Lue keskustelun säännöt.
Mies halusi lapsen, minä en, erohan siitä tuli
17.12.2021 |
En nyt tiedä, mitä tällä aloituksella haen, mutta olen erosta niin rikki. Meillä molemmilla on kaksi lasta aiemmista suhteista ja olemme nelikymppisiä. Mies halusi kovasti lapsen, mutta minä en ollut enää niin innokas. Varsinkin kun miehellä oli toistuvia rahaongelmia ja edellisenkin vaimon kanssa on ollut hirveät taistelut elareista ja kuka maksaa ja mitä. Kaiken lisäksi miehellä on tosi epäsäännölliset työajat ja tiedän, että hän ei olisi jäänyt lapsen kanssa kotiin ja olisin kuitenkin joutunut hoitamaan lapsen todella pitkälti yksin. Emme siis edes asuneet yhdessä ja olin todella epäuskoinen, että mies pystyisi sellaiseen perhe-elämään, jota uusi lapsi vaatisi. Olen selittänyt hänelle tuhansia kertoja, että tähän tilanteeseen ei mitenkään voi tehdä lasta ennen kuin nämä asiat näyttävät edes jotenkin olevan tasapainossa ja hallinnassa. Olen myös kysynyt moneen kertaan, miten hän ajattelisi, että se toimisi, niin hän ei vastaa mitään muuta kuin että kyllä asiat sitten aikanaan järjestyvät.
Nyt mies sitten jätti minut ja sanoo syyksi, että haluaa sen lapsen eikä sitä minun kanssani tule saamaan. Olen ihan rikki enkä voi ymmärtää miehen järjenjuoksua. Onhan tuo tavallaan hyvä syy eroon, jos toinen haluaa lapsen ja toinen ei, mutta en ihan oikeasti ymmärrä vieläkään, millainen se hänen toiveensa lapsesta oli. En ymmärrä, miten hän kuvittelee, että lapsi tekee hänen elämänsä onnelliseksi, kun nytkään ei ole vapaa-aikaa eikä rahaa mihinkään. Milloin ja millä rahalla hän aikoo sen lapsen hoitaa ja kasvattaa. Kaiken lisäksi kuviossa on jo neljä lasta, joiden elämä mullistuisi myös uuden lapsen myötä täysin.
Ero on todella kipeä asia ja haluaisin jotenkin vain selittää hänelle, että hänen unelmassaan ei ole mitään järkeä. Vai olenko itse jotenkin hullu, kun en näe tuossa hänen unelmassaan mitään hyvää vaan ainoastaan suuren painolastin, joka ennen pitkää joka tapauksessa johtaisi eroon? Olisin ehkä voinut tehdäkin vielä lapsen, mutta taloudellinen tilanne ja aiemmat lapset olivat minulle suurin syy siihen, että en pysty sitä vaihtoehtoa edes ajattelemaan.
Ja tässä vaiheessa jo pyydän, että ei tultaisi mitätöimään ja haukkumaan tätä suhdettamme ja vihjailemaan, että mies kuitenkin on pettänyt jo kauan ja on ties mikä roisto. Olen tarpeeksi rikki tässä jo muutenkin niin haluaisin vain selkeyttää ajatuksiani tähän lapsiasiaan liittyen.
Kommentit (162)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vertaa ap:n mutta olin myös itse 3 vuotta suhteessa mieheen, jonka raha-asiat olivat ihan sekaisin. Hän oli myös toisaalta ahkera ottamaan lisähommia yms. ongelmista selvitäkseen. Kun minulle selvisi, että velkaa on kymmeniä tuhansia, järkytyin. Minussa iski joku valtava toimeliaisuus, että nyt laitetaan raha-asiat kuntoon. Uskokaa tai älkää, mutta mies puhui minulle lapsen hankkimisesta, vaikka hänellä oli jo 2 ja minä olen ollut aina vela. Olemme nelikymppisiä.
Vasta suhteen päätyttyä aloin ymmärtämään, kuinka paljon miehen rahahuolet ahdistivat myös minua. Tajusin vasta sitten selkeästi, kuinka paljon enemmän hänen eksänsä maksoi lasten elämisestä, kuinka mies on systemaattisesti sotkenut raha-asiat aina uudelleen ja kuinka paljon lapset ovat siitä joutuneet kärsimään. Lapset eivät esim. pyytäneet koskaan mitään, yhtään mitään, mikä maksaisi. Olisi ollut todella vastuutonta ja itsekästä häneltä tehdä sellaiseen tilanteeseen lapsi. Ajatus varmasti oli pohjalla, että minun voimavaroilla ja taloudellisilla resursseilla siitä selvitään.
Tsemppiä ja voimia ap! Olet ihan oikeassa, että mies on epärealistinen kuvitelmassaan, että vauva olisi ratkaisu ja kaikki ongelmat vaan ratkeaa ilman määrätietoista ajatustyötä. Minäkin todella rakastin tuota miestä ja sydän särkyi, mutta minun kohdalla kun aikaa oli kulunut niin en enää pysty ajattelemaan häntä niin myönteisessä valossa. Hän yritti palata, mutta en vaan pystynyt enää. Elämä on ollut paljon keveämpää ilman häntä, olen oikeasti onnellinen nyt.
Kiitos kovasti tästä viestistäsi! Tässä on paljon samoja ajatuksia, joita minulla on, eli juuri tuo, että mies haluaa tehdä extra töitä ja minä haluan hoitaa asiat pysyvästi kuntoon ja tsemppaan vieressä. Missä vaiheessa mies sitten yritti palata? Oliko hänellä joku uusi suhde siinä välissä tai oliko sinulla? Olitko sinä se, joka teki eropäätöksen vai hän?
Todella vaikeaa on tosiaan ymmärtää tätä lapsitoivetta. Jotenkin olen tässä keittiöpsykoloinut, että mies jostain syystä ikään kuin sabotoi tahallaan omaa tilannettaan ja suhdettaan, jos se kaaos lopulta tuntuu turvallisemmalta toimintatavalta. No juu, nämä on näitä.. :D
ap
Mies alkoi yhtenä iltana kyseenalaistamaan sovimmeko yhteen. Se tuli shokkina, kun kaikki oli ollut tosi hyvin ja hän kohteli minua ihanasti. Mies halusi kuitenkin jatkaa suhdetta ja minä osaltani tein kaikkeni, että kaikki toimii. Silti jäi epävarmuus pitääkö hän ovia auki myös muihin suuntiin. Tein lopullisen eropäätöksen. Loppua kohden tuli monta pettymystä, myös raha-asioihin liittyen. Hän sai mm. pienen perinnön. Olin tosi iloinen asiasta, mutta hän alkoi salailemaan raha-asioitaan minulta. Hän ei ollutkaan maksanut velkojaan pois niin paljon kuin oli ollut puhetta. Odotin myös, että hän olisi huomioinut minua, kun kerrankin oli mahdollisuus tehdä jotain penniä venyttämättä, ei huomioinut siinä kohdassa millään tavalla. Olimme katselleet myynnissä olevia mökkejä, tajusin että en uskalla ostaa hänen kanssaan mitään, kun minä jäisin todennäköisesti kaiken maksumieheksi. (Eikä hän saisi lainaakaan.) Paljon juttuja tuli, mistä aloin tajuamaan, että minun pitää luovuttaa, vaikka kipeää tekee.
Minä tein samat johtopääkset, että hänellä on joku sisäinen pakko saboitoda suhteet. Hänen ex-vaimonsa oli huipputyyppi ja silti se päättyi eroon miehen temppuilun takia. Eksänsä ei viitsinyt kysellä lapsille mitään, kun hän tiesi vastauksen "just nyt ei ole rahaa siihen". Koin tosi epäreiluksi sen, että olin hyväksynyt hänen vikoineen/puutteineen ja elimme hänen tulotason mukaista elämää - silti hän ei osannut arvostaa sitä kaikkea hyvää mitä oli. Vauvastakin puhui minulle vielä samana päivänä, kun päätin että kaikki on loppu. Oli erikoista, että rauhallinen, minimaaliseen kulutustasoon tyytyväinen ja monissa asioissa harkitseva ja järkevä, oli kuitenkin niin vastuuntunnoton.
Puoli vuotta kesti täydellinen hiljaisuus. Sitten hän halusi kertoa, kuinka oli ymmärtänyt, että asioista pitää pystyä puhumaan avoimesti ja miettiä niihin ratkaisuja. Hän ei kuulemma ollut osannut kuunnella minua, mutta nyt osaisi. Olin jo siihen vaiheeseen mennessä tajunnut, että yli nelikymppisellä on sen verran elämänkokemusta, että nuo asiat ovat olleet tasan tarkkaan tiedossa. Eksänsä tuntien ne on käyty siinäkin suhteessa jo moneen kertaan läpi ja minä olin sitä keskustelua yrittänyt lukemattomia kertoja. Totta kai ihminen kehittyy läpi elämän, mutta näin suuret muutokset tarvitsevat varmasti pitkän terapian (johon ei ole rahaa, kun ei mihinkään ole). Taloudellinen riippumattomuus tuo tiettyä turvallisuuden tunnetta, antaa mahdollisuuden haaveilla ja huolehtia itsestä ja muista. Suhteessa en maksanut mitään miehen laskuja eikä hän halunnut lainata minulta, mutta säästin koko ajan sitäkin varten, jos hän joutuu pahaan pulaan, niin voin tarvittaessa auttaa. Uskon. ettää minulle tuli suhteessa jonkinlainen läheisriippuvuus. Koin rahaongelmien suuruuden paljastumisen järkytyksenä, samoin sen yhtäkkisen puheen erosta. En pystynyt käsittelemään niitä tunteita ja jotenkin pakonomaisesti kiinnityin mieheen, toki kai ne rakkauden tunteet olivat aitoja. Jälkikäteen vaan tuntuu, että minulta puuttui silloin järki kokonaan.
Kiitos paljon taas viestistäsi!
Tämä on minullakin tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä. Muistan, miten häpeissään hän oli suhteemme alkuaikoina ja hän piilotteli rahaongelmiaan viimeiseen asti. Itse olin jo järkeillyt, että kyllä varmaankin aikamoisia sotkuja on ja osasin jotenkin varautua tilanteeseen. Siksi minulle ei ollut kovin suuri shokki, kun hän kertoi ulosottosummistaan. Hyväksyin kaiken ja näin sen oikeastaan jonkinlaisena voittona, että hän vihdoin uskoutui minulle. Olen tälläkin hetkellä siinä käsityksessä, että hän ei ole koskaan kenellekään muulle näitä asioita kertonut, varsinkaan perheelleen. Siksi minustakin tuntuu nyt hieman epäreilulta, kun olen hyväksynyt hänen töppäilynsä ja uskonut häneen ja kannustanut eteenpäin eikä ole käynyt mielessäkään erota. Vanhemmilleen ei kuitenkaan ole uskaltanut kertoa mitään, kun pelkää, että välit katkeaa. Nyt sitten eron jälkeen somasti vietetään aikaa niiden vanhempien kanssa ikään kuin he olisivat ainoita, jotka ovat häntä koskaan tukeneet ja olisivat läheisimpiä koko maailmassa.
Minä olen myös tunnistanut läheisriippuvuuden piireitä itsessäni. Nyt eron jälkeen olen miettinyt, että ehkä lähdin liian tiiviisti miehen raha-asioihin mukaan ja olisi pitänyt pysyä vähän etäämmällä niistä rahasotkuista. Ehkä se olisi pakottanut hänet oikeasti muuttamaan asioita itsenäisesti eikä ainoastaan minun neuvoillani.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies alkoi yhtenä iltana kyseenalaistamaan sovimmeko yhteen. Se tuli shokkina, kun kaikki oli ollut tosi hyvin ja hän kohteli minua ihanasti. Mies halusi kuitenkin jatkaa suhdetta ja minä osaltani tein kaikkeni, että kaikki toimii. Silti jäi epävarmuus pitääkö hän ovia auki myös muihin suuntiin. Tein lopullisen eropäätöksen. Loppua kohden tuli monta pettymystä, myös raha-asioihin liittyen. Hän sai mm. pienen perinnön. Olin tosi iloinen asiasta, mutta hän alkoi salailemaan raha-asioitaan minulta. Hän ei ollutkaan maksanut velkojaan pois niin paljon kuin oli ollut puhetta. Odotin myös, että hän olisi huomioinut minua, kun kerrankin oli mahdollisuus tehdä jotain penniä venyttämättä, ei huomioinut siinä kohdassa millään tavalla. Olimme katselleet myynnissä olevia mökkejä, tajusin että en uskalla ostaa hänen kanssaan mitään, kun minä jäisin todennäköisesti kaiken maksumieheksi. (Eikä hän saisi lainaakaan.) Paljon juttuja tuli, mistä aloin tajuamaan, että minun pitää luovuttaa, vaikka kipeää tekee.
Minä tein samat johtopääkset, että hänellä on joku sisäinen pakko saboitoda suhteet. Hänen ex-vaimonsa oli huipputyyppi ja silti se päättyi eroon miehen temppuilun takia. Eksänsä ei viitsinyt kysellä lapsille mitään, kun hän tiesi vastauksen "just nyt ei ole rahaa siihen". Koin tosi epäreiluksi sen, että olin hyväksynyt hänen vikoineen/puutteineen ja elimme hänen tulotason mukaista elämää - silti hän ei osannut arvostaa sitä kaikkea hyvää mitä oli. Vauvastakin puhui minulle vielä samana päivänä, kun päätin että kaikki on loppu. Oli erikoista, että rauhallinen, minimaaliseen kulutustasoon tyytyväinen ja monissa asioissa harkitseva ja järkevä, oli kuitenkin niin vastuuntunnoton.
Puoli vuotta kesti täydellinen hiljaisuus. Sitten hän halusi kertoa, kuinka oli ymmärtänyt, että asioista pitää pystyä puhumaan avoimesti ja miettiä niihin ratkaisuja. Hän ei kuulemma ollut osannut kuunnella minua, mutta nyt osaisi. Olin jo siihen vaiheeseen mennessä tajunnut, että yli nelikymppisellä on sen verran elämänkokemusta, että nuo asiat ovat olleet tasan tarkkaan tiedossa. Eksänsä tuntien ne on käyty siinäkin suhteessa jo moneen kertaan läpi ja minä olin sitä keskustelua yrittänyt lukemattomia kertoja. Totta kai ihminen kehittyy läpi elämän, mutta näin suuret muutokset tarvitsevat varmasti pitkän terapian (johon ei ole rahaa, kun ei mihinkään ole). Taloudellinen riippumattomuus tuo tiettyä turvallisuuden tunnetta, antaa mahdollisuuden haaveilla ja huolehtia itsestä ja muista. Suhteessa en maksanut mitään miehen laskuja eikä hän halunnut lainata minulta, mutta säästin koko ajan sitäkin varten, jos hän joutuu pahaan pulaan, niin voin tarvittaessa auttaa. Uskon. ettää minulle tuli suhteessa jonkinlainen läheisriippuvuus. Koin rahaongelmien suuruuden paljastumisen järkytyksenä, samoin sen yhtäkkisen puheen erosta. En pystynyt käsittelemään niitä tunteita ja jotenkin pakonomaisesti kiinnityin mieheen, toki kai ne rakkauden tunteet olivat aitoja. Jälkikäteen vaan tuntuu, että minulta puuttui silloin järki kokonaan.