Miksi jotkut ihmiset jättäytyy aina ystäväpiirin ”laidalle”

Vierailija kirjoitti:

Itse olen aina joka paikassa se näkymätön. Monesti uudessa porukassa käy niin että kun osallistun keskusteluun, kukaan ei reagoi eikä vastaa minun juttuihin ja puhuvat päälle. Puhun ihan normaalilla kuuluvalla äänellä ja silti kukaan ei muka kuule minua.

Monesti sinun kaltaisilla on kaikki liian kohdillaan: olet mukavan näköinen ja oloinen, olet ehkä tyylikäskin, tai aina juuri oman tyylisesi (mikä ei tietenkään tarkoita tyylitöntä). Olet kohtelias, ehkä ujo. Osaat ottaa muut huomioon ja olet hyvä kuuntelija ja vaistoat herkästi muiden tunnetiloja.

Et kuitenkaan pysty tai halua olla päällekäyvä. Ryhmän dynamiikassa on aina joku, jolla on enemmän karismaa tai röyhkeämpi ote.

Et ole huonompi kuin muut ❤️

Vierailija kirjoitti:

Itse olen aina joka paikassa se näkymätön. Monesti uudessa porukassa käy niin että kun osallistun keskusteluun, kukaan ei reagoi eikä vastaa minun juttuihin ja puhuvat päälle. Puhun ihan normaalilla kuuluvalla äänellä ja silti kukaan ei muka kuule minua.

Se on monesti niin, jos jollain kauemmin toisensa tunteneilla ihmisillä on jotain insidejuttuja, niin ei uutena siihen oikein pääse heti mukaan. Jotkut ääliöt oikein osoittavat sen, että älä tule meille puhumaan...

Olin aiemmin sellainen, kunnes keräsin itselleni ihanan ystäväporukan. Syyn syrjäyttämiselle löysin peilistä: en halunnut juoruta, kuunnella seläntakana puhumista, en halunnut osallistua mihinkään puuhailuun, jonka koin vääräksi. Sitten aloin järjestämään illanistujaisia sellaisille tyypeille, kenen seurasta itse nautin ja he nauttivat minun seurastani. Olen aina ollut sellainen, että minua on kiinnostanut kaikki asiat tasapuolisesti, enkä ole minkään asian suhteen fanaattinen tai lukittautuva. Siinä oma tulkintani.

Vierailija kirjoitti:

Syrjään jätetyt on älykkäitä ja siksi etäisen tuntuisia, empaattisempia, hitaammin lämpeäviä ja/tai ujoja ja siksi joskus ylimielisen oloisia, korrekteja ihmisiä, joilla ei ole halua tai kykyäkään heittäytyä sisäpiiriläiseksi (eli toisin sanoen vaatia huomiota ja seuraa).

Saat painaa alanuolta ihan rauhassa, jos älykkyydestä puhuminen otti päähän. Usein se vain on niin, että varsinkin nainen joka tietää ja ymmärtää asioista paljon ja joka ei osaa juoruilla eikä seuraa Putousta, Temppareita ja muita hömppiä.

Terv. kerran en tiennyt kuka on Kendal Jenner (?) ja sain räkäiset naurut päälleni siitä. Ei kiinnostanut enää olla osa sitä porukkaa.

Ei se aina ihan niinkään mene. Jotkut jää syrjään myös ihan aiheesta. Esimerkiksi meillä on iso ja hyvin erilaisista ihmisistä muodostunut kaveriporukka, jossa kaikki ovat ystävällisiä, empaattisia ja kaikki huomioon ottavia (harvemmin kukaan puhuu mistään Kardashianeista tai temppareista). Paljon on tullut myös uusia ihmisiä vuosien varrella. Kerran yksi kaveriporukan miehistä toi uuden naisensa näytille ja alkuunsa kaikki meni hyvin, kunnes alkoi se selän takana pahaa puhuminen, mustamaalaus, jatkuvia riitoja muiden kanssa ja oli myös erittäin mustasukkainen. Hän on siis sellainen syrjään jätetty, koska KUKAAN ei halua hänen kanssa olla tekemisissä ja tuntuu, ettei hän ymmärrä sitä ja omaa käytöstään (tai sitten ymmärtää ja haluaa olla ilkeä), koska tulee aina miehen mukana pirskeisiin ja AINA aiheuttaa jotain draamaa ja tämä mieskin on saanut kuulla ihmettelyä tämän naisensa käytöksestä, mutta ei kukaan voi tietenkään puuttua toisten parisuhteisiin. Tästä naisesta on empaattisuus ja älykkyys kaukana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen aina joka paikassa se näkymätön. Monesti uudessa porukassa käy niin että kun osallistun keskusteluun, kukaan ei reagoi eikä vastaa minun juttuihin ja puhuvat päälle. Puhun ihan normaalilla kuuluvalla äänellä ja silti kukaan ei muka kuule minua.

Se on monesti niin, jos jollain kauemmin toisensa tunteneilla ihmisillä on jotain insidejuttuja, niin ei uutena siihen oikein pääse heti mukaan. Jotkut ääliöt oikein osoittavat sen, että älä tule meille puhumaan...

Tätä tapahtuu itselleni siis sellaisessakin tilanteessa, jossa kaikki ovat toisilleen tuntemattomia. Esimerkiksi yliopiston ekana päivänä muihin tutustuessa juteltiin uudessa porukassa. En siis mene kommentoimaan asioita johonkin insideporukkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystäviä ei jätetä pois porukasta, hankalat jätetään.

Hankala = ei halua juoruta ja puhua p^skaa niistä "ystävistä"/naapureista, jota eivät ole paikalla.

Miksi aina on oletus näin päin? Mitäpä, jos se hankala on juuri se, joka haluaa juoruilla ja puhua pskaa muista?

Miksi hänen pitäisi olla enemmän sisäpiirissä jos näette kolmessa yhteydessä? Ettekö silloin voi olla ystäviä noiden yhdistelmänä?

Jos haluaisi olla harrastuksessa sisäpiirissä, pitäisikö silloin siihen harrastukseen panostaa enemmän?

Me introvertit emme viihdy seuran keskiössä emmekä huomion kohteena. Mieluummin katselemme ja kuuntelemme ja poistumme paikalta ääntä pitämättä, jos havaitsemme, että emme kuulu joukkoon. 

Itse jättäydyn usein tarkkailijaksi. Siitä on se hyvä puoli, että minä olen yleensä ainoa, joka muistaa mitä on sovittu jostain asiasta. Porukan keskiössä olevat kaakattajat ovat autuaan tietämättömiä/muistamattomia.

Minulla on oma ystäväpiirini, jotkut vanhempaintoimikunnat tai lastenvaatekutsujärjestelyt eivät ole sama asia kuin ystävyys. Ihan hyvin voin olla siellä laidalla, kun päätetään luisteluryhmän asujen väristä (se ei merkitse minulle mitään) jne., mutta en menisi sekoittamaan tuollaisia ryhmiä ystävyyteen.

Vierailija kirjoitti:

Me introvertit emme viihdy seuran keskiössä emmekä huomion kohteena. Mieluummin katselemme ja kuuntelemme ja poistumme paikalta ääntä pitämättä, jos havaitsemme, että emme kuulu joukkoon. 

Näin juuri ja minä en ainakaan koe asiasta mitään harmitusta. Osaan lukea ihmisten ilmeitä ja eleitä varsin hyvin ja jos näen, että minun seurani ei kiinnosta, niin poistun vain paikalta. En silti ole ujo tai huonoitsetuntoinen ja osaan sanoa kyllä mielipiteeni ja osaan keskustella erilaisten ihmisten kanssa. Joskus on tullut vastaan ihmisiä, joiden kanssa ei vaan klikkaa. Mutta ehkä tässä ap:n tapauksessa on kyse jostain muusta?

Ihmettelen mistä kumpuaa se oletus, että tällainen "syrjään jätetty" olisi aina se älykkäin, fiksuin ja empaattisin uhri ja ne muut sitten tyhjäpäisiä kaakattajakiusaajia? Monta viestiä tässäkin ketjussa siitä, kuinka se syrjään jätetty on aina se herran enkeli ja koko muu porukka ihan pelkkää kuraa ja juoruakkoja. Eikö voisi ajatella myös niin, että siinä syrjään jätetyssäkin voisi olla oikeasti vikaa ja hän olisi pahantahtoinen eikä kukaan hänen kanssa halua sen enempää tehdä tuttavuutta?

Itse jään helposti ulos porukasta, koska olen luonteeltani rauhallinen. Juttelen kyllä paljon, mutta esimerkiksi baarissa ja keikoilla en jaksa huutaa, hyppiä ja nauraa ja tämä on monesti tulkittu siten, etten viihdy ja sen vuoksi minut jätetty kutsumatta seuraavalla kerralla. Kaverini vauvakutsuilla en myöskään hihkunut tarpeeksi innostuneena kun katseltiin vauvatavaroita yms. Ymmärrän tämän täysin, etten kuulu porukkaan. Harmi vain, että minunlaisia ihmisiä on vähemmän, joten on vaikea löytää seuraa. Olen kokeillut feikata, mutta se on johtanut siihen, että olen valmis lähtemään illanistujaisista kotiin viimeistään parin tunnin päästä, koska olen niin väsynyt.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tämä syrjään jäävä enkä keksi sille syytä. Uusien tuttavuuksien kanssa menee aina samalla kaavalla. Alussa minua pyydetään mukaan juttuihin ja otetaan mukaan porukkaan. Olen mukana menossa, mutta aina minut jätetään lopulta pois porukasta. Minussa selvästi on jotain vikaa, mutta kukaan ei koskaan sano suoraan, missä mättää.

Parisuhteen olen aina saanut suht helposti, joten en kait ihan tötterö ole.

Olen samanlainen ja keksin syynkin sille ettei siellä porukassa ole ketään samanhenkistä tyyppiä niin että kenenkään seura ei herätä kiinnostusta jääden pintapuoliseksi. Ei meissä mitään vikaa ole. Ne muut ovat lauma ihmisiä niin että ihan sama mikä lauma se on niin kaikissa viihtyy. Jos oli porukka niin jätettiin aina pois ja olin aina liikaa. Olin hätävara kaverina kun muita ei ollut saatavilla. Jos se ykkös kaveri tuli saataville niin heivattiin töykeästi. Aloin tekemään samoin niille että vaihdoin seuraa kesken kaiken juhlinnan ja katosin jättäen seurani yksinään. Kyllä alko välit katkeamaan eikä haitannut yhtään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tämä syrjään jäävä enkä keksi sille syytä. Uusien tuttavuuksien kanssa menee aina samalla kaavalla. Alussa minua pyydetään mukaan juttuihin ja otetaan mukaan porukkaan. Olen mukana menossa, mutta aina minut jätetään lopulta pois porukasta. Minussa selvästi on jotain vikaa, mutta kukaan ei koskaan sano suoraan, missä mättää.

Parisuhteen olen aina saanut suht helposti, joten en kait ihan tötterö ole.

Olen samanlainen ja keksin syynkin sille ettei siellä porukassa ole ketään samanhenkistä tyyppiä niin että kenenkään seura ei herätä kiinnostusta jääden pintapuoliseksi. Ei meissä mitään vikaa ole. Ne muut ovat lauma ihmisiä niin että ihan sama mikä lauma se on niin kaikissa viihtyy. Jos oli porukka niin jätettiin aina pois ja olin aina liikaa. Olin hätävara kaverina kun muita ei ollut saatavilla. Jos se ykkös kaveri tuli saataville niin heivattiin töykeästi. Aloin tekemään samoin niille että vaihdoin seuraa kesken kaiken juhlinnan ja katosin jättäen seurani yksinään. Kyllä alko välit katkeamaan eikä haitannut yhtään. 

Taas niiden muiden syy. Ja mitä tarkoittaa tuo juttu laumaihmisistä (lauma ihmiset)? Että ihan sama millaisia ihmisiä ympärillä, niin aina viihtyy? Kyllä varmasti pääosin ihmiset viihtyvät sellaisten ihmisten seurassa, joista aidosti pitävät. Jotenkin vähän negatiivinen kaiku tässäkin.

Olen aina se ulkopuolelle jäävä. Toki olen nyt itsetutkistelun kautta huomannut, että ystäsuhteet vaativat henkilökohtaisten asioiden jakamista ja vaivannäköä, kuten kuulumisten soittelua.

En esimerkiksi tiennyt, että ihmisillä on tapana vapaa-ajalla jutella toisilleen.

Aspergereilla ainakin yleensä vaikeuksia sosiaalisessa kanssakäymisessä

Minä oon aina ollut hyvin tiiviissäkin kaveriporukoissa se, joka jää/jätetään laidalle ja loppupeleissä hylätään kokonaan. Vaikka oon aina mukana menossa ja aktiivinen porukassa, jostain syystä minut jossain vaiheessa jätetään kutsumatta yhteisiin juttuihin ja heivataan pois. En yhtään tiedä syytä, mutta näin on aina ollut.

Olen tullut siihen lopputulokseen, etten ole sellaista tyyppiä jonka kanssa ylläpitää elämän mittaista ystävyyttä.

itse tykkään olla se sivummalla tarkkailija ja haluan puhua asiat joita ajattelen vain erittäin luotetuille ihmisille, joita on kourallinen. Tuo sisäpiiriys on usein myös sitä, ettei ajatella kokonaan omilla aivoilla..

Minä puolestani ihmettelen, miksi olen usein siinä sisäpiirissä, kun en viihdy siinä, mitään järkevää syytä en keksi. Töissä olen kyllä joskus pohtinut, miksi todella mukava ja hyvä työntekijä jätetään sivuun.