Vuokraisäntä kuollut, uskaltaako lopettaa vuokranmaksun?
Kuulin sivureittejä että pientaloyhtiömme vuokraisäntä on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Oli käsittääkseni ns erakkoluonne eikä perheellinen, niin mietin uskaltaisiko tässä tiukassa rahatilanteessa olla maksamatta vuokraa, jos kukaan ei sitä huomaisikaan. Pitäisi lapsille kuitenkin jouluksi jotain kivvaa saada ostettua. Kelalle voisi aina sanoa että maksoin vuokran käteisellä, niin ei siksi näy tilitiedoissa. 😁
Kommentit (41)
Voi luojan kevät. Onko näin tyhmiä ihmisiä kuin ap olemassa 😑
Kuolinpesää hoitaa joku. Jos ei ole perillisiä, niin sitten se on viranomainen. Ja viranomainen se vasta huomaakin, että maksu puuttuu.
Yksinäinen vuokranantaja täällä. Testamentti määrää kaiken omaisuuteni ainoalle ystävälleni, joten kyllä vuokrat maksetaan jatkossakin.
Tekaisepa ap testamentti, jonko mukaan perit sen asuntosi.
Tämä vuosi jää historiaan todella surkeista provoista. Eihän näissä ole enää edes mitään yritystä.
Jättäsin maksamatta, koska ei se kuollut rahoja kaipaa.
No jos haluat häädön ja lopulta maksattaa velkasi ulosoton kautta niin mikä jottei, anna palaa.
Tarviiko kuollut rahoja? Eli ei tarvitse enää maksaa. Kävi hyvä onni sinulla.
Minun vuokranantajani kuoli muutama vuosi sitten, joten olen säästänyt jo kymmeniä tuhansia euroja.
No yhden kk:n vuokran voi jättää välistä ja voi olla, että kukaan ei tajua eikä huomaa.
Jätä joulukuu maksamatta ja sitten tammikuussa taas maksat normaalisti?
Hyvää joulunodotusta!
Yks vaihtoehtohan olis sanoa, että vuokranantajan kanssa tehtiin sopimus käteismaksusta ennen kuolemaansa, ja että oot sopimuksen mukaan käynyt pudottamassa rahakuoren esim hänen postilaatikkoon joka kuukaus, siitähän sitten sais joku muu syyt niskaan. 🤣 Sanallisia sopimuksia hieman vaikea todistaa vääriksi.
Ei kannata riemuita hänen kuolemasta, vaan kannattaa alkaa etsimään uutta asuntoa. Kotisi menee todennäköisesti myyntiin. Vuokrat joudut siihen asti maksamaan kuolinpesälle ja takuuvuokran takaisin saaminen on myös oma prosessinsa tuossa tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Yks vaihtoehtohan olis sanoa, että vuokranantajan kanssa tehtiin sopimus käteismaksusta ennen kuolemaansa, ja että oot sopimuksen mukaan käynyt pudottamassa rahakuoren esim hänen postilaatikkoon joka kuukaus, siitähän sitten sais joku muu syyt niskaan. 🤣 Sanallisia sopimuksia hieman vaikea todistaa vääriksi.
Minä sovin Sinun kanssasi, että olet mielenvikainen ja ainoa paikka Sinulle on mennä painojen kanssa järveen - muistatko?
Vierailija kirjoitti:
Yks vaihtoehtohan olis sanoa, että vuokranantajan kanssa tehtiin sopimus käteismaksusta ennen kuolemaansa, ja että oot sopimuksen mukaan käynyt pudottamassa rahakuoren esim hänen postilaatikkoon joka kuukaus, siitähän sitten sais joku muu syyt niskaan. 🤣 Sanallisia sopimuksia hieman vaikea todistaa vääriksi.
Erityisen fiksua, jos siihen asti on maksanut aina tilille.
Meillä isän sijoituskämpässä asunut vuokralainen teki noin. Hän ei myöskään suostunut päästämään uutta omistajaa (kuolinpesä eli minä ja veljeni) tarkastamaan asuntoa, joten ainoa vaihtoehto oli ilmoittaa isosta remontista, joka alkaa 6 kk kuluttua ilmoituspäivästä. Sen jälkeen tulikin viestiä, että asukas ei suostu ja meiltä vastaus, että ei häneltä edes kysytä. Veli muuttaa sinne ja kämppä rempataan. Asukas kävi töissä, joten ulosotossa saatiin maksamattomat vuokrat helposti takaisin.
Jätä vaan maksamatta mutta kohta olet sitten pihalla.....
Vierailija kirjoitti:
Yks vaihtoehtohan olis sanoa, että vuokranantajan kanssa tehtiin sopimus käteismaksusta ennen kuolemaansa, ja että oot sopimuksen mukaan käynyt pudottamassa rahakuoren esim hänen postilaatikkoon joka kuukaus, siitähän sitten sais joku muu syyt niskaan. 🤣 Sanallisia sopimuksia hieman vaikea todistaa vääriksi.
Oletko tyhmä? Ei vuokrasopimuksia tehdä sanallisesti.
Ei se heti paljastuisi, joten jos on tiukkaa jätä joulukuun vuokra maksamatta. Maksat ensi vuoden puolella.
Vainajan asioita alkaa joku hoitamaan, jos hänellä ei ole rintaperillisiä niin joku lähisukulainen todennäköisesti löytyy. Jos vainajalla on testamentti jossa määrännyt asioiden hoidostaan niin sitten toimitaan vainajan haluamalla tavalla.
Oma aikansa menee siinä, että perunkirjoitus voidaan järjestää, 3 kk ei välttämättä riitä jos vainaja on muuttanut elämänsä aikana monta kertaa. Oman isäni tapauksessa piti anoa jatkoaikaa perunkirjoituksen järjestämiseski.
Kukaan ei voi toimia vainajan raha-asioissa ennen kun siihen on oikeus. Pankkiasioita eli vainajalle tulevia laskuja voi hänen tililtään hoitaa mutta sekään ei ole kovin yksinkertainen asia. Pankeilla on valtaa ja käyttävät tätä mielellään. Pitkät odotusajat että saa asiat luistamaan.
Muista kuitenkin että jossain vaiheessa joudut vuokran maksamaan. Todennäköisesti kuolinpesä tulee irtisanomaan vuokrasopimuksesi ja tulee laittamaan asunnon myyntiin aikanaan.
Vierailija kirjoitti:
Yks vaihtoehtohan olis sanoa, että vuokranantajan kanssa tehtiin sopimus käteismaksusta ennen kuolemaansa, ja että oot sopimuksen mukaan käynyt pudottamassa rahakuoren esim hänen postilaatikkoon joka kuukaus, siitähän sitten sais joku muu syyt niskaan. 🤣 Sanallisia sopimuksia hieman vaikea todistaa vääriksi.
Yhtä vaikea kuin todistaa oikeaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yks vaihtoehtohan olis sanoa, että vuokranantajan kanssa tehtiin sopimus käteismaksusta ennen kuolemaansa, ja että oot sopimuksen mukaan käynyt pudottamassa rahakuoren esim hänen postilaatikkoon joka kuukaus, siitähän sitten sais joku muu syyt niskaan. 🤣 Sanallisia sopimuksia hieman vaikea todistaa vääriksi.
Oletko tyhmä? Ei vuokrasopimuksia tehdä sanallisesti.
Kyllähän suullinenkin sopimus on pätevä, mutta käytännössä sellaisia ei kukaan tee, koska todistaminen siitä, mitä on sovittu, on varsin hankalaa.
Kuolinpesä on nyt vuokranantajasi, joten pitää maksaa.