Lue keskustelun säännöt.
Isovanhemman pakkomielle lapsenlapsen vaatteista
13.12.2021 |
Yksi isovanhemmista haluaa ostaa lapsellemme vaatteet. Emme ole pyytäneet tätä ja kun isovanhempi ottaa aiheen esille "minä voisin ostaa lapselle toppahousut/talvihaalarin/yöpuvun..." niin sanomme, että meillä on jo kyseinen vaate/kyseisiä vaatteita tarpeeksi tai emme tarvitse juuri nyt sellaista. Kiellämme suoraan isovanhempaa ostamasta vaatteita. Meillä vanhemmilla on vara itselläkin ostaa tarvittavat vaatteet ja haluaisimme itse valita, miten lapsemme puemme. Emme siis käytä mitään superkalliita lastenvaatteita, mutta haluamme ostaa helppokäyttöisiä vaatteita, jotka kestävät kulutusta sekä on helppo pukea ja pestä koneessa. Emme myöskään halua kaappeihin pyörimään rajattomasti vaatteita, vaan kohtuullinen määrä riittää. Isovanhempi on saanut aikanaan lastensa kohdalla päättää, miten meidät lapsensa pukee. Nyt on meidän vanhempien vuoro valita, miten puemme lapsemme.
Isovanhempi saattaa muistaa kieltomme hetken. Sitten vähän ajan päästä kylään tullessaan isovanhempi tuo mukanaan vaatteet, jotka on ostanut meiltä kysymättä ja kielloistamme huolimatta. Isovanhempi korostaa, että haluaa itse valita, millaiset vaatteet lapsellemme ostaa, koska lahjan antaja saa valita mitä hankkii. Jos olisimme vailla vaikka housuja, niin isovanhempi ei ostaisi sellaista, vaan haluaisi ostaa lapselle haalarin. Jos lapsi tarvitsisi uimapuvun, niin isovanhempi ostaa kaulahuivin jne. Sekään ei auta, että sanoisimme vaikka "merkin X legginssit koossa Y olisi tarpeen", vaan isovanhempi haluaa päättää merkin ja mallin itse. Kokokaan ei usein ole oikea, vaan isovanhempi saattaa ostaa jopa vuoden vanhemmalle lapselle tarkoitettuja vaatteita. Näitä sitten säilötään nyt kaappien kätköissä odottamassa, että lapsi kasvaisi. Isovanhempi ei myöskään välitä siitä, onko vaate helppokäyttöinen, kunhan se on hänestä söpö (usein nämä ovat niitä napitettavia ja käsinpestäviä vaatteita, joita emme itse ikinä ostaisi). Yhdelläkin kertaa ehdotimme lapselle vaatteiden shoppailusta haaveilleelle isovanhemmalle, että ostaisi lapsellemme jarrusukat, niille olisi todella tarve. Isovanhempi ei ottanut pyyntöä kuuleviin korviinsa, vaan toi seuraavalla käynnillä kassillisen muita vaatteita. Ja kuten arvata saattaa, isovanhempi odottaa meidän pukevan lapsemme ostamiinsa vaatteisiin, varsinkin silloin kun isovanhempi näkee lapsenlastaan.
Onko jollakin muulla tällaista ongelmaa isovanhemman kanssa? Pää meinaa hajota tämän asian kanssa. Miksi ihmeessä pitää ostaa meille tavaraa, jota emme tarvitse? Ja jos jotain nyt on aivan pakko ostaa, miksi ei osta sitä, mikä olisi tarpeen (sen sijaan, että hän ostaa mitä itse haluaa hankkia oli tarpeellista tai ei)?
Ap
Kommentit (780)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on toisinpäin, miniältä tuli vaatimuksia vaatimusten perään. Merkkivaatteita monta kertaa vuodessa, kasvaville lapsille. Ja jatkuvasti olisi pitänyt olla heille lapsenvahtina. Otimme poikamme puhutteluun. Yhtään tavaraa emme ole hankkineet noin kahteen vuoteen. Pojan lapset saavat nykyään tulla yökylään silloin kun meille sopii, ei silloin kun miniä järjestää menoa kysymättä meiltä.
Tyttären perhe ei kärtä tavaraa ja kun tarjoudumme hankkimaan, pyynnöt ovat kohtuullisia.
Harmittaa, jos sanoa saa, pojan vaimovalinta. Näyttää poikakin harmittavan, ei näytä onnelliselta. Jännä, että samanlaisen kasvatuksen saaneet, tytär ja poika, tytär osaa, poika ei.Meillä on samanlaista. Miniällä on luulo, että hän saa määrätä tahdin, aina pitäisi olla valmis kun hän haluaa. Meiltä meni hermo, lopetimme yhteydenpidon, poika ja lapset saavat käydä meillä, jos haluavat, miniä ei. Lapsia emme ota yökylään, sitä valitusta ja ohjeistusta ei jaksa, hoitakoon itse.
Tytärten lapset ovat usein, lapset tykkäävät ja haluavat tulla, meillä on hauskaa. Kesällä olivat kolme viikkoa mökillä meidän kanssamme. Poika kävi kaksi kertaa lastensa kanssa päivän olemassa.
Testamentissa olemme huomioineet, lapset saavat vain lakiosansa, loppu menee tytärten lapsille, on sovittu tyttärien kanssa ja pojalle ilmoitettu. Testamentissa on myös ehto, ettei koske lastemme puolisoita perintö. Tämä vain miniän takia. Tyttärien puolisot hyväksyivät, miniältä ei kysytty.
Miniän omat vanhemmat muuttivat pohjoiseen, eivät jaksaneet tyttärensä vaatimuksia. Ymmärrän heitä hyvin.
Että semmonen voimafantasia tänään. Oikeesti tää hullu asuu vuokra-asunnossa eikä sillä ole mitään omaisuutta, sukukin kiertää kaukaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä nämä teidän tyrkyttäjämummot ovat? Tässä on varmaan joku sukupolvien välinen kuilu. Itse olen 48-vuotias mummi, enkä koe kyllä olevani mikään tyrkkyttäjämummo, mutta kiva pienelle lapsenlapselle on jotain ostaa. Se on sellaista rakkauden osoittamista osaltaan, läsnäolo tietenkin tärkeämpää mutta silti sitä haluaa ilahduttaa tuollakin tavalla. Tosin kysyn aina mitä tarvitaan ennen kuin ostan.
Ei rakkautta osoiteta tavaralla. Minun häirikköni on 54.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on toisinpäin, miniältä tuli vaatimuksia vaatimusten perään. Merkkivaatteita monta kertaa vuodessa, kasvaville lapsille. Ja jatkuvasti olisi pitänyt olla heille lapsenvahtina. Otimme poikamme puhutteluun. Yhtään tavaraa emme ole hankkineet noin kahteen vuoteen. Pojan lapset saavat nykyään tulla yökylään silloin kun meille sopii, ei silloin kun miniä järjestää menoa kysymättä meiltä.
Tyttären perhe ei kärtä tavaraa ja kun tarjoudumme hankkimaan, pyynnöt ovat kohtuullisia.
Harmittaa, jos sanoa saa, pojan vaimovalinta. Näyttää poikakin harmittavan, ei näytä onnelliselta. Jännä, että samanlaisen kasvatuksen saaneet, tytär ja poika, tytär osaa, poika ei.Meillä on samanlaista. Miniällä on luulo, että hän saa määrätä tahdin, aina pitäisi olla valmis kun hän haluaa. Meiltä meni hermo, lopetimme yhteydenpidon, poika ja lapset saavat käydä meillä, jos haluavat, miniä ei. Lapsia emme ota yökylään, sitä valitusta ja ohjeistusta ei jaksa, hoitakoon itse.
Tytärten lapset ovat usein, lapset tykkäävät ja haluavat tulla, meillä on hauskaa. Kesällä olivat kolme viikkoa mökillä meidän kanssamme. Poika kävi kaksi kertaa lastensa kanssa päivän olemassa.
Testamentissa olemme huomioineet, lapset saavat vain lakiosansa, loppu menee tytärten lapsille, on sovittu tyttärien kanssa ja pojalle ilmoitettu. Testamentissa on myös ehto, ettei koske lastemme puolisoita perintö. Tämä vain miniän takia. Tyttärien puolisot hyväksyivät, miniältä ei kysytty.
Miniän omat vanhemmat muuttivat pohjoiseen, eivät jaksaneet tyttärensä vaatimuksia. Ymmärrän heitä hyvin.
Meillä anoppi puuttui asioihin koko ajan, puoliso ainoa lapsi. Pistettiin välit poikki.
Ei olla käyty moniin vuosiin. Anopilla ei ole ajokorttia, kulkekoon mökilleen miten haluaa, linja-autoja sinne ei kulje.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä nämä teidän tyrkyttäjämummot ovat? Tässä on varmaan joku sukupolvien välinen kuilu. Itse olen 48-vuotias mummi, enkä koe kyllä olevani mikään tyrkkyttäjämummo, mutta kiva pienelle lapsenlapselle on jotain ostaa. Se on sellaista rakkauden osoittamista osaltaan, läsnäolo tietenkin tärkeämpää mutta silti sitä haluaa ilahduttaa tuollakin tavalla. Tosin kysyn aina mitä tarvitaan ennen kuin ostan.
74 v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on toisinpäin, miniältä tuli vaatimuksia vaatimusten perään. Merkkivaatteita monta kertaa vuodessa, kasvaville lapsille. Ja jatkuvasti olisi pitänyt olla heille lapsenvahtina. Otimme poikamme puhutteluun. Yhtään tavaraa emme ole hankkineet noin kahteen vuoteen. Pojan lapset saavat nykyään tulla yökylään silloin kun meille sopii, ei silloin kun miniä järjestää menoa kysymättä meiltä.
Tyttären perhe ei kärtä tavaraa ja kun tarjoudumme hankkimaan, pyynnöt ovat kohtuullisia.
Harmittaa, jos sanoa saa, pojan vaimovalinta. Näyttää poikakin harmittavan, ei näytä onnelliselta. Jännä, että samanlaisen kasvatuksen saaneet, tytär ja poika, tytär osaa, poika ei.Meillä on samanlaista. Miniällä on luulo, että hän saa määrätä tahdin, aina pitäisi olla valmis kun hän haluaa. Meiltä meni hermo, lopetimme yhteydenpidon, poika ja lapset saavat käydä meillä, jos haluavat, miniä ei. Lapsia emme ota yökylään, sitä valitusta ja ohjeistusta ei jaksa, hoitakoon itse.
Tytärten lapset ovat usein, lapset tykkäävät ja haluavat tulla, meillä on hauskaa. Kesällä olivat kolme viikkoa mökillä meidän kanssamme. Poika kävi kaksi kertaa lastensa kanssa päivän olemassa.
Testamentissa olemme huomioineet, lapset saavat vain lakiosansa, loppu menee tytärten lapsille, on sovittu tyttärien kanssa ja pojalle ilmoitettu. Testamentissa on myös ehto, ettei koske lastemme puolisoita perintö. Tämä vain miniän takia. Tyttärien puolisot hyväksyivät, miniältä ei kysytty.
Miniän omat vanhemmat muuttivat pohjoiseen, eivät jaksaneet tyttärensä vaatimuksia. Ymmärrän heitä hyvin.Harmi että lapset kärsivät minian takia?! Törkeää.
Näille tärkeintä on päästä ylikävelemään, näpäyttelemään ja rankaisemaan. Appeni fantasioi näillä aina ja pieninkin asia, jota ei tehdä juuri kuten hän haluaa on aina komentelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen se mummo ja anoppi. Ostan hulluna kaikkea enkä pysty lopettamaan. Ihan kuin minusta kirjoitti Ap.
MIKSI?
1. Se on jonkinlainen kiero tapa osoittaa rakkautta.
2. Minun lapseudessani ei ollut niin hienoja vaatteita ja leluja.
3. Minulla on aikaa ja rahaa,.
4. Kaikki muumit eiväy ole laaksossa.
Ihanaa itsekritiikkiä. :D
Tuo myyminen mitä täällä ehdotetaan on oikeasti vaikeaa. Kallista aikaa kuluu eikä niistä saa kuin murto-osan, vaikka olis laput ja kaikki, eri asia tietty joku kaikkien himoitsema merkkivaate. Siinä vaan heitetään rahaa ikkunasta ulos, ne pitää palauttaa kauppaan ja sopia säännöistä. Kyllä se jakeluun menee, kun istutte alas ja puhutte asian halki.
Minä oon ratkaissut ongelmana sillä, että pari kertaa vuodessa nakkaan kaiken turhan vaatteen muovipussiin ja pistän kirppikselle tekstillä "pussillinen tytön vaatteita koossa x-y 10" Yleensä on mennyt hetkessä. En jaksa sitä myyntirumbaa, mutta en minä niitä ala säilömäänkään. Teen 10€ voittoa ja pääsen eroon kamoista, joita ei ikinä haluttu. Joskus joku mummon ostos pääsee käyttöön, mutta kun yleensä ne on pieniä jo ostohetkellä. Se ei vaan jotenkin tajua, että tyttö on pitkä ikäisekseen. Se on 7, mutta 130cm pitkä. Ei niinku mummo käsitä, että vaikka lapsen serkku oli 7-vuotiaana se keskiverto noin 120cm niin tyttö on 10 cm pitempi ja ei vaan mene päälle se sama vaatekoko, jota osti tälle toiselle lapsenlapselleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on toisinpäin, miniältä tuli vaatimuksia vaatimusten perään. Merkkivaatteita monta kertaa vuodessa, kasvaville lapsille. Ja jatkuvasti olisi pitänyt olla heille lapsenvahtina. Otimme poikamme puhutteluun. Yhtään tavaraa emme ole hankkineet noin kahteen vuoteen. Pojan lapset saavat nykyään tulla yökylään silloin kun meille sopii, ei silloin kun miniä järjestää menoa kysymättä meiltä.
Tyttären perhe ei kärtä tavaraa ja kun tarjoudumme hankkimaan, pyynnöt ovat kohtuullisia.
Harmittaa, jos sanoa saa, pojan vaimovalinta. Näyttää poikakin harmittavan, ei näytä onnelliselta. Jännä, että samanlaisen kasvatuksen saaneet, tytär ja poika, tytär osaa, poika ei.Meillä on samanlaista. Miniällä on luulo, että hän saa määrätä tahdin, aina pitäisi olla valmis kun hän haluaa. Meiltä meni hermo, lopetimme yhteydenpidon, poika ja lapset saavat käydä meillä, jos haluavat, miniä ei. Lapsia emme ota yökylään, sitä valitusta ja ohjeistusta ei jaksa, hoitakoon itse.
Tytärten lapset ovat usein, lapset tykkäävät ja haluavat tulla, meillä on hauskaa. Kesällä olivat kolme viikkoa mökillä meidän kanssamme. Poika kävi kaksi kertaa lastensa kanssa päivän olemassa.
Testamentissa olemme huomioineet, lapset saavat vain lakiosansa, loppu menee tytärten lapsille, on sovittu tyttärien kanssa ja pojalle ilmoitettu. Testamentissa on myös ehto, ettei koske lastemme puolisoita perintö. Tämä vain miniän takia. Tyttärien puolisot hyväksyivät, miniältä ei kysytty.
Miniän omat vanhemmat muuttivat pohjoiseen, eivät jaksaneet tyttärensä vaatimuksia. Ymmärrän heitä hyvin.Meillä anoppi puuttui asioihin koko ajan, puoliso ainoa lapsi. Pistettiin välit poikki.
Ei olla käyty moniin vuosiin. Anopilla ei ole ajokorttia, kulkekoon mökilleen miten haluaa, linja-autoja sinne ei kulje.
Eläkeläiselle ei tule ketään siivoamaan edes 100-vuotiaana. Siivous on ostettava yksityiseltä siivousyritykseltä. Jos eläke on alle 1257 niin voi saada 2 palveluseteliä, joilla saa alennusta 2 tunnin siivouksesta kuukaudessa, siivoukseen kuuluu yksi makuuhuone, olohuone, kylpyhuone ja keittiö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vaikka kertoisit minkälaiset vaatteet olisi toivelistalla, vaikka linkkien kera jos kerran toinen yrittää auttaa?
No kun eihän tuo ole auttamista. Se on kontrollointia. Meillä ainakin toiveiden esitys varmisti sen että ainakaan sitä ei anoppi voi hankkia. Parempi ostaa hyödytöntä kuin "totella" miniää.
No mutta sittenhän anoppisi on vähäjärkinen. Kannattaako sille sitten raivota? Kaikki me ollaan saatu ”vääriä” lahjoja, jotkut ei vaan ikinä onnistu lahjan ostamisessa. Get over it
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on toisinpäin, miniältä tuli vaatimuksia vaatimusten perään. Merkkivaatteita monta kertaa vuodessa, kasvaville lapsille. Ja jatkuvasti olisi pitänyt olla heille lapsenvahtina. Otimme poikamme puhutteluun. Yhtään tavaraa emme ole hankkineet noin kahteen vuoteen. Pojan lapset saavat nykyään tulla yökylään silloin kun meille sopii, ei silloin kun miniä järjestää menoa kysymättä meiltä.
Tyttären perhe ei kärtä tavaraa ja kun tarjoudumme hankkimaan, pyynnöt ovat kohtuullisia.
Harmittaa, jos sanoa saa, pojan vaimovalinta. Näyttää poikakin harmittavan, ei näytä onnelliselta. Jännä, että samanlaisen kasvatuksen saaneet, tytär ja poika, tytär osaa, poika ei.Meillä on samanlaista. Miniällä on luulo, että hän saa määrätä tahdin, aina pitäisi olla valmis kun hän haluaa. Meiltä meni hermo, lopetimme yhteydenpidon, poika ja lapset saavat käydä meillä, jos haluavat, miniä ei. Lapsia emme ota yökylään, sitä valitusta ja ohjeistusta ei jaksa, hoitakoon itse.
Tytärten lapset ovat usein, lapset tykkäävät ja haluavat tulla, meillä on hauskaa. Kesällä olivat kolme viikkoa mökillä meidän kanssamme. Poika kävi kaksi kertaa lastensa kanssa päivän olemassa.
Testamentissa olemme huomioineet, lapset saavat vain lakiosansa, loppu menee tytärten lapsille, on sovittu tyttärien kanssa ja pojalle ilmoitettu. Testamentissa on myös ehto, ettei koske lastemme puolisoita perintö. Tämä vain miniän takia. Tyttärien puolisot hyväksyivät, miniältä ei kysytty.
Miniän omat vanhemmat muuttivat pohjoiseen, eivät jaksaneet tyttärensä vaatimuksia. Ymmärrän heitä hyvin.Meillä anoppi puuttui asioihin koko ajan, puoliso ainoa lapsi. Pistettiin välit poikki.
Ei olla käyty moniin vuosiin. Anopilla ei ole ajokorttia, kulkekoon mökilleen miten haluaa, linja-autoja sinne ei kulje.
Eläkeläiselle ei tule ketään siivoamaan edes 100-vuotiaana. Siivous on ostettava yksityiseltä siivousyritykseltä. Jos eläke on alle 1257 niin voi saada 2 palveluseteliä, joilla saa alennusta 2 tunnin siivouksesta kuukaudessa, siivoukseen kuuluu yksi makuuhuone, olohuone, kylpyhuone ja keittiö.
Kukaan ei tule myöskään laittamaan lämmintä ruokaa. Jos haluaa voi tilata kaupungilta tai kunnalta maksullisen valmisaterian.
Myöskin kauppa toimittaa ruokaostokset kotiin kuljetusmaksua vastaan.
Kodinhoitaja maksut menevät eläkkeen suuruuden mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsella on aika selkeä kiinnostuksen kohteet ja selkeä tyyli, jonka mukaan voisi toteuttaa ostohalujaan, mutta jostain syystä se ei onnistu. En ymmärrä miksi voi käyttää 100€ tylliunelmiin, mutta ei voi ostaa lapselle sitä tämän toivomaa 60€ Vansin hupparia. Ostan sen hupparin sitten itse ja ne tyllit jää käyttämättä. Ei mitään järkeä.
On ehkä jotain pinttyneitä ajatuksia siitä millainen pukeutuminen lapselle on kivannäköistä. Vielä tänäkin päivänä on niitä, jotka eivät oikein ymmärrä/hyväksy hupparimuotia (varsinkaan jos puhutaan mustista vaatteista) ja ajatellaan, että olisihan se nyt kiva, jos lapsella olisi "nättiä" vaatetta.
Mun lapset (7 ja 8) kulkisivat ihan toisen näköisissä vaatteissa, jos ostaisin sellaisia vaatteita heille, joista mä pidän. Nyt on Minecraftia, Among usia jne joista he itse pitävät. Anopin mielestä hemmottelen liikaa, kun kuuntelen lasten mielipidettä. Yritin kerran kysyä, mitä mun lapset hyötyisivät siitä, että heidät puetaan mahdollisimman kolkosti? Vastaukseki sain halveksivan tuhahduksen.
Onkohan tää joku vanhemman ikäpolven juttu. Mun teini pyytää vaatteita harvoin ja yleensä silloin sitten myös ostan ne, ja tää on mun anopin mielestä aivan kamalaa. Viimeksi tuhahteli, kun oltiin viikko sitten yhdessä kaupassa ja lapsi bongasi noin 60€ Pikku Myy - hupparin ja pyysi saisko sellaisen. Hän ei oo pyytänyt kuukausiin yhtään mitään (ei rahaa, ei päästä leffaan eikä mitään tavaroita) ja on saanut kokeista tosi hyviä numeroita, joten ostettiin se huppari. Kuulemma hirveetä tuhlausta ja kai tämä nyt sitten oli joululahja vai saako muka vielä jouluna lisää jotain. Mä en näe syytä miksi en voi lapselleni ostaa vaatetta sen muutaman kerran vuodessa, kun hän jotain haluaa. Tytön kaapissa on tyyliin 10 paitaa ja viidet housut, koska on tarkka siitä mitä käyttää eikä halua vaan siksi, että ois uus vaate vaan käyttää niitä lempivaatteitaan. Jos ei käytä jotain vaatetta vuoteen nakkaa sen myyntiin nettikirppikselle, koska ei halua säilöä vaatteita, joita ei käytä.
Lapsen vanhemmat päättävät, mitä lapselle hankitaan ja koska. Ja hankitaanko käytettyä vai uutta tai valmistetaanko esimerkiksi vaatteita jopa itse.
Tämä isovanhemman pakkomielle lapsenlapsen vaatteista kuulostaa jo omituiselta. Me haluamme itse hankkia lasten vaatteet, kengät ja harrastusvälineet. Käytännön syy on se, että isovanhempien hankkimat vaatteet ja kengät ovat yleensä joko liian pieniä tai liian suuria lapselle. Ja usein ostokuittia ei ole tallessa tai palautusmahdollisuus on mennyt jo aikoja sitten ohi. Epäsopivaa tuotetta ei voi enää palauttaa kauppaan väärän koon takia.
Kyse ei ole kiittämättömyydestä vaan siitä, kuka lapsiperheessä päättää lasten asioista. Äiti ja isä päättävät, eivät suinkaan isovanhemmat. Toki on harvinaisia tilanteita, joissa isovanhemmat toimivat lapsen huoltajina - esimerkiksi vanhempien päihdeongelmien takia. Tämä on asia erikseen ja tässä keskustelussa ei ole kyse tästä asiasta.
Moni isovanhempi kärsii ostosriippuvuudesta tai on jonkin sortin himohamstraaja. Eläkeläisillä on aikaa kuljeskella päivittäin kaupoissa, ostella jatkuvasti jotain ja laittaa rahansa tavaroihin, joita ei oikeasti edes tarvita. Isovanhemmalla voi olla myös mielenterveysongelmia, esimerkiksi holtitonta rahankäyttöä ja pakonomaista ostelua. Aurikatariina siivoaa:
Vierailija kirjoitti:
Mummo on varmaan ajatellut auttaa. Ei kukaan ilkeyttään osta vaatteita ja tavaraa. Tykkää lapsesta ja haluaa helliä. Menkää itseenne kiittämättömät
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vaikka kertoisit minkälaiset vaatteet olisi toivelistalla, vaikka linkkien kera jos kerran toinen yrittää auttaa?
No kun eihän tuo ole auttamista. Se on kontrollointia. Meillä ainakin toiveiden esitys varmisti sen että ainakaan sitä ei anoppi voi hankkia. Parempi ostaa hyödytöntä kuin "totella" miniää.
No mutta sittenhän anoppisi on vähäjärkinen. Kannattaako sille sitten raivota? Kaikki me ollaan saatu ”vääriä” lahjoja, jotkut ei vaan ikinä onnistu lahjan ostamisessa. Get over it
Ongelma ei ole hutiostokset, niitä tulee kaikille välillä. Vaan se että sitä tavaraa ostetaan ja ostetaan, sitä tuodaan arkena ja pyhänä, jouluna ja juhannuksena, sitä piilotellaan kaappeihin, niiden perään kysellään ja syyllistetään. Ja sitten kirsikkana kakun päälle: kysytään lahjatoiveita ja tuodaan jotain IHAN MUUTA.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä nämä teidän tyrkyttäjämummot ovat? Tässä on varmaan joku sukupolvien välinen kuilu. Itse olen 48-vuotias mummi, enkä koe kyllä olevani mikään tyrkkyttäjämummo, mutta kiva pienelle lapsenlapselle on jotain ostaa. Se on sellaista rakkauden osoittamista osaltaan, läsnäolo tietenkin tärkeämpää mutta silti sitä haluaa ilahduttaa tuollakin tavalla. Tosin kysyn aina mitä tarvitaan ennen kuin ostan.
Omani on lähes 70-vuotias. Meidän ollessa lapsia oli kotiäitinä eikä ollut varaa ostaa oikein mitään. Nyt varmaan paikkaa tätä jatkuvalla ostelulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vaikka kertoisit minkälaiset vaatteet olisi toivelistalla, vaikka linkkien kera jos kerran toinen yrittää auttaa?
No kun eihän tuo ole auttamista. Se on kontrollointia. Meillä ainakin toiveiden esitys varmisti sen että ainakaan sitä ei anoppi voi hankkia. Parempi ostaa hyödytöntä kuin "totella" miniää.
No mutta sittenhän anoppisi on vähäjärkinen. Kannattaako sille sitten raivota? Kaikki me ollaan saatu ”vääriä” lahjoja, jotkut ei vaan ikinä onnistu lahjan ostamisessa. Get over it
Ongelma ei ole hutiostokset, niitä tulee kaikille välillä. Vaan se että sitä tavaraa ostetaan ja ostetaan, sitä tuodaan arkena ja pyhänä, jouluna ja juhannuksena, sitä piilotellaan kaappeihin, niiden perään kysellään ja syyllistetään. Ja sitten kirsikkana kakun päälle: kysytään lahjatoiveita ja tuodaan jotain IHAN MUUTA.
Onko hänellä varaa shoppailla? Jos on, niin hävitä epämieluisa romppeet. Meidän mummon dementia ilmeni kun eläke meni leluihin, osti enemmän lahjoja kuin olisi ollut varaa. Soitin huolistani hänen lääkärilleen ja asiat etenivät sitä kautta oikeilla palveluilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vaikka kertoisit minkälaiset vaatteet olisi toivelistalla, vaikka linkkien kera jos kerran toinen yrittää auttaa?
No kun eihän tuo ole auttamista. Se on kontrollointia. Meillä ainakin toiveiden esitys varmisti sen että ainakaan sitä ei anoppi voi hankkia. Parempi ostaa hyödytöntä kuin "totella" miniää.
No mutta sittenhän anoppisi on vähäjärkinen. Kannattaako sille sitten raivota? Kaikki me ollaan saatu ”vääriä” lahjoja, jotkut ei vaan ikinä onnistu lahjan ostamisessa. Get over it
Ongelma ei ole hutiostokset, niitä tulee kaikille välillä. Vaan se että sitä tavaraa ostetaan ja ostetaan, sitä tuodaan arkena ja pyhänä, jouluna ja juhannuksena, sitä piilotellaan kaappeihin, niiden perään kysellään ja syyllistetään. Ja sitten kirsikkana kakun päälle: kysytään lahjatoiveita ja tuodaan jotain IHAN MUUTA.
Onko hänellä varaa shoppailla? Jos on, niin hävitä epämieluisa romppeet. Meidän mummon dementia ilmeni kun eläke meni leluihin, osti enemmän lahjoja kuin olisi ollut varaa. Soitin huolistani hänen lääkärilleen ja asiat etenivät sitä kautta oikeilla palveluilla.
Ei selity kaikilla edes dementialla. Tää käytös on joillakin voinut jatkua vuosikymmeniä (ehkä eri muodossa).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vaikka kertoisit minkälaiset vaatteet olisi toivelistalla, vaikka linkkien kera jos kerran toinen yrittää auttaa?
No kun eihän tuo ole auttamista. Se on kontrollointia. Meillä ainakin toiveiden esitys varmisti sen että ainakaan sitä ei anoppi voi hankkia. Parempi ostaa hyödytöntä kuin "totella" miniää.
No mutta sittenhän anoppisi on vähäjärkinen. Kannattaako sille sitten raivota? Kaikki me ollaan saatu ”vääriä” lahjoja, jotkut ei vaan ikinä onnistu lahjan ostamisessa. Get over it
On eri asia ostaa tahallaan koko ajan jotain ihan muuta kuin on toivottu. Kuin että joskus ostaa väärän lahjan.
Minun appeni on sellainen, että hän ei voi sopia mitään. Tai jos hän sopii, se alkaa vaivata häntä ja hän päättääkin tehdä jotain ihan muuta. Ja peruste on aina sama: "Minun nenilleni ei miniät hypi!" Nih.
Minulla on työ, jossa olen aika useinkin iltaisin ja viikonloppuisin kiinni. Mies on matkatöissä ja voi olla 7 viikkoakin poissa maasta. Arki on melkoista palapeliä ja siksi me yritämme sopia kyläilyjä appivanhempien luo mahdollisimman hyvissä ajoin.
Tämä on apen mielestä suoraan häneen henkilökohtaisesti kohdistuva loukkaus ja hän sitten mm teki oharit meille, kun me oltiin ajettu vapaana viikonloppuna Helsingistä Kajaanin yläpuolelle kyläilemään, kuten oli sovittu 3 kuukautta aiemmin.
Appivanhemmat häipyivät tahallaan ennen tuloamme, jotta "minä oppisin olemaan hyppyyttämästä vanhoja ihmisiä".
Sääli että te olette noin julmia. Anoppi on miehesi äiti ajatelkaa jos aikanaan oma miniänne ei antaisi tavata poikaamme jonkun vähäpätöisen asian takia. Vituttaa tuollaiset ämmät. En voi käsittää jos ei ole oikeaa syytä tai jos syy on joku tavaran ostelu tai ostamattomuus
Vierailija kirjoitti:
Sääli että te olette noin julmia. Anoppi on miehesi äiti ajatelkaa jos aikanaan oma miniänne ei antaisi tavata poikaamme jonkun vähäpätöisen asian takia. Vituttaa tuollaiset ämmät. En voi käsittää jos ei ole oikeaa syytä tai jos syy on joku tavaran ostelu tai ostamattomuus
- Täällä on paljon myös äidin äideistä kirjoittaneita
- Kyse ei ole pikkuasiasta
Minkä ikäisiä nämä teidän tyrkyttäjämummot ovat? Tässä on varmaan joku sukupolvien välinen kuilu. Itse olen 48-vuotias mummi, enkä koe kyllä olevani mikään tyrkkyttäjämummo, mutta kiva pienelle lapsenlapselle on jotain ostaa. Se on sellaista rakkauden osoittamista osaltaan, läsnäolo tietenkin tärkeämpää mutta silti sitä haluaa ilahduttaa tuollakin tavalla. Tosin kysyn aina mitä tarvitaan ennen kuin ostan.