Menetänkö jotan jos en tee lasta?

On todellista kypsyyttä, että pystyy elämään elämänsä tekemiensä valintojen kanssa. Itse en tekisi lasta varmuuden vuoksi ja ajattelisin niin, että jos se päätös joskus myöhemmin kaduttaisikin, niin opettelen elämään asian kanssa. Ei maailma kaadu, vaikken lasta tekisikään.

Itse olisin ainakin menettänyt paljon jos en olisi saanut kahta lastani. Rakkaus heitä kohtaan on suurempi ja ehdottomampi kuin mikään muu. Olen kiitollinen lapsistani ihan joka päivä!

[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 13:56"]Kadut vanhana muorina viimeistään.yksin tönötät.
[/quote]
Aika moni tönöttää yksin vaikka olisi lapsia vanhuuden varaksi hankkinutkin. Ketään kun ei voi omistaa ja käskeä käymään.

Menetät. Mutta jos hankit lapsen, niin silloinkin menetät. Sitä pitää tehdä valintoja. Itse kolme lapsen äitinä kaipaan aivan tautisesti sitä, että saisin olla yksin! Olisi ihanaa jos ei olisi lapsia. Sitä paitsi jokaisen lapsen tekemättä-jättämispäätös on ekoteko. Maailmassa on muutenkin jo liikaa ihmisiä ja ruoka ei riitä ja eettinen ylläpito tälle porukalle on tullut mahdottomaksi. Olisi parempi, jos lapsia ei syntyisi näin paljon.

Itse olin pitkään lapseton omasta tahdostani, ja ajattelin olevani loppuelämäni. Kohtalo päätti kuitenkin toisin, ja nyt kun olen pienen suloisen pojan äiti, ihan hirvittää ajatella mistä olisin jäänyt paitsi ilman tätä. Olisin varmasti ollut onnellinen ilman lastakin kun en olisi tiennyt mitä menetän, mutta tällä tiedolla en missään nimessä jättäisi lasta tekemättä. Rakkaus tuota poikaa kohtaan on ihan suunnaton, ja vaikka hän on valvottanut ihan kiitettävästi, on hänen kasvunsa seuraaminen niin ihmeellisen kiehtovaa, enkä koskaan ole nauranut niin paljon kun tämän lapsen myötä. Hän on tuonut ihan valtavasti iloa elämään.

Mutta totuus on, että elämä muuttuu lapsen myötä niin totaalisesti, että en minä tätä voi kaikille suositella. Minua ei mikään tee niin onnelliseksi kuin tuo poika mutta ymmärrän kyllä miksi jotkut eivät lasta halua. Kannattaa miettiä tämä päätös todella tarkkaan.

[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 13:52"]

Kuvittelen joskus, että minä ja tytär ollaan esim. pulkkamäessä ja nauretaan yhdessä, tai ollaan niityllä keräämässä kukkia. Siis ajattelen aina mielikuvissa että minulla on tytär jota rakastan. Onko tällainen normaalia ja onko se merkki siitä että haluan lapsen? 

Ap

[/quote]

Kodak-hetkiä on vain murto-osa elämästä. Enemmän se on sitä, että lapsi kiukuttelee ja huutaa ja meluaa ja riehuu. Kakkii housuun ja oksentaa, sanoo vihaavansa sinua ja paiskaa oven naamalle. Ja entäs jos se onkin sairas tai vammainen, ja pulkkamäkeen ei pääse jos se ei ole pyörätuolikelpoinen?

Ei tuollainen "ehkä olisi kivaa niityllä" -hetkien vuoksi kannata koko elämäänsä uhrata. Olisit jo melkein eläkeikäinen ennen kuin lapsi olisi kunnolla aikuinen, ts. "vapaata" aikuisuutta ei enää olisi juurikaan jäljellä.

Et voi tietää menetätkö jotain, jos et koskaan hanki lasta.

Fakta kuitenkin on, että lapsi muuttaa elämää eikä toiveet ja todellisuus aina kohtaa. Ei se kuitenkaan tarkoita, että lapsen kanssa elo on kurjaa ja se kaduttaisi. Lapsi on oma persoonansa, ja suurin osa äideistä ei kadu lastaan.

Sun on nyt pohdittava asiaa jokaiselta kantilta, ja toimittava kuten parhaaksi näet. Katuminen on ihan turhaa myöhemmin, teet niin tai näin.

[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 13:42"]

Ei ole vauvakuume, mutta ikä alkaa tulla vastaan (olen jo 35). Pitäisikö yksi lapsi tehdä "varmuuden vuoksi"? En tä jos kadun lapsettomuuttani myöhemmin? Auttakaa :(

[/quote]

Mitä sitten jos kadut? SItten suret sen katumisesi läp ja jatkat elämää. Itse olen lapseton nellikymppinen, ja kyllä mua jossain vaiheessa kadutti että pahus kun ei tullut miestä ja lasta hankittua, ja nyt sitten ei enää oikein ole mahdollistakaan. Mutta totesin että näin se vaan meni, ja jatkoin elämääni. Ei siihen katumuksen tunteeseen kuole eikä se jää loppuiäksi piinaamaan. Sen voi antaa tulla, olla aikansa ja sitten mennä ohi.

[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 14:09"]

[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 13:52"]

Kuvittelen joskus, että minä ja tytär ollaan esim. pulkkamäessä ja nauretaan yhdessä, tai ollaan niityllä keräämässä kukkia. Siis ajattelen aina mielikuvissa että minulla on tytär jota rakastan. Onko tällainen normaalia ja onko se merkki siitä että haluan lapsen? 

Ap

[/quote]

Kodak-hetkiä on vain murto-osa elämästä. Enemmän se on sitä, että lapsi kiukuttelee ja huutaa ja meluaa ja riehuu. Kakkii housuun ja oksentaa, sanoo vihaavansa sinua ja paiskaa oven naamalle. Ja entäs jos se onkin sairas tai vammainen, ja pulkkamäkeen ei pääse jos se ei ole pyörätuolikelpoinen?

Ei tuollainen "ehkä olisi kivaa niityllä" -hetkien vuoksi kannata koko elämäänsä uhrata. Olisit jo melkein eläkeikäinen ennen kuin lapsi olisi kunnolla aikuinen, ts. "vapaata" aikuisuutta ei enää olisi juurikaan jäljellä.

[/quote]

Et voi sanoa, että enemmän on kiukuttelua ja huutoa koska sitä ei voi etukäteen tietää. Lapsi voi olla myös aurinkoinen ja kiltti. Arpapeliä, jota ei voi ennustaa.

Sain esikoisen 35-vuotiaana. Ajattelin pitkään, etten halua lasta. Mulla oli mukava elämä muutenkin. Kun sitten hetken mielijohteesta päätimme yrittää lasta ja tulinkin raskaaksi, meni hetki sopeutua tilanteeseen. Olin hämmentynyt omista tunteistani. Pelotti ja jännitti. Koko raskausaikana en osannut kuvitella itseäni äidiksi.

Kun lapsi syntyi, tuntui kuin hän olisi ollut olemassa aina. Juuri hänet halusin elämääni. En vain tiennyt sitä.

Ajattelen niin, että jos ei tiedä mitä menettää, niin menettääkö silloin oikeastaan mitään? Vain itse voit tietää mitä elämältäsi haluat. Pääasia on, että on omiin valintoihinsa tyytyväinen.

Tämä on niin VAIKEAA :(

Mitään palavaa halua lapsiin en kyllä koe, mutta väillä tulee tunne, että olisihan se oma lapsi kiva. Ja että muutkin tuntuu pärjäävän ja haluavan jopa lisää lapsia. Joskus on ulkopuolinen olo kun ei ole lapsia kuten muilla ja mietin mitä nuokin minusta ajattelee. En ole kenellekään ennen puhunut tästä asiasta näin rehellisedti kuin täällä. Lapsettomana naisena, saisinkohan päaljon sääliä ja kummasteluja osakseni? 

ap

Anteeksi näppäilyvirheet, puhelimen tekstinsyöttö jumittaa välillä kummallisesti. Ja kiitos hyvistä näkökulmista tähän saakka. 

Ap

No, ei lapsia ihan noin vain tehdä ja jos käy niin, että ei olekaan ihan helppoa saada lasta niin kyllä vähintään siinä vaiheessa on sitten ihan aidosti ja syvästi HALUTTAVA lasta. Ei riitä pelko siitä, että menettää jotain. 

Tee päätös sen perusteella mitä itse haluat, ihan sama mitä muut ajattelee!

Haluatko kokea äitiyden ja hoitaa ja kasvattaa lasta? Oletko valmis uhraamaan oman vapautesi, aikasi ja yöunesi joksikin aikaa?

Lapsi tuo mukanaan sekä hyvää että huonoa, ja paljon riippuu siitä millaisen lapsen saa (perustyytyväisen vai tyytymättömän, onko sairauksia, allergioita jne).

[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 14:23"]

Tämä on niin VAIKEAA :(

Mitään palavaa halua lapsiin en kyllä koe, mutta väillä tulee tunne, että olisihan se oma lapsi kiva. Ja että muutkin tuntuu pärjäävän ja haluavan jopa lisää lapsia. Joskus on ulkopuolinen olo kun ei ole lapsia kuten muilla ja mietin mitä nuokin minusta ajattelee. En ole kenellekään ennen puhunut tästä asiasta näin rehellisedti kuin täällä. Lapsettomana naisena, saisinkohan päaljon sääliä ja kummasteluja osakseni? 

ap

[/quote]

Onko tuo ihan oikeasti hyvä syy tehdä peruuttamaton iso muutos elämäänsä? Että mitä muut ajattelee? Ehkä iso osa niistä lapsen tehneistäkin on ajatellut noin, ei heilläkään välttämättä sen parempaa syytä ole ollut. Ja sinä vain hyppäisit sokkona perässä "koska muutkin"? 

[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 14:23"]

Tämä on niin VAIKEAA :(

Mitään palavaa halua lapsiin en kyllä koe, mutta väillä tulee tunne, että olisihan se oma lapsi kiva. Ja että muutkin tuntuu pärjäävän ja haluavan jopa lisää lapsia. Joskus on ulkopuolinen olo kun ei ole lapsia kuten muilla ja mietin mitä nuokin minusta ajattelee. En ole kenellekään ennen puhunut tästä asiasta näin rehellisedti kuin täällä. Lapsettomana naisena, saisinkohan päaljon sääliä ja kummasteluja osakseni? 

ap

[/quote]

Itselläkin tikittää joku kello takaraivossa vaikka 37v mies oonkin. Koko ajan on sellainen tunne että on jäänyt jostain paitsi ja nyt on jo kiire hommata muksu että ehtii saada ne täysi-ikäisiksi ennen eläkeikää. Komppaan sua AP.

Lapsia ei niin vaan tehdä vaan saadaan.

No jos mä olisin ap niin tekisin sen yhden lapsen vaikka sitten ihan "varmuuden vuoksi" (kuulostaa kamalalta tuo mutta ehkä pointti tulee esiin). Yksi lapsi ei muuta elämää vielä siinä määrin radikaalisti että sitä tulisi katumaan. Pikkulapsiaika on toki raskasta, mutta yhden lapsen kanssa senkin joutuu käymään läpi vain sen yhden kerran, samoin muiden ikävaiheiden kanssa. Lapset kasvaa todella nopeasti.

Mutta jonkinlainen halu siihen lapseen täytyy kuitenkin olla tietysti jo valmiiksi, ehdottomasti ei pidä tehdä yhtäkään jossei sitä millään tasolla halua. Muiden mielipiteiden ei pitäisi antaa vaikuttaa tässä asiassa, sillä sinä olet se joka lapsen kantaa, synnyttää ja kasvattaa. Todella vaikea aihe on kyllä jos ei osaa päättää suuntaan eikä toiseen, molemmista löytyy omat hyvät ja huonot puolensa. Itse kallistuisin kuitenkin sinne lapsen tekemisen puoleen :)

[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 14:09"]

[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 13:52"]

Kuvittelen joskus, että minä ja tytär ollaan esim. pulkkamäessä ja nauretaan yhdessä, tai ollaan niityllä keräämässä kukkia. Siis ajattelen aina mielikuvissa että minulla on tytär jota rakastan. Onko tällainen normaalia ja onko se merkki siitä että haluan lapsen? 

Ap

[/quote]

Kodak-hetkiä on vain murto-osa elämästä. Enemmän se on sitä, että lapsi kiukuttelee ja huutaa ja meluaa ja riehuu. Kakkii housuun ja oksentaa, sanoo vihaavansa sinua ja paiskaa oven naamalle. Ja entäs jos se onkin sairas tai vammainen, ja pulkkamäkeen ei pääse jos se ei ole pyörätuolikelpoinen?

Ei tuollainen "ehkä olisi kivaa niityllä" -hetkien vuoksi kannata koko elämäänsä uhrata. Olisit jo melkein eläkeikäinen ennen kuin lapsi olisi kunnolla aikuinen, ts. "vapaata" aikuisuutta ei enää olisi juurikaan jäljellä.

[/quote]

ap on 35, jos saisi vauvan vaikka 37-vuotiaana olisi vasta 55 kun lapsi on täysi-ikäinen. Ei sen ikäinen ole lähelläkään eläkepäiviä saati vanha ja raihnainen! Kyllä sitä vapaata aikuisuutta olisi jäljellä vielä vuosikausia.

[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 14:33"]

[quote author="Vierailija" time="12.03.2015 klo 14:23"]

Tämä on niin VAIKEAA :(

Mitään palavaa halua lapsiin en kyllä koe, mutta väillä tulee tunne, että olisihan se oma lapsi kiva. Ja että muutkin tuntuu pärjäävän ja haluavan jopa lisää lapsia. Joskus on ulkopuolinen olo kun ei ole lapsia kuten muilla ja mietin mitä nuokin minusta ajattelee. En ole kenellekään ennen puhunut tästä asiasta näin rehellisedti kuin täällä. Lapsettomana naisena, saisinkohan päaljon sääliä ja kummasteluja osakseni? 

ap

[/quote]

Onko tuo ihan oikeasti hyvä syy tehdä peruuttamaton iso muutos elämäänsä? Että mitä muut ajattelee? Ehkä iso osa niistä lapsen tehneistäkin on ajatellut noin, ei heilläkään välttämättä sen parempaa syytä ole ollut. Ja sinä vain hyppäisit sokkona perässä "koska muutkin"? 

[/quote]

No eihän se tietenkään ole hyvä syy. Tulee vain joskus ajateltua, että olisipa helppoa olla kuin muut naiset, joille tuntuu olevan ihanaa saada lapsia. Että miksi minusta tuli tällainen, joka epäröi. En haaveile raskaudesta enkä synnytyksestä, mutta ei kai kovin moni muukaan? En oikeastaan ennen ole erityisemmin edes miettinyt tätä asiaa, mutta nyt on joku ihme vaihe tullut päälle, onko tämä nyt se biologinen kello sitten. 

Ap