Lue keskustelun säännöt.
Mitä pahaa siinä on, jos omistaa koko elämänsä kostolle?
05.12.2021 |
Muutahan minulla ei ole ja onpahan syy nousta aamuisin ylös sängystä.
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän aloittajaa. Mulla ainoat tunteet jota tuntuu enää olevan jäljellä on viha ja katkeruus. Oli se oikeutettua tai ei tunnen että elämä on pilalla enkä tästä enää nouse. Enimmäkseen omaa syytä oma tilanne on ja eniten vihaankin itseäni mutta voimaa saan kostofantasioista tiettyjä ihmisiä kohtaan. En niitä kuitenkaan toteuta tai en ainakaan usko. Olisi oikeastaan helpompaa jos voisi täysin syyttää muita oman elämänsä huonoudesta.
Millä tavalla tuo käytännössä ilmenee? En ole ikinä kokenut tuollaista, niin kysyn uteliaisuuttani.
Onko takana ajatus siitä, että muiden vahingoittamisen kautta olisi edes jotenkin tärkeä ja merkityksellinen sille toiselle? Vai onko takana halu tuhota suorastaan, ettei se tuskan aiheuttaja edes saisi elää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletpa valinnut itsellesi, hyvä AP, todella raskaan elämäntavan ja -asenteen! Ilman kosttoajatuksia on paljon helpompi elää ja onnikin potkii joskus huopasyylingit jalassa!
Vierailija kirjoitti:
En ehkä itse omistaisi elämääni vihaamalleni ihmiselle.
Niinpä. Ei kuulosta kovin fiksulta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata ap tuhlata omaa ainutlaatuista elämää koston suunnitteluun ja siinä rypemiseen. Olen nähnyt omassa lähipiirissä kuinka elämä on kohdellut rumasti myös niitä ihmisiä, jotka ovat loukanneet, kiusanneet, ja riistänee toisia ihmisiä. Heille on tullut sairauksia, onnettomuuksia ja muita vastoinkäymisiä. Usko siihen että ”karma hoitaa”. Pidä itsestäsi huolta ja yritä elää mahdollisimman hyvää elämää.
Saman olen itsekin huomannut. Ei tarvitse tehdä mitään. Itseasiassa sitä saattaa jopa toimillaan viivästyttää karman toimintaa.
Tämä! "Ei tarvitse tehdä mitään. Itseasiassa sitä saattaa jopa toimillaan viivästyttää karman toimintaa." Mäkin uskon tuohon että kun päästää irti, niin karma tulee esille ja viimeistelee sun puolesta.
On sentyylinen sanonta kuin että "Et voi kuvitella tekeväsi mitä vain muille, joutumatta siitä vastuuseen".
Lisäksi pahantekijöt elävät jo omaa karmaansa, eivät ole koskaan tyytyväisiä elämäänsä, kadehtivat jatkuvasti muita ja ovat katkeria. Eivät siis koskaan oe onnellisia, karmeeta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin et voi olla onnellinen. Jos luopuisit kostonhalustasi ja löytäisit muun merkityksen elämällesi, voisit myös olla onnellinen. Kosto, kilpailu, katkeruus, epärehellisyys estää oman onnellisuuden. Syytä muuten miettiä miksi suomalaiset ovat monissa tutkimuksissa maailman yksi onnellisimmista kansoista.
Näissä tutkimuksissa onnellisuuden mittarit taitavat olla jotain että onko katto pään päällä ja rahaa eikä pelkoa sodasta. Koska muuten en ole koskaan ymmärtänyt näitä tutkimustuloksia, tehdäänhän täällä paljon itsemurhiakin. Ei multa ole kukaan tutkija koskaan kysynyt tunnenko itseni onnelliseksi.
Eri
No kyllähän epävakaat olosuhteet, kuten mainitsemasi sota, aiheuttaa yksilöissäkin koston, kilpailun, katkeruuden tunteita ja altistaa hengissä pysymyseksi myös epärehellisyydelle. Vakaalla, ennustettavalla, luotettavalla yhteiskunnalla on suora vaikutus yksilön kokemaan onnellisuuteen. Jos ei ole kattoa pään päällä, ei tietoa elannosta ja sotakin painaa päälle, niin siinä ei voi luottaa ympäristöönsä ja joutuu varomaan, etsimään ratkaisuja lain tuolta puolenkin löytääkseen ruokaa ja suojaa. Ihan se on tutkittua ja käytännössäkin todettua, että onnellisuus lisääntyy kun voit luottaa ja omatuntosi on puhdas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No kai se kaikkein pahin tuntuu siellä ihan ikiomassa sisimmässäsi.
Miten sellainen katkeruus syö sisältä päin. Elämän täytyy olla todella tuskallista. Säälittäväähän se on.
Sinähän ikäänkuin käännät vihasi omaa itseäsi vastaan. Revit ja raatelet itseäsi, annat elämäsi valua hukkaan sillä välin kun toteutat kostoasi jolla vahingoitat kaikkein eniten itseäsi.
EiVITTUmitä lässytystä 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän aloittajaa. Mulla ainoat tunteet jota tuntuu enää olevan jäljellä on viha ja katkeruus. Oli se oikeutettua tai ei tunnen että elämä on pilalla enkä tästä enää nouse. Enimmäkseen omaa syytä oma tilanne on ja eniten vihaankin itseäni mutta voimaa saan kostofantasioista tiettyjä ihmisiä kohtaan. En niitä kuitenkaan toteuta tai en ainakaan usko. Olisi oikeastaan helpompaa jos voisi täysin syyttää muita oman elämänsä huonoudesta.
Millä tavalla tuo käytännössä ilmenee? En ole ikinä kokenut tuollaista, niin kysyn uteliaisuuttani.
Onko takana ajatus siitä, että muiden vahingoittamisen kautta olisi edes jotenkin tärkeä ja merkityksellinen sille toiselle? Vai onko takana halu tuhota suorastaan, ettei se tuskan aiheuttaja edes saisi elää?
Ehkä jotain sellaista, että kunpa tämä tai nämä henkilöt saisivat tuntea edes puolet siitä kärsimyksestä mitä minä koen, koska tavallaan mielestäni ansaitsevat sen. He eivät ansaitse olla niin onnellisia koska minäkään en ole,koska ovat osaltaan sitä aiheuttaneet. Ei mun tarvitse olla heille merkityksellinen, kunpa vaan jotenkin saisivat epäonnea tai tuhoa elämäänsä. Jos jostain kuulen että heille tulee vastoinkäymisiä se varmaan aiheuttaisi mulle aitoa iloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun se kosto on sitten onnistunut ja oma elämäntehtävä on täytetty, palkkiona on suunnaton ja ihana täyttymyksen tunne, nirvana, todiste siitä ettå elämässä sentään on oikeudenmukaisuutta, vaikka kuinka pientä.
Se on suurinta mitä voi kokea.
Vierailija kirjoitti:
Vain pahantekijät pelkää kostoa.
Vain -sana pois niin hyväksyn. Nimittäin lähelläni on tapahtunut rikoksia joissa tekijöitä on useita tai tekijällä pelottava maine. Rikosilmoituksen teko tuntuu pelottavalta koska pelätään siitä seuraavaa kostoa. Uhri voi useinkin pelätä kostoa.
Ap:n kaltainen kostoajattelu kumpuaa vaikeista tunteista, voimia hänelle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän aloittajaa. Mulla ainoat tunteet jota tuntuu enää olevan jäljellä on viha ja katkeruus. Oli se oikeutettua tai ei tunnen että elämä on pilalla enkä tästä enää nouse. Enimmäkseen omaa syytä oma tilanne on ja eniten vihaankin itseäni mutta voimaa saan kostofantasioista tiettyjä ihmisiä kohtaan. En niitä kuitenkaan toteuta tai en ainakaan usko. Olisi oikeastaan helpompaa jos voisi täysin syyttää muita oman elämänsä huonoudesta.
Millä tavalla tuo käytännössä ilmenee? En ole ikinä kokenut tuollaista, niin kysyn uteliaisuuttani.
Onko takana ajatus siitä, että muiden vahingoittamisen kautta olisi edes jotenkin tärkeä ja merkityksellinen sille toiselle? Vai onko takana halu tuhota suorastaan, ettei se tuskan aiheuttaja edes saisi elää?
Ehkä jotain sellaista, että kunpa tämä tai nämä henkilöt saisivat tuntea edes puolet siitä kärsimyksestä mitä minä koen, koska tavallaan mielestäni ansaitsevat sen. He eivät ansaitse olla niin onnellisia koska minäkään en ole,koska ovat osaltaan sitä aiheuttaneet. Ei mun tarvitse olla heille merkityksellinen, kunpa vaan jotenkin saisivat epäonnea tai tuhoa elämäänsä. Jos jostain kuulen että heille tulee vastoinkäymisiä se varmaan aiheuttaisi mulle aitoa iloa.
Millä tavalla näistä ajatuksista saa voimaa? Odotatko, että oikeudenmukaisuus toteutuisi?
Ilmeisesti tällaisten ajatusten taustalla on kateuteen kuuluvat perusrakenne, missä vertaillaan ja punnitaan asioita sillä oletuksella, että elämällä olisi tiettyjä velvollisuuksia itse kutakin kohtaan. Eli että minulle kuuluvat tietyt asiat tai että toiselle eivät kuulu tietyt asiat, koska elämän pitää olla reilua.
Mutta elämä ei ole reilua eikä varsinkaan sillä tavalla, että jonkun yksittäisen ihmisen näkemys reiluudesta olisi pätevä. Siksi muiden on vaikea ymmärtää kostamista ja kateellisuutta.
En ymmärrä miksi muut hyökkää yksilön valintaa vastaan.
En ole AP mutta mikäli kostosi tuo sinulle tyydytystä ja iloa anna palaa.
Jokainen elää elämänsä ja kuka saa mistäkin niksinsä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen nähnyt joitakin kostajia, joiden on kauhean vaikeaa ymmärtää, että alunperin he olivat syyllisiä itse. Kostaisivat itselleen, niin kosto menisi oikeaan osoitteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Kun se kosto on sitten onnistunut ja oma elämäntehtävä on täytetty, palkkiona on suunnaton ja ihana täyttymyksen tunne, nirvana, todiste siitä ettå elämässä sentään on oikeudenmukaisuutta, vaikka kuinka pientä.
Se on suurinta mitä voi kokea.
Oletko kokenut tuon? Mitä tapahtui?
Kostossa voi olla ajatus rangaistuksesta, joka muuten jäisi saamatta. Jos vaikka rikollinen selviää ilman rangaistusta rikoksesta, se tuo ajatuksen oikeudenmukaisuuden toteuttamisesta koston kautta.
Mutta erilaiset ihmissuhdevaikeudet missä ulkopuolinen ei näe koston aihetta ovat sitten asia erikseen eli vaikeampi ymmärtää hekumointia kostolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi muut hyökkää yksilön valintaa vastaan.
En ole AP mutta mikäli kostosi tuo sinulle tyydytystä ja iloa anna palaa.
Jokainen elää elämänsä ja kuka saa mistäkin niksinsä!
Miksi minun, sinun tai jonkun muun pitäisi kärsiä siitä että joku sairas kusipää päättää täyttää kostofantasiansa?
Kosto on suloinen niin se vaan on. Varsinkin kun kohteena on joku juoruämmä.
Minä pystyin saamaan eräälle vastenmielisellä akalle töistä potkut ja ai että se oli makeaa 😍
Aika huono kosto jos siihen menee koko elämä?
Kosto voi antaa elämälle merkityksen
Kosto voi olla paha asia, jos toiminta vahingoittaa muita, mutta henkilön itsensä kannalta kosto on aika tyhmää. Jotkut ihmiset junnaavat loputtomasti vanhoissa asioissa eivätkä osaa mennä elämässä eteenpäin. Kostofantasiat pitävät kiinni tuskallisissa asioissa ihan turhaan.
"Annan karman hoitaa" on myös minun mottoni ja se ajatus, että pahantekijöillä on ihan tarpeeksi omissa tekosissaan niin ettei itseni siihen tarvitse lainkaan sekaantua paitsi jos kyseessä on rikos. Silloinhan kostofantasia on osa traumaattista reagointiprosessia. Ja rikos pitää selvittää oikeusteitse.
Näissä tutkimuksissa onnellisuuden mittarit taitavat olla jotain että onko katto pään päällä ja rahaa eikä pelkoa sodasta. Koska muuten en ole koskaan ymmärtänyt näitä tutkimustuloksia, tehdäänhän täällä paljon itsemurhiakin. Ei multa ole kukaan tutkija koskaan kysynyt tunnenko itseni onnelliseksi.
Eri