Joulu lähenee, kerro KARMEIN jouluaattosi ikinä. Jättikö mies, söikö koira kuusen?

Lapsen kuoleman jälkeinen joulu oli pahin, eli hän hukkui kesällä onnettomuudessa joka oli minun syytäni. Minut lynkattiin nettipalstoilla, vaikka iltalehtien tiedot olivat hyvin vajavaiset. Päätin, että en kerro lehdistölle enempää, tuntemattomat ihmiset ovat käsittämättömän julmia netissä.

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen jouluaattoni tulevien appivanhempieni luona oli aika karmiva. En ollut tietoinen, että anoppi on juoppo, joka etenkin joulupyhinä vetäisee kunnon kännit. Ensin alkoi palohälyttimet huutamaan, kun anoppi lämmitti kännissä laatikoita uunissa ja oli valunut uunin pohjalle mönjät. Siitä syntyi kauhea huuto ja haloo, josta vimmastuneena anoppi alkoi sitten kännispäissään haastamaan riitaa ja kertomaan totuuksia paikallaolijoista. Siirryttyä joulupöytään, tädin humalatila oli sitä luokkaa, että napsi sormineen aseteilta ruokia ja imaisi ne sormiaan lipoen suihin ja eikun seuraavan sortin kimppuun..lopulta pahoinvointi otti vallan ja anoppi alkoi kakomaan lautaselleen, ennen kuin appiukko talutti ykäävän anopin vessaan, mistä sitten seuraavan puoli tuntia kuunneltiin oksentelua suoraan ruokapöytään. Kun anoppi lopulta tuli vessasta, talutettiin rähisenävänä ja hikisenä makuulle ja me sitten lähdettiin kotia sulattelemaan kaikkia illan aikana kuultuja verbaalisia hyökkäyksiä.

Saman tyyppinen kokemus, kyseessä entinen appiukko. Tosin joulupöytään ei oksennettu, koska hän ei kyennyt nousemaan pöytään vaan makasi olohuoneen sohvalla. Vähän siinä ruokahalu meni, ja tuli itsekin kipattua alkoholia reippaanlaisesti heillä niin kesti paremmin ja välimatkojen vuoksi heillä oli yövyttävä. Mukavia ihmisiä olivat mutta oli alkoholiongelma appiukolla. Lopulta teimme ex-mieheni aloitteesta päätöksen olla menemättä enää jouluisin heille. Se oli vaikea päätös, kuten sanottu, he olivat mukavia ihmisiä. Kaikki meni aina alkoholi edellä ja aina täytyi varautua pahimpaan. Olihan ne aikoja, uusia kokemuksia itsellekin, absoluutti perheestä olevana itse. Muistelen heitä silti lämmöllä. Kukaan ei päätä ryhtyä alkoholistiksi. 

Mutta todella raskasta lähipiirille. 

Mieluimmin kuitenkin tuokin, kuin äärituomitsevat ihmiset, jos valita täytyisi. 

Silloin nuorempana kun vielä viitsin/jaksoin laittaa joulua niin oli parikin miestä jotka pilasi kaiken mahdollisen joulutunnelman ilmeisen tarkoituksella ilkeydellä ja kännäämisellään.

Toki näillä muutenkin oli kaikessa pääasiana se, että voi juoda kaljaa. Sittemmin olen pysynyt sinkkuna ja jotenkin se jouluihminen itsessä kuoli noiden parin suhteen aikana ja joulu aiheutti pitkän aikaa ihan fyysistäkin pahoinvointia.

Isä veti niin hirveät kännit ettei tunnistanut minua (poikaansa) ja väitti että olen joku vieras mies joka yrittää iskeä hänen vaimoaan (äitiäni). Yritti käydä käsiksi, mutta väliin tuli koirani ja äitini sai puhuttua hänet nukkumaan. Aamulla ei muistanut mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isän veli teki itsemurhan aatonaattona. Meni aikalailla joulufiilikset. Veli oli isälle hänen sisaruksistaan tärkein.

Törkeä ajankohta.

Olihan se. Törkeää oli myös jättää viisi lasta isättömäksi.

Aika harva varmaan vittuillakseen itsemurhan tekee. Eiköhän siinä vaiheessa olla jo sellaisessa tilanteessa, että syyllistämiset on ihan turhia. Se itsemurhan tehnyt on varmasti syyllistänyt itseään jo ihan kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta.

Masennus on siitä viheliäinen sairaus, että se vääristää todellisuudentajua. Vakavasti masentunut saattaa ihan aidosti kuvitella olevansa taakka ja haitta läheisilleen ja kaikilla olevan paremman elämän jos häntä ei ole olemassa. Kuvittelee kamalalta teoillaan tekevänsä palveluksen läheisilleen :(

Muistelen jostain lukeneeni, että ns. itsemurhakriisi eli tila, jossa sen tekeminen on jo hyvin lähellä, on niin raju tila, että se näkyy aivokuvissa. En usko että siinä vaiheessa enää pystyy mitään muuta ajattelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen kuoleman jälkeinen joulu oli pahin, eli hän hukkui kesällä onnettomuudessa joka oli minun syytäni. Minut lynkattiin nettipalstoilla, vaikka iltalehtien tiedot olivat hyvin vajavaiset. Päätin, että en kerro lehdistölle enempää, tuntemattomat ihmiset ovat käsittämättömän julmia netissä.

En voi kuvitella kuinka suuri suru ollut, mut just iltalehdet yms valhevaltamediat on raatelevia susia,samoin suurin osa ihmisistä, oksettavaa koko ihmiskunta jossa tahdotaan tarkoituksella toiselle kaikkea mahdollista pahaa:(

Mursin nilkkani ja makasin Töölössä odottamassa leikkaukseen pääsyä. Koronan takia ei saanut käydä edes vieraita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyttöystävä hakkasi minut.

Jos nainen pystyy hakkaamaan miehen, niin sellainen "mies" ansaitseekin tulla hakatuksi. N32

Mitä mä just luin 😱

Vierailija kirjoitti:

Tytär kuoli sen vuoden joulukuun alussa 8-vuotiaana. En muista suoraan sen jälkeisestä ajasta paljoakaan mutta aviomieheni otti minut kanssaan vanhempieni luokse jouluksi syömään. En muista siitäkään mitään koska olin edelleen shokissa ja surusta sekaisin, mutta sen muistan että isäni sanoi ruoan jälkeen "entäs sitten minä" tarkoittaen itseään kun kaikki olivat vain surullisia ja hänelläkin kuitenkin oli talvella ollut sairauskohtaus. 

Olen pahoillani kaikkien teidän puolesta, mutta varsinkin isäsi puolesta. Lapsen menetys on vaikea asia, olen sen itse kokenut kolme vuotta sitten kesällä. Poika kuoli kun oli 10 kuukautta. Isällesi on ollut kamalaa kun on ollut sairaskohtaus ja isomman trategian vuoksi jäänyt tämä huomioimatta. Se ihan oikeasti syö ihmistä sisältä. Toki on kauheaa, että on lapsi kuollut, mutta pitää niitä eläviä silti yrittää muistaa siitä lähipiiristä.

Mulla ei kamalia jouluja ole ollut. Jokainen joulu on ollut mitä on ja niistä on muistoja jäänyt, isä täysi alkoholisti ja äiti täysi marttyyri. On vietetty ensiavussa jouluja ja on vietetty ulkona hangessa jouluja. On saatu selkää ja turpaa, mutta joulu sekin on. Nykyään oma jouluni olen yksin ja teen kotiini joulun. Aaton aterialla toki vähän harmittaa kun ei ole muita jakamassa ruokia ja syö muiden seurassa, mutta siihenkin tottuu. Lahjoja sain viimeksi 20 vuotta sitten kun olin 6 ja mummo vielä eli. Sen jälkeen sai kuulla, että olen jo tarpeeksi vanha olemaan ilman lahjoja, joten tuollaistakaan perinnettä ei ole kuulunut. Ruoka ja joulurauhan julistus on se, mikä joulun itselleni tekee. Kinkku, laatikot ja rosolli. 

Meillä oli asumusero aviomiehen kanssa ja olimme saaneet suhdettamme hieman korjattua. En halunnut kuitenkaan mennä anopille, kun mies oli hänelle ilmoittanut syksyllä, että ei rakasta minua ja haluaa elämäänsä aitoa tunnetta. Tunsin luonnollisesti häpeää asiasta. Mies meni anoppilaan lastemme kanssa ja itse sovin, että menen isäni luokse parin sadan kilometrin päähän. Isäni sitten kännäsi itsensä konttauskuntoon ja sammui kymmeneltä. Siellä sitten itkin yksin ja ikävöin perhettäni. Ei se nyt jälkikäteen tunnu niin maailmanlopulta, mutta kaikessa siinä tunnemylläkässä olin melkein valmis hyppäämään katolta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyttöystävä hakkasi minut.

Jos nainen pystyy hakkaamaan miehen, niin sellainen "mies" ansaitseekin tulla hakatuksi. N32

Mitä mä just luin 😱

No mites toisinpäin? Ansaitseeko nainenkin tulla hakatuksi, jos mies pystyy hakkaamaan naisen? Sulla on aika outo katsomus . Eikö olis parempi, ettei väkivaltaa puolin eikä toisin.

Ensimmäiset kuukautiseni alkoivat jouluaattona. Olin 8-vuotias.

Sain yt-neuvotteluiden tuloksena potkut 22.12. En tiennyt ollakko harmissaan vai helpottunut, myrkyllisen työilmapiirin vuoksi. Shokki se kuitenkin oli. Äitini kyllä kuittaili sitten pyhinä miten en kyennyt pitämään duuniani.

Toinen oli kun lapsuudessa oli jonain aattona nk. tulipalopakkanen. Kotimme ohi alkoi mennä paloautoja pillit soiden. Paksu savu nousi taivaalle. Sinä yönä lähistöllä olevassa omakotitalossa syttyi kynttilästä tulipalo, joka vei mennessään perheen 17v pojan ja kaiken omaisuuden. Kylä otti ja auttoi perhettä takaisin jaloilleen, rakentaen talon ja lahjoittaen elämiseen käyttötarpeita.

Vielä eräs muisto kouluajoilta. Siskon ystävä soitti iltakahvin aikaan hädissään, että isänsä sai sairaskohtauksen ja kuoli. Tuntui hirveältä, äkillinen sydänkohtaus. Perheen poika oli luokkakaverini, eikä enää koskaan entisensä, reipas ja positiivinen kaveri.

Äiti oli kuiollut joulun jälkeen ja sen jälkeiset joulut oli surkeita, olin 8 vuotias silloin. Oli kova ikävä.

Ne kaikki isän narsismin ja pershäiriön takia, ihan sama oliko joulu vai ei,ne tietää keillä sukulaiset jotka sairastaa tälläistä narsismi,pershäriötä tälläiset ihmiset on raskaita,erittäin raskaita,nyt toinen joulu menossa ilman pershäiriöistä kyllä aion nauttia!!!

Anoppilassa on aina vähän ankeaa viettää aattoa. Koti on tosi sekainen ja käly haluaa suorittaa jouluperinteet minuuttiaikataulun mukaan. Minun (ja lasten) osalta pelkkää odottelua ja tylsyyttä. Ruokakaan ei oikein maistu tuon sotkuisuuden vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäiset kuukautiseni alkoivat jouluaattona. Olin 8-vuotias.

Älä selitä. Ei ole totta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tytär kuoli sen vuoden joulukuun alussa 8-vuotiaana. En muista suoraan sen jälkeisestä ajasta paljoakaan mutta aviomieheni otti minut kanssaan vanhempieni luokse jouluksi syömään. En muista siitäkään mitään koska olin edelleen shokissa ja surusta sekaisin, mutta sen muistan että isäni sanoi ruoan jälkeen "entäs sitten minä" tarkoittaen itseään kun kaikki olivat vain surullisia ja hänelläkin kuitenkin oli talvella ollut sairauskohtaus. 

Olen pahoillani kaikkien teidän puolesta, mutta varsinkin isäsi puolesta. Lapsen menetys on vaikea asia, olen sen itse kokenut kolme vuotta sitten kesällä. Poika kuoli kun oli 10 kuukautta. Isällesi on ollut kamalaa kun on ollut sairaskohtaus ja isomman trategian vuoksi jäänyt tämä huomioimatta. Se ihan oikeasti syö ihmistä sisältä. Toki on kauheaa, että on lapsi kuollut, mutta pitää niitä eläviä silti yrittää muistaa siitä lähipiiristä.

Mulla ei kamalia jouluja ole ollut. Jokainen joulu on ollut mitä on ja niistä on muistoja jäänyt, isä täysi alkoholisti ja äiti täysi marttyyri. On vietetty ensiavussa jouluja ja on vietetty ulkona hangessa jouluja. On saatu selkää ja turpaa, mutta joulu sekin on. Nykyään oma jouluni olen yksin ja teen kotiini joulun. Aaton aterialla toki vähän harmittaa kun ei ole muita jakamassa ruokia ja syö muiden seurassa, mutta siihenkin tottuu. Lahjoja sain viimeksi 20 vuotta sitten kun olin 6 ja mummo vielä eli. Sen jälkeen sai kuulla, että olen jo tarpeeksi vanha olemaan ilman lahjoja, joten tuollaistakaan perinnettä ei ole kuulunut. Ruoka ja joulurauhan julistus on se, mikä joulun itselleni tekee. Kinkku, laatikot ja rosolli. 

Osanottoni teille kaikille lapsen menettäneille. Sinun lapsesi oli 10kk ja hänen 8-vuotta. Ei tietenkään voi lapsia verrata mutta omasta mielestäni 8-vuotiaan kuolema on suurempi shokki kuin alle vuoden ikäisen. En tarkoita tuoda tällä mitään vertailuasemaa nyt lainkaan mutta kommenttisi järkytti. Totta kai on kamalaa että hänen isällään on ollut sairauskohtaus, mutta herranjumala 8-vuotias lapsi on kuollut samassa kuussa ja yksi ihmettelee joulupöydässä että mites hän. Saman kuukauden sisällä. 

Jatkan vielä että aivan varmasti ovat palanneet myöhemmin tämän isän tilanteeseen. Se aika ei vaan todellakaan voi olla noin pian. 

Vierailija kirjoitti:

Penskana käyttäydyin huonosti ja sain viettää rangaistuksena aaton kellarissa. Jäi pukit ja tontut näkemättä ja ruuat syömättä mutta lahjat sentään sain.

Mitä pahaa teit että sait tavallaan kovan rangaistuksen. Ikäsi?

Joulu on lastenjuhla.

Osanottoni ja sympatiani kaikille, jotka ovat menettäneet omaisensa jouluna.