Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Nyt tiedän miksi joillekin vanhemmille riittää yksi lapsi
10.12.2021 |
Itsekin aina kuvittelin haluavani ison perheen. Vähintäänkin perheen jossa on 2 lasta. Olen aina ajatellut haluavani lapselleni sisaruksen ja ihmetellyt päässäni perheitä joissa esikoinen on ainokainen. Olen pitänyt ainoita lapsia lähtökohtaisesti jollain tavalla lellittyinä ja ihmetellyt vanhempien valintaa jättää lapsi ilman sisarusta.
Oma lapseni, esikoiseni on nyt reilu 4kk. Vauva on alusta asti ollut lievästi sanottuna vaativa. Tutkimuksissa on ravattu itkuisuuden (koliikin) vuoksi, refluksin, kielijänteen, voimakkaan pulauttelun. On tullut eteen tilanne kun vauva huusi kuudetta tuntia putkeen hysteerisenä henkensä kaupalla kun soitin päivystykseen paniikissa: jokin on vialla mutten tiedä mikä. Aivan kamala tunne. Vauva on ollut teho hoidossa synnytyksen jälkeen lievän synnytyskomplikaation vuoksi.
Olin osastolla ainoa äiti silloin ilman vauvaa. Katselin Lastani piuhoista ensimmäiset päivät peläten jatkuvasti. Vauvaa on tutkittu enemmän kuin varmasti montaa kymmenvuotiasta. Meillä on kaikesta huolimatta täysin terve lapsi, kuka kuitenkin huusi ensimmäiset2k-3kk lähes yötä päivää.. Hiljaisia hetkiä Meillä oli muutamia tunteja pätkissä. Vauva saattoi helposti nukkua vuorokaudessa yhteensä 6-10h kokonaisuudessaan. Pätkissä tietenkin refluksin vuoksi. Ensimmäiset kuukaudet tätä niin sanottua vauvakuplaa meni potien menettämisen pelkoa, tutkimuksia, valvomista, turhautumista, voimattomuuden tunnetta, riittämättömyyttä.. Olimme osastolla myös tutkimusjaksolla huutamisen vuoksi, jolloin Vauva tutkittiin monen lääkärin toimesta päästä varpaisiin. NYT ONNEKSI pahin itkuisuus alkanee helpottaa ja Meillä on välillä jo ihan tyytyväinen vauva. Tuo alkuaika kuitenkin on saanut ajatuksenkin uudesta raskaudesta ja vauvasta ihan traumaattiseksi. Ei. Enää. Koskaan. Lastani en vaihtaisi mihinkään. En vaikka alku oli kamalaa, raskasta ja hirveää. En kuitenkaan selviäisi toisesta samanlaisesta enää tulematta hulluksi.
Ethän siis Koskaan utele yhden lapsen vanhemmilta "milloin toinen tulee" "ai jääkö hän ainoaksi" "Kyllä lapsella sisarus täytyy olla"
Muistan selanneeni sosiaalisesta mediasta muiden äitien kuvia ja tarinoita hienosti menneestä raskaudesta voimauttavaan synnytykseen ja ihanaan vauvakuplaan. Tiedostan tietenkin kaikilla olevan ongelmia joita ei muille julkisesti jaa, mutta koin tuolloin olevani niin riittämätön, huono ja surkea. Onneksi olen saanut keskusteluapua ja tilanne muutenkin alkanut helpottaa. Halusin kirjoittaa tämän vain tänne todetakseni ettei kaikilla asiat vaan mene putkeen ja sinä äiti kuka kamppailet nyt samojen asioiden äärellä niin se helpottaa kyllä. Et ole huono äiti jos koet vauva ajan hirveäksi! Sitä se joillekin on; selviämistä. Lapsi on silti maailman rakkain.
Kommentit (134)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seuraava vauva saattaa sitten olla superhelppo. Koskaan ei tiedä.
Tämä kuuluu myös vahvasti niihin "ethän sano yhden lapsen vanhemmille" -kommentteihin.
Ap
Älkää myöskään sanoko lapsettomille että miksi sulla ei ole lasta/lapsia. Kaikki niitä eivät saa vaikka haluaisivatkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin ne haaveet vain voi muuttua. Haavelimme ainakin kahdesta lapsesta, mutta yhteen jäi. Lapsi nyt 5v. On ollut vaativa/vaikea lapsi ihan syntymästä alkaen ja vuosi sitten sai virallisen diagnoosin adhh/autismi, mikä ei tullut yhtään yllätyksenä. Lapsiluku jäi siis yhteen, koska oli suuri pelko siitä että toisellakin lapselle olisi autismi ja vielä pahempana.. ja onhan tämä lapsiarki ollut aika kuormittavaa jo yhden nepsylapsen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Kertokaas muuten yksikin iloinen asia joka masentaisi ihmisiä? Niinpä. Vauva-aikaa hehkutetaan niin ihanana aikana, puhutaan vauvakuplasta jne. Silti on valtava joukko synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsiviä ihmisiä.
Niinpä!!
Vierailija kirjoitti:
Seuraava vauva saattaa sitten olla superhelppo. Koskaan ei tiedä.
Kuka itseään tunteva ja kunnioittava lähtee tuota kokeilemaan, etenkin jos ei koe polttavaa tarvetta saada lisää lapsia?
Vierailija kirjoitti:
Moni jättää lapsiluvun yhteen järkyttävän synnytyksen takia.
Oi kyllä. Yli 4 kiloinen vauva, episiotomia ja lopulta vielä imukuppi auttamassa vauvaa maailmaan kun jäi jumiin. Lisäksi niin nopeasti etenevä ensisynnytys, että mitään kunnon kivunlievitystä ei ehditty antaa. Ilokaasusta ei ollut apua.
Ei, ei unohtunut kokemus kun sai vauvan rinnalle. Eikä aika ole kullannut tätä muistoa pätkääkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huutoa, paskaa, kitinää, vinkunaa. Voi että kuinka mukavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meilläkin poika pienenä joskus yötä vasten piti pitkän itkuhetken. Sitten siinä kantelin ja yritin rauhoittaa poikaa, mutta aina siinä vain tuntui se tunti tai jotain vierähtävän ja jo se oli väsyttävää.
Voin vain kuvitella millaista olisi jos sattuu kohdalle se useamman tunnin itkevä koliikkivauva...
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin poika pienenä joskus yötä vasten piti pitkän itkuhetken. Sitten siinä kantelin ja yritin rauhoittaa poikaa, mutta aina siinä vain tuntui se tunti tai jotain vierähtävän ja jo se oli väsyttävää.
Voin vain kuvitella millaista olisi jos sattuu kohdalle se useamman tunnin itkevä koliikkivauva...
Niinpä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Seuraava vauva saattaa sitten olla superhelppo. Koskaan ei tiedä.
Tai vielä vaikeampi. Onko kannattava riski?
Kas kun täällä ei vielä ole hehkutettu miten auvoista on sisarusten elämä ja kerrottu miten lapsi menee ihan rikki jos on ainokainen. Niin juu ja sitten vielä klassikko; kaksi lasta menee siinä missä yksikin. 😂😂😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meille "riittää" 1 lapsi, koska enempää ei ollut mahdollista saada edes rankkojen hoitojen kautta. Ei vain onnistunut, vaikka miten yritettiin lääketieteellä kokeilla. Hoidot jo loppuneet, mutta olen aika traumatisoitunut menneistä vuosista. Jos asia tulee puheeksi, joudun keksimään jotain tyyliin, että yhdessäkin on hommaa. Älkää nostako asiaa esille tai kysykö toisilta, miksi heille "riittää" vain yksi lapsi.
Itse ihmettelen miten kellään on edes varaa useampaan kuin yhteen lapseen? Yhdenkin kanssa on jo tosi paljon menoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainoa lapsi jää ilman perhettä kun vanhemmat kuolevat. Ainoa lapsi ei koskaan saa olla täti tai setä. Jos ainoat lapset saavat lapsen, ei lapsella ole serkkuja. Olen itse ainoa lapsi ja suren siinä sitä, että oma perhe ja tukiverkko on todella minimaalinen. Todella monet tuntemani yhden lapsen vanhemmat myös katuvat todella paljon sitä että ovat saaneet vain yhden lapsen. Tässä ainoan lapsen näkemyksiä. Tämän vuoksi itse hankin 2 ja se on parasta maailmassa nähdä miten nämä kaksi ovat niin tärkeitä toisilleen. Vaikka oli yhdenkin lapsen kanssa rankkaa ja pitkään mietin voinko hankkia toista. Toisaalta vaakakupissa painoi myös se, että puolisokin halusi 2 lasta.
Mun vanhemmille riitti 1 lapsi, mutta tämä lapsi olisi enemmän kuin mitään maailmassa toivonut sisaruksia.
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmille riitti 1 lapsi, mutta tämä lapsi olisi enemmän kuin mitään maailmassa toivonut sisaruksia.
Ettekö oikeasti ikinä ota huomioon sitä tosiasiaa että sisarusten välit ei ole aina hyvät? Voi olla täysin erilaiset persoonat, jommankumman suosimista vanhempien toimesta, jne... 🙄
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmille riitti 1 lapsi, mutta tämä lapsi olisi enemmän kuin mitään maailmassa toivonut sisaruksia.
Mun vanhemmille riitti 1 lapsi ja tämä lapsi on enemmän kuin kiitollinen siitä ettei kotona ollut riitapukaria. Vanhemmatkin pääsi helpommalla kun ei tarvinnut toimia erotuomarina. Naapureissa samanikäisiä muksuja, joten kavereita piisas.
Tässä(kin) asiassa saa kuulla muilta vähättelyä; "älähän nyt, kyllä sun mieles vielä muuttuu".
Sehän ei kenellekään kuulu, mikä on lapsiluku ja sen syyt, mutta itse ainoana lapsena olisin eniten arvostanut sitä, että olisin saanut sisaruksen. Pidän vanhempiani itsekkäinä ja mukavuudenhaluisina.
Alue: Aihe vapaa
Meillä oli aika helppo vauva-aika ja olisin halunnut toisenkin lapsen, mutta mies oli sitä vastaan etenkin sen takia, kun synnytys oli hänelle niin rankka kokemus seurata avuttomana vieressä (oli se mullekin rankkaa, mutta olin valmis ottamaan riskin). Mutta itsekään en halunnut toista lasta heti perään. Mietin omaa jaksamista ja sitä, miten voisin jakaa huomiota riittävästi kahdelle pienelle lapselle. Pelkäsin myös, että mitä jos toisen kanssa kaikki meneekin pieleen: sairas/vammainen lapsi, muuten hankala vauva-aika jne. Jos toinen lapsi olisi ollut minulle ehdoton juttu, sitten olisi pitänyt erota ja yrittää löytää uusi mies, joka haluaa uusioperheen kanssani. Koin, että se on liian iso uhraus koko perheen kannalta ja tarpeeton riski. Ei erottu, hautasin lapsihaaveet, ja nyt meillä on yhä sama perhe ja ihana, fiksu, tasapainoinen ja terve koululainen.
Lapsiluku on aina hyvin henkilökohtainen asia ja syyt siihen, että perheessä on "vain" yksi lapsi ovat hyvin moninaiset. Tärkeintä on tunnistaa omat resurssit ja toiveet eikä mennä minkään ulkopuolisen mallin mukaan. Liian paljon olen nähnyt niitä perheitä, joissa on monta pientä lasta tai vaikka vain kaksi pienillä ikäeroilla, vanhemmat umpiuupuneita ja kiukkuisia lapsilleen ja kokevat lapset taakkana (mieli tekisi kysyä heiltä, että MIKSI TEIT??). Sekä sisaruksia, jotka vain kinastelevat koko ajan eivätkä todellakaan leiki rauhassa keskenään. Mieluummin yksi lapsi, jonka kanssa jaksaa olla ja joka saa vanhemmilta ansaitsemaansa huomiota.