Lue keskustelun säännöt.
Isovanhemman pakkomielle lapsenlapsen vaatteista
13.12.2021 |
Yksi isovanhemmista haluaa ostaa lapsellemme vaatteet. Emme ole pyytäneet tätä ja kun isovanhempi ottaa aiheen esille "minä voisin ostaa lapselle toppahousut/talvihaalarin/yöpuvun..." niin sanomme, että meillä on jo kyseinen vaate/kyseisiä vaatteita tarpeeksi tai emme tarvitse juuri nyt sellaista. Kiellämme suoraan isovanhempaa ostamasta vaatteita. Meillä vanhemmilla on vara itselläkin ostaa tarvittavat vaatteet ja haluaisimme itse valita, miten lapsemme puemme. Emme siis käytä mitään superkalliita lastenvaatteita, mutta haluamme ostaa helppokäyttöisiä vaatteita, jotka kestävät kulutusta sekä on helppo pukea ja pestä koneessa. Emme myöskään halua kaappeihin pyörimään rajattomasti vaatteita, vaan kohtuullinen määrä riittää. Isovanhempi on saanut aikanaan lastensa kohdalla päättää, miten meidät lapsensa pukee. Nyt on meidän vanhempien vuoro valita, miten puemme lapsemme.
Isovanhempi saattaa muistaa kieltomme hetken. Sitten vähän ajan päästä kylään tullessaan isovanhempi tuo mukanaan vaatteet, jotka on ostanut meiltä kysymättä ja kielloistamme huolimatta. Isovanhempi korostaa, että haluaa itse valita, millaiset vaatteet lapsellemme ostaa, koska lahjan antaja saa valita mitä hankkii. Jos olisimme vailla vaikka housuja, niin isovanhempi ei ostaisi sellaista, vaan haluaisi ostaa lapselle haalarin. Jos lapsi tarvitsisi uimapuvun, niin isovanhempi ostaa kaulahuivin jne. Sekään ei auta, että sanoisimme vaikka "merkin X legginssit koossa Y olisi tarpeen", vaan isovanhempi haluaa päättää merkin ja mallin itse. Kokokaan ei usein ole oikea, vaan isovanhempi saattaa ostaa jopa vuoden vanhemmalle lapselle tarkoitettuja vaatteita. Näitä sitten säilötään nyt kaappien kätköissä odottamassa, että lapsi kasvaisi. Isovanhempi ei myöskään välitä siitä, onko vaate helppokäyttöinen, kunhan se on hänestä söpö (usein nämä ovat niitä napitettavia ja käsinpestäviä vaatteita, joita emme itse ikinä ostaisi). Yhdelläkin kertaa ehdotimme lapselle vaatteiden shoppailusta haaveilleelle isovanhemmalle, että ostaisi lapsellemme jarrusukat, niille olisi todella tarve. Isovanhempi ei ottanut pyyntöä kuuleviin korviinsa, vaan toi seuraavalla käynnillä kassillisen muita vaatteita. Ja kuten arvata saattaa, isovanhempi odottaa meidän pukevan lapsemme ostamiinsa vaatteisiin, varsinkin silloin kun isovanhempi näkee lapsenlastaan.
Onko jollakin muulla tällaista ongelmaa isovanhemman kanssa? Pää meinaa hajota tämän asian kanssa. Miksi ihmeessä pitää ostaa meille tavaraa, jota emme tarvitse? Ja jos jotain nyt on aivan pakko ostaa, miksi ei osta sitä, mikä olisi tarpeen (sen sijaan, että hän ostaa mitä itse haluaa hankkia oli tarpeellista tai ei)?
Ap
Kommentit (780)
Vierailija kirjoitti:
Sulkekaa ovenne ja katkaiskaa välinne niihin hirviö boomeri iso-vahempiin , niin ei tarvi vinkua ja ulista kun taas tekivät väärään. Kumpa eivät olisi edes sukua jatkaneet niin ei olis teitäkään..
Voi kuule. Olen moneen kertaan neutraalisti todennut kunpa vanhempani eivät olisi koskaan tavanneetkaan.
Se olisi oikeasti kaikille parempi.
Nyt kävi näin ja nyt eletään tätä elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä se, joka eilen riiteli miehensä kanssa tuputtajaisoäidin vaatekassista.
Kohtasin anopin eilen. Rouva hymyili maireasti, että on niin mukava nähdä. Kävin läpi eilen tapahtuneen. Kerroin mielestäni rakentavasti, että olen tottunut sopimaan asioista sanallisesti, ja minua stressaa jos tapahtuu muita kuin sovittuja asioita. Kerroin, että tämä on erityisen raskasta hänen pojalleen. Muori myhäili ja viittasi kädellään sanoen, että se nyt on mennyttä. Hän ihan mielellään antaa meidän päättää omista asioistamme (millainen ihminen sanoo noin ääneen, onko muka vaihtoehtoja?). Sitten muori jatkoi muihin aiheisiin. Kun olin lähdössä, muori silmiin katsoen ja maireasti hymyillen sanoi: "Kuule, muista tämä jatkossa. Mitä. Ikinä. Minä. Teen. Teen. Sen. Aina. Hyvällä. Tarkoituksella. Jos sinä kuvittelet koskaan jotain muuta, se on virhe."
En keksinyt tuohon mitään rehellistä vastattavaa. Näin tuputtajamuori jälleen kerran petasi itselleen oikeiden tehdä ihan mitä vaan ja astua varpaille, koska hyvällähän hän vain.
Mies oli vetäytynyt työhuoneeseen ovi kiinni ja jäi sinne myös nukkumaan. Tänä aamuna katosi töihin hyvästelemättä. Hän siis edelleen on vihainen siitä että arvostelin hänen rakasta äitimuoriaan, vaikka muori itse ei ole moksiskaan.
Kunpa voisi vain ottaa lapset ja lähteä pois jonnekin onnelliseen paikkaan.
Mun äidin vastaava lause on 'ilman sarvia tai hampaita teen tämän tai sanon tämän'.
Ja sillä varjolla tekee ja sanoo ihan mitä huvittaa.
Meilläkin on ollut tuota samaa vanhojen romujen ja rättien raijaamista, ja aivan hirveää uhriutumista kun olen niin kiittämätön ja itsekäs, ettei hyvä tavara kelpaa.
Näistä on kyllä auttamisen halu ja hyvä tarkoitus kaukana.- kun mikään ei kelpaa
- ihan hyvää hyvyyttänihän minä
- aina sinä olet hankala
- mikä sinä luulet olevasi
- minä olen rehellinen ihminen
Näitä seuraa aina paskaa niskaan.
Mä niin toivon, että olisin saanut taltioitua tilanteen, kun anoppi polki jalkaa ja huusi mulle pää punaisena, että mun pitää totella häntä.
Lisäksi anoppi on moittinut, kun en ole riittävän nöyrä ja kiitollinen. Nirsokin.
Listasta puuttuu vielä klassikko "totuuden saa aina sanoa".
"Totuuden saa aina sanoa" on kytköksissä tuohon "minä olen rehellinen ihminen" -osastoon.
Minulle sanottiin omissa häissäni, että "sinä et ole yhtään itsesi näköinen, olet suorastaan kaunis". Ja tämä on kuulemma vain "rehellisen ihmisen puhetta".
Ah. Kuulostaa mun äidiltä. Jos hän näkee kuvan minusta joka on onnistunut (jossa ei kuitenkaan mitään filttereitä tai muokkauksia), kommentti on aina "et kyllä näytä yhtään itseltäsi".
Jos joku ottaa minusta jonku kamalan "7 leukaa, silmät kierossa, maha pömpällä, naama punaisena ja tukka sotkussa"- kuvan, niin sitten hän kyllä kehuu: "voi kun onnistunut kuva! Näyttää ihan sinulta! Olet niin luonnollisen näköinen!"
Voi kettu 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun se tunkeminen loppuisikin tavaraan, mutta kun se ulottuu kaikkeen.
- mitä lapset syö
- miten lapset syö
- milloin lapset syö
- kuka päättää mitä, miten, milloin lapset syö
- missä lapset käy lääkärissä
- kuka päättää milloin lääkäriin pitää mennä
- kuka valitsee lääkärin
- mitä lapset harrastaa
- milloin he harrastaa
- miten he harrastaa
- miten lapset hoidetaan
- kuka valitsee hoitotavan
- kuka päättää mikä päiväkoti
- kenen päätös on hoitopäivän pituus
- mihin kouluun lapset menee
- miten lapset menee kouluun
- missä lapsi on iltapäivät koulun jälkeen
- onko lapsi jossakin koulun jälkeen
- kenen kanssa lapsi on koulun jälkeen
- kuka hakee lapsen sieltä missä lapsi on koulun jälkeen
- monelta lapsi haetaan
- keitä kavereita lapsella on
- kuka päättää keitä ne kaverit on
- kuka päättää mitä kaverien kanssa tehdään
Lista on täysin loputon.
Niin, unohdit mainita, että mummi valitsee ensialkuun etu- ja sukunimen lapselle. Samoin kummit ja ristiäistarjoilut.
Lasten kasvaessa valitaan tulevat ammatit ja asuinpaikka.
Määräily ei lopu edes lastenlasten aikuistumiseen.
Mummi on kovin uupunut tähän loputtomaan vastuunkantamiseen, mutta ei voi lopettaa, valitettavasti!totta.
ja unohdin laittaa senkin, että kuka päättää perheen lapsiluvun
sen että voiko ottaa koiran perheeseen ja millaisen koiran
minne lomamatkat saa tehdä ja miten
jne.
Itse unohdin erään tärkeän asian listasta. Vauvan turvaistuimen kangas oli vääränlainen.
Mummi ei tykännyt!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä se, joka eilen riiteli miehensä kanssa tuputtajaisoäidin vaatekassista.
Kohtasin anopin eilen. Rouva hymyili maireasti, että on niin mukava nähdä. Kävin läpi eilen tapahtuneen. Kerroin mielestäni rakentavasti, että olen tottunut sopimaan asioista sanallisesti, ja minua stressaa jos tapahtuu muita kuin sovittuja asioita. Kerroin, että tämä on erityisen raskasta hänen pojalleen. Muori myhäili ja viittasi kädellään sanoen, että se nyt on mennyttä. Hän ihan mielellään antaa meidän päättää omista asioistamme (millainen ihminen sanoo noin ääneen, onko muka vaihtoehtoja?). Sitten muori jatkoi muihin aiheisiin. Kun olin lähdössä, muori silmiin katsoen ja maireasti hymyillen sanoi: "Kuule, muista tämä jatkossa. Mitä. Ikinä. Minä. Teen. Teen. Sen. Aina. Hyvällä. Tarkoituksella. Jos sinä kuvittelet koskaan jotain muuta, se on virhe."
En keksinyt tuohon mitään rehellistä vastattavaa. Näin tuputtajamuori jälleen kerran petasi itselleen oikeiden tehdä ihan mitä vaan ja astua varpaille, koska hyvällähän hän vain.
Mies oli vetäytynyt työhuoneeseen ovi kiinni ja jäi sinne myös nukkumaan. Tänä aamuna katosi töihin hyvästelemättä. Hän siis edelleen on vihainen siitä että arvostelin hänen rakasta äitimuoriaan, vaikka muori itse ei ole moksiskaan.
Kunpa voisi vain ottaa lapset ja lähteä pois jonnekin onnelliseen paikkaan.
Ikävä sanoa, mutta se on parisuhdeterapian paikka tai liittosi on karilla. Mies ei tue näkemystäsi, joten olet yksin tilanteessa. Mitä vielä odotat? Että mies ilmoittaa ettei halua jatkaa kanssasi?
Hyvä kysymys. Pariterapiaa olin jo varaamassa, mutta täälläpäin on ajanvaraus auki seuraavana kerran maanantaina. En tiedä, mitä tässä välissä vielä ehtii tapahtua. Pitäisi lähteä iltavuorosta kotiin, ahdistaa jo valmiiksi mitä siellä on vastassa, vaikka lapsia on jo ikävä.
Tämä keskustelu tuli nyt kyllä minulle oikeaan aikaan. Olen niin monta kertaa näissä tilanteissa lopulta antanut vähän periksi omista rajoistani muka yhteisen edun nimissä. Jokainen anopin vierailu on vienyt meitä lähemmäs eroa. Joka kerta hän lähtee tyytyväisenä, se sama mairea hymy huulillaan, makeillen ja nauraen, ja minä ja mies olemme hermoraunioina stressistä ja riitelystä. Kun hän on paikalla, aina on draamaa.
Tälle on saatava loppu. Ihan viimeinen mitä tulen hyväksymään on se että lapsetkin valjastetaan miellyttämään tätä ihmistä oman mielenterveytensä kustannuksella. Tämä käsittely on tehtävä nyt perusteellisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä se, joka eilen riiteli miehensä kanssa tuputtajaisoäidin vaatekassista.
Kohtasin anopin eilen. Rouva hymyili maireasti, että on niin mukava nähdä. Kävin läpi eilen tapahtuneen. Kerroin mielestäni rakentavasti, että olen tottunut sopimaan asioista sanallisesti, ja minua stressaa jos tapahtuu muita kuin sovittuja asioita. Kerroin, että tämä on erityisen raskasta hänen pojalleen. Muori myhäili ja viittasi kädellään sanoen, että se nyt on mennyttä. Hän ihan mielellään antaa meidän päättää omista asioistamme (millainen ihminen sanoo noin ääneen, onko muka vaihtoehtoja?). Sitten muori jatkoi muihin aiheisiin. Kun olin lähdössä, muori silmiin katsoen ja maireasti hymyillen sanoi: "Kuule, muista tämä jatkossa. Mitä. Ikinä. Minä. Teen. Teen. Sen. Aina. Hyvällä. Tarkoituksella. Jos sinä kuvittelet koskaan jotain muuta, se on virhe."
En keksinyt tuohon mitään rehellistä vastattavaa. Näin tuputtajamuori jälleen kerran petasi itselleen oikeiden tehdä ihan mitä vaan ja astua varpaille, koska hyvällähän hän vain.
Mies oli vetäytynyt työhuoneeseen ovi kiinni ja jäi sinne myös nukkumaan. Tänä aamuna katosi töihin hyvästelemättä. Hän siis edelleen on vihainen siitä että arvostelin hänen rakasta äitimuoriaan, vaikka muori itse ei ole moksiskaan.
Kunpa voisi vain ottaa lapset ja lähteä pois jonnekin onnelliseen paikkaan.
Ikävä sanoa, mutta se on parisuhdeterapian paikka tai liittosi on karilla. Mies ei tue näkemystäsi, joten olet yksin tilanteessa. Mitä vielä odotat? Että mies ilmoittaa ettei halua jatkaa kanssasi?
Hyvä kysymys. Pariterapiaa olin jo varaamassa, mutta täälläpäin on ajanvaraus auki seuraavana kerran maanantaina. En tiedä, mitä tässä välissä vielä ehtii tapahtua. Pitäisi lähteä iltavuorosta kotiin, ahdistaa jo valmiiksi mitä siellä on vastassa, vaikka lapsia on jo ikävä.
Tämä keskustelu tuli nyt kyllä minulle oikeaan aikaan. Olen niin monta kertaa näissä tilanteissa lopulta antanut vähän periksi omista rajoistani muka yhteisen edun nimissä. Jokainen anopin vierailu on vienyt meitä lähemmäs eroa. Joka kerta hän lähtee tyytyväisenä, se sama mairea hymy huulillaan, makeillen ja nauraen, ja minä ja mies olemme hermoraunioina stressistä ja riitelystä. Kun hän on paikalla, aina on draamaa.
Tälle on saatava loppu. Ihan viimeinen mitä tulen hyväksymään on se että lapsetkin valjastetaan miellyttämään tätä ihmistä oman mielenterveytensä kustannuksella. Tämä käsittely on tehtävä nyt perusteellisesti.
Sinuna en paljastaisi korttejani nyt vaan keräisin kaikessa rauhassa todistusaineistoa. Nauhoita ja äänitä anopin käytöstä niin paljon kuin pystyt.
Meillä homma repesi ihan täysin, ja siinä vaiheessa nuo todisteet ratkaisi sen, että sain lähestymiskiellon (myös lapsille) ja viranomaiset olivat minun puolellani, vaikka härikkö kuinka mellasti.
Yritä saada myös tekstareita talteen. Provosoi jopa, mutta niin, ettei se näy missään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun se tunkeminen loppuisikin tavaraan, mutta kun se ulottuu kaikkeen.
- mitä lapset syö
- miten lapset syö
- milloin lapset syö
- kuka päättää mitä, miten, milloin lapset syö
- missä lapset käy lääkärissä
- kuka päättää milloin lääkäriin pitää mennä
- kuka valitsee lääkärin
- mitä lapset harrastaa
- milloin he harrastaa
- miten he harrastaa
- miten lapset hoidetaan
- kuka valitsee hoitotavan
- kuka päättää mikä päiväkoti
- kenen päätös on hoitopäivän pituus
- mihin kouluun lapset menee
- miten lapset menee kouluun
- missä lapsi on iltapäivät koulun jälkeen
- onko lapsi jossakin koulun jälkeen
- kenen kanssa lapsi on koulun jälkeen
- kuka hakee lapsen sieltä missä lapsi on koulun jälkeen
- monelta lapsi haetaan
- keitä kavereita lapsella on
- kuka päättää keitä ne kaverit on
- kuka päättää mitä kaverien kanssa tehdään
Lista on täysin loputon.
Niin, unohdit mainita, että mummi valitsee ensialkuun etu- ja sukunimen lapselle. Samoin kummit ja ristiäistarjoilut.
Lasten kasvaessa valitaan tulevat ammatit ja asuinpaikka.
Määräily ei lopu edes lastenlasten aikuistumiseen.
Mummi on kovin uupunut tähän loputtomaan vastuunkantamiseen, mutta ei voi lopettaa, valitettavasti!totta.
ja unohdin laittaa senkin, että kuka päättää perheen lapsiluvun
sen että voiko ottaa koiran perheeseen ja millaisen koiran
minne lomamatkat saa tehdä ja miten
jne.
Itse unohdin erään tärkeän asian listasta. Vauvan turvaistuimen kangas oli vääränlainen.
Mummi ei tykännyt!
Meillä mummi hirnui kun näki turvaistuimen. Ihan typerä keksintö, ennenkin vauvat on kulkenut autossa sylissä tai pyykkikorissa!
Itse ottaisin vaatteet vastaan ja kiittäisin, yrittäisin aina välillä sanoa että oikeastaan ei tarvita vaatteita, mutta toisaalta hellyttävääkin että haluavat auttaa. Kaikki isovanhemmat eivät halua, joten arvostaisin kuitenkin että haluavat auttaa, vaikka nyt sitten vähän omalla tavaankin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä se, joka eilen riiteli miehensä kanssa tuputtajaisoäidin vaatekassista.
Kohtasin anopin eilen. Rouva hymyili maireasti, että on niin mukava nähdä. Kävin läpi eilen tapahtuneen. Kerroin mielestäni rakentavasti, että olen tottunut sopimaan asioista sanallisesti, ja minua stressaa jos tapahtuu muita kuin sovittuja asioita. Kerroin, että tämä on erityisen raskasta hänen pojalleen. Muori myhäili ja viittasi kädellään sanoen, että se nyt on mennyttä. Hän ihan mielellään antaa meidän päättää omista asioistamme (millainen ihminen sanoo noin ääneen, onko muka vaihtoehtoja?). Sitten muori jatkoi muihin aiheisiin. Kun olin lähdössä, muori silmiin katsoen ja maireasti hymyillen sanoi: "Kuule, muista tämä jatkossa. Mitä. Ikinä. Minä. Teen. Teen. Sen. Aina. Hyvällä. Tarkoituksella. Jos sinä kuvittelet koskaan jotain muuta, se on virhe."
En keksinyt tuohon mitään rehellistä vastattavaa. Näin tuputtajamuori jälleen kerran petasi itselleen oikeiden tehdä ihan mitä vaan ja astua varpaille, koska hyvällähän hän vain.
Mies oli vetäytynyt työhuoneeseen ovi kiinni ja jäi sinne myös nukkumaan. Tänä aamuna katosi töihin hyvästelemättä. Hän siis edelleen on vihainen siitä että arvostelin hänen rakasta äitimuoriaan, vaikka muori itse ei ole moksiskaan.
Kunpa voisi vain ottaa lapset ja lähteä pois jonnekin onnelliseen paikkaan.
Ikävä sanoa, mutta se on parisuhdeterapian paikka tai liittosi on karilla. Mies ei tue näkemystäsi, joten olet yksin tilanteessa. Mitä vielä odotat? Että mies ilmoittaa ettei halua jatkaa kanssasi?
Hyvä kysymys. Pariterapiaa olin jo varaamassa, mutta täälläpäin on ajanvaraus auki seuraavana kerran maanantaina. En tiedä, mitä tässä välissä vielä ehtii tapahtua. Pitäisi lähteä iltavuorosta kotiin, ahdistaa jo valmiiksi mitä siellä on vastassa, vaikka lapsia on jo ikävä.
Tämä keskustelu tuli nyt kyllä minulle oikeaan aikaan. Olen niin monta kertaa näissä tilanteissa lopulta antanut vähän periksi omista rajoistani muka yhteisen edun nimissä. Jokainen anopin vierailu on vienyt meitä lähemmäs eroa. Joka kerta hän lähtee tyytyväisenä, se sama mairea hymy huulillaan, makeillen ja nauraen, ja minä ja mies olemme hermoraunioina stressistä ja riitelystä. Kun hän on paikalla, aina on draamaa.
Tälle on saatava loppu. Ihan viimeinen mitä tulen hyväksymään on se että lapsetkin valjastetaan miellyttämään tätä ihmistä oman mielenterveytensä kustannuksella. Tämä käsittely on tehtävä nyt perusteellisesti.
Onnea! Olet selkeästi ottamassa ensimmäisiä askeleita kohti itsekunnioituksen parantamista!
Pariterapiaa suosittelen minäkin. Miehesi käytös on henkistä väkivaltaa. Ihan varmasti hänkin voisi paremmin, jos ottaisi äidistään pienen paussin. Mutta nyt kuitenkin suosittelisin sinulle keskittymään itseesi ja lapsiisi. Miestä ei voi pakottaa muuttumaan, hänen on itse haluttava muuttua. Ihan hitonmoinen tie hänellä on kuljettavana, mutta se on tehtävissä. Mä pakotin mun miehen valitsemaan joko perheensä tai äitinsä. Äiti jäi kakkoseksi.
Tsemppiä sinulle! Kunnioita itseäsi, ei tarvitse alkaa kenenkään kynnysmatoksi. Ei edes anopin.
Vierailija kirjoitti:
Itse ottaisin vaatteet vastaan ja kiittäisin, yrittäisin aina välillä sanoa että oikeastaan ei tarvita vaatteita, mutta toisaalta hellyttävääkin että haluavat auttaa. Kaikki isovanhemmat eivät halua, joten arvostaisin kuitenkin että haluavat auttaa, vaikka nyt sitten vähän omalla tavaankin.
Jättipitkä ketju ja sinä sössötät miten "he haluavat auttaa". Eivät he halua auttaa, he haluavat käyttää valtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse ottaisin vaatteet vastaan ja kiittäisin, yrittäisin aina välillä sanoa että oikeastaan ei tarvita vaatteita, mutta toisaalta hellyttävääkin että haluavat auttaa. Kaikki isovanhemmat eivät halua, joten arvostaisin kuitenkin että haluavat auttaa, vaikka nyt sitten vähän omalla tavaankin.
Niin. Miten ne liian pienet kengät auttavat? Tai se, jos pyydetty toppahousuja, niin tuodaan pipo?
Vierailija kirjoitti:
Itse ottaisin vaatteet vastaan ja kiittäisin, yrittäisin aina välillä sanoa että oikeastaan ei tarvita vaatteita, mutta toisaalta hellyttävääkin että haluavat auttaa. Kaikki isovanhemmat eivät halua, joten arvostaisin kuitenkin että haluavat auttaa, vaikka nyt sitten vähän omalla tavaankin.
Mäkin tekisin näin, jos kyseessä olisi yksittäinen hutiostos. Mutta kun ei ole. Mun anoppi on tuonut meille vähintään viisi ikea-kassillista vaatteita lapsille, ennen kuin sain välit poikki ja tavaravirta tyrehtyi. Niistä tuli käyttöön ehkä kolme vaatekappaletta. Ei ole mitän hellyyttävää tuossa.
Vaatteiden lisäksi vielä toinen mokoma leluja, sisustustavaraa, lakanoita.... nekin jotain puhkinukuttuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ottaisin vaatteet vastaan ja kiittäisin, yrittäisin aina välillä sanoa että oikeastaan ei tarvita vaatteita, mutta toisaalta hellyttävääkin että haluavat auttaa. Kaikki isovanhemmat eivät halua, joten arvostaisin kuitenkin että haluavat auttaa, vaikka nyt sitten vähän omalla tavaankin.
Mäkin tekisin näin, jos kyseessä olisi yksittäinen hutiostos. Mutta kun ei ole. Mun anoppi on tuonut meille vähintään viisi ikea-kassillista vaatteita lapsille, ennen kuin sain välit poikki ja tavaravirta tyrehtyi. Niistä tuli käyttöön ehkä kolme vaatekappaletta. Ei ole mitän hellyyttävää tuossa.
Vaatteiden lisäksi vielä toinen mokoma leluja, sisustustavaraa, lakanoita.... nekin jotain puhkinukuttuja.
Eikä ne vaatteet ole ongelma sinällään. Jos se olisi vain siitä, ne voisi ärsyyntyneenä turhasta työstä heittää pois. Ongelma on se vallankäyttö, mitä tuohon lahjomiseen liittyy, ja se on kaikkea muuta kuin hellyyttävää.
Elämä on helpottunut paljon, kun pääsi tuosta "omalla tavalla auttamisesta" eroon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ottaisin vaatteet vastaan ja kiittäisin, yrittäisin aina välillä sanoa että oikeastaan ei tarvita vaatteita, mutta toisaalta hellyttävääkin että haluavat auttaa. Kaikki isovanhemmat eivät halua, joten arvostaisin kuitenkin että haluavat auttaa, vaikka nyt sitten vähän omalla tavaankin.
Mäkin tekisin näin, jos kyseessä olisi yksittäinen hutiostos. Mutta kun ei ole. Mun anoppi on tuonut meille vähintään viisi ikea-kassillista vaatteita lapsille, ennen kuin sain välit poikki ja tavaravirta tyrehtyi. Niistä tuli käyttöön ehkä kolme vaatekappaletta. Ei ole mitän hellyyttävää tuossa.
Vaatteiden lisäksi vielä toinen mokoma leluja, sisustustavaraa, lakanoita.... nekin jotain puhkinukuttuja.
Eikä ne vaatteet ole ongelma sinällään. Jos se olisi vain siitä, ne voisi ärsyyntyneenä turhasta työstä heittää pois. Ongelma on se vallankäyttö, mitä tuohon lahjomiseen liittyy, ja se on kaikkea muuta kuin hellyyttävää.
Elämä on helpottunut paljon, kun pääsi tuosta "omalla tavalla auttamisesta" eroon.
Oi kyllä. Anopin kirpparilöytöjen lisäksi meille on yritetty lykätä kaikkea huonekaluista ikkunaverhoihin. Anoppi on hamsteri, joka ei halua luopua mistään, mutta satunnaisesti ilmeisesti kaipaisi lisää tilaa. Kyllä sinne pojan perheen kotiin voi viedä esim mattoja, joiden säilytysaika kylmässä varastossa lasketaan kaksinumeroisilla luvuilla. Tai iso kulmasohva, kun itselle ei kotiin mahdu ja Terttu ei sitä enää huoli, eikä mennyt torissakaan kaupaksi. Kun peräkärry oli jo meidän pihassa, kuulimme "uudesta" sohvasta ensimmäistä kertaa.
Mä ja mies oltiin niin monttu auki tilanteessa, että ei osattu sanoa yhtään mitään. No, ei tuo sohva ollut meillä kovin montaa hetkeä, joka kuulemma oli osoitus kiittämättömyydestä.
Ja joka ikinen kippo mitä anoppi yritti meille tuoda on vähintään tonnin arvoinen, oli kuinka kulahtanut tai paloja irti reunasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ottaisin vaatteet vastaan ja kiittäisin, yrittäisin aina välillä sanoa että oikeastaan ei tarvita vaatteita, mutta toisaalta hellyttävääkin että haluavat auttaa. Kaikki isovanhemmat eivät halua, joten arvostaisin kuitenkin että haluavat auttaa, vaikka nyt sitten vähän omalla tavaankin.
Mäkin tekisin näin, jos kyseessä olisi yksittäinen hutiostos. Mutta kun ei ole. Mun anoppi on tuonut meille vähintään viisi ikea-kassillista vaatteita lapsille, ennen kuin sain välit poikki ja tavaravirta tyrehtyi. Niistä tuli käyttöön ehkä kolme vaatekappaletta. Ei ole mitän hellyyttävää tuossa.
Vaatteiden lisäksi vielä toinen mokoma leluja, sisustustavaraa, lakanoita.... nekin jotain puhkinukuttuja.
Eikä ne vaatteet ole ongelma sinällään. Jos se olisi vain siitä, ne voisi ärsyyntyneenä turhasta työstä heittää pois. Ongelma on se vallankäyttö, mitä tuohon lahjomiseen liittyy, ja se on kaikkea muuta kuin hellyyttävää.
Elämä on helpottunut paljon, kun pääsi tuosta "omalla tavalla auttamisesta" eroon.
Oi kyllä. Anopin kirpparilöytöjen lisäksi meille on yritetty lykätä kaikkea huonekaluista ikkunaverhoihin. Anoppi on hamsteri, joka ei halua luopua mistään, mutta satunnaisesti ilmeisesti kaipaisi lisää tilaa. Kyllä sinne pojan perheen kotiin voi viedä esim mattoja, joiden säilytysaika kylmässä varastossa lasketaan kaksinumeroisilla luvuilla. Tai iso kulmasohva, kun itselle ei kotiin mahdu ja Terttu ei sitä enää huoli, eikä mennyt torissakaan kaupaksi. Kun peräkärry oli jo meidän pihassa, kuulimme "uudesta" sohvasta ensimmäistä kertaa.
Mä ja mies oltiin niin monttu auki tilanteessa, että ei osattu sanoa yhtään mitään. No, ei tuo sohva ollut meillä kovin montaa hetkeä, joka kuulemma oli osoitus kiittämättömyydestä.
Ja joka ikinen kippo mitä anoppi yritti meille tuoda on vähintään tonnin arvoinen, oli kuinka kulahtanut tai paloja irti reunasta.
Ette ole ainoita, joille kärrätään verhoja 😁 Anoppi on tuonut vanhoja verhojaan meille ja miehellä oli vaikka kuinka monet jo ennen kuin tavattiin. Paras oli, kun ääneen suunnittelin vaihtavani kotoamme yhden huoneen verhot (anopin hankkimat), niin anoppi oli heti kieltämässä. Kun kuuli, että vaihtaisin toisiin hankkimiinsa verhoihin, niin johan muuttui ääni kellossa.😅 Nuo muutamat verhot ovat harvoja laadukkaita asioita, joita anoppi on kotiimme tuonut.
Kiitos tästä keskustelusta!
Tämä antoi mulle rohkeutta siihen, että seuraavan kerran miehen ollessa töissä survon kaikki meille rikkinäisinä ja kuluneina annetut lelut mustaan jätesäkkiin ja heitän kaikessa hiljaisuudessa pois. En jaksa enää säilyttää yhtäkään kulunutta muovikrääsää vain siksi, että sen ostaminen on tuonut ostajalle hyvän mielen ja pois heittäminen aiheuttaisi pahaa mieltä. Nuo ihmiset eivät niitä rojuja joudu meidän kodissa katsomaan ja siivoamaan.
Miksi niin moni anoppi kuvittelee lapsensa ja lapsen puolison kodin olevan omaa omaisuuttaan? Mennään kaapeille ilman lupaa, täytetään joka nurkka tavaralla, sisustetaan kysymättä. Sitten jos tästä valittaa, niin on kamala miniä tai vävy.
Mua jaksaa ihmetyttää se, miksi jotkut isovanhemmat ovat muka todella tohkeissaan lapsenlapsistaan, mutta näille lapsille hankitaan kaikkea kulunutta kirppareilta. Meillä on tällaista, isovanhemmilla on yksi lapsenlapsi. Samaan aikaan ainakin meillä nämä isovanhemmat ostaa kotiinsa joka vuosi vinon pinon merkkiastioita, verhoja, pyyhkeitä ja muita, joihin palaa satoja euroja. Rahaa riittää tuollaisiin, mutta sitä ei haluta satsata lapsenlapsiin. En itse ainakaan halua antaa läheisilleni niitä kaikkein halvimpia lahjoja, vaan maksan mielellään hieman enemmän laadusta.
Vierailija kirjoitti:
Miksi niin moni anoppi kuvittelee lapsensa ja lapsen puolison kodin olevan omaa omaisuuttaan? Mennään kaapeille ilman lupaa, täytetään joka nurkka tavaralla, sisustetaan kysymättä. Sitten jos tästä valittaa, niin on kamala miniä tai vävy.
Rajattomia. Narsisteja. Lapset ja lapsenlapset nähdään oman itsen suorana jatkumona, vain se vävy tai miniä siinä ikävästi inisee jotain.
Meillä tilanne meni siihen, että äitini jopa kutsui meille vieraita, mainitsematta meille mitään. Tai sopi että siskoni tulee lapsenvahdiksi, siis minun ohitseni sopi minun lasteni hoidosta.
Ei näe käytöksessään mitään väärää - hän kun hyvää hyvyyttään auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Mua jaksaa ihmetyttää se, miksi jotkut isovanhemmat ovat muka todella tohkeissaan lapsenlapsistaan, mutta näille lapsille hankitaan kaikkea kulunutta kirppareilta. Meillä on tällaista, isovanhemmilla on yksi lapsenlapsi. Samaan aikaan ainakin meillä nämä isovanhemmat ostaa kotiinsa joka vuosi vinon pinon merkkiastioita, verhoja, pyyhkeitä ja muita, joihin palaa satoja euroja. Rahaa riittää tuollaisiin, mutta sitä ei haluta satsata lapsenlapsiin. En itse ainakaan halua antaa läheisilleni niitä kaikkein halvimpia lahjoja, vaan maksan mielellään hieman enemmän laadusta.
Tai miksi sen lapsenlapsen perheeseen halutaan väkisin pahaa mieltä ja riitoja. Oikein kaivamalla kaivetaan sitä lapsenlapsen kodin ilmapiiriä.
Jatkan välttelyä.
Mutta hukkaan menee nuokin, koska nämä rajattomat tapaukset kuulee mitä itse haluavat kuulla. Haista passssska onheille kuin Oi, kiva ruskea taidelasiteos, just tämä puuttuu mun kokoelmasta.