Lue keskustelun säännöt.
Saitko sinäkin lapsena toivomasi lahjan, mutta sen halpakopion?
02.12.2021 |
Oli sitten lelu tai vaate, niin en koskaan saanut sitä toivomaani vaan sen halpaversion. Pahimmassa tapauksessa äiti ompeli vastaavan vaatteen itse, häpesin niitä tosi paljon. Äitini oli tosi pihi, on vieläkin.
Naapurissa asuvat serkut taas sai ne hittilelut, mikä harmitti vielä lisää, mutta toisaalta siellä pääsi niillä edes leikkimään.
Omien lasteni kohdalla olen toiminut niin, että jos joka tapauksessa on ostettava kengät, niin ostetaan ne Converset. Häpeällä kasvattaminen on kauheeta.
Kommentit (136)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan rehellisesti sanottuna, en kyllä aikuisena ole paljon muistellut lapsuuteni joululahjoja. Eivät vaikuta mitenkään nykyiseen elämääni.
Ehkä sitten sait mitä toivoit. Vääryydet muistaa paremmin.
Tai sitten lama-ajan lapsena en ehkä paljon toivonutkaan.
Tai sitten jauhat soopaa ja nostat itseäsi muiden yläpuolelle. Säälittävää.
Minulle on ihan se ja sama, haluatko itkeä saamatta jääneitä joululahjojasi vaikka kuolinvuoteella. Oma on elämäsi. 90-luvun lapsille vaan monelle oli aika selvä juttu, ettei sitä rahaa merkkivaatteisiin ja kalliisiin leluihin ollut - kenelläkään. Ne Adidakset ja Levikset oli puolet ostettu Mustamäen torilta ja ne, joilla oli aidot, niin oli ainoa vaate mitä sinä lukuvuonna ostettiin.
KYSE EI OLE MERKEISTÄ, ÄÄLIÖ, VAAN SIITÄ ETTÄ IHMINEN MITÄTÖIDÄÄN. JA KYLLÄ, SE ON JUURIKNI ASIA JOTA MONI SITTEN TYÖSTÄÄ LOPPUELÄMÄNSÄ, VARSINKIN KUN SE JATKUU AIKUISENAKIN, KUTEN MINULLA.
Kannattaisi hakeutua terapiaan, jos otat joululahjoista jo tuollaiset kierrokset jollain anonyymillä keskustelupalstalla. Alkoholistin lapsena joululahjat ovat olleet omassa elämässäni pienin murheista ja silti olen päässyt elämässä eteenpäin. Sinä selvästikään et ole. Hae apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Lapsen mieli tekee siitä tulkinnan "en ole niin kalliin asian arvoinen". Omille lapsilleni ostan juuri sen mitä haluavat.
Eli kasvatat pikku prinssejä ja prinsessoita. No, se on kyllä huomattu, joka kerta kun kauppoihin menee, sen omin korvin kuulee.
Ei ihme, että Suomella menee huonosti, tulevaisuudessa vieläkin huonommin.
Itse asiassa he haluavat harvoin yhtään mitään ja osaavat myös jakaa omastaan. Silloin kun tietää tarvittaessa saavansa mitä haluaa, ei hysteerisesti tarvitse haalia ympärilleen kaikkea.
Näin on käynyt meilläkin. Me vanhemmat emme saaneet lapsena juuri mitään, mitä toivoimme. Omat lapsemme saavat kohtuuden ja järkevyyden rajoissa lähes kaiken haluamansa. Jos eivät saa jotain, eivät myöskään saa mitään kopiota tai sinne päin -versiota.
Niinpä he keskittyvät haluamaan vain ne oikeasti iloa tuottavat jutut. He ovat paljon parempia luopumaan tavaroistaan kuin me vanhemmat, sillä lapset saavat aina mieluisaa tavaraa tilalle. Se ei silti tarkoita, että he olisivat lyhytjänteisiä kulutusjuhlan viettäjiä, kun niistä mieluisista asioista ei tarvitse luopua muuta kuin siksi, että kasvaa tavarasta ulos. Ei tarvita koko ajan vaan jotain tavaraa antamaan mielihyvää, kun sitä oikeasti haluamaansa ei koskaan saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan rehellisesti sanottuna, en kyllä aikuisena ole paljon muistellut lapsuuteni joululahjoja. Eivät vaikuta mitenkään nykyiseen elämääni.
Ehkä sitten sait mitä toivoit. Vääryydet muistaa paremmin.
Tai sitten lama-ajan lapsena en ehkä paljon toivonutkaan.
Tai sitten jauhat soopaa ja nostat itseäsi muiden yläpuolelle. Säälittävää.
Minulle on ihan se ja sama, haluatko itkeä saamatta jääneitä joululahjojasi vaikka kuolinvuoteella. Oma on elämäsi. 90-luvun lapsille vaan monelle oli aika selvä juttu, ettei sitä rahaa merkkivaatteisiin ja kalliisiin leluihin ollut - kenelläkään. Ne Adidakset ja Levikset oli puolet ostettu Mustamäen torilta ja ne, joilla oli aidot, niin oli ainoa vaate mitä sinä lukuvuonna ostettiin.
1990-luvun alussa Barbie-katalogit olivat paksuimmillaan (siis eniten sivuja) ja oli vaikka mitä tavaraa tarjolla. Niitä leluja näkyy vieläkin välillä kirppiksillä. Olen miettinyt, että kukahan niitä osti. Joitakin ostettiin meille.
Itselläni oli yksi ainoa aito Barbie (ja varmasti se halvin mahdollinen) ja luokkakaverit, joilla noita oli enemmän oli kaikki varakkaista perheistä. Parhailla kavereilla oli Steffejä ja muita kopioita tai nuket oli ostettu kirppareilta kirpparikuntoisina (esim. kädet irtoilee, hiukset hamppua, koiran jyrsimä) tai peritty joltain teineiksi kasvaneilta serkuilta rikki hakattuina. Vaatteita ommeltiin itse noille jämäkankaista. Rikkailla on aina ollut varaa. Suomen laman aikaan niitä vaan oli täällä vähemmän.
Niinpä. Nykyään on onneksi kirpparit pullollaan erittäin hyväkuntoisia viime vuosien Barbie-nukkeja. Monenlaisin hinnoin. Kaikille jotakin. Itse ostin eilen Teresan (Barbien ystävä) 2,50 e.
Ei riittänyt pelkkä halpakopio, vaan sain sen aina vuoden tai pari liian myöhään, jolloin olisin jo toivonut jotain ihan muuta. Varsinkin siinä 12-14-vuotiaana se oli inhottavaa, kun toivoi jotain teinien juttuja ja sai lasten tavaraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan rehellisesti sanottuna, en kyllä aikuisena ole paljon muistellut lapsuuteni joululahjoja. Eivät vaikuta mitenkään nykyiseen elämääni.
Ehkä sitten sait mitä toivoit. Vääryydet muistaa paremmin.
Tai sitten lama-ajan lapsena en ehkä paljon toivonutkaan.
Tai sitten jauhat soopaa ja nostat itseäsi muiden yläpuolelle. Säälittävää.
Minulle on ihan se ja sama, haluatko itkeä saamatta jääneitä joululahjojasi vaikka kuolinvuoteella. Oma on elämäsi. 90-luvun lapsille vaan monelle oli aika selvä juttu, ettei sitä rahaa merkkivaatteisiin ja kalliisiin leluihin ollut - kenelläkään. Ne Adidakset ja Levikset oli puolet ostettu Mustamäen torilta ja ne, joilla oli aidot, niin oli ainoa vaate mitä sinä lukuvuonna ostettiin.
KYSE EI OLE MERKEISTÄ, ÄÄLIÖ, VAAN SIITÄ ETTÄ IHMINEN MITÄTÖIDÄÄN. JA KYLLÄ, SE ON JUURIKNI ASIA JOTA MONI SITTEN TYÖSTÄÄ LOPPUELÄMÄNSÄ, VARSINKIN KUN SE JATKUU AIKUISENAKIN, KUTEN MINULLA.
Kannattaisi hakeutua terapiaan, jos otat joululahjoista jo tuollaiset kierrokset jollain anonyymillä keskustelupalstalla. Alkoholistin lapsena joululahjat ovat olleet omassa elämässäni pienin murheista ja silti olen päässyt elämässä eteenpäin. Sinä selvästikään et ole. Hae apua.
Voi kyynel. Mitä sinä tuommoisia enää jauhat, aikuinen ihminen. Herra paratkoon, miten sekaisin olet. Hae apua, olet sairas. Nyyh nyyh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi tässä ketjussa on jotain moraalinvartijoita ja viisi ekaa kommenttiakin ovat sellaisia? Kun tällaisia keskusteluja aloitetaan/luetaan, halutaan kuulla niitä oikeita kokemuksia, joten älkää täyttäkö ketjua typerällä kitinällä!
Se sama mitätöinti, ohittaminen, kuuntelematta jättäminen ja jyrääminen näkyi - ja näkyisi edelleen jos antaisin - aivan kaikessa muussakin. Kyse ei ole "pelkistä joululahjoista".
Kaiken huippu oli se, miten narsistiäiti valikoi minun kahdesta lapsestani itselleen kultalapsen ja sen toisen, joka sivuutetaan.
Emme ole enää missään tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meilläkin oli useimmiten näin. Jotkut harvat kerrat sain juuri sen mitä toivoin. Se vähän sinne päin oli aina pettymys, jota sitten käytti vain velvollisuuden tunteesta.
Meillä oli lapsuudenperheessäni liikaa lapsia suhteessa siihen mihin olisi ollut resursseja(aikaa, huomiota, rahaa). Tein itse vain yhden lapsen. Hän saa ne itselleen tärkeät toivomansa jutut, ansaitsemansa huomion ja kahdenkeskistä aikaa vanhempien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Lapsen mieli tekee siitä tulkinnan "en ole niin kalliin asian arvoinen". Omille lapsilleni ostan juuri sen mitä haluavat.
Eli kasvatat pikku prinssejä ja prinsessoita. No, se on kyllä huomattu, joka kerta kun kauppoihin menee, sen omin korvin kuulee.
Ei ihme, että Suomella menee huonosti, tulevaisuudessa vieläkin huonommin.
Itse asiassa he haluavat harvoin yhtään mitään ja osaavat myös jakaa omastaan. Silloin kun tietää tarvittaessa saavansa mitä haluaa, ei hysteerisesti tarvitse haalia ympärilleen kaikkea.
Tämä on totta. Suvussa on (luonnollisesti) vanhempaa väkeä, joiden lapsuudessa on ollut puutetta vaikka mistä ja he ovat niitä hulluimpia ostajia. Haalitaan ja haalitaan tavaraa ja roudataan sitä toisten koteihin. Lapsille pitää olla monta pakettia, vaikka sisällä olisi lähinnä p*skaa. Omien lasteni joululahjoihin olen aina panostanut rahallisesti ja ihan sillä, että olen kysellyt toiveita ja käyttänyt aikaa ja energiaa kivojen lahjojen löytämiseen, en ostanut vain sitä mitä isoimmalla mainostetaan. Just kyselin teinipojalta, mitä hän haluaisi lahjaksi. Ostin hänelle kesällä kalliin pelilaitteen (osan maksoi itse) ja sanoin jo silloin, että tämä on niin kallis, ettei jouluna paljon enää tule. Nyt sitten vastasi, ettei hän oikein mitään halua. Ei ihmisellä ole selvästi mitään sisäsyntyistä tarvetta saada aina enemmän ja enemmän, jotain sisäistä tyhjiötä siinä ehkä täytetään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika useinkin.
Yhtenä vuonna meidän perheessä ei jaettu lahjoja ollenkaan. Muutenkin kierrätetyt vaatteet, kierrätetyt lelut ja muut olivat tuttua.
En tosin ottanut itseeni sitä, että lahja ei ollut mitä halusin, koska tiesin meidän rahatilanteen olevan huono ja en koskaan ole oikein välittänyt lahjojen saamisesta.
Pyrein aina itse antamaan mahdollisimman hyviä lahjoja ja aina on tuntunut todella pahalta, kun lahjan saaja on suhtautunut saamaan lahjaansa "hmph tämmönen halpa".
Kaikkein pahinta oli nämä "jokainen tuo tällä summalla lahjan, jotka arvotaan kaikille"-tilanteet joissa arvattiin mikä on minulta sen perusteella, mikä näyttäisi halvalta, huonolta tai käytetyltä.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ihan sama kokemus kuin AP:lla. Se heijastui samalla tavalla lapsille ostettuihin vaatteisiin tai tavaroihin. Ostin siinä varmasti myös itselleni. En myöskään osta mitään Ikean matkittuja, huteria huonekaluviritelmiä Artekin jakkaroista tai Muuramen lipastoista.
Minä taas en osta lastulevyä ollenkaan, enää. Muuramen tuotteet on täysin samaa lastulevyä kuin muillakin, mutta kalliimpia. Muuramen kirjoituspöytäkin on vain lipaston päälle nostettava levy. Ei siitä kovin tukevatekoista vaikutelmaa tule
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän, jos perhe on köyhä ja rahaa ei ole, mutta kun periaattesta ei osteta mitä lapsi toivoo. Ei edes sitä yhtä lahjaa.
Mulla muistuu lähinnä mieleen, kun halusin palavasti kissan. Meille ei voinut ottaa kissaa, lun äidin mies on niille allerginen, joten hyväksyin asian pettyneenä. Yhtenä jouluna sitten joku oli ajatellut hyväksi ideaksi laittaa pukinkonttiin sellaisen liikkuvan ja maukuvan kissalelun. Ja pakettia avatessa joku sanoi, että siinähän sulla nyt on kissa!
Muistan, että se tuntui ihan järjettömän pahalta, se kömpelö 90-luvun robottikissa oli minusta lähinnä irvokas. Tiedän, että tarkoitettiin hyvää, mutta itkin lohduttomasti ja mietin, miksi sillä lailla piti laittaa suolaa haavoihin. Kaiken lisäksi olin muistaakseni pahoillani sen robottikissan puolesta, kun se joutui meille, vaikken tykännyt siitä.
No, eka oikea kissa tuli sitten reilu 10v myöhemmin kun muutin sellaiseen opiskelukänppään johon sai kissan ottaa, ja nyt niitä on viisi. :D Mutta tuo epäonnistunut joululahja 20+ vuoden takaa on kyllä elävästi mielessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oikeaa barbia, kopio. Hiustenkuivaaja 10v vanhempaa ( melko tehotonta) alemallia. Koulun ainoat PUNAISET kaunoluistimet. Keltainen ( inhokkinärini) Flower Combi - pyörä kun muilla Ponit.
Tässä mitä nopeasti tulee mieleen. Oltiin köyhiä, oikeasti. Asuttiin vuokralla pienessä maaseutukunnassa, en tiennyt ketään muuta koulustani, joka asuisi vuokralla. Isä ja äiti molemmat matalapalkkaisia.Upeaa, punaiset luistimet. Ja sinä valitat!
En valita, muistelen vain sitä surullisuutta kun ne sain. Ei siihen aikaan meillä sanottu mitään ääneen, hiljaa nielin pettymykseni. Muilla valkoiset. Ei televisiossakaan kenelläkään ollut punaisia luistimia.
Ehkä sinun itsetunnollasi niistä olisi nautittu, minun itsetunnollani oltiin hiljaa ja hävettiin toisten koululaisten kummastellessa.
Ukki tiedusteli mitä haluan joululahjaksi. Toivon cd-levyä, kirjoitin ukille ylös eri vaihtoehtoja joista ukko voisi valita. Joulu tuli, en saanut cd-levyä.
Jollain tapaa halusi ilmeisesti vaan näpäyttää kun jätti levyn ostamatta. Ukki oli varakas, eikä esim muistisairas, eli ihan tarkoituksella jätti levyn ostamatta.
Vierailija kirjoitti:
Ei riittänyt pelkkä halpakopio, vaan sain sen aina vuoden tai pari liian myöhään, jolloin olisin jo toivonut jotain ihan muuta. Varsinkin siinä 12-14-vuotiaana se oli inhottavaa, kun toivoi jotain teinien juttuja ja sai lasten tavaraa.
Minä sain haaveilemani ison vauvanuken kun olin 9v. Silloin kiinnostivat barbit. Tunsin vielä syyllisyyttä, kun en " rakastanut" vauvanukkea.
Vierailija kirjoitti:
Aika useinkin.
Yhtenä vuonna meidän perheessä ei jaettu lahjoja ollenkaan. Muutenkin kierrätetyt vaatteet, kierrätetyt lelut ja muut olivat tuttua.
En tosin ottanut itseeni sitä, että lahja ei ollut mitä halusin, koska tiesin meidän rahatilanteen olevan huono ja en koskaan ole oikein välittänyt lahjojen saamisesta.
Pyrein aina itse antamaan mahdollisimman hyviä lahjoja ja aina on tuntunut todella pahalta, kun lahjan saaja on suhtautunut saamaan lahjaansa "hmph tämmönen halpa".
Kaikkein pahinta oli nämä "jokainen tuo tällä summalla lahjan, jotka arvotaan kaikille"-tilanteet joissa arvattiin mikä on minulta sen perusteella, mikä näyttäisi halvalta, huonolta tai käytetyltä.
Tässä puhutaan siitä, että vanhempi päättää ohi lapsen mitä lapsi haluaa ja tarvitsee. Mitätöi lapsen.
Ei siitä että lapsi toivoisi jotain mihin perheellä ei olisi varaa.
Se lapsen toive voi olla halvempikin kuin se mitä sitten saa - tilanteessa olennaisinta on se ylikävely ja mitätöinti.
Vierailija kirjoitti:
Ukki tiedusteli mitä haluan joululahjaksi. Toivon cd-levyä, kirjoitin ukille ylös eri vaihtoehtoja joista ukko voisi valita. Joulu tuli, en saanut cd-levyä.
Jollain tapaa halusi ilmeisesti vaan näpäyttää kun jätti levyn ostamatta. Ukki oli varakas, eikä esim muistisairas, eli ihan tarkoituksella jätti levyn ostamatta.
Joo, en ihan ymmärrä tätä kasvatustapaa. Elämä tuo pettymyksiä ihmisen eteen ilman, että niitä tarvitsee erikseen kerätä! Sitten kun niitä tulee, niitä pitää osata käsitellä, eikä vanhempien pidä lepytellä liikaa, mutta suomalainen kasvatus tuo monesti mieleen lähinnä kiusanteon. Olen pitänyt paljon psykologi Keijo Tahkokallion kirjoista, mutta sitä ihmettelin, kun hän kertoi poikansa halunneen lahjaksi jonkin pelikoneen. Hän oli päättänyt, ettei osta sitä, ihan "kasvatuksellisesta syystä", mutta ostaa sen oliko se nyt kahden vuoden päästä. Poika oli sitten varmaan tosi tyytyväinen, eiköhän sitten ollut jo ihan eri koneet käytössä ja niihin pelit...
Meillä tehtiin sama, aina kaikki kopiota ja feikkiä. Vältän niitä aikuisena kuin ruttoa. Miksei voi ostaa yhtä paria juuri niitä kivoja kenkiä, vaan yleensä näissä feikkiperheissä ostetaan erilaisia useita feikkejä, yhden kivan sijaan. Ei ymmärrä.
Lahjoja voi antaa aika vähänkin, jos ne ovat mieluisia. Mun lapsuudessa paikattiin määrällä laatua. Halpakrääsästä tuli lapsenakin lähinnä paha mieli. Mun toive oli kunnolliset vesivärit, en koskaan saanut.