Lue keskustelun säännöt.
Entisille lukion opettajille kirje?
27.03.2015 |
Mietin tässä, että nolaisinkohan itseni täysin, jos laittaisin entisille lukion opettajilleni sähköpostia. Asia koskisi sitä, että sairastuin lukiossa masennukseen, ja vaikka huomasin että opettajat huomasivat tilanteeni, niin he eivät koskaan kehdanneet puuttua siihen mitenkään - muuten kuin siten, että katsoivat sormien läpi masennuksen aiheuttamaa täydellistä aikaansaamattomuuttani. Sain esim. arvosanan kurssista, jolle jätin kokonaan tekemättä ison, pakolliseksi määrätyn työn. Sain useita kursseja läpi, vaikka minulla oli enemmän kuin 6 selvittämätöntä poissaoloa (eli yli koulun säännöissä määrätyn maksimin). Opettajat eivät ilmeisesti kehdanneet sanoa minulle tai vanhemmilleni mitään, koska olin lukion alussa ns. hyvä ja kiltti oppilas, lisäksi olin erittäin hiljainen ja omiin oloihini vetäytynyt? Vanhempani kävivät pakollisissa tapaamisissa ryhmänohjaajani kanssa, mutta ilmeisesti siellä tilanteeni ei noussut mitenkään esiin, muuta kuin "ihan ok menee".
Tarkoituksena ei olisi missään nimessä syytellä opettajia, vaan kertoa lyhyesti, että hoitamaton, lukiossa pari vuotta vakanava jatkunut sairaus on vaikuttanut elämääni valtavasti. (Kirje tulisi olemaan mahdollisimman lyhyt, ei yksityiskohtainen elämäkerta). Itse en ole toistaiseksi selviytynyt mielenterveysongelmistani, ja mietin että auttaisiko se, että saisin "sanoa ääneen" opettajille, että voin todella pahoin lukiossa. Hakeuduin kyllä itsenäisesti tk:n psykologille, mutta hän ei osannut oikeastaan auttaa minua koulunkäyntiin liittyvissä ongelmissa, koska ei ollut koulun kanssa tekemisissä. Nykyisin lukiossa on koulupsykologi, minun aikoinani ei ollut. Toivoisin, että koulussa nykyään puututaan, jos joku voi huonosti.
Mielipiteitä? Ymmärrän kyllä, että lukio on vapaaehtoinen, paljon itsenäistä työtä vaativa koulu, jossa opettajat eivät voi alkaa kädestä pitelemään masentunutta tai "masentunutta" oppilasta. Mutta mielestäni silti voisi olla opettajilta aiheellista nostaa tilanne esiin, jos joku oppilas voi ulospäin näkyvästi hyvin huonosti, kuten minun kohdallani kävi. Tämänhetkinen psykologini on sitä mieltä, että koulun toiminta oli "aivan hirveää".
Kommentit (89)
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 22:10"]
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 22:03"]
Sehän siinä on, että opettaja ei voi alkaa tentata vointia kaikilta rauhallisilta ja hiljaisilta oppilailtaan, koska nuorella on oikeus olla myös rauhallinen ja hiljainen - ei se ole mikään vamma, vaikka nykyisin tunnutaankin niin ajateltavan.
[/quote]
Minä en ollut vain rauhallinen ja hiljainen, vaan minusta näkyi pahoinvointi ulospäin. Eikö se sinustakaan ole huolestumisen aihe, jos oppilas ei palauta yhtäkään pakollista tehtävää kurssin aikana? Että evvvk vaan, ei voi edes kysyä, "miksi et tehnyt tätä, onko jokin hätänä?"
[/quote]
No tuo kyllä tuntuu kummalliselta, että sinut päästettiin kursseista läpi, ellet saanut mitään tehtäviä palautetuksi. Luuletko, että ongelmasi olisivat ratkenneet sillä, että et olisi suoriutunut kursseista? Olisiko vanhempiesi silloin ollut pakko huomata ja reagoida?
Edelleenkään opettaja ei paljoa muuta voi, jos hoitosuhde mielenterveyspuolelle on jo olemassa, mutta kursseista sinua ei olisi pitänyt läpi päästää, se on totta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 22:10"]
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 22:03"]
Sehän siinä on, että opettaja ei voi alkaa tentata vointia kaikilta rauhallisilta ja hiljaisilta oppilailtaan, koska nuorella on oikeus olla myös rauhallinen ja hiljainen - ei se ole mikään vamma, vaikka nykyisin tunnutaankin niin ajateltavan.
[/quote]
Minä en ollut vain rauhallinen ja hiljainen, vaan minusta näkyi pahoinvointi ulospäin. Eikö se sinustakaan ole huolestumisen aihe, jos oppilas ei palauta yhtäkään pakollista tehtävää kurssin aikana? Että evvvk vaan, ei voi edes kysyä, "miksi et tehnyt tätä, onko jokin hätänä?"
[/quote]
Hyvänen aika, jos sinusta pahoinvointi näkyi ulospäin, miten vanhempasi eivät huomanneet ja puuttuneet? Hehän sinua eniten näkivät. Jos isäsi väittää lukioaikasi olleen onnellisen, eikö siellä ole ongelma, joka on paljon olennaisempi kuin satunnaisesti tavatut opettajat? Miksi vaadit opettajiltasi enemmän kuin vanhemmiltasi?
Äitisi itki, mutta ei hakenut sinulle myöhemmin apua. Sori vaan, mutta se on ollut virhe heiltä. He ovat sinun vanhempasi ja heidän olisi pitänyt tehdä enemmän. He piiloutuvat tuohon "emme tienneet mitään" -ajatteluun. Olihan heille kerrottu, aiemmin. Mitä he tekivät? Ahdistuivat ja itkivät, kaikki siinä? Se oli liian vähän!! Miksi he eivät hakeneet enemmän apua, se olisi ollut heidän tehtävänsä. Tai ehkä tämän palstan puitteissa turha kysyä miksi, mutta silti se olisi ollut heidän tehtävänsä. Piste.
Vanhempia voit syyllistää mutta et opettajia.
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 22:10"][quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 22:03"]
Sehän siinä on, että opettaja ei voi alkaa tentata vointia kaikilta rauhallisilta ja hiljaisilta oppilailtaan, koska nuorella on oikeus olla myös rauhallinen ja hiljainen - ei se ole mikään vamma, vaikka nykyisin tunnutaankin niin ajateltavan.
[/quote]
Minä en ollut vain rauhallinen ja hiljainen, vaan minusta näkyi pahoinvointi ulospäin. Eikö se sinustakaan ole huolestumisen aihe, jos oppilas ei palauta yhtäkään pakollista tehtävää kurssin aikana? Että evvvk vaan, ei voi edes kysyä, "miksi et tehnyt tätä, onko jokin hätänä?"
[/quote]
Tarkotatko, ettei kukaan lukiosi aineenopettajista mukamas kysellyt esimerkiksi kotiaineiden tai kotitehtävien perään? Tai maininnut poissaoloistasi?
Ryhmänohjaajana toimiessani juuri suuri osa ajasta menee juuri näihin poissaolojen selvittelyihin tai yhteydenpitoon. Lisäksi lukuvuoden aikana tapaan opiskelijan ja vanhempansa. Vanhempainiltoja pidetään jne.
Milloin mahdollisesti olet ollut lukiossa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän kyllä, etteivät kaikki vanhemmat vain hoida tehtäviään, eihän esim. (anteeksi makaaberi vertaus) Eerikankaan isä hoitanut. Ap:n oli tavallaan turvauduttava opettajiin ja silti se tuki sieltä jäi vaillinaiseksi. Mutta silti toipumiselle olisi varmaan tärkeää tiedostaa vanhempien vastuu, jota he eivät pystyneet kantamaan ja että se oli sinua kohtaan väärin aivan yksiselitteisesti. Sitä ei voida lieventää millään selityksillä, että vastuu oli vanhemmilla. Sen voi ymmärtää, että jostain syystä kävi niin, etteivät he sitä hoitaneet, mutta se ei vapauta heitä siitä vastuusta. Ja sun olis hyvä jossain kohtaa alkaa suhtautua heihin siten. Eikä suojella ihan solidaarisesti sillä aikaa kun haet apua edelleen heiltä, joiden vastuu oli oleellisesti pienempi.
Missä on itkevän äidin solidaarisuus hädässä olevan lapsen hätää kohtaan? Äiti tässä itkee, kai se auttaa? Ymmärrän, että lapsen kärsimä hätä itkettää, mutta jos ajatellaan, että riittikö se avuksi ja lapsen saamaksi solidaarisuudeksi, niin ei riitä.
Älä nyt ap enää piehtaroi vuosien (vaiko reilun vuosikymmenen ) takaisissa lukiovuosissasi. Nuo mielikuvat ovat pääsi sisällä, joten nyt kehitä muuta ajateltavaa. Et enää ole se luokan hissukka eivätkä ne lukion opettajat mahdollisesti enää edes muista sinua. Nyt eteenpäin elämässä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän se ole jo aika unohtaa menneet. Eteenpäin sanoi mummo lumessa.
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 22:42"]
Älä nyt ap enää piehtaroi vuosien (vaiko reilun vuosikymmenen ) takaisissa lukiovuosissasi. Nuo mielikuvat ovat pääsi sisällä, joten nyt kehitä muuta ajateltavaa. Et enää ole se luokan hissukka eivätkä ne lukion opettajat mahdollisesti enää edes muista sinua. Nyt eteenpäin elämässä!
[/quote]
Tuo neuvo toimii vain niille, joilla ei ole mielenterveyden häiriötä. Mietipä, jos sun äitisi olisi itkenyt ja that's it, kun sua kiusataan koulussa. Menisitkö vain porskuttaen eteenpäin? Sellaisella tuella? Et olisi perusturvallisuudeltasi järkkynyt tai mitään? Siinä käy vain niin, ettei niitä lapsen kokemusmaailmaan syntyneitä vajeitatuollaisilla lapsellisilla päätöksillä hoideta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, sanot masennuksesi alkaneen lukiossa ja siksi tunnet katkeruutta lukio-opettajiasi kohtaan. Kuitenkin myöhemmissä viesteissä paljastuu, että kiusaamista ja ongelmia on ollut jo alakoulusta saakka, joten paljon kauempana kuin lukiossa taivavat kuitenkin olla sinun masennuksesi juuret.
Etkö saanut apua kiusaamiseen alakoulussa tai yläkoulussa KENELTÄKÄÄN? Opettajat, terveydenhoitaja, kuraattori, koulupsykologi? (Vanhemmiltahan sitä tukea ei tullut, siitä jo kirjoititkin.) Jos näin on, olen kyllä todella pahoillani puolestasi.
Hienoa, että sinulla nyt on olemassa hoitosuhde ainakin psykologille. Lääkärillekin kannattaisi ehkä mennä ja pohtia lääkitystä, kenties jonkinlaista psykoterapiaakin. Apuahan sinä todellakin tarvitset, viimeistään nyt! Kaikkea hyvää sinulle! <3
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 22:21"]
Tarkotatko, ettei kukaan lukiosi aineenopettajista mukamas kysellyt esimerkiksi kotiaineiden tai kotitehtävien perään? Tai maininnut poissaoloistasi? Ryhmänohjaajana toimiessani juuri suuri osa ajasta menee juuri näihin poissaolojen selvittelyihin tai yhteydenpitoon.
[/quote]
Joo, juuri näin. Poissaoloihin tai palauttamattomiin tehtäviin ei kiinnitetty huomiota. Poissaoloja oli kymmenittäin, palauttamattomia tehtäviä useille kursseille. Esimerkiksi yhden aineen välikokeessa mulla oli 2/20 kohtaa tehtynä. Siihen opettaja oli merkinnyt "?!", mutta ei sitten hänkään sanonut mulle mitään.
Kävin lukiotani ennen Wilma-aikaa.
Oikeasti, vanhempani olivat hyviä vanhempia - puutteellisia toki, uten kaikki ihmiset. Heitä ei voi verrata Eerikan isään tai mihinkään sellaiseen. Kyllä tuota kiusaamisasiaa vanhempani yrittivät käsitellä, mutta eivät he voineet vaikkapa sille mitään, että olin luokkani vähiten suosituimpia tyttöjä ja toiset nälvivät. En jaksa kaikkia asioita alkaa palstalle avaamaan, mutta sanotaanko näin, että vanhempiani kohtasi suuri henkilökohtainen tragedia omassa elämässään. Kyllä minä voin kotonani ihan hyvin ja olin niin iloinen kuin olosuhteet sallivat, lähinnä se näkyi etten koskaan käynyt missään koska kavereitakaan ei ollut. Koulussa paha olo näkyi sitten enemmän.
Onko teistä todellakin liikaa vaadittu, että ryhmänohjaajani olisi edes kerran/pari ottanut puheeksi, että xx:llä ei taida olla kaikki ihan hyvin? En olisi kaivannut sen enempää opettajien henkilökohtaista huomiota. Nyt minulla on tunne ettei minusta välitetty koulussa YHTÄÄN. Olin pelkää ilmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 22:17"]
Äitisi itki, mutta ei hakenut sinulle myöhemmin apua. Sori vaan, mutta se on ollut virhe heiltä. He ovat sinun vanhempasi ja heidän olisi pitänyt tehdä enemmän. He piiloutuvat tuohon "emme tienneet mitään" -ajatteluun. Olihan heille kerrottu, aiemmin. Mitä he tekivät? Ahdistuivat ja itkivät, kaikki siinä? Se oli liian vähän!! Miksi he eivät hakeneet enemmän apua, se olisi ollut heidän tehtävänsä. Tai ehkä tämän palstan puitteissa turha kysyä miksi, mutta silti se olisi ollut heidän tehtävänsä. Piste.
[/quote]
ap nimenomaan sanoi, ettei halunnut huolestuttaa äitiään, koska tämä itki jo alakoulukiusaamisesta. Eli: ap ei halunnut huolestuttaa heitä. Vanhemmat eivät olisi voineet toimia toisin, koska ap eristäytyi, eikä kertonut ongelmistaan. Uskon, että luokkakaveritkin ajattelivat, että tuo on outo, kun haluaa olla yksin.
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 23:11"]
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 22:17"]
Äitisi itki, mutta ei hakenut sinulle myöhemmin apua. Sori vaan, mutta se on ollut virhe heiltä. He ovat sinun vanhempasi ja heidän olisi pitänyt tehdä enemmän. He piiloutuvat tuohon "emme tienneet mitään" -ajatteluun. Olihan heille kerrottu, aiemmin. Mitä he tekivät? Ahdistuivat ja itkivät, kaikki siinä? Se oli liian vähän!! Miksi he eivät hakeneet enemmän apua, se olisi ollut heidän tehtävänsä. Tai ehkä tämän palstan puitteissa turha kysyä miksi, mutta silti se olisi ollut heidän tehtävänsä. Piste.
[/quote]
ap nimenomaan sanoi, ettei halunnut huolestuttaa äitiään, koska tämä itki jo alakoulukiusaamisesta. Eli: ap ei halunnut huolestuttaa heitä. Vanhemmat eivät olisi voineet toimia toisin, koska ap eristäytyi, eikä kertonut ongelmistaan. Uskon, että luokkakaveritkin ajattelivat, että tuo on outo, kun haluaa olla yksin.
[/quote]
Juuri näin! Jos se, että lapsi ei halua kertoa kiusaamisesta kotona tekee vanhemmista T.tarkki-tason porukkaa, niin suomessa on kyllä aika paljon paskoja perheitä. Minusta opettajat olisivat voineet kiinnittää huomiota tuohon vetäytymiseen ja eristäytymiseen. Olette siis sitä mieltä, että vanhempien mahdollisuudet torjua kiusaamista ovat 100%, koulun mahdollisuudet taas ehkä 0-20%? Kyllä ne oireet usein juuri koulussa tulevat esille, joten siellä pitäisi myös puuttua.
Ongelmia oli jo ala-ja yläkoulussa, mutta lukiossa masennus vasta räjähti käsiin. Siksi en samalla tavalla tunne, että aikaisemmin olisi pitänyt puuttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 23:03"]
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 22:21"]
Tarkotatko, ettei kukaan lukiosi aineenopettajista mukamas kysellyt esimerkiksi kotiaineiden tai kotitehtävien perään? Tai maininnut poissaoloistasi? Ryhmänohjaajana toimiessani juuri suuri osa ajasta menee juuri näihin poissaolojen selvittelyihin tai yhteydenpitoon.
[/quote]
Joo, juuri näin. Poissaoloihin tai palauttamattomiin tehtäviin ei kiinnitetty huomiota. Poissaoloja oli kymmenittäin, palauttamattomia tehtäviä useille kursseille. Esimerkiksi yhden aineen välikokeessa mulla oli 2/20 kohtaa tehtynä. Siihen opettaja oli merkinnyt "?!", mutta ei sitten hänkään sanonut mulle mitään.
Kävin lukiotani ennen Wilma-aikaa.
Oikeasti, vanhempani olivat hyviä vanhempia - puutteellisia toki, uten kaikki ihmiset. Heitä ei voi verrata Eerikan isään tai mihinkään sellaiseen. Kyllä tuota kiusaamisasiaa vanhempani yrittivät käsitellä, mutta eivät he voineet vaikkapa sille mitään, että olin luokkani vähiten suosituimpia tyttöjä ja toiset nälvivät. En jaksa kaikkia asioita alkaa palstalle avaamaan, mutta sanotaanko näin, että vanhempiani kohtasi suuri henkilökohtainen tragedia omassa elämässään. Kyllä minä voin kotonani ihan hyvin ja olin niin iloinen kuin olosuhteet sallivat, lähinnä se näkyi etten koskaan käynyt missään koska kavereitakaan ei ollut. Koulussa paha olo näkyi sitten enemmän.
Onko teistä todellakin liikaa vaadittu, että ryhmänohjaajani olisi edes kerran/pari ottanut puheeksi, että xx:llä ei taida olla kaikki ihan hyvin? En olisi kaivannut sen enempää opettajien henkilökohtaista huomiota. Nyt minulla on tunne ettei minusta välitetty koulussa YHTÄÄN. Olin pelkää ilmaa.
[/quote]
Minä olen sitä mieltä, että lapset jäävät ilman kavereita, jos koskaan eivät osallistu mihinkään. Yksi lapseni kaveri ei ikinä pääse meille "koska ei saa kyytiä". Kuitenkin vanhemmat valittavat, kun lapsella ei ole yhtään kaveria. Tuota lasta en ole koskaan nähnyt koulun diskossa, urheilutapahtumissa, yleisötapahtumissa. Eikä myöskään omaa lastani ole kutsuttu hänen synttäreilleen. Luulen, että synttäreitä ei edes pidetä.Ainoa lapsi ja vanhemmat töissä.
Jos koko lapsuutensa on yksin kotona niin takuuvarma eristyneisyys aikuisenakin. Ap vaikuttaa tällaiselta. Esim. menitkö 1.luokalla synttäreille joille kutsuttiin tai kutsuitko muita omillesi? Synttärikutsuja ei tule uudestaan, jos itse ei mene pyynnöstä huolimatta tai itse ei kutsu muita omille synttäreilleen. Kukaan ei pyydä sinua mukaan diskoon, jos tietää, ettet kuitenkaan tule.
Olen puhunut.
Minulla oli alakoulussa useampia säännöllisiä harrastuksia. Synttäreille menin aina, kun sain kutsun - läheskään kaikki eivät kutsuneet. Myös kaverisynttäreitä pidettiin meillä. Tuo yksin kotona oleminen alkoi teini-iässä. En ollut lapsuutta yksin kotona, olin päinvastoin sosiaalinen lapsi, joten tuokaan oletus ei nyt täsmännyt. ;) Kiusatuksi joutumista se ei silti estänyt.
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 17:57"]
Psykologini mielestä "jonkun" olisi pitänyt puuttua.
[/quote]
Ehkä psykologisi yritti saada sinut tällä pohtimaan, kuka se "joku" olisi.
Kirjoittamasi perusteella kuulostaa siltä, että olet kotonasi ollut heitteillä ja oman onnesi nojassa, ja olet jäänyt vaille tarvitsemaasi huomiota, hoivaa, välittämistä ja puuttumista. Jossain on vain niksahtanut niin, että idealisoit vanhempasi etkä näe heidän puutteitaan - vaan projisoit hoivan puutteesi ja muut ikävät tunteesi opettajiin ja kouluun.
Karu totuus taitaa olla, ettei kukaan niistä opettajista mahdollisesti edes muista sinua. Se hiljainen tyttö vuoden 2008 kirjoittaneiden D-luokalta, ööö kuka?
Ammatilliset ihmissuhteet ovat aina etupäässä ammatillisia. Lääkärit, psykologit, opettajat jne. välittävät ensisijaisesti viran puolesta. "Aidot" molemminpuoliseen lämpimään ihmissuhteeseen perustuvat ihmissuhteet koetaan perheen, suvun ja ystävien kesken.
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 23:03"][quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 22:21"]
Tarkotatko, ettei kukaan lukiosi aineenopettajista mukamas kysellyt esimerkiksi kotiaineiden tai kotitehtävien perään? Tai maininnut poissaoloistasi? Ryhmänohjaajana toimiessani juuri suuri osa ajasta menee juuri näihin poissaolojen selvittelyihin tai yhteydenpitoon.
[/quote]
Joo, juuri näin. Poissaoloihin tai palauttamattomiin tehtäviin ei kiinnitetty huomiota. Poissaoloja oli kymmenittäin, palauttamattomia tehtäviä useille kursseille. Esimerkiksi yhden aineen välikokeessa mulla oli 2/20 kohtaa tehtynä. Siihen opettaja oli merkinnyt "?!", mutta ei sitten hänkään sanonut mulle mitään.
Kävin lukiotani ennen Wilma-aikaa.
Oikeasti, vanhempani olivat hyviä vanhempia - puutteellisia toki, uten kaikki ihmiset. Heitä ei voi verrata Eerikan isään tai mihinkään sellaiseen. Kyllä tuota kiusaamisasiaa vanhempani yrittivät käsitellä, mutta eivät he voineet vaikkapa sille mitään, että olin luokkani vähiten suosituimpia tyttöjä ja toiset nälvivät. En jaksa kaikkia asioita alkaa palstalle avaamaan, mutta sanotaanko näin, että vanhempiani kohtasi suuri henkilökohtainen tragedia omassa elämässään. Kyllä minä voin kotonani ihan hyvin ja olin niin iloinen kuin olosuhteet sallivat, lähinnä se näkyi etten koskaan käynyt missään koska kavereitakaan ei ollut. Koulussa paha olo näkyi sitten enemmän.
Onko teistä todellakin liikaa vaadittu, että ryhmänohjaajani olisi edes kerran/pari ottanut puheeksi, että xx:llä ei taida olla kaikki ihan hyvin? En olisi kaivannut sen enempää opettajien henkilökohtaista huomiota. Nyt minulla on tunne ettei minusta välitetty koulussa YHTÄÄN. Olin pelkää ilmaa.
[/quote]
Tiedostathan, että lukio on yleissivistävä ja vapaaehtoinen oppilaitos? Peruskoulun alaluokilla saattaisi vielä odottaa "välittämistä", mutta lukiossa keskitytään ylioppilaskirjoituksiin tähtääviin opintoihin. Ilmeisesti olet ollut luonnonlahjakkuus, mikäli olet saanut ylioppilaskirjoitukset suoritettua, vaikket tehnytkään lukiokurssien tehtäviä.
Ilmeisesti olet uhriutunut ja nyt ajatukset ovat monien vuosien takaisessa menneessä. Samaa sanon kuin moni muukin, että ala mennä elämässä eteenpäin. Mitä enemmän itsesäälissäsi pyörit, sitä vähemmän näet mahdollisuuksia parempaan.
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 23:33"]
Kirjoittamasi perusteella kuulostaa siltä, että olet kotonasi ollut heitteillä ja oman onnesi nojassa, ja olet jäänyt vaille tarvitsemaasi huomiota, hoivaa, välittämistä ja puuttumista. Jossain on vain niksahtanut niin, että idealisoit vanhempasi etkä näe heidän puutteitaan - vaan projisoit hoivan puutteesi ja muut ikävät tunteesi opettajiin ja kouluun.
[/quote]
Öhh. Ei. En ollut kotonani heitteillä, eikä minulla ole mitään tarvetta suhtautua vanhempiini ihannoivasti tai suojelevasti. Osaan ajatella kasvatustani myös kriittisesti. Sinulla on selvästi usko vanhempien kaikkivoipaisuuteen. Mutta itse tiedostan, että hyvätkään vanhemmat, esimerkiksi paremmat kuin omani, eivät välttämättä saa kiusaamista pysäytettyä jos koulussa ei tehdä mitään.
En odottanut opettajilta henkilökohtaista välittämistä ja hoivaa. Olisin odottanut, että joku olisi ammatillisessa mielessä tuonut julki huolensa vaikka sinne vanhempieni suuntaan, jolloin he olisivat voineet ottaa tilanteesta vastuun.
Minusta on aivan selvää, että opettajat tiesivät mielenterveyden ongelmistasi ja siksi katsoivat suorituksia läpi sormien. Näin oli ehkä sovittu vanhempiesi ja sinua hoitavien tahojen kanssa. Miksi oletat, ettei sinun asioitasi ole puitu. Oppilaille ei todellakaan raportoida kaikkia linjauksia, joita on tehty. Ja siksi opettajilla ei ollut tarvetta kysyä sinulta miten menee, kun he tiesivät sen jo.
Mitä olet ajatellut, että opettaja olisi voinut tehdä? Sinullahan oli jo hoitosuhde psykologille, ja ilmeisesti lääkärillekin, jos olitte pohtineet lääkitystä?