Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Nyt tiedän miksi joillekin vanhemmille riittää yksi lapsi
10.12.2021 |
Itsekin aina kuvittelin haluavani ison perheen. Vähintäänkin perheen jossa on 2 lasta. Olen aina ajatellut haluavani lapselleni sisaruksen ja ihmetellyt päässäni perheitä joissa esikoinen on ainokainen. Olen pitänyt ainoita lapsia lähtökohtaisesti jollain tavalla lellittyinä ja ihmetellyt vanhempien valintaa jättää lapsi ilman sisarusta.
Oma lapseni, esikoiseni on nyt reilu 4kk. Vauva on alusta asti ollut lievästi sanottuna vaativa. Tutkimuksissa on ravattu itkuisuuden (koliikin) vuoksi, refluksin, kielijänteen, voimakkaan pulauttelun. On tullut eteen tilanne kun vauva huusi kuudetta tuntia putkeen hysteerisenä henkensä kaupalla kun soitin päivystykseen paniikissa: jokin on vialla mutten tiedä mikä. Aivan kamala tunne. Vauva on ollut teho hoidossa synnytyksen jälkeen lievän synnytyskomplikaation vuoksi.
Olin osastolla ainoa äiti silloin ilman vauvaa. Katselin Lastani piuhoista ensimmäiset päivät peläten jatkuvasti. Vauvaa on tutkittu enemmän kuin varmasti montaa kymmenvuotiasta. Meillä on kaikesta huolimatta täysin terve lapsi, kuka kuitenkin huusi ensimmäiset2k-3kk lähes yötä päivää.. Hiljaisia hetkiä Meillä oli muutamia tunteja pätkissä. Vauva saattoi helposti nukkua vuorokaudessa yhteensä 6-10h kokonaisuudessaan. Pätkissä tietenkin refluksin vuoksi. Ensimmäiset kuukaudet tätä niin sanottua vauvakuplaa meni potien menettämisen pelkoa, tutkimuksia, valvomista, turhautumista, voimattomuuden tunnetta, riittämättömyyttä.. Olimme osastolla myös tutkimusjaksolla huutamisen vuoksi, jolloin Vauva tutkittiin monen lääkärin toimesta päästä varpaisiin. NYT ONNEKSI pahin itkuisuus alkanee helpottaa ja Meillä on välillä jo ihan tyytyväinen vauva. Tuo alkuaika kuitenkin on saanut ajatuksenkin uudesta raskaudesta ja vauvasta ihan traumaattiseksi. Ei. Enää. Koskaan. Lastani en vaihtaisi mihinkään. En vaikka alku oli kamalaa, raskasta ja hirveää. En kuitenkaan selviäisi toisesta samanlaisesta enää tulematta hulluksi.
Ethän siis Koskaan utele yhden lapsen vanhemmilta "milloin toinen tulee" "ai jääkö hän ainoaksi" "Kyllä lapsella sisarus täytyy olla"
Muistan selanneeni sosiaalisesta mediasta muiden äitien kuvia ja tarinoita hienosti menneestä raskaudesta voimauttavaan synnytykseen ja ihanaan vauvakuplaan. Tiedostan tietenkin kaikilla olevan ongelmia joita ei muille julkisesti jaa, mutta koin tuolloin olevani niin riittämätön, huono ja surkea. Onneksi olen saanut keskusteluapua ja tilanne muutenkin alkanut helpottaa. Halusin kirjoittaa tämän vain tänne todetakseni ettei kaikilla asiat vaan mene putkeen ja sinä äiti kuka kamppailet nyt samojen asioiden äärellä niin se helpottaa kyllä. Et ole huono äiti jos koet vauva ajan hirveäksi! Sitä se joillekin on; selviämistä. Lapsi on silti maailman rakkain.
Kommentit (134)
Meillä on myös hyvin vaativa vauva, nyt vajaa 5kk. Oli koliikki, vielä vaivaa refluksi ja ummetus sekä uutena tulleet allergiset reaktiot kiinteisiin. Ensimmäiset 3,5 kk niin, että vauva huusi kuin syötävä jos hänet johonkin erehtyi laskemaan ja päikkärit nukkui vain jatkuvassa liikkeessä. Onneksi nyt jo on hieman helpompaa, vielä kun saisi iltanukutuksen pariin tuntiin ja yöheräilyt alle viieen, niin univaje ei enää kaavaisi (nyt laskennallinen univelka vastaa sitä jos olisi ollut 1,5 kk putkeen hereillä).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toi on yksi mahdollinen syy yksilapsisuuteen. Sitten on niitä, jotka yrittävät pelastaa ilmastoa ja maapalloa.
Osa taas katkaisee sikiön elämän langan ja surmaa tämän kohtuun.
Kannattaako sitä somea pitää aina totuutena? Ei mulla muuta.
Vierailija kirjoitti:
Mitä on tämä "synnytysväkivalta" joka tässäkin ketjussa on pariin otteeseen mainittu? Omista synnytyksistä on jo parikymmentä vuotta aikaa, eikä silloin tällaista termiä ollut olemassa. Siis joo sattuihan se ihan hemmetisti, mutta tässä ei nyt varmaan sitä tarkoiteta?
Lumihiutaleinen termi. Sitten kun nämä yrittävät kasvattaa lapsia, niin "väkivaltaa" on taas milloin mikäkin.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaako sitä somea pitää aina totuutena? Ei mulla muuta.
Hyvin on joku tiivistänyt idean tästä ketjusta.. NOT
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on erityisen hienoa, jos pystyy realistisesti tunnistamaan omat resurssit ja käytössä olevat voimavarat tässä asiassa.
Jostain syystä tästä asiasta halutaan niin monesti luoda ne ruusuiset mielikuvat samoin kuin itse lapsiluvusta.
Minusta jo yhdestäkin lapsesta pitäisi osata olla hyvin kiitollinen. Kaikki kun eivät saa syystä tai toisesta sitä yhtäkään. Näin suuri asia ei koskaan ole mikään itsestäänselvyys. Ei pidä ajatella, että useamman lapsen saaminen olisi jotenkin arvokkaampaa ja näin nyt "kuuluu olla" tuntui ajatus sitten todellisuudessa hyvältä tai resurssien äärirajoilta.
Niin, itse olen käytännössä ollut ainoa lapsi, koska vanhemman yksinhuoltajuus. Samoin äitini on ollut ainoa lapsi. Itselläni on nyt sitten tästä poiketen kaksi lasta, mutten missään tapauksessa ajattele ettei olisi voinut olla yksikin lapsi, asioissa kun on yleensä omat hyvät ja huonot puolensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Seuraava vauva saattaa sitten olla superhelppo. Koskaan ei tiedä.
Joo tai sitten vielä vaikeampi. Mitäs sitten?
Itse ahdistun suunnattomasti jos kuulen pienen vauvan huutoitkevän esim. kauppareissulla. Omat rankat kokemukset palaa mieleen. En tajua vauva-ajan hehkutusta laisinkaan. Se sitovuus, epätoivo kun lapsi itkee vaikka yrität kaikin keinoin tyydyttää hänen tarpeensa, yöheräily...
Olen niin kiitollinen että vauva-aika on kaukana takana päin, samoin synnytys ja raskaana olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nyt jaksa kirjoittaa meidän koko tarinaa mutta osaan hyvin samaistua. Sitä ei voi todellakaan tietää kuinka raskasta vauva-aika voi olla lapsen terveyshaasteiden vuoksi ennenkuin sellaisen kokee itse. Jatkuva väsymys, unenpuute, huoli lapsesta, stressi, yksinäisyys, muiden vähättely/tuen puute... Huh huh. Helvetti. Voimia aloittajalle ja kaikille muille samassa tilanteessa oleville/olleille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli samantyyppinen alku ekan lapsen kanssa, ja ajattelin silloin, että taitaa jäädä ainoaksi. Silti tuli vielä muutamakin myöhemmin kun mieli muuttui.
Juu no kaikilla ei muutu. Tunnen itseni sen verran hyvin että kyllä helvetti jäätyy ennemmin kuin meille tulee toista lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä vauva- ja uhmaiän kokeminen vaikutti ehkäisyintoon. Ei enää ikinä näitä vaiheita uusiksi.
Kertokaas muuten yksikin iloinen asia joka masentaisi ihmisiä? Niinpä. Vauva-aikaa hehkutetaan niin ihanana aikana, puhutaan vauvakuplasta jne. Silti on valtava joukko synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsiviä ihmisiä.
Ja se vaihe kun koti on yltäpäältä likainen, tahmaa joka puolella, ruoanjämiä siellä täällä (erityisesti keittiön pöydän alla näyttää olevan biojätteen keräyspiste), lelut on leväällään jne. Rakastaan siistiä kotia, joten paljosta olen joutunut tinkimään tuon parivuotiaan kanssa. Odotan sitä päivää kun koti pysyy siistinä kauemmin kuin 2 minuuttia.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisiä on liikaa. Suomessakin 300 000 liikaa.
Varsinkin tuolta muualta tulleita..Tietäjät tietää
Alue: Aihe vapaa
Mua ei oo kyl koskaan piristänyt ajatus siitä että muilla elämä on vielä paskempaa kuin mulla.
Mut kelatkaas ku yrittää vuosia ja vuosia lapsia, kärsii lapsettomuudesta, on hoidoissa. Ja sitten sen jälkeen kun lopultakin saa sen mitä kaikista eniten haluaa, ja se onkin...no sellaista kuin se pahimmillaan voi olla. Kenelle silloin voi puhua? Lähipiiri odottaa sun olevas onnes kukkuloilla ja ovat onnellisia sun puolesta. Mediassa kaikki sanoo että viimeinkin onni täydentyi, päivääkään en vaihtais pois. Olen onnellinen lapsesta, mutta aika monta päivää vaihtaisin pois. Enkä todellakaan halua kokea mitään siitä uudestaan.