Te, jotka olette saaneet lapset vasta 30-35-vuotiaana!

Lukiosta suoraan ulkomaille välivuotta viettämään, sen jälkeen toinen välivuosi töissä tienaten säästöjä, sitten muutto takaisin ulkomaille. Kokeilin opiskella yhtä alaa, mutta halusin vaihtaa vuoden jälkeen. Epäonnistuin alanvaihdossa ja aloin muutenkin etsiä itseäni vasta 23-vuotiaana. Tein töitä ja yritin päästä unelmieni kouluun. Ajauduin toiseen kouluun, kun unelmakoulun ovet eivät auenneet. Opiskelin hyvin työllistävälle sosiaali-ja terveysalalle. Kaduin kuitenkin päätöstäni luopua unelmastani. Hain sitten Suomessa lääketieteelliseen ja pääsin ensimmäisellä. Nyt olen erikoistuva lääkäri 35-vuotias ja yksi lapsi on jo hankittu. Vuosien aikana olen ollut kahdesti avoliitossa ja jälkimmäisen kanssa edelleen yhdessä. Naimisiin sitten ensi kesänä.

Pakko myöntää, että itsekin ajattelin elämäni olevan pelkkää haahuilua vielä 25-26- vuotiaana, mutta tällä hetkellä en vaihtaisi yhtään vuotta pois.

Toiset ovat äidillisempiä kuin toiset. Osa naisista kokee lapset niin ihaniksi, että haluaa niitä nuorempana. Heillä on enemmän hoivaviettiä. Osa ajattelee vain itseään nykyajan tyylin mukaan ja omia nautintojaan ja siihen ei lapsi mahdu. Kolmikymppisenä tulee paniikki, että jää yksin vanhana ja sitten "unohdetaan" pilleri ja tullaan pikaisesti raskaaksi jollekin kolmannella kierroksella olevalle miesystävälle.

[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 07:48"]

Toiset ovat äidillisempiä kuin toiset. Osa naisista kokee lapset niin ihaniksi, että haluaa niitä nuorempana. Heillä on enemmän hoivaviettiä. Osa ajattelee vain itseään nykyajan tyylin mukaan ja omia nautintojaan ja siihen ei lapsi mahdu. Kolmikymppisenä tulee paniikki, että jää yksin vanhana ja sitten "unohdetaan" pilleri ja tullaan pikaisesti raskaaksi jollekin kolmannella kierroksella olevalle miesystävälle.

[/quote]

Edelleen tilastojen mukaan ne varhain lisääntyneet nappaavat sen ensimmäisen vastaan tulevan miehen lapsensa isäksi ja uusintakierroksille ehditään monesti paljon ennen kolmeakymppiä.

Lisäksi jos itsekkyydestä puhutaan, niin lapsen teko taloudellisesti surkeaan tilanteeseen ja parisuhteeseen, jossa on tunnettu erittäin lyhyen aikaa ja jossa ainakin äiti ja usein isäkin ovat nuoria ja kokemattomia (aivotkin vielä kehittyvät puhumattakaan siitä henkisestä kehityksestä) on mielestäni erittäin itsekästä. Jokaista mielihalua ei kuulu täyttää välittömästi ja elämän suunnittelu pidemmällä tähtäimellä on suositeltavaa.

Hoivavietillä ei ole mitään tekemistä halun kanssa. Huostaanottotilastojen valossa se hoivavietti ei edes ole kovin suuri nuorilla vanhemmilla.

Suurin osa naisista tekee lapset lähempänä kolmeakymppiä tai sen yli. Tämän takia on hyvin huolestuttavaa, että nuoret vanhemmat johtavat huostaanottotilastoja ja avioerotilastoja. Väitänpä ihan vain tilastoja tutkien, että fiksut ihmiset tekevät ne lapset myöhemmin.

Opiskelimme yliopistoissa (lääkis & TKK). Tapasimme vasta, kun toinen oli vastavalmistunut ja toinen muutamaa kuukautta vailla valmis. Ensin meni pari vuotta tutustuessa. Menimme naimisiin ja elimme vielä pari vuotta parisuhde-elämästä nauttien (se oli molemmille ensimmäinen parisuhteeksi sanottava suhde). Aloimme yrittää lasta, ja kolmen vuoden jälkeen saimme haluamamme.

Jälkikäteen ajateltuna tuo onnellinen ja huoleton nuoruusaika, kun olimme molemmat töissä ja varoissamme mutta vailla vastuuta lapsista tai kiinteistöomaisuudesta, oli erittäin hyvä elämänvalinta. Ne yhteiset kokemukset ovat kantaneet meidän suhdetta myöhempien vaikeiden ja stressaavien aikojen yli. Niitä muistellessa ärtymys häviää ja kumppani tuntuu taas rakkaalta. Mikään ei ole sen sitovampaa puolisoiden välillä kuin yhteinen onnellinen historia.

Tapasin mieheni 20-vuotiaana, joten parikymppisenä ei tullut enää deittailtua. Suoritin kanditason tutkinnon, olin välissä pari vuotta ulkomailla töissä pienipalkkaisissa mutta kiehtovissa töissä (asuimme miehen kanssa kimppakämpässä miljoonakaupungissa), palasin sitten Suomeen ja valmistuin maisteriksi. Perustin firman ja tein sen kautta töitä sen verran kuin huvitti, mm. melko hektisiä projekteja, jotka vaativat jopa 15 h työtä vuorokaudessa viikon ajan.
Mikään näistä kuvioista (pl. opiskelu) ei olisi onnistunut lapsen kanssa, kun elinolosuhteet ja/tai tulot olivat vaihtelevia. Nyt olen vakityösuhteessa (oma firma edelleen pyörii sivussa), olen 31-vuotias vähän alle 1-vuotiaan lapsen äiti. Olen onnellinen, mikään ei kaduta enkä jäänyt mistään paitsi.

[quote author="Vierailija" time="03.03.2015 klo 10:30"]Ainoa asia, mikä minua ihmetyttää nuorena lapsensa tehneissä. Tämä siunailu, että voi voi, kun itse olen jo isojen lapsien äiti ja muut joutuu vasta vaihtelemaan vaippaa, eikä pääse mihinkään.

Ei ole tullut mieleen, että vanhempana sitä nauttii siitä omien lapsien hoidosta ja vaipan vaihdosta, eikä ole kiire mihinkään. Ei koe, että lapsi olisi palllo jalassa, mikä pitäisi saada äkkiä kasvamaan ja pois jaloista, että pääsisi elämään omaa elämää. Lapset juuri ovat sitä elämää.
[/quote]
Samaa minäkin olen ihmetellyt :). Näillä teiniäideillä on sellainen ajatus, että lapset ovat taakka ja riesa, joka pitää saada nopeasti jaloista pois. Kuulostaa siltä, että heille lapset ovat ikävä velvollisuus, joka on parasta hoitaa nuorena, niin pääsee sitten sen jälkeen "nauttimaan elämästä" :).

[quote author="Vierailija" time="04.03.2015 klo 07:48"]

Toiset ovat äidillisempiä kuin toiset. Osa naisista kokee lapset niin ihaniksi, että haluaa niitä nuorempana. Heillä on enemmän hoivaviettiä. Osa ajattelee vain itseään nykyajan tyylin mukaan ja omia nautintojaan ja siihen ei lapsi mahdu. Kolmikymppisenä tulee paniikki, että jää yksin vanhana ja sitten "unohdetaan" pilleri ja tullaan pikaisesti raskaaksi jollekin kolmannella kierroksella olevalle miesystävälle.

[/quote]

En tunne ainuttakaan tällaista tapausta, missä lie fantasiamaailmassa näitä on. Kaikki tuntemani päälle kolmekymppiset ovat hallitusti ja suunnitellusti saaneet lapsia emotionaalisesti ja taloudellisesti vakiintuneeseen suhteeseen. Samaa ei voi sanoa niistä esim. yläastekavereista, jotka perustivat perheen varhain.

Myöhemmällä iällä terveydelliset tekijät tulevat vastaan. Raskausdiabetes, verenpaineen kohoaminen ovat yleisempiä vanhemmilla äideillä.

Hoivavietti on yksilöllinen asia. Jos perhe on jollekin suurin ja tärkein asia ollut niin nuorena kuin vanhempana äitinä, niin mikä sen ihmisen elämän tekee huonommaksi? Ja mikä oikeus kenelläkään on arvostella kenenkään valintoja? Jokainen itse tietää parhaiten.

Myös keskenmenoja, riskiraskauksia, ylipainoa on enemmän kuin nuoremmilla. Myös riski saada kehitysvammainen lapsi kasvaa. Ja lapsettomuushoidot ovat yleisempiä.

Minkä ihmeen vuoksi tästä provosoivasta aloituksesta muodostui keskustelu, jonka ainoa tavoite on todistaa moraalisesti omat elämänvalinnat oikeiksi, ainoastaan oikeiksi. Ja kuka edes on oikea henkilö määrittelemään, mitä on tuo oikea elämä?

Suvaitsevaisuutta, arvon naiset. Hyvä elämä voi olla monenlainen. Täydellistä äitiä ei olekaan. Toiseĺle reppureissu olisi kamalinta, mitä tietää voi ja toiselle uskomaton elämysten matka. Toinen viihtyy kotona, toinen töissä. Pohjimmiltaan arvovalintoja ja mielipideasioita, joissa kaikki ovat yhtä oikeassa ja väärässä.

Muistatteko, näyttääkö mekko sinisen-mustalta vai vaaleankultaiselta?

Jos on valtavan suuri tarve tuomita toisiaan, voi pysähtyä pohtimaan, mitä tämä tunne minusta itsestäni minulle kertoo?

[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 21:19"]Mitä sinä Ap olet saanut aikaan? En nyt laskisi lapsien saamista hirveän korkealle, siihen nyt pystyy kuka vaan. Haahuillut elämässäsi?
[/quote]

No milloin voi sanoa että on saanut aikaan jotain? Anna kun arvaan, kun on tohtori ja työskennellyt ulkomaille. Kaikkien tulisi siis pyrkiä siihen!

Näiden viestien perusteella ei kyllä uskoisi. Tässäkö on Suomen Akateemiset Toivot?

Silloin 20-vuotiaana ei minusta olisi ollut äidiksi. Vastuuntuntoinen olin, mutta rakastin vapautta. Vasta kotoa päässyt pois paria vuotta aiemmin, niin en halunnut itseäni naulita taas kotiympyröihin.

Lähdin matkustamaan ja hanttihommiin ulkomaille. Sitten opiskelin ja olikin ihan väärä ala. Olin hukassa. Tein sitä ja tätä ja sitten en tehnyt mitään. Menojalkaa alkoi vipattamaan vasta 25-vuotiaana ja silloin myös miehet vaihtui tiuhaan tahtiin.

Lapsen isän kanssa tapasimme noina hulluina vuosina ja viiden vuodn jälkeen sovittiin, että yksi lapsi saa tulla. Olisin helposti voinut elää tuollaista tuuliajoelämää vaikka kuinka kauan. Ei paljon huolet painanut.

Minä tein paksuksi jo 15vuotiaana. Nyt on sälli itse pistänyt paksuksi "vasta" 17v:nä. Opiskelee logistiikkapuolella. Kiva olla sitten 33v:nä vaari. Ehkä olen 50v:nä sittenmin isoisoisä.

No sä olet vaihtanut vaippoja kun toiset on pitäneet hauskaa. Harmittaako?

Mä ainakin kostoksi haahuilen viisi vuotta lisää. Oon kohta 25v. Voi olla, etten edes halua lapsia ikinä. Kuinkas sitten suu pannaan?

No me halusimme saada lapset vasta kun talous on turvattu. Halusin työn joka joustaa lasten ollessa pieniä. Halusimme että on aikaa ja rahaa tehdä asioita perheenä, käydä lomilla ja huvipuistoissa, lapsille suunnatuissa tapahtumissa ja esityksissä. Lapset ovat päässeet disney worldiin ja muumimaahan, legolandiin jne. Ei opiskelijalla ole sellaiseen varaa. Onhan se vähän materialistista mutta toisaalta lapsi ei koe sitä kulutuksena, vaan elämyksenä. Halusimme tarjota niitä.

Yritin opiskelemaan. Siinä uutta pääsykoetta odotellessa tein aina välivuonna töitä.

olihan se oikeesti rankkaa. Yritin sinnitellä ahdistavien  tunteideni kanssa. Mut oli raiskattu.

ryyppäsin ja sekoilin ja tein töitä.

sopiva ihminen tuli vastaan sitten opintojen jälkeen työelämässä ollessa.

aika paljon mä olen ehtinyt tehdä erilaisia asioita.

MIKSI olisi pitänyt "tehdä" lapset parikymppisenä? Tapasin nykyisen mieheni 23 vuotiaana. Lapset sain 33 ja 35 vuotiaana. Noihin "haahuiluvuosiin" kuului kaikenlaista mukavaa; matkustelua, juhlimista, työn tekoa ja omaa kasvamista. Jokainen on erilainen, mutta uskon itseni olevan parempi äiti lapsilleni nyt kuin olisin ollut parikymppisenä. Ja halusin yhteisiä vuosia elämää mieheni kanssa kaksin ennen lapsia, koska halusin varmistua, että mies todella haluaa olla isä ja että olemme vahva perheenä. 

[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 23:47"]

No sä olet vaihtanut vaippoja kun toiset on pitäneet hauskaa. Harmittaako?

[/quote]

Mä ainakin pidän hauskaa nyt, kun muut vaihtaa vaippoja.

Ohis, joka saanut lapset nuorena ja elää nyt 35-vuotiaana helppoa ja mukavaa elämää isojen lasten kanssa