Miltä teistä muista yli 50v. tuntuu vanheneminen?

En koe mitenkään erityisesti vanhenevani. Pyrin elämään onnellisena elämäni loppuun asti kuten tähänkin saakka olen tehnyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanheneminen tuntuu ihan eriltä kuin luulin, sitä ei nimittäin huomaa. Sisällä asuu se sama nuori ihminen, joka iloitsee, riemastuu, on onnellinen, rakastuu ja rakastaa, suree ja elää arkea. Mutta olo on jotenkin tyytyväisempi ja rauhallisempi. Siis kaikkein paras elämänvaihe tähän mennessä, nuorena kipuilin vaikka minkä turhan kanssam, nyt asiat vaan lutviutuu. N51

.

Tämä. Muistan kun lapsena kysyin äitiltä, että mistä sen huomaa kun on tullut aikuiseksi, vanhaksi. Ihmettelin, kun äiti ei oikein osannut sanoa. Enää en ihmettele.

Jos pysyy mieleltään uteliaana, pysyy "nuorena". Siskonlapset ihmettelivät, kun 30-40vuotiaana kiipeilin heidän kanssaan puissa yms. Sanoivat ihmeissään: ei meidän äiti vaan... innostun vieläkin seuraavan sukupolven kanssa lautapeleihin tai värityskirjaan. Luonto- tai eväsretkestä ei yksikään lapsi ole koskaan kieltäytynyt. Tai letunpaistosta, pizzanteosta. Olen onnekseni saanut säilyttää lapsenomaisen innostukseni pieniin asioihin. Luulen että se on onneni salaisuus. Suljen korvani niiltä" no hei, rauhoitu vähän. Käyttäydy. Älä oo lapsellinen" puheilta. Kokeilkaa joskus. Tehkää jotain ihan pöhköä, mitä ei ikäisenne tee.

Niinku Marin, vois alkaa bilettään nuorison kanssa, Vai?

Mua harmittaa tää vaihdevuosien jälkeinen selvä lihominen, ja just tosta mahan kohalta, ihan kuin oottas. Eikä sitä saa millään pois.

Minä olen jo 71-vuotias  nainen eikä vanheneminen ole todellakaan kivaa. Olen kuitenkin terve ja ihan kohtalaisessa kunnossa, ei taloudellisia huolia, kiva rauhallinen asunto, ihana kissa asuinkumppanina, muttamutta. EI mitään odotettavaa tulevaisuudelta. En koe olevani mitenkään masentunut, mutta tosiasia tuo on. Olen tässä ajatellut, että jos jaksaisi sitkutella vielä jonkun 10 vuotta, niin se olisi sitten  siinä. Ystäviä ei pahemmin ole. Pari sisarta asuu samalla paikkakunnalla, mutta eipä juurikaan tekemisissä olla, kukin elää sitä omaa elämäänsä. Lapsia ei ole.  

45v ja ahdistus siitä miten nopeasti meni 20 vuotta- eli kun oin 25 tähän hetkeen, samassa hetkessä olen siis jo 65v ja eläkeikä ....ja siitä tuskin on silmänräpäys siihen että laskennallinen elinikä onkin jo ohi. Jos olisin mies hankkisin nuoren vaimon ja pieniä lapsia jotta ei tuntuisi kun elämä on ohi. 

Elintaso on heikko huonon sairaseläkkeen takia, ja huononee koko ajan, samalla kun terveydenhoito vaatii yhä enemmän rahaa. Kun ulkomaista eläkettäni nostetaan, suomalaista asumistukeani lasketaan.  Verotuskin on korkeampi kuin maassa, joka maksaa elääkkeeni. Haluaisin muuttaa takaisin maahan, jossa asuin, kun olin vielä työkykyinen, mutta muuttoonkaan ei ole varaa. Suomainen yhteiskunta suoraan sanoen vituttaa. Muuten mieli on kyllä hyvä, kaikenlaista puuhaa on tarjolla, eikä aika käy pitkäksi eikä yksitoikkoiseksi. Mielelläni eläisin pitkään, jos vain terveys ei merkittävästi huonone entisestään ja talous kurjistu lisää.

Pienintäkään lomamatkaa ei ole ollut vara tehdä vuosikausiin. Mutta onneksi meillä on pääministeri kantamassa huolta Helsingin yöelämästä.

jokopian kirjoitti:

50v tuli täyteen tänä vuonna. Rimpuilen kultaisessa häkissäni ja yritän kerätä rohkeutta siihen että toteutan unelmiani ennen kuin olen liian vanha tai kuolen. Ajatuksena olisi irtisanoutua ja mennä kevääksi Lappiin ja sitten ensi vuoden marras-tammikuuksi jonnekin lämpöön.

Kuukausipalkka on niin tärkeä mutta kuitenkin niin ahdistava. Kuinka uskaltaisin ottaa tämän askeleen. PAri vuotta menisi säästöillä mukavasti mutta kun on vielä pari lasta kotona jne jne jne, seli seli seli. 

Etkö saisi vuorotteluvapaata? 

Hyvä aloitus ja mukavan aitoja kommentteja.

Näin 56 v naisena lisäisin vielä sen että yksi tärkeä onnen 'siemen' on katkeroitumisen välttäminen.

Etenkin nuorempien kanssa on upea tehdä yhteistyötä eeri yhteyksissä, kun suhtaudun heihin iloisesti ja arvostaen.

Joskus ihmiset tässä iässä katkeroituvat ja etenkin naama nurinpäin suhtaudutaan nuorempiin. Ei se heidän elämänsä ole helppoa myöskään.

Ei voi tietää.

Koitetaan me kokeneet olla mukavia nuorempiamme kohtaan. Saa kyllä sen takaisin.

Viime vuodet ovat olleet ehdottomasti elämän parasta aikaa, ihan kaikilla mittareilla. M66

Olen vajaa 70-vuotias nainen ja todella tyytyväinen elämääni. Pääsin 12-vuotta sitten eroon yli kaksikymmentä vuotta jatkuneesta suhteesta jossa vihasin toista osapuolta sydämestäni. Nyt elän elämäni parasta aikaa yksin ja nautin. Ei ole lapsia,mutta niistä en ole koskaan tykännykään. Ainoa mikä ehkä hiukan harmittaa on se kun ei viitsi tässä korona tilanteessa lähteä Tallinnaan. Kävin siellä 8 vuotta kaksi kertaa kuukaudessa ja nyt on ollut puolitoista vuotta etten ole käynyt. Mutta onhan ystävät, lenkkeily ja kirjat. Ei muuta valittamista.

Vierailija kirjoitti:

54 tuli täyteen ja ihan hirveästi tekee mieli seksiä, ihan jatkuvasti.

En osaa sanoa miksi, 40-50 välissä ei ollut tällaista...

Saman ikänen oon mut mut tota seksiä ei ennää tee yhtään mieli!

Minusta elämä on ihanaa, vaikka ikää on jo 58 vuotta. Minulla on niin paljon mistä iloita ja olla kiitollinen ja EN tosiaan puhu rahasta. Ihana parisuhde, kaksi aikuista lasta ja yksi lapsenlapsikin. Tiedostan hyvin sen, että kuolema meidät kaikki korjaa, mutta juuri tämä saa jokapäivän tuntumaan tärkeältä. Nautin pienistä asioista ja olen tyytyväinen siihen mitä on. Henkisyys, itsensä kehittäminen ja todelliseen itseen tutustuminen on tärkeä asia minulle ennenkuin kuolema korjaa. 

Mutta miten kiva ketju. Hauska myös huomata, että moni on huomannut onnen salaisuudeksi kaikkea muuta kuin raha ja tavara. Käärinliinoissahan ei ole taskuja, mitään et mukaasi saa.

Jos suht terveenä saan jatkaa. Ok

Kipuja ja sairautta en toivo kellekään.

Että silleesti

N60

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanheneminen tuntuu ihan eriltä kuin luulin, sitä ei nimittäin huomaa. Sisällä asuu se sama nuori ihminen, joka iloitsee, riemastuu, on onnellinen, rakastuu ja rakastaa, suree ja elää arkea. Mutta olo on jotenkin tyytyväisempi ja rauhallisempi. Siis kaikkein paras elämänvaihe tähän mennessä, nuorena kipuilin vaikka minkä turhan kanssam, nyt asiat vaan lutviutuu. N51

.

Tämä. Muistan kun lapsena kysyin äitiltä, että mistä sen huomaa kun on tullut aikuiseksi, vanhaksi. Ihmettelin, kun äiti ei oikein osannut sanoa. Enää en ihmettele.

Jos pysyy mieleltään uteliaana, pysyy "nuorena". Siskonlapset ihmettelivät, kun 30-40vuotiaana kiipeilin heidän kanssaan puissa yms. Sanoivat ihmeissään: ei meidän äiti vaan... innostun vieläkin seuraavan sukupolven kanssa lautapeleihin tai värityskirjaan. Luonto- tai eväsretkestä ei yksikään lapsi ole koskaan kieltäytynyt. Tai letunpaistosta, pizzanteosta. Olen onnekseni saanut säilyttää lapsenomaisen innostukseni pieniin asioihin. Luulen että se on onneni salaisuus. Suljen korvani niiltä" no hei, rauhoitu vähän. Käyttäydy. Älä oo lapsellinen" puheilta. Kokeilkaa joskus. Tehkää jotain ihan pöhköä, mitä ei ikäisenne tee.

Niinku Marin, vois alkaa bilettään nuorison kanssa, Vai?

Voi miten tekopyhää. Jos Marin olis 50, sitten tuo alkais näyttää vaivaannuttavalta.

Nyt se ei näytä siltä Marinin iän takia, vaan hänen kypsymättömyytensä. Ja sama koskee kyllä sitä 50veetäkin.

On ikä, ja sitten on persoona, luonne, arvokkuus, jota ei oikein voi feikata. Ikä kyllä useimmiten syventää ymmärrystä asioista, mutta sitten on ne jotka pysyy pölvästeinä loppuun asti.

Vierailija kirjoitti:

Minusta elämä on ihanaa, vaikka ikää on jo 58 vuotta. Minulla on niin paljon mistä iloita ja olla kiitollinen ja EN tosiaan puhu rahasta. Ihana parisuhde, kaksi aikuista lasta ja yksi lapsenlapsikin. Tiedostan hyvin sen, että kuolema meidät kaikki korjaa, mutta juuri tämä saa jokapäivän tuntumaan tärkeältä. Nautin pienistä asioista ja olen tyytyväinen siihen mitä on. Henkisyys, itsensä kehittäminen ja todelliseen itseen tutustuminen on tärkeä asia minulle ennenkuin kuolema korjaa. 

Mut sitähän ei kukaan tiedä miten pian se kuolema korjaa. Minä en enää jaksa tehdä pitkäntähtäimen suunnitelmia. Päivä kerrallaan. 57v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanheneminen tuntuu ihan eriltä kuin luulin, sitä ei nimittäin huomaa. Sisällä asuu se sama nuori ihminen, joka iloitsee, riemastuu, on onnellinen, rakastuu ja rakastaa, suree ja elää arkea. Mutta olo on jotenkin tyytyväisempi ja rauhallisempi. Siis kaikkein paras elämänvaihe tähän mennessä, nuorena kipuilin vaikka minkä turhan kanssam, nyt asiat vaan lutviutuu. N51

.

Tämä. Muistan kun lapsena kysyin äitiltä, että mistä sen huomaa kun on tullut aikuiseksi, vanhaksi. Ihmettelin, kun äiti ei oikein osannut sanoa. Enää en ihmettele.

Jos pysyy mieleltään uteliaana, pysyy "nuorena". Siskonlapset ihmettelivät, kun 30-40vuotiaana kiipeilin heidän kanssaan puissa yms. Sanoivat ihmeissään: ei meidän äiti vaan... innostun vieläkin seuraavan sukupolven kanssa lautapeleihin tai värityskirjaan. Luonto- tai eväsretkestä ei yksikään lapsi ole koskaan kieltäytynyt. Tai letunpaistosta, pizzanteosta. Olen onnekseni saanut säilyttää lapsenomaisen innostukseni pieniin asioihin. Luulen että se on onneni salaisuus. Suljen korvani niiltä" no hei, rauhoitu vähän. Käyttäydy. Älä oo lapsellinen" puheilta. Kokeilkaa joskus. Tehkää jotain ihan pöhköä, mitä ei ikäisenne tee.

Niinku Marin, vois alkaa bilettään nuorison kanssa, Vai?

Voi miten tekopyhää. Jos Marin olis 50, sitten tuo alkais näyttää vaivaannuttavalta.

Nyt se ei näytä siltä Marinin iän takia, vaan hänen kypsymättömyytensä. Ja sama koskee kyllä sitä 50veetäkin.

On ikä, ja sitten on persoona, luonne, arvokkuus, jota ei oikein voi feikata. Ikä kyllä useimmiten syventää ymmärrystä asioista, mutta sitten on ne jotka pysyy pölvästeinä loppuun asti.

Marin on lähes 20v. vanhempi joitain kavereitaan.

Vierailija kirjoitti:

Mutta miten kiva ketju. Hauska myös huomata, että moni on huomannut onnen salaisuudeksi kaikkea muuta kuin raha ja tavara. Käärinliinoissahan ei ole taskuja, mitään et mukaasi saa.

Jos suht terveenä saan jatkaa. Ok

Kipuja ja sairautta en toivo kellekään.

Että silleesti

N60

Osa ihmisistä muuttuu aidon ystävällisiksi ja ihaniksi viis-kuuskymppisinä. Siis tuntemattomille ja työkavereina. Mun toivoni on vanhenemisessa: nuoret on aina olleet fanaattisia ja radikaaleja, pahimmillaan hirveän lapsellisia. Kypsyminen ei ole leikkimielestä luopumista, mutta lapsellisuuksista kyllä. Älytään jo ainakin paremmin, millä ei ole merkitystä ja millä on. Tälläisten ihmisten lähellä on hyvä olla.

Vierailija kirjoitti:

Mua harmittaa tää vaihdevuosien jälkeinen selvä lihominen, ja just tosta mahan kohalta, ihan kuin oottas. Eikä sitä saa millään pois.

Ei se nyt niin huono juttu ole, minä ainakin pidän hiukan pehmoisista, pikkunen pömppö leveä lantioja paksuhkot reidet ai että on ihana halata ja hyväillä.

M

Ihana ikä tämä 50+ Rauha maassa, turhat pakkopullat uskaltaa jättää pois. Huonot parisuhteet tunnistaa jo kaukaa ja viihtyy itsekseenkin oikein mainiosti. En ikinä vaihtaisi takaisin elämääni pari- kolmekymppisenä.

Vierailija kirjoitti:

Lasten itsenäistyminen, niin hyvä asia kuin se onkin, tuo kyyneleet silmiin kun muistelee niitä kaikkia ihania hetkiä niiden ollessa pieniä. Vaikka olikin raskasta niin se oli elämän parasta aikaa. Ap.

Minulle on parasta aikaa tämä, kun on aikuinen lapsi. On sekä mukavat muistot, että persoona, joka on paljon enemmän oma itsensä kuin silloin kun hän oli pieni. Hän tulee koko ajan enemmän omaksi itsekseen, joten miksi pitäisi kyynelehtiä kun sinulla on kaikki. Menneisyys ja nykyisyys. Se on iloista.