Joulu lähenee, kerro KARMEIN jouluaattosi ikinä. Jättikö mies, söikö koira kuusen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kaksi tasavahvaa ehdokasta. Vielä nuorempana toinen näistä oli kauhein ja toinen hyvänä kakkosena. Nyt on jo sen verran aikaa, etten muista enää järjestystä.

Joulu 1979: Olemme viikkoa ennen muuttaneet uuteen kotiin. Äiti on onnistunut saamaan pankista lainaa ilman säästöjä ja suunilleen säästöpossut on rikottu, kun äiti yrittää saada rahaa kasaan johonkin tammikuussa erääntyvään maksuun. Me lapset olemme 8, 9 ja 11 ja tietenkin kovasti toivomme joululahjoja, vaikka tiedämme että tiukkaa on. Saamme jokainen lahjaksi avaimen uuteen kotiin. Viikon ajan olemme siis jo kulkeneet ilman avainta. Äidin mielissä tämä on tietenkin hienoin lahja mitä lapsille voi antaa, mutta ei se 9-vuotiaasta tunnu siltä. Pilailupuodista äiti on ostanut jonkun pienen hatun muotoisen jutun, josta tulee pitkä pötkylä, kun sen sytyttää palamaan. Tuo joulu jää muistoihini köyhänä ja ankeana, mitään oikeita lahjoja ei sinä jouluna saatu. 

Joulu 1989: Olen lakkiaisten jälkeen tehnyt hulluna ylitöitä hammastahnatehtaassa ja saanut säästettyä rahaa niin paljon, että pääsen pikkuveljeni kanssa viikoksi (vai kahdeksi? en edes muista) Miamiin. Mahtavat fiilikset päästä reissuun, meidän perhe ei koskaan tehnyt ensimmäistäkään ulkomaanmatkaa. Matkan lopulla alkaa jo rahat olla vähissä, kun saamme tiedon lennon myöhästymisestä. Olemme kesävaatteissa (shortsit ja t-paidat) liikenteessä eikä meillä ole enää rahaa ostaa lämmintä vaatetta. Ulkona on +2 astetta, on kylmin päivä Floridassa kymmeneen vuoteen. Joudumme luovuttamaan hotellihuoneen puoliltapäivin ja matkalaukut pakataan yhteen huoneeseen. Vietämme jouluaaton ilman rahaa ja ilman hotellihuonetta. Hotellin aulassa ei ole istumapaikkoja tarpeeksi. Viimeisellä dollarilla ostan huoltoasemalta kakun, jossa on päällä muovinen joulupukin naama. Kadulta löytämäni muovilusikan käyn pesemässä vessassa ja syömme sillä kakkua, että olisi edes vähän joulutunnelmaa. Puoli kymmeneltä illalla tulee bussi hakemaan meidät lentokentälle ja aamuviideltä, 36 tuntia myöhässä, lentomme lähtee kohti Helsinkiä. Lentoemäntä päättää kuulutuksensa sanoihin: "Thank you for your patience." 

Vaikea sanoa, kumpi on kauheampi. Olisiko äänestys mitään? Peukku ylös vuoden 1979 puolesta ja peukku alas vuoden 1990 puolesta?

Tosta seiskaysistä sanoisin, että semmosta se on, kun mennään tekemään liikaa velkaa. Sen jälkeen ei elämässä ole, eikä voikaan olla, mitään muuta kuin pelkkää lainan lyhentämistä ja kituuttamista nälkäkuoleman rajoilla. Kulkukoirillakin on asiat paremmin.

Jälkimmäisestä sanoisin, että ei mitään ideaa lähteä kaukomaille viimeisillä pennosilla. Rahaa hyvä olla muuhunkin kuin pelkkiin lentoihin. Täysin käsittämätön paska säkä kävi kelien suhteen. No tottahan se kylmin sää kymmeneen vuoteen osui juuri lomamatkanne ajalle. Ihme, ihme ja ihme. Voi hyvä perkele sentään.

Ja milläköhän tavalla 8-vuotias lapsi olisi voinut vaikuttaa vanhempansa rahankäyttöön ja rahatilanteeseen 40 vuotta sitten?

Ja miksi ylipäänsä täytyy antaa näitä näppäriä neuvoja tilanteisiin, jotka oli ja meni yli 30 ja 40 vuotta sitten? Lähettäisi samantien vaikka aikakoneen postissa

Me lähdettiin yhtenä jouluna ulkomaille, mutta nukuttiin sit lähtöaamuna pommiin (niin tyypillistä meidän perheelle!).  Pikkuveli joutui yöksi vierashuoneeseen kun talo oli täynnä porukkaa, ja kukaan ei sit tajunnut herättää häntä, ja meni muutenkin vähän sotkuiseksi se lähtö. 

Huomattiin sit koneessa, että veli on edelleen kotona. Oltiin ihan huolesta sekaisin, ja äiti halusi palata kotiin, mut kaikki lennot olivat ihan täynnä. Veli oli onneksi aika omatoiminen tyyppi jo silloin, joten sai kyllä hommattua itselleen ruokaa yms. Mut paikkakunnalla oli ollut murtovarkauksien sarja, ja ne rosmot olivat tarkkailleet pitkään meidänkin taloa. Ja eiköhän ne sit päättäneet iskeä just silloin. Onneksi veli onnistui nokkelana poikana miinoittamaan meidän talon niin, että ryöstöstä ei tullut mitään. Ja äitikin sai lopuksi kimppakyydin kotiin, niin siitä tuli sit lopulta ihan hyvä joulu. [/quote]

Ei vitsit, tostahan sais vaikka elokuvan!

koira jatti kesken panon ja mies soi kuusen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa on ollut niin paljon surullisia tarinoita lapsuudessa koetuista huonoista jouluista ja jopa sellaisista, joissa lapsi on tavalla tai toisella ollut täysin yksin, niin tuli mieleen, että onko olemassa jotain systeemiä, jossa voisi tarjoutua pelkkien lahjojen lisäksi tarjoamaan jollekin lapselle tai nuorelle toisenlaisen joulukokemuksen, missä ei tarvitse pelätä ja olla huolissaan? Varmasti myös nuorille aikuisille tällainen voisi olla erittäin hieno kokemus. Ja ulkopuolisuuden kokemuksen välttämiseksi, voisi projektin ja tutustumisen aloittaa vaikka 1-3 kk ennen joulua... Minä ainakin voisin ottaa jonkun yksittäisen yksinäisen vuosittain oman perheeni joulunviettoon mukaan. Olisi opettavaista myös omille lapsille. 

Mitä tarkoitat systeemillä?

Pitäisikö jonkun muun ihmisen järjestää luoksesi joku onneton lapsi tai nuori aikuinen jouluksi, tutustuttaa teitä toisiinne muutaman kuukauden sitä ennen ja sitten joulun tämä lapsi tai nuori viettäisi teillä?

Entä sen jälkeen?  Lapsi menisi kotiinsa ja olisi entistä katkerampi, kun olisi nähnyt, miten hienosti ja lämminhenkisesti jossain toisessa perheessä joulua vietetään.  Mitä järkeä siinä olisi, ellei tämä johtaisi pitempään suhteeseen?  

Onhan sellaisia sijoituslapsia, jotka todella ovatkin aika ajoin niin kotonaan kuin sijaisperheissään.  On myöskin tukiperhetoimintaa, joten kyllähän tällaista tapahtuukin, mutta se vaatii sen yhteistyön sosiaaliviranomaisten kanssa.  Eikä kyse todellakaan ole vain yhdestä joulusta, vaan sitten on sitouduttava pitemmäksi ajaksi, kenties lapsen koko lapsuuden ja nuoruuden ajaksi.  

En oikein ymmärrä, miten tuo oma mallisi toimisi.  Ehkä siinä tapauksessa, että kyseessä olisi sukulaislapsi, jolloin joulun vietto "sukulaisissa" olisi jotenkin käsitettävämpää.  

Mutta voithan kokeilla.  Kysy kuntasi viranomaisilta, jotka vastaavat lastensuojelusta.  

Mielestäni ehdotuksessa olisi paljonkin järkeä.  Tuohon toivottomuuteen vedottiin minunkin lapsuudessani, "sinne sinä kuulut", mutta kyllä katkeruus lievittyisi kun ainakin juhlapyhinä pääsisi pois.  Ehkä äiti pelkäsi eniten, häntä juuri tarkoitin että akuutissa hädässä oltava paikka johon mennä.  Minkälainen ihminen tahtoisi loputtomiin vaatia sopeutumista.

Vierailija kirjoitti:

Miehelle ja tyttärelle tuli niin paha riita ja mieheni oli aggressiivinen ja pelottava, että jouduin lähtemään pois kotoa.

Olimme naapurikaupungin Hesburgerissa aattoiltana ja yöksi menimme äitini luo. Siellä oli äitini ja siskoni. Vanhempi lapseni jäi kotiin isänsä kanssa.

Miksi alapeukutuksia yhdelle elämäni kamalimmalle kokemukselle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehelle ja tyttärelle tuli niin paha riita ja mieheni oli aggressiivinen ja pelottava, että jouduin lähtemään pois kotoa.

Olimme naapurikaupungin Hesburgerissa aattoiltana ja yöksi menimme äitini luo. Siellä oli äitini ja siskoni. Vanhempi lapseni jäi kotiin isänsä kanssa.

Miksi alapeukutuksia yhdelle elämäni kamalimmalle kokemukselle?

Varmaan tökkii se, että toinen lapsi jätettiin isän luo. Ja voi voi, että ihan sinun kamalin joulu. Mitenkäs ne lapset?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehelle ja tyttärelle tuli niin paha riita ja mieheni oli aggressiivinen ja pelottava, että jouduin lähtemään pois kotoa.

Olimme naapurikaupungin Hesburgerissa aattoiltana ja yöksi menimme äitini luo. Siellä oli äitini ja siskoni. Vanhempi lapseni jäi kotiin isänsä kanssa.

Miksi alapeukutuksia yhdelle elämäni kamalimmalle kokemukselle?

Varmaan tökkii se, että toinen lapsi jätettiin isän luo. Ja voi voi, että ihan sinun kamalin joulu. Mitenkäs ne lapset?

Oli varmasti lapsilleni , koko perheelle , se kamalin joulu. Sitähän tässä kysyttiin. Eipä siitä sitten enempää.

Koko perhe oli oksennustaudin kourissa, paitsi minä, olin 9v. Vituttihan se, mutta minkäs teet, raahailin siinä sitten sankoja, rättejä ja limsaa perheenjäsenille ja kävin pihalla leikkimässä lumiluolassa.

Tsemppiä kaikille kauheiden tarinoiden kirjoittajille, kovia olette joutuneet kokemaan ihan liian nuorina

Hei! Ikävä huomata, että maailmankuvasi on täysin päinvastainen kuin minulla, toisaalta erilaisia näkemyksiä ja mielipiteitä saa olla. Näkemyksesi vaikuttaa vain kovin mustavalkoiselta.

Ymmärrän, että "tyypilliset" miehiset fyysiset ominaisuudet omaava miesoletettu on perinteistä naisoletettua vahvempi. Mutta puolustautuminen väkivaltatilanteessa, jossa väkivaltaa tuottaa henkilö johon luotat ja jota mahdollisesti rakastat on vaikeaa. Etenkin jos asianomaisen maailmankuvaan parisuhdeväkivalta ei kuulu tai joka pelkää puolustautumisen aiheuttavan lisää harmia (jos on tarpeeksi kiero kumppani, voi tämä hyvin muotoilla tilanteesta aivan uudenlaisen tarinan, jossa hän onkin "kärsivä" osapuoli.) Erityisesti miehille tämä on ongelmallista, sillä herkemmin uskomme patriarkaalisten sukupuoliroolien takia "heikon" naisen tarinaa siitä, että puoliso on hänet hakkanut... Eikä päin vastoin.

Yhteiskunnassamme on edelleen paljon stigmaa mitä tulee miesten kokemaan parisuhdeväkivaltaan. Ja ikävä kyllä pohjan stigmalle antavat liiallinen sukupuolirooleihin jumiutuminen.

Mut hei, kaikilla saa edelleen olla oma näkemys. Tarkoitukseni ei ole vittuilla, vaan ihan vain pohtia mihin näkemyksesi pohjautuu ja korostaa, että näkökulmia on monia!

N. 45

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei oo ollut ikinä kyllä oikein karmeaa jouluaattoa, aina on joulut olleet ihania. Ainoa ikävämpi jouluaattomuisto, joka tulee mieleen, on kun olin n. 12-vuotias ja vanhempani saivat jonkun kunnon riidan aikaan jouluaattoaamuna. En muista enää mitä riita koski, mutta äiti suuttui jostain isälle tosi paljon ja alkoi ihan huutaa, mutta se loppui sitten siihen kun minä aloin itkeä ja isä oli tosi pahoillaan ja sanoi äidille että haluatko oikeasti pilata lapsilta jouluaaton huutamalla. Siitä äiti sitten tajusi typerän käytöksensä ja pyyteli anteeksi, ja loppupäivä meni sitten kyllä kivasti etenkin illalla, kun tuosta riidasta oli jo päästy yli. Eli ei koko jouluaatto siitä pilalle mennyt, vaikka sen verran näköjään mieleen syöpyikin että edelleen muistan sen tunteen hyvin näin 29-vuotiaana.

Rakastan äitiäni, mutta hän oli valitettavasti siinä asiassa vajavainen äitinä että ei ikinä osannut hillitä suuttumustaan eikä tajunnut sitä, että ei kuulu riidellä lasten kesken. Jälkeenpäin saattoi katua ja pyydellä anteeksi raivokohtauksiaan, mutta ei silti seuraavalla kerralla ikinä oppinut hillitsemään itseään.

Ihan kuin minä :( olen enimmän osan aikaa rauhallinen, lempeä, rakastava ja myötätuntoinen äiti. Mutta flippaan välillä täysin ja raivoan lapselle ja miehelle. Menen vain täysin sekaisin enkä osaa hillitä itseäni. Näen jo miten se vaikuttaa lapseen negatiivisesti ja koen "pilaavani" lapsen :'(

Mistä päästäänkin omiin kamalimpiin jouluaattoihin... muistoissani lapsuuden joulut on ihania ja kamalia. Ihanaa kun äiti on laittanut joulun, on koristeita, herkkuja, ihana tunnelma ja saa katsoa joululastenohjelmia. Sitten on ne kamalat muistot, mä itkemässä yksin huoneessani ja hautomassa itsemurhaa jo aivan pienenä kun hullu insesti-isäni on raivonnut, haukkunut ja ties mitä. Mahdotonta edes eritellä kamalinta joulua, sillä ne ovat kaikki olleet yhtä helverillisiä. Pienenä lapsena valtavan ahdistuneena yksin itkemässä ja hautomassa itsemurhaa että saisi sen helvetin vain loppumaan :/

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyttöystävä hakkasi minut.

Jos nainen pystyy hakkaamaan miehen, niin sellainen "mies" ansaitseekin tulla hakatuksi. N32

Hei! Ikävä huomata, että maailmankuvasi on täysin päinvastainen kuin minulla, toisaalta erilaisia näkemyksiä ja mielipiteitä saa olla. Näkemyksesi vaikuttaa vain kovin mustavalkoiselta.

Ymmärrän, että "tyypilliset" miehiset fyysiset ominaisuudet omaava miesoletettu on perinteistä naisoletettua vahvempi. Mutta puolustautuminen väkivaltatilanteessa, jossa väkivaltaa tuottaa henkilö johon luotat ja jota mahdollisesti rakastat on vaikeaa. Etenkin jos asianomaisen maailmankuvaan parisuhdeväkivalta ei kuulu tai joka pelkää puolustautumisen aiheuttavan lisää harmia (jos on tarpeeksi kiero kumppani, voi tämä hyvin muotoilla tilanteesta aivan uudenlaisen tarinan, jossa hän onkin "kärsivä" osapuoli.) Erityisesti miehille tämä on ongelmallista, sillä herkemmin uskomme patriarkaalisten sukupuoliroolien takia "heikon" naisen tarinaa siitä, että puoliso on hänet hakkanut... Eikä päin vastoin.

Yhteiskunnassamme on edelleen paljon stigmaa mitä tulee miesten kokemaan parisuhdeväkivaltaan. Ja ikävä kyllä pohjan stigmalle antavat liiallinen sukupuolirooleihin jumiutuminen.

Mut hei, kaikilla saa edelleen olla oma näkemys. Tarkoitukseni ei ole vittuilla, vaan ihan vain pohtia mihin näkemyksesi pohjautuu ja korostaa, että näkökulmia on monia!

N. 45

RV 31 olevat kaksoseni kuolivat kohtuun 22.12. ja välipäivinä oli käynnistys jolloin jouduin synnyttää kuolleet lapseni.

Vierailija kirjoitti:

RV 31 olevat kaksoseni kuolivat kohtuun 22.12. ja välipäivinä oli käynnistys jolloin jouduin synnyttää kuolleet lapseni.

😪

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viime joulu kun olin verenmyrkytyksen takia sairaalassa.

Tai sittenkin joulu 2002, kun oltiin isämme luona ja lapseni saivat pienet paketit, Aku Ankan taskukirjan ja toinen jonkun patterilelun. Vauva ei saanut mitään mutta äitipuolen omat lapset saivat nukenrattaita, suksia yms kasapäin. Olipa kiva katsoa vierestä. Olimme aina olleet veljeni kanssa toisen luokan kansalaisia mutta en uskonut että isä on noin ajattelemattomasti tässä mukana. Onneksi isä kuollut ja akka heitetty ulos niin ei tarvi olla tekemisissä vaikka isä yrittikin testamentata asuinoikeutta hälle.

Ikävä tilanne. Mutta jäin vain miettimään, että eikö teillä ollut sitten lahjoja omille lapsillenne?

Olimme tuolla joulupäivänä syömässä kuten joka vuosi sitä ennenkin. Olisi siis ollut paljon tilaisuuksia jakaa lahjansa jo ennen meidän tuloa. Matkaa siis 130 km meiltä kotoa. Seuraavana vuonna ei sitten mentykään.

Jos lapsenne olivat saaneet omat lahjansa jo edellisenä päivänä niin kai heidän tulisi kestää se että näkevät toisten saavan omansa? Ette voi alkaa aikatauluttamaan toisten jouluperinteitä uusiksi saati odottaa että isän uusi puoliso lahjoo teidän lapsenne samalla mittakaavalla kuin omansa.

Kun tietäisi tyylin muuttuneen, voisi itse tarvittaessa reagoida siihen. Olimme joulupäivänä mummolassa ja siellä yleensä avattiin pari mummolan pakettia.

Veljelle oli tullut ero ja hän toikin kaikki yleensä omassa kodissa avattavat paketit mummolaan joulupäiväksi, lapsi oli ollut jouluaaton äidillään ja avannut siellä äidinpuolen suvun paketit.

Siinä oli omalla lapsella hieman suru puserossa, kun ei ymmärtänyt mitä tapahtui. Toisella läjä paketteja hänellä ne kaksi.

Mitä sitten, jos toisella lapsella oli enemmän lahjoja kuin sun lapsella? Ihanko tosissasi pahoitit mielesi tuosta? Opeta lapsesi siihen, että ei aina voi saada samaa kuin muut. Eikö oikeasti olisi kuulunut olla pahoillaan sen toisen lapsen puolesta?! Hänen vanhempansa olivat eronneet ja yhteiset joulut isän ja äidin kanssa muisto vain. Toi sun itsekeskeinen ajattelu on käsittämätöntä. Ja annat lapsesi olla kateellinen toisen lahjoista, vaikka siellä lahjapinon keskellä on istunut lapsi jolla särkynyt sydän.

Näitä elämän pettymyksiä ehtii opetella muulloinkin kuin jouluna. Ei niitä tarvitse jouluna lasten naamaan hieroa.

Olen ollut itse vanhempana läsnä vähän vastaavassa tilanteessa. Sukujoulua viettäessä yksi sukulaisperhe oli laittanut lahjahommat ihan överiksi. Kyllähän muut lapset tämän äkkiä tajusivat, että nämä lapset saivat tuplasti enemmän ja hienompia lahjoja kuin he. Kyllä lasten naamasta näki, että se aiheutti hämmennystä, pahaa mieltä ja pettymystä. Ei ollut kivaa olla siinä vanhempana kun harmitti lasten puolesta ja oli kiusallinen tilanne muutenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei oo ollut ikinä kyllä oikein karmeaa jouluaattoa, aina on joulut olleet ihania. Ainoa ikävämpi jouluaattomuisto, joka tulee mieleen, on kun olin n. 12-vuotias ja vanhempani saivat jonkun kunnon riidan aikaan jouluaattoaamuna. En muista enää mitä riita koski, mutta äiti suuttui jostain isälle tosi paljon ja alkoi ihan huutaa, mutta se loppui sitten siihen kun minä aloin itkeä ja isä oli tosi pahoillaan ja sanoi äidille että haluatko oikeasti pilata lapsilta jouluaaton huutamalla. Siitä äiti sitten tajusi typerän käytöksensä ja pyyteli anteeksi, ja loppupäivä meni sitten kyllä kivasti etenkin illalla, kun tuosta riidasta oli jo päästy yli. Eli ei koko jouluaatto siitä pilalle mennyt, vaikka sen verran näköjään mieleen syöpyikin että edelleen muistan sen tunteen hyvin näin 29-vuotiaana.

Rakastan äitiäni, mutta hän oli valitettavasti siinä asiassa vajavainen äitinä että ei ikinä osannut hillitä suuttumustaan eikä tajunnut sitä, että ei kuulu riidellä lasten kesken. Jälkeenpäin saattoi katua ja pyydellä anteeksi raivokohtauksiaan, mutta ei silti seuraavalla kerralla ikinä oppinut hillitsemään itseään.

Ihan kuin minä :( olen enimmän osan aikaa rauhallinen, lempeä, rakastava ja myötätuntoinen äiti. Mutta flippaan välillä täysin ja raivoan lapselle ja miehelle. Menen vain täysin sekaisin enkä osaa hillitä itseäni. Näen jo miten se vaikuttaa lapseen negatiivisesti ja koen "pilaavani" lapsen :'(

Mistä päästäänkin omiin kamalimpiin jouluaattoihin... muistoissani lapsuuden joulut on ihania ja kamalia. Ihanaa kun äiti on laittanut joulun, on koristeita, herkkuja, ihana tunnelma ja saa katsoa joululastenohjelmia. Sitten on ne kamalat muistot, mä itkemässä yksin huoneessani ja hautomassa itsemurhaa jo aivan pienenä kun hullu insesti-isäni on raivonnut, haukkunut ja ties mitä. Mahdotonta edes eritellä kamalinta joulua, sillä ne ovat kaikki olleet yhtä helverillisiä. Pienenä lapsena valtavan ahdistuneena yksin itkemässä ja hautomassa itsemurhaa että saisi sen helvetin vain loppumaan :/

Joutuiko isäsi vastuuseen, onko elossa. Millaiset välit nyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyttöystävä hakkasi minut.

Jos nainen pystyy hakkaamaan miehen, niin sellainen "mies" ansaitseekin tulla hakatuksi. N32

Hei! Ikävä huomata, että maailmankuvasi on täysin päinvastainen kuin minulla, toisaalta erilaisia näkemyksiä ja mielipiteitä saa olla. Näkemyksesi vaikuttaa vain kovin mustavalkoiselta.

Ymmärrän, että "tyypilliset" miehiset fyysiset ominaisuudet omaava miesoletettu on perinteistä naisoletettua vahvempi. Mutta puolustautuminen väkivaltatilanteessa, jossa väkivaltaa tuottaa henkilö johon luotat ja jota mahdollisesti rakastat on vaikeaa. Etenkin jos asianomaisen maailmankuvaan parisuhdeväkivalta ei kuulu tai joka pelkää puolustautumisen aiheuttavan lisää harmia (jos on tarpeeksi kiero kumppani, voi tämä hyvin muotoilla tilanteesta aivan uudenlaisen tarinan, jossa hän onkin "kärsivä" osapuoli.) Erityisesti miehille tämä on ongelmallista, sillä herkemmin uskomme patriarkaalisten sukupuoliroolien takia "heikon" naisen tarinaa siitä, että puoliso on hänet hakkanut... Eikä päin vastoin.

Yhteiskunnassamme on edelleen paljon stigmaa mitä tulee miesten kokemaan parisuhdeväkivaltaan. Ja ikävä kyllä pohjan stigmalle antavat liiallinen sukupuolirooleihin jumiutuminen.

Mut hei, kaikilla saa edelleen olla oma näkemys. Tarkoitukseni ei ole vittuilla, vaan ihan vain pohtia mihin näkemyksesi pohjautuu ja korostaa, että näkökulmia on monia!

N. 45

Tässä kirjoituksessa päästiin siihen, mistä oikeasti on kyse. Ongelmana on se, että harva mies lyö takaisin, koska joutuu sitten itse syylliseksi. Vaimonhakkaajien kimppuun vaimot eivät yleensä käy. Sille, joka kirjoitti että hakattu mies on ansainnut tulla hakatuksi, niin miksei sitten hakattu vaimokin ole ansainnut kohtaloaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyttöystävä hakkasi minut.

Jos nainen pystyy hakkaamaan miehen, niin sellainen "mies" ansaitseekin tulla hakatuksi. N32

Hei! Ikävä huomata, että maailmankuvasi on täysin päinvastainen kuin minulla, toisaalta erilaisia näkemyksiä ja mielipiteitä saa olla. Näkemyksesi vaikuttaa vain kovin mustavalkoiselta.

Ymmärrän, että "tyypilliset" miehiset fyysiset ominaisuudet omaava miesoletettu on perinteistä naisoletettua vahvempi. Mutta puolustautuminen väkivaltatilanteessa, jossa väkivaltaa tuottaa henkilö johon luotat ja jota mahdollisesti rakastat on vaikeaa. Etenkin jos asianomaisen maailmankuvaan parisuhdeväkivalta ei kuulu tai joka pelkää puolustautumisen aiheuttavan lisää harmia (jos on tarpeeksi kiero kumppani, voi tämä hyvin muotoilla tilanteesta aivan uudenlaisen tarinan, jossa hän onkin "kärsivä" osapuoli.) Erityisesti miehille tämä on ongelmallista, sillä herkemmin uskomme patriarkaalisten sukupuoliroolien takia "heikon" naisen tarinaa siitä, että puoliso on hänet hakkanut... Eikä päin vastoin.

Yhteiskunnassamme on edelleen paljon stigmaa mitä tulee miesten kokemaan parisuhdeväkivaltaan. Ja ikävä kyllä pohjan stigmalle antavat liiallinen sukupuolirooleihin jumiutuminen.

Mut hei, kaikilla saa edelleen olla oma näkemys. Tarkoitukseni ei ole vittuilla, vaan ihan vain pohtia mihin näkemyksesi pohjautuu ja korostaa, että näkökulmia on monia!

N. 45

Tässä kirjoituksessa päästiin siihen, mistä oikeasti on kyse. Ongelmana on se, että harva mies lyö takaisin, koska joutuu sitten itse syylliseksi. Vaimonhakkaajien kimppuun vaimot eivät yleensä käy. Sille, joka kirjoitti että hakattu mies on ansainnut tulla hakatuksi, niin miksei sitten hakattu vaimokin ole ansainnut kohtaloaan?

Oisko tässä kuitenkin se ero, että nainen nyt yleensä vain tuppaa olemaan se heikompi osapuoli? Tämä on biologinen totuus, vaikka se mielellään nykyään halutaan unohtaa. Harva, edes pienikokoinen mies on heikompi kuin nainen.

Kyllä sillä siis on jonkinlainen ero, hakataanko heikompaa ja puolustuskyvyttömänpää, kuin jos hakataan samantasoista tai vahvempaa. 

Itse en ainakaan pärjäisi omalle miehelle alkuunkaan, vaikka hän ei mikään jättiläinen olekaan ja ihmettelisin kyllä suuresti, jos hän antaisi minun hakata itseään, eikä estäsisi sitä mitenkään, esim tarttumalla minua käsistä. 

Jo 16v poikani on paljon vahvempi, kuin minä ja minä sentään liikun, jumppaan, uin, juoksen ja pidän muutenkin itsestäni ja fyysisestä kunnosta huolen. En vain pärjäisi miehille voimassa mitenkään.

Toki on naisia, jotka on voimiltaan tasavertaisia miehiin nähden, mutta näin ei tavallisesti ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

McClane kirjoitti:

Se joulu kun ex-vaimoni, tai ero oli oikeastaan vireillä, pyysi jouluksi käymään toiselle puolelle maata. Lensin perille ja saavuttuani joulujuhlaan terroristit valtasivatkin koko rakennuksen. Joulu meni siinä kömpiessä ilmastointikanavissa ja pahiksia ammuskellessa. Positiivisena puolena parisuhde siitä kuitenkin lopussa parani ja pussattiinkin.

Tiedän tunteen! Viime jouluna mieheni toi lapselle uuden lemmikin, aika outo, olisikohan chincilla, ja se  kun se tippui vahingossa tiskialtaaseen niin  alkoi ampua  liikkuvia karvapalloja. Oli ihan söpöjä mutta sitten ne kävi läpi ihmeellisen mutaation ja  meinasi rikkoa koko talon, lähdettiin evakkoon kesämökille ja täällä ollaan yhtä.

Me lähdettiin yhtenä jouluna ulkomaille, mutta nukuttiin sit lähtöaamuna pommiin (niin tyypillistä meidän perheelle!).  Pikkuveli joutui yöksi vierashuoneeseen kun talo oli täynnä porukkaa, ja kukaan ei sit tajunnut herättää häntä, ja meni muutenkin vähän sotkuiseksi se lähtö. 

Huomattiin sit koneessa, että veli on edelleen kotona. Oltiin ihan huolesta sekaisin, ja äiti halusi palata kotiin, mut kaikki lennot olivat ihan täynnä. Veli oli onneksi aika omatoiminen tyyppi jo silloin, joten sai kyllä hommattua itselleen ruokaa yms. Mut paikkakunnalla oli ollut murtovarkauksien sarja, ja ne rosmot olivat tarkkailleet pitkään meidänkin taloa. Ja eiköhän ne sit päättäneet iskeä just silloin. Onneksi veli onnistui nokkelana poikana miinoittamaan meidän talon niin, että ryöstöstä ei tullut mitään. Ja äitikin sai lopuksi kimppakyydin kotiin, niin siitä tuli sit lopulta ihan hyvä joulu. [/quote

Tästähän saisi vaikka elokuvan :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mitään kovin kamalaa. Alustuksena, että olimme aina viettäneet ihania sukujouluja vanhempieni, lapsieni ja setäni perheen kanssa ja myös isovanhemmat olivat mukana.

Isäni sitten kuoli lokakuussa. Suru oli, mutta joulua piti viettää tavanomaisissa merkeissä. Kun menin aattona hakemaan äitiä, makasi hän kännissä sohvalla kaikki lahjat paketoimatta. Ilmoitti, ettei lähde mihinkään. No kyllä mulla ymmärrystä riitti. Paketoin hänen ostamat lahjat ja peittelin sohvalle nukkumaan ja lähdin itse viettämään "perinteistä" joulua mikä ei enää ollutkaan perinteinen kun osa puuttui.

Se oli käännekohta jouluissa. Ne muuttuivat erilaiseksi. Ei saatu äitien kanssa oikein enää sitä jouluntunnelmaa kun isäni oli poissa. Nykyään on myös äitini ja isovanhempani menehtyneet sekä muita, joten joulut ihan erilaisia. Vietetään se nykyään lasten kanssa ihan kotosalla ja puolison vanhemmat ja sukulaiset tulevat täällä käymään. Tunnen itseni aina niin ulkopuoliseksi, juurettomaksi ja yksinäiseksi. Olen se keski-ikäinen nainen siellä nurkassa, joka itkua pidättäen avaa sen yhden paketin ja toivoisi, että joulu olisi vain ohi.

Harmillista että joulut ovat sinulle noin surullisia. On kuitenkin ihan normaalia elämän kiertokulkua että lapsuudesta tutut joulut omien isovanhempien ja vanhempien kanssa muuttuvat omaksi perhejouluksi oman perheen kesken ja ehkä puolison sukulaisten kuten teillä. Hehän ovat lasten sukulaisia ja isovanhempia myös.

Onnistuisitko miettimään omien lasten kanssa omia jouluperinteitä joilla saisit vähän joulumieltä ja iloa joulunviettoon? Lapsetkin varmasti aistivat oman äidin surun ja heillä jäisi mukavammat joulumuistot jos äitikin iloitsisi joulusta heidän kanssaan.

Näinhän se on. Jouluna vain tulee se haikeus ja suru ja ikävä niin kovasti mieleen kun katselen muiden juhlaa. Olen suurinpiirtein ainut suvustani enää hengissä jos ei oteta kaukaisia sukulaisia huomioon. Olemme alkaneet miehen kanssa, vasta aikuisiällä +30v ja niin, että lapset ovat olleet jo isoja. Omille lapsilleni on ollut tapana mennä aina jouluna ex-puolison sukulaisille ja sinne he haluavat ja se siis on minulle ihan ok (eivät edes asu kotona enää). Ja minä vain tunnen oloni ulkopuoliseksi puolison sukulaisten kanssa vaikka ihania ihmisiä ovatkin ja näin ollaan menty jo yli 10v.

Jouluilla ei ole enää sitä merkitystä kun joskus oli. Mutta sinäänsä turhaan valitan, täällä joillain ollut ihan karmeita juttuja.

"Katselet muiden juhlaa". Miksi teet itsestäsi ulkopuolisen? Eikö se juhla ole sinunkin juhlasi?

Ensimmäisessä viestissä kirjoitat, että joulu vietetään lasten kanssa kotona, ja nyt kirjoitat, että lapset menevät ex puolisolle? 

Olisiko parempi, että viettäsisit joulusi kahdestaan miehesi kanssa, niin et tuntisi itseäsi ulkopuoliseksi? 

Vierailija kirjoitti:

Kaikkien jouluniuhottajien pitäisi lukea tämä ketju ja miettiä hetki, mikä joulussa on tärkeintä.

Ei todellakaan se, että kaikki on viimeisen päälle, vaan että kaikilla on rauha ja hyvä olla eikä kukaan pimahda pettymyksiin ja uupumiseen.

Raataminen, himosiivous ja pasteijojen askartelu jostain elukanjalasta, jota on keitetty 10 tuntia, ei todellakaan ole tarpeen. Ei myöskään kaikkien kirjahyllyn kirjojen imurointi yksitellen tai komeroiden siivous.

Moni joulu olisi parempi vähemmällä hössöttämisellä ja sillä, että jättää viinakauppareissun kokonaan väliin, mutta sanopa tuo marttyyrille ja addiktille.

Mä vietän hyvän joulun, ostan lootat kaupasta ja leivon jotain jos huvittaa ja lapset saavat tulla luokseni jos tahtovat. Heillä on vähän rahaa, pienet asunnot eikä omaa perhettä, mulla taas on tilaa ja mielelläni heitä passaan pari päivää.

Iloa ja rauhaa teille ja omannäköistä joulua. Älkää antako kauppiaiden ja boomereiden määrätä tekemisiänne.

Kumpa äiti olisi tämän ymmärtänyt aikanaan. Että ei tarvitse leipoa ja kokata koko kylälle,ei tarvi raivosiivota koko taloa katosta lattiaan ja viimeisimpiä kirjoja myöten joita ei ihan vähän ollutkaan. Tehokkaasti osasi syyllistää jokaisen joka olisi halunnut vaikka telkkua välillä katsoa, siivota piti tai asua keittiössä. Aattoon päästäessä oltiin jo ärtysiä ja sitten alkoi aaton kellotus kaikkine hommineen.

Itselleni tuli viimeinen niitti kun olin ollut aaton alla yksin kotona paripäivää putsaamassa ja vahaamassa lattioita tehden töitä todella. Halusin vähän relata ja lojuin töllöä katsomassa muiden tullessa kotiin. Eikös äiti ollut samantien moittimassa miten kehtaan maata kun muut leipoa ja siivoaa ja....silloin suutuin oikeasti ja taisi olla viimeinen joulu kotona. Isä onneksi ymmärsi olla puolellani tuolloin äidin sättiessä.

Ei kukaan sisaruksista halunnut jatkaa perhejouluja kotoa lähdettyämme. Nautin ekasta joulusta omassa kodissa kun pystyin sen viettämään juuri niinkuin halusin ja mies halusi ilman vaateita ja stressiä.

Äiti on pakosta joutunut hellittämään suorittamisesta iän ja terveyden hiipumisen takia.Haaveilee kyllä niistä perhejouluista. Kyllä se vielä silloin ekajouluna mulle soitti aattona että mitäs teette nyt ja nyt ois ateria ja ettekai oo jo avanneet lahjoja? Oltiin juu ja syötiinkin ihan silloin kun halusimme ei äiti enää voinut määrätä.