Lue keskustelun säännöt.
Isovanhemman pakkomielle lapsenlapsen vaatteista
13.12.2021 |
Yksi isovanhemmista haluaa ostaa lapsellemme vaatteet. Emme ole pyytäneet tätä ja kun isovanhempi ottaa aiheen esille "minä voisin ostaa lapselle toppahousut/talvihaalarin/yöpuvun..." niin sanomme, että meillä on jo kyseinen vaate/kyseisiä vaatteita tarpeeksi tai emme tarvitse juuri nyt sellaista. Kiellämme suoraan isovanhempaa ostamasta vaatteita. Meillä vanhemmilla on vara itselläkin ostaa tarvittavat vaatteet ja haluaisimme itse valita, miten lapsemme puemme. Emme siis käytä mitään superkalliita lastenvaatteita, mutta haluamme ostaa helppokäyttöisiä vaatteita, jotka kestävät kulutusta sekä on helppo pukea ja pestä koneessa. Emme myöskään halua kaappeihin pyörimään rajattomasti vaatteita, vaan kohtuullinen määrä riittää. Isovanhempi on saanut aikanaan lastensa kohdalla päättää, miten meidät lapsensa pukee. Nyt on meidän vanhempien vuoro valita, miten puemme lapsemme.
Isovanhempi saattaa muistaa kieltomme hetken. Sitten vähän ajan päästä kylään tullessaan isovanhempi tuo mukanaan vaatteet, jotka on ostanut meiltä kysymättä ja kielloistamme huolimatta. Isovanhempi korostaa, että haluaa itse valita, millaiset vaatteet lapsellemme ostaa, koska lahjan antaja saa valita mitä hankkii. Jos olisimme vailla vaikka housuja, niin isovanhempi ei ostaisi sellaista, vaan haluaisi ostaa lapselle haalarin. Jos lapsi tarvitsisi uimapuvun, niin isovanhempi ostaa kaulahuivin jne. Sekään ei auta, että sanoisimme vaikka "merkin X legginssit koossa Y olisi tarpeen", vaan isovanhempi haluaa päättää merkin ja mallin itse. Kokokaan ei usein ole oikea, vaan isovanhempi saattaa ostaa jopa vuoden vanhemmalle lapselle tarkoitettuja vaatteita. Näitä sitten säilötään nyt kaappien kätköissä odottamassa, että lapsi kasvaisi. Isovanhempi ei myöskään välitä siitä, onko vaate helppokäyttöinen, kunhan se on hänestä söpö (usein nämä ovat niitä napitettavia ja käsinpestäviä vaatteita, joita emme itse ikinä ostaisi). Yhdelläkin kertaa ehdotimme lapselle vaatteiden shoppailusta haaveilleelle isovanhemmalle, että ostaisi lapsellemme jarrusukat, niille olisi todella tarve. Isovanhempi ei ottanut pyyntöä kuuleviin korviinsa, vaan toi seuraavalla käynnillä kassillisen muita vaatteita. Ja kuten arvata saattaa, isovanhempi odottaa meidän pukevan lapsemme ostamiinsa vaatteisiin, varsinkin silloin kun isovanhempi näkee lapsenlastaan.
Onko jollakin muulla tällaista ongelmaa isovanhemman kanssa? Pää meinaa hajota tämän asian kanssa. Miksi ihmeessä pitää ostaa meille tavaraa, jota emme tarvitse? Ja jos jotain nyt on aivan pakko ostaa, miksi ei osta sitä, mikä olisi tarpeen (sen sijaan, että hän ostaa mitä itse haluaa hankkia oli tarpeellista tai ei)?
Ap
Kommentit (780)
Siinä ei sinällään ole mitään pahaa, jos isovanhempi haluaa auttaa, mutta jotain rajaa sillä tavaramäärälläkin on. Arvostaisin paljon enemmän sitä, että meille tuotaisiin uutena vaikka 10 euron lastenkirja kuin se, että meille raahataan samalla summalla ostettuna viisi kulunutta ja teipattua lastenkirjaa kirpputorilta tai tori.fi:stä. Tai sen sijaan, että meille kärrätään joka kerta jotain tavaraa, niin arvostaisin enemmän sitä, että lapselle ostettaisiin vaikka kahdesti vuodessa uutena sopivankokoinen yöpuku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olen varmasti kermapeffa monien mielestä, mutta en halua pienelle lapselleni käytettyä tavaraa jostain kirpparilta. Voin ottaa vastaan vaikka serkkuni lasten vaatteita, kun tiedän niiden olevan hyviä ja hyvin pidettyjä. En halua kirppareilta puhkikulunutta tavaraa ties mistä. Vauvalle on mm. tuotu läpikuultaviksi kuluneita sukkia kirpparilta sekä muoviset lasten ruoka-astiat 80-luvun lopulta. Uusi sukkapari olisi marketissa maksanut pari euroa ja lapselle käy astioiksi jo kotoamme löytyvät astiat. Enkä kaipaa vanhoja ja kuluneita lastenkirjoja vuodelta 1997, kun vauva laittaa nuo kirjat suuhunsa. En ylipäätään tajua, miksi pitää ostaa kahdella eurolla joku kulunut kirja kirpparilta, kun vitosella saa marketista uusiakin.
Tämä!!
Oon itse ihan samanlainen. Haluan itse vaatettaa lapseni ehjillä vaatteilla. En itsekään kulje missään rikki menneiden vaatteiden kanssa, miksi lapsenikaan pitäisi kulkea? Kuoseilla ei nyt niin väliä, mutta pitää olla ehjät ja uudet vaatteet.
Minä kestäisin vielä ne rievutkin mutta se pikkukrääsä. Jokaikinen kerta pitää tuoda jokin minikaktus, pikkupatsas, tarrakirja tai kiiltokynä tms kaikille. Asuu 2 kilsan päässä joten kyse ei ole siitä että kerran vuodessa näkisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on toisinpäin, miniältä tuli vaatimuksia vaatimusten perään. Merkkivaatteita monta kertaa vuodessa, kasvaville lapsille. Ja jatkuvasti olisi pitänyt olla heille lapsenvahtina. Otimme poikamme puhutteluun. Yhtään tavaraa emme ole hankkineet noin kahteen vuoteen. Pojan lapset saavat nykyään tulla yökylään silloin kun meille sopii, ei silloin kun miniä järjestää menoa kysymättä meiltä.
Tyttären perhe ei kärtä tavaraa ja kun tarjoudumme hankkimaan, pyynnöt ovat kohtuullisia.
Harmittaa, jos sanoa saa, pojan vaimovalinta. Näyttää poikakin harmittavan, ei näytä onnelliselta. Jännä, että samanlaisen kasvatuksen saaneet, tytär ja poika, tytär osaa, poika ei.Meillä on samanlaista. Miniällä on luulo, että hän saa määrätä tahdin, aina pitäisi olla valmis kun hän haluaa. Meiltä meni hermo, lopetimme yhteydenpidon, poika ja lapset saavat käydä meillä, jos haluavat, miniä ei. Lapsia emme ota yökylään, sitä valitusta ja ohjeistusta ei jaksa, hoitakoon itse.
Tytärten lapset ovat usein, lapset tykkäävät ja haluavat tulla, meillä on hauskaa. Kesällä olivat kolme viikkoa mökillä meidän kanssamme. Poika kävi kaksi kertaa lastensa kanssa päivän olemassa.
Testamentissa olemme huomioineet, lapset saavat vain lakiosansa, loppu menee tytärten lapsille, on sovittu tyttärien kanssa ja pojalle ilmoitettu. Testamentissa on myös ehto, ettei koske lastemme puolisoita perintö. Tämä vain miniän takia. Tyttärien puolisot hyväksyivät, miniältä ei kysytty.
Miniän omat vanhemmat muuttivat pohjoiseen, eivät jaksaneet tyttärensä vaatimuksia. Ymmärrän heitä hyvin.Että semmonen voimafantasia tänään. Oikeesti tää hullu asuu vuokra-asunnossa eikä sillä ole mitään omaisuutta, sukukin kiertää kaukaa.
Onpa outo suhtautuminen sinulla. Meillä on toisen pojan vaimo juuri tuollainen minä minä ja minä tyyppi.
Me olemme mieheni kanssa myös pyytäneet, että poika käy lasten kanssa meillä, miniään emme ole yhteydessä lainkaan, emmekä heillä käy. Jokaisella on oikeus vetää rajat, ei tarvitse kuunnella jatkuvaa haukkumista ja vaatimuksia. Ja testamentti on tehty niin, ettei miniällä ole mitään oikeuksia pojan perintöön. Emmekä lapsilleen osta mitään koska mikään ei ole miniän makuun ja kaikki pitäisi olla kauhean kallista. Rahaa annoin joskus lapsille hyvin pieniä summia, äiti kuulema ottaa osan, lopetin senkin.
Poikani säälittää mutta itsepä on vaimonsa valinnut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on toisinpäin, miniältä tuli vaatimuksia vaatimusten perään. Merkkivaatteita monta kertaa vuodessa, kasvaville lapsille. Ja jatkuvasti olisi pitänyt olla heille lapsenvahtina. Otimme poikamme puhutteluun. Yhtään tavaraa emme ole hankkineet noin kahteen vuoteen. Pojan lapset saavat nykyään tulla yökylään silloin kun meille sopii, ei silloin kun miniä järjestää menoa kysymättä meiltä.
Tyttären perhe ei kärtä tavaraa ja kun tarjoudumme hankkimaan, pyynnöt ovat kohtuullisia.
Harmittaa, jos sanoa saa, pojan vaimovalinta. Näyttää poikakin harmittavan, ei näytä onnelliselta. Jännä, että samanlaisen kasvatuksen saaneet, tytär ja poika, tytär osaa, poika ei.Meillä on samanlaista. Miniällä on luulo, että hän saa määrätä tahdin, aina pitäisi olla valmis kun hän haluaa. Meiltä meni hermo, lopetimme yhteydenpidon, poika ja lapset saavat käydä meillä, jos haluavat, miniä ei. Lapsia emme ota yökylään, sitä valitusta ja ohjeistusta ei jaksa, hoitakoon itse.
Tytärten lapset ovat usein, lapset tykkäävät ja haluavat tulla, meillä on hauskaa. Kesällä olivat kolme viikkoa mökillä meidän kanssamme. Poika kävi kaksi kertaa lastensa kanssa päivän olemassa.
Testamentissa olemme huomioineet, lapset saavat vain lakiosansa, loppu menee tytärten lapsille, on sovittu tyttärien kanssa ja pojalle ilmoitettu. Testamentissa on myös ehto, ettei koske lastemme puolisoita perintö. Tämä vain miniän takia. Tyttärien puolisot hyväksyivät, miniältä ei kysytty.
Miniän omat vanhemmat muuttivat pohjoiseen, eivät jaksaneet tyttärensä vaatimuksia. Ymmärrän heitä hyvin.Että semmonen voimafantasia tänään. Oikeesti tää hullu asuu vuokra-asunnossa eikä sillä ole mitään omaisuutta, sukukin kiertää kaukaa.
Onpa outo suhtautuminen sinulla. Meillä on toisen pojan vaimo juuri tuollainen minä minä ja minä tyyppi.
Me olemme mieheni kanssa myös pyytäneet, että poika käy lasten kanssa meillä, miniään emme ole yhteydessä lainkaan, emmekä heillä käy. Jokaisella on oikeus vetää rajat, ei tarvitse kuunnella jatkuvaa haukkumista ja vaatimuksia. Ja testamentti on tehty niin, ettei miniällä ole mitään oikeuksia pojan perintöön. Emmekä lapsilleen osta mitään koska mikään ei ole miniän makuun ja kaikki pitäisi olla kauhean kallista. Rahaa annoin joskus lapsille hyvin pieniä summia, äiti kuulema ottaa osan, lopetin senkin.
Poikani säälittää mutta itsepä on vaimonsa valinnut.
Toisen pojan vaimo on kuin sinä? Sekö sua hiertää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähävaraisten ongelmia, kai olette ilmoittautuneet joulupuu-keräykseen? Voisi kerrankin tulla jotain uutta tavaraa teille
Minä lopetin kaiken avun kun mikään ollut oikein tyttären mielestä. Haluan viettää vanhuuteni rauhassa en kenenkään piikana enkä haukuttavaa.
Vähät rahani käytän itseeni ja miesystäväni lapsenlapsiin jotka käyvät auttamassa meitä, tekevät pihatöitä ja siivouksia.
Älkää äidit ja isät antako kiittämättömien lastenne, miniöitten ja vävyjen hyväksikäyttää teitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä lopetin kaiken avun kun mikään ollut oikein tyttären mielestä. Haluan viettää vanhuuteni rauhassa en kenenkään piikana enkä haukuttavaa.
Vähät rahani käytän itseeni ja miesystäväni lapsenlapsiin jotka käyvät auttamassa meitä, tekevät pihatöitä ja siivouksia.
Älkää äidit ja isät antako kiittämättömien lastenne, miniöitten ja vävyjen hyväksikäyttää teitä.
Kuulostat ihan minun äidiltäni. Ei hänellä oikeasti ole ketään ja tuo "annan sitten lahjat naapurin lapsille kun te olette niin kiittämättömiä" on aika lapsellinen läppä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä lopetin kaiken avun kun mikään ollut oikein tyttären mielestä. Haluan viettää vanhuuteni rauhassa en kenenkään piikana enkä haukuttavaa.
Vähät rahani käytän itseeni ja miesystäväni lapsenlapsiin jotka käyvät auttamassa meitä, tekevät pihatöitä ja siivouksia.
Älkää äidit ja isät antako kiittämättömien lastenne, miniöitten ja vävyjen hyväksikäyttää teitä.Kuulostat ihan minun äidiltäni. Ei hänellä oikeasti ole ketään ja tuo "annan sitten lahjat naapurin lapsille kun te olette niin kiittämättömiä" on aika lapsellinen läppä.
jep. tähän vastaisin " luojan kiitos!" :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin tosiaan. Mitäpä jos tavaran kuskaaja vain haluaa auttaa? Niin minäkin ajattelin, kun tämä tapahtui ensimmäisen kerran.
Sain ensimmäisen lahjan tältä sittemmin isoäidiksi muuttuneelta naiselta noin 10 vuotta sitten, ensimmäisellä tapaamisellanne. Silloin kiitin kauniisti ja otin vastaan lahjan, mutta pyrin myöhemmin hienovaraisesti kertomaan, että hieman toisenlainen voisi tulla enemmän käyttöön. Mistäpä rouva olisi voinut tietää, että tuleva miniä ei käytä hihattomia XL-kokoisia paitoja, joissa lukee Mallorca (missä kukaan asianosainen ei ole koskaan käynyt).
Sitten kun epäsopivia lahjoja alkoi tulla tasaiseen tahtiin joka tuutista, esitin kohteliaan pyynnön että minulle ei tarvitse tuoda mitään, olen aivan tyytyväinen tyhjään.
Pyyntöä ei kunnioitettu. Sitten syntyivät lapset. Tavaran roijaaminen oli ehdottomasti kielletty painavalla äänensävyllä tässä vaiheessa jo isoäidin pojankin suulla. Kieltoa ei edelleenkään kunnioitettu.
Nyt kun vahvasti ei-toivottuja lahjoja on työnnetty vaivihkaa kaappeihimme sen 85 eri kertaa, minun on kyllä ihan hirveän vaikea nähdä tätä niin että antaja haluaa vain auttaa ja joutuu ihan suotta arvostelun kohteeksi tietämättömänä kiittämättömyydestämme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vaikka kertoisit minkälaiset vaatteet olisi toivelistalla, vaikka linkkien kera jos kerran toinen yrittää auttaa?
No kun eihän tuo ole auttamista. Se on kontrollointia. Meillä ainakin toiveiden esitys varmisti sen että ainakaan sitä ei anoppi voi hankkia. Parempi ostaa hyödytöntä kuin "totella" miniää.
No mutta sittenhän anoppisi on vähäjärkinen. Kannattaako sille sitten raivota? Kaikki me ollaan saatu ”vääriä” lahjoja, jotkut ei vaan ikinä onnistu lahjan ostamisessa. Get over it
Olet väärässä. Mun anoppi on hyvin älykäs. Hän on myös hyvin narsistinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä lopetin kaiken avun kun mikään ollut oikein tyttären mielestä. Haluan viettää vanhuuteni rauhassa en kenenkään piikana enkä haukuttavaa.
Vähät rahani käytän itseeni ja miesystäväni lapsenlapsiin jotka käyvät auttamassa meitä, tekevät pihatöitä ja siivouksia.
Älkää äidit ja isät antako kiittämättömien lastenne, miniöitten ja vävyjen hyväksikäyttää teitä.
Miten se on hyväksikäyttöä, kun kieltää toista tuomasta turhaa tavaraa?
Tämä on kyllä jotain aivan käsittämätöntä ja kysehän ei tässä tapauksessa ole anopin vilpitön halu auttaa vaan silkka päällepäsmäröinnin tarve.
Anoppi luulee tietävänsä parhaiten miten ja millaisiin vaatteisiin lapset kuuluu pukea ja uskoo myös omaavansa pettämättömän tyylitajun.
Aika monella isovanhemmalla (mummolla eritoten) lähtee hommat lapasesta, oma äitini oli eri tavalla rasittava kun saimme lapsen. Ei tämänkaltaista vaaterumbaa mutta kaikkea muuta nimenomaan päällepäsmäröintiä, jatkuvia vierailua, ei mitään yksityisyyden kunnioitusta. Eikä mistään tokinaan saanut sanoa, verinen loukkaantuminen ja mykkäkoulu samantien. Välit viileni eivätkä ole sen koommin kunnolla palautuneet.
Itse nostaisin kuitenkin tässä tapauksessa kissan pöydälle seurauksista välittämättä ja kertoisin että mikä on homman nimi. Jos anoppi tästä loukkaantuu kertoo se enemmän hänestä ihmisenä.
Onhan tuo nyt silkkaa rahan tuhlausta ostaa vaatteita, jotka roiskitaan suoraan roskiin tai myyntiin.
Ja onhan kai ”autettavillakin” oikeus kertoa miten heitä parhaiten voisi auttaa sekä oikeus kieltäytyä roskan ja tarpeettoman tavaran vastaanottamiselta. Hyväntekeväisyydeltä katoaa pohja jos antaa silkkaa paskaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sääli että te olette noin julmia. Anoppi on miehesi äiti ajatelkaa jos aikanaan oma miniänne ei antaisi tavata poikaamme jonkun vähäpätöisen asian takia. Vituttaa tuollaiset ämmät. En voi käsittää jos ei ole oikeaa syytä tai jos syy on joku tavaran ostelu tai ostamattomuus
Meillä ostelu ja omien arkistoiden helmien tuonti meille oli vain yksi tippa valtameressä. Ongelmia oli muitakin.
Äidilleni se ostoskelu on "piristämistä" ja "pakoa arjesta". Tiedostan tämän, hän on sössinyt aika monia isoja aisoita elämässään ja tuo on sen toivottomuuden kestämistä.
Minä vain en halua että lapseni omaksuvat tällaisen elämisen mallin. Haluan säilyttää heillä illuusion, että elämässä on toivoa, rajoja, että yrittämällä voi päästä jonnekin, että iloa on aitoakin.
En myöskään pidä siitä, että meidän perhe valjastetaan kannattelemaan jonkun mielenterveyttä. Se on ahdistavaa ja epätervettä. Eikä ole myöskään tervettä, että sukulaisen elämänsisältö on minun lapseni.
Sen vielä tajuan, jos isovanhempi ei vaikka halua antaa lahjaksi rahaa ja kokisi rahan antamisen jotenkin kylmäksi. Sitä en todellakaan tajua, että jos perheeltä saa selvän lahjatoiveen ja se on kohtuuhintainen (eli joku alle 20 euron toive), niin miksi sitä ei voi toteuttaa? Eikö se jo riitä, että isovanhempi saa ostaa tavaran itse ja tietää, että sitä on toivottu? Eikö olisi paljon kivempi nähdä lapsen/vanhemman kasvoilla ilo siitä toivotusta Ryhmä Hau -puserosta kuin hämmennys siitä, kun mummo toikin toivotun lahjan sijaan Peppi Pitkätossu -paidan, kun se oli mummosta kauniimpi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä lopetin kaiken avun kun mikään ollut oikein tyttären mielestä. Haluan viettää vanhuuteni rauhassa en kenenkään piikana enkä haukuttavaa.
Vähät rahani käytän itseeni ja miesystäväni lapsenlapsiin jotka käyvät auttamassa meitä, tekevät pihatöitä ja siivouksia.
Älkää äidit ja isät antako kiittämättömien lastenne, miniöitten ja vävyjen hyväksikäyttää teitä.Kuulostat ihan minun äidiltäni. Ei hänellä oikeasti ole ketään ja tuo "annan sitten lahjat naapurin lapsille kun te olette niin kiittämättömiä" on aika lapsellinen läppä.
jep. tähän vastaisin " luojan kiitos!" :D
Se on kyllä parasta kun löytää rohkeuden pistää hirviöminiään välit totaalisen poikki. Onneksi poikakin älysi lopulta liitosta lähteä. Itseämme syytämme siinä, että huonosti kasvatimme kun sellaisen tytön aikoinaan valitsi.
No nyt on paremmin, uusi kumppaninsa on kiva ja nätti. Joku sanoikin aiemmin, että rahat jokainen määrää itse, niin liitossa kuin muissakin perhesuhteista.
meillä lapsen toinen mummi on tällainen tavarahamsteri. etsii lapsellemme tavaroita kirppiksiltä ja alennusmyynneistä. pari kertaa on tuonut kaupan alennusmyynnistä tosi hyviä löytöjä, joista on todella paljon pidetty. muuten meille onkin sitten tuotu parhaat päivänsä nähneitä tuotteita, jotka kaikessa hiljaisuudessa päätyvät parin käyttökerran jälkeen roskiin. niin kivoja kuin nuo muutamat hyvät ostokset ovat olleetkin, niin olisin mieluummin ilman, kun kaupan päälle tulee hirveästi kaikkea hitulaksi kulunutta. tekisi mieli sanoa, että jätä nuo kirppistelyt pois ja osta vaikka lapsen syntymäpäiväksi sillä rahalla parit uudet vaatteet.
Vierailija kirjoitti:
Sen vielä tajuan, jos isovanhempi ei vaikka halua antaa lahjaksi rahaa ja kokisi rahan antamisen jotenkin kylmäksi. Sitä en todellakaan tajua, että jos perheeltä saa selvän lahjatoiveen ja se on kohtuuhintainen (eli joku alle 20 euron toive), niin miksi sitä ei voi toteuttaa? Eikö se jo riitä, että isovanhempi saa ostaa tavaran itse ja tietää, että sitä on toivottu? Eikö olisi paljon kivempi nähdä lapsen/vanhemman kasvoilla ilo siitä toivotusta Ryhmä Hau -puserosta kuin hämmennys siitä, kun mummo toikin toivotun lahjan sijaan Peppi Pitkätossu -paidan, kun se oli mummosta kauniimpi?
Kas kun meillä ei mummo usko, että minä äitinä tietäisin, mitä lapseni toivoo. Hänellä on mielestään läheisempi yhteys lapseeni kuin minulla. Hän loukkaantuu kun minä ylipäätään siihen väliin tulen mitään söpöttämään.
Siksi hän mm boikotoi minun järjestämiä lapsen synttäreitä ja ryysi sitten kutsumatta kaksi päivää myöhemmin sen "lapsen toivekakun" kanssa meille. Lapsi oli kyllä yhtä pihalla kuin minäkin, että ai, tykkääkö hän poneista. Mummo pannut monta kymppiä johonkin räätälöityyn ponikakkuun. Ja kyllä, sairastahan tuo on.
vähäpätöinen asia? mitäs itse tykkäisit, jos teille tuotaisiin pyytämättä vaikka käytettyjä luistimia, naisten vaatteita koossa M ja historiasta kertovia kirjoja, tykkäsitpä näistä tai et? ei ole minulle vähäpätöinen asia, jos joku täyttää kotini kaikella tarpeettomalla