Lue keskustelun säännöt.
Nyt tiedän miksi joillekin vanhemmille riittää yksi lapsi
10.12.2021 |
Itsekin aina kuvittelin haluavani ison perheen. Vähintäänkin perheen jossa on 2 lasta. Olen aina ajatellut haluavani lapselleni sisaruksen ja ihmetellyt päässäni perheitä joissa esikoinen on ainokainen. Olen pitänyt ainoita lapsia lähtökohtaisesti jollain tavalla lellittyinä ja ihmetellyt vanhempien valintaa jättää lapsi ilman sisarusta.
Oma lapseni, esikoiseni on nyt reilu 4kk. Vauva on alusta asti ollut lievästi sanottuna vaativa. Tutkimuksissa on ravattu itkuisuuden (koliikin) vuoksi, refluksin, kielijänteen, voimakkaan pulauttelun. On tullut eteen tilanne kun vauva huusi kuudetta tuntia putkeen hysteerisenä henkensä kaupalla kun soitin päivystykseen paniikissa: jokin on vialla mutten tiedä mikä. Aivan kamala tunne. Vauva on ollut teho hoidossa synnytyksen jälkeen lievän synnytyskomplikaation vuoksi.
Olin osastolla ainoa äiti silloin ilman vauvaa. Katselin Lastani piuhoista ensimmäiset päivät peläten jatkuvasti. Vauvaa on tutkittu enemmän kuin varmasti montaa kymmenvuotiasta. Meillä on kaikesta huolimatta täysin terve lapsi, kuka kuitenkin huusi ensimmäiset2k-3kk lähes yötä päivää.. Hiljaisia hetkiä Meillä oli muutamia tunteja pätkissä. Vauva saattoi helposti nukkua vuorokaudessa yhteensä 6-10h kokonaisuudessaan. Pätkissä tietenkin refluksin vuoksi. Ensimmäiset kuukaudet tätä niin sanottua vauvakuplaa meni potien menettämisen pelkoa, tutkimuksia, valvomista, turhautumista, voimattomuuden tunnetta, riittämättömyyttä.. Olimme osastolla myös tutkimusjaksolla huutamisen vuoksi, jolloin Vauva tutkittiin monen lääkärin toimesta päästä varpaisiin. NYT ONNEKSI pahin itkuisuus alkanee helpottaa ja Meillä on välillä jo ihan tyytyväinen vauva. Tuo alkuaika kuitenkin on saanut ajatuksenkin uudesta raskaudesta ja vauvasta ihan traumaattiseksi. Ei. Enää. Koskaan. Lastani en vaihtaisi mihinkään. En vaikka alku oli kamalaa, raskasta ja hirveää. En kuitenkaan selviäisi toisesta samanlaisesta enää tulematta hulluksi.
Ethän siis Koskaan utele yhden lapsen vanhemmilta "milloin toinen tulee" "ai jääkö hän ainoaksi" "Kyllä lapsella sisarus täytyy olla"
Muistan selanneeni sosiaalisesta mediasta muiden äitien kuvia ja tarinoita hienosti menneestä raskaudesta voimauttavaan synnytykseen ja ihanaan vauvakuplaan. Tiedostan tietenkin kaikilla olevan ongelmia joita ei muille julkisesti jaa, mutta koin tuolloin olevani niin riittämätön, huono ja surkea. Onneksi olen saanut keskusteluapua ja tilanne muutenkin alkanut helpottaa. Halusin kirjoittaa tämän vain tänne todetakseni ettei kaikilla asiat vaan mene putkeen ja sinä äiti kuka kamppailet nyt samojen asioiden äärellä niin se helpottaa kyllä. Et ole huono äiti jos koet vauva ajan hirveäksi! Sitä se joillekin on; selviämistä. Lapsi on silti maailman rakkain.
Kommentit (134)
Vierailija kirjoitti:
Seuraava vauva saattaa sitten olla superhelppo. Koskaan ei tiedä.
Tai olla olematta. Koskaan ei tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän esikoisella oli yksi tuollainen 6h putkeen huutoyö.
Tokan kohdalla oli sitten jo pari kuukautta sellaista. Vauvat ei ole kaikki samanlaisia, on helppoja ja vaikeita. Samoin synnytykset. Mulla on ollut alatietä ja yksi kiireellinen sektio, perätilasynnytys alakautta, yksi melkein 5-kiloinen vauva, yliaikaisia raskauksia, kuukauden etuajassa syntynyt. Kaikki tuska ja vaiva ja itku on ollut väliaikaista. Sentään kaikki elossa ja terveinä. Meillä siis kuusi lasta. Nuorinkin jo koulussa, niin hyvä kun muistaa jotain vauva-aikaa. Elämä on ihanaa, kun on iso perhe.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vertaiskommenteista! Koen samaistumispintaa jokaiseen kommenttiin. Paras kuitenkin on tässä ollut neuvola, joka kaikesta tiedostan huolimatta toivottelee aina vaan vauvasta nauttimista. Onneksi nyt vauvasta pystyy jo vähän nauttimaan mutta esimerkiksi 2kk neuvolassa koin tämän vahvana v****uiluna.
Ap
Ymmärrän. Meillä oli aikoinaan esikoisen kanssa hyvin samanlaista. Olin ekat 10 kk melko masentunutkin. Oli lapsen vakavaa sairastelua, itse kärsin synnytyksen jälkeisistä komplikaatioista vielä 4 kk synnytyksen jälkeenkin. Näistä ajoista selvittiin ja tuli vielä lisääkin lapsia.
Tämä eka lapsi oli haastava myöhemminkin, mutta hänestä tuli älykäs nuori aikuinen. Joten kaikesta selvittiin. Ymmärrän silti hyvin jos lapsilukunne ap jää yhteen. Teette niinkuin parhaaksi näette, muiden mielipiteistä viis.
Vierailija kirjoitti:
Meidän esikoisella oli yksi tuollainen 6h putkeen huutoyö.
Tokan kohdalla oli sitten jo pari kuukautta sellaista. Vauvat ei ole kaikki samanlaisia, on helppoja ja vaikeita. Samoin synnytykset. Mulla on ollut alatietä ja yksi kiireellinen sektio, perätilasynnytys alakautta, yksi melkein 5-kiloinen vauva, yliaikaisia raskauksia, kuukauden etuajassa syntynyt. Kaikki tuska ja vaiva ja itku on ollut väliaikaista. Sentään kaikki elossa ja terveinä. Meillä siis kuusi lasta. Nuorinkin jo koulussa, niin hyvä kun muistaa jotain vauva-aikaa. Elämä on ihanaa, kun on iso perhe.
Mites oma kroppasi, millaisessa jamassa se on kuuden lapsen saamisen jälkeen? Onko virtsan pidätysongelmia, erkaumaa, laskeumia jne?
Vierailija kirjoitti:
Seuraava vauva saattaa sitten olla superhelppo. Koskaan ei tiedä.
Miks tämmöinen viesti, voivat olla kaikki vaikeita tai helppoja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helpottaako tämä oikeasti koskaan? Parivuotiaan kanssa päivät on yhtä vääntämistä ja itkupotkuraivareita. Olen aivan loppu, kuivaksi rutistettu rätti. Luulen että on aika tehdä hakemus päiväkotiin.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vertaiskommenteista! Koen samaistumispintaa jokaiseen kommenttiin. Paras kuitenkin on tässä ollut neuvola, joka kaikesta tiedostan huolimatta toivottelee aina vaan vauvasta nauttimista. Onneksi nyt vauvasta pystyy jo vähän nauttimaan mutta esimerkiksi 2kk neuvolassa koin tämän vahvana v****uiluna.
Ap
Tuollaiselta valittajalta pitäisi ottaa lapsi pois ja luojan kiitos jätit lastenteon vain yhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä ap sulle kuuluu nykyään?
Hullujen huoneella. Ja lapsi sijoituksessa.
Omien voimavarojen tiedostamista ja vastuullisuutta voi olla myös se, että lapsiluku jää nollaan. Voi myös esimerkiksi olla, ettei raskaus onnistu, tai päättyy aina keskenmenoon, ja asia on hyvin kipeä. Syitä on monia ja sitäkin on turha vanhempien mielessään (tai ääneen) ihmetellä ja kyseenalaistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksilapsissa perheissä voi olla sekundääristä lapsettomuutta taustalla. Ei kannata olettaa.
Meillä on 9-kuinen vauva, helpompi kuin teillä, ja koen hänet keskivaikeaksi: ei helpoin eikä vaikein vauva, vaan siltä väliltä. Jo neljän kuukauden kohdalla vanhemmat ihmiset alkoivat kysellä pikkusisarusta, ja suoraan tokaisin että ei ainakaan vielä useampaan vuoteen, jos ollenkaan. Oma äitini haluaisi myös ainoalle lapsenlapselleen sisaruksia (hän itse aikoinaan hankki suurperheen) ja kun sanoin, että eikö tämä lapsi riitä, niin ei kuulemma. Minusta loukkaavasti sanottu, koska minulle vauvani on elämäni tärkein ihminen, ja hän todellakin riittää. Mieheni on samaa mieltä. Aikahan kultaa muistot, ja ehkä jo parin vuoden päästä haluamme toisen lapsen, mutta tuntuu vaikealta kuvitella, että tässä vauva-aikana olisi ollut koko ajan isompi lapsi mukana, ei kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse voi päättää lapsiluvustaan, jos pystyy ylipäätään saamaan lapsia. Silti nykyään ei jakseta normaalia lapsiarkea, mihin kuuluu valvominen, itkut ja muut vastoinkäymiset. Ne kuuluu elämään ja lapsiperhearkeen. Some on antanut nuorille aivan väärän kuvan elämän realiteeteista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vertaiskommenteista! Koen samaistumispintaa jokaiseen kommenttiin. Paras kuitenkin on tässä ollut neuvola, joka kaikesta tiedostan huolimatta toivottelee aina vaan vauvasta nauttimista. Onneksi nyt vauvasta pystyy jo vähän nauttimaan mutta esimerkiksi 2kk neuvolassa koin tämän vahvana v****uiluna.
Ap
Tuollaiselta valittajalta pitäisi ottaa lapsi pois ja luojan kiitos jätit lastenteon vain yhteen.
Olipa ilkeää. Miksi ei saisi sanoa, että lapsen kanssa on rankkaa? Kaikkihan sen tietävät, että kaikki vauvat eivät ole helppoja ja kun vauvan kanssa on rankkaa, se onkin sitten pahimmillaan kunnon myllytystä vanhemmille. Parempi vain kaikille vanhemmille, että asioista puhutaa rehellisesti. Vanhanaikaiset äitimyytit sulkivat tehokkaasti äitien suut, eikä kukaan uskaltanut hakea apua ongelmiin. Itselleni sattui aikoinaan kolme suhteellisen helppoa vauvaa. Tyttärelleni taas syntyikin hiukan vaativampi tapaus. Olemme mieheni kanssa tarjoutuneet hoitamaan vauvaa milloin vain vanhemmat haluavat. Haluamme osaltamme auttaa tyttäreni perhettä voimaan hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän esikoisella oli yksi tuollainen 6h putkeen huutoyö.
Tokan kohdalla oli sitten jo pari kuukautta sellaista. Vauvat ei ole kaikki samanlaisia, on helppoja ja vaikeita. Samoin synnytykset. Mulla on ollut alatietä ja yksi kiireellinen sektio, perätilasynnytys alakautta, yksi melkein 5-kiloinen vauva, yliaikaisia raskauksia, kuukauden etuajassa syntynyt. Kaikki tuska ja vaiva ja itku on ollut väliaikaista. Sentään kaikki elossa ja terveinä. Meillä siis kuusi lasta. Nuorinkin jo koulussa, niin hyvä kun muistaa jotain vauva-aikaa. Elämä on ihanaa, kun on iso perhe.
Mites oma kroppasi, millaisessa jamassa se on kuuden lapsen saamisen jälkeen? Onko virtsan pidätysongelmia, erkaumaa, laskeumia jne?
Mitä itse olen vertaillut niin yhtä hyvässä ja huonossa kunnossa olen kuin kaikki muutkin. Jotain juttuja on, mitä on omallakin äidilläni ollut, joka sai ne vakio kaksi lasta.
Jos hänen etunsa olisi rakkaampaa kuin omasi, et olisi häntä tehnyt.
On tämä kieroa meininkiä. Lasten kanssa on ihan realistisesti rankkaa, mutta nykyään se sanotaan siinä sävyssä, että mitäs läksit. Mitään apua ja tukea ei saa, koska kaikkihan on vain omaa valintaa. Näin siitä vapaudesta tulee kaikenlaisen itsekkyyden ja pahansuopuuden peruste. Mitään yhteistä etua ei lapsiperheissä saati monilapsisissa perheissä nähdä enää. Ei vaikka Suomikin menee menojaan, kun lapsia ei synny.
Vauvavuosi sentään menee nopeasti ohi, mutta useampilapsisen perheen äänimaailma, lasten huutaminen ja jatkuvat sisarusriidat olisi ainakin itselleni kauhistus. Olen opettaja ja haluan työpäivän jälkeen olla suht hiljaisessa ympäristössä, riitoja en jaksa selvitellä lainkaan enkä todellakaan kuunnella huutoa. Lasten, etenkin poikien, jatkuva nahistelu ja toisen iholla oleminen on itselleni punainen vaate, enkä sellaista jaksaisi kotona. Sen vuoksi halusin omille lapsille 6 v ikäeron. Itselleni olisi aivan hyvin riittänyt 1 lapsi enkä olisi järkyttävän synnytyksen jälkeen halunnut enempää. Miehen ja esikoisen halusta päätettiin sitten yrittää toistakin lasta ja saatiin.
Vierailija kirjoitti:
On tämä kieroa meininkiä. Lasten kanssa on ihan realistisesti rankkaa, mutta nykyään se sanotaan siinä sävyssä, että mitäs läksit. Mitään apua ja tukea ei saa, koska kaikkihan on vain omaa valintaa. Näin siitä vapaudesta tulee kaikenlaisen itsekkyyden ja pahansuopuuden peruste. Mitään yhteistä etua ei lapsiperheissä saati monilapsisissa perheissä nähdä enää. Ei vaikka Suomikin menee menojaan, kun lapsia ei synny.
Ihmisiä on liikaa ja enemmän kuin ikinä ennen maailman jokaisessa maassa. Olen vaivalla pitänyt huolta siitä etten itse osallistu liikakansoittamiseen.
Ap vaikuttaa aika typerältä ja yksinkertaiselta ihmiseltä. Älä enää yhtään monista niitä geenejä.
Ymmärrän sinua ap. Olisin halunnut lyödä jokaista, joka sopertaa mitään ihanasta vauvakuplasta. Lapsemme itki aika paljon, varmasti enemmän mitä lapset normaalisti sillä jopa vyöhyketerapeutti ahdistui lapsemme itkusta eikä kahtena eri kertana saanut mitään tehtyä asialle. Mitään refluksia tai allergiaa ei ollut, olisko ollu koliikkia? En tiedä. Yöt meni parin tunnin pätkissä ja oma vakava unettomuuteni aktivoitui tämän seurauksena. En nukkunut sitä vähääkään, edes niissä parin tunnin pätkissä ennen kuin sain lääkityksen. Muista edelleen miten googlettelin keskellä yötä yö toisensa jälkeen muiden kokemuksia hirveästä vauvavuodesta ja vihan tunteesta, jotta saisin helpotusta omaan epätietoisuuteeni siitä, että onko minussa jotain vikaa kun tuntui, että vihasin vauva-aikaa. Lasta en vihannut, rakastin yli kaiken, mutta olin hemmetin vihainen väsymyksen takia. Mies ei tajunnut tilannetta, ei tajunnut kun yrittin viesteillä purkaa vihaani huonoista öistä ja väsymyksestä. Tuli parhaimmillaan huutamaan keskellä yötä kirjoitettuani hänelle, miten helvetin poikki olen, että mitä hän pystyy asialle tekemään. No vaikka mahdollistamaan sen että saisin enemmän lepoa!! Mies oli aivan täysi ääliö, ei tajunnut yhtään miten itsetuhoisia ajatuksia ja tunteita minulla oli vaikka sanoin niistä suoraan ääneen hänelle. Vasta se herätti jollain tavalla kun yhtenä aamuna vain huusin ja huusin ja huusin täyttä kurkkua, että annan minun nukkua, haluan nukkua. Tästäkin uhriutui pariterapiassa, miten olin niin rumasti hänelle huutanut. Se miehen itsekkyys kyllä vitutti myös, tuntui ettei hänellä ollut pienintäkään kykyä asettua toisen asemaan.
Mutta ei, tuon miehen kanssa ei tule toista lasta. Tarvisisin empaattisen, auttavaisen miehen, jotta selviäisin toisesta vauvavuodesta ja vakavasta unettomuudesta. Tästä miehestä siihen ei ole.