Lue keskustelun säännöt.
Saitko sinäkin lapsena toivomasi lahjan, mutta sen halpakopion?
02.12.2021 |
Oli sitten lelu tai vaate, niin en koskaan saanut sitä toivomaani vaan sen halpaversion. Pahimmassa tapauksessa äiti ompeli vastaavan vaatteen itse, häpesin niitä tosi paljon. Äitini oli tosi pihi, on vieläkin.
Naapurissa asuvat serkut taas sai ne hittilelut, mikä harmitti vielä lisää, mutta toisaalta siellä pääsi niillä edes leikkimään.
Omien lasteni kohdalla olen toiminut niin, että jos joka tapauksessa on ostettava kengät, niin ostetaan ne Converset. Häpeällä kasvattaminen on kauheeta.
Kommentit (136)
Just tuo kun oikein kysytään toivetta ja sitten annetaan muuta. Kuten tuo varakas ukki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kakskytvuotta vuotta sitten sain mummolta lahjaksi feikki Chanelin 😂 Laukku ei siis millään lailla muistuttanut Chanelin laukkuja, mutta vetskareissa luki Chanel. Jostain ulkomailta oli sen ostanut. Olihan se laukku sentään pehmeää nahkaa, mutta ei sitä kehdannut käyttää
Vierailija kirjoitti:
Musta tässä on jotenkin kyse ohittamisesta. Esimerkiksi jos on toivonut kirjaa, niin saa eri kirjan kuin on toivonut. Ei välttämättä hinnassa ole eroa.
Toinen esimerkki on se, kun lapsi toivoi taulupohjaa, niin isoäiti osti 5 kiloa makulatuuria. ”Voi siihenkin piirtää”
Kuten tämänkin palstan jouluketjuista huomaa, joillakin ihmisillä on vahva tarve "kouluttaa" muita, varsinkin lapsia ja nuoria, siihen että koskaan ei saa mitään, mitä haluaisi.
Pitää olla nöyrä ja tyytyväinen siihen mitä suvaitaan antaa. Ja pinkeä kuvitelma siitä, että toteutunut toive pilaa ihmisen ja syntyy näitä prinssejä ja prinsessoja.
Nämä ihmiset itse ovat erinomainen esimerkki siitä, millaisia katkeroituneita kyykyttäjiä syntyy heistä, joiden toiveita ei koskaan ole kuunneltu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Lapsen mieli tekee siitä tulkinnan "en ole niin kalliin asian arvoinen". Omille lapsilleni ostan juuri sen mitä haluavat.
Eli kasvatat pikku prinssejä ja prinsessoita. No, se on kyllä huomattu, joka kerta kun kauppoihin menee, sen omin korvin kuulee.
Ei ihme, että Suomella menee huonosti, tulevaisuudessa vieläkin huonommin.
Elämä potkii ihan tarpeeksi muutenkin. Ei tarvitse järjestää vielä lisäksi ylimääräisiä pettymyksiä. Aina kun on mahdollista niin jotain mikä parantaa elämänlaatua.
Ruotsinsuomalaiset elävät terveempinä ja pidempään, koska tajuavat lisätä hyvyyttä eivätkä ole perisuomalaisia ankeuttajia.
Juu, tulihan niitä jokunen mutten enää muista tarkalleen, mitä ne olivat ja mitä itse toivoin.
Yksi kuitenkin jäi mieleen. Olin toivonut kunnon vesivärejä ja lehtiön paksua paperia (eli siis sellaista akvarellipaperia tms). Sain sellaisen lasten pakin "taiteilijatarvikkeita" eli sen, missä oli halvasta muovista ja sellaisesta auton lumiharjaa muistuttavasta, kovasta muoviharjaksesta tehty tasapäinen "sivellin", hailakkaakin hailakammat vesivärit, yhtä hailakat puuvärit ja niitä pikkusormen mittaisia tusseja, jotka kuivuivat parin käyttökerran jälkeen kelvottomiksi. Ja tietysti kilon piirustuspaperia, eli sitä halvinta mahdollista, jonka pisarakin vettä kupristaa ja pinta lähtee nyppyyntymään jos siihen mitään koittaa vesiväreillä maalata.
Silloin potutti ja oikeasti itketti, mutta esitin iloista ja vanhempien mieliksi joulupäivät mukamas piirtelin. Onneksi myöhemmin voitin kaupungin piirustuskisoista oikeasti laadukkaita välineitä, ja teininä porukatkin ymmärsi ostaa akvarellipaperia kun ne puoliväkisin raahasi johonkin kirjakauppaan ja näytti, että tuota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja se sama ajattelumalli toteutuu muutenkin. Kun pyrin ekaa kertaa yliopistoon, "lohdutettiin" sanomalla, että en minä edes pärjäisi siellä ja se minun tavoittleemani tiedekunta on ihan typerä. Ja sitten päästiinkin jo siskon kumminkaiman työkaverin sokeaan lapseen, joka ei koskaan pääse mihinkään ja miten kiitollinen minun pitää olla. Ja että Afrikassakin nähdään nälkää, miten törkeää on edes hetkellisesti surra noin typerää asiaa. Ja päläpälä.
Ja asiaan kuuluu, että sitten kun pääsin sinne seuraavalla kerralla, ei onniteltu. Etten vaan ylpisty ja kuvittele itsestäni jotain.
Vierailija kirjoitti:
Mua harmitti, kun harvoin sain mitä olin toivonut. Sitten sain samalla rahalla jotain ihan muuta/jonkun huonomman version.
Kai tuossa oli kasvatuksellinen pointti mutta miksi ostaa sitten jotain mitä lapsi ei halua ja käyttää siihen rahaa.
Mun porukoista oli tärkeää opettaa "Kaikkea ei voi saada/aina ei saa sitä mitä haluaa" ja se on kyllä ollut karhunpalvelus mulle. Olen elämässäni oppinut vaan kestämään, sietämään ja tyytymään asiassa kuin asiassa.
Täällä sama kokemus. Ymmärrän ettei aina voi saada haluamaansa ja sekin pitää oppia, mutta minusta on tärkeää myös oppia mitä haluaa ja mihin kannattaa käyttää rahaa tai aikaa. Se tulee kokeilemalla, vrheitä tekemällä, sillä että välillä saa haluamansa, onnistumisen kokemuksia. Itsekin opin lapsuudessa, kiitos vanhempien, sekä aineellisissa että aineettomissa asioissa tyytymään ja sietämään ja siksi en ole aikuisena osannut tavoitella unelmiani, oli kyse sitten tavoitteellisesta säästämisestä johonkin hienoon tai jostain vaikka työuran rakentamisesta. Nyt vasta olen opetellut nämä, mutta liian myöhään. Olen pikkuhiljaa päässyt eroon myös lapsuudesta tulleesta opista, että aina ostetaan halvinta ja joku sinne päin oleva tavara sen oikean sijaan. Olen oppinut, että jos ostan huolellisesti harkittuani ja arvioituani vaikka ne kalliimmat kengät, jotka todella haluan, todennäköisesti jopa säästän rahaa, koska en joudukaan ostamaan monta kertaa niitä halpoja välttäviä ei niin kivoja kenkiä, jotka eivät kestä yhtään. Samoin harrastusvälineissä olen oppinut että on ok ostaa heti alussakin vähän paremmat välineet että harrastus ei kaadu siihen että huonot välineet tekevät siitä hankalaa. Ymmärrän ettei aina ole varaa ostaa sitä mitä haluaisi ja joskus se halpakin voi olla hyvä, mutta esim vanhempien pitäisi opettaa lapsille harkintaa ja arviointia tavaroiden laadusta ja käyttötarkoituksesta, milloin ostaa halpaa, milloin panostaa mahdollisuuksien mukaan. Olisin itse kaivannut tätä ja aion itse opettaa tämän lapsilleni, jos lapsia saan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Lapsen mieli tekee siitä tulkinnan "en ole niin kalliin asian arvoinen". Omille lapsilleni ostan juuri sen mitä haluavat.
Eli kasvatat pikku prinssejä ja prinsessoita. No, se on kyllä huomattu, joka kerta kun kauppoihin menee, sen omin korvin kuulee.
Ei ihme, että Suomella menee huonosti, tulevaisuudessa vieläkin huonommin.
Elämä potkii ihan tarpeeksi muutenkin. Ei tarvitse järjestää vielä lisäksi ylimääräisiä pettymyksiä. Aina kun on mahdollista niin jotain mikä parantaa elämänlaatua.
Ruotsinsuomalaiset elävät terveempinä ja pidempään, koska tajuavat lisätä hyvyyttä eivätkä ole perisuomalaisia ankeuttajia.
Siis suomenruotsalaiset!
Tuli tästä ketjusta mieleen Suvi Ratisen kirja Hyvä tarjous. Siinä monelle ankeisiin lahjoihinsa pettyneelle terapeuttinen romaani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta tässä on jotenkin kyse ohittamisesta. Esimerkiksi jos on toivonut kirjaa, niin saa eri kirjan kuin on toivonut. Ei välttämättä hinnassa ole eroa.
Toinen esimerkki on se, kun lapsi toivoi taulupohjaa, niin isoäiti osti 5 kiloa makulatuuria. ”Voi siihenkin piirtää”
Kuten tämänkin palstan jouluketjuista huomaa, joillakin ihmisillä on vahva tarve "kouluttaa" muita, varsinkin lapsia ja nuoria, siihen että koskaan ei saa mitään, mitä haluaisi.
Pitää olla nöyrä ja tyytyväinen siihen mitä suvaitaan antaa. Ja pinkeä kuvitelma siitä, että toteutunut toive pilaa ihmisen ja syntyy näitä prinssejä ja prinsessoja.
Nämä ihmiset itse ovat erinomainen esimerkki siitä, millaisia katkeroituneita kyykyttäjiä syntyy heistä, joiden toiveita ei koskaan ole kuunneltu.
Näpäytyskulttuuri liittyy vahvasti kaikkiin lahjojen antamiseen. Tiedäthän, nuori toivoo rippilahjaksi rahaa johonkin määriteltyyn kohteeseen, niin ostetaan Käytöksen kultainen kirja tai vuohi kehitysmaahan, että oppii olemaan.
Joo! Omat lahjat oli aina halpakopio. Varmaan pihistelyn takia. Silti tuntuu että halpaa krääsää sai varmaan niin paljon että sillä rahalla ois saanut sen oikean halutun esineen. Mutta rehellisesti sanoen vanhempani on luultavasti narsisti, joten ei tämä yllätä että lahjatkaan ei olleet yleensä sitä mitä halusi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta tässä on jotenkin kyse ohittamisesta. Esimerkiksi jos on toivonut kirjaa, niin saa eri kirjan kuin on toivonut. Ei välttämättä hinnassa ole eroa.
Toinen esimerkki on se, kun lapsi toivoi taulupohjaa, niin isoäiti osti 5 kiloa makulatuuria. ”Voi siihenkin piirtää”
Kuten tämänkin palstan jouluketjuista huomaa, joillakin ihmisillä on vahva tarve "kouluttaa" muita, varsinkin lapsia ja nuoria, siihen että koskaan ei saa mitään, mitä haluaisi.
Pitää olla nöyrä ja tyytyväinen siihen mitä suvaitaan antaa. Ja pinkeä kuvitelma siitä, että toteutunut toive pilaa ihmisen ja syntyy näitä prinssejä ja prinsessoja.
Nämä ihmiset itse ovat erinomainen esimerkki siitä, millaisia katkeroituneita kyykyttäjiä syntyy heistä, joiden toiveita ei koskaan ole kuunneltu.
Näpäytyskulttuuri liittyy vahvasti kaikkiin lahjojen antamiseen. Tiedäthän, nuori toivoo rippilahjaksi rahaa johonkin määriteltyyn kohteeseen, niin ostetaan Käytöksen kultainen kirja tai vuohi kehitysmaahan, että oppii olemaan.
Olen ihan paska kummitäti, koska olen ostanut kummilapselleni aina pikkasen riman yli olevia lahjoja, jotta saisi jotain kokemuksia siitä, että on hyvien lahjojen arvoinen yksilö. Sotken vanhempiensa ankeuttamiskulttuurin.
Muillekin rakkailleni tykkään hommata ihania lahjoja. Sitten on vaikeaa, jos vastapuoli on tällainen "oppiipahan olemaan" -koulukunnan kasvatti.
Vierailija kirjoitti:
Joo! Omat lahjat oli aina halpakopio. Varmaan pihistelyn takia. Silti tuntuu että halpaa krääsää sai varmaan niin paljon että sillä rahalla ois saanut sen oikean halutun esineen. Mutta rehellisesti sanoen vanhempani on luultavasti narsisti, joten ei tämä yllätä että lahjatkaan ei olleet yleensä sitä mitä halusi.
No siis mä en ole koskaan saanut mun narsistivanhemmalta yhtäkään lahjaa. Onneksi se hyvä vanhempi pystyi kasvattamaan minusta melko hyvinvoivan ja tasapainoisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä sain äidin tekemiä. En hävennyt niitä, koska ymmärsin että vähä raha menee ruokaan ja muihin kuluihin. Se päinvastoin motivoi hankkimaan hyvän ammatin. Nyt hyvätuloisena lähetän kuukausittain vanhemmille rahaa, vaikka he eivät ole pyytäneet.
Vierailija kirjoitti:
Minä sain äidin tekemiä. En hävennyt niitä, koska ymmärsin että vähä raha menee ruokaan ja muihin kuluihin. Se päinvastoin motivoi hankkimaan hyvän ammatin. Nyt hyvätuloisena lähetän kuukausittain vanhemmille rahaa, vaikka he eivät ole pyytäneet.
Sama sössöttäjä kirjoittelee nyt näitä hyvehöpöhöpöjä loputtomiin. Mikä lie motiivina.
Vierailija kirjoitti:
Juu, tulihan niitä jokunen mutten enää muista tarkalleen, mitä ne olivat ja mitä itse toivoin.
Yksi kuitenkin jäi mieleen. Olin toivonut kunnon vesivärejä ja lehtiön paksua paperia (eli siis sellaista akvarellipaperia tms). Sain sellaisen lasten pakin "taiteilijatarvikkeita" eli sen, missä oli halvasta muovista ja sellaisesta auton lumiharjaa muistuttavasta, kovasta muoviharjaksesta tehty tasapäinen "sivellin", hailakkaakin hailakammat vesivärit, yhtä hailakat puuvärit ja niitä pikkusormen mittaisia tusseja, jotka kuivuivat parin käyttökerran jälkeen kelvottomiksi. Ja tietysti kilon piirustuspaperia, eli sitä halvinta mahdollista, jonka pisarakin vettä kupristaa ja pinta lähtee nyppyyntymään jos siihen mitään koittaa vesiväreillä maalata.
Silloin potutti ja oikeasti itketti, mutta esitin iloista ja vanhempien mieliksi joulupäivät mukamas piirtelin. Onneksi myöhemmin voitin kaupungin piirustuskisoista oikeasti laadukkaita välineitä, ja teininä porukatkin ymmärsi ostaa akvarellipaperia kun ne puoliväkisin raahasi johonkin kirjakauppaan ja näytti, että tuota.
Tässä ollaan mainonnan ja konseptoinnin ytimessä. Salkku näyttää kaupassa tosi hienolta, on saatettu oikeasti ajatella, että tämä on parempi kuin toivomasi tylsä vesiväriaski, ja paperiakin tuli kilo 30 arkin sijasta.
Hyvä, että vanhempasi alkoivat ymmärtää laadun päälle vähän myöhemmin!
80-luvun puolivälissä toivoin Stigan rattikelkkaa, mutta tulikin jokin erimerkkinen. Kaipa sekin painovoimaa totteli, muttei tuntunut ihan samalta.
Meillä kyllä saatiin yleensä juuri sitä mitä oli toivottukin. Emme kyllä kinunneet mitään sen takia että muillakin on, vaan siksi että joku asia vaan on niin kiva. Enemmän touhusimme keskenämme sisarusten kanssa kuin vertailimme muiden lasten kanssa että kenellä on mitäkin. Vanhemmat onneksi tajusivat että se halpakopio ei lohduta yhtään, vaan on silkkaa rahantuhlausta. Jos sitä aitoa ei syystä tai toisesta voinut heti saada, se selitettiin ja asiaan palattiin myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan rehellisesti sanottuna, en kyllä aikuisena ole paljon muistellut lapsuuteni joululahjoja. Eivät vaikuta mitenkään nykyiseen elämääni.
Ehkä sitten sait mitä toivoit. Vääryydet muistaa paremmin.
Tai sitten lama-ajan lapsena en ehkä paljon toivonutkaan.
Tai sitten jauhat soopaa ja nostat itseäsi muiden yläpuolelle. Säälittävää.
Minulle on ihan se ja sama, haluatko itkeä saamatta jääneitä joululahjojasi vaikka kuolinvuoteella. Oma on elämäsi. 90-luvun lapsille vaan monelle oli aika selvä juttu, ettei sitä rahaa merkkivaatteisiin ja kalliisiin leluihin ollut - kenelläkään. Ne Adidakset ja Levikset oli puolet ostettu Mustamäen torilta ja ne, joilla oli aidot, niin oli ainoa vaate mitä sinä lukuvuonna ostettiin.
KYSE EI OLE MERKEISTÄ, ÄÄLIÖ, VAAN SIITÄ ETTÄ IHMINEN MITÄTÖIDÄÄN. JA KYLLÄ, SE ON JUURIKNI ASIA JOTA MONI SITTEN TYÖSTÄÄ LOPPUELÄMÄNSÄ, VARSINKIN KUN SE JATKUU AIKUISENAKIN, KUTEN MINULLA.
Minä en kokenut mitätöintinä sitä, että sainkin jotain sinnepäin, mitä olin toivonut. En tietenkään näyttänyt pettymystä, eikä vanhemmat ojennustarkoituksella antaneet jotain samantyyppistä, vaan hyvää hyvyyttään. Eivät he tienneet, että merkillä on niin iso merkitys.
Minä sain 10-vuotiaana "Suomen historian vol 1 ja 2" ja käsittämättömät moitteet, miten "lapsellinen" olen, kun en hyppinyt riemusta kattoon. Muistan sen aina - ja sama jatkui aina. Olin ihan ikätasoinen, varmaan normia pärjäävämpikin, ja aina haukuttiin tumpulaksi, avuttomaksi ja lapselliseksi.