Joulu lähenee, kerro KARMEIN jouluaattosi ikinä. Jättikö mies, söikö koira kuusen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viime joulu kun olin verenmyrkytyksen takia sairaalassa.

Tai sittenkin joulu 2002, kun oltiin isämme luona ja lapseni saivat pienet paketit, Aku Ankan taskukirjan ja toinen jonkun patterilelun. Vauva ei saanut mitään mutta äitipuolen omat lapset saivat nukenrattaita, suksia yms kasapäin. Olipa kiva katsoa vierestä. Olimme aina olleet veljeni kanssa toisen luokan kansalaisia mutta en uskonut että isä on noin ajattelemattomasti tässä mukana. Onneksi isä kuollut ja akka heitetty ulos niin ei tarvi olla tekemisissä vaikka isä yrittikin testamentata asuinoikeutta hälle.

Ikävä tilanne. Mutta jäin vain miettimään, että eikö teillä ollut sitten lahjoja omille lapsillenne?

Olimme tuolla joulupäivänä syömässä kuten joka vuosi sitä ennenkin. Olisi siis ollut paljon tilaisuuksia jakaa lahjansa jo ennen meidän tuloa. Matkaa siis 130 km meiltä kotoa. Seuraavana vuonna ei sitten mentykään.

Jos lapsenne olivat saaneet omat lahjansa jo edellisenä päivänä niin kai heidän tulisi kestää se että näkevät toisten saavan omansa? Ette voi alkaa aikatauluttamaan toisten jouluperinteitä uusiksi saati odottaa että isän uusi puoliso lahjoo teidän lapsenne samalla mittakaavalla kuin omansa.

Pienet lapset elävät siinä hetkessä, missä ovat. Ei toisella lapsella ollut mitään käsitystä siitä, että lahjat jaettiin jotenkin toisin kuin aikaisempina vuosina.

- ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin joutunut suljetulle osastolle psykoosin vuoksi. Jouluaattona kukaan ei soittanut tai viestitellyt minulle, saati tullut käymään. Ei oma äitini tai siskoni edes. Oli todella ankeaa, vaikka osastolla oli yritetty joulutunnelmaa laittaakin. Neljä päivää aikaisemmin olin meinannut kuolla tiputtuani jäihin keskellä järveä. Olin siis harhoissani lähtenyt haahuilemaan heikoille jäille. Tästä on aikaa jo viisi vuotta, mutta vieläkin tulee paha mieli, kun muistelen tuota jouluaattoa ja sitä, että kukaan ei välittänyt.

Meitä omaisia neuvotaan olemaan ottamatta yhteyttä että tilanne saadaan rauhoittumaan. Kyllä me soittelemme hoitajille ja kysymme vointia mutta ottaa se meilläkin aikansa toipua harhaisen hullunmyllystä. Sinäkin aiheutit suunnattoman huolen ja pelästytit hengenvaaraan joutumalla. Kyllä me välitämme.

En siis asunut kotona eivätkä omaiseni silloista eksääni lukuunottamatta edes tienneet psykoosistani ennenkuin jouduin sairaalaan. Äitini luuli, että jäihin tippuminen oli vain minun harhaisia juttujani. Osastolla saa kyllä omaa puhelinta pitää, johon omaiset saavat soitella. Kysyin myöhemmin äidiltäni, miksei toivottanut edes hyvää joulua, niin selitys oli, että oli niin kiire. Okei.

Vierailija kirjoitti:

Suljetulla osastolla eikä kukaan käyny edes moikkaamassa.

Tiesikö joku, että olit sairaalassa? Olitko niin huonossa  kunnossa, että henkilökunta katsoi paremmaksi kun vierailu jätetään väliin? Pahassa psyykosissa oleva henkilö saattaa puhua niin loukkaavia asioita,  että jopa hyvä ystävä tai oma vanhempi loukkaantuu loppuiäksi. Ihmiset ovat inhimillisiä. "Se sanoi mulle tollain, olkoonkin, että se on sairas, mutta mitä jos se kuitenkin tarkoitti sitä... " Joskus asia on niin, että potilas on kieltänyt kaiken yhteydenpidon sukulaisten tai tuttujensa kanssa, joten kukaan ei pääse katsomaan, vaikka haluaisi. Joskus kenellekään ei kerrota, että henkilö on sairaalassa.

Vuosi oli 2014, jolloin olin töissä hyvin toksisessa työpaikassa. Olin pyhät aamuvuoroissa, eikä työpaikan riivinraudat haudanneet sotakirvestä edes jouluksi, vaan kyttääminen, kiusaaminen, haukkuminen ja huutaminen oli ihan samanlaista, kuin normaalinakin arkipäivänä.

Yhdessä vaiheessa jopa kolme naista huusi mulle yhtä aikaa. Jouluaattona sain huudot vielä vuoron jälkeen pukkarissakin, kun yksi näistä kolmesta kuunteli mua sivusta, väärinymmärsi jonkun sanomisistani ja suuttui. Joulupäivänä vanhempi työkaveri alkoi paineen vuoksi itkeä ja hänelle tuhahdeltiin, pyöriteltiin silmiä ja kyseltiin hyisellä äänellä, että mikä asia tässä nyt muka itkulla hoituu?

Ja nämä tilanteet oli siis vain pintaraapaisu siitä kaikesta, mitä tuossa työpaikassa joutui koko joulun (ja joulun lisäksikin) sietämään. Työpäivien päätteeksi olin niin henkisesti loppuun ajettu, että vain makoilin sängyssä ja sohvalla puhelinta selaillen, joulun vietto ei olisi voinut vähempää kiinnostaa.

Irtisanouduin tuolta samana keväänä, kun aloin oireilla itsetuhoisesti sekä huomasin saaneeni itsekin kiusaajan piirteitä luodit väistääkseni.

Tuo pulju olikin seuraavana jouluna jo konkassa.

Exän kaksoiselämä paljastui lopullisesti juuri ennen joulua ja rouvalle tuli nopea lähtö. Jouluaatto nuorimmaisen ja kissojen kanssa oli ok, mutta exän lahjat piti viedä autotalliin, kun ei kestänyt katsella. Exä ilkesi vielä lähettää uuden hoitonsa luota joulutervehdyksen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kaksi tasavahvaa ehdokasta. Vielä nuorempana toinen näistä oli kauhein ja toinen hyvänä kakkosena. Nyt on jo sen verran aikaa, etten muista enää järjestystä.

Joulu 1979: Olemme viikkoa ennen muuttaneet uuteen kotiin. Äiti on onnistunut saamaan pankista lainaa ilman säästöjä ja suunilleen säästöpossut on rikottu, kun äiti yrittää saada rahaa kasaan johonkin tammikuussa erääntyvään maksuun. Me lapset olemme 8, 9 ja 11 ja tietenkin kovasti toivomme joululahjoja, vaikka tiedämme että tiukkaa on. Saamme jokainen lahjaksi avaimen uuteen kotiin. Viikon ajan olemme siis jo kulkeneet ilman avainta. Äidin mielissä tämä on tietenkin hienoin lahja mitä lapsille voi antaa, mutta ei se 9-vuotiaasta tunnu siltä. Pilailupuodista äiti on ostanut jonkun pienen hatun muotoisen jutun, josta tulee pitkä pötkylä, kun sen sytyttää palamaan. Tuo joulu jää muistoihini köyhänä ja ankeana, mitään oikeita lahjoja ei sinä jouluna saatu. 

Joulu 1989: Olen lakkiaisten jälkeen tehnyt hulluna ylitöitä hammastahnatehtaassa ja saanut säästettyä rahaa niin paljon, että pääsen pikkuveljeni kanssa viikoksi (vai kahdeksi? en edes muista) Miamiin. Mahtavat fiilikset päästä reissuun, meidän perhe ei koskaan tehnyt ensimmäistäkään ulkomaanmatkaa. Matkan lopulla alkaa jo rahat olla vähissä, kun saamme tiedon lennon myöhästymisestä. Olemme kesävaatteissa (shortsit ja t-paidat) liikenteessä eikä meillä ole enää rahaa ostaa lämmintä vaatetta. Ulkona on +2 astetta, on kylmin päivä Floridassa kymmeneen vuoteen. Joudumme luovuttamaan hotellihuoneen puoliltapäivin ja matkalaukut pakataan yhteen huoneeseen. Vietämme jouluaaton ilman rahaa ja ilman hotellihuonetta. Hotellin aulassa ei ole istumapaikkoja tarpeeksi. Viimeisellä dollarilla ostan huoltoasemalta kakun, jossa on päällä muovinen joulupukin naama. Kadulta löytämäni muovilusikan käyn pesemässä vessassa ja syömme sillä kakkua, että olisi edes vähän joulutunnelmaa. Puoli kymmeneltä illalla tulee bussi hakemaan meidät lentokentälle ja aamuviideltä, 36 tuntia myöhässä, lentomme lähtee kohti Helsinkiä. Lentoemäntä päättää kuulutuksensa sanoihin: "Thank you for your patience." 

Vaikea sanoa, kumpi on kauheampi. Olisiko äänestys mitään? Peukku ylös vuoden 1979 puolesta ja peukku alas vuoden 1990 puolesta?

Tosta seiskaysistä sanoisin, että semmosta se on, kun mennään tekemään liikaa velkaa. Sen jälkeen ei elämässä ole, eikä voikaan olla, mitään muuta kuin pelkkää lainan lyhentämistä ja kituuttamista nälkäkuoleman rajoilla. Kulkukoirillakin on asiat paremmin.

Jälkimmäisestä sanoisin, että ei mitään ideaa lähteä kaukomaille viimeisillä pennosilla. Rahaa hyvä olla muuhunkin kuin pelkkiin lentoihin. Täysin käsittämätön paska säkä kävi kelien suhteen. No tottahan se kylmin sää kymmeneen vuoteen osui juuri lomamatkanne ajalle. Ihme, ihme ja ihme. Voi hyvä perkele sentään.

Ja milläköhän tavalla 8-vuotias lapsi olisi voinut vaikuttaa vanhempansa rahankäyttöön ja rahatilanteeseen 40 vuotta sitten?

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa on ollut niin paljon surullisia tarinoita lapsuudessa koetuista huonoista jouluista ja jopa sellaisista, joissa lapsi on tavalla tai toisella ollut täysin yksin, niin tuli mieleen, että onko olemassa jotain systeemiä, jossa voisi tarjoutua pelkkien lahjojen lisäksi tarjoamaan jollekin lapselle tai nuorelle toisenlaisen joulukokemuksen, missä ei tarvitse pelätä ja olla huolissaan? Varmasti myös nuorille aikuisille tällainen voisi olla erittäin hieno kokemus. Ja ulkopuolisuuden kokemuksen välttämiseksi, voisi projektin ja tutustumisen aloittaa vaikka 1-3 kk ennen joulua... Minä ainakin voisin ottaa jonkun yksittäisen yksinäisen vuosittain oman perheeni joulunviettoon mukaan. Olisi opettavaista myös omille lapsille. 

Ettäkö alaikäinen lapsi menisi vieraiden ihmisten luokse yöksi? Tai ylipäätään. Mistä voi tietää mitä motiiveja "turvallisen joulun" tarjoajilla on? Ei mistään. Ylläolevakirjoittaja saattaa olla liikkeellä vilpittömin mielin, mutta mistä sen tietää etukäteen?

Eräs sukulainen sai aivan tyhjästä hirveät raivarit. En tänä päivänäkään todella tiedä, mikä oli tämän kaiken syynä. Aikamme karjumista ja ympäri sisätiloja riehumista katseluani päätin, että nyt lähden kotiin. Ja sehän sai vain lisää kierroksia aikaan tässä ihmisessä, kun oli kuulemma sovittu, että joulu vietetään yhdessä. Ei vietetty. Loppujoulu meni ihan hyvin, ja sen koommin en ole tuon sukulaisen kanssa halunnut olla missään tekemisissä, vaikka kuulemma oli hieman hävennyt käytöstään.

Aikani* t. Edellinen

Läheinen menehtyi jouluaattona.

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa on ollut niin paljon surullisia tarinoita lapsuudessa koetuista huonoista jouluista ja jopa sellaisista, joissa lapsi on tavalla tai toisella ollut täysin yksin, niin tuli mieleen, että onko olemassa jotain systeemiä, jossa voisi tarjoutua pelkkien lahjojen lisäksi tarjoamaan jollekin lapselle tai nuorelle toisenlaisen joulukokemuksen, missä ei tarvitse pelätä ja olla huolissaan? Varmasti myös nuorille aikuisille tällainen voisi olla erittäin hieno kokemus. Ja ulkopuolisuuden kokemuksen välttämiseksi, voisi projektin ja tutustumisen aloittaa vaikka 1-3 kk ennen joulua... Minä ainakin voisin ottaa jonkun yksittäisen yksinäisen vuosittain oman perheeni joulunviettoon mukaan. Olisi opettavaista myös omille lapsille. 

Mitä tarkoitat systeemillä?

Pitäisikö jonkun muun ihmisen järjestää luoksesi joku onneton lapsi tai nuori aikuinen jouluksi, tutustuttaa teitä toisiinne muutaman kuukauden sitä ennen ja sitten joulun tämä lapsi tai nuori viettäisi teillä?

Entä sen jälkeen?  Lapsi menisi kotiinsa ja olisi entistä katkerampi, kun olisi nähnyt, miten hienosti ja lämminhenkisesti jossain toisessa perheessä joulua vietetään.  Mitä järkeä siinä olisi, ellei tämä johtaisi pitempään suhteeseen?  

Onhan sellaisia sijoituslapsia, jotka todella ovatkin aika ajoin niin kotonaan kuin sijaisperheissään.  On myöskin tukiperhetoimintaa, joten kyllähän tällaista tapahtuukin, mutta se vaatii sen yhteistyön sosiaaliviranomaisten kanssa.  Eikä kyse todellakaan ole vain yhdestä joulusta, vaan sitten on sitouduttava pitemmäksi ajaksi, kenties lapsen koko lapsuuden ja nuoruuden ajaksi.  

En oikein ymmärrä, miten tuo oma mallisi toimisi.  Ehkä siinä tapauksessa, että kyseessä olisi sukulaislapsi, jolloin joulun vietto "sukulaisissa" olisi jotenkin käsitettävämpää.  

Mutta voithan kokeilla.  Kysy kuntasi viranomaisilta, jotka vastaavat lastensuojelusta.  

Vietin joulua lapseni kanssa vanhemmillani sisarusteni kanssa. Päivä meni muuten hyvin huolimatta siitä että velieni oli jo aamulla kännissä mutta, iltapäivällä vanhempieni koirat oli syöneet joulu kinkun.

voi pojat mikä niistä paskoista jouluista??

aamulla kaikki jo alkoi. liukastuin kissan paskaan ja löin pääni kiukaaseen. koko perhe oli että eiköhän tämä joulu ole jo nähty ja lähtivät hotelliin

Omassa joulunvietossani en ole kokenut mitään karmeaa, aina on se hyvä joulutunnelma löytynyt kotona ja lähimpien kanssa.

Kuitenkin, aikoinani opiskellessa työskentelin jouluapulaisena ketjussa, joka ehkä vastaisi nykyisin Tokmannia.

Oli mieletön tarjous jotain sen hetken hittilelua. Hiki päässä sai tavaraa paketoida, ja äärimmäisen agressiiviset asiakkaat tungetsivat toistensa ohi ja hyvä, ettei käsirysyä tullut!.

Siitä oli joulumieli kaukana...

Vanhempani tahtoivat parisuhdejoulun kaksin ja lähtivät ulkomaille, veli oli muuttanut toiseen kaupunkiin ja halusi olla joulun kaksin tyttökaverin kanssa, minulla oli vaihtoehtona kykkiä joulu yksin asuntolassa tai matkustaa kotikaupunkiin ja kykkiä yksin lapsuuskodissani. Valitsin kotitaloni. 

Veljellä oli ollut treenikämppä kellarissa ja soittimet olivat yhä siellä, olin saada sydänkohtauksen kun mikropitsaa mutustellessani kuulin miten joku iski rumpuja kellarissa !  Sydän kurkussa  ja sakset aseena menin tarkistamaan eikä siellä ketään ollut. En tiedä, olisiko se voinut olla hiiri mutta olin ihan vainoharhainen yksin isossa talossa.  Naapuritalo oli pimeänä eikä kadulla liikkunut ketään, totta kai kun oli jouluaatto mutta sillä hetkellä olin varma että kaikki  kilometrin säteellä oli tapettu.  

Vierailija kirjoitti:

McClane kirjoitti:

Se joulu kun ex-vaimoni, tai ero oli oikeastaan vireillä, pyysi jouluksi käymään toiselle puolelle maata. Lensin perille ja saavuttuani joulujuhlaan terroristit valtasivatkin koko rakennuksen. Joulu meni siinä kömpiessä ilmastointikanavissa ja pahiksia ammuskellessa. Positiivisena puolena parisuhde siitä kuitenkin lopussa parani ja pussattiinkin.

Tiedän tunteen! Viime jouluna mieheni toi lapselle uuden lemmikin, aika outo, olisikohan chincilla, ja se  kun se tippui vahingossa tiskialtaaseen niin  alkoi ampua  liikkuvia karvapalloja. Oli ihan söpöjä mutta sitten ne kävi läpi ihmeellisen mutaation ja  meinasi rikkoa koko talon, lähdettiin evakkoon kesämökille ja täällä ollaan yhtä.

Me lähdettiin yhtenä jouluna ulkomaille, mutta nukuttiin sit lähtöaamuna pommiin (niin tyypillistä meidän perheelle!).  Pikkuveli joutui yöksi vierashuoneeseen kun talo oli täynnä porukkaa, ja kukaan ei sit tajunnut herättää häntä, ja meni muutenkin vähän sotkuiseksi se lähtö. 

Huomattiin sit koneessa, että veli on edelleen kotona. Oltiin ihan huolesta sekaisin, ja äiti halusi palata kotiin, mut kaikki lennot olivat ihan täynnä. Veli oli onneksi aika omatoiminen tyyppi jo silloin, joten sai kyllä hommattua itselleen ruokaa yms. Mut paikkakunnalla oli ollut murtovarkauksien sarja, ja ne rosmot olivat tarkkailleet pitkään meidänkin taloa. Ja eiköhän ne sit päättäneet iskeä just silloin. Onneksi veli onnistui nokkelana poikana miinoittamaan meidän talon niin, että ryöstöstä ei tullut mitään. Ja äitikin sai lopuksi kimppakyydin kotiin, niin siitä tuli sit lopulta ihan hyvä joulu. 

Olin ala-asteikäinen, kun äitini kuoli yllättäen noin viikkoa ennen joulua. Hän oli ehtinyt ostaa meille lahjat valmiiksi ja järjestänyt kivaa ohjelmaa aatoksi, jouluihminen kun oli. Sukulaiset tulivat sankoin joukoin pitämään perheellemme seuraa aatoksi ja yrittivät meille lapsille pitää niin lämpöisen joulun kuin tuossa tilanteessa oli mahdollista. Olen siitä heille ikuisesti kiitollinen. Kuitenkin oli tosi vaikeaa iloita, kun availi äidin ostamia lahjoja, ja vähän väliä itse kukin meistä purskahti itkuun. Uudenvuodenaattona äiti sitten haudattiin.

Monta kamalaa jouluaattoa tuli vietettyä lapsena, koska alkoholi. Joulun odotukseen liittyi aina lähes skitsofreninen fiilis. Toisaalta lapsena odotin sitä lahjojen ja ruoan takia, mutta toisaalta aina pelotti ja jännitti se, millaiseksi se sit lopulta viinaksien takia muodostuisi. Pyydän, älkää käyttäkö alkoholia, jos paikalla on lapsia. Esitän toiveen erityisesti niille, jotka eivät kykene lopettamaan aterialla ruoan kanssa nautittuihin pariin viinilasilliseen. Niin kliseiseltä kuin ehkä kuulostaakin, selvä joulu on paras lahja lapsellesi. Pystytte varmasti olevaan selvänä yhden päivän vuodesta.

Alkoholistin lapsen joulukauhua voi ymmärtää vain saman kokenut.

Joulurauhan julistuksen jälkeen kaikki isän lahjapullot avattiin ja äiti ja isä ryyppäsivät tauotta. Huutoa, järkyttävää kielenkäyttöä, rankkaa pahoinpitelyä, lapset eivät säästyneet miltään. Joka vuosi me lapset toivoimme, että jospa nyt tulee toisenlainen joulu. Välillä kutsuttiin jouluvieraita, nämä eivät tulleet sen jälkeen enää toista kertaa ja lähtivät kesken joulunvieton.

Kukaan aikuinen ei huolehtinut meistä lapsista tai ottanut yhteyttä lastensuojeluun. Naapurit katsoivat pitkin nenänvarttaan halveksivasti. Asuttiin varakkaalla alueella.

Mikään aika ei paranna näitä haavoja. Omassa perheessä on aivan erilainen joulu, mutta syvällä sydämessä pysyy lapsuuden joulujen kauhut.

Vierailija kirjoitti:

Kukaan aikuinen ei huolehtinut meistä lapsista tai ottanut yhteyttä lastensuojeluun.

Tää oli kyllä 80-luvulla ja vielä 90-luvulla iso ongelma. Naaprit näki ja tiesi mitä se meno jouluna oli (ja myös joulun ulkopuolella) mutta lastensuojeluun ei kukaan ottanut yhteyttä. Ja me asuttiin työläisten asuttamalla kerrostaloalueella, joten tosi moni tiesi. Jos joku joskus soittikin poliisit metelin takia niin poliisit vaan rauhoitti tilanteen eikä niitäkään kiinnostanut että lapset olivat siinä h*lvetissä.