Joulu lähenee, kerro KARMEIN jouluaattosi ikinä. Jättikö mies, söikö koira kuusen?

Vierailija kirjoitti:

Luonamme oli sisko miehensä ja 14v poikansa kanssa jouluaattona. Poika oli löytänyt keittiön kaapista suklaalevyn ja syöttänyt sen koiralle. Suklaahan ei sovi koirille, koska siinä on koirille myrkyllistä, mutta ihmiselle vaaratonta ainetta. Koira sitten sai myrkytyksen tuosta aineesta, oksenteli rajusti ja kuoli joulupäivänä. Kuolinsyy selvisi vasta koiran kuoleman jälkeen kun poika oli tunnustanut tekonsa vanhemmilleen.

Mmmm, riippuu suklaasta ja koirasta.. teobromiinin kuolettava annos on vähintään 80 mg painokiloa kohti, jonka saa noin 7 grammasta kaikkein tumminta talousuuklaata. Maitosuklaata joutuukin sitten syömään yli 80 grammaa painokiloa kohti.  esim 5 kiloa painavan koiran tulisi syödä kolme fazerin sinistä levyä kuolemaan johtavan myrkytyksen aiheuttamiseksi. Ja 15 kiloa painavan koiran 3 tummasuklaa-levyä. Aivan pieneltä koiralta kova veto vetää levyllinen tummaa suklaata,

Xylitolia ei sitten vastaavasti tarvitakaan kuin muutama purkkatyyny ja henki pois jos ei osata antaa välitöntä ensihoitoa.

Vierailija kirjoitti:

Kaverilla oli vatsatauti viikonlopun. Seuraavalla viikolla lähti viime hetken lahjaostoksille  ja toi torstaina meille pari pakettia sekä joi kahvit. Viikoloppuna oli jo aatto ja arvatkaa kuka alkoi oksentaa aattoaamuna? 

Ensin minä, sitten mies ja lopulta 1v.  Kiva joulu ja uusivuosi. 

Vatsataudit tarttuvat niin nopeasti ja helposti. Eräs tuttu sairastui vietyään sairastuneelle kaverilleen kauppakassin ovenraosta. Veljeni sairastui kerran vierailtuaan talossa, jonka väki oli ollut vatsataudissa viikkoa aiemmin.

Olen heittäytynyt vähän k-päiseksi näissä asioissa. Jos joku kyläilemään pyrkivä on kertonut olleensa vatsataudissa, olen sanonut, että katsotaan asiaa uudelleen kahden viikon päästä. Samoin en astu pariin viikkoon jalallani taloon jossa tautia on ollut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tytär ei tullut jouluksi, vaikka odotettiin aattona juhlapöydässä. Köyhä Äiti itki tytärtään. Tytär sanoi äidilleen, että ei ennätä tulla nyt, kun on anoppinsa luona, kun anoppi antaa monen tonnin joululahjoja.

Muiden jouluvieraiden joulutunnelmia lässähti, kun emäntä itkeskeli.

Kyllä aikuiset lapset saavat olla puolisonkin vanhemmilla joulua viettämässä tai tehdä ylipäätään mitä haluavat elämässään 😅

Ilman muuta saa. Ja köyhä äiti saa surra, jos tytär menee mieluummin rikkaan anopin luo jouluksi.

Olisko vuorottelu kyseessä. Voi rikas anoppikin itkeä, kun poika vaimoineen menee vaimon vanhempien luo jouluksi.

Silloin kun olin muksu, meidän perheen piti mennä aikoinaan aina jouluksi landelle monen sadan kilsan päähän mummolaan, se kun tapana silloin oli.

Kerran sitten joskus 70-luvun aattona lunta satoi urakalla, edettiin kuin etanat ja sitten meidän pikku-fiiu jäikin jonnekin pikkutien korpitaipaleelle jumiin jotain 10 kilometriä ennen määränpäätä.

Faija yritti hikipäässä jollain pikkulapiolla siellä tuiskun keskellä saada tietä avatuksi ja muistankin sen näyn varmaan ikuisesti, kun isukki huhkii epätoivoisesti siellä ajovalojen loisteessa.

Päästiin siten vielä hetken matkaa, kunnes tuli totaalinen stoppi ja eikun auto siihen ja kahlaamaan jossain puolen metrin kinoksissa.

Kun päästiin perille niin kello oli jotain 11 illalla ja Isä painuikin saman tien pehkuihin.

Jälkeenpäin ajatellen ei tuo nyt karmeaa ollut ja siitä jäi ikiaikainen muisto ja oltiinhan me koko perhe Joulu yhdessä , mutta silloin tuntui kurjalta.

Karmein oli, kun läheinen menehtyi täysin yllättäen äkilliseen sairaskohtaukseen päivä ennen joulua. Olimme menossa hänen luokseen joulua viettämään. 

Lapsuudesta on jäänyt mieleen yksi surullinen joulu. Olin 7-vuotias. Asuin pikkusiskoni kanssa isovanhempieni luona. Äiti ja miehensä tulivat käymään. He toivat lahjoja isovanhemmille ja siskolleni, mutta mulle eivät tuoneet mitään. Tuona jouluna en saanut yhtäkään lahjaa.  Jälkeenpäin olen miettinyt, että eihän se yllätys ollut. Äidille olin aina ilmaa, koska olin häpeäpilkku, avioton lapsi, jota miehensä ei voinut sietää. Opin tuon jälkeen myös itse häpeämään itseäni, koska en kelvannut ja pelkäsin sen jälkeen jouluja koko lapsuusajan.

Vierailija kirjoitti:

Vietettiin joulua meillä kotona. Äitini oli jo heti alkuun rasittava ja riidanhaluinen, mutta jotenkin siitä luovittiin lahjojen avaamiseen asti. Silloin tämä raivostui silmittömästi 6-vuotiaalleni, joka avasi lahjapakettiaan ”väärin”. Lapsi itki jo epätoivoisesti, ja äitini vaan haukkui häntä maan rakoon kiihtyvällä raivolla.

Käskin äidin lopettaa, mutta hän ei lopettanut. Tilanne jatkui ja paheni, lapsi oli aivan hysteerinen eikä mikään saanut äitiäni hillittyä. Lopulta sanoin, että nyt on parempi, jos lähdette kotiinne. Isäni alkoi pukea takkia lannistuneena. Silloin äitini kohdisti raivon minuun ja alkoi uhota, että hän ei lähde minnekään, mutta minun pitää lähteä, nyt heti, mene mene jo!

Siis lähteä omasta kodistani omien lasteni luota jouluaattoiltana, jotta hän saa kurmoottaa perhettäni rauhassa? Mieheni oli aivan äimistynyt, että mitä tuolle nyt tehdään. Lopulta isäni vei äidin pois.

Se oli viimeinen joulu, jonka vietimme vanhempieni kanssa. Oli ihmeellistä, kun tajusin, että joulun voi viettää myös ihan sopuisasti. Olin aina ollut äitini jouluraivon piirissä, enkä ollut oikeasti tajunnut, että yleensä ihmiset eivät pelkää joulua.

Voi luoja. Äidilläsi on mielenterveysongelmia. Hänen miehensä olisi pitänyt toimittaa hänet hoitoon.

Vierailija kirjoitti:

Karmein oli, kun läheinen menehtyi täysin yllättäen äkilliseen sairaskohtaukseen päivä ennen joulua. Olimme menossa hänen luokseen joulua viettämään. 

Lapsuudesta on jäänyt mieleen yksi surullinen joulu. Olin 7-vuotias. Asuin pikkusiskoni kanssa isovanhempieni luona. Äiti ja miehensä tulivat käymään. He toivat lahjoja isovanhemmille ja siskolleni, mutta mulle eivät tuoneet mitään. Tuona jouluna en saanut yhtäkään lahjaa.  Jälkeenpäin olen miettinyt, että eihän se yllätys ollut. Äidille olin aina ilmaa, koska olin häpeäpilkku, avioton lapsi, jota miehensä ei voinut sietää. Opin tuon jälkeen myös itse häpeämään itseäni, koska en kelvannut ja pelkäsin sen jälkeen jouluja koko lapsuusajan.

Mulle tulee aina hillitön halu halata kirjoittajaa, joka kertoo tällaisesta lapsuuden traumasta. Toivottavasti olet päässyt asiassa eteenpäin ja olet työstänyt asiaa. Syyhän ei ollut sinun. Kaikkea hyvää ja lämpöistä joulua

Sen yhden ja ainoan kerran vietin aaton anoppilassa, kun anoppi oli tuhannen päissään ja kinkunkin oli paistanut päin pers*ttä, veri tihkui kinkusta kun sitä yritti leikata. 🤮

Äiti teki itsarin, mutta sen toteutumisen esti meille soitetut ambulanssimiehet. Isoäitiparkani oli meillä koska isoisäni oli juuri kuollut, ennen joulua. Hän joutui todistamaan tyttärensä eli äitini tuhoutumista.

Minut passitettiin huoneeseeni piiloon ettei kukaan hälyttäisi lastensuojelua. Kulissit ennen kaikkea. Sanoin silloin vahingossa että inhoan Joulua. Joten seuraavana jouluaattona minulle ei ollut lahjoja koska kuulemma inhoan joulua.

Joulu 2019.

Kuopus oli syntynyt pari kuukautta ennen joulua. Olin tosi väsynyt kun lapsi ei nukkunut kuin 15-30 min pätkissä yöt. Mies pakeni töihin melkeinpä heti vauvan synnyttyä ja päätti että viikonloputkin piti laukata töissä. Kaksi viikkoa ennen joulua minulta meni niskasta välilevy, ja olin todella kipeä. Siis en edes tiennyt että sellaista kipua voi olla kuin mitä se pullistuma aiheutti. Koin valtavaa syyllisyyttä kun jouduin syömään kipulääkkeitä enkä pystynyt imettämään vauvaa. Mies ei katsonut tarpeelliseksi kantaa vastuuta lapsesta edes siinä vaiheessa kun lääkäri katsoi pullistuman niin pahaksi että se piti leikata, leikkausaika oli tammikuun alussa ja siihen asti piti pärjätä kipulääkkeillä.

Jouluaaton aattona mies ilmoitti että aikoo olla töissä koko joulun (toimitusjohtaja jonka ei todellakaan olisi tarvinnut olla silloin töissä) ja ilmoituksen jälkeen meni nukkumaan. Nukkui semmoiset 16 h putkeen, aattona kävi kiukuttelemassa miksen ole tehny graavilohta ja miksei ole kinkkua. Lähti sitten töihin. Minä soitin veljelleni, joka tuli hakemaan minut ja vauvan luokseen. Veli hoiti sitten meitä leikkaukseen asti ja sen jälkeenkin, ja mies ei edes kysellyt koko jouluna miten voin, sen sijaan uhriutui kun en ollut kotona jouluruokien kanssa kun hän oli aattoiltana ilmestynyt paikalle. Kyseessä olisi ollut kuitenkin ensimmäinen joulu perheenä.

Meille tuli ero pari vuotta tämän jälkeen enkä oikein päässyt yli siitä miten itsekäs mies oli ja pilasi sillä tuon joulun. Joku ihmettelee varmaan miksi tein lapsen tuollaisen k-pään kanssa: mies muuttui lapsen syntymän jälkeen täysin eri ihmiseksi. Aivan kuin olisi ajatellut että nyt olen "kiikissä" kun on lapsi ja hän voisi olla juuri niin itsekäs kuin huvittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko se monelle tuleva? Joulu kylmässä kodissa kun ei riitä rahat talon lämmittämiseen, ilmannjoulussunaa ja ehkä suihkua, sillä se veden lämmittäminenkin maksaa. Rahaa ei riitä joulukuuseen ellei sitten omalta pihalta löydy. Joukusteria jäänee haaveeksi. Lapset tyytyköötbyhteen lahjaan jos ei sukulaisilta tule enempää. Hyvää Joulua!

Tiedä tästä. Opiskellessa kerran viikko ennen joulua oli kukkaro tyhjä mutta tilillä kymppi. Sen piti riittää 2.1. asti. Pikapankista ei niin pieniä summia saanut. Nosto konttorissa olisi maksanut 3mk ja sitten olisi ollut vain 7mk reiluksi kahdeksi viikoksi. Lainasin kaverilta 40mk ja kävin konttorissa laittamassa ne tilille. Se kun ei maksanut mitään. Sitten konttorin ovelta suoraan nostoautomaatille ja 50mk ulos. Siitä kaverille 40mk ja itselle se kaivattu kymppi. Kotonakäyntiin se raha ei riittänyt. Ostin riisiä, maitoa ja klementiinejä. Kahvia kotona vielä oli. Varastin tienpenkalta pienen alikasvoskuusen. Ne on sellaisia sateenvarjon näköisiä jo vanhoja pieneksi jääneitä, joiden vuosikasvu on vain pieni nappi ja joista ei isoa enää kasvakaan. Sille tyhjä limpparipullo jalaksi, pumpulia ja mainosten punaisista kohdista leikattuja sydämiä oksille koristeeksi. Kirjastosta joitain kirjoja joululukemisiksi. Opiskelija-asuntola-alue oli jouluna tyhjä. Oli hiljaista. Söin riisipuuroa ja klementiinejä, nautin kuusen ja klementiinien tuoksusta, lueskelin, kävin kävelyillä. Satoi lunta ja oli juhlallisen hiljaista. Se oli yksi hienoimmista jouluistani ikinä. Eli puhuin nyt ohi aiheen, kun kysyttiin karmeinta joulua. Tuli vain itselle hyvä muisto omasta niukasta joulusta ja sen perusteella sanoisin, että kyllä voi joulunsa pilata muillakin keinoilla ja helpomminkin kuin rahan niukkuudella.

Tässä on ihana hyvänmielen kertomus siitä, miten voi viettää vaatimattomasti, mutta silti

(tai juuri siksi) ikimuistoisen hyvän joulun.

Kiitos kirjoittajalle!

Jos ei mukaan lasketa sitä,etten saanut lapsena kokea yhtä ainoaa joulua,juhannusta tai syntymäpäivää viikonlopuista puhumattakaan, etteivätkö aikuiset olisi olleet humalassa, niin karmein jouluni oli tähän mennessä se, kun ex-,ies aseella uhaten lapsemme edessä raiskasi ja pahoinpiteli minut. Ai että mikä oli oikeuslaitoksen näkemys? 2 kktta ehdotonta mielipuolelle,minkä jälkeen jatkoi vainoamista.  Minut lapseni kanssa pakotettiin laitokseen kuukausiksi ja lopulta vietiin huoltajuus,mikä jälkikäteen lainoppineiden ja useiden eri ylilääkäreiden, johtavien sos.työntekijöiden yms. tahojen suulla on todettu täysin laittomaksi,mutta myöhäistähän se nyt enää on,olen täysin ihmisraunio. Eikö ole ihana oikeusvaltio jossa uhrit saavat poliiseilta ja virkaämmiltä suojaa ja lapsen etu on aina mielessä?  

Vierailija kirjoitti:

Joulu 2019.

Kuopus oli syntynyt pari kuukautta ennen joulua. Olin tosi väsynyt kun lapsi ei nukkunut kuin 15-30 min pätkissä yöt. Mies pakeni töihin melkeinpä heti vauvan synnyttyä ja päätti että viikonloputkin piti laukata töissä. Kaksi viikkoa ennen joulua minulta meni niskasta välilevy, ja olin todella kipeä. Siis en edes tiennyt että sellaista kipua voi olla kuin mitä se pullistuma aiheutti. Koin valtavaa syyllisyyttä kun jouduin syömään kipulääkkeitä enkä pystynyt imettämään vauvaa. Mies ei katsonut tarpeelliseksi kantaa vastuuta lapsesta edes siinä vaiheessa kun lääkäri katsoi pullistuman niin pahaksi että se piti leikata, leikkausaika oli tammikuun alussa ja siihen asti piti pärjätä kipulääkkeillä.

Jouluaaton aattona mies ilmoitti että aikoo olla töissä koko joulun (toimitusjohtaja jonka ei todellakaan olisi tarvinnut olla silloin töissä) ja ilmoituksen jälkeen meni nukkumaan. Nukkui semmoiset 16 h putkeen, aattona kävi kiukuttelemassa miksen ole tehny graavilohta ja miksei ole kinkkua. Lähti sitten töihin. Minä soitin veljelleni, joka tuli hakemaan minut ja vauvan luokseen. Veli hoiti sitten meitä leikkaukseen asti ja sen jälkeenkin, ja mies ei edes kysellyt koko jouluna miten voin, sen sijaan uhriutui kun en ollut kotona jouluruokien kanssa kun hän oli aattoiltana ilmestynyt paikalle. Kyseessä olisi ollut kuitenkin ensimmäinen joulu perheenä.

Meille tuli ero pari vuotta tämän jälkeen enkä oikein päässyt yli siitä miten itsekäs mies oli ja pilasi sillä tuon joulun. Joku ihmettelee varmaan miksi tein lapsen tuollaisen k-pään kanssa: mies muuttui lapsen syntymän jälkeen täysin eri ihmiseksi. Aivan kuin olisi ajatellut että nyt olen "kiikissä" kun on lapsi ja hän voisi olla juuri niin itsekäs kuin huvittaa.

Tämä on syy siihen, miksi en pysty edes harkita lapsen hankintaa. Liian usein käy noin enkä tosiaankaan halua olla kiikissä kenenkään kotiorjana.

En itse kyllä ymmärrä, miten jaksoit vielä pari vuotta tuon jälkeen katsella miestä. Mä olisin jäänyt siltä reissulta pois suhteesta.

Vierailija kirjoitti:

Muistan montakin alkoholinhuuruista, riitaisaa joulua. Joskus oltiin yksinhuoltajaäidin kanssa joulun alla siinä tilanteessa, että käytiin kaupassa sossun lapuilla. Toivoin vaan, ettei kukaan koulukavereista tai heidän vanhemmistaan satu samaan aikaan kauppaan. 

Kaikkein hirvein joulu oli kuitenkin 11-vuotiaana, kun mutsi päätti viettää joulun uuden hoitonsa ja sen parin mukulan kanssa ja jätti mut yksin kotiin. Ruokaa ja paketteja oli, mutta ei se poistanu sitä yksinäisyyden tunnetta...

Tämä laittoi itkemään.😭

Aikuisena olen päättänyt viettää jouluni yksin, rauhassa ja hiljaisuudessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tää nyt niin kauhea ollut, mutta nolo.

Olin muksu n. 12 vuotias ja mulla oli kolme nuorempaa sisarusta. Heidän takiaan sitten oli varattu joulupukki ja tonttukin tuli.

En tiedä mitä ihmettä sinä jouluna tapahtui, kun vanhemmilla viina virtas edellisenä yönä (kinkunvalvojaisissta) ja aamupäivästä. Eivät yleensä juoneet. Isä kerran kuussa ja äiti satunnaisia drinksuja juhlissa, mutten ollut koskaan nähnyt häntä humalassa ja isääkin harvoin.

Isä ja ja 6 vuotias veljeni lähtivät hakemaan kuusta aattoaamuna. Se siis yleensä ostettiin läheisen marketin pihasta. Isä aika pirun tuiterissa lähti.. mä jäin äidin kanssa tekemään siivousta ja ruokia, vähän vilkuilin sisaruksia. Äiti oli aika kiukkunen ja komenteli ja rähjäs.

Isä ja broidi tulivat takaisin sellaisen pienen pienen kuusen kanssa. Olivat lähimetsästä hakeneet. Semmoinen n. 40 sentin kuusi. Äiti raivostu, mutta isä ei antanut periksi. Tämä on kuusi tälle vuodelle, kaupalla oli niin kalliita.

Sitten isä aikansa etsi kuuselle jalkaa äidin säksättäessä. Jalaksi sitten sopi mainiosti juuri tyhjennetty kossupullo. Siinä sisarukset sitten "innoissaan" koristelivat olkkarin pöydällä nököttävän kossupullokuusen.

Äiti jotenkin rauhottui, mutta palaili tuon tuosta aiheeseen, kun ei ole kunnon kuusta.

Saatiin joulupäivällinen syötyä ja siivottua paikat. Alettiin odottamaan sitä tonttua ja joulupukkia.

Siinähän sitten kävi niin, että tämä tonttu oli mua vuoden vanhempi poika naapurustosta ja hemmetti, että hävetys alkoi nousemaan. Niin noloili tonttukin, mutta... Äiti oli vasta sammunut siihen sohvalle, silleen toooosi naisellisesti jalat levällään ja kuorsas kuin mikäkin moottorisaha. Tavallaan hyvä, että sammui, ettei haastanut enää riitaa ja kiukutellut kuusesta. Kunpa olisi sammunut makkariin tms.

Sitten piti lasten laulaa joulukuusen luona joululauluja pukille ja voi hitto sitä kuusta. Se kaatukin pari kertaa ja iskä sitten kännisenä örisi sitä pystyyn. Jos vaan olisi voinut maa nielaista..

Lahjat jaettu ja pukki seurueineen alkoi tekemään lähtöä. Jäin vahtimaan nuorempiani ja availtiin niitä joululahjoja. Isä lähti pukin ja tontun mukaan - maksu hommiin nähtävästi. Se keikkahan oli sovittu etukäteen ja hintakin, mutta isä oli taas ruvennut pihtailemaan rahoistaan. Se näköjään oli hänen känninen juttunsa. Muistan kun edellisiltana vielä sanoi, että pukin palkka on tuossa ja joulukuusi rahakin oli varattu toiseen lompakon osioon, nyt sitten pihisteli kunnolla.

Loppupeleissä isä ja tää pukki sitten painivat siellä eteisessä! Pukki halus rahansa ja isä ei halunnut koko summaa maksaa. Tonttu huusi vieressä, että lopettakaa.. Sitten kolahti isän nenä puhelinpöydän kulmaan ja verta olikin kaikkialla. Pakkohan sen oli siitä sitten lähteä sairaalassa käymään..

Pukki ja tonttu pahoittelivat meille kaikkea tapahtunutta. Siivosivat osan verijäljistä ja heittivät vielä isän lääkäriin. Jäätiin sitten sisarusten kanssa kesken tai olihan se moottorisaha äiti paikalla.

Isä pääsi parissa tunnissa päivystyksestä ja murtunuthan se nenä oli. Oli sitä vähän yritetty paikata.

Siitä sitten yöhön ja nukkumaan. Kyllä oli nolot vanhemmat seuraavana päivänä. Pyytelivät anteeksi moneen kertaan. Olivat myös hiton kipeitä, että mä muksujen kanssa tarjoiltiin joulupäivän ateria. Vanhemmatkin ilmestyi paikalle todella häpeillen, kipeenä ja pahoitellen.

Eivät olleet dokanneet ennenkään jouluna, eikä tuon jälkeenkään. Itsehän vaan nolotti mennä kouluun loman jälkeen, kaikki tietää... Eipä tiennyt kukaan. Se tonttu osas pitää suunsa supussa ja vuosia myöhemmin asiasta puhuttiin jossain bileissä ja naurettiin.

Varsinainen joulutragedia. :D

Kiitos tästä!😂 Nauroimme miehen kanssa vedet silmissä monien kommelluksien joulutragedialle!

Apua nauroin kanssa ihan vedet silmissä, etenkin tuolle 40 senttiselle kuuselle.😂😂😂

Vierailija kirjoitti:

Jos ei mukaan lasketa sitä,etten saanut lapsena kokea yhtä ainoaa joulua,juhannusta tai syntymäpäivää viikonlopuista puhumattakaan, etteivätkö aikuiset olisi olleet humalassa, niin karmein jouluni oli tähän mennessä se, kun ex-,ies aseella uhaten lapsemme edessä raiskasi ja pahoinpiteli minut. Ai että mikä oli oikeuslaitoksen näkemys? 2 kktta ehdotonta mielipuolelle,minkä jälkeen jatkoi vainoamista.  Minut lapseni kanssa pakotettiin laitokseen kuukausiksi ja lopulta vietiin huoltajuus,mikä jälkikäteen lainoppineiden ja useiden eri ylilääkäreiden, johtavien sos.työntekijöiden yms. tahojen suulla on todettu täysin laittomaksi,mutta myöhäistähän se nyt enää on,olen täysin ihmisraunio. Eikö ole ihana oikeusvaltio jossa uhrit saavat poliiseilta ja virkaämmiltä suojaa ja lapsen etu on aina mielessä?  

Näitä tarinoita on tuhansia jossa "oikeusvaltio" päättää rangaistukset uhria ja mitä kovempi rikos sen todennäköisempää et pääsevät vapaalle jalalle. Siskonikaan ei saanut oikeutta kun ex poikaystävänsä pahoinpiteli ja raiskas, tuomiota oli aikaisempienkin tyttöystävien pahoinpitelystä, tämä kuvotus toimii vieläpä nuorisotyössä ja edelleen saa olla siellä työpaikalla,kuvottavaa ja sairasta että halvennetaan uhria ja jätetään oman onnensa nojaan.

Vierailija kirjoitti:

Karmein oli, kun läheinen menehtyi täysin yllättäen äkilliseen sairaskohtaukseen päivä ennen joulua. Olimme menossa hänen luokseen joulua viettämään. 

Lapsuudesta on jäänyt mieleen yksi surullinen joulu. Olin 7-vuotias. Asuin pikkusiskoni kanssa isovanhempieni luona. Äiti ja miehensä tulivat käymään. He toivat lahjoja isovanhemmille ja siskolleni, mutta mulle eivät tuoneet mitään. Tuona jouluna en saanut yhtäkään lahjaa.  Jälkeenpäin olen miettinyt, että eihän se yllätys ollut. Äidille olin aina ilmaa, koska olin häpeäpilkku, avioton lapsi, jota miehensä ei voinut sietää. Opin tuon jälkeen myös itse häpeämään itseäni, koska en kelvannut ja pelkäsin sen jälkeen jouluja koko lapsuusajan.

Niin sitä lapsena ajattelee, vaikka sinulla ei ole mitään hävettävää, vaan äidilläsi sitäkin enemmän. Saisi todella hävetä käytöstään.

Kaikkea hyvää sinulle tulevaan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Karmein oli, kun läheinen menehtyi täysin yllättäen äkilliseen sairaskohtaukseen päivä ennen joulua. Olimme menossa hänen luokseen joulua viettämään. 

Lapsuudesta on jäänyt mieleen yksi surullinen joulu. Olin 7-vuotias. Asuin pikkusiskoni kanssa isovanhempieni luona. Äiti ja miehensä tulivat käymään. He toivat lahjoja isovanhemmille ja siskolleni, mutta mulle eivät tuoneet mitään. Tuona jouluna en saanut yhtäkään lahjaa.  Jälkeenpäin olen miettinyt, että eihän se yllätys ollut. Äidille olin aina ilmaa, koska olin häpeäpilkku, avioton lapsi, jota miehensä ei voinut sietää. Opin tuon jälkeen myös itse häpeämään itseäni, koska en kelvannut ja pelkäsin sen jälkeen jouluja koko lapsuusajan.

Mulle tulee aina hillitön halu halata kirjoittajaa, joka kertoo tällaisesta lapsuuden traumasta. Toivottavasti olet päässyt asiassa eteenpäin ja olet työstänyt asiaa. Syyhän ei ollut sinun. Kaikkea hyvää ja lämpöistä joulua <3

Kiitos samoin! Elämässä on menty eteenpäin. Lapsena tietenkin tuollainen tuntuu ihan eriltä, mitä nyt aikuisena. Toki jo teininä sen ymmärsi, etten ollut syyllinen tilanteeseen. Isovanhempien kuoltua meni pitkään, että löysin oman tieni. Vapauduin asioista oikeastaan vasta äitini ja miehensä kuoltua. Toki viimeisen kerran äidin nähdessäni sain vielä kuulla, kuinka kiittämätön olen. Loppuaikoina emme olleet missään tekemisissä.

Minulla olisi ollut mahdollista naida aattona anopin kanssa, mutta anoppi alkoi epäröimään ja muutti mielensä viime hetkellä. Tuon kokemuksen olisin halunnut, mutta ei voi mitään.

Siis mä niin ymmärrän ton kasvisruuan puuttumisen! Tosi raivostuttavaa!