En ikinä kadehdi yli 40-vuotiasta lapsetonta ihmistä

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 20:20"][quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 17:29"]

Vaikka olisi kuinka hieno ja onnellinen elämä, niin silti säälin lapsettomia ihmisiä. Aina. Poikkeuksetta. Itselläni on kaikki mitä maailmassa haluan ja silti mikään ei voita vanhemmuuden tuomaa onnea ja iloa.

[/quote]

Minä säälin yli 40-vuotiaita köyhiä ystäviäni. Aina. On ihanaa asua isossa talossa meren rannalla ja käydä shoppailemassa Pariisisssa ja lomailemassa Karibialla. Minulla on kaikki mitä haluan. Elämästä pitää nauttia ja varakkaana voin toteuttaa unelmani.
[/quote]
Mistä päättelit etten minä ole varakas?
Olen myös taatusti matkustanyt enemmän kuin sinä.
t. Ap

Hyvä ap. Miksi aina oletetaan, että lapsiperheet ovat köyhiä?
Mekin asumme Helsingin keskustassa isossa asunnossa ja kummankin tulot yli 100t vuodessa. Lasten kanssa voi myös matkustaa ja elää luxuselämää halutessaan.

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 22:52"]

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 20:20"][quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 17:29"] Vaikka olisi kuinka hieno ja onnellinen elämä, niin silti säälin lapsettomia ihmisiä. Aina. Poikkeuksetta. Itselläni on kaikki mitä maailmassa haluan ja silti mikään ei voita vanhemmuuden tuomaa onnea ja iloa. [/quote]   Minä säälin yli 40-vuotiaita köyhiä ystäviäni. Aina. On ihanaa asua isossa talossa meren rannalla ja käydä shoppailemassa Pariisisssa ja lomailemassa Karibialla. Minulla on kaikki mitä haluan. Elämästä pitää nauttia ja varakkaana voin toteuttaa unelmani. [/quote] Mistä päättelit etten minä ole varakas? Olen myös taatusti matkustanyt enemmän kuin sinä. t. Ap

[/quote]

Yhtä perseaukisia varmaan kumpikin. Mutta ei siihen onnellisuuteen rahaa eikä kakaroita tarvita. Elämässä on paljon muutakin sen huomaa viimeistään sitten kun on yli nelikymppinen.

Kaikki eivät ole omasta halustaan lapsettomia. Sääli on sairautta. Elämä on elämisen arvoista oli lapsia tai ei. Erilaista se varmaan on, mutta kaikki yhtä arvokkaita. Mielestäni lapsi ei ole mikään arvo mikä pitää saavuttaa vaan rakkauden hedelmä jos luoja näin suo. Terveisin nimimerkki en sääli yli 40-v lapsellisia ihmisiä.

Mä ajattelen samoin kuin ap. Mutta en ikinä sanoisi sitä ääneen. Ja yritän selitellä itselleni, että kyllä hekin varmasti onnellisia ovat. Mutta tunnen heitä kohtaan jotain surua ja sääliä, vaikka oikeasti ei pitäisi!

Ehkä se tunne tulee siitä, kun tiedän monia, jotka olisivat lapsia halunneet, mutta jäivät ilman. Vaikka eiväthän kaikki lapsia halua ja se voi olla tosi hyvä valinta.

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 20:10"]

Harmittaa ettei kukaan ole vastannut kysymykseeni sitä millainen se "onnentunne" on.

[/quote]

Subjektiivisesti vastaan. Mä rakastan lastani niin, että tekisi mieli pussata koko nassikka puhki ja halia koko ajan. Hän on vain ihaninta, mitä tiedän. Tunne on voimakas lämpö, autuus, iloisuus. Ja ennen kaikkea ikinä en ole pystynyt elämään näin kiinni hetkessä. Kun leikin lapseni kanssa, olen täysin siinä hetkessä. Aiemmin vain haahuilin, mietin mennyttä ja tulevaa. Mulla ei ole kiire mihinkään, nautin vain lapseni seurasta. Elämä on jotenkin täyteläistä ja uutta päivää odottaa aina riemulla. Tätä se onni on mulle.

Eikös kunnon äitien pitäisi olla jo nukkumassa, että jaksavat taas huolehtia rakastamistaan lapsista? Minä tässä punkkua juon ja juustoja maistelen ja mietin, mitä kivaa voisi tehdä viikonloppuna, tapaisinko ystäviä, menisinkö elokuviin vai lähtisinkö piipahtamaan vaikka Tallinnaan

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 23:01"]

Hyvä ap. Miksi aina oletetaan, että lapsiperheet ovat köyhiä? Mekin asumme Helsingin keskustassa isossa asunnossa ja kummankin tulot yli 100t vuodessa. Lasten kanssa voi myös matkustaa ja elää luxuselämää halutessaan.

[/quote]

Me taas asutaan Manhattanilla ja kummankin tulot yli miljoona dollaria vuodessa. Ettäs tiedätte! Eletään luxuselämää! :)

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:22"]

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:19"][quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:07"] [quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:04"] Enpä ole vielä yhtään äitiä nähnyt, joka ei kitisisi miten on rankkaa elämä lasten kanssa. Ei pysty tekemään sitä ei tätä jne [/quote] Minä voin sanoa että rankkaa oli kun lapset olivat 0-3-vuotiaita, nyt ovat alakoululaisia enkä ole enää moniin vuosiin kokenut lapsiperhe-elämää rankkana, päinvastoin se on todella palkitsevaa. Lapset antavat sisältöä elämään niin paljon. [/quote] Sitä kitinää ei kuule tunnu mukavalta kuunnella, varsinkin kun minut on syyllistetty siitä, että sinun elämäsi on niin helppoa, kun ei ole omia lapsia [/quote] Miksi kuuntelet tuollaista? Ei kai sinun tarvitse kokea syyllistämistä miltään taholta. Sano suoraan äläkä täällä uikuta. Vain sinulla on valta valita millaisia ihmisiä omassa elämässäsi katselet ja tuollaisia syyllistäjiä en itse ainakaan katselisi hetkeäkään.

[/quote]

Kas poikkesimpa palstalle. En voi ystävilleni sanoa, etten voi katsoa teitä hetkeäkään. Tämä vain ärsyttää joskus ja satuinpa sen mainitsemaan.

Ok. Kiitos kun jaoit tämän meidän kanssa.

[quote author="Vierailija" time="28.03.2015 klo 00:01"]

Tämä on mahtava aloitus. Provojen provo. Olen silti samaa mieltä ap:n kanssa, hiljaa sisimmässäni. En olisi koskaan uskonut että tällaista tunnetta voi kokea lähes päivittäin.

[/quote]

Kognitiivinen dissonanssi?

Sain elää pitkään lapsetonta elämää. Biologinen kello alkoi tikittää vinhasti n 36 v. Siinä vaiheessa ei ollut miestäkään. Mies löytyi n 38 v ja vauva tuli maailmaan 44 v. En ollut tiennyt kuinka antoisaa ja merkityksellistä on kun on oma lapsi. Ehkä sitä ois voinut aiemmin harkita. Ei oo ollut katumista. 

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 23:14"]

Mä ajattelen samoin kuin ap. Mutta en ikinä sanoisi sitä ääneen. Ja yritän selitellä itselleni, että kyllä hekin varmasti onnellisia ovat. Mutta tunnen heitä kohtaan jotain surua ja sääliä, vaikka oikeasti ei pitäisi! Ehkä se tunne tulee siitä, kun tiedän monia, jotka olisivat lapsia halunneet, mutta jäivät ilman. Vaikka eiväthän kaikki lapsia halua ja se voi olla tosi hyvä valinta.

[/quote]

Kun minä olin alle parikymppinen niin "säälin" ja osaltaa pelkäsin ihmiskohtaloita, jotka poikkesivat normaalista elämänjanasta. Ajattelin että yksinolevat ovat onnettomia. Samoin lapsettomat. Jopa ammattikouluun joutumista lukion sijaan pidin "surullisena kohtalona". Kunnes elämän koulimana ymmärsin että onni ei tule ulkoa vaan sisältä. Onni on sitä että elää uskollisena itselleen ja omille tarpeilleen. Se että sinä tulet surulliseksi toisen lapsettomuudesta kertoo että Sinä et haluaisi elää ilman lapsia. Näet muut ihmiset jotenkin sidottuna omiin näkemyksiisi - kopioina itsestäsi. Alitajuntaisesti arvelet että kaikki haluavat samoja asioita kuin sinä. Lopulta voitkin kyseenalaistaa että elätkö muutenkin elämääsi tuon ajatuksen pohjalta. Minä olen myös ymmärtänyt mm. että yksin oleminen ei ole kaikille yksinäisyyttä. Kolikolla on kaksi puolta.

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 17:29"]Vaikka olisi kuinka hieno ja onnellinen elämä, niin silti säälin lapsettomia ihmisiä. Aina. Poikkeuksetta.

Itselläni on kaikki mitä maailmassa haluan ja silti mikään ei voita vanhemmuuden tuomaa onnea ja iloa.

[/quote] Mä kadehdin, just tällanen nainen on mun unelmamiehen kanssa. Miehellä lapsia, halus lapsettoman naisen kun edelliset uusperhekuviot oli menny pahasti pieleen.

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:53"]

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:48"][quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:41"] [quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:30"][quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 19:21"]Minä taas säälin niitä miljoonia lapsia, joille olisi ollut paljon parempi olla syntymättä pahoinpideltäksi, hyväksikäytetyiksi tai orjuutettavaksi pelkän vanhempiensa välinpitämättömyyden, tavan tai sosiaalisen paineen vuoksi. Terveisin yksi erittäin eläämänsä onnellinen vapaaehtoisesti lapseton viisikymppinen. [/quote] Eiköhän näitä sääli kaikki muutkin.. Äidit, isät, velat, mummit ja kummit.. [/quote] Velojen mielestä lähtökohtaisesti paras tilanne on jäädä syntymättä. Tämä koskee toki vain muiden ihmisten ärsyttäviä lapsia, jotka olemassaolollaan häiritsevät velojen rauhaa, ei siis veloja itseään, heidän miehiään tai ystäviään... Meidän itsekkäästi lapsia hankkineiden vika on se, että maailmassa on niin paljon orpoja ja kaltoinkohdeltuja lapsia (meidän olisi pitänyt mieluummin adoptoida joku orpo raukka afrikasta). Me olemme vastuussa maailman ylikansoittumisesta, eivät suinkaan kiinalaiset, intialaiset tai afrikkalaiset. Lapsemme kelpaavat kuitenkin tulevaisuudessa vaihtamaan velojen vaippoja ja maksamaan heidän eläkkeitään. [/quote] Sinun lapsesi on ekologisessa mielessä maapallolle äärimmäisen paljon haitallisempi kuin joku kolmannen maailman köyhä. Kuka tahansa joka kykenee objektiiviseen ajatteluun, ymmärtää, että paras vaihtoehto kenelle tahansa olisi todellakin ollut jäädä syntymättä. [/quote] Lapseni ei kuormita maapalloa sen enempää kuin SINÄ. Joten edelleen, maapallon tilasta noin huolestuneet voivat aloittaa harventamisen itsestään.

[/quote]

Minusta vai erittäin epävakaa ihminen voi kirjoittaa noin. Kamalaa että tuollaisilla on lapsia. Monet velat olisivat soveliaampia äideiksi.

Tätä ei varmasti kukaan lue, mutta anyways, olkaa hyvä:

http://www.stat.fi/artikkelit/2011/art_2011-02-15_007.html?s=0

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 23:47"]

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 23:14"]

Mä ajattelen samoin kuin ap. Mutta en ikinä sanoisi sitä ääneen. Ja yritän selitellä itselleni, että kyllä hekin varmasti onnellisia ovat. Mutta tunnen heitä kohtaan jotain surua ja sääliä, vaikka oikeasti ei pitäisi! Ehkä se tunne tulee siitä, kun tiedän monia, jotka olisivat lapsia halunneet, mutta jäivät ilman. Vaikka eiväthän kaikki lapsia halua ja se voi olla tosi hyvä valinta.

[/quote]

Kun minä olin alle parikymppinen niin "säälin" ja osaltaa pelkäsin ihmiskohtaloita, jotka poikkesivat normaalista elämänjanasta. Ajattelin että yksinolevat ovat onnettomia. Samoin lapsettomat. Jopa ammattikouluun joutumista lukion sijaan pidin "surullisena kohtalona". Kunnes elämän koulimana ymmärsin että onni ei tule ulkoa vaan sisältä. Onni on sitä että elää uskollisena itselleen ja omille tarpeilleen. Se että sinä tulet surulliseksi toisen lapsettomuudesta kertoo että Sinä et haluaisi elää ilman lapsia. Näet muut ihmiset jotenkin sidottuna omiin näkemyksiisi - kopioina itsestäsi. Alitajuntaisesti arvelet että kaikki haluavat samoja asioita kuin sinä. Lopulta voitkin kyseenalaistaa että elätkö muutenkin elämääsi tuon ajatuksen pohjalta. Minä olen myös ymmärtänyt mm. että yksin oleminen ei ole kaikille yksinäisyyttä. Kolikolla on kaksi puolta.

[/quote]

Tämä oli viisaasti kirjoitettu. Veit sanat suustani tai jotakin.

[quote author="Vierailija" time="27.03.2015 klo 17:29"]

Vaikka olisi kuinka hieno ja onnellinen elämä, niin silti säälin lapsettomia ihmisiä. Aina. Poikkeuksetta. Itselläni on kaikki mitä maailmassa haluan ja silti mikään ei voita vanhemmuuden tuomaa onnea ja iloa. [/quote]

Onnea sinulle. Provo tämä lienee, mutta rämmi nyt säälissäsi oikein perusteellisesti.

Sääli rauhassa, sultahan se vaan on pois. Itse tyydyn kissani seuraan <3

Tämä on mahtava aloitus. Provojen provo. Olen silti samaa mieltä ap:n kanssa, hiljaa sisimmässäni. En olisi koskaan uskonut että tällaista tunnetta voi kokea lähes päivittäin.