Miksi laihdutus on maailman VAIKEIN asia?? Tämä vuonna aloittanut 5 x ja aina repsahtanut. Edelleen bmi 37,kuten 2017,kun ekaa kertaa aloin laihduttaa. Epätoivo ja itku

Ehkä sun kannattaisi aloittaa terapia. Monella unohtuu, että mielen huolto voi olla osa sitä elämänmuutosta, jota tarvitsee laihtuakseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laihduttaminen ei kannata. Elämäntapojen muuttaminen pysyvästi askel kerrallaan kannattaa, vaikka muutokseen kuluisi monta vuotta, kuten minulla kului.

Voin paremmin ja olen terveempi kuin 10 vuotta sitten, olen myös normaalipainoinen, mutta en 'hoikka'.

Juuri näin. Kilot lähtevät muutosten myötä. Mulla on pudonnut paino yli 70 kg:sta kesäkuussa tänään 59 kg.

Muutokset:

- alkoholi kokonaan pois

- namit kokonaan pois

- ei muutenkaan herkkuja tai mehuja, sokeria siis aisoihin (en osta kotiin sokeria sisältäviä ruokia)

- kävelyä lisää

- hedelmiä, marjoja ja vihanneksia enemmän

- vettä enemmän

Muutos on tapahtunut pikkuhiljaa. Sokeria kun vähentelee hissukseen, niin alkaa huomata ettei se tosiaankaan maistu niin hyvälle. Kun ei juo riittävästi vettä, niin äkkiä kroppa huomauttelee. Mieliteot rasvaisiin ja suolaisiin ruokiin alkavat vähentyä. Jos ei ole edes vähän päivän aikana liikkunut, niin aika nopeasti alkaa tulla olo, että käynpäs kiertämässä korttelin ympäri.

Aloitat hiljalleen ja prosessissa kyllä alkaa keho ja pää kertoa, että mitä tarvitset, mistä tulee hyvä olo.

Mä ihmettelen, että kuka tätäkin kommenttia alapeukutti. Ap?

Nuo neuvot on tosi huonoja. Mieliteot ei lopu sillä, että päättää ettei enää ikinä koskaan syö karkkia/rasvaista/suolaa/alkoholia/mehuja.

Missään e taida tuossa tekstissä lukea, että ei enää koskaan.

No, mulla on toiminut. Yli 70-kiloisesta siiri-sokerivalaasta 59 kg sutjakkaapaan versioon ei ole huono.

Mä en kiellä näistä itseltäni mitään. Enpähän vain tänään syö tai juo.

No sittenhän kyseessä ei suinkaan ole pysyvä elämäntapamuutos. Kun kuuri loppuu, palaa kilot. 95% laihduttajista lihoaa uudestaan vähintään samaan painoon juuri tämän takia.

On siinä kuitenkin eroa syökö suklaata kaksi palaa vai koko levyn. Tai juoko viiniä puoli pulloa vai lasillisen. Meneekö voileipä kinkulla ja juustolla vai vain toisella.

Haluat vain ilkeillä, myönnä pois. Jos sulta ei laihdutus onnistu, niin ei tarvitse kuitenkaan toisten onnistumisia mollata.

Noiden ero on sallivuus. Suklaapalojen määrällä ei ole mitään väliä, jos osaa syödä kehoa kuunnellen.

Minun ei tarvitse laihduttaa koska syön intuitiivisesti ja pysyn sillä ihannepainossa. Tämän voi kuka tahansa oppia, mutta se ei tapahdu rajoittavalla syömisellä vaan sallivalla.

MOT

TH-66 kirjoitti:

Ei se motivaatio täältä löydy, sen pitää löytyä itseltäsi. Haluatko näyttää lihavalta vai et? Jos et halua, muutat syömistäsi. Miten voi olla muka niin vaikeaa syödä normaali määrä ruokaa? Lisäksi pitää liikkua ihan joka päivä. Lihavuusleikkauksia tarvitaan myös siksi, että ihmiset eivät löydä motivaatiota itsestään, vaan tarvitaan joku kontrolli. Mielestäni lihavuusleikkaus on kontrolleista pahin! Pakotetaan ihminen muottiin, mihin hän ei muutenkaan mitenkään onnistu asettumaan, rajoittamalla ruokamääriä lopun elämää. Liikasyöminen on eräälainen syömishäiriö, sillä herkutellakin voi, vaikka ihan joka päivä, jos ruokamäärä on muuten kontrollissa. Ihminen joka lihoaa, syö koko ajan liikaa jollakin aterialla tai kaikilla aterioilla. Esim yhden aterian poisjättäminen todennäköisesti vähentäisi jo tuon 500 Kcal päivässä tällaisella ihmisellä. Kyse on siis itsekontrollista. Lautasmalli on  hyvä- lisäksi aikuinen ei tarvitse kuin yhden kunnon aterian päivässä, toinen ateria voisi olla sitten jopa se herkku. Aamupala, lounas, päivällinen ja iltapala. Kalorilaskuri auttaa tässä. Lisäksi puolen tunnin kävely ihan joka päivä.

Tai jättäisi vain vaikka alkuunsa 1/3 ”herkuista” ja ”välipaloista” pussin perukoille seyraavaan päivään.

Syökö joku 2 lämmintä ateriaa päivässä? Miksi? Yhdellä selviää hyvin aamu- ja iltapala lisänä. Väliin vielä jokin hedelmä. Ilman nälän tunnetta pystyn säätelemään painoani 6-8 kg 2 kk:ssa ilman mitään ongelmia.

Laihdutus on helvetin vaikeaa kun sen tekee väärin. Itsellä siihen auttoi joku päässä napsahdus ja oikean mielentilan löytäminen. Aloin ajattelemaan ruuan polttoaineena ja kuuntelemaan kehon nälkätilaa. Myös näläntunne oli aina tultava ennenkuin söin seuraavaa annosta ja söin hitaasti ja tietoisesti pienempiä annoksia. Jossain kohtaa aloin nauttimaan tästä touhusta kun huomasin oman vireystilan kasvun ja sen, että olo (ja jopa itsetunto)oli paljon parempi kun en päästänyt itseäni hiilariähkyyn. En valitettavasti osaa yhtään sanoa miten onnistuu päästä tähän mielentilaan.

Laihdutus helppo, laihduttaja yleensä se vaikea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ei ole maailman vaikein asia.

On se, jos ymmärrys solufysiologiasta ja biokemiasta ylipäätänsä ei riitä laihduttamisen hormonaalisen komponentin hahmottamiseen.

Lakonisesti ilmaistuna: Jos verenkierrossa on insuliinia, ei triglyserolien rasvahappoja siirretä maksaan käytettäväksi eli et laihdu. Selkosuomella tämä tarkoittaa, että et voi syödä asioita, jotka hyppäyttävät (aiheuttavat korkean insuliinivasteen) insuliinia eli korkean glykeemisen indeksin ruokia mm. viljat, tärkkelys ja sokeri. Ihminen voi syynätä hamaan hautaan kilokaloreita, "nutrata", dieetata ja punnita analyysivaa'alla makroravinteita, mutta jos syöt jatkuvasti (4-5 krt. tai enemmän päivässä) korkean glykeemisen indeksin tuotteita, et laihdu ennen kuin Sisyfos on saanut lohkareensa perille. Kaloriteorian dogmaattinen tuijottelu laihtumisen hormonaalisenkomponentin kustannuksella on suurin yksittäinen tekijä, jonka vuoksi laihtuminen -pysyvä sellainen - epäonnistuu. T. Biokemian yliopisto-opiskelija

Tässähän se vastaus tuli ja vielä passelisti tiivistettynä. Lisäisin vielä, että insuliiniresistenssistä paraneminen eli kehon insuliinisensitiivisyyden palautuminen vie aika rutkasti aikaa. Vuosi tai pari saattaa mennä nuoremmilla, mutta me vanhemmat joudumme odottamaan jopa 2-5 vuotta. Paastoglukoosi saattaa tulla normaaliin viitearvoon kuukaudessa. Toisaalta vhh yhdistettynä 16:8-pätkäpaastoon on loppuelämän ruokavalio, joten sinäänsä sen ei pitäisi olla ongelma. Saattaa vaan aika monella loppua kärsivällisyys kesken mikä on valitettavaa, sillä olivat jo ratkaisun äärellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja muista nauttia joka päivä pieni annos jotain herkkua illallisen jälkeen jälkiruoaksi: suklaata, jotain hedelmää, jäätelöä, pieni leivonnainen, minipussi sipsejä tai se limu jonka muuten olisit juonut aterian aikana yms.

Avaatko vähän logiikkaa, miksi pitäisi herkutella joka päivä? 

Minusta pieni herkku päivittäin on hyvä neuvo, koska minulla saattoi keväällä mennä 5 levyä Fazerin sinistä viikossa, niinä ahmimis kausina, kun laihdutus epäonnistui.

Ja pari Pringles purkkia. Nyt pyrin vain kerran viikossa syömään

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä kyllä huomaa kuinka aivottomia ihmisistä on tullut. Varmaan se sokerin ja rasvan kanssa mässyttäminen sitten vie energian aivotyöskentelyltä.

Lisäksi kaikkinainen kyky sietää pientä epämukavuutta tai siirtää mielitekojen tyydytystä on ihan mahdotonta. Itsekuri nyt tuntuisi puuttuvan ihan tyystin. Ei ihme, että moni on ylipainoinen.

Aivan loistavan syväluotaava analyysi. Ja mikäs se ratkaisu tähän on? Kun sitä itsekuria ei vaan saada sillä, että päättää sitä yhtäkkiä omaavan miljoona kertaa enemmän. Sama kuin sanoisi masentuneelle, että ole iloinen.

Joten mikä se sun ratkaisu tähän ongelmaan on?

Hyvin helppo. Lopettaa asiasta viestittely av:lla, pistää lenkkarit jalkaan ja lähteä lenkille. Pituus 170 cm, paino 57 kg. Ei ole ainakaan tällä hetkellä mun ongelmana ylimääräinen paino. Tee sama perässä jos onnistuu. Siis pistä lenkkarit jalkaan, mene ulkoilemaan. Siitä se lähtee.

Vuosi sitten laitoin lenkkarit jalkaan, kävelin 5xvko, sen 1h ja 20min.

Lopputulos oli lisää painoa 5kg, neljässä kuukaudessa

Ap

Ylös

Syö puoli annosta ruokaa kello 14-16 .Kuuden jälkeen illalla et mitään muuta kuin yksi näkkileipä ja teetä.Liiku paljon!Q

Painoin 2018 keväällä 103 kg ja nyt 93.7 kg. Vieläkin runsaasti ylipainoa mutta olen tehnyt tuon laihduttamatta. Jätin aamupalalta tuoremehun ja jukurtin pois. Muuten syön suht.normaalisti töissä ja kotona arkiruokaa. Välillä myös herkkuja. Henkinen tasapaino on tärkeää. Jos sitä ei ole, ei voi laihtua. Tee pieni muutos ruokailuun, joka ei rasita liikaa. Jätä yksi kakkista epäterveellisin herkku pois päivittäisestä ruokavaliosta.

Käyttäjä2108 kirjoitti:

Syö puoli annosta ruokaa kello 14-16 .Kuuden jälkeen illalla et mitään muuta kuin yksi näkkileipä ja teetä.Liiku paljon!Q

Nälissään ei saa unta ja pahimmillaan menee ahmimiseksi yöllä. Terveellisiä hiilihydraatteja tarpeeksi illalla ja uni tulee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja muista nauttia joka päivä pieni annos jotain herkkua illallisen jälkeen jälkiruoaksi: suklaata, jotain hedelmää, jäätelöä, pieni leivonnainen, minipussi sipsejä tai se limu jonka muuten olisit juonut aterian aikana yms.

Avaatko vähän logiikkaa, miksi pitäisi herkutella joka päivä? 

Minusta pieni herkku päivittäin on hyvä neuvo, koska minulla saattoi keväällä mennä 5 levyä Fazerin sinistä viikossa, niinä ahmimis kausina, kun laihdutus epäonnistui.

Ja pari Pringles purkkia. Nyt pyrin vain kerran viikossa syömään

Ap

Suklaa ja sipsit ovat suurimpia energialähteitä. Hyvä kun vähennät. Yritä päästä sipseistä kokonaan eroin. Ovat verenpaineellekin huonoja.

Vierailija kirjoitti:

Alkon jätin jo vuosia sitten, ei mitään muutosta. (paitsi päivät ja viikot ja kuukaudet piiiiiiiitkiä, ja sitä syö tylsyyteen)

Ap

Oletko ajatellut hypnoosia? Jos elämä on noin pahassa jamassa, että tylsyyteen syö, en keksi muutakaan.

Vierailija kirjoitti:

Esimerkiksi herkkulakot nostavat pitkällä aikavälillä syötyjen herkkujen määrää!

Mulla itse asiassa on toisinpäin. Jos syön sokeria, hetken päästä aivoni oikein huutavat, että sitä äskeistä on pakko saada lisää heti. Jonkin verran sitä pystyy vastustamaan, muttei loputtomasti. Jos syön sokeria, syön sitä aivan liikaa. Kun sitten lopetan, parin päivän päästä ei enää edes tee mieli laittaa suuhun mitään sokerista, joten pystyn olemaan ilman sokeria vaikka monta kuukautta yhtä soittoa.

Miksikö sitten aina välillä aloitan uudestaan? Alan jossain vaiheessa ajatella, että eihän mulla ole mitään ongelmaa sokerin kanssa, ihan hyvin voin syödä tuon yhden jälkiruoan/jäätelön/maistaa uutta suklaata. Yksi kerta ei olekaan ongelma, mutta herkästi ajattelen sitten myös seuraavalla aterialla tai seuraavana päivänä samoin, ja sitten se lähtee. Ei tosin joka kerta, joskus onnistun pitämään kerran yksittäisenä.

Mitään napostelua en muuten harrasta. Kun vatsa kurnii, syön niin, että nälkä lähtee ja sen jälkeen en syö ennenkuin vatsa kurnii uudestaan. Mulle sellainen aterioiden välissä syöminen tuo niin huonon olon ruoansulatuksen häiriintymisen vuoksi, ettei sitä tule tehtyä käytännössä koskaan.

Muille ehkä sopii se, että syödään joka päivä pieni määrä jotakin herkkua, mutta mulla se ei toimi ollenkaan. Siitä herkun syömisestä tulee valtava tarve saada lisää ja vaatii lujaa itsekuria vastustaa sitä. Mutta jos en syö sitä pientäkään määrää, en tarvi mitään itsekuria.

Vierailija kirjoitti:

Painoin 2018 keväällä 103 kg ja nyt 93.7 kg. Vieläkin runsaasti ylipainoa mutta olen tehnyt tuon laihduttamatta. Jätin aamupalalta tuoremehun ja jukurtin pois. Muuten syön suht.normaalisti töissä ja kotona arkiruokaa. Välillä myös herkkuja. Henkinen tasapaino on tärkeää. Jos sitä ei ole, ei voi laihtua. Tee pieni muutos ruokailuun, joka ei rasita liikaa. Jätä yksi kakkista epäterveellisin herkku pois päivittäisestä ruokavaliosta.

Minä aloin lokakuussa 2018 polttamaan tupakkaa, paino oli 101kg.

Joulukuussa 2018 paino oli 88kg. Lopetin tupakoinnin ja maaliskuussa 2019 vaaka näytti 101kg taas :(

Ap

Ap

Lihavuus on tämän ajan vitsaus, ja minunkin elämäni vaikein asia, ja jatkuva itsekamppailun kohde. Kaikki on paljon itsekurista kiinni.

Olen saanut elämäni aikani noin 3 kertaa painon putoamaan kunnolla, mutta aina se on tullut takaisin.

Kaikki on kiinni siitä, mitä ja paljon syöt. Viime aikoina liikunnan vaikutusta painonhallinnassa on vähätelty, mutta väittäisin että sen vaikutus ei ole niin pieni kuin sanotaan. Sen vaikutus ei ole ainoastaan kaloreiden polttaminen, itsellä se ainakin myös vähentää halua syödä.

Liian moni on jojoillut terveyttään huonommaksi niillä julkkisten myymillä nettidieeteillä, eivätkä usein edes itse tajua sitä. Pienet muutokset elämään toimii paljon paremmin kuin nettidieeteillä jojoilu.

Kaiken a & o on tehdä itsellesi REALISTINEN ELÄMÄNTAPAMUUTOS. Unohda nämä ainaiset hevonpaskaneuvot joissa mantrana hoetaan, että syö terveellisesti sekä säännöllisesti, ja pieniä annoksia kerrallaan. Rupea liikkumaan blaablaablaa. Nämä eivät tule ikinä sinulle pitkäjänteisesti toimimaan ja lopputuloksena jaksat tuollaista vähän aikaa, kunnes lopulta romahdat ja lihot takaisin entisiin mittoihin korkojen kera. Näinhän käy käytännössä ihan aina reiluissa ylipainotapauksissa, kun ihmistä yritetään muuttaa elämään hänelle täysin epärealistista elämää. Sinun elimistön näläntunne ja sen säätely on ihan erilainen kuin ikihoikilla liikkujilla, etkä koskaan voi saada kylläisyyden tunnetta samalla tavalla ruokaillen kuin he, koska te olette geneettisesti täysin erilaisia yksilöitä. Etkä sinä opi ikinä tykkäämään aktiivisesta liikunnasta, jos et ole siitä tähänkään mennessä saanut niin paljoa kiksejä, että sitä säännöllisesti harrastaisit. Sinun elimistösi ei eritä liikuntasuorituksesta samalla tavalla mielihyvähormoneja kuin joillain muilla, jotka suorastaan nauttivat siitä. Heille liikunta on ilo, kun sinulle se taas on pikemminkin jonkinlaista pakkopullaa, koska elimistönne palkitsevat teitä eri asioista eri tuntemuksella ja ne ovat geneettisiä eroja joihin et voi ikinä vaikuttaa.

Tee siis elämäntapamuutos, joka on itsellesi realistinen, näin minä tein. Painoin enimmillään 134 kg ja nyt 120 kg (olen mies) ja olen hiton tyytyväinen tilanteeseeni, vaikka joku lässyn lässyn ihannepaino olisi luokkaa 70-80 kg. Ensinnäkin mieti, miten voit sietää ja elää nälän kanssa parhaiten. Itsellä se onnistui, että jätin työpäivien aikana syömisen minimiin, koska itse pystyn töissä sietämään nälkää parhaiten, kun on muutakin tekemistä, niin siihen ei tule niin keskityttyä. Aamulla syön lautasellisen puuroa ja pari leipää joilla jaksan työpäivän puoleen väliin. Töissä sitten syön jonkun pienehkön annosaterian, joka taltuttaa pahimman kurinan kotiin lähtemisen ajaksi. Kotona sitten syön itseni kunnolla kylläiseksi enkä katsele määriä, vaan syön siten, että olen kylläinen, mutten missään ähkyssä. Lisäksi olen pyrkinyt vähentämään esim karkkiostoksia ym, vaikka ne eivät loppujaan minulle ole suurin kanto kaskessa ollutkaan.

Nyt olen saavuttanut pisteen, ettei painoni enää laske normaaleilla itselle realistisilla elämäntyyleillä. Joudun jo nyt pidättäytymään jostain, mutta sen taistelun jaksan, jos vain saan nykypainoni pidettyä, joka kuitenkin on 14 kg vähemmän kuin mitä se on enimmillään ollut. En enää edes yritä enempää, sillä työpäivinä syömisestä pidättäytyminen on jo riittävä haaste, enempään ei voimavarat riitä, mutta tähän olen vielä pystynyt ja toivottavasti pystyn mahdollisimman pitkään.

Sinun pitää löytää siis itsellesi se realistinen tie, että mistä voit tinkiä, jotta saat painoasi vaikkapa 10% pois. Nälkää joudut sietämään ja kaiken a & o on se, että missä kohtaa se nälän sietäminen on omassa elämässäsi helpointa. Itselle se oli työpäivien aikana. Sitten kun olet päässyt alkuun ja paino lähtee laskemaan, niin ole tyytyväinen siihen mitä saavutat. Älä hae tuloksia, jotka lopullisesti murtavat sinut ja luovutat, ja syöt taas itsesi korkojen kera vanhoihin mittoihin. Kuten todettua, näin käy kaikille epärealistisia tuloksia hakeville reilusti ylipainoisille. Ei muuta kuin tsemppiä!