Menetänkö jotan jos en tee lasta?

[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 14:06"]

Ihme pelottelua!! Kyllä sen vauvan ja lapsen kanssa voi olla myös ihanaa. 

Mä en koskaan ajatellut lapsentekoa mitenkään syvällisesti tai ajatellut, että haluan äidiksi. Sitten kun tapasin mieheni ja olimme 7 vuotta matkustelleet, luoneet uraa yms. ajattelimme, että olisihan se yksi lapsi ihan kokemuksenkin jo kiva. Ja niin kävi, että ihana, aurinkoinen tyttö tuli. Yövalvomiset kesti pari kuukautta, muuten meni loistavasti. Yhtään päivää en vaihtaisi pois. Kerrassaan elämäni paras päätös.

Se on ihan normaalia epäillä lapsen hankintaa vielä raskaanakin ollessa. Se on ihan normaalia pelätä oman elämän menetystä. Mutta mulle elämästä tuli vaan rikkaampaa, rakkaampaa ja elämän makuisempaa. 

Kyllä mä saan omaakin aikaa ihan tarpeeksi, onhan lapsella isä, mummit ja ukit. Nytkin naisten kesken kevätreissua tulossa ja kesällä festareita yms. Ei se elämä mihinkään lopu.

[/quote]

Etkö yhtään huomaa kuinka tilanteesi on suurimmaksi osaksi tuuria, ei mikään vakio kaikille? Lapsi voisi olla kaikkea muuta kuin iloinen ja ihana. Se olisi voinut huutaa vuosikausia (kyllä, näitäkin on!). Se olisi voinut olla sairas. Voisi olla ettet vieläkään olisi nukkunut yhtä ainoaa yötä muuten kuin tunnin pätkissä. 

Hienoa että sinulla on myös hoitajia lapsille. Monilla ei ole. Minullakaan ei olisi kuin kumppani - vietäpä siinä sitten esim. kahdenkeskistä aikaa kun toisen olisi pakko olla aina lasta hoitamassa, ainakin ekat ~12 vuotta. 

En sano että olet poikkeustapaus, mutta onnekas olet ehdottomasti. Kannattaa muistaa se, monilla se lisääntyminen ei ole lähellekään noin ruusuista.

[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 15:16"]

[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 14:56"]

[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 14:47"]

[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 14:43"]

[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 14:23"]

Tämä on niin VAIKEAA :(

Mitään palavaa halua lapsiin en kyllä koe, mutta väillä tulee tunne, että olisihan se oma lapsi kiva. Ja että muutkin tuntuu pärjäävän ja haluavan jopa lisää lapsia. Joskus on ulkopuolinen olo kun ei ole lapsia kuten muilla ja mietin mitä nuokin minusta ajattelee. En ole kenellekään ennen puhunut tästä asiasta näin rehellisedti kuin täällä. Lapsettomana naisena, saisinkohan päaljon sääliä ja kummasteluja osakseni? 

ap

[/quote]

Kuulostaa kyllä todella huonoilta syiltä haluta lasta. Kun siis vaikuttaa että mietit tätä asiaa lähinnä muiden mielipiteiden kautta. Pelkäät muiden sääliä ja kummasteluja ja ulkopuolisuuden tunnetta lapsettomana. Mietit että muutkin näyttää pärjäävän ja haluavan lisääkin lapsia yhden jälkeen. 

Entä sinä itse, jos laitat täysin syrjään ajatukset siitä mitä muut ajattelee? Haluatko sitoutua lapsen kasvattamiseen ja lapsiperhe-elämään oikeasti itse. Siitä se kiinni on mitä kannattaa tehdä. Itse tein kolmevitosena päätöksen että ei, en halua. Totesin, että olin jo niin mukavuudenhaluinen, etten vaan enää halunnut ryhtyä kakkavaippojen vaihtoon, yövalvomisiin, ja vuosikausien rajoituksiin esim. matkustuksiin ja harrastamiseen. Enkä ole päätöstäni katunut. Ulkomaailmassa tietyt ihmiset kyllä voi syyllistää ja ihmetellä, minulla esim. äitini jatkuvasti motkottaa siitä kun ei saa takiani lastenlapsia. Mutta ei elämää toisten mielipiteiden mukaan voi elää, vaan oman sisimmän mukaan.

[/quote]

Se tässä onkin, että olen aina ollut niin itsevarma ihminen ja tehnyt asiat kuten itse haluan, muiden mielipiteistä välittämättä. Mutta juuri tämä lapsi-asia saa minut totaalisen epävarmaksi. En ymmärrä tätä itsekään. Ajattelen nykyään tosi paljon muiden ihmisten kautta ja että olenko friikki jos en halua lasta.

ap

[/quote]

Nykyään joka viides nainen jää lapsettomaksi joten ei se valinta kovin harvinainen enää ole. Toisaalta mitä silläkään on väliä, jos jotkut sitten pitävät friikkinä? Ihan sama. Itse olen valinnut sekä lapsettomuuden että parisuhteettomuuden, eikä minua kiinnosta pätkääkään jos olen joidenkin mielestä tosi omituinen erakko-vanhapiika :D

[/quote]joka neljäs! 27% suomalaisista naisista on lapsettomia 40vnä. toki monet voi hankkia lapsen yli 40 vuotiaana

[/quote]

Tätä en tiennytkään. Omassa elinpiirissäni olen harvinaisuus ja tuntuu, että kaikki elävät ihanaa perheunelmaa isossa talossa ja mieskin on onnellinen.

ap

[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 15:15"]

[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 13:52"]

Kuvittelen joskus, että minä ja tytär ollaan esim. pulkkamäessä ja nauretaan yhdessä, tai ollaan niityllä keräämässä kukkia. Siis ajattelen aina mielikuvissa että minulla on tytär jota rakastan. Onko tällainen normaalia ja onko se merkki siitä että haluan lapsen? 

Ap

[/quote]entä jos tuleekin poika? Tai no voihan pojanki kanssa olla niityllä kukkia poimimassa :)

[/quote]

No niinpä. Nämä on niitä mielikuvia, joita saan joskus. Aina niissä on tytär. Onhan se epärealistista. Yritin kuvailla niiä mielikuvia, joita minulla on. On myös sellaisia jouluun liittyviä mielikuvia kun koristellaan kuusta ja leivotaan pipareita (en edes koskaan leivo) tai miten pääsiäisenä maalataan pääsiäismunia. Jne. 

Ap

[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 15:38"]

[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 15:28"]

Olen myös 35 ja kyllähän sekin vaikuttaa kenen kanssa haluaa lasta. Itselleni spermapankki on liian kylmä ja steriili ratkaisu. Haluan tarjota lapselle perheen, sukujuuria. Adoptio tuskin onnistuu yksinäisen naisen kohdalla. Sopivaa miestä ei ole löytynyt tai ei ainakaan ole vapaana ja miten kokisin elämäni jos olisin sitten hommannut "ihan kivan" muksun "ihan kivan" miehen kanssa varmuuden vuoksi ja sitten se veisi kaiken vapauteni ja rahani. Yhden illan juttu ei tule kyseeseen -->sotii moraaliani vastaan. Itsellä ei ole sukulaisia, joten täytyy asiaa punnita senkin takia epäitsekkäästi. Olen myös tottunut siihen, että minulla on omaa aikaa lähes rajattomasti. Voisinko siis enää tottua päinvastaiseen? Jaksaisiko lapsi kiinnostaa minua tarpeeksi? Eihän kaikki työtkään kiinnosta ja niistä sentään pääsee eroon....

Kerran olen ollut elämässäni niin rakastunut että halusin lapsen miehen kanssa, mutta valitettavasti päädyimme eri teille. Haluaisin kuitenkin että lapsi syntyisi rakastavaan parisuhteeseen, jossa kaksi kypsää aikuista, jotka kumpikin tuntevat itsensä ja varmuudella haluavat yhteisen lapsen ja sitoutua siihen, vaikka se sairastuisi, olisi vammainen tms. 

[/quote]

Samantapainen tarina täälläkin. Pidän vääränä hankkia "yksinäistä" lasta, varsinkaan kun mulla ei ole mitään tukiverkkoja tai omaakaan sukua lähellä. Joten koska en ole löytänyt miestä, jää lapsikin saamatta, ja kyllä se surettaa. Mutta itsekästä se olisi vaan tehdä lapsi koska haluan, vaikka tiedän etten yksinäisenä ihmisenä pystyisi hänelle parasta tarjoamaan.

Se ei todellakaan tarkoita että "pystyy tarjoamaan parastaan" jos lapsella on kaksi vanhempaa.

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 15:38"]

[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 15:28"]

Olen myös 35 ja kyllähän sekin vaikuttaa kenen kanssa haluaa lasta. Itselleni spermapankki on liian kylmä ja steriili ratkaisu. Haluan tarjota lapselle perheen, sukujuuria. Adoptio tuskin onnistuu yksinäisen naisen kohdalla. Sopivaa miestä ei ole löytynyt tai ei ainakaan ole vapaana ja miten kokisin elämäni jos olisin sitten hommannut "ihan kivan" muksun "ihan kivan" miehen kanssa varmuuden vuoksi ja sitten se veisi kaiken vapauteni ja rahani. Yhden illan juttu ei tule kyseeseen -->sotii moraaliani vastaan. Itsellä ei ole sukulaisia, joten täytyy asiaa punnita senkin takia epäitsekkäästi. Olen myös tottunut siihen, että minulla on omaa aikaa lähes rajattomasti. Voisinko siis enää tottua päinvastaiseen? Jaksaisiko lapsi kiinnostaa minua tarpeeksi? Eihän kaikki työtkään kiinnosta ja niistä sentään pääsee eroon....

Kerran olen ollut elämässäni niin rakastunut että halusin lapsen miehen kanssa, mutta valitettavasti päädyimme eri teille. Haluaisin kuitenkin että lapsi syntyisi rakastavaan parisuhteeseen, jossa kaksi kypsää aikuista, jotka kumpikin tuntevat itsensä ja varmuudella haluavat yhteisen lapsen ja sitoutua siihen, vaikka se sairastuisi, olisi vammainen tms. 

[/quote]

Samantapainen tarina täälläkin. Pidän vääränä hankkia "yksinäistä" lasta, varsinkaan kun mulla ei ole mitään tukiverkkoja tai omaakaan sukua lähellä. Joten koska en ole löytänyt miestä, jää lapsikin saamatta, ja kyllä se surettaa. Mutta itsekästä se olisi vaan tehdä lapsi koska haluan, vaikka tiedän etten yksinäisenä ihmisenä pystyisi hänelle parasta tarjoamaan.

[/quote]

Kyllähän sen lapsen voi tosiaan yksinkin hommata, mutta haluan että hän syntyy kahdelle ihmiselle, joiden koti on täynnä aitoa rakkautta. Se on kaikkein tärkeintä. Lapsi kasvaa ja voi hyvin ensisijaisesti vanhempiensa rakkaudesta ja hyväksynnästä. Itse en koskaan päässyt sitä kokemaan (onneksi kuitenkin oli isoäitipuoli). 

En myöskään koe varsinaista vauvakuumetta, joka minulle on merkki siitä, että ajattelen lapsen hankintaa todennäköisesti "vääristä syistä". Pelkään ehkä, että elämäni on tyhjää muuten ja tuskin tuollainen syy on reilu syy hankkia lapsi. 

t. 47

Ap:n kannattaa tarjoutua hoitamaan tuttaviensa eri-ikäisiä lapsia ja hankkia käytännön kokemusta siitä, millaista on lasten kanssa oleminen. Nyt mielikuvat kuulostaa todella ruusuisilta. Esim. ei lapsi välttämättä tyynny heti kun vähän lohduttaa.

[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 13:52"]

Kuvittelen joskus, että minä ja tytär ollaan esim. pulkkamäessä ja nauretaan yhdessä, tai ollaan niityllä keräämässä kukkia. Siis ajattelen aina mielikuvissa että minulla on tytär jota rakastan. Onko tällainen normaalia ja onko se merkki siitä että haluan lapsen? 

Ap

[/quote]

Miten mulle tuli tästä jotenkin niin lämmin tunne? Heti tuli mieleen meidän reissu, kun oltiin Itävallassa ja Sveitsissä ja käveltiin alpeilla. Heti tämän jutun luettuani näen meidän 7-vuotiaan tytön juoksentelevan alaspäin viettävää polkua kukkien keskellä <3 Noi meidän kävelyreissut oli aina sellaisia, että jos olisi tasaista maata ja leveä polku, niin tytöllä oli tylsää ja valitti. Heti kun oli kivikkoinen ja kapea polku, niin viihtyi paremmin ja veti vauhdilla ylämäkeen. Ja sitten kun oli hyvä ja helppokulkuinen alamäki, niin johan hävisi tyttö näkyvistä <3

Voit saada kyllä pojankin, ei sillä.

Ei kannata hankkia, jos ei mitään suurempaa halua ole. Muuten olet todennäköisesti yksi palstan "kadun vanhemmuutta/en tunne rakkautta lastani kohtaan" kirjoittelijoista. Niistä, jotka eivät olleetkaan valmiita vanhemmuuteen ja elämänmuutokseen, kun lapsi sotkee asiat ja vie vapauden. Oletko sitten heti kiikuttamassa lasta yhdeksänkuukautisena muiden hoidettavaksi, jotta saat jatkaa kuin aikana ennen häntä? Surettaa lapset, jotka jäävät vaille kunnollista kiintymyssuhdetta ja aitoa vanhemman rakkautta. Heille tulee mm. psyykkisiä ongelmia viimeistään nuoruusiässä. Tuokaan ei kuulostanut hyvältä, että haaveilet nimenomaan tyttölapsesta? Rakastaisitko varmasti lastasi jos hän olisikin poika, ja vaikka sairas?

Sinun täytyy vahvasti haluta lasta, mikäli sellaisen hankit. Ja olla valnus laittamaan lapsi etusijalle.

[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 14:21"]

Tosin lapset ovat jo isompia, nuorin lähtee kouluun. He opettavat minulle apsit, instagramit ja muodin:-) pysyn ajantasalla

[/quote]

Tätä en ole ymmärtänyt ikinä - siis että (vain) lapsilta opitaan uusia ajankohtaisia asioita. Asutteko te jotenkin tynnyrissä ja lapset on ainoa kosketus ulkomaailmaan? Kyllä minä, ja lähipiirini muut lapsettomat aikuiset, tiedetään ihan yhtä lailla instagrammit sun muut ohjelmat. Näissähän nyt pysyy kärryillä jo ihan sillä kun lukee muutakin kuin seiskaa. Ainoa mistä en varmaan tiedä on esim. peruskoulun uusimmat vimpsautukset tai perhekahviloiden trendit, mutta eipä ne kyllä pätkääkään kiinnostakaan, eikä sillä tiedolla lapseton tee yhtään mitään.

[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 15:42"]

[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 15:15"]

[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 13:52"]

Kuvittelen joskus, että minä ja tytär ollaan esim. pulkkamäessä ja nauretaan yhdessä, tai ollaan niityllä keräämässä kukkia. Siis ajattelen aina mielikuvissa että minulla on tytär jota rakastan. Onko tällainen normaalia ja onko se merkki siitä että haluan lapsen? 

Ap

[/quote]entä jos tuleekin poika? Tai no voihan pojanki kanssa olla niityllä kukkia poimimassa :)

[/quote]

No niinpä. Nämä on niitä mielikuvia, joita saan joskus. Aina niissä on tytär. Onhan se epärealistista. Yritin kuvailla niiä mielikuvia, joita minulla on. On myös sellaisia jouluun liittyviä mielikuvia kun koristellaan kuusta ja leivotaan pipareita (en edes koskaan leivo) tai miten pääsiäisenä maalataan pääsiäismunia. Jne. 

Ap

[/quote]

Vähän niin kuin silloin kun pienenä halusin pupun. Kuvittelin tekeväni sen kanssa kaikenlaisia asioita, mutta en sitten tehnytkään, kun mielikuvat eivät vastanneet ollenkaan todellisuutta. Minäkin olen aina halunnut tyttären ja olen mielessäni liittänyt häneen vain miellyttäviä ominaisuuksia (niin kuin pupuun), mutta mikään ei takaa sitä, että lapsi olisi juuri minun mieleiseni ja SILTI MINUN PITÄISI KYETÄ RAKASTAMAAN HÄNTÄ, vaikka hän ei siis olisikaan täydellinen ja tekisi kanssani niitä asioita, joista haaveilin. Pystyisinkö sellaiseen pyyteettömyyteen? Oliko lähtökohtani lapsen hankinnalle edes kovin pyyteetön? 

t. 47

[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 13:42"]

Ei ole vauvakuume, mutta ikä alkaa tulla vastaan (olen jo 35). Pitäisikö yksi lapsi tehdä "varmuuden vuoksi"? En tä jos kadun lapsettomuuttani myöhemmin? Auttakaa :(

[/quote]

Et menetä yhtikäs mitään. Päin vastoin: saat pitää vapautesi. Eikä sinun tarvitse itkeä 17-vuotiaana huumeisiin kuollutta tai huumeista itseään myyvää poikaa/tytärtä.

[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 14:26"]

Ap:n kannattaa tarjoutua hoitamaan tuttaviensa eri-ikäisiä lapsia ja hankkia käytännön kokemusta siitä, millaista on lasten kanssa oleminen. Nyt mielikuvat kuulostaa todella ruusuisilta. Esim. ei lapsi välttämättä tyynny heti kun vähän lohduttaa.

[/quote]

Ruusuisen kuvan ne hoitolapsetkin yleensä tahtoo antaa :) Mulla on kummilapsi ja muutama muu kaverin lapsi joita toisinaan hoidan. Ovat oikeita herranenkeleitä, mutta totuus siellä kotona äidin kanssa onkin ihan toista. Harvoin ne vieraalle kiukkuaa.

Ei todellakaan kannata hankkia siksi, että olisi samanlainen kuin muut. On tosi iso päätös hankkia lapsi, jos on ollut aina sitä mieltä että se ei ole oma juttu.

Noita ihania hetkiä lasten kanssa voi saada ilman omaa lasta, jos haluaa. Minä olen 38 ja elän parisuhteessa. Yhteinen päätös, että ei olla lasta hankittu. Vietän todella hienoja hetkiä esim. sukulaislasten kanssa. Aina voi mennä vaikka pulkkamäkeen tai uimahalliin viettämään aikaa heidän kanssaan. Sitten on kuitenkin se oma elämä, jossa ei ole lasta 24/7.

Menettäminen on sitä, kun joku olemassa ollut asia häviää tai katoaa. Ei sitä, ettei jotain olekaan. Jos ajattelet tältä kannalta, et menetä mitään, vaikket saisikaan lasta. Et menetä vanhemmuutta, tai lapsen pyyteetöntä rakkautta, koska sinulla ei niitä ollutkaan.

Menetät ainakin muutamat yrjötaudit :)

Jokainen meistä on omanlaisensa. Ei ole sitä oikeaa tapaa olla nainen tai mies. Kaikki naiset eivät tykkää vaikka shoppailla tai hankkia lasta ja se on todellakin ok. Onneksi minulla on sellainen kumppani, jolle sopii ettei lapsia hankita. Muitten mielipiteellä ei pitäisi olla minkäänlaista väliä. En olisi oma itseni, jos vastoin omaa haluani tekisin lapsen.

[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 17:04"]

Mutta entä jos en ikinä saa sitä todellista haavetta matkustelusta toteutumaan ja olen tällä tavalla aloillani joka tapauksessa, niin kannattaisiko se lapsi tehdä kuitenkin tässä tapauksessa? ...

ap

[/quote]

Jos sulla ei ole edes lapsettomana varaa matkustaa, niin ei ehkä kannata hankkia lasta tuollaisessa taloudellisessa tilanteessa.

Tuo on kyllä totta, että vähän vieraampi ei näe sitä ihan oikeaa todellisuutta niistä hoidossa olevista lapsista.

[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 14:22"]

[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 14:06"]

Ihme pelottelua!! Kyllä sen vauvan ja lapsen kanssa voi olla myös ihanaa. 

Mä en koskaan ajatellut lapsentekoa mitenkään syvällisesti tai ajatellut, että haluan äidiksi. Sitten kun tapasin mieheni ja olimme 7 vuotta matkustelleet, luoneet uraa yms. ajattelimme, että olisihan se yksi lapsi ihan kokemuksenkin jo kiva. Ja niin kävi, että ihana, aurinkoinen tyttö tuli. Yövalvomiset kesti pari kuukautta, muuten meni loistavasti. Yhtään päivää en vaihtaisi pois. Kerrassaan elämäni paras päätös.

Se on ihan normaalia epäillä lapsen hankintaa vielä raskaanakin ollessa. Se on ihan normaalia pelätä oman elämän menetystä. Mutta mulle elämästä tuli vaan rikkaampaa, rakkaampaa ja elämän makuisempaa. 

Kyllä mä saan omaakin aikaa ihan tarpeeksi, onhan lapsella isä, mummit ja ukit. Nytkin naisten kesken kevätreissua tulossa ja kesällä festareita yms. Ei se elämä mihinkään lopu.

[/quote]

Etkö yhtään huomaa kuinka tilanteesi on suurimmaksi osaksi tuuria, ei mikään vakio kaikille? Lapsi voisi olla kaikkea muuta kuin iloinen ja ihana. Se olisi voinut huutaa vuosikausia (kyllä, näitäkin on!). Se olisi voinut olla sairas. Voisi olla ettet vieläkään olisi nukkunut yhtä ainoaa yötä muuten kuin tunnin pätkissä. 

Hienoa että sinulla on myös hoitajia lapsille. Monilla ei ole. Minullakaan ei olisi kuin kumppani - vietäpä siinä sitten esim. kahdenkeskistä aikaa kun toisen olisi pakko olla aina lasta hoitamassa, ainakin ekat ~12 vuotta. 

En sano että olet poikkeustapaus, mutta onnekas olet ehdottomasti. Kannattaa muistaa se, monilla se lisääntyminen ei ole lähellekään noin ruusuista.

[/quote]

Tietysti voi tulla vaikka mitä, se on se riski, mikä elämässä on. Ei kannata lähteä reissuunkaan, kun siellä voi sairastua, jopa kuolla, lentokone voi pudota... Töihin ei kannata mennä, voi tulla tapaturma tai tulee kuitenkin potkut. Taloa ei kannata rakentaa, homehtuu kuitenkin. Koirallakin on varmasti lonkkavika.

Tai sitten ei. Reissu voi olla upea, koira terve, talo ihana ja töissäkin kivaa. En minä pystyisi elämään tuollaista pessimismiä todeksi.

 Ja totta kai tukiverkot ja taloudellinen tilanne pitää miettiä. 

Tahdoin vain sanoa, että ei se ole välttämättä niin kamalaa kuin pelotellaan täällä koko ajan. Se voi olla myös ihanaa.

126