. Koska oman lapsen hätä oli liikaa omien ongelmien keskellä.
Ainakin vanhempien tulisi syyttää itseään siitä, vaikka ap ei heitä syyttäisikään. Tai mä ainakin syyttäisin, jos olisin hankkinut lapsen ja sitten en kestäisikään hänen ongelmiaan vaan työntäisin pääni pensaaseen. Vaikka sekin on inhimillinen virhe. Mutta kuitenkin vanhempien silmien alla ap koko ajan eli. Heidän olisi pitänyt ottaa se pää pois sieltä pensaasta!
Koulunkin olisi kannattanut tehdä jotain, kun kotona ei sitten tehty, mutta sinun kannattaa nähdä ap heidät tasapuolisuusperiaatteen vuoksi samoin kuin omat vanhempasi; tuskasi oli heille vaikea asia ja he koulussa työnsivät mieluummin pään pensaaseen kuin puuttuivat tilanteeseen. Heillä siis oli taas kerran OMAT syynsä olla auttamatta, eivätkä ne ole sen eriarvoisemmat, kuin vanhempiesi syyt. Tai jos ovatkin, niin pienemmät.