Lue keskustelun säännöt.
Miten teillä isovanhemmat auttoivat vauva-aikana?
En kaipaa tähän vastauksia "hoida itse lapses, jos oot sellaisen hankkinu." Perheitä on monenlaisia ja jotkut isovanhemmat auttaa mielellään. Kiinnostaa, millaista apua saatte isovanhemmilta vauvan kanssa? Auttaako isovanhemmat vauvan kanssa/tekevätkö teillä kotitöitä/järjestävätkö vapaa-aikaa teille vanhemmille? Oletteko tyytyväisiä apuun?
Itse siis mietin, kun meillä on vain yhdet isovanhemmat. Isovanhemmat tulevat käymään, isoäiti hoivaa vauvaa ja isoisä avaa telkkarin ja istuu katsomaan sitä. Heille pitää laittaa ruoka/kahvit valmiiksi. Pääsen käymään kaupassa yksin isovanhempien tullessa kylään, mutta siinä se. Ei yhteistä aikaa puolison kanssa tai muutakaan apua. Mietin, onko tavallistakin.
Kommentit (639)
Olemalla helvetin hankalia aivan jokaisella mahdollisella tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toiset isovanhemmat (nuoria, vielä pitkään työelämässä) ostaa vauvalle vaatteita ja ottaa isoveljen hoitoon pariksi päiväksi 2-3 kk välein.
Minun äitini (eläkkeellä) hoitaa vauvaa aina kun käyn töissä (teen välillä keikkaa äitiyslomalla) ja myös jos minun pitää päästä esimerkiksi hammaslääkäriin. Toki vastavuoroisesti autan häntä esimerkiksi tietokoneasioissa. Koen olevani onnekas, kun saan apua vauvan hoitoon. Äitini on myös tutustunut nykyisiin vauvanhoito-ohjeisiin, ja esimerkiksi ruokkii niiden mukaan, vaikka hänen ollessa nuori ohjeet oli erilaiset.
Piti tähän vielä jatkaa, että kun muutin miehen kanssa yhteen, äitini sanoi että jos teette lapsia, hän ei sitten niitä hoida. Kun syntyi ensimmäinen lapsenlapsi, äitini pisti eläkepaperit ja hakemuksen kämpästä lähempää meitä vetämään. Ja kun en vähään aikaan tuo lasta hoitoon, kyselee pitäisikö minun vaikka päästä salille tai ostoksille. Pieni muutos tuli mielipiteeseen.
Olivat töissä molemmat ja tekivät pitkää päivää sekä toimivat isovanhempieni omaishoitajina.
Miehen äiti on ostanut joitain vaatteita ja vaippoja. Nähnyt ensimmäisen lapsen lapsensa 2 kertaa. Minun äiti on kerran ollut muutaman tunnin vauvan kanssa kun oli menoa mihin en voinut vauvaa ottaa mukaan. Omat vanhempani asuvat tässä lähellä, mutta eivät juuri edes käy kylässä koska heitä inhottaa tulla kerrostaloon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samassa kaupungissa asuva mummo vei vauvan pari kertaa viikossa vaunulenkille, myöhemmin lapsi on voinut kyläillä yksin (viedään ja haetaan) mummon luona säännöllisesti, ja on usein yökylässä mummolassa mummon aloitteesta. Mummo hoitaa myös jos tulee jokin ”hätätilanne” vaikkapa keskellä viikkoa, lapsi on esim. nuhassa ja siksi kotona ja meillä vanhemmilla on jokin pakollinen meno keskellä päivää tms.
Kauempana asuva mummo leikkii käydessään tai meidän siellä kyläillessä lapsen kanssa, jolloin meillä jää aikaa johonkin muuhun. Mummo on jo sen verran iäkäs, että emme jätä häntä yksin hoitovastuuseen kuin pieneksi hetkeksi, jos vaikka pistäydymme pikaisesti jossakin.
Papat eivät ole kuvioissa mukana, toinen on kuollut, toinen on muuten etäinen.
Olemme hyvätuloisia ja varakkaampia kuin isovanhemmat, joten emme koskaan ole kaivanneet mitään raha- tai tavaralahjoituksia. Lapsi saa toki pieniä lahjoja isovanhemmilta, mutta emme todellakaan lypsä heiltä mitään kallista.
Anoppi on joskus tuonut jotain leivonnaisia tullessaan, mutta meillä vierailut menee niin, että isovanhempi leikkii lapsen kanssa ja me hoidamme kahvit ja tarvittaessa ruoat pöytään.
Kukaan ulkopuolinen ei meillä ole koskaan laittanut ruokaa tai siivonnut, olemme aina miehen kanssa saaneet hoidettua kaikki kotitaloustyöt keskenämme. Kun me olemme mummoloissa, niin he tarjoavat ruoat ja myöskin leikkivät lapsen kanssa sitten kun ehtivät. Me autamme mummoja tarvittaessa, yleensä eivät halua apua. Siivoamme tietenkin lapsen leikkien jäljet lähtiessämme.
Sulla on YKSI AINOA LAPSI.
Entä sitten? Ei aloituksessa määritelty kuinka monta lasta pitää olla että saa vastata 🙄
Kyllä isovanhemmat saa halutessaan osallistua, auttaa, leikkiä ja pitää yökylässä vaikka olisikin vain se yksi lapsi.
En missään vaiheessa sanonut, että tarvitsisimme apua, mutta onhan se mahtavaa että mummo haluaa olla lapsen kanssa ja siten auttaa meitä sekä antaa meille myös lapsivapaata aikaa.
Sitä sitten että turhaanhan sinä naurettavan omahyväisenä mitään paasaat, kun luonnollisesti te kaksi aikuista yhden lapsen kanssa pärjäätte.
Sitten oikeasti voi tarvita apua, kun on kaksi tai useampi ja joku sairastuu tms.
Ketjun otsikko on: ”Miten teillä isovanhemmat auttoivat”, ei että ”mitä apua tarvitsitte” tai ”te, joilla on vaikeaa, mitä apua saitte”. Vastasin, koska isovanhemmat on osallistuneet ja olleet avuksi lapsen kanssa.
Nähtävästi sinua harmittaa, kun kaikilla ei ole kurjaa ja vaikeaa lapsiperhe-elämää, ja lisäksi isovanhemmistakin on iloa ja apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samassa kaupungissa asuva mummo vei vauvan pari kertaa viikossa vaunulenkille, myöhemmin lapsi on voinut kyläillä yksin (viedään ja haetaan) mummon luona säännöllisesti, ja on usein yökylässä mummolassa mummon aloitteesta. Mummo hoitaa myös jos tulee jokin ”hätätilanne” vaikkapa keskellä viikkoa, lapsi on esim. nuhassa ja siksi kotona ja meillä vanhemmilla on jokin pakollinen meno keskellä päivää tms.
Kauempana asuva mummo leikkii käydessään tai meidän siellä kyläillessä lapsen kanssa, jolloin meillä jää aikaa johonkin muuhun. Mummo on jo sen verran iäkäs, että emme jätä häntä yksin hoitovastuuseen kuin pieneksi hetkeksi, jos vaikka pistäydymme pikaisesti jossakin.
Papat eivät ole kuvioissa mukana, toinen on kuollut, toinen on muuten etäinen.
Olemme hyvätuloisia ja varakkaampia kuin isovanhemmat, joten emme koskaan ole kaivanneet mitään raha- tai tavaralahjoituksia. Lapsi saa toki pieniä lahjoja isovanhemmilta, mutta emme todellakaan lypsä heiltä mitään kallista.
Anoppi on joskus tuonut jotain leivonnaisia tullessaan, mutta meillä vierailut menee niin, että isovanhempi leikkii lapsen kanssa ja me hoidamme kahvit ja tarvittaessa ruoat pöytään.
Kukaan ulkopuolinen ei meillä ole koskaan laittanut ruokaa tai siivonnut, olemme aina miehen kanssa saaneet hoidettua kaikki kotitaloustyöt keskenämme. Kun me olemme mummoloissa, niin he tarjoavat ruoat ja myöskin leikkivät lapsen kanssa sitten kun ehtivät. Me autamme mummoja tarvittaessa, yleensä eivät halua apua. Siivoamme tietenkin lapsen leikkien jäljet lähtiessämme.
Sulla on YKSI AINOA LAPSI.
Entä sitten? Ei aloituksessa määritelty kuinka monta lasta pitää olla että saa vastata 🙄
Kyllä isovanhemmat saa halutessaan osallistua, auttaa, leikkiä ja pitää yökylässä vaikka olisikin vain se yksi lapsi.
En missään vaiheessa sanonut, että tarvitsisimme apua, mutta onhan se mahtavaa että mummo haluaa olla lapsen kanssa ja siten auttaa meitä sekä antaa meille myös lapsivapaata aikaa.
Sitä sitten että turhaanhan sinä naurettavan omahyväisenä mitään paasaat, kun luonnollisesti te kaksi aikuista yhden lapsen kanssa pärjäätte.
Sitten oikeasti voi tarvita apua, kun on kaksi tai useampi ja joku sairastuu tms.
Ketjun otsikko on: ”Miten teillä isovanhemmat auttoivat”, ei että ”mitä apua tarvitsitte” tai ”te, joilla on vaikeaa, mitä apua saitte”. Vastasin, koska isovanhemmat on osallistuneet ja olleet avuksi lapsen kanssa.
Nähtävästi sinua harmittaa, kun kaikilla ei ole kurjaa ja vaikeaa lapsiperhe-elämää, ja lisäksi isovanhemmistakin on iloa ja apua.
Minua ärsytti omahyväisyytesi.
Omat vanhemmat tarjoavat näennäisesti apua. Kehuskelevat ympäriinsä kuinka paljon auttavat, mutta tosipaikan tullen saan aina silmien pyörittelyä jos pyydän apua. Tämä on avannut silmäni sille minkälaisia ihmisiä he todella ovat.
Mieheni vanhemmat ovat niin täydellisiä isovanhempia kuin voin vain kuvitella. Auttavat aina. Jos ovat sopineet jo jotain, silti ovat halukkaita aina saada avun järjestymään. Joskus itse joutuu toppuuttelemaan, että ei tarvitse omia menoja muuttaa. Tuovat kirppikseltä silloin tällöin löytöjä, mummo paikkaa rikkinäiset housut, vie tai hakee päiväkodista tarvittaessa, ottaa yökylään, tulee kotiin hoitamaan lapsia jos meidän pitää mennä johonkin, laittaa tiskejä jos on meillä. Auttaa aina kun vain voi, muttei koskaan tuputa apuaan. Usein mietin miten voisin kiittää tai osoittaa arvostukseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isovanhemmat eivät auttaneet vauva-aikana mitenkään eivätkä he auta edelleenkään. Omat vanhemmat ovat kuolleet. Olen eri linjoilla appivanhempien kanssa muun muassa lastenhoidosta ja lastenkasvatuksesta ja tämän takia en halua enkä pyydä heiltä apua.
Ilkeä kommentti tämä: "Nähtävästi sinua harmittaa, kun kaikilla ei ole kurjaa ja vaikeaa lapsiperhe-elämää, ja lisäksi isovanhemmistakin on iloa ja apua."
Meillä tukiverkottomilla lapsiperheillä ei ole kurjaa ja vaikeaa perhe-elämää. Me pärjäämme vallan mainiosti, vaikka isovanhemmista ei ole meille apua ja iloa. Olemme oppineet suoriutumaan arjesta itse ja hankimme itse tukiverkkomme. Perheemme elämää ja lastenhoitoa ei ole rakennettu isovanhempien ja sukulaisten avun varaan.
Ensimmäisen lapsenlapsen aikana tytär soitti itkuisena ja menin useammaksi päiväksi auttamaan. Sitten en ole päässyt,kun pari muuta lasta syntyi ja muuttivat kauas . Toisen tyttären avuksi en kelpaa. En edes tiedä näenkö tuota lapsenlasta koskaan. Ehkä kuvissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin ensimmäisen sivun keskustelusta.
Isovanhemmst ovat pahoja ja hyödyttömiä, etenkin miehen vanhemmat.
Raha ehkä heiltä jotenkin kelpaa, muuten ois
Parempi jos ei isovanhempia olisi.
Eivät yhtään.
Kaikki isovanhemmat elossa, mutta iäkkäitä ja asuvat kaukana.
Ehkä kesälomalla voitiin laittaa lapset päiväunille, antaa itkuhälytin käteen ja käydä itse kaupassa/uimassa tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhemmat tarjoavat näennäisesti apua. Kehuskelevat ympäriinsä kuinka paljon auttavat, mutta tosipaikan tullen saan aina silmien pyörittelyä jos pyydän apua. Tämä on avannut silmäni sille minkälaisia ihmisiä he todella ovat.
Mieheni vanhemmat ovat niin täydellisiä isovanhempia kuin voin vain kuvitella. Auttavat aina. Jos ovat sopineet jo jotain, silti ovat halukkaita aina saada avun järjestymään. Joskus itse joutuu toppuuttelemaan, että ei tarvitse omia menoja muuttaa. Tuovat kirppikseltä silloin tällöin löytöjä, mummo paikkaa rikkinäiset housut, vie tai hakee päiväkodista tarvittaessa, ottaa yökylään, tulee kotiin hoitamaan lapsia jos meidän pitää mennä johonkin, laittaa tiskejä jos on meillä. Auttaa aina kun vain voi, muttei koskaan tuputa apuaan. Usein mietin miten voisin kiittää tai osoittaa arvostukseni.
Mun äiti on tällainen. Kertoi aina sukulaisille että hän on menossa n.n. luokse auttamaan - ja sitten istuu täällä kuin tatti täysihoidossa. Viikon tai ylikin. Siis ihan oikeasti ei tehnyt mitään. Vai onko passattavan seuraneidin virka nykyään joku homma?
Äitini ei ole mikään narsisti tai omahyväinen, niin siksikin tuo oli jotenkin aivan käsittämätöntä, että hänkö siis oikeasti kuvitteli olevansa auttamassa.
En siis koskaan etukäteen odottanutkaan apuja, mutta silti jotenkin tuo oman äidin asenne oli "matto alta" tyylinen. Hänhän lisäsi mun kuormaa tulemalla itse passattavaksi, vei minun huomiota lapsilta kun puhui koko ajan, ja lapset veti huomiota takaisin itselleen kaikella häiriökäyttäytymisellä.
Aina kun äiti lähti, lasten käytös vähän tasaantui. Tosi monta vierailua meni näin.
Eipä ole edes jouluna ja juhannuksena käyneet. Eläkeläiset ovat niin kiireisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä siinä on ettei omista pennuista vastuuta oteta? Vanhojen ihmisten muka pitää sekin asia hoitaa. Vanhemmuus nykyään huonotasoista pullamössöä!
Ei mitenkään.
Oma äitini teki selväksi että itse on selvittävä, oli mikä tahansa. Joten apua en edes odottanut enkä pytänyt enkä tiedä olisinko häneltä edes huolinut, sen verran kylmä ihminen oli. On nyt kuollut.
Isäni oli ollut kuolleena jo muutaman vuoden kun lapseni syntyi.
Miehen puolelta äitinsä kuollut, isä hiljainen ja vetäytyvä mutta ei paha eikä ilkeä. En olisi voinut kuvitella mitään apua sieltä suunnalta. Muisti kyllä tyttöä rahallisesti.
Vierailija kirjoitti:
Eipä ole edes jouluna ja juhannuksena käyneet. Eläkeläiset ovat niin kiireisiä.
Kukapa uskaltaa kylään tupata itseään , täytyy olla tosi rohkea ja pelkäämätön anoppi.
Jos nuoret ovat vihamielisiä, saavat olla keskenään.
Jos on normaalit perhesuhteet, vuorovaikutus on normaalia eikä sitä tarvitse keskustelupalstoilla vatvoa.
Meillä auttoi molemmat mummit ja isäni paljon, appiukkokin joskus (eronneet anopin kanssa ja appiukko oli vähän erikoinen persoona, epäilyni mukaan Asperger-ihminen). Vaatetta tuli kummastakin suunnasta. Lisäksi mun oma mummi ja ukki oli innostuneita ja lapsirakkaita ihmisiä.
Oma äitini auttoi paljonkin, kun asui 10 kilometrin päässä. Vauva meni muutamiksi tunneiksi hoitoon 5 kk iässä, ja anoppi katsoi vauvaa, jos tuli meille 500 km päästä, tai jos oltiin anopilla, niin muutaman tunnin, päästiin kahdestaan kauppaan ja rannalle istumaan. Myöhemmin kun hoitovapaalla tehtiin keikkatöitä, äitini ja anoppini hoitivat lapsia, samoin kun olivat isompia, niin tulivat meille mm. kesälomilla kun tarha oli kiinni tai ottivat lapset luokseen. Samoin appiukko avovaimonsa kanssa.
Olen vaan kiitollinen että hoitoapu pelasi. Samalla lailla omat mummini ja ukkini hoivasi minua, kun vanhemmat tarvitsivat apua. Ukki kantoi pikkulikan olkapäillään tarhasta mummolaan ja syötti pullamössöä, kunnes äiti tai isä pääsi töistä ja tuli hakemaan. Käytiin kalassa ja ukki opetti pikkutytölle monenlaista juttua, mm. veistämistä. Mummi ja ukki hoiti minunkin lapsiani, vaikka olivat jo 70-v. kun heistä tuli isomummi ja -ukki, mutta en uskaltanut kuin tunniksi pariksi kampaamoreissulle jättää, etteivät ihan liikaa väsähdä. Taisin kyllä olla vähän ylivarovainen, kun kerrankin tulin hammaslääkäristä, niin ukki konttasi pitkin lattioita muksu selässään ja pörisi kun oli kuulemma auto.........Mummu kuoli 89-vuotiaana ja ukki eli 98-vuotiaaksi ja ehti matkan varrella selvittää tuon kuopukseni eli armeijaa käyneen lapsenlapsenlapsen kanssa vielä sotajuttunsakin ja oli sotilasvalaakin katsomassa, pyörätuolissa tosin.
Omalla miehellä ei ollut koskaan mitään vastaavanlaista suhdetta omiin isovanhempiin, ja hän sanoi aina että minun isovanhemmat oli kuin olisi saanut elämäänsä ukin ja mummin.
Se on sääli, jos isovanhemmat ei ymmärrä, mitä menettävät, kun lastenlapset ei heitä kiinnosta.
Äitini hoiti aina pyynnöstä lapsiani vauvasta asti muutaman kerran kuussa 1-5h kerrallaan paitsi sairaita lapsia ei halunnut hoitaa eikä ottaa yökylään ennen kuin olivat koululaisia. Halusi hoitaa omassa kodissaan koska hänelle helpompaa. Tämä kaikki oli mulle ok ja kiitollinen olin avusta.
Taitaakin olla vanha ketju, mutta mulla on vähän samat kokemukset kuin ap:lla. Muistelin juuri, miten anoppi kävi viikottain vierailulla, kun vauva oli syntynyt. Mies oli töissä pitkää päivää ja minä olin yksin vauvan kanssa kotona. Anopin vierailut olivat suht ok, kun mies oli paikalla, mutta nuo viikkovierailut olivat aina maanantai-iltapäivisin, koska hänellä oli silloin vapaata. Hän vain ilmestyi meille kotiin ja istui sohvalle, ja siinä sitä sitten oltiin, minä, hän ja vauva, ihan joka viikko parin vuoden ajan. Hän kyllä sanoi, ettei tarvitse mitään kestitystä ja että voin tehdä mitä vaan, mutta en minä voinut jättää vierasta ilman mitään eikä mulla kodin ulkopuolella ollut mitään erityistä tekemistä maanantaisin alkuillasta. Nukkua olisi tehnyt mieli, mutta sitä en kehdannut.
Vieläkin menee kylmät väreet, kun mietin noita aikoja. Anoppi sitten aina laukoi satunnaisia piikkejä lastenhoitoani arvostellen, mutta aina niin, ettei mies ollut paikalla.
Omat vanhempani asuivat ulkomailla, joten heistä ei ollut lastenhoitoapua. Anopin kunniaksi on sanottava, että kun lapsi kasvoi, hän tuli usein hoitamaan, ja siitä oli suuri apu.
Sitä sitten että turhaanhan sinä naurettavan omahyväisenä mitään paasaat, kun luonnollisesti te kaksi aikuista yhden lapsen kanssa pärjäätte.
Sitten oikeasti voi tarvita apua, kun on kaksi tai useampi ja joku sairastuu tms.