Lue keskustelun säännöt.
Entisille lukion opettajille kirje?
27.03.2015 |
Mietin tässä, että nolaisinkohan itseni täysin, jos laittaisin entisille lukion opettajilleni sähköpostia. Asia koskisi sitä, että sairastuin lukiossa masennukseen, ja vaikka huomasin että opettajat huomasivat tilanteeni, niin he eivät koskaan kehdanneet puuttua siihen mitenkään - muuten kuin siten, että katsoivat sormien läpi masennuksen aiheuttamaa täydellistä aikaansaamattomuuttani. Sain esim. arvosanan kurssista, jolle jätin kokonaan tekemättä ison, pakolliseksi määrätyn työn. Sain useita kursseja läpi, vaikka minulla oli enemmän kuin 6 selvittämätöntä poissaoloa (eli yli koulun säännöissä määrätyn maksimin). Opettajat eivät ilmeisesti kehdanneet sanoa minulle tai vanhemmilleni mitään, koska olin lukion alussa ns. hyvä ja kiltti oppilas, lisäksi olin erittäin hiljainen ja omiin oloihini vetäytynyt? Vanhempani kävivät pakollisissa tapaamisissa ryhmänohjaajani kanssa, mutta ilmeisesti siellä tilanteeni ei noussut mitenkään esiin, muuta kuin "ihan ok menee".
Tarkoituksena ei olisi missään nimessä syytellä opettajia, vaan kertoa lyhyesti, että hoitamaton, lukiossa pari vuotta vakanava jatkunut sairaus on vaikuttanut elämääni valtavasti. (Kirje tulisi olemaan mahdollisimman lyhyt, ei yksityiskohtainen elämäkerta). Itse en ole toistaiseksi selviytynyt mielenterveysongelmistani, ja mietin että auttaisiko se, että saisin "sanoa ääneen" opettajille, että voin todella pahoin lukiossa. Hakeuduin kyllä itsenäisesti tk:n psykologille, mutta hän ei osannut oikeastaan auttaa minua koulunkäyntiin liittyvissä ongelmissa, koska ei ollut koulun kanssa tekemisissä. Nykyisin lukiossa on koulupsykologi, minun aikoinani ei ollut. Toivoisin, että koulussa nykyään puututaan, jos joku voi huonosti.
Mielipiteitä? Ymmärrän kyllä, että lukio on vapaaehtoinen, paljon itsenäistä työtä vaativa koulu, jossa opettajat eivät voi alkaa kädestä pitelemään masentunutta tai "masentunutta" oppilasta. Mutta mielestäni silti voisi olla opettajilta aiheellista nostaa tilanne esiin, jos joku oppilas voi ulospäin näkyvästi hyvin huonosti, kuten minun kohdallani kävi. Tämänhetkinen psykologini on sitä mieltä, että koulun toiminta oli "aivan hirveää".
Kommentit (89)
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:36"][quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:28"]
Eivätkö vanhempasi huomanneet opintomenestyksesi muuttumista? Kai he kuitenkin joutuivat allekirjoittamaan todistuksesi ollessasi vielä alle 18-vuotias?
[/quote]
Lopetin viemästä todistuksia allekirjoitettavaksi joskus lukion ekan keväällä. Ryhmänohjaajani ei koskaan kysellyt niiden perään.
Miksi lukiossa yleensä laaditaan sääntöjä, että vanhempien tulee allekirjoittaa todistukset tai selvittää poissaolot, jos niitä ei koulun puolelta valvota? Vanhempani eivät koskaan tienneet esim. poissaoloistani, koska niistä ei koulun puolelta ilmoitettu. Jos lukion opettajilla/ryhmänohjaajilla ei ole mitään velvollisuutta valvoa koululle tehtyjä sääntöjä, miksi sitten 15-vuotiaille ei anneta täysi-ikäisen oikeuksia, heitetä heitä maailmalle ja sanota, että hei, olette nyt omillanne, huolehtikaa itsestänne?
Halusin kai kertomattomuudella suojella vanhempiani.
[/quote]
Kuinka kauan lukiovuosistasi on? Jotenkin vaikuttaa, ettet ole päässyt lukioajan kehitysvaiheestasi eteenpäin. Tällä hetkellä lienet kuitenkin jo täysi-ikäinen.
Hämmentävää silti, että olisit erityisesti toivonut, että koulusta otettaisiin vanhempiin yhteyttä. Olen soitellut lukuisat kerrat useammankin oppilaan ja opiskelijan perään ja kysellyt monenkin todistuksen tai asian perään. Rehellisesti sanottuna se tuntuu aika turhauttavalta.
Tämän vuoksi arvostan oma-aloitteisuutta ja aktiivisuutta ihmisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lukion opettajilla on satoja oppilaita. Jos olet käynyt lukiosi ns. luokattoman lukion aikana, myös "oma opettajasi" on nähnyt sinua lähinnä muutamissa paperinjakotilaisuuksissa ehkä kerran kuussa. Siinä ei ehdi kamalan henkilökohtaista sidettä muodostua!
Jos ap oikeasti oli hyvä ja kiltti oppilas, opettajat varmaan vaativat hieman vähemmän, koska ajattelivat ap:n kärsivän perfektionismista työnsä kanssa. Minulla, monella ystävälläni ja usealla muulla itseltään paljon vaativalla on ollut jaksoja, jolloin työtulokset ja läsnäolo heikkenevät, kun sitä vaatii itseltään kaikkea eikä koskaan ole kyllin hyvä. Etenkin hyvissä lukiossa voi isokin osa oppilaista oireilla omia suorituspaineitaan. Opettajasi yrittivät todennäköisesti viestittää sinulle, että olet OK ja voit ottaa rennommin. He varmaankin ajattelivat, että jos sinulla on muita ongelmia, joku ottaa ne esille!
Ylipäätään lukioikäisten ihmisten suorituksissa voi välillä olla suuriakin eroja, koska tuossa iässä opetellaan itsenäisyyttä ja vastuunottoa aika suuren henkisen myllerryksen keskellä. Esim. sydänsurut voivat näkyä parinkin numeron pudotuksella aiemmista koearvosanoista.
Minäkin olin lukioaikoina henkisesti kovilla, mutta toisin kuin ap, kerroin valituille opettajille olostani. Juttelin myös terkkarin kanssa, ja sain juuri sellaista apua, kun olin kaivannut. Opettajat eivät lue ajatuksia. Monet opettajat ovat silti hyviä ja empaattisia ihmisiä, jotka haluavat auttaa, kun sitä apua oikeasti pyydetään.
Ps. Jos koulu on "huono", koska yksi oppilas on masentunut piilottaen sen kaikilta, voin melko varmasti kertoa, että Suomessa ei ole yhtään hyvää koulua. Kaikkien asioissa ei vaan voi auttaa, jos tiedot ovat näinkin puutteellisia kuin ap:n tapauksessa.
En jaksanut lukea kuin ekan sivun mutta älä helvetti tee sitä. Nolaat vain itsesi.
Koulu on ehkä joku SYKki tai Ressu. Siksi ymmärrän psykologin ärtymyksen. Niissä kouluissa on paljon tuollaisia ongelmia.
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 20:00"]En jaksanut lukea kuin ekan sivun mutta älä helvetti tee sitä. Nolaat vain itsesi.
[/quote]
Niinpä. Varmaan aika outoa olisi saada vuosien jälkeen kirje, jossa vuosien takainen lukion opiskelija kertoisi kuinka hänet olisi pitänyt huomioida vaikka vuonna 2007.
Tosin jos ap on vielä lukiovuosissaan kiinni, lienee nyt viimeistään hyvä hakea apua. Hänen nykyisen psykologinsa ammattitaidosta en kyllä olisi kovin vakuuttunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En halua olla mitenkään töykeä enkä tyly ja olen pahoillani kaikesta kokemastasi, mutta kaikki se, mitä olet kertonut psykologistasi, saa hänet vaikuttamaan oudolta... Jotenkin mulla soi hälytyskellot sen psykologin suhteen.
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 20:00"]
En jaksanut lukea kuin ekan sivun mutta älä helvetti tee sitä. Nolaat vain itsesi.
[/quote]
Okeiokeiokei! En laita kirjettä, se tuli jo selväksi. :D Mutta vähän karulta kieltämättä tuntuvat tämän ketjun vastaukset. En tiedä menikö teiltä tämä ohi, mutta hain itse ammattiapua ja myös sain sitä. Mutta apu ei auttanut, koska... en tiedä? Mitä minun olisi pitänyt tehdä, että olisin selvinnyt lukiossa (ja sen jälkeen) paremmin? Tein sen minkä omat voimani riittivät, mutta se ei sitten ollut tarpeeksi. Kyllä se vähän karulta tuntuu, että psyykkisesti huonokuntoinen lapsi saa jäädä systeemin rattaisiin yksikseen pyörimään, koska ei ole kenenkään velvollisuus tehdä mitään.
Olen todellakin edelleen erittäin kiinni lukioajoissa, vaikka niistä on jo useampi vuosi. Psykologin mielestä tämä on siksi, että psyykkinen kehitys keskeytyi tärkeässä elämänvaiheessa. Mitä minun olisi tullut tehdä, että en olisi sairastunut ja olisin kasvanut normaalisti aikuisuuteen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän vanhempien ensisijainen vastuu on lapsensa ongelmat huomata ja auttaa. On tottakai paljon helpompi syyttää 'järjestelmää' ja opettajia, kuin rakkaita vanhempia, mutta minusta katsot nyt väärään suuntaan. Opet lukiossa eivät näe oppilasta samalla tavalla kuin peruskoulussa, ja eivät voi olla ne lapsen läheisimmät aikuiset. Kyllä se on vanhemman tehtävä.
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 21:02"][quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 20:00"]
En jaksanut lukea kuin ekan sivun mutta älä helvetti tee sitä. Nolaat vain itsesi.
[/quote]
Okeiokeiokei! En laita kirjettä, se tuli jo selväksi. :D Mutta vähän karulta kieltämättä tuntuvat tämän ketjun vastaukset. En tiedä menikö teiltä tämä ohi, mutta hain itse ammattiapua ja myös sain sitä. Mutta apu ei auttanut, koska... en tiedä? Mitä minun olisi pitänyt tehdä, että olisin selvinnyt lukiossa (ja sen jälkeen) paremmin? Tein sen minkä omat voimani riittivät, mutta se ei sitten ollut tarpeeksi. Kyllä se vähän karulta tuntuu, että psyykkisesti huonokuntoinen lapsi saa jäädä systeemin rattaisiin yksikseen pyörimään, koska ei ole kenenkään velvollisuus tehdä mitään.
Olen todellakin edelleen erittäin kiinni lukioajoissa, vaikka niistä on jo useampi vuosi. Psykologin mielestä tämä on siksi, että psyykkinen kehitys keskeytyi tärkeässä elämänvaiheessa. Mitä minun olisi tullut tehdä, että en olisi sairastunut ja olisin kasvanut normaalisti aikuisuuteen?
[/quote]
Ainakin nyt kannattaa opetella katsomaan eteenpäin ja päästämään menneestä irti.
Onhan niitä ihmisiä, jotka vielä keski-ikäisenä tai vanhempanakin muistelevat, kun lapsena vanhemmat eivät ymmärtäneet tai kummitäti ei koskaan huomioinut. Oma valintasi on, että kuulutko myös itse siihen joukkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naama kohti tulevaisuutta.kirjeitten kirjoittelu on mummohommaa. Eteenpäin!
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 21:11"]
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 21:02"][quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 20:00"] En jaksanut lukea kuin ekan sivun mutta älä helvetti tee sitä. Nolaat vain itsesi. [/quote] Okeiokeiokei! En laita kirjettä, se tuli jo selväksi. :D Mutta vähän karulta kieltämättä tuntuvat tämän ketjun vastaukset. En tiedä menikö teiltä tämä ohi, mutta hain itse ammattiapua ja myös sain sitä. Mutta apu ei auttanut, koska... en tiedä? Mitä minun olisi pitänyt tehdä, että olisin selvinnyt lukiossa (ja sen jälkeen) paremmin? Tein sen minkä omat voimani riittivät, mutta se ei sitten ollut tarpeeksi. Kyllä se vähän karulta tuntuu, että psyykkisesti huonokuntoinen lapsi saa jäädä systeemin rattaisiin yksikseen pyörimään, koska ei ole kenenkään velvollisuus tehdä mitään. Olen todellakin edelleen erittäin kiinni lukioajoissa, vaikka niistä on jo useampi vuosi. Psykologin mielestä tämä on siksi, että psyykkinen kehitys keskeytyi tärkeässä elämänvaiheessa. Mitä minun olisi tullut tehdä, että en olisi sairastunut ja olisin kasvanut normaalisti aikuisuuteen? [/quote] Ainakin nyt kannattaa opetella katsomaan eteenpäin ja päästämään menneestä irti. Onhan niitä ihmisiä, jotka vielä keski-ikäisenä tai vanhempanakin muistelevat, kun lapsena vanhemmat eivät ymmärtäneet tai kummitäti ei koskaan huomioinut. Oma valintasi on, että kuulutko myös itse siihen joukkoon.
[/quote]
Valitettavasti kouluaikoina syntyneet traumat vaikuttavat elämään sen verran, ettei tässä niin vain aleta elää. Esimerkiksi kokemus siitä, ettei kukaan välitä ja etten kelpaa kenellekään. Eristäytyneisyys, nolla seurustelusuhdetta ja opiskelukyvyn menetyksestä syntyneet auot CV:ssä.
Elämän elämisen aloittamista on moneen kertaan yritetty, mutta se ei vain ole onnistunut. Siksi ajattelen, että olisi ensiksi tärkeämpää päästä sinuiksi lukioaikojen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 17:36"]
Mietin tässä, että nolaisinkohan itseni täysin, jos laittaisin entisille lukion opettajilleni sähköpostia. Asia koskisi sitä, että sairastuin lukiossa masennukseen, ja vaikka huomasin että opettajat huomasivat tilanteeni, niin he eivät koskaan kehdanneet puuttua siihen mitenkään - muuten kuin siten, että katsoivat sormien läpi masennuksen aiheuttamaa täydellistä aikaansaamattomuuttani. Sain esim. arvosanan kurssista, jolle jätin kokonaan tekemättä ison, pakolliseksi määrätyn työn. Sain useita kursseja läpi, vaikka minulla oli enemmän kuin 6 selvittämätöntä poissaoloa (eli yli koulun säännöissä määrätyn maksimin). Opettajat eivät ilmeisesti kehdanneet sanoa minulle tai vanhemmilleni mitään, koska olin lukion alussa ns. hyvä ja kiltti oppilas, lisäksi olin erittäin hiljainen ja omiin oloihini vetäytynyt? Vanhempani kävivät pakollisissa tapaamisissa ryhmänohjaajani kanssa, mutta ilmeisesti siellä tilanteeni ei noussut mitenkään esiin, muuta kuin "ihan ok menee".
Tarkoituksena ei olisi missään nimessä syytellä opettajia, vaan kertoa lyhyesti, että hoitamaton, lukiossa pari vuotta vakanava jatkunut sairaus on vaikuttanut elämääni valtavasti. (Kirje tulisi olemaan mahdollisimman lyhyt, ei yksityiskohtainen elämäkerta). Itse en ole toistaiseksi selviytynyt mielenterveysongelmistani, ja mietin että auttaisiko se, että saisin "sanoa ääneen" opettajille, että voin todella pahoin lukiossa. Hakeuduin kyllä itsenäisesti tk:n psykologille, mutta hän ei osannut oikeastaan auttaa minua koulunkäyntiin liittyvissä ongelmissa, koska ei ollut koulun kanssa tekemisissä. Nykyisin lukiossa on koulupsykologi, minun aikoinani ei ollut. Toivoisin, että koulussa nykyään puututaan, jos joku voi huonosti.
Mielipiteitä? Ymmärrän kyllä, että lukio on vapaaehtoinen, paljon itsenäistä työtä vaativa koulu, jossa opettajat eivät voi alkaa kädestä pitelemään masentunutta tai "masentunutta" oppilasta. Mutta mielestäni silti voisi olla opettajilta aiheellista nostaa tilanne esiin, jos joku oppilas voi ulospäin näkyvästi hyvin huonosti, kuten minun kohdallani kävi. Tämänhetkinen psykologini on sitä mieltä, että koulun toiminta oli "aivan hirveää".
[/quote] Olihan sulla vanhemmat, eivätkö huomanneet mitään???? Älä opettajia syytä.
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 20:02"]
Koulu on ehkä joku SYKki tai Ressu. Siksi ymmärrän psykologin ärtymyksen. Niissä kouluissa on paljon tuollaisia ongelmia.
[/quote] mun lapseni on Ressussa ja en oo huomannut sen kummempia ongelmia. Vähällä lukemisella hyviä numeroita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ope olisi ottanut puheeksi vanhempiesi kanssa, luuletko, että olisit myöntänyt asian ja esim. halunnut hoitoa? Vaiko kenties jatkanut samaan malliin tyyliin "ei mulla mitään oo, antakaa mun olla rauhassa"? Ainakin kouluterkkari mun mielestä kysyi, mitä kuuluu? Mikset kertonut hänelle? Tai mennyt hänen vastaanotolleen?
Vanhempani auttoivat minua sen minkä pystyivät. Tuliko kellekään yllätyksenä, että vanhemmat eivät ole kaikkivoimaisia peppipitkätossuja, jotka pystyvät raivaamaan kaikki kivet lastensa tieltä? Vaikka vanhempani olivat ns. hyviä ja tekivät kaikkensa, meillä oli silti joitakin ongelmia perheessä.
En muista että meillä olisi ollut terkkaria tai mitään tarkastusta. Sen muistan että yläasteella oli terkka. Koululääkäriä ei varmasti ollut.
Minusta on hyvä ajatus lähettää kirje Opettaja-lehteen. (OAJ-ammattiliiton lehti) Lisäksi jätät kirjeen päiväkirjan väliin. Lehti joko julkaisee tai ei. Tai voit ehdottaa heille haastattelua.
Jotenkin sinun pitäisi ymmärtää ja hyväksyä, että mennyttä ei voi muuttaa. Opettajat toimivat senhetkisen parhaimman tietämyksensä ja taitonsa ja resurssiensa mukaan. Kukaan ei ole ajatuksen lukija. Olet ehkä kuitenkin sisimmässäsi katkera ja kuvittelet, että puuttuminen olisi korjannut tilannetta. Kuitenkin masennus on biokemikaalinen reaktio sun aivoissa, ei opet olisi sitä pystyneet estää..?
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 21:26"]
Vanhempani auttoivat minua sen minkä pystyivät. Tuliko kellekään yllätyksenä, että vanhemmat eivät ole kaikkivoimaisia peppipitkätossuja, jotka pystyvät raivaamaan kaikki kivet lastensa tieltä? Vaikka vanhempani olivat ns. hyviä ja tekivät kaikkensa, meillä oli silti joitakin ongelmia perheessä.
[/quote]
Mutta opettajan, joka tuntee sinut paljon huonommin, ja näkee sinua paljon vähemmän, pitäisi olla se kaikkivoipainen peppipitkätossu? Ope on loppupeleissä lukiolaiselle aika vieras ihminen, kyllä se syyllinen seurustelemattomuudellesi ym löytyy jostain ihan muualta. Lapsen persoonakaan ei vahvimmin muovaudu juuri lukioiässä. Ihan yhtä hyvin voisit kirjoittaa kirjeen kirjaston työntekijälle tai kaupan kassalle, kun eivät ole sinua auttaneet.
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 21:17"][quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 21:11"]
[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 21:02"][quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 20:00"] En jaksanut lukea kuin ekan sivun mutta älä helvetti tee sitä. Nolaat vain itsesi. [/quote] Okeiokeiokei! En laita kirjettä, se tuli jo selväksi. :D Mutta vähän karulta kieltämättä tuntuvat tämän ketjun vastaukset. En tiedä menikö teiltä tämä ohi, mutta hain itse ammattiapua ja myös sain sitä. Mutta apu ei auttanut, koska... en tiedä? Mitä minun olisi pitänyt tehdä, että olisin selvinnyt lukiossa (ja sen jälkeen) paremmin? Tein sen minkä omat voimani riittivät, mutta se ei sitten ollut tarpeeksi. Kyllä se vähän karulta tuntuu, että psyykkisesti huonokuntoinen lapsi saa jäädä systeemin rattaisiin yksikseen pyörimään, koska ei ole kenenkään velvollisuus tehdä mitään. Olen todellakin edelleen erittäin kiinni lukioajoissa, vaikka niistä on jo useampi vuosi. Psykologin mielestä tämä on siksi, että psyykkinen kehitys keskeytyi tärkeässä elämänvaiheessa. Mitä minun olisi tullut tehdä, että en olisi sairastunut ja olisin kasvanut normaalisti aikuisuuteen? [/quote] Ainakin nyt kannattaa opetella katsomaan eteenpäin ja päästämään menneestä irti. Onhan niitä ihmisiä, jotka vielä keski-ikäisenä tai vanhempanakin muistelevat, kun lapsena vanhemmat eivät ymmärtäneet tai kummitäti ei koskaan huomioinut. Oma valintasi on, että kuulutko myös itse siihen joukkoon.
[/quote]
Valitettavasti kouluaikoina syntyneet traumat vaikuttavat elämään sen verran, ettei tässä niin vain aleta elää. Esimerkiksi kokemus siitä, ettei kukaan välitä ja etten kelpaa kenellekään. Eristäytyneisyys, nolla seurustelusuhdetta ja opiskelukyvyn menetyksestä syntyneet auot CV:ssä.
Elämän elämisen aloittamista on moneen kertaan yritetty, mutta se ei vain ole onnistunut. Siksi ajattelen, että olisi ensiksi tärkeämpää päästä sinuiksi lukioaikojen kanssa.
[/quote]
Viime kädessä me kaikki olemme oman onnemme seppiä. On aika itsekeskeistäkin ajatella, että jonkun muun pitäisi huomioida itseä, mikäli osoittaa käytöksellään, ettei huomiota tarvitse.
Nyt vaikutat olevasi itsesääliin ja menneisyyteen takertunut ja toivot ilmeisesti ratkaisua ulkopuolelta. Yleensä se pohjamutien kaivelu saa olon vain tuntumaan entistä kurjemmalta.
Avainasemassa olet sinä itse.
Mäkin masennuin lukion toisella. Olin sitä ennen 9-10 oppilas, sitten sain osasta kursseja 7:ja, jopa kuutosen. Muistan, että yksi opettaja sanoi, että mikäs "Maijalle" on tullut, kun numerot tippuu ja äänessä oli aitoa huolta vaikka se tavallaan oli sellainen ihmettelevä heitto. Minusta oli kiva, että edes yksi opettaja edes vähän mietti asiaa. Tämä tapahtui kylläkin jo 24 vuotta sitten (kääk, oonksmä näin vanha....)