Miltä teistä muista yli 50v. tuntuu vanheneminen?

Kolmen piltin mummona elämä on ihanaa juuri nyt. Odotan eläväni liki 100v, en koe ikääntymistä pelottavana.

Hampaat murenevat, 4 jo poistettu.

Nivelet jäykistyvät, suvussa on jotain epätyypillistä reuma-tyyppistä vaivaa.

Maha aina kuralla, sukuvika sekin.

Kyllähän tämä vituttaa.

Pitäisi jaksaa 65-vuotiaaksi, oletettavasti 70- vuotiaaksi fyysistä työtä.

Suomessa vanheneminen on varmasti syöpäistä. Media on nuorten kouhojen hallussa, joiden silmissä olet yksinomaan kuonaa, jonka poistumista vahvuudesta odotetaan. 

Maailma toki on teknisesti ja kaupallisesti muuttunut ja tätä länsimaiden nuoriso käyttää välinpitämättömyytensä ja ylimielisyytensä keppihevosena, tekosyynä olla arvostamatta elämänviisautta.

Trollihuutojen uhallakin: Venäjällä ikäihmisiä arvostetaan, aikakaudesta riippumatta, ihan pelkästään näiden elämänviisauden vuoksi.

Onpa teillä joillakin sitten mukavaa! Vai trollaatteko vaan?

Minusta jokainen uusi aamu tuntuu hiukan ikävämmältä ja raskaammalta kuin edellinen. Enää ei huvittaisi nousta sängystä enää ollenkaan. Ei ole mitään kivaa ajatusta eikä odotettavaa.

Olen jo kokeillut sen sata harrastusta enkä keksi enää mitä muuta tekisin. Kaikki tuntuu tylsältä ja ikävältä ja on kurjaa katsoa peiliinkään kun sieltä tuijottaa väsynein silmin entinen kaunotar.

Mun äiti on jotain 85v ja tuntuu ihan käsittämättömältä, että miten voisin ja jaksaisin enää elää niin kauan.

Periaatteessa mikään muu ei vituta kuin kropan jäykistyminen. Hirveästi täytyy tehdä töitä ettei kangistuisi :-D Tai no kyllä ajan nopea kuluminen välillä kauhistuttaa ja se, että suvun vanhimmat alkaa pikkuhiljaa siirtyä tuonpuoleisiin. Pelkään kuolemaa tosi paljon - se pelko pitäisi saada jollain lailla kuriin.

Ulkonäöllisesti mut on siunattu hyvillä geeneillä vaikka eipä silläkään ole juurikaan merkitystä.  Ihana puoliso, jonka kanssa intohimoinen suhde on astunut uusille urille kun kuopuskin muutti juuri pois kotoa. 

Vierailija kirjoitti:

Onpa teillä joillakin sitten mukavaa! Vai trollaatteko vaan?

Minusta jokainen uusi aamu tuntuu hiukan ikävämmältä ja raskaammalta kuin edellinen. Enää ei huvittaisi nousta sängystä enää ollenkaan. Ei ole mitään kivaa ajatusta eikä odotettavaa.

Olen jo kokeillut sen sata harrastusta enkä keksi enää mitä muuta tekisin. Kaikki tuntuu tylsältä ja ikävältä ja on kurjaa katsoa peiliinkään kun sieltä tuijottaa väsynein silmin entinen kaunotar.

Mun äiti on jotain 85v ja tuntuu ihan käsittämättömältä, että miten voisin ja jaksaisin enää elää niin kauan.

Mä luulen, että toisilla on lasi puoliksi täynnä ja toisilla puoliksi tyhjä. Sä vaikutat kirjoituksesti perusteella sellaiselta, että elämäsi aikana aina joku juttu on ollut huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

58-vuotiaana olen huippukunnossa, n. 600 tuntia kestävyysurheilua vuodessa. Testien mukaan kuntoni vastaa hyvä kuntoista 24-vuotiasta miestä. Ei mitään lääkityksiä ja sängyssä kuin punasilmä kani laitan menemään pitkiä sessioita. 

Mennyt ei ole tae tulevasta. Saman ikäisiä ollaan ja tässä iässä alkoi tulla niitä vaivoja. Netistä on tullut katseltua erilaisten vaivojen kuvauksia viime aikoina. Kunto on hyvä, mutta täytyy vaan pyöräillä jatkossa, jos se viivästyttäisi tekonivelleikkausta kävelyyn verrattuna yms. pientä. Yksi leikkaus oli juuri.

Vanhennutaan tosiaan eri tahtia :)

Minäkin olen samaa ikäluokkaa. Olen 61 v nainen ja olen hyvässä kunnossa. Juoksen joka kesä muutaman puolimaratonin ja harrastan suunnistamista. Talvisin pitää tyytyä iltarasteihin ja muutamaan juoksulenkkiin viikossa. Olen käynyt salilla, mutta koska minulla ei ole kunnollista ohjelmaa, en saanut siitä niin paljon hyötyä kuin halusin. Etsin jostain hyvän saliohjelman ja aloitan keväällä uudelleen.

Nuorempana juoksin maratonin vuodessa, mutta muutamaan vuoteen en ole enää viitsinyt juosta maratonia, sillä ensimmäiset kilometrit ovat ikäviä tungoksessa juoksemista. Juoksen, koska sillä on suuri merkitys elämänlaatuuni. Jos en käy lenkillä muutamaan päivään, alkavat monet pikkujutut ärsyttää. Puolen tunnin lenkin jälkeen harmit on unohdettu ja mieli kestää myös uusia vastoinkäymisiä. 

Minulla on vain estrogeeni-geeli, ei muita lääkityksiä. Olen normaalipainoinen, kolmen aikuisen lapsen äiti, kahden miniän anoppi ja yhden lapsen mamma <3

Ajattelin tehdä pari vauvaa kuten Laura Malmivaara, hänhän on melkein 50 ja odottaa. Siinä sitten menee vauvan ja taaperon hoidossa ensin ja kuusikymppsienä on vielä alakoululainen hoidettavana. Näin olen suunnitellut.

Olen 51v mies. Elämä on ollut ihan hyvä ja tämä aika on kanssa hyvää. Mitä nyt koronaväsymystä välillä tulee. 

Lapsi lähtee kotoa oletettavasti 1-2 vuoden kuluttua, puhuu jo siihen malliin. Avovaimon kanssa eletään jotain uutta kautta, seksiä on paljon 3-4 kertaa viikossa. Se tuo ainakin itselleni mielihyvää ja uutta energiaa.

Välillä jotain paikkaa vähän "kolottaa", mutta onneksi ei haittaa aktiivista liikuntaa. Työelämässä olen nyt todennäköisesti urani huipulla, vastuullisessa asemassa esihenkilönä. 

Vanheneminen tuntuu luonnolliselta, enkä sitä mitenkään pelkää. Mulla on aina ollut mottona, että "elämä kantaa". Silmät ja mieli avoimena kohti uusia seikkailuja vaan.  

Olen 55-vuotias, mutta tunnen edelleen itseni kuin kolmekymppiseksi. Olen henkisesti ja fyysisesti  tosi hyvässä kunnossa, urheilullinen ja hoikka. Minulla on nyt aikaa huolehtia itsestäni, keskittyä asioihin, joista olen kiinnostunut. Ruuhkavuodet ovat takanapäin, lapset omillaan ja aikuisia elämässä pärjääviä ihmisiä. 45-vuotta täytettyäni kiinnostuin tosi paljon henkiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista, ruokavalion vaikutuksesta terveyteen, liikunnan merkityksestä hyvinvointiin ja nukkumisen ylellisyydestä. Havahduin siihen, että itseasiassa en tarvitse alkoholia mihinkään. Koen että elämä on juuri nyt niin hyvää, työpaikka on sellainen jota osaan arvostaa ja olen motivoitunut. Suhtaudun vanhenemiseen uteliaasti. Haluan elää vanhaksi ja vielä yli ysikymppisenä olla tikissä. Haluan kasvaa henkisesti ja tulla päivä päivältä paremmaksi ihmiseksi. Haluan elää ja olla kiitollinen jokaisesta päivästä! Elämä on ihanaa!

Olen sinut ryppyjeni ja ihon veltostumisen kanssa. Asunto on velaton ja lapset muuttaneet pois. Kaikenlaista kolotusta kropassa ja en ole enää niin ketterä kuin ennen. Yöunet ovat lyhentyneet. Tajuaa oman kuolevaisuutensa ja sen että omat vanhemmat eivät ole enää nuoria. Katselee ehkä enemmän taaksepäin elämäänsä. Tähän asti elämä on ollut hyvää, enkä kadu mitään. Toivon toki terveyttä ja hyvää elämää eteenpäinkin, mutta nyt joutuu terveyden ylläpitämiseksi näkemään vaivaa. Peilistä katsoo ihan tyytyväinen, ikäisensä (54v) näköinen ihminen

Vierailija kirjoitti:

Kaupungeilla ja kunnilla ei ole siivouspalvelua eläkeläisille. Joko omaiset siivoaa tai siivous on ostettava siivousyritykseltä.

Ymmärtäisin kyllä, että vähävaraisille eläkeläisille tukea siivoomiseen saa jos tarpeen. Aina vaan enemmän tuetaan, et kotona asuminen onnistuis. Laitospaikat ne vasta maksaakin. Köyhiltä vähemmän, rikkailta enemmän.

Ihan hoo moilasena luen näitä. Miten jotkut tosiaan kokevat olevansa vanhoja ja raihnaisia jo 50 vuotiaana?? Itse fyysisesti ja henkisesti terveenä koen elämän mukavaksi ja tosiaan elämääkin edessä vielä se 30-50 vuotta.

Tuntuu erittäin hyvältä.

Vihdoin sinut itseni kanssa. Ei tarvitse esittää ja yrittää olla kaikkien kaveri.

Lainat maksettu. Töitä ei tarvitse tehdä samalla tahdilla kun nuorena.

Tyytyväinen että lapsi tuli hankittua 20v sitten vaikka rankkoja aikoja oli kun mimmi oli nuorempi.

Kuolema ei pelota. Rauhallinen fiilis.

Vierailija kirjoitti:

Onpa teillä joillakin sitten mukavaa! Vai trollaatteko vaan?

Minusta jokainen uusi aamu tuntuu hiukan ikävämmältä ja raskaammalta kuin edellinen. Enää ei huvittaisi nousta sängystä enää ollenkaan. Ei ole mitään kivaa ajatusta eikä odotettavaa.

Olen jo kokeillut sen sata harrastusta enkä keksi enää mitä muuta tekisin. Kaikki tuntuu tylsältä ja ikävältä ja on kurjaa katsoa peiliinkään kun sieltä tuijottaa väsynein silmin entinen kaunotar.

Mun äiti on jotain 85v ja tuntuu ihan käsittämättömältä, että miten voisin ja jaksaisin enää elää niin kauan.

Mä en kyllä trollaa, vaan nautin ihan täysillä. Oikeastaan kaikki, mitä mulla elämässä tällä hetkellä on, tuntuu kivalta ja joka päivä on miljoona hyvää syytä nousta sängystä. Saan iloa ihan arkisista pienistä asiosta, niin kuin esim. seksi, lukeminen, puutarhan hoito, musiikki, herkuttelu. Näytänkin mielestäni hyvältä, en nuorelta, mutta hyvältä. Uskon, että hyvä olo tulee sisältä, ei ulkoisista asioista, niitä on tämän elämän aikana tullut ja mennyt.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa aloittaa liikuntaharrastus jos ei ole vielä aloittanut. Ikä ei itsessään merkitse mitään. Muistan kun olin jossain silloisen naisystävän sukujuhlissa ja paikalle saapui joku vähän yli nelikymppinen hirmuisen ylipainoinen mies. Kova puuskutus kävi kun hän laahusti salin poikki sohvalle johon häntä vanhemmat ihmiset tekivät tilaa ja jossa hän istui koko tilaisuuden ajan muiden kantaessa kakkukahvit nenän eteen. Kun hän oli istahtanut paikalleen muistan kuinka puheensorina huoneessa oli katkennut kuin seinään ja kaikki kuuntelivat tuota puuskutusta hiljaa. Siinä vähän niin kuin hiljaa uumoiltiin, että hautajaiset kohta tulossa. No jossain vaiheessa kun kahvit oli juotu ja joku kersa juoksi siihen ja kysyi että kuka tulee kattoon mun uutta trampoliinia takapihalla. No joku 90-kymppinen papparainen pomppasi samalta sohvalta ja sanoi, että minä.

Tässähän ei itseasiassa merkkaa edes se elämän pituus vaan laatu. Tuo ensin mainittu vain odottelee kuolemaansa kämpillään kun kaikki tärkeät asiat jää tekemättä. 50:senäkin siis ehtii vielä aloittaa liikunnan ja on iso ero jaksaako ponnista itse syvältä sohvalta ylös vaiko pitääkö muiden vetää.

Tää oli hauska kirjoitus. Oli mukava lukea. Tuo liikunta kaikkinensa on niin vaihteleva käsitys. Siis että mikä määrä riittää yms. Nautin marjastamisesta, eväsretkeilystä ja kävelystä. Pyöräilystä. Salit ei kiinnosta. Leipominen ja ruoanlaitto eri resepteineen on kivaa. Ja syöminen ja herkuttelu. Aineenvaihdunta hidastuu, kiloja kertyy. Pitäis jotenkii tormentautua, että vaatteet sopii päälle. Missin mitoissa ei 60 tarvi llla, ellei halua. Aika kuluu mukavasti. Sopivasti lepposaa luhnustelua, ulkoilua, kulttuuria... pihasauna pari kertaa viikossa, lämmitys kestää talvella n.3h puun, veden kantoineen. Ihanat löylyt. Kirjoja hyllyt täynnä. Käsitöitä. Elokuvia. Koronan aika opettanut kotoiluun. Ei haittaa. Ystävät harvenneet. Ne tärkeimmät entistäkin rakkaimpia. Koko sukuun ei tarvi pitää yhteyttä, vain mukaviin. Kyllä. Mukavasti menee - mutta menköön!

Ei mulla muuta ollu

Vierailija kirjoitti:

Vanhenemisessa kaikkein pahinta on älyllinen rupsahtaminen: Reputan älykkyystesteissä, mikä ei sinänsä ole ihme, sillä en enää ymmärrä ajatuksiani. Nuorempa sain korkeat pisteet älykkyysteisteistä ja ymmärsin omat ajatuksenikin. 

Tunne olevani labyrintissä; en löydä tietä sisään enkä ulos. Muistikin reistailee ja hajamielisyys on voittanut. Kultainen nuoruus on hämärä, kuollut muisto. 

Tätä se elämä on kun on täyttänyt 50-vuotta. 

Ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa aloittaa liikuntaharrastus jos ei ole vielä aloittanut. Ikä ei itsessään merkitse mitään. Muistan kun olin jossain silloisen naisystävän sukujuhlissa ja paikalle saapui joku vähän yli nelikymppinen hirmuisen ylipainoinen mies. Kova puuskutus kävi kun hän laahusti salin poikki sohvalle johon häntä vanhemmat ihmiset tekivät tilaa ja jossa hän istui koko tilaisuuden ajan muiden kantaessa kakkukahvit nenän eteen. Kun hän oli istahtanut paikalleen muistan kuinka puheensorina huoneessa oli katkennut kuin seinään ja kaikki kuuntelivat tuota puuskutusta hiljaa. Siinä vähän niin kuin hiljaa uumoiltiin, että hautajaiset kohta tulossa. No jossain vaiheessa kun kahvit oli juotu ja joku kersa juoksi siihen ja kysyi että kuka tulee kattoon mun uutta trampoliinia takapihalla. No joku 90-kymppinen papparainen pomppasi samalta sohvalta ja sanoi, että minä.

Tässähän ei itseasiassa merkkaa edes se elämän pituus vaan laatu. Tuo ensin mainittu vain odottelee kuolemaansa kämpillään kun kaikki tärkeät asiat jää tekemättä. 50:senäkin siis ehtii vielä aloittaa liikunnan ja on iso ero jaksaako ponnista itse syvältä sohvalta ylös vaiko pitääkö muiden vetää.

Tää oli hauska kirjoitus. Oli mukava lukea. Tuo liikunta kaikkinensa on niin vaihteleva käsitys. Siis että mikä määrä riittää yms. Nautin marjastamisesta, eväsretkeilystä ja kävelystä. Pyöräilystä. Salit ei kiinnosta. Leipominen ja ruoanlaitto eri resepteineen on kivaa. Ja syöminen ja herkuttelu. Aineenvaihdunta hidastuu, kiloja kertyy. Pitäis jotenkii tormentautua, että vaatteet sopii päälle. Missin mitoissa ei 60 tarvi llla, ellei halua. Aika kuluu mukavasti. Sopivasti lepposaa luhnustelua, ulkoilua, kulttuuria... pihasauna pari kertaa viikossa, lämmitys kestää talvella n.3h puun, veden kantoineen. Ihanat löylyt. Kirjoja hyllyt täynnä. Käsitöitä. Elokuvia. Koronan aika opettanut kotoiluun. Ei haittaa. Ystävät harvenneet. Ne tärkeimmät entistäkin rakkaimpia. Koko sukuun ei tarvi pitää yhteyttä, vain mukaviin. Kyllä. Mukavasti menee - mutta menköön!

Ei mulla muuta ollu

Missäpäin käytetään sanoja tormentautua ja luhnustaminen? En oo ennen kuullu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa aloittaa liikuntaharrastus jos ei ole vielä aloittanut. Ikä ei itsessään merkitse mitään. Muistan kun olin jossain silloisen naisystävän sukujuhlissa ja paikalle saapui joku vähän yli nelikymppinen hirmuisen ylipainoinen mies. Kova puuskutus kävi kun hän laahusti salin poikki sohvalle johon häntä vanhemmat ihmiset tekivät tilaa ja jossa hän istui koko tilaisuuden ajan muiden kantaessa kakkukahvit nenän eteen. Kun hän oli istahtanut paikalleen muistan kuinka puheensorina huoneessa oli katkennut kuin seinään ja kaikki kuuntelivat tuota puuskutusta hiljaa. Siinä vähän niin kuin hiljaa uumoiltiin, että hautajaiset kohta tulossa. No jossain vaiheessa kun kahvit oli juotu ja joku kersa juoksi siihen ja kysyi että kuka tulee kattoon mun uutta trampoliinia takapihalla. No joku 90-kymppinen papparainen pomppasi samalta sohvalta ja sanoi, että minä.

Tässähän ei itseasiassa merkkaa edes se elämän pituus vaan laatu. Tuo ensin mainittu vain odottelee kuolemaansa kämpillään kun kaikki tärkeät asiat jää tekemättä. 50:senäkin siis ehtii vielä aloittaa liikunnan ja on iso ero jaksaako ponnista itse syvältä sohvalta ylös vaiko pitääkö muiden vetää.

Tää oli hauska kirjoitus. Oli mukava lukea. Tuo liikunta kaikkinensa on niin vaihteleva käsitys. Siis että mikä määrä riittää yms. Nautin marjastamisesta, eväsretkeilystä ja kävelystä. Pyöräilystä. Salit ei kiinnosta. Leipominen ja ruoanlaitto eri resepteineen on kivaa. Ja syöminen ja herkuttelu. Aineenvaihdunta hidastuu, kiloja kertyy. Pitäis jotenkii tormentautua, että vaatteet sopii päälle. Missin mitoissa ei 60 tarvi llla, ellei halua. Aika kuluu mukavasti. Sopivasti lepposaa luhnustelua, ulkoilua, kulttuuria... pihasauna pari kertaa viikossa, lämmitys kestää talvella n.3h puun, veden kantoineen. Ihanat löylyt. Kirjoja hyllyt täynnä. Käsitöitä. Elokuvia. Koronan aika opettanut kotoiluun. Ei haittaa. Ystävät harvenneet. Ne tärkeimmät entistäkin rakkaimpia. Koko sukuun ei tarvi pitää yhteyttä, vain mukaviin. Kyllä. Mukavasti menee - mutta menköön!

Ei mulla muuta ollu

Missäpäin käytetään sanoja tormentautua ja luhnustaminen? En oo ennen kuullu.

Päijät-Hämeessä. Aika kuvaavia sanoja, eikö?😉

Harmittaa kun kroppa ei pysty samaan mihin ennen ja mitä yritän.

Muuten asiat on hyvin, pään sisällä palikat järjestyksessä eikä tarvi etsiä itseään mistään Balilta.