Lue keskustelun säännöt.
Te, jotka olette saaneet lapset vasta 30-35-vuotiaana!
01.03.2015 |
Mitä te olette tehneet sitä ennen?
Minä sain lapset 20-24-vuotiaana ja opiskelin sen jälkeen. Olen nyt 35-vuotiaana aika samassa tilanteessa kuin moni ystäväni (naimisissa, opiskelut suoritettu, vakituinen työpaikka, omistusasunto), mutta lapset ovat 10-15 vuotta vanhempia kuin ystävilläni.
Tiedän toki, mitä lähimmät ystäväni ovat tehneet ennen lapsia, mutta hämmästyin muutaman puolitutun tarinoista. Heillä opiskeluun on mennyt vuosikausia (lääkärit ja muut erikseen, tarkoitan AMK- ja normaaliajoissa suoritettavia maisteriopintoja), ovat matkustelleet ja työura on ollut repaleinen. Miten tuollaista haahuiluelämää on jaksanut elää 10 vuotta? Vai onko tuo nykyään normaalia, että nuoruutta venytetään kolmeenkymppiin asti ja vasta sitten aletaan miettiä, mitä elämällään haluaa tehdä?
Kommentit (269)
No minä elin. Ihanaa elämää! Vapautta, opiskelua, juhlia, mielenkiintoisia työpaikkoja, lyhyitä suhteita, ihastumisia, rakastumisia kunnes 27-vuotiaana löysin sen elämäni miehen ja siitä se ajatus perheen perustamisesta lähti. Nyt kuusi vuotta myöhemmin meillä on kaksi lasta ja elämä on yhä ihanaa vaikka onkin muuttunut. Kaipuuta en entiseen tunne, se parikymppisen elämä oli hauskaa mutta tämä on parempaa. Ja toivottavasti hauskaa on tästä eteenpäinkin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pari vuotta hanttihommia ja haku yliopistoon....sitten uskoin etten pääse ja hain opiskelemaan muualle. 4 v opinnot, eka oikea duuni jossain hevon kuusessa. Sitten 28v tapasin miehen joka kolahti. Muutama vuosi sinkkuelämää Ennenkuin edes harkittiin lapsia. Pari vuotta vauvan yritystä, sitten vauvahaaveiden hylkääminen. Keksittiin mitä muuta tehtäisiin elämällämme, ostettiin talo ja kas, 35v olin raskaana.
"Minun elämäntyylini on ylin normi" tai "edustan ikäkausikohtaista täydellisyyttä" tai "olen suorittanut täydellisen ajoissa kaikki kulttuuriset kehitystehtävät" -->kaikki muu on haahuiluelämää...
Mitä helvetin oikeus sinulla on täällä mestaroida ja nimitellä toisenlaisten erilaista rytmiä ja elämäntyyliä haahuiluelämäksi tai ylipitkäksi nuoruudeksi?
Kyllä on taas sosiaalinen vertailu huipussaan. Haluatko oikeasti vain ylitystä omalle erinomaisuudellesi, joka sekin on äärimmäisen suhteellista.
vasta?? Ei niitä tuota aiemmin kannata tehdäkään - ei minun ainakaan. Eikä kyllä ollut miestäkään sitä ennen. Mutta oli sitten tutkinto ja vakityöpaikka ja sinkkuelämää vietetty.
[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 20:44"]Pari vuotta hanttihommia ja haku yliopistoon....sitten uskoin etten pääse ja hain opiskelemaan muualle. 4 v opinnot, eka oikea duuni jossain hevon kuusessa. Sitten 28v tapasin miehen joka kolahti. Muutama vuosi sinkkuelämää Ennenkuin edes harkittiin lapsia. Pari vuotta vauvan yritystä, sitten vauvahaaveiden hylkääminen. Keksittiin mitä muuta tehtäisiin elämällämme, ostettiin talo ja kas, 35v olin raskaana.
[/quote]
Muutama vuosi Dinkkuelämää....autocorrect prkl.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opiskelin yliopistotutkinnon, vietin vuoden ulkomailla, tein vuoden ajan valtavasti töitä ja maksoin 6 vuoden opintolainat ja ostin asunnon, menin naimisiin, matkustelin, sain vakituisen työpaikan. Sen jälkeen jäi ehkäisy pois. Esikoisen sain 30-vuotiaana.
Olen kartuttanut elämänkokemusta. Elämää voi elää monella eri tavalla ja eri tavalla kuin itse elää, eikä se ole haahuiluelämää tai väärin! Ehkä sinunkin olisi pitänyt? Ehkä sitten tajuaisit, että jopa 30-35 -vuotiaaksi voi elää onnellista ja kokemusrikasta elämää ilman lapsia tai ehjää työhistoriaa. Jotkut elävät ilman lapsia jopa sen jälkeenkin onnellisesti, toiset hankkivat lapsia ja onpa niitäkin, jotka niitä eivät valitettavasti saa. Elämällään voi tehdä muutakin kuin niitä lapsia ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lukion jälkeen yksi amk-tutkinto ja muutama vuosi sen alan töitä, sitten toinen amk-tutkinto ja uusiin töihin. Opiskelua, rilluttelua, oikean miehen etsintää (2avoliittoa, kunnes 31-vuotiaana löytyi se oikea jonka kanssa edes tuli mieleen perustaa perhe), matkustelua ja kaikkea hauskaa mitä nyt ilman lapsia voi helpommin ja vapaammin tehdä. Eka laps 33v eka yrityksestä, toka laps 35v eka yrityksestä. En kadu mitään
Kuinka moni oikeestaan edes tapaa nuorena sen oikean?eikä sitä viitsi kenen kanssa tahansa lapsia ruveta hankkimaan...Tunnen myös tapauksia jolloin 30-35 v vauvam saatuaan olivat päättäneet vaihtaa alaa kokonaan vaikka on ollut taskussa tutkinto ja vakkariduuni ennen perheen perustamista :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en ehdi hankkia lapsia ollenkaan, koska olin 7 vuotta masentunut. Nyt opiskelen. Työn hankkiminen tulee olemaan vaikeaa CV:n suuren aukon takia.
Minulta on mennyt vuosikausia hukkaan ihan irkaten ja Tetristä pelaten, masennuksen vuoksi. Joskus jälkeen laskin, että kuusi vuotta meni harakoille. Sitten minut potkaistiin opiskelija-asunnosta pois ja menin tehtaaseen töihin. Tuo aika ihmissuhteiden kannalta oli myös sellaista, että miehiä tuli ja meni. Olin melkolailla holtiton ja tarvitsin pitkän selibaatin päästäkseni kuiville. Kun tapasin mieheni, olin vasta vuoden asunut omillani ja elättänyt itseni. Olin 29-vuotias. Menimme naimisiin aika nopeasti ja lapsi syntyi kun olin 30.
Onnea vain niille, jotka saavat elämänsä nopeammassa tahdissa kasaan. Ja onnistuvat myös löytämään sen tulevien lastensa isän. Minulla ei ollut mitään hinkua saada lasta ennen kuin tapasin mieheni. Vasta hänen kanssaan tuntui siltä, että tämän ihmisen kanssa haluan perustaa perheen. Ja näin 15 vuoden jälkeen täytyy sanoa, että löysin hyvän miehen, kannatti odottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haahuiluelämään tartun minäkin.
Ensinnäkin, pidän suunnattoman tärkeänä sitä, että nuorilla aikuisilla on mahdollisuus kokeilla siipiään ja valita asioita, jotka eivät määritä heidän loppuelämäänsä. Kun kyseessä on nuori aikuinen, on tärkeää, että on lupa erehtyä, muuttaa mieltään ja löytää se oma tie eikä niin, että yhdestä valinnasta se tie on määrätty seuraaviksi vuosikymmeniksi.
Toiseksi, kaikki eivät löydä sitä oikeaa puolisoa samantien eivätkä välttämättä löydä edes sitä sopivaa ammattia. Ystäväni ehti ennen 30 vuotta opiskella itselleen kolme ammattia, yksi ei työllistänyt, toiseen pettyi parin vuoden työkokemuksen jälkeen ja kolmas sitten oli se oikea ala. Osa meistä tietää jo ala-asteelta lähtien, miten se elämä tulee menemään, osa ei. Eikä onneksi nykyään edes tarvitsekaan.
Parikymppisen aivot ovat vielä kehitystilassa, omia siipiä vasta kokeillaan ja parisuhdekin on useimmilla vielä tuore. Eräs sukulaiseni tosin löysi puolisonsa 15-vuotiaana ja ammatinkin oli opiskellut jo 21-vuotiaana mutta sen jälkeen sitten täydensi opintojaan, hankki työkokemusta, ostivat oman asunnon, matkustivat ja ensimmäinen lapsi syntyi, kun sukulaiseni oli 27-vuotias. Eihän elämä ole mikään kilpajuoksu, jossa tärkeintä on olla nelikymppisenä isovanhempi. Mitä kummaa sitten tekee vielä jäljellä olevat 40 vuotta?
Minä sain esikoiseni 31-vuotiaana. Opiskelin ikävuosina 19-27. Tein opintojen ohella töitä, olin kesätöissä ulkomailla ja päädyin sinne myös opiskeluvaihtoon puoleksi vuodeksi. Ei elämäni ollut mitään haahuilua enkä juossut baareissa tai ryypännyt noita vuosia vaan etsin itseäni, toteutin asioita, joista en ollut varma ja sillä tavalla rakensin omaa aikuista minääni.
Mieheni tapasin 23-vuotiaana ja molemmat valmistuimme 27-vuotiaina. Loimme pari vuotta uraa, minä ensin pätkätöissä, ostimme oman asunnon ja elimme lapsettoman pariskunnan elämää harrastamalla, matkustamalla ja myös säästämällä sitä lasta varten. Kummallakaan ei ollut haavetta heittäytyä niin isoon asiaan vain sillä luottamuksella, että yhteiskunta maksaa, jos itse emme pysty. Kahden vuoden jälkeen sain vakiotyön ja kun olin ollut siellä vuoden, päätimme antaa lapselle mahdollisuuden.
En tiedä, miksi meidän olisi pitänyt kisailla tässä asiassa. Nautimme noista kiireettömistä ja rauhallisista vuosista, jolloin meillä oli aikaa ja rahaa vain toisillemme. Ilman noita vuosia parisuhteemme ei olisi ollut niin vankka kuin se oli, kun koliikkivauvamme syntyi. Väitän, että jos olisin suoraan opintojen jälkeen tai jopa opintojen aikana tullut raskaaksi, emme enää olisi yhdessä, kun rankka vauva-arki iski päälle.
Kaikki eivät siis elä elämäänsä höyry päällä ja kilpajuoksussa yhdestä tavoitteesta toiseen. Toisille se sopii ja toiset taas kokeilevat varovasti erilaisia vaihtoehtoja ja katselevat rauhassa ja harkiten, milloin jokin uusi asia sopisi kokeiltavaksi.
En oikeastaan sen kummallisempaa kuin lasten saamisen jälkeenkään. Sellaisia asioita joita olen 'tehnyt' ennen lasten syntymää mutta en sen jälkeen on seurustelu aika, naimisiin meno, muutto, työttömyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 20:46"]
Muutama vuosi Dinkkuelämää....autocorrect prkl.
[/quote]
Dinkkuelämä oli hienoa aikaa! Muistelen sitä usein kaiholla. Asuttiin miehen poikamiesboksissa ja maailmassa oli vain me kaksi. Aika pian se siitä sitten muuttui vauvan odotukseksi ja ostettiin perheasunto. Mutta oli ihan parasta aikaa tuo vauvan odotuskin, se kun ei tiennyt mitä on tulossa ja millaiseksi elämä muuttuu. Ihanaa aikaa!
Vai haahuillut :)
No opiskelin ensin ammatin ja hommasin vakituisen työpaikan. Matkustelin sinkkuna ja tein töitä ja maksoin opintolainat ja asuntolainaa. Elin täyttä elämää ja siihen ei kyllä kuulunut kotoilu ja seurustelu, eikä lapset.
Lasteni isän tapasin vasta 30 vuotiaana. Miksi olisin alkanut tekemään tavan vuoksi lapsia ihan jollekulle jätkälle, kun niin on tapana. Minä halusin mieheltä hiukan enemmän ja olin valmis elämään mieluummin yksin loppuelämäni, ellen saa sitä, mitä haluan. Eipä tarvitse nyt viisikymppisenä itkeä, ettei ole mitään yhteistä, kun huolella valitsi puolisonsa ja lastensa isän.
Jokainen elää oman elämänsä laillaan. Ap.lla on vielä edessään vuosia niin paljon, että voi tulla melkoisia ylläripylläreitä vielä. Saatat ehkä olla (kuten yllättävän moni tuttuni) 5 vuoden päästä eronnut ja miehesi elää uutta pikkulapsielämää uuden vauvan kanssa ja sinä ap olet menossa synnärille synnyttämään iltatähteä nelikymppisenä uuden miehen kanssa.
no nauti ap tilanteestasi, pääset nyt helpommalla...
mutta älä ihmettele niitä, joilla on eri tavalla. Live your life.
[quote author="Vierailija" time="01.03.2015 klo 20:56"]
Itse en ehdi hankkia lapsia ollenkaan, koska olin 7 vuotta masentunut. Nyt opiskelen. Työn hankkiminen tulee olemaan vaikeaa CV:n suuren aukon takia.
[/quote]
Minä menin hanttihommiin ja opiskelin vasta perheellisenä. Aloitin siinä kohtaa kun lapsi meni toiselle luokalle. Oli aika hyvä vaihe elämässä opiskella, tosin taloudellisesti oli vähän tiukkaa kun en saanut opintotukea. Mutta opiskelin ihan uuden alan ja tykkäsin kovasti siitä opiskeluajasta. Töihin en kylläkään sillä tutkinnolla ole päässyt, mutta onpahan edes joku tutkinto suoritettuna eikä vaan ne nuoruuden keskenjääneet opinnot.
Jos siis sopiva mies osuu kohdalle ja opinnot joustaa, voit perustaa perheeen ennen valmistumista.
Tsemppiä sinulle!
T. Se kuusi vuotta masentunut
Valmistuin tohtoriksi, olin töissä, elin nuoren aikuisen elämää. Ekan lapsen sain 32-vuotiaana, vikan ja kolmannen 38-vuotiaana.
19-24v vietin opiskelijaelämää..
24v-34v olin töissä, matkustin paljon, harrastin vaikka mitä..
34v lapsi.
Luulen että tarvitsin kaikki nuo elämänvaiheet.. nyt on hyvä vaan olla. Ei oikeasti ole paloa lähteä mihinkään.
Mä kyllä kävin vakkariduunissa 24-vuotiaasta saakka, toki matkustin ja kävin kapakoissa, mutten ole tiennyt, että sitä kutsutaan haahuiluelämäksi. Musta se oli ihan normaalia nuoren ihmisen elämää.
Ja joo, lapsen olisin kyllä tehnyt vähän aikaisemmin kuin 35-vuotiaana, mutta kesti kolme vuotta ennen kuin tärppäs ja sopiva isä-ehdokas tuli kuvioihin, kun olin 3-kymppinen.
Kaikkien elämä ei kulje ihan saman kaavan mukaan.