Lue keskustelun säännöt.
Saitko sinäkin lapsena toivomasi lahjan, mutta sen halpakopion?
02.12.2021 |
Oli sitten lelu tai vaate, niin en koskaan saanut sitä toivomaani vaan sen halpaversion. Pahimmassa tapauksessa äiti ompeli vastaavan vaatteen itse, häpesin niitä tosi paljon. Äitini oli tosi pihi, on vieläkin.
Naapurissa asuvat serkut taas sai ne hittilelut, mikä harmitti vielä lisää, mutta toisaalta siellä pääsi niillä edes leikkimään.
Omien lasteni kohdalla olen toiminut niin, että jos joka tapauksessa on ostettava kengät, niin ostetaan ne Converset. Häpeällä kasvattaminen on kauheeta.
Kommentit (136)
Vierailija kirjoitti:
Mä halusin lapsena he-man nuken niin sain jonkun puhallettavan shemale nuken.
Joo aivan niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhemmillani edelleen määrä korvaa laadun. Olen jo vuosia ehdottanut, että laittaisivat minulle rahana sen minkä haluavat panostaa lasten lahjoihin, ja ostaisin sitten yhteisenä niitä mitä lapset todella toivovat. Se ei toimi, että antaisin tarkat tiedot tai jopa linkin verkkokauppaan, mutta silti tulee krääsää, mistä lapset eivät jaksa innostua edes paketteja avatessaan. Ja sitten pauhataan, että nykylapset saavat niin paljon lahjoja ettei mikään tunnu miltään.
Mun äidistä oli hienoa, että sain aina monta lahjaa. Harvoin sain toivomani vaan samalla rahalla jopa 25 (!!!) pakettia josta tuli kaikkea krääsää ja roskaa. Mun toivelahjat olit "liian kalliita" mutta samalla rahalla sitten ostettiin jotain muuta. Aina samoja pahoja karkkeja ja sitten Tiimari ym. halpaa sälää. Siinä sitten yritin esittää kiitollista.
Äiti muisti aina kertoilla, että oli kauheaa kun ei itse saanut lapsena nukkekotia(vaikka heilläkin olisi ollut varaa siihe).
Anna pahan kiertää jne.... :(
Minä halusin Anaheim Mighty Ducks-lippiksen, sain jonkun koripallojoukkueen lippiksen, missä oli ankan kuva.
Vierailija kirjoitti:
Mun äidistä oli hienoa, että sain aina monta lahjaa. Harvoin sain toivomani vaan samalla rahalla jopa 25 (!!!) pakettia josta tuli kaikkea krääsää ja roskaa. Mun toivelahjat olit "liian kalliita" mutta samalla rahalla sitten ostettiin jotain muuta. Aina samoja pahoja karkkeja ja sitten Tiimari ym. halpaa sälää. Siinä sitten yritin esittää kiitollista.
Äiti muisti aina kertoilla, että oli kauheaa kun ei itse saanut lapsena nukkekotia(vaikka heilläkin olisi ollut varaa siihe).
Anna pahan kiertää jne.... :(
Meilläkin määrä korvasi laadun, vaikka oltiin rikas perhe. Täysin roskaan tuhlattiin varmaan satoja markkoja ja myöhemmin euroja. Ne muutamat toivotut olisi saanut samalla rahalla. Paitsi kun olin 6 sain aidon Baby bornin. Se oli ainoa ei halpiskopio minkä olen ikinä saanut ja se on edelleen säästössä.
Olen aika varma että isäni osti sen, koska isä edelleen ostaa vähän mutta laadukasta. Äiti taas ostaa lahjaksi laihdutustuotteita (olen normaalipainoinen ja harrastan kilpaurheilua), Tokmannin sisustustuotteita (ei sovi meille) ja muuta roskaa edelleen. Mutta mahdollisimman paljon.
Ja tosiaan outoa kyllä äiti ostaa meidän lapsille juuri sitä mitä haluavat. En käsitä.
Ja mulle jäi tästä kyllä kauheat paineet. En osta omille lapsille mitään halpakopiota tai ei-toivottua toivotun sijaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olihan näitä.
Toivoin Stigaa, sain ison, kömpelön ja käyttöominaisuuksiltaan täysin onnettoman pinkin rattipulkan, jossa oli hauska naama. Ilmeisesti Stiga olisi ollut tytölle liian maskuliininen (=kallis ja oikeasti hyvä). Rahasta se ei ollut kiinni.
Toivoin monta vuotta kauko-ohjattava autoa. Lopulta sain Löytötexin halvimman mallin, jossa auto oli johdolla kiinni ohjaimessa.
Aikuisena äiti osti vuosikaudet kalliita kasvovoiteita, joista itse pitää ja joita minä en lainkaan käytä, saatesanoilla "Et sää nyt varmaan niin näistä pidä mutta en mää nyt oikein muutakaan osannut ostaa." Kysyminen, vastauksen kuunteleminen ja sen mukaan toimiminen ei tietenkään ollut vaihtoehto. Enkä olisi välttämättä edes tarvinnut mitään. Oli vaan hermoillekäypää, kun varakas äiti osti vuodesta toiseen köyhälle opiskelijalle kalliita voiteita, jotka menivät roskiin seuraavassa muutossa.
Ja aina syyllisyys siitä, että olin jotenkin vääränlainen, kun en mukauttanut itseäni äidin lahjoihin sopivaksi.
Veli sai legoja, tekniikkaa ja tietokoneen, minä astioita ja vaatteita. Äiti ei voinut ymmärtää teknistä tyttöä, hän oli lähinnä huolissaan, miksei kiinnosta meikit ja pojat.
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmillani edelleen määrä korvaa laadun. Olen jo vuosia ehdottanut, että laittaisivat minulle rahana sen minkä haluavat panostaa lasten lahjoihin, ja ostaisin sitten yhteisenä niitä mitä lapset todella toivovat. Se ei toimi, että antaisin tarkat tiedot tai jopa linkin verkkokauppaan, mutta silti tulee krääsää, mistä lapset eivät jaksa innostua edes paketteja avatessaan. Ja sitten pauhataan, että nykylapset saavat niin paljon lahjoja ettei mikään tunnu miltään.
Sama. Parhaimmillaan paketteja on ollut useita kymmeniä ja kaikki oikeasti tarpeetonta roinaa. Harmittaa, että laittavat rahansa noihin, mutta mikään puhe ei auta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan rehellisesti sanottuna, en kyllä aikuisena ole paljon muistellut lapsuuteni joululahjoja. Eivät vaikuta mitenkään nykyiseen elämääni.
Ehkä sitten sait mitä toivoit. Vääryydet muistaa paremmin.
Tai sitten lama-ajan lapsena en ehkä paljon toivonutkaan.
Tai sitten jauhat soopaa ja nostat itseäsi muiden yläpuolelle. Säälittävää.
Minulle on ihan se ja sama, haluatko itkeä saamatta jääneitä joululahjojasi vaikka kuolinvuoteella. Oma on elämäsi. 90-luvun lapsille vaan monelle oli aika selvä juttu, ettei sitä rahaa merkkivaatteisiin ja kalliisiin leluihin ollut - kenelläkään. Ne Adidakset ja Levikset oli puolet ostettu Mustamäen torilta ja ne, joilla oli aidot, niin oli ainoa vaate mitä sinä lukuvuonna ostettiin.
KYSE EI OLE MERKEISTÄ, ÄÄLIÖ, VAAN SIITÄ ETTÄ IHMINEN MITÄTÖIDÄÄN. JA KYLLÄ, SE ON JUURIKNI ASIA JOTA MONI SITTEN TYÖSTÄÄ LOPPUELÄMÄNSÄ, VARSINKIN KUN SE JATKUU AIKUISENAKIN, KUTEN MINULLA.
Minä en kokenut mitätöintinä sitä, että sainkin jotain sinnepäin, mitä olin toivonut. En tietenkään näyttänyt pettymystä, eikä vanhemmat ojennustarkoituksella antaneet jotain samantyyppistä, vaan hyvää hyvyyttään. Eivät he tienneet, että merkillä on niin iso merkitys.
Kyse ei edelleenkään ole merkistä.
Aika paljon on täällä kommentteja siitä, että aidon Barbien sijaan on saatu joku halpa kopio. Kyllä se silloin on merkistä kiinni. Muutenhan mikä tahansa muotinukke olisi ok. Kopiotkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan rehellisesti sanottuna, en kyllä aikuisena ole paljon muistellut lapsuuteni joululahjoja. Eivät vaikuta mitenkään nykyiseen elämääni.
Ehkä sitten sait mitä toivoit. Vääryydet muistaa paremmin.
Tai sitten lama-ajan lapsena en ehkä paljon toivonutkaan.
Tai sitten jauhat soopaa ja nostat itseäsi muiden yläpuolelle. Säälittävää.
Minulle on ihan se ja sama, haluatko itkeä saamatta jääneitä joululahjojasi vaikka kuolinvuoteella. Oma on elämäsi. 90-luvun lapsille vaan monelle oli aika selvä juttu, ettei sitä rahaa merkkivaatteisiin ja kalliisiin leluihin ollut - kenelläkään. Ne Adidakset ja Levikset oli puolet ostettu Mustamäen torilta ja ne, joilla oli aidot, niin oli ainoa vaate mitä sinä lukuvuonna ostettiin.
KYSE EI OLE MERKEISTÄ, ÄÄLIÖ, VAAN SIITÄ ETTÄ IHMINEN MITÄTÖIDÄÄN. JA KYLLÄ, SE ON JUURIKNI ASIA JOTA MONI SITTEN TYÖSTÄÄ LOPPUELÄMÄNSÄ, VARSINKIN KUN SE JATKUU AIKUISENAKIN, KUTEN MINULLA.
Minä en kokenut mitätöintinä sitä, että sainkin jotain sinnepäin, mitä olin toivonut. En tietenkään näyttänyt pettymystä, eikä vanhemmat ojennustarkoituksella antaneet jotain samantyyppistä, vaan hyvää hyvyyttään. Eivät he tienneet, että merkillä on niin iso merkitys.
Kyse ei edelleenkään ole merkistä.
Aika paljon on täällä kommentteja siitä, että aidon Barbien sijaan on saatu joku halpa kopio. Kyllä se silloin on merkistä kiinni. Muutenhan mikä tahansa muotinukke olisi ok. Kopiotkin.
"Mikä tahansa muotinukke" ei ole aidon Barbien veroinen. Oikeastaan vain Cindy erilaisen vartalon vuoksi oli hyvä ja toivottukin vaihtoehto, mutta jo Petra oli selvästi huonompi. Puhumattakaan niistä kaikkein halvimmista kopionukeista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisillä on ihmeellinen käsitys, että tuotteissa ei ole laatueroja, maksaa pelkästä brändistä.
Useimmiten kalliimpi on kuitenkin aidosti laadukkaampi. Paremmista materiaaleista, mietitymmät yksityiskohdat jne.
Hinta-laatusuhteeltaan halvempi voi silti olla parempi. 10x kalliimpi harvemmin on 10x parempi, mutta on silti ainakin 5x parempi kuin halvin mahdollinen.
Kummitätini on ihana ihminen. Hän myös vahvasti uskossa ja siksi hoitanut kummin velvollisuudet aivan kuten pitää, eli hän on vastannut kristillisestä kasvatuksestani.
En koskaan toivonut mitään tiettyä lahjaa vanhemmiltanikaan, joten tädiltäkin pyysin noin yleisesti kirjaa, lautapeliä, musiikkilevyä jne siinä lapsen uskossa, että hän osaisi äitini tapaan ostaa jotain kivaa ja osuvaa. Täti oli kuitenkin opettaja ja tunsi lasten maailman. Ei, vaan kaikki oli aina ostettu uskovaisten kaupoista.
Minua surettivat ne paketit vuosi vuodelta enemmän. Täti halusi ilahduttaa ja hoitaa kummivelvollisuuttaan eli kasvattaa minua kristinuskoon. Valitettavasti en edes lapsena osannut uskoa. Kilttinä ja hyvätapaisena en tietenkään koskaan sanonut, että jeesuskirja ei ole sama asia kuin Neiti Etsivä, tai jeesuslaulut sama kuin NKOTB.
Edelleen täti muistaa minua jouluisin kristityillä lahjoillaan, vaikka kuinka sanon, etten tarvitse mitään tällaista. Olen ihan suoraan sanonut, että jos jotain tarvitsisin niin työttömänä kaipaisi rahaa ruokaan. Ei, hän tilaa kristillisen lehden. Tällaisilla lahjoilla ohjailemaan pyrkiminen on väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä on ihmeellinen käsitys, että tuotteissa ei ole laatueroja, maksaa pelkästä brändistä.
Useimmiten kalliimpi on kuitenkin aidosti laadukkaampi. Paremmista materiaaleista, mietitymmät yksityiskohdat jne.
Hinta-laatusuhteeltaan halvempi voi silti olla parempi. 10x kalliimpi harvemmin on 10x parempi, mutta on silti ainakin 5x parempi kuin halvin mahdollinen.
Mulla oli lapsena joku halpa muovinukke sekä aito Barbie.
Halpis oli ontto, kova muovikuori, kaksi puoliskoa liimattu yhteen. Jalkoja ei voinut taittaa, liikkuivat vain lonkkanivelestä. Hiukset olivat jotain syheröä, mikä äkkiä hamppuuntui sellaiseksi, ettei saanut edes harjalla aukaistua. Naama ei ollut nätti eivätkä hiuksetkaan kauniin väriset. Ne näyttivät itse vaalennetuilta keltaoranssilta pehkolta, näin tarkemmin ajateltuna. Pää pysyi huonosti paikallaan ja putosi välillä leikeissä pois.
Barbie oli paljon pehmeämpää, kumimaista materiaalia, umpivalettua. Jalkoja pystyi taittamaan ja kengät pysyivät pehmeissä, vähän tahmeissa aloissa hyvin. Hiukset olivat silkkimäistä, helposti kammattavaa materiaalia ja kauniin väriset, juuri sellaiset, mitä saa kampaajalta. Pää ei koskaan irronnut. Naama oli nätti, samaten mukana tulleet vaatteet.
Tuotteissa oli niin huikea laatuero, että alle 10-vuotiaskin sen huomasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan rehellisesti sanottuna, en kyllä aikuisena ole paljon muistellut lapsuuteni joululahjoja. Eivät vaikuta mitenkään nykyiseen elämääni.
Ehkä sitten sait mitä toivoit. Vääryydet muistaa paremmin.
Tai sitten lama-ajan lapsena en ehkä paljon toivonutkaan.
Tai sitten jauhat soopaa ja nostat itseäsi muiden yläpuolelle. Säälittävää.
Minulle on ihan se ja sama, haluatko itkeä saamatta jääneitä joululahjojasi vaikka kuolinvuoteella. Oma on elämäsi. 90-luvun lapsille vaan monelle oli aika selvä juttu, ettei sitä rahaa merkkivaatteisiin ja kalliisiin leluihin ollut - kenelläkään. Ne Adidakset ja Levikset oli puolet ostettu Mustamäen torilta ja ne, joilla oli aidot, niin oli ainoa vaate mitä sinä lukuvuonna ostettiin.
KYSE EI OLE MERKEISTÄ, ÄÄLIÖ, VAAN SIITÄ ETTÄ IHMINEN MITÄTÖIDÄÄN. JA KYLLÄ, SE ON JUURIKNI ASIA JOTA MONI SITTEN TYÖSTÄÄ LOPPUELÄMÄNSÄ, VARSINKIN KUN SE JATKUU AIKUISENAKIN, KUTEN MINULLA.
Minä en kokenut mitätöintinä sitä, että sainkin jotain sinnepäin, mitä olin toivonut. En tietenkään näyttänyt pettymystä, eikä vanhemmat ojennustarkoituksella antaneet jotain samantyyppistä, vaan hyvää hyvyyttään. Eivät he tienneet, että merkillä on niin iso merkitys.
Joo, eihän sitä vanhempana tajua että korvike ei ole sama kuin se oikea juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin pitkään toivonut nukkekotia. Meillä oli ollut edellisenä iltana riitaa kun pikkuveli oli salaa syönyt joulukalenterisuklaan minun luukustani. Veli väänsi krokotiilin kyyneleitä *Kaisa huutaa mulle* jouluna kun jaettiin lahjat, kuuden alla oli sen toivovani nukkekodin paketti. Kävin vielä kokeilemassa varovasti, että paketissa oli painoa. Olin onnesta soikeana kunnes lahjat avattiin. Minun lahjani sisällä oli pahvilaatikko johon oli laitettu painoksia niitä paksuja paperipakkauksia. Äiti sanoi ilkeästi "kannattaako miettiä jatkossa ennenkuin menee huutamaan toisille" Veli sai haluamansa pätkähiiret, turtlesit, tietokonepelin ja suklaat. En koskaan saanut sitä nukketaloa koskaan. Ehkäpä kohtuuton rangaistus 7-vuotiaalle
No oli kyllä täysin kohtuutonta. Uskomatonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä on ihmeellinen käsitys, että tuotteissa ei ole laatueroja, maksaa pelkästä brändistä.
Useimmiten kalliimpi on kuitenkin aidosti laadukkaampi. Paremmista materiaaleista, mietitymmät yksityiskohdat jne.
Hinta-laatusuhteeltaan halvempi voi silti olla parempi. 10x kalliimpi harvemmin on 10x parempi, mutta on silti ainakin 5x parempi kuin halvin mahdollinen.
Mulla oli lapsena joku halpa muovinukke sekä aito Barbie.
Halpis oli ontto, kova muovikuori, kaksi puoliskoa liimattu yhteen. Jalkoja ei voinut taittaa, liikkuivat vain lonkkanivelestä. Hiukset olivat jotain syheröä, mikä äkkiä hamppuuntui sellaiseksi, ettei saanut edes harjalla aukaistua. Naama ei ollut nätti eivätkä hiuksetkaan kauniin väriset. Ne näyttivät itse vaalennetuilta keltaoranssilta pehkolta, näin tarkemmin ajateltuna. Pää pysyi huonosti paikallaan ja putosi välillä leikeissä pois.
Barbie oli paljon pehmeämpää, kumimaista materiaalia, umpivalettua. Jalkoja pystyi taittamaan ja kengät pysyivät pehmeissä, vähän tahmeissa aloissa hyvin. Hiukset olivat silkkimäistä, helposti kammattavaa materiaalia ja kauniin väriset, juuri sellaiset, mitä saa kampaajalta. Pää ei koskaan irronnut. Naama oli nätti, samaten mukana tulleet vaatteet.
Tuotteissa oli niin huikea laatuero, että alle 10-vuotiaskin sen huomasi.
Jotkut ovat sokeita yksityiskohdille, ajattelevat kaikesta vain että tavara kuin tavara.
Varsinkin Legoissa palikoiden yhteensopivuus on tärkeää, olipa sitten kyseessä peruspalikat tai joku kalliimpi erityisrakennelma.
Meille ostettiin lapsena aitoja Legoja, myös vain Legolandissa myytäviä erikoislegoja. Mutta se joka sai sen ison Legohevostallin oli siskoni, en minä joka olin perheen hevostyttö...