Varmat päivät + raskaus ja nyt mies suuttui raskausuutisen kuultuaan
Olen kirjoittanut aiemmin jo yhden aloituksen, kun kyselin raskauden mahdollisuudesta eli jos joku bustaa sieltä niin hei vaan :D
Yritän nyt selittää tarinamme pääpiirteittäin: Eli meillä on ollut käytössä varmat päivät viime kierron aikana. Sitä ennen mentiin vuosia keskeytetyllä yhdynnällä. Mies valitti joskus siitä, että olis kiva ettei aina tarvis keskeytellä, mutta hormoniehkäisyt ei mulle sovi, mies ei halua käyttää kortsuja ja kuparikierukka on tullut jo kolmesti ulos joten paljoa vaihtoehtoja ei ole. Kerroin miehelleni ns. varmoista päivistä, että olisin valmis kokeilemaan niitä, koska kiertoni on tarkka ja tunnen ovulaation joka kierrossa hyvin. Mutta sanoin miehelle, että jos nyt kokeilemme varmoja päiviä niin on se aina suurempi riski mahdolliseen ylläriraskauteen kuin ne keskeytetyt yhdynnät ja en halua tehdä aborttia, joten jos raskaus on ihan kamala tässä tilanteessa niin ei kokeilla varmoja päiviä. Mies oli oikein halukas ja luottavainen tähän ehkäisymenetelmään, mutta sanoi, että kuitenkin on pieni pelko tästä, että mitä jos epäonnistumme. No sanoin, että ei sitten kokeilla, että en ole mihinkään pakottamassa mutta sitten mies sanoi, että kokeillaan vaan ja niin annoin hänen tulla sisään niinä päivinä, jolloin ei pitäisi olla mahdollisuutta raskauta (esim. kp 6 ja 7 ja kp 20)
Nyt sitten menkat oli päivän myöhässä ja tein testin, johon tuli kaksi viivaa. Mitään muita raskausoireita ei mulla ollut kuin, että nukutti jatkuvasti ja olin ihan saamaton ja väsynyt ja makasin sohvalla vaan kaiken liikenevän vapaa-ajan. En kertonut miehelleni kuitenkaan kun en uskonut millään raskauteen, mutta jotenkin kun ne menkat jäi pois niin aloin ihan toivomaan että olisinpa raskaana. Eilen illalla mies tuli töistä kotiin ja kerroin nämä shokeraavat uutiset ja oletin, että mieskin olis innoissaan tai edes jotenkin positiivinen, mutta ei. Alkoi kauheat syytökset mua kohtaa, mun typerä ja kiero idea saada lapsi ilman hänen tahtoaan ja olen varmasti kertonut väärät päivät ihan tahallaan ja sitten oli hiljaa koko loppuillan, halusi nukkua yksin sohvalla..
Eli ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä.. nyt oon yksin kotona, mies töissä ja oon vaan itkenyt koko päivän.. :( Tuntuu niin epäreilulta, kun yhdessä sovimme että luotamme niihin varmoihin päiviin ja mies halusi ottaa sen riskin ja nyt sitten kaikki on minun syytä! mitä ihmettä?
Pakko vaan saada purkaa tätä jonnekin :(
Kommentit (118)
Ei uskoisi aikuiseksi teistä oikein kumpaakaan.
Kenelle on yllätys, että seksin harrastamisesta ilman ehkäisyä voi tulla raskaaksi? :D
[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 14:51"]
Ei uskoisi aikuiseksi teistä oikein kumpaakaan.
[/quote]
Kuinka niin?
Sekö on sitten aikuismaista, että ehkäisee ainoastaan pumppaamalla hengenvaarallisia hormoneita kehoon?
[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 14:52"]
[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 14:51"]
Ei uskoisi aikuiseksi teistä oikein kumpaakaan.
[/quote]
Kuinka niin?
Sekö on sitten aikuismaista, että ehkäisee ainoastaan pumppaamalla hengenvaarallisia hormoneita kehoon?
[/quote]
Kondomeista kuullu koskaan? Tai selibaatista?
[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 14:56"]
[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 14:52"]
[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 14:51"]
Ei uskoisi aikuiseksi teistä oikein kumpaakaan.
[/quote]
Kuinka niin?
Sekö on sitten aikuismaista, että ehkäisee ainoastaan pumppaamalla hengenvaarallisia hormoneita kehoon?
[/quote]
Kondomeista kuullu koskaan? Tai selibaatista?
[/quote]
Mulle kävis kondomit, mutta mies sanoi että vievät nautintoa.
Ja meille avioliittoomme kuuluu seksi, on aina kuulunut.
ap
Kyllä teissä on mennyt hyvä ehkäisyvalistus ihan hukkaan. Vai onko kumpikin lintsannut juuri ne tunnit. Kyllä te olette typeriä.
[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 14:57"]
[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 14:56"]
[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 14:52"]
[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 14:51"]
Ei uskoisi aikuiseksi teistä oikein kumpaakaan.
[/quote]
Kuinka niin?
Sekö on sitten aikuismaista, että ehkäisee ainoastaan pumppaamalla hengenvaarallisia hormoneita kehoon?
[/quote]
Kondomeista kuullu koskaan? Tai selibaatista?
[/quote]
Mulle kävis kondomit, mutta mies sanoi että vievät nautintoa.
Ja meille avioliittoomme kuuluu seksi, on aina kuulunut.
ap
[/quote]
Noh, nuo kun summaa yhteen, niin tulos näkyy 9 kk kuluttua, MOT.
Tiedättekö miksi kutsutaan pariskuntia jotka luottavat ns. varmoihin päiviin?
- Vanhemmiksi
Taidat olla se sama joka viimeksi kertoi asian vähän toisin. Eli viimeksi kerroit, että mies oli "puolivahingossa" tullut sisääsi 5 kertaa ja siitä johtuen ehkä raskaana. Ja kerroit, että ehkäisynä on keskeytetty yhdyntä, ei varmat päivät. Ja seksiä ette olleet harrastaneet lähelläkään oletettua ovulaatiota. Harmi, kun menit muuttelemaan tarinaasi, menetät uskottavuutta tällä. Anyway, tuloksena on nyt "vahinkoraskaus" johon olette molemmat syypäitä, onnea.
[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 14:52"][quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 14:51"]
Ei uskoisi aikuiseksi teistä oikein kumpaakaan.
[/quote]
Kuinka niin?
Sekö on sitten aikuismaista, että ehkäisee ainoastaan pumppaamalla hengenvaarallisia hormoneita kehoon?
[/quote]
Kuparikierukka??
kierron alkupuolella ne "varmojen" päivien vahingot aina sattuu. itse luotan vain ovulaation jälkeisiin päiviin. siittiöt voi elää yllättävän pitkään ja ovulaatio voi tulla pikkasen ajoissa.
Kierukka tullut kuulemma jo kolmesti ulos.
Ap:ta syyllistätte, vaikka hänelle on ollut ok, että vauva saa tulla, jos on tullakseen. Mieshän tuossa typerä on kun ei suostu edes kondomia käyttämään ja vielä sisälle pitää päästä laukeamaan. Miestä valistettu myös mahdollisesta raskaudesta ja siitä, että ap on vauvan pitämässä, jos niin käy. Ei silti mennyt jakeluun munallaan ajattelevalle miehelle.
Kp 6 ja 7 ei normisti ole varmoja päiviä. Hyvin säännöllisessä kierrossa ovulaatio on kp 14, siittiöiden eläessä jopa viikon, laskut ovat pahasti pettäneet. Varmoja päiviä ovat ne päivät vrk tunnetun ovulaation jälkeen, kuukautisiin asti. Ovulaatio voi lisäksi heittää, vaikka tuntisit ovulaation, mitä apua siitä on, jos olette harrastaneet seksiä alle viikko ennen sitä?
Miten olisi kondomi, jos ei halua raskautta? Terveiseksi miehellesi vaan. Kasvakoot aikuiseksi. Minua niin ottaa aivoon ruikuttavat miehet "ei tunnu missään" ulinoineen. Jos ei halua seurauksia, käyttää kumia. Aina.
Typerää käytöstä mieheltäsi. Onko hän yleensäkin sellainen, joka syyllistää aina hankalissa tilanteissa sinua?
Älä kuitenkaan tee nyt mitään harkitsematonta vaan anna ajan kulua hiukan ja miehen tunteiden tasaantua ja se vie aikaa tottua siihen ajatukseen, että elämä muuttu niin radikaalisti. Mutta toivottavasti miehesi osaa pyytää anteeksi typerää käytöstään myöhemmin.
Heh, tuli mieleen, että aina jos joku kyselee, että jee olenkohan raskaana kun harrastin kp x (joku sellainen päivä, mikä ei osu niille hedelmällisille päiville) niin av:lla vastataan, että et varmaankan ole, että ei tuolloin ollut edes ovulaatio ja kuvittelet raskausuoireet sun muut. Mutta auta armias, jos joku mainitsee varmat päivät niin heti ollaan kertomassa, että miten voi tulla yllätyksenä, että raskaaksi voi tulla ihan mikä päiva kierrossa vaan!
Itse tulin raskaaksi kiertopäivä 20(kierto 28 päivää), muuta mahdollisuutta ei ole, koska olimme tuolloin mieheni kanssa kaukosuhteessa. Lasta toivoimme, mutta en millään uskonut tärpin käyneen, koska tuo kp 20 ei mikään kovin todennäköinen päivä oo. Tämän tähden en koskaan voisi luottaa varmoihin päiviin.
Tiedätkö, että ehkäisyssä käytetään ihan niitä samoja hormooneja, jota kehomme muutenkin tuottaa. Minulle ainakin ne on sopinut hyvin. Aion myös tarpeen vaatiessa käyttää hormonihoitoa vaihdevuosiinkin. Miksi tehdä elämästä vaikeaa epämääräisen pelon takia...
Sinun mielestäsi äidiksi tulo ei ainakaan ole ollut maailmanloppu, joten mies saa syyttää itseään typeryydestään, jos isäksi tulo on katastrofi.
Kerroinkin tarinan pääpiirteittäin, puolivahinko siinä viimeketjussa oli huono sanavalinta. Siinä kp5 sanoin miehelle, että seuraavat kolme päivää pitäis olla varmoja ja mies sitten sanoin kp 5 että ei uskalla ja sanoin, että aivan ok mulle mutta sitten kp 6 tuli puolivahingossa sisään ja sanoi sitten että no jos nyt kerran on jo kerran menty niin samapa se sitten on vielä kp seitsämänkin tulla sisään.
ap (siitä samasta ketjusta, kiva nähdä että kuinka moni on yksityiskohtaisesti ketjuni lukenut ja jännännyt kanssani)
Ei ole olemassakaan mitään varmoja päiviä.......
Ja tilanne on se, että olemme molemmat ihan aikuisia ihmisiä, naimisissa, opiskelut opiskelut ja työelämääkin takana kummallakin jo usemapi vuosi. Ollaan puhuttu, että ehkäpä loppuvuodesta alettais yrittämään vauvaa ja mies tietää että jos musta olis kiinni niin olisin jo muutama vuosi sitten lopettanut kaikki ehkäisyt, mutta tietenkin olen rauhassa odotellut, että mieheni olisi valmis ja ennen kuin edes mentiin näillä varmoilla päivillä niin kysyin että tiedostaahan mieheni, että on sekin mahdollisuus (paljon suurempi kuin keskeytyssä yhdynnässä) että lopputulos on ns. vahinkoraskaus ja mies sanoi, että jos näin käy niin sitten se on tarkoitus.
huoh..miehet
ap