Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tutustuttaminen ihmisiin, minä vai anoppi oikeassa?
Mitä mieltä olette tästä kun anoppi on oikein ottanut asiakseen että vauvan pitää tutustua moniin ihmisiin? Kyseessä 2,5kk ikäinen vauva, meidän esikoinen. Hyvä kun olen itsekään ehtinyt tutustumaan lapseeni, niin anoppi painostaa että koko ajan pitäisi viedä vauvaa kylään että näkee muitakin kuin vanhemmat ja aina kun meille tulee joku, vauva pitäisi antaa vieraalle syliin. On kuulemma tärkeää lapsen kehitykselle. Vieraillessaan anoppi ei myöskään "anna" minun hoitaa vauvaa rauhassa vaan kärkkyy koko ajan että pääsee itse vaihtamaan vaippaa tms. Koen tämän tosi ahdistavana, mehän hankimme lapsen koska haluamme itse olla sen kanssa ja hoitaa. Kyllä lapsi ehtii tutustua lähemmin muihin ihmisiin sitten kun osaa kommunikoida enemmän. Kasvatanko lapsestani nössön jos haluan vauvana pitää hänet pääasiassa vanhempien hoivassa? :(
Kommentit (340)
Minäpä luulen, että tässä menee nyt sekaisin kaksi keskenään eri asiaa: vauvan tarve tutustua sukulaisiin ja sukulaisten tarve tutustua vauvaan.
Noin pienellä vauvalla ei ole mitään sisäsyntyistä tarvetta tutustua sukuunsa, vaan hänelle riittää vanhemmat ja heiltä saatu hoiva ja rakkaus.
Sukulaisilla sen sijaan onkin usein tarve ja kiinnostus saada tavata tuorein tulokas. Se on mielestäni hyvin ymmärrettävää, ja ihanaakin.
Kuitenkin tässä tulisi mennä vauvaperheen ehdoilla. Lapsi ehtii tutustua sukuunsa, vaikka tapaisi sukulaisiaan vasta hieman myöhemmin. Lapsi ja koko hänen perheensä ovat ja voivat olla osana sukuyhteisöään, ja sukulaisten välit lapsen kanssa ehtivät kehittyä vaikka kuinka lämpimiksi, vaikka tätä alkaisi toteuttaa hieman myöhemminkin.
Jos kyseessä on esikoinen, kaikki on tosi uutta. Vaikkei olisikaan, jokainen vauva on erilainen, ja jos kuviossa on myös isompia lapsia, ei välttämättä riitä jaksamista kyläillä, tai ottaa vieraita vastaan. Tämäkin tilanne helpottaa kyllä aikanaan, mutta painostus ei sitä tee.
Kysymys on myös siitä, millaiset keskinäiset välit ovat. Jos kohtaamisessa tai kohtelussa on jotain ongelmaa, niin ei varmaan oikein kannusta senkään puolesta lähtemään. Vanhempien kauttahan se tutustuminen vauvaan tapahtuu.
Mitä tulee siihen, eikö sitten lähisuku edelleen voi olla perhettä. No, varmasti he ovat - halusi tai ei - mutta kuten edellinenkin sanoi, ei tosiaankaan tule onnistumaan, jos he kaikki määräilevä, ohjailevat ja neuvovat asioissa silloinkin, kun ohjeita ja neuvoja ei ehkä tarvittaisi. On muistettava, että vaikka sukj ja perhe on tärkeitä asioita, on oma puoliso ja lapset ne, joiden kanssa sitä elämää eletään. Siksi oman perheen päätökset täytyy tehdä itse, jos ei erikseen halua, että joku johonkin asiaan muuttuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vauvan kanssa kannattaa sulkeutua 4 seinän sisään ja välttää kaikkia kontakteja vähintään vuoden verran. Aikuisten oikeasti: vielä 70-luvun lopussa alussa tuonikäinen vauva oli jo vieraalla hoidossa ja äiti kävi töissä.
Juu, niin oli ja voi sitä huutoa, kiukuttelua ja vanhempien tiuskimista aamuisin ja alkuillasta. Sääliksi kävi niitä lapsia!
Isossa krstalossa äänet rappukäytävissä kuuluivat liian hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauheasti puhetta sosiaalistamisesta vaikka ap:n vauva on vasta 2,5 kk. Ei vauvat tuossa iässä mitään sosiaalistu, ne eivät edes tajua olevansa äidistä irrallisia olentoja eivätkä tiedä mihin oma ruumis loppuu ja äidin alkaa.
Vasta siinä parin vuoden nurkilla vauvat alkavat tykkäämään seurasta ja silloin voisi tulla kyseeseen tämä sosiaalistuminen päiväkodissa ja kerhoissa. Sitä aikaisemmin vauva p*skat nakkaa mistään seurasta, kun äiti ja oma perhe on ainoa mikä merkitsee.
Kaksivuotias ei ole enää mikään vauva, mitä ihmettä??
Toisekseen tuo perhekäsitys näyttää tämänkin keskustelun perusteella olevan hyvin häilyvä, toisille se meinaa vain samassa osoitteessa asuvia, itse taas olen sitä mieltä että että vanhemmat, isovanhemmat ja sisarukset kuuluvat perheeseen, muut lähisukulaiset ja jopa lapsuuden ystävät ovat myös melkein yhtä lähellä.Ei se ole häilyvä. Se on tarkasti määritelty, määritelmä löytyy myös Kielitoimiston sanakirjasta:
perhe48
1.
yhdessä asuvien ihmisten ryhmä, jonka tav. muodostavat kaksi keskenään avio- t. avoliitossa t. rekisteröidyssä parisuhteessa olevaa henkilöä ja heidän lapsensa t. yksinhuoltaja lapsineen t. lapseton pariskunta.Ja lapsen kehitysvaiheet löydät tuhansista lähteistä, jos ne on sulta hukassa, mutta tällaiseen keskusteluun on jokin outo pakko osallistua.
Onhan tuo tietysti ydinperheen määritelmä sanakirjasta, mutta ihanko oikeasti ette ole kokeneet omia vanhempianne tai sisaruksianne perheenjäseniksenne sen jälkeen kun esimerkiksi muutitte pois kotoa?
En tiedä tulitko lukeneeksi viestiä johon vastasin, huomasin kirjoittaneeni hieman epäselvästi, alkuperäisessä viestissä siis väitetään 2-vuotiaan olevan vauva, ja minä kommentillani tarkoittan että ei ole. En ole kuullut kenenkään käyttävän kävelevästä ja puhuvasta lapsesta vakavissaan vauva-nimitystä vaan taaperoa, joka itseasiassa on jo leikki-iän kynnyksellä.
Siinä vaiheessa kun hankkii lapsia, pitää kyetä erottamaan se oma perhe ja sen rajat.
Lapsi ei tarvitse muita kuin oman perheensö pitkään aikaan, kavereitakin vasta kolmevuotiaana.
No kiitos vinkistä mutta kyllä minulle vanhemmat ja sisarukset on aina perhettä, riippumatta erillisistä osoitteista. Ja jos tosiaan koet että perhe on vain se samassa osoitteessa asuva ydinperhe, niin tarkoitatko todella ettei ennen kolmatta ikävuotta tarvitse alkaa luoda suhdetta edes isovanhempiin tai täteihin tai setiin? On kyllä aikamoista, ei tosiaan ole ihme jos tässä maassa on turvaverkottomuutta, yksinäisyyttä tai muuten kankeutta ihmisten kanssakäymisessä.
Onko sinulla edes lapsia? Siitä ei tule käytännössä yhtikäs mitään, jos sulla nuo vanhemmat, sisarukset, miehen vanhemmat ja sisarukset sekaantuu teidän lastenne asioihin ja kaikki pitäisi päättää jossakin ihme heimoneuvostossa. Ja se ei missään tapauksessa ole lapsen etu.
Mitä tulee sukulaisiin ja näiden oikeuksiin, sellaisia ei ole. Pelkkä sukulaisuussuhde ei oikeuta yhtikäs mihinkään. Ei ole mitään "mummojen minuuttitaulukkoa" , jonka mukaan lasta jaettaisiin.
Turvaverkkojen pitää tuntua turvallisilta ja mukavilta. Eikä ne ole mitenkään sukulaisiin sidottuja.
Minusta tuntuu että me puhutaan vähän eri asioista, en minä missään nimessä puhu mistään tuollaisesta, vaan siitä että meillä ollaan kolmessa polvessa niin tiiviissä kanssakäymisessä lähisukulaisten kesken että ollaan käytännössä yhtä perhettä. Jokaisessa huushollissa tietysti tehdään sitä koskevat päätökset itse, mutta eri osoitteissa asuvia ”verisukulaisia” ei missään nimessä luonnehdita vieraiksi tai ulkopuolisiksi ihmisiksi, vaan olemme toisillemme erottamaton osa arkielämää, perhettä eri osoitteissa käytännön syistä.
No hei ei todellakaan tarvi tutustuttaa kehenkään. Varsinkin nyt korona aikana!! Ei ei ei ei ei. Noin pienellä ei vielä vastustiskykyä, tavallinen flunssakin voi olla paha. Mahdollisimman vähän ulkopuolisia vauvan lähelle, nythän on PAHIN korona aika. Kysy anopilta yrittääkö se tappaa pienen vauvan??
Minusta olette kumpikin väärässä. Anoppi siinä, että lasta pitäisi antaa jatkuvssti monien vieraiden syliin. Mutta myös sinä siinä, että et antaisi anopin vaihtaa vauvalle vaippaa ym. hoitotoimenpiteitä. Vauvaa ei todellakaan vahingoita se, että vanhempien lisäksi isovanhemmat hoitavat häntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, anna anopin vaihdella vaippoja, mutta älä roudaa noin pientä lasta mihinkään tutustumisiin!
On RS, covid ja miljoona muuta vaaraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauheasti puhetta sosiaalistamisesta vaikka ap:n vauva on vasta 2,5 kk. Ei vauvat tuossa iässä mitään sosiaalistu, ne eivät edes tajua olevansa äidistä irrallisia olentoja eivätkä tiedä mihin oma ruumis loppuu ja äidin alkaa.
Vasta siinä parin vuoden nurkilla vauvat alkavat tykkäämään seurasta ja silloin voisi tulla kyseeseen tämä sosiaalistuminen päiväkodissa ja kerhoissa. Sitä aikaisemmin vauva p*skat nakkaa mistään seurasta, kun äiti ja oma perhe on ainoa mikä merkitsee.
Kaksivuotias ei ole enää mikään vauva, mitä ihmettä??
Toisekseen tuo perhekäsitys näyttää tämänkin keskustelun perusteella olevan hyvin häilyvä, toisille se meinaa vain samassa osoitteessa asuvia, itse taas olen sitä mieltä että että vanhemmat, isovanhemmat ja sisarukset kuuluvat perheeseen, muut lähisukulaiset ja jopa lapsuuden ystävät ovat myös melkein yhtä lähellä.Ei se ole häilyvä. Se on tarkasti määritelty, määritelmä löytyy myös Kielitoimiston sanakirjasta:
perhe48
1.
yhdessä asuvien ihmisten ryhmä, jonka tav. muodostavat kaksi keskenään avio- t. avoliitossa t. rekisteröidyssä parisuhteessa olevaa henkilöä ja heidän lapsensa t. yksinhuoltaja lapsineen t. lapseton pariskunta.Ja lapsen kehitysvaiheet löydät tuhansista lähteistä, jos ne on sulta hukassa, mutta tällaiseen keskusteluun on jokin outo pakko osallistua.
Onhan tuo tietysti ydinperheen määritelmä sanakirjasta, mutta ihanko oikeasti ette ole kokeneet omia vanhempianne tai sisaruksianne perheenjäseniksenne sen jälkeen kun esimerkiksi muutitte pois kotoa?
En tiedä tulitko lukeneeksi viestiä johon vastasin, huomasin kirjoittaneeni hieman epäselvästi, alkuperäisessä viestissä siis väitetään 2-vuotiaan olevan vauva, ja minä kommentillani tarkoittan että ei ole. En ole kuullut kenenkään käyttävän kävelevästä ja puhuvasta lapsesta vakavissaan vauva-nimitystä vaan taaperoa, joka itseasiassa on jo leikki-iän kynnyksellä.
Siinä vaiheessa kun hankkii lapsia, pitää kyetä erottamaan se oma perhe ja sen rajat.
Lapsi ei tarvitse muita kuin oman perheensö pitkään aikaan, kavereitakin vasta kolmevuotiaana.
No kiitos vinkistä mutta kyllä minulle vanhemmat ja sisarukset on aina perhettä, riippumatta erillisistä osoitteista. Ja jos tosiaan koet että perhe on vain se samassa osoitteessa asuva ydinperhe, niin tarkoitatko todella ettei ennen kolmatta ikävuotta tarvitse alkaa luoda suhdetta edes isovanhempiin tai täteihin tai setiin? On kyllä aikamoista, ei tosiaan ole ihme jos tässä maassa on turvaverkottomuutta, yksinäisyyttä tai muuten kankeutta ihmisten kanssakäymisessä.
Onko sinulla edes lapsia? Siitä ei tule käytännössä yhtikäs mitään, jos sulla nuo vanhemmat, sisarukset, miehen vanhemmat ja sisarukset sekaantuu teidän lastenne asioihin ja kaikki pitäisi päättää jossakin ihme heimoneuvostossa. Ja se ei missään tapauksessa ole lapsen etu.
Mitä tulee sukulaisiin ja näiden oikeuksiin, sellaisia ei ole. Pelkkä sukulaisuussuhde ei oikeuta yhtikäs mihinkään. Ei ole mitään "mummojen minuuttitaulukkoa" , jonka mukaan lasta jaettaisiin.
Turvaverkkojen pitää tuntua turvallisilta ja mukavilta. Eikä ne ole mitenkään sukulaisiin sidottuja.
Minusta tuntuu että me puhutaan vähän eri asioista, en minä missään nimessä puhu mistään tuollaisesta, vaan siitä että meillä ollaan kolmessa polvessa niin tiiviissä kanssakäymisessä lähisukulaisten kesken että ollaan käytännössä yhtä perhettä. Jokaisessa huushollissa tietysti tehdään sitä koskevat päätökset itse, mutta eri osoitteissa asuvia ”verisukulaisia” ei missään nimessä luonnehdita vieraiksi tai ulkopuolisiksi ihmisiksi, vaan olemme toisillemme erottamaton osa arkielämää, perhettä eri osoitteissa käytännön syistä.
Okei, te olette, mutta kaikki eivät ole tai edes halua olla sekin on ihan fine.
Me ollaan säädetty läheisyytemme muuhun sukuun niin, että meillä kummallakin on tässä parisuhteessa hyvä olla. Sukumme valitettavasti ovat sellaisia, että liian tiivis kanssakäyminen ei onnistu. Vieraita hekään eivät silti meille ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppi ei voi päättää perheenne asioista. Vedä rajat, vaikkei se aina ole helppoa.
Vierailija kirjoitti:
Yli-innokas anoppi ja ahdistunut omistushaluinen äiti on hemmetin huono yhdistelmä.
Totuus on se, että jos haluat parisuhteesi onnistuvan, tee jonkunlaisia kompromissejä. Saat anopista hyvän lastenhoitajan, kun lapsi on isompi ja riitely miehen äidin kanssa jostain vaipanvaihdosta tuskin johtaa siihen, että miehelläsi on hyvä olla.
Sä saat olla sen lapsen kanssa koko lopun ikääsi. Teidän välit tuskin hajoaa siihen, että sen ympärille kasvaa rakastavien ihmisten joukko.
Itse sairastuin todella pahasti kun vauva oli 4 kuukautta. Oma anoppini tuli hätiin ja piti homman käynnissä pari viikkoa. Toi lapsen rinnalle ja hoiti kaikki muut asiat.
Itse asiassa, äidin kuuluukin olla symbioosissa lapsensa kanssa kun kyse on vastasyntyneestä. Vai miten vauva muka voi olla symbioosissa, jos vauvan äiti ei ole toisena osapuolena. Ei tarvitse tehdä mitään kompromisseja, että joku muu saa päättää. Tuskin kukaan haluaa että oma äiti päättää aikuisen naisen omasta elämästä, miksi anopin pitäisi saada. Oman lapsen hoitaminen hyvin ja omistautuneesti on tärkeä asia, anoppi pelkää, että jää ulkopuoliseksi ja hänen tulee käsitellä omat henkiset ongelmansa itse. Hän ei ole lapsen äiti, vaan nimenomaan apu, mikäli apua halutaan. Jos apua ei haluta, ei toisten elämään voi puuttua. Rajatonta ja röyhkeää, eikä todellakaan lapsen etu alkaa häiriköidä nuorta perhettä. Anoppi ei kuulu tähän perheeseen, ja jos se vaipanvaihto on niin mitätön asia, niin anoppi perääntyköön vaatimuksissaan.
Ei todellakaan ole vauvan äidiltä itsekästä haluta huolehtia OMASTA lapsestaan. Jos parisuhteen hyvinvointia mietitään, niin mies ilmoittaa, että tällaisen aika on myöhemmin. Nyt on äidin ja lapsen kahdenkeskisyyden aika. Ei ole äidin syy, eikä äidissä ole yhtään mitään vikaa, vaan anopissa ja hänen röyhkeydessään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauheasti puhetta sosiaalistamisesta vaikka ap:n vauva on vasta 2,5 kk. Ei vauvat tuossa iässä mitään sosiaalistu, ne eivät edes tajua olevansa äidistä irrallisia olentoja eivätkä tiedä mihin oma ruumis loppuu ja äidin alkaa.
Vasta siinä parin vuoden nurkilla vauvat alkavat tykkäämään seurasta ja silloin voisi tulla kyseeseen tämä sosiaalistuminen päiväkodissa ja kerhoissa. Sitä aikaisemmin vauva p*skat nakkaa mistään seurasta, kun äiti ja oma perhe on ainoa mikä merkitsee.
Kaksivuotias ei ole enää mikään vauva, mitä ihmettä??
Toisekseen tuo perhekäsitys näyttää tämänkin keskustelun perusteella olevan hyvin häilyvä, toisille se meinaa vain samassa osoitteessa asuvia, itse taas olen sitä mieltä että että vanhemmat, isovanhemmat ja sisarukset kuuluvat perheeseen, muut lähisukulaiset ja jopa lapsuuden ystävät ovat myös melkein yhtä lähellä.Ei se ole häilyvä. Se on tarkasti määritelty, määritelmä löytyy myös Kielitoimiston sanakirjasta:
perhe48
1.
yhdessä asuvien ihmisten ryhmä, jonka tav. muodostavat kaksi keskenään avio- t. avoliitossa t. rekisteröidyssä parisuhteessa olevaa henkilöä ja heidän lapsensa t. yksinhuoltaja lapsineen t. lapseton pariskunta.Ja lapsen kehitysvaiheet löydät tuhansista lähteistä, jos ne on sulta hukassa, mutta tällaiseen keskusteluun on jokin outo pakko osallistua.
Onhan tuo tietysti ydinperheen määritelmä sanakirjasta, mutta ihanko oikeasti ette ole kokeneet omia vanhempianne tai sisaruksianne perheenjäseniksenne sen jälkeen kun esimerkiksi muutitte pois kotoa?
En tiedä tulitko lukeneeksi viestiä johon vastasin, huomasin kirjoittaneeni hieman epäselvästi, alkuperäisessä viestissä siis väitetään 2-vuotiaan olevan vauva, ja minä kommentillani tarkoittan että ei ole. En ole kuullut kenenkään käyttävän kävelevästä ja puhuvasta lapsesta vakavissaan vauva-nimitystä vaan taaperoa, joka itseasiassa on jo leikki-iän kynnyksellä.
Siinä vaiheessa kun hankkii lapsia, pitää kyetä erottamaan se oma perhe ja sen rajat.
Lapsi ei tarvitse muita kuin oman perheensö pitkään aikaan, kavereitakin vasta kolmevuotiaana.
No kiitos vinkistä mutta kyllä minulle vanhemmat ja sisarukset on aina perhettä, riippumatta erillisistä osoitteista. Ja jos tosiaan koet että perhe on vain se samassa osoitteessa asuva ydinperhe, niin tarkoitatko todella ettei ennen kolmatta ikävuotta tarvitse alkaa luoda suhdetta edes isovanhempiin tai täteihin tai setiin? On kyllä aikamoista, ei tosiaan ole ihme jos tässä maassa on turvaverkottomuutta, yksinäisyyttä tai muuten kankeutta ihmisten kanssakäymisessä.
Onko sinulla edes lapsia? Siitä ei tule käytännössä yhtikäs mitään, jos sulla nuo vanhemmat, sisarukset, miehen vanhemmat ja sisarukset sekaantuu teidän lastenne asioihin ja kaikki pitäisi päättää jossakin ihme heimoneuvostossa. Ja se ei missään tapauksessa ole lapsen etu.
Mitä tulee sukulaisiin ja näiden oikeuksiin, sellaisia ei ole. Pelkkä sukulaisuussuhde ei oikeuta yhtikäs mihinkään. Ei ole mitään "mummojen minuuttitaulukkoa" , jonka mukaan lasta jaettaisiin.
Turvaverkkojen pitää tuntua turvallisilta ja mukavilta. Eikä ne ole mitenkään sukulaisiin sidottuja.
Minusta tuntuu että me puhutaan vähän eri asioista, en minä missään nimessä puhu mistään tuollaisesta, vaan siitä että meillä ollaan kolmessa polvessa niin tiiviissä kanssakäymisessä lähisukulaisten kesken että ollaan käytännössä yhtä perhettä. Jokaisessa huushollissa tietysti tehdään sitä koskevat päätökset itse, mutta eri osoitteissa asuvia ”verisukulaisia” ei missään nimessä luonnehdita vieraiksi tai ulkopuolisiksi ihmisiksi, vaan olemme toisillemme erottamaton osa arkielämää, perhettä eri osoitteissa käytännön syistä.
Minä puhun lapsiperheestä "tiiviin sukulaisverkoston" puristuksissa. Sinä höliset jostain ihan muusta.
Antaisin kyllä anopin myös hoitaa, jos nyt ei ihan 24/7 teillä ole. Kai te muutenkin saatte ihan riittävästi kakkavaippoja vaihtaa vaikka anoppi silloin tällöin vaihtaisikin?
Tuosta tutustuttamisesta olen eri mieltä. Mitään en vauvoista tiedä, koska ensimmäinen vasta tulossa, mutta en todellakaan rupea raahaamalla raahaamaan parin kuukauden ikäistä vauvaa ympäri kyliä, varsinkaan tämmöiseen aikaan. Sylissä varmasti saa vieraat pitää, JOS haluaa, mutta en usko, että sillä on mitään merkitystä, näkeekö tuossa iässä 4 vai 40 ihmistä. Ehkä 40 jopa liiaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäpä luulen, että tässä menee nyt sekaisin kaksi keskenään eri asiaa: vauvan tarve tutustua sukulaisiin ja sukulaisten tarve tutustua vauvaan.
Noin pienellä vauvalla ei ole mitään sisäsyntyistä tarvetta tutustua sukuunsa, vaan hänelle riittää vanhemmat ja heiltä saatu hoiva ja rakkaus.
Sukulaisilla sen sijaan onkin usein tarve ja kiinnostus saada tavata tuorein tulokas. Se on mielestäni hyvin ymmärrettävää, ja ihanaakin.
Kuitenkin tässä tulisi mennä vauvaperheen ehdoilla. Lapsi ehtii tutustua sukuunsa, vaikka tapaisi sukulaisiaan vasta hieman myöhemmin. Lapsi ja koko hänen perheensä ovat ja voivat olla osana sukuyhteisöään, ja sukulaisten välit lapsen kanssa ehtivät kehittyä vaikka kuinka lämpimiksi, vaikka tätä alkaisi toteuttaa hieman myöhemminkin.
Jos kyseessä on esikoinen, kaikki on tosi uutta. Vaikkei olisikaan, jokainen vauva on erilainen, ja jos kuviossa on myös isompia lapsia, ei välttämättä riitä jaksamista kyläillä, tai ottaa vieraita vastaan. Tämäkin tilanne helpottaa kyllä aikanaan, mutta painostus ei sitä tee.
Kysymys on myös siitä, millaiset keskinäiset välit ovat. Jos kohtaamisessa tai kohtelussa on jotain ongelmaa, niin ei varmaan oikein kannusta senkään puolesta lähtemään. Vanhempien kauttahan se tutustuminen vauvaan tapahtuu.
Mitä tulee siihen, eikö sitten lähisuku edelleen voi olla perhettä. No, varmasti he ovat - halusi tai ei - mutta kuten edellinenkin sanoi, ei tosiaankaan tule onnistumaan, jos he kaikki määräilevä, ohjailevat ja neuvovat asioissa silloinkin, kun ohjeita ja neuvoja ei ehkä tarvittaisi. On muistettava, että vaikka sukj ja perhe on tärkeitä asioita, on oma puoliso ja lapset ne, joiden kanssa sitä elämää eletään. Siksi oman perheen päätökset täytyy tehdä itse, jos ei erikseen halua, että joku johonkin asiaan muuttuu.
Juurikin näin. Ja minulla on omakohtaista kokemusta, kun miehen äiti ja sisko halusivat 2,5 viikkoisen vauvan hoitoon, niin että minä en saa olla paikalla. Asian jatkuvaa (viikottaista) vaatimista, joka muuttui ilkeilyksi, ja myöhemmin kun yritettiin ottaa etäisyyttä, myös painostusta, ja samalla itse kuitenkin yrittää elää hyväntuulisena ja stressittömänä vauvaa ajatellen ja hoitaa omaa pientä vauvaa.
Ja jopa sellaisen vaatimista, että miehen sisko haluaa olla lapselle tärkein ihminen, ei ne vanhemmat niin tärkeitä ole. Mielestäni heidän vaatimuksensa sekä käytöksensä minua kohtaan oli törkeää. Vihaan näitä ihmisiä sydämeni pohjasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäpä luulen, että tässä menee nyt sekaisin kaksi keskenään eri asiaa: vauvan tarve tutustua sukulaisiin ja sukulaisten tarve tutustua vauvaan.
Noin pienellä vauvalla ei ole mitään sisäsyntyistä tarvetta tutustua sukuunsa, vaan hänelle riittää vanhemmat ja heiltä saatu hoiva ja rakkaus.
Sukulaisilla sen sijaan onkin usein tarve ja kiinnostus saada tavata tuorein tulokas. Se on mielestäni hyvin ymmärrettävää, ja ihanaakin.
Kuitenkin tässä tulisi mennä vauvaperheen ehdoilla. Lapsi ehtii tutustua sukuunsa, vaikka tapaisi sukulaisiaan vasta hieman myöhemmin. Lapsi ja koko hänen perheensä ovat ja voivat olla osana sukuyhteisöään, ja sukulaisten välit lapsen kanssa ehtivät kehittyä vaikka kuinka lämpimiksi, vaikka tätä alkaisi toteuttaa hieman myöhemminkin.
Jos kyseessä on esikoinen, kaikki on tosi uutta. Vaikkei olisikaan, jokainen vauva on erilainen, ja jos kuviossa on myös isompia lapsia, ei välttämättä riitä jaksamista kyläillä, tai ottaa vieraita vastaan. Tämäkin tilanne helpottaa kyllä aikanaan, mutta painostus ei sitä tee.
Kysymys on myös siitä, millaiset keskinäiset välit ovat. Jos kohtaamisessa tai kohtelussa on jotain ongelmaa, niin ei varmaan oikein kannusta senkään puolesta lähtemään. Vanhempien kauttahan se tutustuminen vauvaan tapahtuu.
Mitä tulee siihen, eikö sitten lähisuku edelleen voi olla perhettä. No, varmasti he ovat - halusi tai ei - mutta kuten edellinenkin sanoi, ei tosiaankaan tule onnistumaan, jos he kaikki määräilevä, ohjailevat ja neuvovat asioissa silloinkin, kun ohjeita ja neuvoja ei ehkä tarvittaisi. On muistettava, että vaikka sukj ja perhe on tärkeitä asioita, on oma puoliso ja lapset ne, joiden kanssa sitä elämää eletään. Siksi oman perheen päätökset täytyy tehdä itse, jos ei erikseen halua, että joku johonkin asiaan muuttuu.
Juurikin näin. Ja minulla on omakohtaista kokemusta, kun miehen äiti ja sisko halusivat 2,5 viikkoisen vauvan hoitoon, niin että minä en saa olla paikalla. Asian jatkuvaa (viikottaista) vaatimista, joka muuttui ilkeilyksi, ja myöhemmin kun yritettiin ottaa etäisyyttä, myös painostusta, ja samalla itse kuitenkin yrittää elää hyväntuulisena ja stressittömänä vauvaa ajatellen ja hoitaa omaa pientä vauvaa.
Ja jopa sellaisen vaatimista, että miehen sisko haluaa olla lapselle tärkein ihminen, ei ne vanhemmat niin tärkeitä ole. Mielestäni heidän vaatimuksensa sekä käytöksensä minua kohtaan oli törkeää. Vihaan näitä ihmisiä sydämeni pohjasta.
Minulla sama kokemus omasta äidistä ja kahdesta lapsettomasta siskosta.
Toinen näistä siskoista jopa meni pimeälle pihalle istumaan lapsen kanssa, jotta "saisi olla kahden". Ihan sairasta käytöstä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole tosiaan pitänyt vauvaa eristyksissä, vaan olemme tavanneet läheisiä (myös anoppi) joka viikko syntymästä lähtien. Ja en missään nimessä kiellä muita pitämästä sylissä, useimmat osaa kohteliaasti kysyä tarvitsemmeko apua vauvan kanssa. Anopin "toive" tuntuu olevan että kun on muita ihmisiä paikalla niin minä voisin hyvin kadota vauvan läheltä että tutustuu muihin. Vaisto sanoo ettei tämä ole ok :/ ap
Ei olekaan ok. Kokemuksesta sanon, koska itse koin saman, älä tuhlaa aikaasi yrittämällä ymmärtää, miksi, tai miettiä onko hänen vaatimuksensa kohtuullisia, toimitko itse itsekkäästi, jne. Hän haluaa hallita sinun perhettäsi. Mieti siitä näkökulmasta. Eikö olekin niin, että normaalisti ihmiset hallitsevat itse omaa elämäänsä juuri siten, että itse päättävät omista asioistaan. Jos sitten tuleekin joku, jolle tämä ei kelpaa, koska hän haluaa päättää sinun asioistasi, sinun lapsesi asioista, niin hänhän haluaa hallita. Myös vaatimukset ovat kohtuuttomia, jos sinusta tuntuu, ettet niihin millään halua suostua tai se tuntuisi pahalta.
Pidä kiinni omista päätöksistäsi, ilmoita asia niin kuin se on, teemme näin. Mies saattaa ajaa anopin asiaa, koska pelkää äitiään. Sanot miehelle, että itsenäisty, nyt hänellä on oma perhe, jossa sinä olet äiti. Ota asemasi haltuun, anoppi taistelee siitä nyt kanssasi. Ota etäisyyttä, muuten homma ei toimi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäpä luulen, että tässä menee nyt sekaisin kaksi keskenään eri asiaa: vauvan tarve tutustua sukulaisiin ja sukulaisten tarve tutustua vauvaan.
Noin pienellä vauvalla ei ole mitään sisäsyntyistä tarvetta tutustua sukuunsa, vaan hänelle riittää vanhemmat ja heiltä saatu hoiva ja rakkaus.
Sukulaisilla sen sijaan onkin usein tarve ja kiinnostus saada tavata tuorein tulokas. Se on mielestäni hyvin ymmärrettävää, ja ihanaakin.
Kuitenkin tässä tulisi mennä vauvaperheen ehdoilla. Lapsi ehtii tutustua sukuunsa, vaikka tapaisi sukulaisiaan vasta hieman myöhemmin. Lapsi ja koko hänen perheensä ovat ja voivat olla osana sukuyhteisöään, ja sukulaisten välit lapsen kanssa ehtivät kehittyä vaikka kuinka lämpimiksi, vaikka tätä alkaisi toteuttaa hieman myöhemminkin.
Jos kyseessä on esikoinen, kaikki on tosi uutta. Vaikkei olisikaan, jokainen vauva on erilainen, ja jos kuviossa on myös isompia lapsia, ei välttämättä riitä jaksamista kyläillä, tai ottaa vieraita vastaan. Tämäkin tilanne helpottaa kyllä aikanaan, mutta painostus ei sitä tee.
Kysymys on myös siitä, millaiset keskinäiset välit ovat. Jos kohtaamisessa tai kohtelussa on jotain ongelmaa, niin ei varmaan oikein kannusta senkään puolesta lähtemään. Vanhempien kauttahan se tutustuminen vauvaan tapahtuu.
Mitä tulee siihen, eikö sitten lähisuku edelleen voi olla perhettä. No, varmasti he ovat - halusi tai ei - mutta kuten edellinenkin sanoi, ei tosiaankaan tule onnistumaan, jos he kaikki määräilevä, ohjailevat ja neuvovat asioissa silloinkin, kun ohjeita ja neuvoja ei ehkä tarvittaisi. On muistettava, että vaikka sukj ja perhe on tärkeitä asioita, on oma puoliso ja lapset ne, joiden kanssa sitä elämää eletään. Siksi oman perheen päätökset täytyy tehdä itse, jos ei erikseen halua, että joku johonkin asiaan muuttuu.
Juurikin näin. Ja minulla on omakohtaista kokemusta, kun miehen äiti ja sisko halusivat 2,5 viikkoisen vauvan hoitoon, niin että minä en saa olla paikalla. Asian jatkuvaa (viikottaista) vaatimista, joka muuttui ilkeilyksi, ja myöhemmin kun yritettiin ottaa etäisyyttä, myös painostusta, ja samalla itse kuitenkin yrittää elää hyväntuulisena ja stressittömänä vauvaa ajatellen ja hoitaa omaa pientä vauvaa.
Ja jopa sellaisen vaatimista, että miehen sisko haluaa olla lapselle tärkein ihminen, ei ne vanhemmat niin tärkeitä ole. Mielestäni heidän vaatimuksensa sekä käytöksensä minua kohtaan oli törkeää. Vihaan näitä ihmisiä sydämeni pohjasta.
Minulla sama kokemus omasta äidistä ja kahdesta lapsettomasta siskosta.
Toinen näistä siskoista jopa meni pimeälle pihalle istumaan lapsen kanssa, jotta "saisi olla kahden". Ihan sairasta käytöstä!
Jotkut ei vaan kestä ilmeisesti sitä, että toisella on jotain mitä heillä ei ole. Vaikka eivät edes haluaisi jotain niin paljon että hankkisivat asian itse, esim oma lapsi, aletaan sitten kuitenkin epäterveellä tavalla kilpailemaan pienen lapsen huomiosta ja tärkeydestä. Nämä ihmiset mielestäni eivät kestä nimenomaan sitä, että eivät ole kaiken huomion keskipisteenä koko ajan ja siksi käyttäytyvät näin, kilpailevat äidin kanssa. Äiti ei saa olla tärkein ja kaiken huomion keskipiste, vaan haluavat sen itselleen. Ovat jääneet pahasti vaille jotain ja kehitys on jollain tavalla vinoutunut.
Ei ole kyse uskon asioista vaan tieteestä. Googlettakaa lapsen sosiaalinen kehitys.
Esim. Mannerheimin lastensuojeluliiton sivuilla lukee seuraavaa:
" 3–4-kuiset vauvat ovat kiinnostuneita muista vauvoista ja lapsista ja yrittävät kosketella heitä."
" Monet vauvat ymmärtävät ensimmäisiä sanoja 9 kk:n tienoilla. Lapselle kehittyy kyky muodostaa muistikuvia tutuista ihmisistä ja esineistä. Hän ymmärtää, että ne ovat olemassa, vaikka ne katoaisivat joksikin aikaa näkyvistä. Lapsen nähden voi piilottaa peiton alle lelun ja lapsi ymmärtää etsiä sen sieltä. "
" Suunnilleen 6–9 kk:n iässä lapsi alkaa pelätä vieraita ihmisiä ja eroa omista läheisistä, puhutaan vierastamisvaiheesta. "
" 9 kk:n ikäinen lapsi on usein jo selvästi kiinnostunut muista lapsista. Hän voi katsella heitä kiinnostuneena ja myös tutkia uteliaasti, joskus kovakouraisestikin. "
1-2-vuotiaan sosiaalinen kehitys
" Lapsi alkaa toisella ikävuodella usein matkia leikeissään vanhempiaan tai muita lapsia. Hän ei vielä jaksa keskittyä leikkiin kauan yhtäjaksoisesti. Hän nauttii toisten lasten seurasta, mutta voi tutustua toisiin leikkijöihin kuten elottomiin leluihin: tökkiä, töniä ja repiä. "
" Lapset eivät vielä leiki varsinaisesti yhdessä, vaan vieretysten omia leikkejään. "
" Vuoden ikäinen lapsi nauttii valtavasti yhteisistä leikeistä ja puuhista vanhempiensa kanssa. "
2-3-vuotiaan sosiaalinen kehitys
" 2–3-vuotiaat lapset ilahtuvat toistensa seurasta ja nauttivat siitä. Lapsi voi kuitenkin myös ujostella, ja hänen voi olla vaikea irrottautua leikkeihin muiden kanssa. Alle 3-vuotiaat lapset eivät pysty yleensä vielä vastavuoroisiin yhteisleikkeihin vaan leikkivät rinnakkain. "
3-4-vuotiaan sosiaalinen kehitys
" Tämän ikäiset lapset alkavat kaivata entistä enemmän kavereita leikkeihinsä. Lapsen olisikin hyvä tavata muita lapsia ja harjoitella heidän kanssaan yhdessä olemisen pelisääntöjä. "
Lähde: https://www.mll.fi/vanhemmille/lapsen-kasvu-ja-kehitys/
Näihin perustuu se ajatus, että 3-vuotta on hyvä aika aloittaa päivähoito. Oma lapseni oli 2-vuotiaana kahdesti viikossa pari tuntia kerrallaan ilman vanhempiaan kerhossa. Päiväkotiin siirtyminen sujui helposti koska lapsi oli kehitykseltään siihen valmis.
Alle kolmekuukautinen vauva ei todellakaan kaipaa muita kuin vanhempiaan. Kaikki sen ikäisen kyläilyreissut yms. ovat aikuisten huvitukseksi.
1-vuotias pystyy olemaan erossa vanhemmistaan yhden yön, 2-vuotias kaksi yötä. 3-vuotias on jo niin iso, että jos on saanut omassa tahdissaan kehityksensä mukaan harjoitella erossaoloa, kykenee ymmärtämään jos hänen kanssaan keskustelee että nyt vanhempi lähtee vaikka viiden päivän työmatkalle ja tulee sitten takaisin. Tietenkin hän kysyy joka päivä, onko tänään se päivä kun vanhempi tulee jo takaisin, mutta pointti on se, että asiasta voidaan keskustella. Vauvan tai pienen taaperon ymmärrys ei siihen riitä.
Niin kauan kuin näitä asioita ei ymmärretä, meillä on yhteiskunnassa turvattomia oireilevia aikuisia. Ne joiden vanhemmat menivät töihin kun olivat itse 3kk tms, heillä on mahdollisesti puutteita tunnetaidoissa.
Tunnetaidoista ei puhuttu vielä 80-luvullakaan kun itse olin pieni. Sen takia menneeseen on huono tässä asiassa vedota.
Sotien jälkeiset sukupolvet ovat kasvatettu pärjäämään. Siihen asenteeseen ei pidä mennä takaisin. Tässä maassa on paljon masentuneita ja päihdeongelmaisia.
Vierailija kirjoitti:
MItes sun oma äiti? Saako hän vaihtaa vaippaa ja pitää vauvaa sylissä?
Etkö ymmärtänyt, äiti ei kiellä ihmisiä lapsen elämästä, mutta haluaa, että häntä kunnoitetaan lapsen äitinä ja kohdellaan asiallisesti ja normaalisti. Varmaankin lähisukulaiset saavat vaihtaa vaipan, tuskin on niin iso juttu itse se vaipan vaihto siinä, vaan se, että sitä VAADITAAN, kävellään äidin yli, kohdellaan äitiä väärin.
Vierailija kirjoitti:
MItes sun oma äiti? Saako hän vaihtaa vaippaa ja pitää vauvaa sylissä?
Vauva ei ole mikään jätskipaketti, josta jaetaan tasasiivuja kaikille halukkaille, eikä mikään muukaan trophy josta mummot kilpailee verissäpäin.
Jumalauta, että vieläkin suututtaa kun luen tätä. Meillä oli tätä järjetöntä "tuo täti sai kaksi sekuntia enemmän kuin minä" -kitinää ihan kaikesta. Tosi kiva siinä sitten valvoneena kuunnella, kun vauvalla refluksi ja astma ja esikoinenkin piti hoitaa. Kaiken huippu oli se, että lapsetkin oli pisteytetty eli esikoinen rankattiin ylemmäs, eikä sitä sitten voinut edes korvata kuopuksen kanssa vietetyllä ajalla, kun "tuo sai olla esikoisen kanssa ja minä en".
Oikeesti, naurettavaa, kohtuutonta ja epäinhimillistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka mustavalkoisesti osa täällä ajattelee? Jos anoppi ja suku ei saa omia vauvaa, viedä häntä pyytämättä vanhempiensa sylistä niin turha enää ikinä odottaa mitään apua? Antakaa nyt aikaa tuoreelle perheelle! Vauvaan tutustutaan pikkuhiljaa vanhempien kautta.
Kyllä se perhe sitten ottaa yhteyttä, kun se sopii omiin itsekkäisiin tarpeisiin.
Haittaako se sitten, jos vauvan vanhemmat pyytävät omista itsekkäistä tarpeista käsin apua. Koska nythän anoppi pyytää omista itsekkäistä tarpeista vanhemmilta vaipan vaihtoon mahdollisuutta. Tai voidaan se esittää niin, että anoppi on erittäin hyvä ellei täydellinen, ja vain haluaa auttaa, hyvää hyvyyttään, kun taas vanhemmat eivät voisi sopivaan aikaan antaa lastaan hoitoon hyvää hyvyyttään. Oleellista tässä kaikessa on kuitenkin se, että toinen osapuoli, kumpi tahansa, voi kieltäytyä tekemästä niin kuin pyydetään. Mutta jos ei anneta mahdollisuutta kieltäytyä, niin se on väärin ja toisen rajojen rikkomista, rajattomuutta, röyhkeyttä.
Onko sinulla edes lapsia? Siitä ei tule käytännössä yhtikäs mitään, jos sulla nuo vanhemmat, sisarukset, miehen vanhemmat ja sisarukset sekaantuu teidän lastenne asioihin ja kaikki pitäisi päättää jossakin ihme heimoneuvostossa. Ja se ei missään tapauksessa ole lapsen etu.
Mitä tulee sukulaisiin ja näiden oikeuksiin, sellaisia ei ole. Pelkkä sukulaisuussuhde ei oikeuta yhtikäs mihinkään. Ei ole mitään "mummojen minuuttitaulukkoa" , jonka mukaan lasta jaettaisiin.
Turvaverkkojen pitää tuntua turvallisilta ja mukavilta. Eikä ne ole mitenkään sukulaisiin sidottuja.