Joulu lähenee, kerro KARMEIN jouluaattosi ikinä. Jättikö mies, söikö koira kuusen?

Vierailija kirjoitti:

roinajonna kirjoitti:

Mies oli jäänyt kiinni sivusuhteesta ja oli halunnut jo pidempään ilmiselvästi erota. Sääli kai kuitenkin jotenkin kun ehdotti, että vietetään joulu yhdessä, jottei kummankaan tarvitse olla yksin. Yritin kaikin tavoin olla mieliksi, vietellä hänet ja herättää syyllisyyttä ja sääliäkin. Hän käytti harvoin alkoholia, mutta oli kai jotenkin hermostunut ja joi silloin itsensä aika kovaan humalaan ja sammui jo aikaisin sänkyynsä. Menin viereen ja sain hänet suostuteltua seksiin. Hän vain makasi velttona ja odotti, että minä hoidan koko homman. Aamulla hän oli jotenkin suuttuneen oloinen ja lähti pois mutisten, että edellinen yö oli virhe. Kilahdin ihan totaalisesti. Särjin tavaroita ja myöhemmin kävin hänen päälleen. Poliisitkin kävi. Laitoin hänen uudelle hoidolleen viestiä, että meillä oli ihana joulu, rakasteltiin ja kaikkea. 

Joulun jälkeen ei mahtanut enää mitään, ero oli väistämätön. Seuraavan joulun alla riitannuin erään ystävän kanssa ja sitä seuraavana menetin pitkäaikaisimman ystäväni. 

öhh..ja itsessä ei tietenkään ole mitään vikaa.?

Syyllisiäkö tässä etsittiin ?  Varmaan on vikaa, ja eihän kirjoittaja missään kohtaan kyseenalaistanut sitä, etteikö hänessä ollut vikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

roinajonna kirjoitti:

Mies oli jäänyt kiinni sivusuhteesta ja oli halunnut jo pidempään ilmiselvästi erota. Sääli kai kuitenkin jotenkin kun ehdotti, että vietetään joulu yhdessä, jottei kummankaan tarvitse olla yksin. Yritin kaikin tavoin olla mieliksi, vietellä hänet ja herättää syyllisyyttä ja sääliäkin. Hän käytti harvoin alkoholia, mutta oli kai jotenkin hermostunut ja joi silloin itsensä aika kovaan humalaan ja sammui jo aikaisin sänkyynsä. Menin viereen ja sain hänet suostuteltua seksiin. Hän vain makasi velttona ja odotti, että minä hoidan koko homman. Aamulla hän oli jotenkin suuttuneen oloinen ja lähti pois mutisten, että edellinen yö oli virhe. Kilahdin ihan totaalisesti. Särjin tavaroita ja myöhemmin kävin hänen päälleen. Poliisitkin kävi. Laitoin hänen uudelle hoidolleen viestiä, että meillä oli ihana joulu, rakasteltiin ja kaikkea. 

Joulun jälkeen ei mahtanut enää mitään, ero oli väistämätön. Seuraavan joulun alla riitannuin erään ystävän kanssa ja sitä seuraavana menetin pitkäaikaisimman ystäväni. 

öhh..ja itsessä ei tietenkään ole mitään vikaa.?

Syyllisiäkö tässä etsittiin ?  Varmaan on vikaa, ja eihän kirjoittaja missään kohtaan kyseenalaistanut sitä, etteikö hänessä ollut vikaa.

kirjoituksen perusteella vaikuttaa suoraan sanottuna manipulatiiviselta akalta ja sen pohdinta miksi asiat meni kuten meni loistaa poissaolollaan.

Aikuinen sisko on alkanut keski-ikäisenä sekoilemaan jouluisin ja pilannut joulun ajatuksena. Ensimmäiseksi hän riehui viisikymppisenä siitä, miten "tässä on vietetty 50 joulua yhdessä ja se alkaa riittämään" äidillemme. Ongelmahan oli siis siinä, ettei siskolla ole ollut miestä, jonka suvun luona hän voisi viettää osan jouluista. Yhtenä jouluna hän oli noutamassa iäkästä äitiämme luokseen jouluksi kun äiti erehtyi tarjoamaan hänelle glögiä, koska tiesi siskon kierrelleen kaupoissa monta tuntia. Sisko riehaantui siitä, että glögi oli kylmää ja huusi kuulemma täyttä kurkkua puoli tuntia. Äitimme lähti kuitenkin hänen kyydissään joulun viettoon lähinnä lasten takia, ja joulu vietettiin kuin kaikki olisi ollut kunnossa. Joulun jälkeen sisko pisti välit poikki iäkkääseen äitiimme melkein puoleksi vuodeksi kylmän glögin takia. Tilanne oli niin stressaava äidillemme, että pian sen jälkeen äitimme sai vakavan sairauskohtauksen, josta ei koskaan täysin toipunut. En enää tunne joulun henkeä vaan ainoastaan välttelen muistamasta jouluna siskoani ja hänen sekoilujaan.

Itse vietin joulua viimeisen kerran siskoni luona kun olin ollut aikeissa piipahtaa vain lyhyesti juuri ennen joulua, mutta sisko mankui niin kauan tuntien ajan, että jäisin jouluksi, että erehdyin suostumaan siihen. Samalla hetkellä, kun viimeinen bussi paikkakunnalta oli lähtenyt, siskon naama meni ruttuun eikä hän puhunut minulle koko jouluna.

Vierailija kirjoitti:

Puolisoni tbeki 2 kk ennen joulua shokki-ilmoituksen: en rakasta sinua enää, haluan erota.

Minulla oli halu tehdä mitä vain, että mies muuttaisi mielensä. Olin tuona talvena  projektihommassa ja asuin 4 päivää viikossa toisella paikkakunnalla. Emme pystyneet puhumaan erosta tai ongelmista, joita en tajunnut edes olleen. Viikonloppuisin hän katosi "puhumaan kavereittensa kanssa" kuin minua vältelläkseen.

Pari viikkoa ennen joulua puolisoni ehdotti, että viettäisimmekin joulun yhdessä. Hän halusi että keskitymme toisiimme, juttelemme, teemme kivoja asioita ja tunnustelemme miltä tuntuisi jos palataankin yhteen. Olin revetä onnesta. Peruin jo suruissani sopimani veljen perheen luo menon. Kaikki olivat iloisia että yritämme saada asiat kuntoon. En muista milloin olin odottanut joulua niin paljon. Ostin yhteisiä hemmottelujuttuja ja pientä kivaa kotiin.

Kun tulin aatonaatto-iltana toiselta paikkakunnalta kotiin kahden viikon joululomalle, eteisessä oli matkalaukku. Ajattelin että hän on keksinyt meille jonkun kylpyläyllärin. Ulkovaatteet päällä seissyt puolisoni kertoi, että emme todellakaan vietä joulua yhdessä, sillä hän oli juuri lähdössä reissuun uuden rakkaansa kanssa. Kertoi että olivat varanneet matkan jo marraskuun lopussa. Yhteinen joulu oli ollut hänelle keino varmistaa, että olen kotona hoitamassa kissojamme.

En koskaan unohda sitä joululahjakseni saamaani täydellistä nöyryytystä. Kissoille kiitos läheisyydestä ja lämmöstä, selvisin jotenkin järjissäni töihin ja toiselle paikkakunnalle tammikuun alussa. Kissat lähtivät kanssani.

Onneksi pääsit tuosta mulkusta eroon! Kaikkea hyvää sulle ja kissoille.

Joulu 2020. Isäni kuoli juuri ennen joulua. Oli todellakin joulumieli kadoksissa ku seisoin jouluaattona hautausmaalla kynttilä kädessä.

Kun olin 7 v ja vietimme joulua pappalassa, tuli saunan jälkeen sitten pukki. Se jakoi lahjoja meille kaikille lapsille niin pukki haisi tupakalle. Kun hän antoi minulle lahja repäisi pukin naamarin pois siltä ja takaa löytyi naapurimme pätkä Väinö 😂. Ensin kaikki oli aivan hiljaa olihan isossa tuvassa mummon ja papan kaikki lapset 7 vaimoineen ja lapsen lapset 8 kpl paikalla ensi kaikki meni täysin hiljaiseksi, kunnes pappa yht äkkiä sanoi jaahas löytyi se Väinökin vihdoin. Ja kaikki alkoi nauraa ja nahkojen jako jatkui iloisesti.

2018 vaimoni lähti vietetään joulua äiteensä tykö ja jatkoille Turkuun ryyppään, tuli kotiin Tapanin päivänä jolloin tapasi 28 vuotta nuoremman nykyisen kaverin ja huhtikuun lopulla jätti minut raskaana ja oli kuolla synnytykseen.

Vierailija kirjoitti:

Joulu 2020. Isäni kuoli juuri ennen joulua. Oli todellakin joulumieli kadoksissa ku seisoin jouluaattona hautausmaalla kynttilä kädessä.

Joulu 2020. Äiti oli kuollut Lucian päivänä, hautajaiset oli tulossa välipäivinä. Kukaan äidin sukulainen ei suostunut tulemaan hautajaisiin koronan takia, koska "kuuluivat riskiryhmiin". Oli hyvin orpo ja yksinäinen olo.

Tämä ei ole nyt niin karmea tarina, mutta omalle kohdalle tuntuu ikävimmältä, vaikka on ollut jouluja, jolloin olen ollut sairas ja paljon yksinäisiä jouluja.

Isä kuoli marraskuussa sydänkohtaukseen - ei mitenkään yllättäen, koska oli ollut sairas jo kymmenen vuotta ja oli itsekin tiennyt jo keväällä lähtevänsä hetkenä minä hyvänsä. Isä asui lapsuuskunnassaan, isovanhemmat (vielä hyväkuntoiset, isä oli 50 v. ja hänen äitinsä oli vain 17 v. vanhempi) niin lähellä, että heidän talonsa näkyi olohuoneen ikkunasta, toinen siskoista oli kotiäitinä naapurikunnassa. Minä ja toinen sisko oltiin opiskelemassa kauempana eikä päästy paikalle ennen kuin viikonloppuna, jolloin isoäiti ja sisko ja muut sukulaiset olivat jo päättäneet hautajaiset ja muut meiltä kysymältä. Ei se mitään, ei meillä ollut erityisiä toiveita tai tarvetta riidellä asioista.  Mutta oli sitten käynyt niin, että isoäiti ja sisko olivat siinä yhdessä itkiessään kääntäneet surunsa vihaksi meitä kohtaan, jotka olimme jättäneet isän yksin emmekä välittäneet jne. Sisko oli tietysti meihin päin mielinkielin ja viaton, se on hänen tapansa, mutta isoäidin raivon ja epäluulon jouduimme kohtaamaan. Otimme sen vastaan, ymmärsimme, yritimme pärjätä ja pidimme huolta toistemme jaksamisesta.

Tuli hautajaiset ja nekin kestettiin. Viha ei vieläkään laantunut, mutta ajateltiin, että kyllä se siitä. Ei isoäiti voi ikuisesti vihata lempilapsensa lapsia. Päätettiin siskon ja hänen silloisen miehensä kanssa viettää viimeinen joulu lapsuuskodissa ennen kuin siitä pitää luopua.

Koska olin opiskelija ja isän kuolemasta tuli ylimääräisiä kuluja, ei ollut paljon rahaa lahjoihin. Mutta osa-aikatöiden ja säästäväisyyden ansiosta sain raavittua kokoon jotain lahjoja, myös isovanhemmille, koska olin aina jollain lailla muistanut, ja kun kerran tultiin viettämään mahdollisesti viimeistä joulua kotiin. Aatonaattona kävin heillä, mutta jouduin huomaamaan heti tuvan ovella, että niin isovanhemmat kuin kotiin tulleet sedän ja tädin perheet katsoivat minua hölmistyneinä kuin vierasta. Sanoin tuovani joululahjaa. Fammu seisoi puuhellan ääressä hämmentämässä jotain käsi lanteilla ja tokaisi reippaasti, että me ei tänä jouluna lahjoja anneta eikä oteta, aikuiset ihmiset. 

Mietin nopeasti, että nytkö minun pitää sitten peruuttaa ovesta lahjani kanssa tyrmättynä. Mutta päätin, että tähän lahjaan meni työtä ja vaivaa ja tehän otatte sen, perkele! Istuin tuolille, joka oli tuvan ovenpielessä Jehovan todistajia ja muita ei-toivottuja ihmisiä varten ja keskustelin jonkin aikaa sukulaisteni kanssa kuin en olisi mitään vihamielisyyttä huomannutkaan. Se tepsi sen verran, että sain jättää lahjani ja lähteä. Mutta kotimatkan kävelin itkien, illalla koristelin kuusen itkien ja yritin saada joulumieltä. Isäni kuolemaa en itkenyt yhtä paljon kuin isän suvun tylyyttä, koska isän kohtalo oli jo kauan ollut selvä. Siskon ja hänen miehensä kanssa vietettiin sitten pieni ja ihan mukava joulu keskenämme. Viimeinen joulu kotona. 

Sen jälkeen ei isän suku ollut missään yhteydessä. Vaarin kuolemasta ei kerrottu ennen kuin oli pakko kutsua perukirjoituksiin, isoäidin kanssa sama juttu. Serkkujen elämäntilanteesta en tiennyt mitään 20 vuoteen. Lähetin joulukortit, mutta kun en saanut kortteja, ajattelin että jos he ovat katkaisseet välit, heidän asiansa on kutsua minut takaisin. Minä en enää kulje hattu kourassa kerjäämässä, että saan anteeksi ja pääsen uudelleen jäseneksi sukuun, joka käyttäytyy narsistisesti, koska kaikki ovat olleet saman tossun alla. Ei ole kutsuttu takaisin ja olen viettänyt jouluja yksin ja rauhassa ja ilman kenenkään vihaa tai kiukuttelua tai haukkumista. 

Äiti kuoli jouluaaton aattona. Meni vuosia ettei ollut joulun tuntua. Vasta kun sain omia lapsia joulut alkoivat taas tuntua jouluilta.

Läheinen menehtyi jouluaattona.

Vierailija kirjoitti:

2018 jouluruuista tuli ihan hirveä ummetus, kaks päivää saikkua ja kieriskelin vain tuskassani tuon ajan.

1998 sisko oli pyytänyt nalle puh -pehmomaskotin, jonka saisi koulureppuun roikkumaan. Sitä huutoa ja ovien paiskomista, kun nalle ei ollut aitoa nalle puh-kamaa. Äiti itkee olkkarissa, kun oli käynyt koko kaupungin kaupat läpi, eikä ollut löytänyt muuta kuin tuon kopion.

2014 on herkullisin muisto. Samaisella siskolla oli tapana ronkkia puurokulhosta etukäteen manteli esiin ja jemmata se sopivaan kohtaan kulhossa. Sitä touhua oltiin katsottu jo muutaman vuoden ja tuo ärsytti kaikkia. Kun siskon silmä vältti, kävin kääntämässä kulhoa 90 astetta. Ruokailun aikana katsoin, mistä kohtaa sisko kauhoi puuroa itselleen ja itse otin 90 astetta siitä vierestä. Sisko oli vetänyt naamariin varmaan neljäsosan siitä puurosta ja ihmetteli mantelin perään. Minä söin hitaasti ja piilottelin mantelia mahdollisimman pitkään ja viimein onnesta hihkuen kerroin saaneeni sen. Ai että porukoilla oli hauskaa, kun jymäytin isosiskoa tuolla tavalla. Myöhemmin sain siskolta tukkapöllyn, tein vissiin väärin vaikka ihan samaa peliä pelasin kuin hänkin.

Aikamoinen narsisti

töissä vietetyt joulunpyhät ei ollut mukavia. siksi en enää töitä teekkään. näin varmistuu kaikki juhlapyhät vapaiksi. olen onnellinen.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei ole nyt niin karmea tarina, mutta omalle kohdalle tuntuu ikävimmältä, vaikka on ollut jouluja, jolloin olen ollut sairas ja paljon yksinäisiä jouluja.

Isä kuoli marraskuussa sydänkohtaukseen - ei mitenkään yllättäen, koska oli ollut sairas jo kymmenen vuotta ja oli itsekin tiennyt jo keväällä lähtevänsä hetkenä minä hyvänsä. Isä asui lapsuuskunnassaan, isovanhemmat (vielä hyväkuntoiset, isä oli 50 v. ja hänen äitinsä oli vain 17 v. vanhempi) niin lähellä, että heidän talonsa näkyi olohuoneen ikkunasta, toinen siskoista oli kotiäitinä naapurikunnassa. Minä ja toinen sisko oltiin opiskelemassa kauempana eikä päästy paikalle ennen kuin viikonloppuna, jolloin isoäiti ja sisko ja muut sukulaiset olivat jo päättäneet hautajaiset ja muut meiltä kysymältä. Ei se mitään, ei meillä ollut erityisiä toiveita tai tarvetta riidellä asioista.  Mutta oli sitten käynyt niin, että isoäiti ja sisko olivat siinä yhdessä itkiessään kääntäneet surunsa vihaksi meitä kohtaan, jotka olimme jättäneet isän yksin emmekä välittäneet jne. Sisko oli tietysti meihin päin mielinkielin ja viaton, se on hänen tapansa, mutta isoäidin raivon ja epäluulon jouduimme kohtaamaan. Otimme sen vastaan, ymmärsimme, yritimme pärjätä ja pidimme huolta toistemme jaksamisesta.

Tuli hautajaiset ja nekin kestettiin. Viha ei vieläkään laantunut, mutta ajateltiin, että kyllä se siitä. Ei isoäiti voi ikuisesti vihata lempilapsensa lapsia. Päätettiin siskon ja hänen silloisen miehensä kanssa viettää viimeinen joulu lapsuuskodissa ennen kuin siitä pitää luopua.

Koska olin opiskelija ja isän kuolemasta tuli ylimääräisiä kuluja, ei ollut paljon rahaa lahjoihin. Mutta osa-aikatöiden ja säästäväisyyden ansiosta sain raavittua kokoon jotain lahjoja, myös isovanhemmille, koska olin aina jollain lailla muistanut, ja kun kerran tultiin viettämään mahdollisesti viimeistä joulua kotiin. Aatonaattona kävin heillä, mutta jouduin huomaamaan heti tuvan ovella, että niin isovanhemmat kuin kotiin tulleet sedän ja tädin perheet katsoivat minua hölmistyneinä kuin vierasta. Sanoin tuovani joululahjaa. Fammu seisoi puuhellan ääressä hämmentämässä jotain käsi lanteilla ja tokaisi reippaasti, että me ei tänä jouluna lahjoja anneta eikä oteta, aikuiset ihmiset. 

Mietin nopeasti, että nytkö minun pitää sitten peruuttaa ovesta lahjani kanssa tyrmättynä. Mutta päätin, että tähän lahjaan meni työtä ja vaivaa ja tehän otatte sen, perkele! Istuin tuolille, joka oli tuvan ovenpielessä Jehovan todistajia ja muita ei-toivottuja ihmisiä varten ja keskustelin jonkin aikaa sukulaisteni kanssa kuin en olisi mitään vihamielisyyttä huomannutkaan. Se tepsi sen verran, että sain jättää lahjani ja lähteä. Mutta kotimatkan kävelin itkien, illalla koristelin kuusen itkien ja yritin saada joulumieltä. Isäni kuolemaa en itkenyt yhtä paljon kuin isän suvun tylyyttä, koska isän kohtalo oli jo kauan ollut selvä. Siskon ja hänen miehensä kanssa vietettiin sitten pieni ja ihan mukava joulu keskenämme. Viimeinen joulu kotona. 

Sen jälkeen ei isän suku ollut missään yhteydessä. Vaarin kuolemasta ei kerrottu ennen kuin oli pakko kutsua perukirjoituksiin, isoäidin kanssa sama juttu. Serkkujen elämäntilanteesta en tiennyt mitään 20 vuoteen. Lähetin joulukortit, mutta kun en saanut kortteja, ajattelin että jos he ovat katkaisseet välit, heidän asiansa on kutsua minut takaisin. Minä en enää kulje hattu kourassa kerjäämässä, että saan anteeksi ja pääsen uudelleen jäseneksi sukuun, joka käyttäytyy narsistisesti, koska kaikki ovat olleet saman tossun alla. Ei ole kutsuttu takaisin ja olen viettänyt jouluja yksin ja rauhassa ja ilman kenenkään vihaa tai kiukuttelua tai haukkumista. 

Tämä tilanne muistuttaa aika paljon omaa tilannettani. Tosin omalla kohdallani se kuollut vanhempi on äiti ja myös isovanhemmat ovat kuolleet. Äitini kuolemasta on jo 15 vuotta. Äitini sukulaiset ovat käyttäytyneet todella vihamielisesti itseäni ja isääni kohtaan, mutta sitä en ymmärrä, miksi ovat olleet niin tylyjä myös äidin kuoleman hetkellä vasta teiniä, nyt jo kolmekymppistä pikkusiskoanikin kohtaan. Pikkusiskoni on täysin syytön kaikkeen tapahtuneeseen. Olen itse selvitellyt salaa vähän asioita ja tajunnut, että äitini suvussa on ollut selkeää autismikirjon häiriötä, jonka itsekin olen sitten perinyt. Ehkä tämä sitten selittää käytöstä. Yli 10 vuoteen en ole näitä äitini sukulaisia nähnyt tai taitaa siitä näkemisestä olla jo melkein 15 vuotta. Tuskin edes tunnistaisin noita, jos sattuikin jossakin näkemään. Isäni omat sukulaiset soittavat isälleni jatkuvasti.

Lapsuudesta ikävin muisto se, että äitini yleensä suuttui isälleni lähes joka joulu isäni hänelle antamista lahjoista. Lahjat eivät edes olleet millään tavalla huonoja, vaan alusvaateliikkeestä ostettua yöpaitaa, karjalanpiirakoiden tekemiseen (mistä äiti oli unelmoinut) pastakonetta... Hirveät riidat aina.

Äitini on aina ollut hyvin vaatelias lahjojen suhteen. Hän haluaa hyvin kalliita koruja ja hienoja yöpaitoja, mutta ei suostu kertomaan kokoaan - se pitäisi osata päätellä silmämääräisesti tai urkkia salaa... Aivan järjetöntä.

Faija ensin kiukkuinen tiesmistä. Sitten idiootti kummitytär toi tälle konjakkipullon lahjaksi. Faija mökelsi, sammui ja oksensi. Sama seuraavana vuonna ja sitä seuraavana jne.

oltiin exän kanssa sovittu ja suunniteltu, että tehdään vähän erilainen joulu ruokien suhteen. exäkin oli ihan siinä mukana ja suunniteltiin kaikki yhdessä.

Sitten jouluaattona tuli kylään omilla luvilla ja omilla avaimilla anoppikokelas, joka ilmoitti, että ei tästä tule mitään, kyllä pitää olla oikeat jouluruat ja oikea joulu. hän sitten laittoi meidän valmistamat ruoat pois ja kattoi pöydän omilla ruoillaan.

  minun piti olla se pahis, joka sanoi, että sovimme kyllä, että tänä jouluna tehdään  erilainen joulu ja oltiin anopinkin kanssa sovittu, että mennään heille joulupäivänä joulupäivälliselle. exän vastaus oli eeppinen "äidit osoittavat näin rakkautta".  Siihen se suhde päättyi. En oikeastaan suuttunut anopikokelaan tempusta, vaan tajusin tuona hetkenä, että exäni on edelleen äidin napanuorassa kiinni ja tekee kaiken niin kuin äiti sanoo. 

Meillä katkesi vesiputki aatonaattona tai jouluaattona joskus 18 vuotta sitten. Vesiputki tuli vanhan kaivon läpi ja se kaivo oli poistettu käytöstä uuden vesiliittymän tieltä. Täytin kaivon lapioimalla syksyllä ja jostain syystä se liitoskohta kaivossa oli jäänyt tukematta. Tietysti se putken liitoskohtaa painanut maamassa sitten katkaisi putken siitä liittimen kohdalta tietysti ennen joulua ja meillä oli yksi vaippaikäinen ja pari vähän vanhempaa pikkulasta. Elämästä tuli äkkiä hankalaa kun piti hakea vettä ämpärilla ja lämmittää vesi kattilassa, että sai vaipanvaihdon yhteydessä takapuolen pestyä. Nyt voi hymyillä asialle, mutta silloin ahdisti...

Me saatiin joulupäiväksi sinne naapurista putkimies ja kaivurimies läheltä, aivan uskomattoman palvelualtista porukkaa ja lämmin kiitos heille. Sitä oli kyllä erikoista seurata kun pakkanen oli kireää eli reilusti yli 20 astetta.

Tytär kuoli sen vuoden joulukuun alussa 8-vuotiaana. En muista suoraan sen jälkeisestä ajasta paljoakaan mutta aviomieheni otti minut kanssaan vanhempieni luokse jouluksi syömään. En muista siitäkään mitään koska olin edelleen shokissa ja surusta sekaisin, mutta sen muistan että isäni sanoi ruoan jälkeen "entäs sitten minä" tarkoittaen itseään kun kaikki olivat vain surullisia ja hänelläkin kuitenkin oli talvella ollut sairauskohtaus. 

Istuin

Ensimmäinen jouluaattoni tulevien appivanhempieni luona oli aika karmiva. En ollut tietoinen, että anoppi on juoppo, joka etenkin joulupyhinä vetäisee kunnon kännit. Ensin alkoi palohälyttimet huutamaan, kun anoppi lämmitti kännissä laatikoita uunissa ja oli valunut uunin pohjalle mönjät. Siitä syntyi kauhea huuto ja haloo, josta vimmastuneena anoppi alkoi sitten kännispäissään haastamaan riitaa ja kertomaan totuuksia paikallaolijoista. Siirryttyä joulupöytään, tädin humalatila oli sitä luokkaa, että napsi sormineen aseteilta ruokia ja imaisi ne sormiaan lipoen suihin ja eikun seuraavan sortin kimppuun..lopulta pahoinvointi otti vallan ja anoppi alkoi kakomaan lautaselleen, ennen kuin appiukko talutti ykäävän anopin vessaan, mistä sitten seuraavan puoli tuntia kuunneltiin oksentelua suoraan ruokapöytään. Kun anoppi lopulta tuli vessasta, talutettiin rähisenävänä ja hikisenä makuulle ja me sitten lähdettiin kotia sulattelemaan kaikkia illan aikana kuultuja verbaalisia hyökkäyksiä.