Menetänkö jotan jos en tee lasta?

[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 11:23"]  Mielestäni raha vaikuttaa elämään paljon enemmän kuin lapset. Se päättää paljon enemmän lähdetäänkö sinne reissulle vai ei. [/quote] 

Lapset taas vaikuttaa rahatilanteeseen ihan eniten. Joten lapset vaikuttaa matkustamiseenkin eniten. Yhden kasvattaminen täysi-ikäiseksi maksaa noin 100-200 tuhatta euroa. Sillä rahalla tekee jo ihan hitsin monta reissua. Lisäksi yksi ihminen tai pariskunta matkustaa huisin paljon halvemmalla kuin matkuistaisi lasten kanssa. Ja vielä tulee ottaa huomioon se, että lapseton voi valita loma-aikansa kuten haluaa (työnantajan raamien puitteissa), lapsellisella ainoa mahdollisuus matkustaa on silloin kun lapset ovat lomalla eli kun kaikki muutkin lapsiperheet ovat matkustamassa -> kalliimmat hinnat ja vähemmän vaihtoehtoja.

Lapset ovat siis suurin este matkustamiselle, ja vaikeuttavat sitä huomattavasti.

[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 14:09"][quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 13:52"]

Kuvittelen joskus, että minä ja tytär ollaan esim. pulkkamäessä ja nauretaan yhdessä, tai ollaan niityllä keräämässä kukkia. Siis ajattelen aina mielikuvissa että minulla on tytär jota rakastan. Onko tällainen normaalia ja onko se merkki siitä että haluan lapsen? 

Ap

[/quote]

Kodak-hetkiä on vain murto-osa elämästä. Enemmän se on sitä, että lapsi kiukuttelee ja huutaa ja meluaa ja riehuu. Kakkii housuun ja oksentaa, sanoo vihaavansa sinua ja paiskaa oven naamalle. Ja entäs jos se onkin sairas tai vammainen, ja pulkkamäkeen ei pääse jos se ei ole pyörätuolikelpoinen?

Ei tuollainen "ehkä olisi kivaa niityllä" -hetkien vuoksi kannata koko elämäänsä uhrata. Olisit jo melkein eläkeikäinen ennen kuin lapsi olisi kunnolla aikuinen, ts. "vapaata" aikuisuutta ei enää olisi juurikaan jäljellä.
[/quote]
Voi kamalaa että teillä on enemmän kiukuttelua ym kuin hyviä hetkiä. Onneks mun lapset on niin ihania että niitten kanssa voi todella nauttia elämästä. Eihän se kenelläkäänpole aina ruusuilla tanssimista mutta onnellisempi olen äitinä kuin lapsettomana.

[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 13:40"]

 Eihän se kenelläkäänpole aina ruusuilla tanssimista mutta onnellisempi olen äitinä kuin lapsettomana.

[/quote]

Mistä tiedät, ettet olisi onnellisempi nyt joka tapauksessa?

[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 13:06"]

Itse en koskaan ajatellut itseäni äidiksi, mutta nyt olen lähes parivuotiaan tytön äiti. Olen hyvin onnellinen hänestä, vaikka vauva-aika otti veronsa. Hän on niin aurinkoinen ja lempeä. Todella iloinen ja hyväntuulinen. Nyt tuntuu pahalta ajatella, että edes harkitsin aborttia.

[/quote]

Onnea, voitit arpajaisista "aurinkoisen ja lempeän" lapsen. Entäs jos olisikin tullut kärttyinen ja ylivilkas? Aika typerää siis arvioida aiempaa päätöstään nyt kun olikin onnekas - jos lapsi ei olisikaan helppo, voisit kirota itsesi alimpaan helvettiin kun jätit abortin tekemättä. Ja et tiedä mitä on vielä tulossa - lapsella voi ilmetä vaikka vuoden päästä jokin oppimisvaikeus tai piilevä kehitysvamma, jonka vuoksi hän ei esim. ikinä tule selviytymään itsenäisesti. Vieläköhän sittenkin olisit samaa mieltä?

Lisääntyminen on täysin arpapeliä, ikinä et tiedä mitä saat. Kannattaako siis alkaa pelaamaan, jos on jo nyt ihan tyytyväinen elämäänsä? Minusta missään nimessä ei.

Ei ne lapset oo kuin hetken vauvoja, ei sen takia kannata jättää lapsia tekemättä. Eikä kaikilla vauvoilla ole koliikkia tms. Mun lasten vauva-ajat oli onnellisia ja koko ajan vielä paranee kun kasvavat ja niiden kanssa voi touhuta monenlaisia juttuja.

[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 13:41"][quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 13:40"]

 Eihän se kenelläkäänpole aina ruusuilla tanssimista mutta onnellisempi olen äitinä kuin lapsettomana.

[/quote]

Mistä tiedät, ettet olisi onnellisempi nyt joka tapauksessa?
[/quote]
Kyllä mä tiedän koska tunnen itseni. Halusin lasta kovasti ja olin surullinen kun se ei heti onnistunut. Tulin todella onnelliseksi kun sain lapseni. Ne tuo mulle paljon iloa, vaikka on elämässäni muutakin kuten hyvä mies, ystäviä, kiva työ.

[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 13:46"]

Ei ne lapset oo kuin hetken vauvoja, ei sen takia kannata jättää lapsia tekemättä.

[/quote]

Ei sen takia kannata myöskään tehdä lapsia.

[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 15:01"]Tässä kun tätä maailmanmenoa ajattelen, niin vela-ihmisten määrä on moninkertaistunut, ja se on jonkinlainen tämän ajan ilmiö, ja enteilee jotain. Tiedän, mitä! Tämän globaalin ajanjakson loppua. Siitä on muitakin merkkejä jo havaittavissa, esim ihmisiin asennettavan sirun ja kassajärjestelmien valmius siihen, Israelia kohtaan nouseva kansainvälinen viha, joka johtaa lopulta hyökkäykseen Israeliin ja sitä kautta Jeesuksen takaisintuloon, sekä Raamatun leviäminen kaikille kansoille ja kaikille kielille, joten evankeliumi tulee pian saarnatuksi kaikkien kansanheimojen keskuudessa, mikä mainitaan Raamatussa yhtenä tämän aikakauden loppumisen merkkinä.

Ihmiset vaistoavat ajan loppumisen lähenevän ja siksi monet eivät tee enää lapsia. Nuo em asiat tapahtuvat niin nopeassa tahdissa jo, että aikaa ei todellakaan ole enää kauan. Sitä todistaa mysö havainto, jos otat Raamatun käsiisi ja laitat sormesi Paavalin kirjeiden ja Ilmestyskirjan väliin ja vertaat sivumääriä, milä on ennen tuota kohtaa ja miten paljon on Raamattua jäljellä tuon ajankojdan jälkeen. Olemme ehtoopuolella jo. Ilmestyskirjan ennustuksia toteutuu jo ja se viimeinen "rutistus" on vain muutaman vuoden mittainen Antikristuksen valtakausi, jolloin tuo siru on käytössä jokaisella täällä olevalla (uskovat eivät sitä ota, jos vielä heitä maan päällä on), mutta Raamatun Sanaa ei enää löydy, vaikka ihmiset sitä silloin todella kaipaavat ja todella vakavasti etsivät. Se on otettu pois! Kuten uskovaisetkin.

 
[/quote]
Onko teidän uskovaisten aina pakko tulla pilamaan hyvä ketju?

Mäkään en oo koskaan mitenkään haluamalla halunnut lapsia. Tai tiennyt ikinä varmasti haluavani, enkä erityisemmin hullaannu vauvoista.
Mieheni halusi kovasti lapsen niin jätettiin ehkäisy pois. Ei missään vaiheessa ollut mitään vauvakuumetta tms.
Raskausaikana kuitenkin jo rakastuin vatsassani kasvavaan olioon ja vauvan syntymästä tähän päivään (6kk) on ollut pelkkää kodak-hetkeä!
Vauva vaatii melkein kaiken ajan, mutten mitään muuta haluasikaan. Ihanaa seurata huimaa kasvua ja kehitystä.
Tämä oli vaan mun tarinani, mutta vaikea kuvitellakaan miten kukaan voisi katua omaa lastansa.

Ihme pelottelua!! Kyllä sen vauvan ja lapsen kanssa voi olla myös ihanaa. 

Mä en koskaan ajatellut lapsentekoa mitenkään syvällisesti tai ajatellut, että haluan äidiksi. Sitten kun tapasin mieheni ja olimme 7 vuotta matkustelleet, luoneet uraa yms. ajattelimme, että olisihan se yksi lapsi ihan kokemuksenkin jo kiva. Ja niin kävi, että ihana, aurinkoinen tyttö tuli. Yövalvomiset kesti pari kuukautta, muuten meni loistavasti. Yhtään päivää en vaihtaisi pois. Kerrassaan elämäni paras päätös.

Se on ihan normaalia epäillä lapsen hankintaa vielä raskaanakin ollessa. Se on ihan normaalia pelätä oman elämän menetystä. Mutta mulle elämästä tuli vaan rikkaampaa, rakkaampaa ja elämän makuisempaa. 

Kyllä mä saan omaakin aikaa ihan tarpeeksi, onhan lapsella isä, mummit ja ukit. Nytkin naisten kesken kevätreissua tulossa ja kesällä festareita yms. Ei se elämä mihinkään lopu.

[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 14:06"]

Ihme pelottelua!! Kyllä sen vauvan ja lapsen kanssa voi olla myös ihanaa. 

Mä en koskaan ajatellut lapsentekoa mitenkään syvällisesti tai ajatellut, että haluan äidiksi. Sitten kun tapasin mieheni ja olimme 7 vuotta matkustelleet, luoneet uraa yms. ajattelimme, että olisihan se yksi lapsi ihan kokemuksenkin jo kiva. Ja niin kävi, että ihana, aurinkoinen tyttö tuli. Yövalvomiset kesti pari kuukautta, muuten meni loistavasti. Yhtään päivää en vaihtaisi pois. Kerrassaan elämäni paras päätös.

Se on ihan normaalia epäillä lapsen hankintaa vielä raskaanakin ollessa. Se on ihan normaalia pelätä oman elämän menetystä. Mutta mulle elämästä tuli vaan rikkaampaa, rakkaampaa ja elämän makuisempaa. 

Kyllä mä saan omaakin aikaa ihan tarpeeksi, onhan lapsella isä, mummit ja ukit. Nytkin naisten kesken kevätreissua tulossa ja kesällä festareita yms. Ei se elämä mihinkään lopu.

[/quote]

Kyllä se elämä jollain voi lähes loppuakin. Mulla esimerkiksi ei olisi minkäänlaista tukiverkostoa lapsen kanssa. Mies joo, mutta kuinka kauan jaksaisi kun ei missään nimessä hänkään lasta halua. Miehen vanhemmat, välimatkaa lähes 300km. Mun sisko, välimatkaa yli 300km, mun vanhemmat kuolleet. Mä tulisin olemaan TÄYSIN kiinni lapsessa vuosikaudet. Kiitos, ei kiitos.

Menetät paljon itkua ja hammastenkiristelyä.

Ei voi tosiaan tietää varmaksi esim. sitä onko lapsi edes terve jne. Jos on vain se haavekuva ihanista hetkistä lapsen kanssa, niin sen perusteella ei kannata ruveta hankkimaan.

Ei voi tosiaan tietää varmaksi esim. sitä onko lapsi edes terve jne. Jos on vain se haavekuva ihanista hetkistä lapsen kanssa, niin sen perusteella ei kannata ruveta hankkimaan.

Olen myös 35 ja kyllähän sekin vaikuttaa kenen kanssa haluaa lasta. Itselleni spermapankki on liian kylmä ja steriili ratkaisu. Haluan tarjota lapselle perheen, sukujuuria. Adoptio tuskin onnistuu yksinäisen naisen kohdalla. Sopivaa miestä ei ole löytynyt tai ei ainakaan ole vapaana ja miten kokisin elämäni jos olisin sitten hommannut "ihan kivan" muksun "ihan kivan" miehen kanssa varmuuden vuoksi ja sitten se veisi kaiken vapauteni ja rahani. Yhden illan juttu ei tule kyseeseen -->sotii moraaliani vastaan. Itsellä ei ole sukulaisia, joten täytyy asiaa punnita senkin takia epäitsekkäästi. Olen myös tottunut siihen, että minulla on omaa aikaa lähes rajattomasti. Voisinko siis enää tottua päinvastaiseen? Jaksaisiko lapsi kiinnostaa minua tarpeeksi? Eihän kaikki työtkään kiinnosta ja niistä sentään pääsee eroon....

Kerran olen ollut elämässäni niin rakastunut että halusin lapsen miehen kanssa, mutta valitettavasti päädyimme eri teille. Haluaisin kuitenkin että lapsi syntyisi rakastavaan parisuhteeseen, jossa kaksi kypsää aikuista, jotka kumpikin tuntevat itsensä ja varmuudella haluavat yhteisen lapsen ja sitoutua siihen, vaikka se sairastuisi, olisi vammainen tms. 

[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 15:21"]

 Tämä oli vaan mun tarinani, mutta vaikea kuvitellakaan miten kukaan voisi katua omaa lastansa.

[/quote]

Mä todella toivon, että ne mamuraiskaajien vanhemmat katuu omia lapsiaan ja ihan tosissaan.

[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 14:10"]

[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 14:06"]

Ihme pelottelua!! Kyllä sen vauvan ja lapsen kanssa voi olla myös ihanaa. 

Mä en koskaan ajatellut lapsentekoa mitenkään syvällisesti tai ajatellut, että haluan äidiksi. Sitten kun tapasin mieheni ja olimme 7 vuotta matkustelleet, luoneet uraa yms. ajattelimme, että olisihan se yksi lapsi ihan kokemuksenkin jo kiva. Ja niin kävi, että ihana, aurinkoinen tyttö tuli. Yövalvomiset kesti pari kuukautta, muuten meni loistavasti. Yhtään päivää en vaihtaisi pois. Kerrassaan elämäni paras päätös.

Se on ihan normaalia epäillä lapsen hankintaa vielä raskaanakin ollessa. Se on ihan normaalia pelätä oman elämän menetystä. Mutta mulle elämästä tuli vaan rikkaampaa, rakkaampaa ja elämän makuisempaa. 

Kyllä mä saan omaakin aikaa ihan tarpeeksi, onhan lapsella isä, mummit ja ukit. Nytkin naisten kesken kevätreissua tulossa ja kesällä festareita yms. Ei se elämä mihinkään lopu.

[/quote]

Kyllä se elämä jollain voi lähes loppuakin. Mulla esimerkiksi ei olisi minkäänlaista tukiverkostoa lapsen kanssa. Mies joo, mutta kuinka kauan jaksaisi kun ei missään nimessä hänkään lasta halua. Miehen vanhemmat, välimatkaa lähes 300km. Mun sisko, välimatkaa yli 300km, mun vanhemmat kuolleet. Mä tulisin olemaan TÄYSIN kiinni lapsessa vuosikaudet. Kiitos, ei kiitos.

[/quote]

Nämä onkin niitä asioita, joita kannattaa miettiä, jos lasta tekee. Eli tukiverkostojen laajuus. Se on ihan ok, ette lasta tuohon tilanteeseen tee. 

126

[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 15:11"]

" tunnen jotenkin huonommuutta ajatuksesta, että en palavasti halua lasta. Ihan kuin en olisi "oikea" nainen. "

Tiedätkö, minä en täytä moniakaan "oikean" naisen määritelmiä. En halua lapsia, en edes pidä lapsista, en juuri välitä mistään ns. naisten harrastuksista ja puuhasteluista, olen töissä miehisellä alalla ja valtaosa kavereista on miehiä jne jne. Varmaan monen mielestä en ole "oikea" nainen. Mutta avainsana on juurikin se, että mitä sitten!

Muiden ihmisten määritelmät eivät vaikuta minuun, sillä jos lähtee toteuttamaan muiden määritelmiä, ei tasan varmasti ole koskaan tyytyväinen. Niitä määritelmiä kun löytyy yhtä monta kuin ihmisiäkin, etkä koskaan voi täyttää kaikkia. Minulla ei ole tarvetta olla jonkun muun silmissä jotain  - minulle riittää kun olen omissa silmissäni sellainen millainen haluankin olla. Kaikkien ei tarvitse pitää sinua oikeana naisena, kaikkien ei tarvitse edes pitää sinusta, mutta se ei vaikuta sinun arvoosi ihmisenä (tai naisena) tipan tippaa. Siinä on iso opetus ja aikuistumisen paikka molemmille, ja kun sen aidosti sisäistää, on elämä huomattavasti helpompaa ja ennen kaikkea onnellisempaa.

Paljon onnea elämääsi, toivottavasti siihen juuri SINUN näköiseesi :).

[/quote]

Kiitos tästä. Arvostan asennettasi todella paljon. Olen jopa vähän kateellinen. Aion lukea viestisi useaan kertaan.

ap

[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 15:28"]

Olen myös 35 ja kyllähän sekin vaikuttaa kenen kanssa haluaa lasta. Itselleni spermapankki on liian kylmä ja steriili ratkaisu. Haluan tarjota lapselle perheen, sukujuuria. Adoptio tuskin onnistuu yksinäisen naisen kohdalla. Sopivaa miestä ei ole löytynyt tai ei ainakaan ole vapaana ja miten kokisin elämäni jos olisin sitten hommannut "ihan kivan" muksun "ihan kivan" miehen kanssa varmuuden vuoksi ja sitten se veisi kaiken vapauteni ja rahani. Yhden illan juttu ei tule kyseeseen -->sotii moraaliani vastaan. Itsellä ei ole sukulaisia, joten täytyy asiaa punnita senkin takia epäitsekkäästi. Olen myös tottunut siihen, että minulla on omaa aikaa lähes rajattomasti. Voisinko siis enää tottua päinvastaiseen? Jaksaisiko lapsi kiinnostaa minua tarpeeksi? Eihän kaikki työtkään kiinnosta ja niistä sentään pääsee eroon....

Kerran olen ollut elämässäni niin rakastunut että halusin lapsen miehen kanssa, mutta valitettavasti päädyimme eri teille. Haluaisin kuitenkin että lapsi syntyisi rakastavaan parisuhteeseen, jossa kaksi kypsää aikuista, jotka kumpikin tuntevat itsensä ja varmuudella haluavat yhteisen lapsen ja sitoutua siihen, vaikka se sairastuisi, olisi vammainen tms. 

[/quote]

Samantapainen tarina täälläkin. Pidän vääränä hankkia "yksinäistä" lasta, varsinkaan kun mulla ei ole mitään tukiverkkoja tai omaakaan sukua lähellä. Joten koska en ole löytänyt miestä, jää lapsikin saamatta, ja kyllä se surettaa. Mutta itsekästä se olisi vaan tehdä lapsi koska haluan, vaikka tiedän etten yksinäisenä ihmisenä pystyisi hänelle parasta tarjoamaan.

Hei kaikille,

olen 3 lapsen yksinhuoltaja ja ilman tukiverkkoja. Elämä on ihanaa! Tosin lapset ovat jo isompia, nuorin lähtee kouluun. He opettavat minulle apsit, instagramit ja muodin:-) pysyn ajantasalla, meillä on hauskaa yhdessä ja uskon, että he ovat minulle läheisimmät aina. Lisäksi he ovat kasvattaneet minua ihmisenä erittäin paljon, minkä takia ehkä menestyn muuten hyvin elämässäni.

Ero tuli, mutta siitäkin selvittiin ja nyt paistaa aurinko. Ei elämäänsä voi niin tarkkaan suunnitella. Tai voi, mutta se voi mennä eri tavalla.

Tee päätös suuntaan tai toiseen ja elät sitten sen kanssa. Iloa ja valoa!