Vauvan tutustuttaminen ihmisiin, minä vai anoppi oikeassa?

Vierailija kirjoitti:

Sun tilanteessa anoppi on ehkä hieman liian innokas. Toki siinä on oikeassa, että lapsen sosiaalistaminen on ehdottoman tärkeää.

Jos lasta pidetään aina vaan samassa tutussa pienessä piirissä samojen ihmisten ympäröimänä, niin sillä tehdään karhunpalvelus. Itselläni oli näin. Koulun aloitus oli kamala shokki, kun yhtäkkiä tutut ihmiset ja tutut ympyrät katosivat. Itsevarmuudesta ei tietoakaan enkä osannut toimia vieraiden lasten kanssa. Tuo lapsuuden sosiaalisen kasvatuksen puuttuminen on heijastunut ihan tähän päivään asti.

Äitini oli siinä mielessä kasvattajana laiska, että ei ymmärtänyt/ollut kiinnostunut lapsen henkisistä tarpeista. Hänen mielestään tyyliin riitti, että lapsella on ruokaa ja katto pään päällä. Ja noinhan se ei oikeasti ole!

Tätä sinä jauhat täällä.

Nykyään on eskari ja sitä ennen monin paikoin myös eskari.

On leikkipuistot, kerhot, harrastukset ja päivähoito.

Kukaan ei mene enää möllikkänä kouluun.

Minulle räyhättiin laiskuudesta kun lapset meni hoitoon 4- ja 6-vuotiaina viiden tunnin päiväksi.

Ja alaluokilla iltikseen.

Olin kuulemma laiska kun tein työni öisin jotta lapset voi olla kotona noin pitkään. Olisi pitänyt jaksaa jatkaa valvomista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vauvan kanssa kannattaa sulkeutua 4 seinän sisään ja välttää kaikkia kontakteja vähintään vuoden verran. Aikuisten oikeasti: vielä 70-luvun lopussa alussa tuonikäinen vauva oli jo vieraalla hoidossa ja äiti kävi töissä.

Ja sen huomaa mun ikäluokan perusturvan puutteen oirehtimisessa.

Onko gen x mielestäsi epäonnistunut ikäluokka?

Tässä luottaisin anoppiin. Itse työnnän omaa lastani kaikkien syliin jotta kasvaa laumaeläimen luontoomme.

Joissain primitiivisimmissä yhteisöissä edelleen lapsia kasvatetan koko yhteisön voimin. Kuvittelisin tämän olevan luonnollista ja hyvinvointia tukeva ihmisellekin.

(Toisaalta, itse en päässyt tähän vauva-äiti-symbioosiin, vauvan isä pääsi kyllä, hoiti alussa enemmän. Ehkä mielipiteeni voisi olla erilainen jos olisin sukeltanut pienen pieneen vauvakuplaan)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtäisin anoppia jos kyse olisi vuoden ikäisestä, mutta 2,5 kuukautta... Kai sillä on hyvin vähän aavistusta mitä ympärillä tapahtuu. Toki läheisiin ihmisiin on hyvä tutustuttaa ennen kuin osaa vierastaa, mutta tuskin sille vauvalle on mitään eroa onko se tuon ikäisenä ollut 5 tuntemattomassa sylissä vai 20:ssä.

Tai tutustuuko vauva samalla 5 ihmisen vai 20 vieraan pöpövarantoon.

Vastuutonta ottaa tautisena aikanamme vierasta vauvaa syliin vain "tutustuakseen", koska et sä vieras virusten kantoteline sitä vauvaa kiinnosta minkään vertaa.

Jos ne ihmiset päästää kotiinsa, niin silloin on jo ollut vastuuton. Jos on päästänyt ja kieltäytyy vaivan syliin annosta vaikka vauva ei edes reagoisi itkulla tms., on ihan relevanttia kysyä, että miksi ei?

Turvavälin käsitettä voi soveltaa myös vauvaan. Ei hänen tarvitse hengittää vieraan kanssa samaa ilmaa suodattamatta. - Pidä siis edes maski päässäsi, jos sinun on pakko käpälöidä lasta, jota et siinä varsinaisesti ole hoitamassa. Hänen hyvinvointinsa ei sinun "ystävällisyyttäsi" tarvitse.

Nimenomaan juuri näinä aikoina  ajattelukykyinen ihminen ei mene lähelle vieraita vauvoja hönkimään. Pysymmehän turvavälin etäisyydellä aikuisistakin.

Kauheasti puhetta sosiaalistamisesta vaikka ap:n vauva on vasta 2,5 kk. Ei vauvat tuossa iässä mitään sosiaalistu, ne eivät edes tajua olevansa äidistä irrallisia olentoja eivätkä tiedä mihin oma ruumis loppuu ja äidin alkaa.

Vasta siinä parin vuoden nurkilla vauvat alkavat tykkäämään seurasta ja silloin voisi tulla kyseeseen tämä sosiaalistuminen päiväkodissa ja kerhoissa. Sitä aikaisemmin vauva p*skat nakkaa mistään seurasta, kun äiti ja oma perhe on ainoa mikä merkitsee.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole olemassa oikeaa tai väärää ratkaisua.

Ehdottaisin kompromissia.☝️

Anoppi saa hoitaa lasta, sinun täytyy löytää itsestäsi taso minkä verran voit sitä sietää voimatta itse pahoin. Mutta kiertopalkinnoksi lasta ei tarvitse antaa!

Myös anoppi saa oppia sietämään sitä, että te olette vanhemmat, ei hän.

Lyhyeksi selostukseksi voi vain sanoa, että vauva väsähtää eikä sen jälkeen syö/nuku hyvin tai että korona/rs-viruksen aikana se ei ole turvallista. Tekemättä asiasta draamaa.

Itelläkin on paljon asioita/tyylejä joista en tykkää, kuinka anoppi asiat hoitaa meidän lasten kanssa. Mutta he saavat muodostaa omanlaisen suhteen keskenään (kunhan on turvallinen). Se ei kuitenkaan muuta lapsesi persoonaa tai ole mitenkään pois sinun tavastasi kasvattaa. Mikäli ette asu tai ole päivittäin tekemisissä. Lapset aika nopeasti oppivat kuinka toimitaan eri suvun jäsenten kanssa, eivätkä sitä edes ihmettele.

Itse olen jättänyt lapset mumman hoiviin (jonka tiedän turvalliseksi) ja lähtenyt itse muualle asioita hoitamaan. Näin minun ei tarvitse tietää ja nähdä sitä tyyliä mitä itse en halua.

Loppujen lopuksi, jos olet rakastunut lapsesi isään niin kovin pahasti vikaan anopoisi ei voi mennä! 😁.Onhan hän kasvattanut lapsesi isänkin!

Tässä on fiksu miniä, olisipa minullakin.-

Vierailija kirjoitti:

Kauheasti puhetta sosiaalistamisesta vaikka ap:n vauva on vasta 2,5 kk. Ei vauvat tuossa iässä mitään sosiaalistu, ne eivät edes tajua olevansa äidistä irrallisia olentoja eivätkä tiedä mihin oma ruumis loppuu ja äidin alkaa.

Vasta siinä parin vuoden nurkilla vauvat alkavat tykkäämään seurasta ja silloin voisi tulla kyseeseen tämä sosiaalistuminen päiväkodissa ja kerhoissa. Sitä aikaisemmin vauva p*skat nakkaa mistään seurasta, kun äiti ja oma perhe on ainoa mikä merkitsee.

Kaksivuotias ei ole enää mikään vauva, mitä ihmettä??

Toisekseen tuo perhekäsitys näyttää tämänkin keskustelun perusteella olevan hyvin häilyvä, toisille se meinaa vain samassa osoitteessa asuvia, itse taas olen sitä mieltä että että vanhemmat, isovanhemmat ja sisarukset kuuluvat perheeseen, muut lähisukulaiset ja jopa lapsuuden ystävät ovat myös melkein yhtä lähellä.

Ei ole yhtä oikeaa tai väärää. Ihan turhaa ruveta siitä taistelemaan.

Aivan TURHAA energianhukkaa.

Keksitte sitten seuraavan aiheen olla oikeassa tai väärässä… loputon suo.

Ei sun tarvitse anoppia miellyttää. Sinun tavastasi ln hyvää. Sinne tunnet niin.

Jossain vaiheessa voit laajentaa piiriä, mutta eihän se vauva nyt aluksi tarvitse kuin äidin. Turvallisen huolehtivan rakastavan äidin.

Äiti tarvitsee tukea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauheasti puhetta sosiaalistamisesta vaikka ap:n vauva on vasta 2,5 kk. Ei vauvat tuossa iässä mitään sosiaalistu, ne eivät edes tajua olevansa äidistä irrallisia olentoja eivätkä tiedä mihin oma ruumis loppuu ja äidin alkaa.

Vasta siinä parin vuoden nurkilla vauvat alkavat tykkäämään seurasta ja silloin voisi tulla kyseeseen tämä sosiaalistuminen päiväkodissa ja kerhoissa. Sitä aikaisemmin vauva p*skat nakkaa mistään seurasta, kun äiti ja oma perhe on ainoa mikä merkitsee.

Kaksivuotias ei ole enää mikään vauva, mitä ihmettä??

Toisekseen tuo perhekäsitys näyttää tämänkin keskustelun perusteella olevan hyvin häilyvä, toisille se meinaa vain samassa osoitteessa asuvia, itse taas olen sitä mieltä että että vanhemmat, isovanhemmat ja sisarukset kuuluvat perheeseen, muut lähisukulaiset ja jopa lapsuuden ystävät ovat myös melkein yhtä lähellä.

Ei se ole häilyvä. Se on tarkasti määritelty, määritelmä löytyy myös Kielitoimiston sanakirjasta:

perhe48

1.

yhdessä asuvien ihmisten ryhmä, jonka tav. muodostavat kaksi keskenään avio- t. avoliitossa t. rekisteröidyssä parisuhteessa olevaa henkilöä ja heidän lapsensa t. yksinhuoltaja lapsineen t. lapseton pariskunta.

Ja lapsen kehitysvaiheet löydät tuhansista lähteistä, jos ne on sulta hukassa, mutta tällaiseen keskusteluun on jokin outo pakko osallistua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa maassa tuon ikäiset ovat hoidossa ja pakollinen koulu aloitetaan 3-4v. Suomessakin vielä 70-luvulle saakka.

Miksiköhän suomalaiset lapset ja yleensä suomalaiset ovat sosiaallisesti niin kömpelöitä?

Joo niin sosiaallisia että niillä on jatkuvasti edelleen sisällissotia ja levottomuuksia.

Hollannissa koulu alkaa 4-vuotiaana, mutta eipä siellä taida sisällissotaa olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa maassa tuon ikäiset ovat hoidossa ja pakollinen koulu aloitetaan 3-4v. Suomessakin vielä 70-luvulle saakka.

Miksiköhän suomalaiset lapset ja yleensä suomalaiset ovat sosiaallisesti niin kömpelöitä?

Joo niin sosiaallisia että niillä on jatkuvasti edelleen sisällissotia ja levottomuuksia.

Hollannissa koulu alkaa 4-vuotiaana, mutta eipä siellä taida sisällissotaa olla.

Mitä nyt mellakoita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monessa maassa tuon ikäiset ovat hoidossa ja pakollinen koulu aloitetaan 3-4v. Suomessakin vielä 70-luvulle saakka.

Miksiköhän suomalaiset lapset ja yleensä suomalaiset ovat sosiaallisesti niin kömpelöitä?

Joo niin sosiaallisia että niillä on jatkuvasti edelleen sisällissotia ja levottomuuksia.

Hollannissa koulu alkaa 4-vuotiaana, mutta eipä siellä taida sisällissotaa olla.

Kai ymmärrät että se muiden maiden "koulu" tuonikäisillä on useimmiten ihan sitä samaa kuin meidän varhaiskasvatus.

Googleta post partum depression ja post partum anxiety. Yksi oire voi olla, että pelottaa antaa vauvaa ihan vaikka syliin, jollekin muulle. En väitä että sinulla tämä olisi, mutta jos yksikin ihminen jolla on piilevä synnytyksen jälkeinen ahdistus näkee tämän viestin ja hakee apua, niin se riittää.

Vierailija kirjoitti:

Höpöhöpö, nyt rajat anopille.

Pieni lapsi tarvitsee vain rakastavia päähoitajiaan.

,,,,,,,,vauva on nuppivikainen? Tarvitsee päähoitajia heti syntymästä?

Moni kommentti kuulostaa tutulta. Ennestään mukava anoppini muuttui lapsemme synnyttyä. Kun sai vauvan syliinsä, katosi toiseen huoneeseen tai ulos vauvan kanssa, sanomatta sanaakaan siitä, mihin on menossa. Kun yritin hakea itkevän vauvan pois, hän kohteli minua kuin ilmaa. En olisi saanut itse hoitaa vauvaani hänen läsnäollessaan. Koitti saada vauvan hänelle hoitoon jotta hän olisi saanut kutsua väen koolle ja esitellä vauvan sukulaisille, ja ilman meitä tietenkin.. Alusta saakka anoppi on koittanut väkisin keksiä minulle tekemistä jotta joutuisin jättämään vauvan hänelle hoitoon. "Sun täytyy sitä" ja "sun on pakko tätä"... Olen hoitovapaalla, koska haluan itse hoitaa lapseni, sillä tiedostan, että tämä on ainutlaatuista aikaa, joka kuluu nopeasti. Ja kun lapsenhoidolle on tarvetta, tarjoan sitä tasaisesti halukkaiden kesken, jopa anopille, vaikka en hänen käytöksensä perusteella todellakaan haluaisi. Toivoin että anoppi rauhoittuisi pikkuhiljaa, mutta sama meno jatkuu taaperon kanssa. Anoppi suuttui mm. siitä, kun ostin itse lapselle talvivaatteet. Ostin kuulemma vääränlaiset ja vääränkokoiset (lapsen kengässä kun ei kuulemma saa olla kasvuvaraa)..

Puren hammasta yhteen koska rakastan ja kunnioitan miestäni. Anopin näkeminen sen sijaan on nykyään ajatuksenakin oksettava.

Lapsi tarvitsee ja ansaitsee rakastavia ja turvallisia ihmisiä elämäänsä. Mutta äiti on äiti ja isä on isä. Isovanhemmat ovat lapsensa jo kasvattaneet ja hoitaneet omilla tavoillaan. Lapsen vanhemmat tekevät omia lapsiaan koskevat päätökset.

Tsemppiä, ap. Luota omiin vaistoihisi, älä anna muiden painostaa sinua asioissa, varsinkaan niissä, joissa omat varoituskellosi soivat. Ja ota tarvitsemasi rauha ja aika pienokaisesi kanssa, se on ainutlaatuista ❤

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauheasti puhetta sosiaalistamisesta vaikka ap:n vauva on vasta 2,5 kk. Ei vauvat tuossa iässä mitään sosiaalistu, ne eivät edes tajua olevansa äidistä irrallisia olentoja eivätkä tiedä mihin oma ruumis loppuu ja äidin alkaa.

Vasta siinä parin vuoden nurkilla vauvat alkavat tykkäämään seurasta ja silloin voisi tulla kyseeseen tämä sosiaalistuminen päiväkodissa ja kerhoissa. Sitä aikaisemmin vauva p*skat nakkaa mistään seurasta, kun äiti ja oma perhe on ainoa mikä merkitsee.

Kaksivuotias ei ole enää mikään vauva, mitä ihmettä??

Toisekseen tuo perhekäsitys näyttää tämänkin keskustelun perusteella olevan hyvin häilyvä, toisille se meinaa vain samassa osoitteessa asuvia, itse taas olen sitä mieltä että että vanhemmat, isovanhemmat ja sisarukset kuuluvat perheeseen, muut lähisukulaiset ja jopa lapsuuden ystävät ovat myös melkein yhtä lähellä.

Ei se ole häilyvä. Se on tarkasti määritelty, määritelmä löytyy myös Kielitoimiston sanakirjasta:

perhe48

1.

yhdessä asuvien ihmisten ryhmä, jonka tav. muodostavat kaksi keskenään avio- t. avoliitossa t. rekisteröidyssä parisuhteessa olevaa henkilöä ja heidän lapsensa t. yksinhuoltaja lapsineen t. lapseton pariskunta.

Ja lapsen kehitysvaiheet löydät tuhansista lähteistä, jos ne on sulta hukassa, mutta tällaiseen keskusteluun on jokin outo pakko osallistua.

Onhan tuo tietysti ydinperheen määritelmä sanakirjasta, mutta ihanko oikeasti ette ole kokeneet omia vanhempianne tai sisaruksianne perheenjäseniksenne sen jälkeen kun esimerkiksi muutitte pois kotoa?

En tiedä tulitko lukeneeksi viestiä johon vastasin, huomasin kirjoittaneeni hieman epäselvästi, alkuperäisessä viestissä siis väitetään 2-vuotiaan olevan vauva, ja minä kommentillani tarkoittan että ei ole. En ole kuullut kenenkään käyttävän kävelevästä ja puhuvasta lapsesta vakavissaan vauva-nimitystä vaan taaperoa, joka itseasiassa on jo leikki-iän kynnyksellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauheasti puhetta sosiaalistamisesta vaikka ap:n vauva on vasta 2,5 kk. Ei vauvat tuossa iässä mitään sosiaalistu, ne eivät edes tajua olevansa äidistä irrallisia olentoja eivätkä tiedä mihin oma ruumis loppuu ja äidin alkaa.

Vasta siinä parin vuoden nurkilla vauvat alkavat tykkäämään seurasta ja silloin voisi tulla kyseeseen tämä sosiaalistuminen päiväkodissa ja kerhoissa. Sitä aikaisemmin vauva p*skat nakkaa mistään seurasta, kun äiti ja oma perhe on ainoa mikä merkitsee.

Kaksivuotias ei ole enää mikään vauva, mitä ihmettä??

Toisekseen tuo perhekäsitys näyttää tämänkin keskustelun perusteella olevan hyvin häilyvä, toisille se meinaa vain samassa osoitteessa asuvia, itse taas olen sitä mieltä että että vanhemmat, isovanhemmat ja sisarukset kuuluvat perheeseen, muut lähisukulaiset ja jopa lapsuuden ystävät ovat myös melkein yhtä lähellä.

Ei se ole häilyvä. Se on tarkasti määritelty, määritelmä löytyy myös Kielitoimiston sanakirjasta:

perhe48

1.

yhdessä asuvien ihmisten ryhmä, jonka tav. muodostavat kaksi keskenään avio- t. avoliitossa t. rekisteröidyssä parisuhteessa olevaa henkilöä ja heidän lapsensa t. yksinhuoltaja lapsineen t. lapseton pariskunta.

Ja lapsen kehitysvaiheet löydät tuhansista lähteistä, jos ne on sulta hukassa, mutta tällaiseen keskusteluun on jokin outo pakko osallistua.

Onhan tuo tietysti ydinperheen määritelmä sanakirjasta, mutta ihanko oikeasti ette ole kokeneet omia vanhempianne tai sisaruksianne perheenjäseniksenne sen jälkeen kun esimerkiksi muutitte pois kotoa?

En tiedä tulitko lukeneeksi viestiä johon vastasin, huomasin kirjoittaneeni hieman epäselvästi, alkuperäisessä viestissä siis väitetään 2-vuotiaan olevan vauva, ja minä kommentillani tarkoittan että ei ole. En ole kuullut kenenkään käyttävän kävelevästä ja puhuvasta lapsesta vakavissaan vauva-nimitystä vaan taaperoa, joka itseasiassa on jo leikki-iän kynnyksellä.

Siinä vaiheessa kun hankkii lapsia, pitää kyetä erottamaan se oma perhe ja sen rajat.

Lapsi ei tarvitse muita kuin oman perheensö pitkään aikaan, kavereitakin vasta kolmevuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauheasti puhetta sosiaalistamisesta vaikka ap:n vauva on vasta 2,5 kk. Ei vauvat tuossa iässä mitään sosiaalistu, ne eivät edes tajua olevansa äidistä irrallisia olentoja eivätkä tiedä mihin oma ruumis loppuu ja äidin alkaa.

Vasta siinä parin vuoden nurkilla vauvat alkavat tykkäämään seurasta ja silloin voisi tulla kyseeseen tämä sosiaalistuminen päiväkodissa ja kerhoissa. Sitä aikaisemmin vauva p*skat nakkaa mistään seurasta, kun äiti ja oma perhe on ainoa mikä merkitsee.

Kaksivuotias ei ole enää mikään vauva, mitä ihmettä??

Toisekseen tuo perhekäsitys näyttää tämänkin keskustelun perusteella olevan hyvin häilyvä, toisille se meinaa vain samassa osoitteessa asuvia, itse taas olen sitä mieltä että että vanhemmat, isovanhemmat ja sisarukset kuuluvat perheeseen, muut lähisukulaiset ja jopa lapsuuden ystävät ovat myös melkein yhtä lähellä.

Ei se ole häilyvä. Se on tarkasti määritelty, määritelmä löytyy myös Kielitoimiston sanakirjasta:

perhe48

1.

yhdessä asuvien ihmisten ryhmä, jonka tav. muodostavat kaksi keskenään avio- t. avoliitossa t. rekisteröidyssä parisuhteessa olevaa henkilöä ja heidän lapsensa t. yksinhuoltaja lapsineen t. lapseton pariskunta.

Ja lapsen kehitysvaiheet löydät tuhansista lähteistä, jos ne on sulta hukassa, mutta tällaiseen keskusteluun on jokin outo pakko osallistua.

Onhan tuo tietysti ydinperheen määritelmä sanakirjasta, mutta ihanko oikeasti ette ole kokeneet omia vanhempianne tai sisaruksianne perheenjäseniksenne sen jälkeen kun esimerkiksi muutitte pois kotoa?

En tiedä tulitko lukeneeksi viestiä johon vastasin, huomasin kirjoittaneeni hieman epäselvästi, alkuperäisessä viestissä siis väitetään 2-vuotiaan olevan vauva, ja minä kommentillani tarkoittan että ei ole. En ole kuullut kenenkään käyttävän kävelevästä ja puhuvasta lapsesta vakavissaan vauva-nimitystä vaan taaperoa, joka itseasiassa on jo leikki-iän kynnyksellä.

Siinä vaiheessa kun hankkii lapsia, pitää kyetä erottamaan se oma perhe ja sen rajat.

Lapsi ei tarvitse muita kuin oman perheensö pitkään aikaan, kavereitakin vasta kolmevuotiaana.

No kiitos vinkistä mutta kyllä minulle vanhemmat ja sisarukset on aina perhettä, riippumatta erillisistä osoitteista. Ja jos tosiaan koet että perhe on vain se samassa osoitteessa asuva ydinperhe, niin tarkoitatko todella ettei ennen kolmatta ikävuotta tarvitse alkaa luoda suhdetta edes isovanhempiin tai täteihin tai setiin? On kyllä aikamoista, ei tosiaan ole ihme jos tässä maassa on turvaverkottomuutta, yksinäisyyttä tai muuten kankeutta ihmisten kanssakäymisessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija<br />

kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauheasti puhetta sosiaalistamisesta vaikka ap:n vauva on vasta 2,5 kk. Ei vauvat tuossa iässä mitään sosiaalistu, ne eivät edes tajua olevansa äidistä irrallisia olentoja eivätkä tiedä mihin oma ruumis loppuu ja äidin alkaa.

Vasta siinä parin vuoden nurkilla vauvat alkavat tykkäämään seurasta ja silloin voisi tulla kyseeseen tämä sosiaalistuminen päiväkodissa ja kerhoissa. Sitä aikaisemmin vauva p*skat nakkaa mistään seurasta, kun äiti ja oma perhe on ainoa mikä merkitsee.

Kaksivuotias ei ole enää mikään vauva, mitä ihmettä??

Toisekseen tuo perhekäsitys näyttää tämänkin keskustelun perusteella olevan hyvin häilyvä, toisille se meinaa vain samassa osoitteessa asuvia, itse taas olen sitä mieltä että että vanhemmat, isovanhemmat ja sisarukset kuuluvat perheeseen, muut lähisukulaiset ja jopa lapsuuden ystävät ovat myös melkein yhtä lähellä.

Ei se ole häilyvä. Se on tarkasti määritelty, määritelmä löytyy myös Kielitoimiston sanakirjasta:

perhe48

1.

yhdessä asuvien ihmisten ryhmä, jonka tav. muodostavat kaksi keskenään avio- t. avoliitossa t. rekisteröidyssä parisuhteessa olevaa henkilöä ja heidän lapsensa t. yksinhuoltaja lapsineen t. lapseton pariskunta.

Ja lapsen kehitysvaiheet löydät tuhansista lähteistä, jos ne on sulta hukassa, mutta tällaiseen keskusteluun on jokin outo pakko osallistua.

Onhan tuo tietysti ydinperheen määritelmä sanakirjasta, mutta ihanko oikeasti ette ole kokeneet omia vanhempianne tai sisaruksianne perheenjäseniksenne sen jälkeen kun esimerkiksi muutitte pois kotoa?

En tiedä tulitko lukeneeksi viestiä johon vastasin, huomasin kirjoittaneeni hieman epäselvästi, alkuperäisessä viestissä siis väitetään 2-vuotiaan olevan vauva, ja minä kommentillani tarkoittan että ei ole. En ole kuullut kenenkään käyttävän kävelevästä ja puhuvasta lapsesta vakavissaan vauva-nimitystä vaan taaperoa, joka itseasiassa on jo leikki-iän kynnyksellä.

Siinä vaiheessa kun hankkii lapsia, pitää kyetä erottamaan se oma perhe ja sen rajat.

Lapsi ei tarvitse muita kuin oman perheensö pitkään aikaan, kavereitakin vasta kolmevuotiaana.

No kiitos vinkistä mutta kyllä minulle vanhemmat ja sisarukset on aina perhettä, riippumatta erillisistä osoitteista. Ja jos tosiaan koet että perhe on vain se samassa osoitteessa asuva ydinperhe, niin tarkoitatko todella ettei ennen kolmatta ikävuotta tarvitse alkaa luoda suhdetta edes isovanhempiin tai täteihin tai setiin? On kyllä aikamoista, ei tosiaan ole ihme jos tässä maassa on turvaverkottomuutta, yksinäisyyttä tai muuten kankeutta ihmisten kanssakäymisessä.

Lapsen vanhemmat päättävät lapsen asioista. Eivät ne ulkopuoliset. Sehän se tässä aloituksessakin ongelma on että kaiken maailman ulkopuoliset yrittää säätää ja sekaantua.

Vanhemmat päättää. Siinä se.