Mitä pahaa siinä on, jos omistaa koko elämänsä kostolle?

Kostosta fantasioiva on jäänyt  toisen ihmisen vangiksi ja antaa hänen pilata elämänsä.   Kostokaan ei psyykkisestä vankeudesta vapauta.   Paras kosto onkin antaa anteeksi ja mennä eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän aloittajaa. Mulla ainoat tunteet jota tuntuu enää olevan jäljellä on viha ja katkeruus. Oli se oikeutettua tai ei tunnen että elämä on pilalla enkä tästä enää nouse. Enimmäkseen omaa syytä oma tilanne on ja eniten vihaankin itseäni mutta voimaa saan kostofantasioista tiettyjä ihmisiä kohtaan. En niitä kuitenkaan toteuta tai en ainakaan usko. Olisi oikeastaan helpompaa jos voisi täysin syyttää muita oman elämänsä huonoudesta.

Millä tavalla tuo käytännössä ilmenee? En ole ikinä kokenut tuollaista, niin kysyn uteliaisuuttani.

Onko takana ajatus siitä, että muiden vahingoittamisen kautta olisi edes jotenkin tärkeä ja merkityksellinen sille toiselle? Vai onko takana halu tuhota suorastaan, ettei se tuskan aiheuttaja edes saisi elää?

Ehkä jotain sellaista, että kunpa tämä tai nämä henkilöt saisivat tuntea edes puolet siitä kärsimyksestä mitä minä koen, koska tavallaan mielestäni ansaitsevat sen. He eivät ansaitse olla niin onnellisia koska minäkään en ole,koska ovat osaltaan sitä aiheuttaneet. Ei mun tarvitse olla heille merkityksellinen, kunpa vaan jotenkin saisivat epäonnea tai tuhoa elämäänsä. Jos jostain kuulen että heille tulee vastoinkäymisiä se varmaan aiheuttaisi mulle aitoa iloa.

Millä tavalla näistä ajatuksista saa voimaa? Odotatko, että oikeudenmukaisuus toteutuisi?

Ilmeisesti tällaisten ajatusten taustalla on kateuteen kuuluvat perusrakenne, missä vertaillaan ja punnitaan asioita sillä oletuksella, että elämällä olisi tiettyjä velvollisuuksia itse kutakin kohtaan. Eli että minulle kuuluvat tietyt asiat tai että toiselle eivät kuulu tietyt asiat, koska elämän pitää olla reilua.

Mutta elämä ei ole reilua eikä varsinkaan sillä tavalla, että jonkun yksittäisen ihmisen näkemys reiluudesta olisi pätevä. Siksi muiden on vaikea ymmärtää kostamista ja kateellisuutta.

Varmasti mulla on joku sisään rakennettu outo ajatus että elämän pitäisi edes jotenkin olla reilu. Että miksi on oikein että mun elämä on romahtanut mutta jotkut toiset vaan porskuttaa ja saa kaiken vaikka ovat osaltaan syyllisiä siihen että mulla menee näin huonosti. Kai se sitten aiheuttaa katkeruutta.

Mutta en osaa sanoa miten noista saa voimaa. Ehkä viha on energinen tunne kun taas jatkuva masentuneisuus ja alakuloisuus ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän aloittajaa. Mulla ainoat tunteet jota tuntuu enää olevan jäljellä on viha ja katkeruus. Oli se oikeutettua tai ei tunnen että elämä on pilalla enkä tästä enää nouse. Enimmäkseen omaa syytä oma tilanne on ja eniten vihaankin itseäni mutta voimaa saan kostofantasioista tiettyjä ihmisiä kohtaan. En niitä kuitenkaan toteuta tai en ainakaan usko. Olisi oikeastaan helpompaa jos voisi täysin syyttää muita oman elämänsä huonoudesta.

Millä tavalla tuo käytännössä ilmenee? En ole ikinä kokenut tuollaista, niin kysyn uteliaisuuttani.

Onko takana ajatus siitä, että muiden vahingoittamisen kautta olisi edes jotenkin tärkeä ja merkityksellinen sille toiselle? Vai onko takana halu tuhota suorastaan, ettei se tuskan aiheuttaja edes saisi elää?

Ehkä jotain sellaista, että kunpa tämä tai nämä henkilöt saisivat tuntea edes puolet siitä kärsimyksestä mitä minä koen, koska tavallaan mielestäni ansaitsevat sen. He eivät ansaitse olla niin onnellisia koska minäkään en ole,koska ovat osaltaan sitä aiheuttaneet. Ei mun tarvitse olla heille merkityksellinen, kunpa vaan jotenkin saisivat epäonnea tai tuhoa elämäänsä. Jos jostain kuulen että heille tulee vastoinkäymisiä se varmaan aiheuttaisi mulle aitoa iloa.

Kuulostat psykopaatilta, mene hoitoon.

Kiitos AV-psykiatrille mutta ei, en ole psykopaatti. Olen vain vihainen, katkeroitunut ja masentunut ihminen, joka ei ole selvinnyt elämänsä traumaattisista asioista. Hoitosuhde on kyllä, kiitos vaan.

Kannattaa kostaa valtiolle.     Se on syypää kaikkien pahaan oloon. Tai siis perustulaki tarkemmin jos kaikki pohjautuu siihen.

Eipä siinä. Voihan siitäkin saada tarkoituksen elämälleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän aloittajaa. Mulla ainoat tunteet jota tuntuu enää olevan jäljellä on viha ja katkeruus. Oli se oikeutettua tai ei tunnen että elämä on pilalla enkä tästä enää nouse. Enimmäkseen omaa syytä oma tilanne on ja eniten vihaankin itseäni mutta voimaa saan kostofantasioista tiettyjä ihmisiä kohtaan. En niitä kuitenkaan toteuta tai en ainakaan usko. Olisi oikeastaan helpompaa jos voisi täysin syyttää muita oman elämänsä huonoudesta.

Jos tilanteesi on omaa syytä, niin miksi silti syyttelet joitain ihmisiä siitä?

Ajattelen että huono tilanteeni on osittain heidän aiheuttamaa. En avaa enempää.

Suurimmaksi osaksi kuitenkin omaa syytäni kaikki, kuten sanoin. Itseäni olen kyllä vihannut syyttänyt ja vahingoittanut aika lailla useita vuosia siitä millaista kuraa elämäni on. Ehkä kun en anna anteeksi itselleni niin en anna muillekaan.

Se mitä ajattelen tai vihaan ei noita ihmisiä vahingoita koskaan ellen nyt sekoa lopullisesti. Se vahingoittaa vain mua itseäni mutta joskus ihmisellä ei ole enää voimia yrittää parantaa tilannettaan tai alkaa kääntää kaiken kamaluuden positiiviseksi ja jatkaa iloisena elämää eteenpäin. Jää vain viha, katkeruus.

Sinä mitään kosta. XD

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän aloittajaa. Mulla ainoat tunteet jota tuntuu enää olevan jäljellä on viha ja katkeruus. Oli se oikeutettua tai ei tunnen että elämä on pilalla enkä tästä enää nouse. Enimmäkseen omaa syytä oma tilanne on ja eniten vihaankin itseäni mutta voimaa saan kostofantasioista tiettyjä ihmisiä kohtaan. En niitä kuitenkaan toteuta tai en ainakaan usko. Olisi oikeastaan helpompaa jos voisi täysin syyttää muita oman elämänsä huonoudesta.

Millä tavalla tuo käytännössä ilmenee? En ole ikinä kokenut tuollaista, niin kysyn uteliaisuuttani.

Onko takana ajatus siitä, että muiden vahingoittamisen kautta olisi edes jotenkin tärkeä ja merkityksellinen sille toiselle? Vai onko takana halu tuhota suorastaan, ettei se tuskan aiheuttaja edes saisi elää?

Ehkä jotain sellaista, että kunpa tämä tai nämä henkilöt saisivat tuntea edes puolet siitä kärsimyksestä mitä minä koen, koska tavallaan mielestäni ansaitsevat sen. He eivät ansaitse olla niin onnellisia koska minäkään en ole,koska ovat osaltaan sitä aiheuttaneet. Ei mun tarvitse olla heille merkityksellinen, kunpa vaan jotenkin saisivat epäonnea tai tuhoa elämäänsä. Jos jostain kuulen että heille tulee vastoinkäymisiä se varmaan aiheuttaisi mulle aitoa iloa.

Kuulostat psykopaatilta, mene hoitoon.

Kiitos AV-psykiatrille mutta ei, en ole psykopaatti. Olen vain vihainen, katkeroitunut ja masentunut ihminen, joka ei ole selvinnyt elämänsä traumaattisista asioista. Hoitosuhde on kyllä, kiitos vaan.

Aloita paraneminen lopettamalla alkoholin ja lääkkeiden sekakäyttö. Sitten lopeta myös transsuilu.

Kaikki ihmiset ainakin jossain määrin omistavat koko elämänsä kostolle, usein vain tietämättään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän aloittajaa. Mulla ainoat tunteet jota tuntuu enää olevan jäljellä on viha ja katkeruus. Oli se oikeutettua tai ei tunnen että elämä on pilalla enkä tästä enää nouse. Enimmäkseen omaa syytä oma tilanne on ja eniten vihaankin itseäni mutta voimaa saan kostofantasioista tiettyjä ihmisiä kohtaan. En niitä kuitenkaan toteuta tai en ainakaan usko. Olisi oikeastaan helpompaa jos voisi täysin syyttää muita oman elämänsä huonoudesta.

Millä tavalla tuo käytännössä ilmenee? En ole ikinä kokenut tuollaista, niin kysyn uteliaisuuttani.

Onko takana ajatus siitä, että muiden vahingoittamisen kautta olisi edes jotenkin tärkeä ja merkityksellinen sille toiselle? Vai onko takana halu tuhota suorastaan, ettei se tuskan aiheuttaja edes saisi elää?

Ehkä jotain sellaista, että kunpa tämä tai nämä henkilöt saisivat tuntea edes puolet siitä kärsimyksestä mitä minä koen, koska tavallaan mielestäni ansaitsevat sen. He eivät ansaitse olla niin onnellisia koska minäkään en ole,koska ovat osaltaan sitä aiheuttaneet. Ei mun tarvitse olla heille merkityksellinen, kunpa vaan jotenkin saisivat epäonnea tai tuhoa elämäänsä. Jos jostain kuulen että heille tulee vastoinkäymisiä se varmaan aiheuttaisi mulle aitoa iloa.

Millä tavalla näistä ajatuksista saa voimaa? Odotatko, että oikeudenmukaisuus toteutuisi?

Ilmeisesti tällaisten ajatusten taustalla on kateuteen kuuluvat perusrakenne, missä vertaillaan ja punnitaan asioita sillä oletuksella, että elämällä olisi tiettyjä velvollisuuksia itse kutakin kohtaan. Eli että minulle kuuluvat tietyt asiat tai että toiselle eivät kuulu tietyt asiat, koska elämän pitää olla reilua.

Mutta elämä ei ole reilua eikä varsinkaan sillä tavalla, että jonkun yksittäisen ihmisen näkemys reiluudesta olisi pätevä. Siksi muiden on vaikea ymmärtää kostamista ja kateellisuutta.

Varmasti mulla on joku sisään rakennettu outo ajatus että elämän pitäisi edes jotenkin olla reilu. Että miksi on oikein että mun elämä on romahtanut mutta jotkut toiset vaan porskuttaa ja saa kaiken vaikka ovat osaltaan syyllisiä siihen että mulla menee näin huonosti. Kai se sitten aiheuttaa katkeruutta.

Mutta en osaa sanoa miten noista saa voimaa. Ehkä viha on energinen tunne kun taas jatkuva masentuneisuus ja alakuloisuus ei.

Ymmärrän. Toivottavasti joku auttaa sinua selviämään menetyksistäsi ja suruistasi. Elämän hyväksyminen sellaisena kuin se on on joskus hyvin vaikeaa. Ehkä koston ja kateuden takana voi olla myös surematonta surua menetyksistä.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ihmiset ainakin jossain määrin omistavat koko elämänsä kostolle, usein vain tietämättään.

Sinä vsin kuvittelet muiden olevan samanlainen kuin itse olet. Projektio.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän aloittajaa. Mulla ainoat tunteet jota tuntuu enää olevan jäljellä on viha ja katkeruus. Oli se oikeutettua tai ei tunnen että elämä on pilalla enkä tästä enää nouse. Enimmäkseen omaa syytä oma tilanne on ja eniten vihaankin itseäni mutta voimaa saan kostofantasioista tiettyjä ihmisiä kohtaan. En niitä kuitenkaan toteuta tai en ainakaan usko. Olisi oikeastaan helpompaa jos voisi täysin syyttää muita oman elämänsä huonoudesta.

Millä tavalla tuo käytännössä ilmenee? En ole ikinä kokenut tuollaista, niin kysyn uteliaisuuttani.

Onko takana ajatus siitä, että muiden vahingoittamisen kautta olisi edes jotenkin tärkeä ja merkityksellinen sille toiselle? Vai onko takana halu tuhota suorastaan, ettei se tuskan aiheuttaja edes saisi elää?

Ehkä jotain sellaista, että kunpa tämä tai nämä henkilöt saisivat tuntea edes puolet siitä kärsimyksestä mitä minä koen, koska tavallaan mielestäni ansaitsevat sen. He eivät ansaitse olla niin onnellisia koska minäkään en ole,koska ovat osaltaan sitä aiheuttaneet. Ei mun tarvitse olla heille merkityksellinen, kunpa vaan jotenkin saisivat epäonnea tai tuhoa elämäänsä. Jos jostain kuulen että heille tulee vastoinkäymisiä se varmaan aiheuttaisi mulle aitoa iloa.

Kuulostat psykopaatilta, mene hoitoon.

Kiitos AV-psykiatrille mutta ei, en ole psykopaatti. Olen vain vihainen, katkeroitunut ja masentunut ihminen, joka ei ole selvinnyt elämänsä traumaattisista asioista. Hoitosuhde on kyllä, kiitos vaan.

Aloita paraneminen lopettamalla alkoholin ja lääkkeiden sekakäyttö. Sitten lopeta myös transsuilu.

En kyllä harrasta noita mainitsemiasi. Vain alkoholia muutamia kertoja kuussa. Enemmän jos joisi mieliala olisi vielä kamalampi kuin on jo nyt.

Kostajat ovat kehittymättömiä ihmisiä - heillä ei oikein järki riitä tätä ymmärtämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän aloittajaa. Mulla ainoat tunteet jota tuntuu enää olevan jäljellä on viha ja katkeruus. Oli se oikeutettua tai ei tunnen että elämä on pilalla enkä tästä enää nouse. Enimmäkseen omaa syytä oma tilanne on ja eniten vihaankin itseäni mutta voimaa saan kostofantasioista tiettyjä ihmisiä kohtaan. En niitä kuitenkaan toteuta tai en ainakaan usko. Olisi oikeastaan helpompaa jos voisi täysin syyttää muita oman elämänsä huonoudesta.

Millä tavalla tuo käytännössä ilmenee? En ole ikinä kokenut tuollaista, niin kysyn uteliaisuuttani.

Onko takana ajatus siitä, että muiden vahingoittamisen kautta olisi edes jotenkin tärkeä ja merkityksellinen sille toiselle? Vai onko takana halu tuhota suorastaan, ettei se tuskan aiheuttaja edes saisi elää?

Ehkä jotain sellaista, että kunpa tämä tai nämä henkilöt saisivat tuntea edes puolet siitä kärsimyksestä mitä minä koen, koska tavallaan mielestäni ansaitsevat sen. He eivät ansaitse olla niin onnellisia koska minäkään en ole,koska ovat osaltaan sitä aiheuttaneet. Ei mun tarvitse olla heille merkityksellinen, kunpa vaan jotenkin saisivat epäonnea tai tuhoa elämäänsä. Jos jostain kuulen että heille tulee vastoinkäymisiä se varmaan aiheuttaisi mulle aitoa iloa.

Millä tavalla näistä ajatuksista saa voimaa? Odotatko, että oikeudenmukaisuus toteutuisi?

Ilmeisesti tällaisten ajatusten taustalla on kateuteen kuuluvat perusrakenne, missä vertaillaan ja punnitaan asioita sillä oletuksella, että elämällä olisi tiettyjä velvollisuuksia itse kutakin kohtaan. Eli että minulle kuuluvat tietyt asiat tai että toiselle eivät kuulu tietyt asiat, koska elämän pitää olla reilua.

Mutta elämä ei ole reilua eikä varsinkaan sillä tavalla, että jonkun yksittäisen ihmisen näkemys reiluudesta olisi pätevä. Siksi muiden on vaikea ymmärtää kostamista ja kateellisuutta.

Varmasti mulla on joku sisään rakennettu outo ajatus että elämän pitäisi edes jotenkin olla reilu. Että miksi on oikein että mun elämä on romahtanut mutta jotkut toiset vaan porskuttaa ja saa kaiken vaikka ovat osaltaan syyllisiä siihen että mulla menee näin huonosti. Kai se sitten aiheuttaa katkeruutta.

Mutta en osaa sanoa miten noista saa voimaa. Ehkä viha on energinen tunne kun taas jatkuva masentuneisuus ja alakuloisuus ei.

Ymmärrän. Toivottavasti joku auttaa sinua selviämään menetyksistäsi ja suruistasi. Elämän hyväksyminen sellaisena kuin se on on joskus hyvin vaikeaa. Ehkä koston ja kateuden takana voi olla myös surematonta surua menetyksistä.

Kiitos. Kyllä se vaikealta tuntuu. Ehkä jonakin päivänä edes vähän helpottaa. Siihen asti kuljen normaaliuden naamari naamalla. Ei kukaan edes uskoisi millaisia ajatuksia tämän kiltihkön hiljaisen naisen naamion takana on.

Ei, mitään. Voi olla hyvä ihminen vaikkaa kostaa. Kosto elää.