Joulu lähenee, kerro KARMEIN jouluaattosi ikinä. Jättikö mies, söikö koira kuusen?

Parikymmentä vuotta sitten oltiin anoppilassa, olin laittanut kaikki jouluruuat, ettei vanhan ja sairaan anopin tarvitse tehdä muuta kuin nauttia valmiista pöydästä ja jälkikasvun seurasta. Perinteiset jouluruokani eivät kuitenkaan kelvanneet, vaan kaiveli kaapista jotain syötävää keitettyjen perunoiden kaveriksi. Murjotti hiljaa ruokapöydässä.

Mies oli pahalla tuulella, valmisteli jo tietämättäni eroa (jätti paperit maaliskuussa). Tiuski meille kaikille. Anoppi osti minulle lahjaksi 36-kokoisen pyjaman, olin silloin kokoa 44. Olisi siis pitänyt nähdä ihan silmällä, ettei se minulle mahdu. Mies oli kuittaillut painostani koko syksyn ja nyt oikein innostui nälvimään, että noh, laitappas nyt uusi yöpuku päälle, mikset laita, pidäs nyt vähän muotinäytöstä. Anoppi siirtyi murjottamaan toiseen makkariin ja mies toiseen ainut jäljellä oleva punkkupullo kainalossaan. Siinä sitten tyttären kanssa koitettiin viettää jouluaattoa, onneksi uusista leluista oli riittävästi viihdykettä. 

Seuraavana päivänä oli hiljaista ja kotiin lähdettiin etuajassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oltiin juuri muutettu yhteen. Toin pyörällä kaupasta vähän jouluruokia ja kävin kukkakaupassa ostamassa sekä joulutähden että hyasintin. En tiennyt, kummasta kukasta mies pitää. Hän mustasukkaisuuksissaan luuli ja väitti, että joku mies olisi ostanut kukat. Silloin hän hakkasi mut ekan kerran.

Eli jäit suhteeseen.

Eikö se ole sun virheesi, jos ottaa toisen ja kolmannen kerran turpaansa, kun vaihtoehtokin olisi (= lähteminen).

Ekan kerran jälkeen tulee aina toka kerta, ja kolmas...

Mitäköhän meni pieleen sinun lapsuudessasi, kun sinusta tuli tuollainen.

Karmea on joulu ilman uljasta baaria.

- itken itsenäisen elämän puolesta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin pieni lapsi ja vanhemmat riitelivät koko joulun. Kun isä oli navetalla, äiti raivosi ja itki itsekseen ja haukkui isää. Eivät ryypänneet eivätkä käyneet käsiksi toisiinsa, mutta sanoivat toisilleen hirveitä asioita. Olin vintillä piilossa, pelkäsin ja itkin ja toivoin, että joulu loppuisi jo. Nuo riitelivät muutenkin koko ajan eikä tuo varmasti ollut ainoa riidellessä kulunut joulu, mutta jotenkin tuo pienen lapsen ajatus, että kunpa joulu jo loppuisi, on jäänyt vahvasti mieleen.

Miten minusta tuntuu, että tämä on ainakin omalle ikäluokalleni (olen syntynyt -80) suorastaan sukupolvikokemus. Vanhemmat tappelevat, ja lapsi hytisee jossain yksin ja unohdettuna, peloissaan. Olen joskus kysynyt äidiltäni, kävikö heillä hetkeäkään mielessä, että minä olin siellä myös, minua pelotti, olin ihan järkyttävän ahdistunut. Olivat kuulemma niin nuoria, eivät tajunneet ajatella. Niinpä niin. Saahan sitä riidellä, se on elämää, mutta jotenkin pitäisi huomioida myös se lapsi, kertoa sille että ei ole mitään hätää. Monesti olen miettinyt, että voi kun voisin mennä ja ottaa syliin sen pienen itseni. Lohduttaa. 

Niitä palasia keräilen edelleen.

Pakko jatkaa omaa tekstiän sen verran, että ehkä sydäntäsärkevin esimerkki tästä meidän perheessä oli se hetki, kun seisoin keskellä vanhempieni riitaa, ja uhkasin tappaa itseni. En muista, olinko edes ihan kouluiässäkään. Pieni joka tapauksessa. Seuraus? Vanhemmat jatkoivat toisilleen huutamista. Ei niillä ollut mitään älyä siitä, mitä kävin päässäni läpi niinä hetkinä. Minä taisin useimmiten olla se, joka lohdutteli äitiä. Tämä nyt ei suoranaisesti liity jouluun, vaikka toki nekin yleensä huipentuivat siihen, että isä kehitti riidan vaikka tyhjästä. Samoin kuin lähes kaikkina muinakin juhlapäivinä. Olen joskus miettinyt, olisiko ollut helpompaa, jos olisi ollut sisaruksia, eikä olisi joutunut kantamaan kaikkea yksin. Edelleenkään en osaa avautua oikeasti vaikeista asioista ja tunteista, vaan pullotan kaiken itseeni. Välillä sitten romahdan.

Vierailija kirjoitti:

Nautiskelin jouluaattona, kun sain kerrankin olla yksin, ilman sukulaisissa pyörimistä ja vouhotusta. Jouduin kyllä valehtelemaan, että olen töissä aattona, ettei tarvinnut enempää selitellä. Kesken rauhaisaa tuokiota TV:n ääressä, kuulin ovelta rapinaa ja joku tömisteli sisään. No siellä seisoi eteisessä puoli sukua ja äitini ensimmäisenä jonossa ihmetteli, että kuinka olen kotona....olivat päättäneet yllättää ja valmistella joulua yllätyksenä meikäläiselle...oli hieman häpeän punaa kasvoilleni hetkisen

Tämä oli kyllä paha! Eri tavalla paha kuin moni muu kertomus, jotka ovat täynnä hätää. Tässä on aikuinen yrittänyt kerrankin järjestää itselleen mieleisen joulun, ja toiset tulevat vetämään maton alta. Tarinan opetus lienee, että että ei pitäisi keksiä valkoisia valheita vaan sanoa suoraan, että haluaa olla yksin tämän joulun. Se on toki helpommin sanottu kuin tehty, koska monessa perheessä/suvussa tuollaisesta ilmoituksesta seuraa paljon draamaa ja syyllistämistä. Kannattaakin kertoa jo pari kk ennen joulua viettävänsä joulun yksinään, niin pahin pöly on toivottavasti ehtinyt laskeutua jo ennen joulukuun puolta väliä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mitään kovin kamalaa. Alustuksena, että olimme aina viettäneet ihania sukujouluja vanhempieni, lapsieni ja setäni perheen kanssa ja myös isovanhemmat olivat mukana.

Isäni sitten kuoli lokakuussa. Suru oli, mutta joulua piti viettää tavanomaisissa merkeissä. Kun menin aattona hakemaan äitiä, makasi hän kännissä sohvalla kaikki lahjat paketoimatta. Ilmoitti, ettei lähde mihinkään. No kyllä mulla ymmärrystä riitti. Paketoin hänen ostamat lahjat ja peittelin sohvalle nukkumaan ja lähdin itse viettämään "perinteistä" joulua mikä ei enää ollutkaan perinteinen kun osa puuttui.

Se oli käännekohta jouluissa. Ne muuttuivat erilaiseksi. Ei saatu äitien kanssa oikein enää sitä jouluntunnelmaa kun isäni oli poissa. Nykyään on myös äitini ja isovanhempani menehtyneet sekä muita, joten joulut ihan erilaisia. Vietetään se nykyään lasten kanssa ihan kotosalla ja puolison vanhemmat ja sukulaiset tulevat täällä käymään. Tunnen itseni aina niin ulkopuoliseksi, juurettomaksi ja yksinäiseksi. Olen se keski-ikäinen nainen siellä nurkassa, joka itkua pidättäen avaa sen yhden paketin ja toivoisi, että joulu olisi vain ohi.

Harmillista että joulut ovat sinulle noin surullisia. On kuitenkin ihan normaalia elämän kiertokulkua että lapsuudesta tutut joulut omien isovanhempien ja vanhempien kanssa muuttuvat omaksi perhejouluksi oman perheen kesken ja ehkä puolison sukulaisten kuten teillä. Hehän ovat lasten sukulaisia ja isovanhempia myös.

Onnistuisitko miettimään omien lasten kanssa omia jouluperinteitä joilla saisit vähän joulumieltä ja iloa joulunviettoon? Lapsetkin varmasti aistivat oman äidin surun ja heillä jäisi mukavammat joulumuistot jos äitikin iloitsisi joulusta heidän kanssaan.

Näinhän se on. Jouluna vain tulee se haikeus ja suru ja ikävä niin kovasti mieleen kun katselen muiden juhlaa. Olen suurinpiirtein ainut suvustani enää hengissä jos ei oteta kaukaisia sukulaisia huomioon. Olemme alkaneet miehen kanssa, vasta aikuisiällä +30v ja niin, että lapset ovat olleet jo isoja. Omille lapsilleni on ollut tapana mennä aina jouluna ex-puolison sukulaisille ja sinne he haluavat ja se siis on minulle ihan ok (eivät edes asu kotona enää). Ja minä vain tunnen oloni ulkopuoliseksi puolison sukulaisten kanssa vaikka ihania ihmisiä ovatkin ja näin ollaan menty jo yli 10v.

Jouluilla ei ole enää sitä merkitystä kun joskus oli. Mutta sinäänsä turhaan valitan, täällä joillain ollut ihan karmeita juttuja.

Vierailija kirjoitti:

McClane kirjoitti:

Se joulu kun ex-vaimoni, tai ero oli oikeastaan vireillä, pyysi jouluksi käymään toiselle puolelle maata. Lensin perille ja saavuttuani joulujuhlaan terroristit valtasivatkin koko rakennuksen. Joulu meni siinä kömpiessä ilmastointikanavissa ja pahiksia ammuskellessa. Positiivisena puolena parisuhde siitä kuitenkin lopussa parani ja pussattiinkin.

Tiedän tunteen! Viime jouluna mieheni toi lapselle uuden lemmikin, aika outo, olisikohan chincilla, ja se  kun se tippui vahingossa tiskialtaaseen niin  alkoi ampua  liikkuvia karvapalloja. Oli ihan söpöjä mutta sitten ne kävi läpi ihmeellisen mutaation ja  meinasi rikkoa koko talon, lähdettiin evakkoon kesämökille ja täällä ollaan yhtä.

Aika kiva elokuvan juoni. Muistaakseni olen nähnyt moilemmat osat.

Oikeastaan kaikki lapsuuden joulut. Vanhemmat menivät joulusaunaan heti joulurauhan julkistuksen jälkeen ja siitä alkoi molempien ryyppääminen. Pukki oli aina siis viinanhajuinen ja nousuhumalassa, joskun ihan jo kännissäkin. Isoveli joskus joutui sitten tuuraamaan pukkiakin jos se oli liian kännissä jakaakseen lahjat. Joulupöydässä meinattiin välillä leikata puukolla muutakin kuin pöydässä olevaa kinkkua. Että joo, aika vaikea valita yksitäistä joulua joka olisi ollut yli muiden. Samaa p*skaa joka vuosi.

McClane kirjoitti:

Se joulu kun ex-vaimoni, tai ero oli oikeastaan vireillä, pyysi jouluksi käymään toiselle puolelle maata. Lensin perille ja saavuttuani joulujuhlaan terroristit valtasivatkin koko rakennuksen. Joulu meni siinä kömpiessä ilmastointikanavissa ja pahiksia ammuskellessa. Positiivisena puolena parisuhde siitä kuitenkin lopussa parani ja pussattiinkin.

Yipikaiee, motherfucker.

Vierailija kirjoitti:

Koen joulun ahdistavaksi. Olin vuosia sellainen ylimääräinen ihminen, joka nähtiin riesana sukulaisille, ja jota kukaan ei kutsunut jouluna kylään. Äitini ehti kuolla pois, isälläni oli jo uusi perhe ja he viettivät joulua keskenään. Kukaan ei edes ajatellut kutsua minua.

Kamalin joulu oli ehkä sellainen, kun ehdin toivoa jotain yhdessäoloa jouluksi silloisen poikaystävän ja tämän perheen kanssa. Sainkin kutsun heille ja ehdin innostua. Aloitin tekemään kaikenlaisia joululahjoja poikakaverin perheelle, kun poikakaverilta tulikin viesti, että mitään sellaista ei tule tapahtumaan. Hän kielsi minua antamasta lahjoja kellekään, sillä hän ei kokenut olevansa sen arvoinen (pahoja itsetunto-ongelmia). Joulu meni sitten yksin yksiössäni, tekemieni lahjojen keskellä, ja isäni tuomien lahjojen keskellä. Isä oli tuonut kasan lahjoja varmaan velvollisuudentunteesta, vaikka en minä niistä välittänyt, vaan olisin vain toivonut, että edes joku olisi kutsunut minut mukaan juhliinsa. Kaikki tiesivät, että olen silloin ja aina jouluisin yksin.

Joulu on ahdistavaa aikaa, ja vaikka olen iloinen siitä, että muilla on ihmisiä, joiden kanssa viettää sitä, niin toivoisin, että ihmiset muistaisivat, että me kaikki emme ole yhtä onnekkaita. Meille joulu on vain muistutus kaikesta siitä, mitä meillä ei ole.

Vanhemmat olivat jo hyvissä ajoin syksyllä raivonneet, että "mitään lahjoja et sitten saa!" En saanut, mutta ajattelin, että jospa vaikka poikaystävä antaisi pienen paketin. Olin saanut kutsun mennä tapaninpäivänä kylään, ja vein sitten lahjoja äidilleen, sisaruksilleen, sisarusten lapsille ja poikaystävälle. En saanut mitään, keneltäkään. Tunsin olevani täysi typerys, sillä opiskelijan rahat olivat tiukassa. Niin, ja vanhempani ylenkatsoivat heille ostamiani lahjoja. Että sellainen joulu. Ja toistui ainakin 7 kertaa. Jotta olisihan minun ensimmäisestä kerratsa pitänyt viisastua, mutta kun ihminen jaksaa uskoa hyvää toisista, eivät ne lahjat, mutta edes sana "kiitos".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kamalinta on jos muut intoilee ja hyppii suurin piirtein pitkin seiniä koska joulu, joululaulut,koristeet,lahjat yms joka paikassa hössötetään tätä nykyajan kulutusjuhlaa ja sit jos ei itse innostu,ahdistaa tms niin vastapuoli/puolet suuttuu ja tiuskii että on ilonpilaaja. Moni ei edes halua ajatella asiat siltä kannalta että joillakin voi olla lapsuuden traumat jouluista eikä siksi vietä joulua. Kun monet suomalaiset on sellaisia että kun itsellään kaikki hyvin ja hyvä ja iloinen lapsuus niin ei haluta nähdä oman Kuplan ulkopuolelle, toinen paha juttu mikä on että nää samat ihmiset just rupee leikkii psykologia kuinka pitää antaa anteeksi ja kuinka nyt hei,sä oot aikuinen ja elämä jatkuu,,ihan kuin ne traumoista kärsivät ei sitä itse älyä.

Onhan se tietysti näinkin.

Mutta tuntuu silti vähän avuttomalta , jos ei vuosien tai jopa vuosikymmenten kuluessa osaa luoda itselleen ja mahdolliselle perheelleen omia mukavia ja rentoja joulutapoja vaan on edelleen noiden entisten aikojen vanki.

Silloin niitä ahdistuksia jatkaa herkästi eteenpäin.

Et voi ymmärtää, koska sinulla ei taida olla kokemuksia siitä, kuinka traumaattista on elää alkoholistiperheessä, esim. Ei niitä traumoja unohda, avutonta tai ei.

Olen varmaan jo kirjoittanutkin, että meillä oli lapsuudenperheessä jatkuva halloween: vanhemmat ryyppäsivät, isä sekoili, hakkasi äitiä, uhkasi tappaa koiran ja niin edelleen. Joulu ja muut pitkät pyhät olivat tietysti pahimpia, koska ryyppääminen kesti pisimpään ja järki sumeni aina vain enemmän. En ole antanut vaikuttaa muuten kuin että otin normaalin miehen ja teemme lapsillemme hyvän joulun, johon ei liity ryyppäämistä, riehumista tai pahaa mieltä, vaan yhdessäoloa, ruokaa ja rakkautta. Eli ei se aina mene niin, että loppuelämä on lapsuuden takia pilalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veli oli aiemmin samana vuonna paljastunut huumeriippuvaiseksi. Oli ottanut kamaa myös jouluna ja nukahti nojatuoliin. Jossain vaiheessa tajuttiin että hän onkin nukkunut pois. Hyvän perheen pojasta joka sai hymypoika patsaat ja sulatti kaikkien sydämet oli vuodessa tullut rikollinen ja huumeriippuvainen. Uskon hänen olevan paremmassa paikassa. Syytä tälle muutokselle ei ikinä saatu tietää.

Jopa joo. Vuodessa ehtii paljon, ainakin kliseisissä tarinoissa

Siinä vaiheessa, kun huumeiden käyttö paljastuu muille, on voinut olla jo usein vuosien käyttö takana.

-ohis

Nimenomaan. Kaikkien rakastavasta hymypojasta vuodessa narkomaaniksi ja rikolliseksi, joka kaiken päälle kuolee hiljaa jouluyönä nojatuoliin? Epäuskottavaa. Ellei sitten ole saanut aivovammaa ja käytös muuttunut sen takia.

Oletko yksinkertainen? Kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. Ihminen pystyy esittämään ihan muuta kuin mitä sisällään tuntee ja salaamaan isojakin asioita.

Olin lukioikäinen, vanhempani olivat tekemässä eroa vuosien passiivisagressiivisen vittuilun päätteeksi. Asiat oli jo aika lailla sovittuna, isä oli muuttamassa pois vuodenvaihteessa. Tunnelma oli ollut joulun alla aika "perusjäinen", mikä meillä oli ihan normaalia, mutta sitten jouluruokapöydässä äiti halusi välttämättä avata jonkun parisuhdepalautekeskustelun, siis oikea kunnon katkeruuspommi sisältäen kaiken mahdollisen lapsille kuulumattoman aineksen makuuhuoneen pettymyksistä alkaen. Sitten loppujoulu varottiin sanojamme, ettei vaan tulisi uusia pommeja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ripuli. :D

Juu, eli yksi joulu oli sellainen ripuli, että sai juosta vessaan 30 minuutin välein. Tuli ihan vain vettä. Vähän oksentelinkin. Laihduin siinä 15 kiloa. Sitä kesti 3 viikkoa. Lopulta tiputukseen, kun vesi loppui kehosta. -nuori mies

Nyt jotain rajaa näihin juttuihin.. 15 kiloa? :D

Mä laihduin n. 10 päivää kestäneen ulkomailta tuodun vatsataudin seurauksena 8kg, eli n. 800g per päivä. Oli jo ihan posketkin lommolla tuon päätteeksi. Alkupainoa oli n. 70kg eli prosentuaalisestikin ihan hirveä määrä. Suurin osa varmaan nestettä, mutta kyllä siinä varmasti rasvaakin lähti, koska joka kerta, kun söi jotain, se tuli toisesta päästä ulos n. 15min sisään täysin sulamattomana. Ikinä ennen ollut tuollaista tautia. Käytännössä siis sama, kun olisi ollut viikon ihan kokonaan syömättä. Myös ymmärrettävästi ei tullut kauheasti liikuttua, eli lihastakin varmaan katosi tuona aikana ja sehän painaa aika paljon.

Eli ihan hyvin uskon, että 3vko aikana voi lähteä 15kg, varsinkin kun ei mainittu mikä oli alkupaino. Jos on isompi/pidempi mies kyseessä niin sehän on voinut taudin alussa olla vaikka yli 100kg niin paino lähtee hupenemaan huomattavasti nopeammin, kun jollain kevyemmällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äiti aloitti aina jouluressaamisen joulukuun ensimmäisestä päivästä. Hän ei siis tehnyt asialle mitään vaan kiukutteli ja märssysi asioista, jotka pitää tehdä vaikkei halua. Kunnes jouluaattoon oli enää viikko. Sitten alkoi raivosiivoaminen ja kokkaaminen. Heti koulun jälkeen piti ilmoittautua kotona töihin tai sai kuulla olevansa laiska ja kiittämätön. Jatkuvaa huutoa ja raivoamista aamusta iltaan, kun hän _joutuu_ meidän muiden vuoksi käyttämään _elämänsä_ tähän. Kotona ei saanut lukea, syödä rauhassa, nukkua aamulla tms koska heti jos äiti huomasi moista laiskottelua, alkoi suu vaahdossa huutaminen ja vertaaminen muiden perheiden lapsiin. Muissa perheissä kuulemman kaikki osallistuu ja miten hänen lapsensa voivat olla näin kiittämättömiä.

Tätä jatkui aattoon asti. Aattoiltana sitten suututtiin siitä, jos hänestä tuntui ettei arvosteta tarpeeksi. Kun hän on kuitenkin kaiken tämän tehnyt. Ai tiputit vahingossa piparin murun lattialle? Vaikka hän juuri aamulla imuroi? Näinkö sinä kiität siitä, että on siivottu ja puunattu?

Meillä suututtiin, kun kaiken joutuu tekemään yksin. Sitten suututtiin, kun kyseltiin mitä seuraavaksi pitää tehdä. Myöskin siitä suututtiin, kun siivottiin väärin.

Joulusuorittajaäidin standardit olivat kovat, en osannut kuoria oikein keitettyä porkkanaa rosollia varten... ikää minulla tuossa vaiheessa 20 v. ja joululomaa opiskeluista.

Itse muutin oman perheen joulunvieton toisenlaiseksi.

Apua, kuulostaa ihan anopiltani. Kokosi kierroksia koko aatonaaton, niin että aattona aina tuli räjähdys ihan mistä pikku asiasta tahansa. Kerran mieheni oli silittänyt pöytäliinaan kahden laskoksen sijaan yhden laskoksen. Ja toisella kerralla meidän antama lahja ei ollut riittävän hieno. 

Enää ei mennä anoppilaan jouluksi. Ikinä. Eikä muutenkaan siellä kyläillä, kun sama raivo sitten kesällä mökillä milloin mistäkin. 

Isän ryyppääminen pilasi melkein joka joulun. Vaikka yleensä säästyttiin joulun kunniaksi suurimmilta pieksennöiltä, niin silti isän humaltuessa tunnelma jännittyi jännittymistään. Piti olla valmis juoksemaan turvaan ulos sekunnilla millä hyvänsä. 

Terveisiä isälle - en tänäkään vuonna soita sinulle kertaakaan. Enkä lähetä lapsista ainuttakaan kuvaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyttöystävä hakkasi minut.

Jos nainen pystyy hakkaamaan miehen, niin sellainen "mies" ansaitseekin tulla hakatuksi. N32

Sun mielestä tosimies löis takasin?

Tosimies ei anna kenenkään hakata itseään. Tilanteen mukaan, hän poistuu tilanteesta tai puolustautuu tarvittavilla keinoilla. Jos hyökkääjä on nainen, silloin tilanteesta poistuminen, jos suinkin mahdollista,  taitaa olla se pienimmän riesan tie, vaikka se luonnolle ottaisikin.

Vierailija kirjoitti:

Ei kauhea, mutta viimeinen tylsä joulu. Läsnä vanhempani ja isoisä. Asuin omillani ja olin matkustanut autolla ruuhkassa 200 km maalaispaikkakunnalle.

Jouluruokaa oli, vettä juomaksi. Kukaan ei oikein puhu mitään, koska ei ole mitään sanottavaa.

Ruuan jälkeen muut menivät lepäämään. Sen jälkeen joulusauna, mutta ei edes saunaolutta.

Sitten isä vei isoisän kotiinsa.  Joulupäivänä sama meininki, mutta ilman isoisää.

Oli vielä niin kylmä, ettei tarennut kävelyllekään.

TV.ssä ei mitään katsottavaa. Kello kulki todella hitaasti. Tapanina kävin tapaamassa kaveriani, joka valitteli tylsyyttä.

Tämän joulun jälkeen isoisä halusi pysyä joulun omassa kotonaan ja minä samoin.

Toisten joulussa liikaa alkoholia, toisilla liian vähän?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viime joulu kun olin verenmyrkytyksen takia sairaalassa.

Tai sittenkin joulu 2002, kun oltiin isämme luona ja lapseni saivat pienet paketit, Aku Ankan taskukirjan ja toinen jonkun patterilelun. Vauva ei saanut mitään mutta äitipuolen omat lapset saivat nukenrattaita, suksia yms kasapäin. Olipa kiva katsoa vierestä. Olimme aina olleet veljeni kanssa toisen luokan kansalaisia mutta en uskonut että isä on noin ajattelemattomasti tässä mukana. Onneksi isä kuollut ja akka heitetty ulos niin ei tarvi olla tekemisissä vaikka isä yrittikin testamentata asuinoikeutta hälle.

Ikävä tilanne. Mutta jäin vain miettimään, että eikö teillä ollut sitten lahjoja omille lapsillenne?

Olimme tuolla joulupäivänä syömässä kuten joka vuosi sitä ennenkin. Olisi siis ollut paljon tilaisuuksia jakaa lahjansa jo ennen meidän tuloa. Matkaa siis 130 km meiltä kotoa. Seuraavana vuonna ei sitten mentykään.

Jos lapsenne olivat saaneet omat lahjansa jo edellisenä päivänä niin kai heidän tulisi kestää se että näkevät toisten saavan omansa? Ette voi alkaa aikatauluttamaan toisten jouluperinteitä uusiksi saati odottaa että isän uusi puoliso lahjoo teidän lapsenne samalla mittakaavalla kuin omansa.

Kun tietäisi tyylin muuttuneen, voisi itse tarvittaessa reagoida siihen. Olimme joulupäivänä mummolassa ja siellä yleensä avattiin pari mummolan pakettia.

Veljelle oli tullut ero ja hän toikin kaikki yleensä omassa kodissa avattavat paketit mummolaan joulupäiväksi, lapsi oli ollut jouluaaton äidillään ja avannut siellä äidinpuolen suvun paketit.

Siinä oli omalla lapsella hieman suru puserossa, kun ei ymmärtänyt mitä tapahtui. Toisella läjä paketteja hänellä ne kaksi.