Metti Forssellin blogi

Kummalla on kalliimmat asusteet ja rakkauslaukut, Mungolla vai Metillä?

Voihan sitä bimbon naida ja naida, mutta miksi Miklu häpäiset itsesi tuolla lailla julkisesti....

Minusta tää kopioi lätkävaimo Sofia Ruudun tyyliä, samat laukut, samanlaiset vaatteet, muut asusteet.

Siis onko tämä se joka naimisissa sen Kalinaisen Hennan exän kanssa? Sen jalkapalloilijan kanssa?

Luulin, että he ovat naimisissa ja heillä pieni lapsi. Jos miehellä ulkomaankomennus, yleensä vaimo jää kotiin lasten kanssa.

Monilla aviopareilla myös yhteiset rahat ja ne kuuluvat yhtälailla molemmille, ilman työssäkäyvän suurempaa "omistusoikeutta" niihin.

Surullista ja vastenmielistäkin, että Suomessa ollaan ajauduttu niin kauas perhearvoista, että lapset ovat lopulta vain heittopusseja kahden uraihmisen välissä, jotka kumpikin teoillaan osoittavat, että perhe ei ole etusijalla. Parisuhde nähdään kyynisenä kaupantekona, missä palvelukset ja läheisyys nähdään tavaranvaihtovälineenä materialistisissa pyrkimyksissä. Ei kai?

Me olemme valinneet toisenlaiset arvot ja onnellisia olemme. Nautin valtavasti äitiydestä ja mulle on etuoikeus pitää lapsistani huolta. Tätä tehtävää en muille ulkoista, ellei sitten olosuhteet sitä vaatisi. Mieheni arvostaa panostani perheemme hyvinvoinnin eteen ja yhtälailla hän panostaa perheeseemme, kun tuo leivän pöytään ja asettaa meidän hyvinvoinnin etusijalle.

Olin 23-vuotias avioituessamme. Mieheni vanhempi. Hän oli aluejohtajana useammassa maassa toisella puolella maapalloa, joten muutin hänen perässään ulkomaille. Ja kyllä, Suomessa elin tarkkaan budjetoitua opiskelijaelämää ja naimisiinmenon jälkeen asuin hienostoalueella kauniissa kodissa ovimiehellä ja mies olisi halunnut palkata taloudenhoitajan, ettei mun tarvitsisi tiskata, mutta tämä ei ollut mikään itseisarvo, enkä sitä kohti pyrkinyt. Rakastuin mieheeni, en ulkoisiin puitteisiin hänen elämässään.

Taloudenhoitaja-ehdotukselle sanoin "kiitos ei" ja pidin itse huolta kodistamme. Eettisistä syistä ostin/ostan vaatteita vain kun tarvitsin niitä ja suosin kirppareita. En ollut, enkä ole edelleenkään materialisti. Hyväntekeväisyyteen annamme joka kuukausi noin 15 % miehen tuloista. Tulevaisuudessa haluamme omistautua kokopäiväisesti humanitaariseen työhön ja siksi mieheni tavoittelee hyväpalkkaisia töitä. Tarvitsemme kattavat säästöt näitä unelmia varten.

Suomalaisen korkeakoulututkinnon sain purkkiin 25-vuotiaana vauva-arjen ohessa. Tutkintoja on kaksi.

Olemme olleet naimisissa kohta vuosikymmenen ja asuneet neljässä paikassa kahdessa eri maanosassa. Elämää helpottaa valtavasti kotiäitiys. Se on periaate ja arvomaailmamme mukaista, mutta myös kätevää käytännön asioiden kannalta.

Hoidamme lapset itse, tukiverkkoja emme paljoa tarvitse. Lastenvahdin pyydämme pari kertaa vuodessa pariksi tunniksi. Tosin tukiverkkojen tärkeys korostuisi, jos tapahtuisi jotakin vakavaa, kuten pitkäaikaissairaus, onnettomuus tms.

Ei kannata tuomita kotiäitiyttä tai vaurautta. Kumpikin näistä voi olla valtava ilo ja tuoda paljon hyvää.

Ääh, kännykällä kirjoittaessa ei näy julkaistessa kappalejaot, vaikka ne aina laitan. Sori!

Se ulkomaanelävä.

Voi että. Tyhjänpäiväistä, tuntematta en voi sanoa kuitenkaan että tyhjäpäistä. Nätti tyttö, kirjoittaa blogia jolle vissiin on tilausta - täälläkin kuitenkin lukijoita, ihastelijoita, samasta haaveilijoita? Ja eihän tuo blogi ymmärrettävästi ole koko elämän kuva. Ei siinä kerrota kuinka pikkuvauva herättää yöllä ja vaippa falskaa sylissä istuessa ja että olo on yksinäinen kun mies töissä ja ystävät satojen kilsojen päässä.

Yhdenlaisista arvoista se toki kertoo, laukku on enemmän kuin kantoväline, merkki enemmän kuin kätevyys. Tuoko se onnea ja iloa, ei ole minun päätettävissä. Jos rahaa on, eikä sille ole muuta kohdetta, ja kohteena omalle itselle kallis merkki, tuo hyvää mieltä, olkoon se sitten niin. Kyllähän se hiukka kateuden tunnetta nostaa, ei ne "laukut", vaan se rahan määrä ja se mihin sen itse laittaisi. Mutta hänen laukkuonnensa ei ole minulta pois. 

Ja en tiedä voiko tätä sanoa olematta ilkeä (nyt pitäisi osata lopettaa koska ajattelen jo näin). Mutta toivoisin että hän syö oikeasti terveellisesti, monipuolisesti, _riittävästi_. Nukkuu hyvin (kuin pikkulapsen kanssa voi). Ja liikkuu niin, että saatu energia riittää liikkumiseen ja päivittäiseen olemiseen. 

Kaikkea hyvää hänelle ja samantyylisten blogien kirjoittajille. Lukijakuntaa varmasti riittää. Minullekin löytyy omani muualta :)

[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 10:57"]

Luulin, että he ovat naimisissa ja heillä pieni lapsi. Jos miehellä ulkomaankomennus, yleensä vaimo jää kotiin lasten kanssa. Monilla aviopareilla myös yhteiset rahat ja ne kuuluvat yhtälailla molemmille, ilman työssäkäyvän suurempaa "omistusoikeutta" niihin. Surullista ja vastenmielistäkin, että Suomessa ollaan ajauduttu niin kauas perhearvoista, että lapset ovat lopulta vain heittopusseja kahden uraihmisen välissä, jotka kumpikin teoillaan osoittavat, että perhe ei ole etusijalla. Parisuhde nähdään kyynisenä kaupantekona, missä palvelukset ja läheisyys nähdään tavaranvaihtovälineenä materialistisissa pyrkimyksissä. Ei kai? Me olemme valinneet toisenlaiset arvot ja onnellisia olemme. Nautin valtavasti äitiydestä ja mulle on etuoikeus pitää lapsistani huolta. Tätä tehtävää en muille ulkoista, ellei sitten olosuhteet sitä vaatisi. Mieheni arvostaa panostani perheemme hyvinvoinnin eteen ja yhtälailla hän panostaa perheeseemme, kun tuo leivän pöytään ja asettaa meidän hyvinvoinnin etusijalle. Olin 23-vuotias avioituessamme. Mieheni vanhempi. Hän oli aluejohtajana useammassa maassa toisella puolella maapalloa, joten muutin hänen perässään ulkomaille. Ja kyllä, Suomessa elin tarkkaan budjetoitua opiskelijaelämää ja naimisiinmenon jälkeen asuin hienostoalueella kauniissa kodissa ovimiehellä ja mies olisi halunnut palkata taloudenhoitajan, ettei mun tarvitsisi tiskata, mutta tämä ei ollut mikään itseisarvo, enkä sitä kohti pyrkinyt. Rakastuin mieheeni, en ulkoisiin puitteisiin hänen elämässään. Taloudenhoitaja-ehdotukselle sanoin "kiitos ei" ja pidin itse huolta kodistamme. Eettisistä syistä ostin/ostan vaatteita vain kun tarvitsin niitä ja suosin kirppareita. En ollut, enkä ole edelleenkään materialisti. Hyväntekeväisyyteen annamme joka kuukausi noin 15 % miehen tuloista. Tulevaisuudessa haluamme omistautua kokopäiväisesti humanitaariseen työhön ja siksi mieheni tavoittelee hyväpalkkaisia töitä. Tarvitsemme kattavat säästöt näitä unelmia varten. Suomalaisen korkeakoulututkinnon sain purkkiin 25-vuotiaana vauva-arjen ohessa. Tutkintoja on kaksi. Olemme olleet naimisissa kohta vuosikymmenen ja asuneet neljässä paikassa kahdessa eri maanosassa. Elämää helpottaa valtavasti kotiäitiys. Se on periaate ja arvomaailmamme mukaista, mutta myös kätevää käytännön asioiden kannalta. Hoidamme lapset itse, tukiverkkoja emme paljoa tarvitse. Lastenvahdin pyydämme pari kertaa vuodessa pariksi tunniksi. Tosin tukiverkkojen tärkeys korostuisi, jos tapahtuisi jotakin vakavaa, kuten pitkäaikaissairaus, onnettomuus tms. Ei kannata tuomita kotiäitiyttä tai vaurautta. Kumpikin näistä voi olla valtava ilo ja tuoda paljon hyvää.

[/quote]

Hohhoijaaa :D kaksi tutkintoa ja kotona? Come on! Se koira älähtää, mihin kalikka kalahtaa. Minä olen käynyt töissä mieheni ulkomaan komennuksen aikana ja haluan antaa lapsilleni esimerkin, että naisenakin kaikki on mahdollista ei tarvitse jäädä kotiin, vaikka mieheni palkalla pärjäisimmekin.

Ainut hyvä asia tuossa blogissa on. Tunnen itseni ahkerammaksi kuin Metti. Ei näytä sellaiselta naiselta joka pitää kodistaan itse huolta tai siivoaa. Varmana käy siivooja kotona. Voin tuntea paremmuutta siinä asiassa kun käyn itse töissä ja huollan kotini.

[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 09:45"]

[/quote] Eihän tuo Miklu edes ole mitenkään tosi rikas, vai olenko väärässä? Ei kyllä olisi eka "julkkis"pariskunta joka elää yli varojensa.

Tämähän tässä just huvittaakin :D Tietty Miklu saattaa tuntua nuorelle, ehkä vähän köyhemmistä oloista tulevalle tosi rikkaalta. Toi logoilla yms. leveilevä käytös viittais just siihen.

[/quote]

Eihän kukaan tietäisi kuka MF olisi ellei olisi napannut MF:lia.

On MF urallaan tienannutkin kohtuullisesti  ja taitaa olla siitä fiksu jalkapalloilija, että jättänyt rahaa sukankin varteen eikä kaikki ole mennyt makeaan elämään...

Metti seurusteli ennen Miklua erään ystäväni kanssa ja voin sanoa, ettei sekään poika todellakaan mikään köyhä ollut. Miklun rahat ovat pientä verrattuna Metin exän rahoihin eli köyhempään vaihtoi. Miklu on varakas mies, sitä en kiellä, mutta exä lukeutunee suomen rikkaimpiin nuoriin, joten sanotaan näin, että selvästi Metillä on ollut aika selvä miestyyppi jota on hakenut. Metin silloin pari vuotta sitten tapasinkin ja ihan mukavan oloinen tyttö. Ei mikään juhlien keskipiste, ihmeen ujo tapaus. Varmasti sopii juuri tuollaiseksi edustusvaimoksi kun ei juuri tee numeroa itsestään, ainoa tehtävä tuntui silloinkin olevan kauniilta näyttäminen. 

Reagoit siihen, että kotiäidillä on kaksi tutkintoa. Oletko hengenheimolainen esivanhempiemme kanssa, joiden mielestä kotipiirissä pysyviä tyttöjä ei tarvinnut kouluttaa -turhuutta se olisi ja rahatkin menisi hukkaan. Tai koetko olevasi hyvinkin moderni, ajanhermolla oleva feministi, jonka mielestä naisen ei pitäisi ylipäänsä jäädä kotiin. Etenkään koulutetun naisen.

Mä olen maltillinen feministi, joka iloitsee mahdollisuudesta valita itse. Tämä on hyvin ainutlaatuista aikaa naishistoriassa. Sain koulutuksen, mielenkiintoisia työkokemuksia, hyvän miehen ja ihanat lapset. Kun oli aika valita, missä mua tarvitaan eniten ja minkä koen tärkeimmäksi, valitsin kotiäitiyden.

Ja ei tässä kaikki: mulla on apuna länsimainen lääketiede, mahdollisuus syntyvyyden säännöstelyyn ja arkea helpottaa sähkö, puhdas juokseva vesi, lämmin koti ja muut nykyajan mukavuudet. Ei tarvitse pelätä, että kuolen seuraavassa synnytyksessä tai kylään tullut epidemia tappaa lapseni. Nämäkin ovat tietysti mahdollisia skenaarioita, mutta emme ole enää niin haavoittuvaisia kuin aiemmat sukupolvet, jotka kohtasivat sairauksia ilman antibiootteja, toimivia lääkkeitä, rokotuksia ja ylipäänsä modernin lääketieteen tarjoamaa kattavaa terveydenhuoltoa. 

Summa summarun, olen tyytyväinen nainen, joka ilomielin hyödyntää etuoikeutettuja olosuhteita valita, mitä haluan ja mahdollisuutta pyrkiä aktiivisesti muokkaamaan elämästä mieluista ja omalta tuntuvaa. Sulle se on ollut perheen ja työn yhdistäminen, mulle kotiäitiys.

Kaikilla meillä on eri elämäntilanteet. Niillä mennään, mitä käsissä on. Mullakin voi rakennelma sortua vaikka huomenna ja huomaan olevani tilanteessa, missä mua tarvitaan perheen pääasialliseksi elättäjäksi. Tärkeää onkin tiedostaa tämä ja valmistautua tulevaisuutta varten. Ja tässä astuu taas esiin koulutuksen tärkeys, jota pidän itseisarvona ja taloudellisen toimeentulon turvaaminen yllätysten varalle.

Kaikkea toki ei voi kontrolloida ja asiat voi mennä pahastikin päin metsää, mutta jälleen kerran, elämme ainutlaatuista aikaa (nais)historiassa, kun yllättävät katastrofit eivät kaada laivaa, sillä vaikeisiin tilanteisiin on saatavissa apua myös yhteiskunnan taholta. Köyhtyneen naisen ei tarvitse alkaa pyykätä avannossa pikkusummilla pyykkiä tai lähettää lapsia palvelukseen naapuripitäjiin tai mikä pahinta, kuolla nälkään lastensa kanssa.

Tämän enempää ei nyt tämä koira ärähtänyt kalikan kalahdellessa :D

[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 11:55"]

[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 10:57"]

Luulin, että he ovat naimisissa ja heillä pieni lapsi. Jos miehellä ulkomaankomennus, yleensä vaimo jää kotiin lasten kanssa. Monilla aviopareilla myös yhteiset rahat ja ne kuuluvat yhtälailla molemmille, ilman työssäkäyvän suurempaa "omistusoikeutta" niihin. Surullista ja vastenmielistäkin, että Suomessa ollaan ajauduttu niin kauas perhearvoista, että lapset ovat lopulta vain heittopusseja kahden uraihmisen välissä, jotka kumpikin teoillaan osoittavat, että perhe ei ole etusijalla. Parisuhde nähdään kyynisenä kaupantekona, missä palvelukset ja läheisyys nähdään tavaranvaihtovälineenä materialistisissa pyrkimyksissä. Ei kai? Me olemme valinneet toisenlaiset arvot ja onnellisia olemme. Nautin valtavasti äitiydestä ja mulle on etuoikeus pitää lapsistani huolta. Tätä tehtävää en muille ulkoista, ellei sitten olosuhteet sitä vaatisi. Mieheni arvostaa panostani perheemme hyvinvoinnin eteen ja yhtälailla hän panostaa perheeseemme, kun tuo leivän pöytään ja asettaa meidän hyvinvoinnin etusijalle. Olin 23-vuotias avioituessamme. Mieheni vanhempi. Hän oli aluejohtajana useammassa maassa toisella puolella maapalloa, joten muutin hänen perässään ulkomaille. Ja kyllä, Suomessa elin tarkkaan budjetoitua opiskelijaelämää ja naimisiinmenon jälkeen asuin hienostoalueella kauniissa kodissa ovimiehellä ja mies olisi halunnut palkata taloudenhoitajan, ettei mun tarvitsisi tiskata, mutta tämä ei ollut mikään itseisarvo, enkä sitä kohti pyrkinyt. Rakastuin mieheeni, en ulkoisiin puitteisiin hänen elämässään. Taloudenhoitaja-ehdotukselle sanoin "kiitos ei" ja pidin itse huolta kodistamme. Eettisistä syistä ostin/ostan vaatteita vain kun tarvitsin niitä ja suosin kirppareita. En ollut, enkä ole edelleenkään materialisti. Hyväntekeväisyyteen annamme joka kuukausi noin 15 % miehen tuloista. Tulevaisuudessa haluamme omistautua kokopäiväisesti humanitaariseen työhön ja siksi mieheni tavoittelee hyväpalkkaisia töitä. Tarvitsemme kattavat säästöt näitä unelmia varten. Suomalaisen korkeakoulututkinnon sain purkkiin 25-vuotiaana vauva-arjen ohessa. Tutkintoja on kaksi. Olemme olleet naimisissa kohta vuosikymmenen ja asuneet neljässä paikassa kahdessa eri maanosassa. Elämää helpottaa valtavasti kotiäitiys. Se on periaate ja arvomaailmamme mukaista, mutta myös kätevää käytännön asioiden kannalta. Hoidamme lapset itse, tukiverkkoja emme paljoa tarvitse. Lastenvahdin pyydämme pari kertaa vuodessa pariksi tunniksi. Tosin tukiverkkojen tärkeys korostuisi, jos tapahtuisi jotakin vakavaa, kuten pitkäaikaissairaus, onnettomuus tms. Ei kannata tuomita kotiäitiyttä tai vaurautta. Kumpikin näistä voi olla valtava ilo ja tuoda paljon hyvää.

[/quote]

Hohhoijaaa :D kaksi tutkintoa ja kotona? Come on! Se koira älähtää, mihin kalikka kalahtaa. Minä olen käynyt töissä mieheni ulkomaan komennuksen aikana ja haluan antaa lapsilleni esimerkin, että naisenakin kaikki on mahdollista ei tarvitse jäädä kotiin, vaikka mieheni palkalla pärjäisimmekin.

[/quote]

muotiblogit ovat sitten hauskoja. Nuori laiha, pitkä jalkainen ja pitkä hiuksinen nainen on pukeutunut miesten pitkiin kalsareihin ja perseepeittävään takkiin, oikea käsi koukkuun ja siihen koukkuun hervottomon suuri ja jumalattoman ruma väsky, jolla on merkki ja maksaa tähtitieteellisesti (koska se on sijotus, joopa).

Sitten tämä muatitietoinen nuori kaunis nainen on persoonallinen ja laittaa silmilleen akkunalasin kokoiset aurinkolasit, helvetin nopeesti pitänyt tänäkin talvena näpsiä kuvia että ei ihan sumussa ole joutunut kuvaamaan. Tai sitten voi ostaa lierihatun niitä nyt ei yhdessäkään blogissa ole nähty, ei, no joo jokaisessa.

Turha pohtia kuka matkii ketäkin, kaikki näyttävät samalta, maksoi asu 5000€ tai 15€, persoonallisuutta ei löydy yhdeltäkään.

Jep. Sitä vartenhan sitä juuri kannattaa kouluttautua yhteiskunnan varoilla, että voi jäädä kotiin tekemättä koulutustaan vastaavaa työtä tai maksamatta veroja. Kiitoksen tuosta mahdollisuudesta voisit esittää meille muille.

Terv. Kokopäivätyötä tekevä 3:n lapsen äiti, vaimo, tradenomi, yrittäjä ja veronmaksaja

[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 22:00"]

Reagoit siihen, että kotiäidillä on kaksi tutkintoa. Oletko hengenheimolainen esivanhempiemme kanssa, joiden mielestä kotipiirissä pysyviä tyttöjä ei tarvinnut kouluttaa -turhuutta se olisi ja rahatkin menisi hukkaan. Tai koetko olevasi hyvinkin moderni, ajanhermolla oleva feministi, jonka mielestä naisen ei pitäisi ylipäänsä jäädä kotiin. Etenkään koulutetun naisen.

Mä olen maltillinen feministi, joka iloitsee mahdollisuudesta valita itse. Tämä on hyvin ainutlaatuista aikaa naishistoriassa. Sain koulutuksen, mielenkiintoisia työkokemuksia, hyvän miehen ja ihanat lapset. Kun oli aika valita, missä mua tarvitaan eniten ja minkä koen tärkeimmäksi, valitsin kotiäitiyden.

Ja ei tässä kaikki: mulla on apuna länsimainen lääketiede, mahdollisuus syntyvyyden säännöstelyyn ja arkea helpottaa sähkö, puhdas juokseva vesi, lämmin koti ja muut nykyajan mukavuudet. Ei tarvitse pelätä, että kuolen seuraavassa synnytyksessä tai kylään tullut epidemia tappaa lapseni. Nämäkin ovat tietysti mahdollisia skenaarioita, mutta emme ole enää niin haavoittuvaisia kuin aiemmat sukupolvet, jotka kohtasivat sairauksia ilman antibiootteja, toimivia lääkkeitä, rokotuksia ja ylipäänsä modernin lääketieteen tarjoamaa kattavaa terveydenhuoltoa. 

Summa summarun, olen tyytyväinen nainen, joka ilomielin hyödyntää etuoikeutettuja olosuhteita valita, mitä haluan ja mahdollisuutta pyrkiä aktiivisesti muokkaamaan elämästä mieluista ja omalta tuntuvaa. Sulle se on ollut perheen ja työn yhdistäminen, mulle kotiäitiys.

Kaikilla meillä on eri elämäntilanteet. Niillä mennään, mitä käsissä on. Mullakin voi rakennelma sortua vaikka huomenna ja huomaan olevani tilanteessa, missä mua tarvitaan perheen pääasialliseksi elättäjäksi. Tärkeää onkin tiedostaa tämä ja valmistautua tulevaisuutta varten. Ja tässä astuu taas esiin koulutuksen tärkeys, jota pidän itseisarvona ja taloudellisen toimeentulon turvaaminen yllätysten varalle.

Kaikkea toki ei voi kontrolloida ja asiat voi mennä pahastikin päin metsää, mutta jälleen kerran, elämme ainutlaatuista aikaa (nais)historiassa, kun yllättävät katastrofit eivät kaada laivaa, sillä vaikeisiin tilanteisiin on saatavissa apua myös yhteiskunnan taholta. Köyhtyneen naisen ei tarvitse alkaa pyykätä avannossa pikkusummilla pyykkiä tai lähettää lapsia palvelukseen naapuripitäjiin tai mikä pahinta, kuolla nälkään lastensa kanssa.

Tämän enempää ei nyt tämä koira ärähtänyt kalikan kalahdellessa :D

[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 11:55"]

[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 10:57"]

Luulin, että he ovat naimisissa ja heillä pieni lapsi. Jos miehellä ulkomaankomennus, yleensä vaimo jää kotiin lasten kanssa. Monilla aviopareilla myös yhteiset rahat ja ne kuuluvat yhtälailla molemmille, ilman työssäkäyvän suurempaa "omistusoikeutta" niihin. Surullista ja vastenmielistäkin, että Suomessa ollaan ajauduttu niin kauas perhearvoista, että lapset ovat lopulta vain heittopusseja kahden uraihmisen välissä, jotka kumpikin teoillaan osoittavat, että perhe ei ole etusijalla. Parisuhde nähdään kyynisenä kaupantekona, missä palvelukset ja läheisyys nähdään tavaranvaihtovälineenä materialistisissa pyrkimyksissä. Ei kai? Me olemme valinneet toisenlaiset arvot ja onnellisia olemme. Nautin valtavasti äitiydestä ja mulle on etuoikeus pitää lapsistani huolta. Tätä tehtävää en muille ulkoista, ellei sitten olosuhteet sitä vaatisi. Mieheni arvostaa panostani perheemme hyvinvoinnin eteen ja yhtälailla hän panostaa perheeseemme, kun tuo leivän pöytään ja asettaa meidän hyvinvoinnin etusijalle. Olin 23-vuotias avioituessamme. Mieheni vanhempi. Hän oli aluejohtajana useammassa maassa toisella puolella maapalloa, joten muutin hänen perässään ulkomaille. Ja kyllä, Suomessa elin tarkkaan budjetoitua opiskelijaelämää ja naimisiinmenon jälkeen asuin hienostoalueella kauniissa kodissa ovimiehellä ja mies olisi halunnut palkata taloudenhoitajan, ettei mun tarvitsisi tiskata, mutta tämä ei ollut mikään itseisarvo, enkä sitä kohti pyrkinyt. Rakastuin mieheeni, en ulkoisiin puitteisiin hänen elämässään. Taloudenhoitaja-ehdotukselle sanoin "kiitos ei" ja pidin itse huolta kodistamme. Eettisistä syistä ostin/ostan vaatteita vain kun tarvitsin niitä ja suosin kirppareita. En ollut, enkä ole edelleenkään materialisti. Hyväntekeväisyyteen annamme joka kuukausi noin 15 % miehen tuloista. Tulevaisuudessa haluamme omistautua kokopäiväisesti humanitaariseen työhön ja siksi mieheni tavoittelee hyväpalkkaisia töitä. Tarvitsemme kattavat säästöt näitä unelmia varten. Suomalaisen korkeakoulututkinnon sain purkkiin 25-vuotiaana vauva-arjen ohessa. Tutkintoja on kaksi. Olemme olleet naimisissa kohta vuosikymmenen ja asuneet neljässä paikassa kahdessa eri maanosassa. Elämää helpottaa valtavasti kotiäitiys. Se on periaate ja arvomaailmamme mukaista, mutta myös kätevää käytännön asioiden kannalta. Hoidamme lapset itse, tukiverkkoja emme paljoa tarvitse. Lastenvahdin pyydämme pari kertaa vuodessa pariksi tunniksi. Tosin tukiverkkojen tärkeys korostuisi, jos tapahtuisi jotakin vakavaa, kuten pitkäaikaissairaus, onnettomuus tms. Ei kannata tuomita kotiäitiyttä tai vaurautta. Kumpikin näistä voi olla valtava ilo ja tuoda paljon hyvää.

[/quote]

Hohhoijaaa :D kaksi tutkintoa ja kotona? Come on! Se koira älähtää, mihin kalikka kalahtaa. Minä olen käynyt töissä mieheni ulkomaan komennuksen aikana ja haluan antaa lapsilleni esimerkin, että naisenakin kaikki on mahdollista ei tarvitse jäädä kotiin, vaikka mieheni palkalla pärjäisimmekin.

[/quote]

[/quote]

Hui kuinka ohuet jalat!!!

Kuulostaa kommunistiselta mentaliteetiltä, että ihmisten tulisi valjastaa itsensä yhteiskunnan palvelukseen ja antaa lapsensa systeemin hoidettavaksi ja kasvatettavaksi pienestä pitäen.

Mä ajattelen niin, että yhteiskunta on ihmisiä varten, eikä niin, että ihmiset ovat yhteiskuntaa varten. Periaatekysymyksiä.

Olemme asuneet nyt pari vuotta Suomessa ja mieheni on maksanut tänä aikana veroja kuusinumeroisen summan. Olkoon se kiitoksena teille. Hän on puhtaasti nettomaksajana Suomessa. Ulkomainen työnantaja maksaa kaikki terveydenhoitokulut yksityisellä sektorilla, lapsemme ovat kotihoidossa ja nyt kun esikoisemme lähestyy kouluikää, valmistelemme jo muuttoa toiseen maahan. 

Jos olisin koulutusta vastaavassa työssä, palkkani olisi reilu 2 000 e. Veroja ei montaa satasta tuosta palkasta mene. Neljän lapsen hoitomaksut maksaisivat kuitenkin yhteiskunnalle tuhansia euroja kuukaudessa, sillä täydetkin hoitomaksut ovat kaukana kokopäivähoidon todellisista kustannuksista.

Nyt naiset vetäiskää syvään henkeä ja toivottavasti joku päivä välähtää teillekin, että kovat arvot johtavat kovuuteen. Lasten asettaminen etusijalle ei ole koskaan riskisijoitus. Te ette todellakaan menetä siinä, että tämän maan kamaralla asuu onnellinen, hyvätuloinen lapsiperhe, jonka äiti pystyy olemaan kokoaikaisesti lastensa saatavilla, kun he ovat pieniä.

Surkuhupaisaa on myös, että kotiäidin kouluttautumista pidetään vääryytenä, kun samaan aikaan esimerkiksi Argentiinassa, jota ei lueta länsimaiden joukkoon, koulutus on täysin ilmaista yliopistoa myöten julkisella sektorilla. Ei taida Suomi sivistyksen kehto ollakaan, kun koulutusta ei pidetä itseisarvona vaan ehdollisena, joka vaatii hinnaksi lasten antamisen yhteiskunnan hoidettavaksi -niin länsimaa kuin Suomi onkin ;)

[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 22:30"]

Jep. Sitä vartenhan sitä juuri kannattaa kouluttautua yhteiskunnan varoilla, että voi jäädä kotiin tekemättä koulutustaan vastaavaa työtä tai maksamatta veroja. Kiitoksen tuosta mahdollisuudesta voisit esittää meille muille.

Terv. Kokopäivätyötä tekevä 3:n lapsen äiti, vaimo, tradenomi, yrittäjä ja veronmaksaja

[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 22:00"]

Reagoit siihen, että kotiäidillä on kaksi tutkintoa. Oletko hengenheimolainen esivanhempiemme kanssa, joiden mielestä kotipiirissä pysyviä tyttöjä ei tarvinnut kouluttaa -turhuutta se olisi ja rahatkin menisi hukkaan. Tai koetko olevasi hyvinkin moderni, ajanhermolla oleva feministi, jonka mielestä naisen ei pitäisi ylipäänsä jäädä kotiin. Etenkään koulutetun naisen.

Mä olen maltillinen feministi, joka iloitsee mahdollisuudesta valita itse. Tämä on hyvin ainutlaatuista aikaa naishistoriassa. Sain koulutuksen, mielenkiintoisia työkokemuksia, hyvän miehen ja ihanat lapset. Kun oli aika valita, missä mua tarvitaan eniten ja minkä koen tärkeimmäksi, valitsin kotiäitiyden.

Ja ei tässä kaikki: mulla on apuna länsimainen lääketiede, mahdollisuus syntyvyyden säännöstelyyn ja arkea helpottaa sähkö, puhdas juokseva vesi, lämmin koti ja muut nykyajan mukavuudet. Ei tarvitse pelätä, että kuolen seuraavassa synnytyksessä tai kylään tullut epidemia tappaa lapseni. Nämäkin ovat tietysti mahdollisia skenaarioita, mutta emme ole enää niin haavoittuvaisia kuin aiemmat sukupolvet, jotka kohtasivat sairauksia ilman antibiootteja, toimivia lääkkeitä, rokotuksia ja ylipäänsä modernin lääketieteen tarjoamaa kattavaa terveydenhuoltoa. 

Summa summarun, olen tyytyväinen nainen, joka ilomielin hyödyntää etuoikeutettuja olosuhteita valita, mitä haluan ja mahdollisuutta pyrkiä aktiivisesti muokkaamaan elämästä mieluista ja omalta tuntuvaa. Sulle se on ollut perheen ja työn yhdistäminen, mulle kotiäitiys.

Kaikilla meillä on eri elämäntilanteet. Niillä mennään, mitä käsissä on. Mullakin voi rakennelma sortua vaikka huomenna ja huomaan olevani tilanteessa, missä mua tarvitaan perheen pääasialliseksi elättäjäksi. Tärkeää onkin tiedostaa tämä ja valmistautua tulevaisuutta varten. Ja tässä astuu taas esiin koulutuksen tärkeys, jota pidän itseisarvona ja taloudellisen toimeentulon turvaaminen yllätysten varalle.

Kaikkea toki ei voi kontrolloida ja asiat voi mennä pahastikin päin metsää, mutta jälleen kerran, elämme ainutlaatuista aikaa (nais)historiassa, kun yllättävät katastrofit eivät kaada laivaa, sillä vaikeisiin tilanteisiin on saatavissa apua myös yhteiskunnan taholta. Köyhtyneen naisen ei tarvitse alkaa pyykätä avannossa pikkusummilla pyykkiä tai lähettää lapsia palvelukseen naapuripitäjiin tai mikä pahinta, kuolla nälkään lastensa kanssa.

Tämän enempää ei nyt tämä koira ärähtänyt kalikan kalahdellessa :D

[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 11:55"]

[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 10:57"]

Luulin, että he ovat naimisissa ja heillä pieni lapsi. Jos miehellä ulkomaankomennus, yleensä vaimo jää kotiin lasten kanssa. Monilla aviopareilla myös yhteiset rahat ja ne kuuluvat yhtälailla molemmille, ilman työssäkäyvän suurempaa "omistusoikeutta" niihin. Surullista ja vastenmielistäkin, että Suomessa ollaan ajauduttu niin kauas perhearvoista, että lapset ovat lopulta vain heittopusseja kahden uraihmisen välissä, jotka kumpikin teoillaan osoittavat, että perhe ei ole etusijalla. Parisuhde nähdään kyynisenä kaupantekona, missä palvelukset ja läheisyys nähdään tavaranvaihtovälineenä materialistisissa pyrkimyksissä. Ei kai? Me olemme valinneet toisenlaiset arvot ja onnellisia olemme. Nautin valtavasti äitiydestä ja mulle on etuoikeus pitää lapsistani huolta. Tätä tehtävää en muille ulkoista, ellei sitten olosuhteet sitä vaatisi. Mieheni arvostaa panostani perheemme hyvinvoinnin eteen ja yhtälailla hän panostaa perheeseemme, kun tuo leivän pöytään ja asettaa meidän hyvinvoinnin etusijalle. Olin 23-vuotias avioituessamme. Mieheni vanhempi. Hän oli aluejohtajana useammassa maassa toisella puolella maapalloa, joten muutin hänen perässään ulkomaille. Ja kyllä, Suomessa elin tarkkaan budjetoitua opiskelijaelämää ja naimisiinmenon jälkeen asuin hienostoalueella kauniissa kodissa ovimiehellä ja mies olisi halunnut palkata taloudenhoitajan, ettei mun tarvitsisi tiskata, mutta tämä ei ollut mikään itseisarvo, enkä sitä kohti pyrkinyt. Rakastuin mieheeni, en ulkoisiin puitteisiin hänen elämässään. Taloudenhoitaja-ehdotukselle sanoin "kiitos ei" ja pidin itse huolta kodistamme. Eettisistä syistä ostin/ostan vaatteita vain kun tarvitsin niitä ja suosin kirppareita. En ollut, enkä ole edelleenkään materialisti. Hyväntekeväisyyteen annamme joka kuukausi noin 15 % miehen tuloista. Tulevaisuudessa haluamme omistautua kokopäiväisesti humanitaariseen työhön ja siksi mieheni tavoittelee hyväpalkkaisia töitä. Tarvitsemme kattavat säästöt näitä unelmia varten. Suomalaisen korkeakoulututkinnon sain purkkiin 25-vuotiaana vauva-arjen ohessa. Tutkintoja on kaksi. Olemme olleet naimisissa kohta vuosikymmenen ja asuneet neljässä paikassa kahdessa eri maanosassa. Elämää helpottaa valtavasti kotiäitiys. Se on periaate ja arvomaailmamme mukaista, mutta myös kätevää käytännön asioiden kannalta. Hoidamme lapset itse, tukiverkkoja emme paljoa tarvitse. Lastenvahdin pyydämme pari kertaa vuodessa pariksi tunniksi. Tosin tukiverkkojen tärkeys korostuisi, jos tapahtuisi jotakin vakavaa, kuten pitkäaikaissairaus, onnettomuus tms. Ei kannata tuomita kotiäitiyttä tai vaurautta. Kumpikin näistä voi olla valtava ilo ja tuoda paljon hyvää.

[/quote]

Hohhoijaaa :D kaksi tutkintoa ja kotona? Come on! Se koira älähtää, mihin kalikka kalahtaa. Minä olen käynyt töissä mieheni ulkomaan komennuksen aikana ja haluan antaa lapsilleni esimerkin, että naisenakin kaikki on mahdollista ei tarvitse jäädä kotiin, vaikka mieheni palkalla pärjäisimmekin.

[/quote]

[/quote]

[/quote]

En halua tämän keskustelun ajautuvan kotiäidit vs. uraäidit-taistoon. 

Riippuen elämäntilanteesta, kumpikin vaihtoehto on passeli. Ja joskus on tilanteita, jolloin vaihtoehtoja ei edes ole. On vain hyväksyttävä realiteetit ja mentävä niiden mukaan. 

Tsemppiä sulle, jolla on kolme lasta, opinnot ja yritys. Aikamoinen supernainen olet tehdessäsi kaiken tuon!

Ja hatunnosto sulle, joka rakensit uraa ulkomailla. Jos se on joskus haastavaa kotimaassa, voi vain kuvitella, mitä se on vieraassa ympäristössä ja kenties jopa vieraalla kielellä.

Se, öhöm, kouluttautunut kotiäiti.

Metti & Miklu = Bling-Bling

[quote author="Vierailija" time="28.02.2015 klo 21:02"]Metti & Miklu = Bling-Bling
[/quote]

Instan kuvia kun katson, ni tulee mueleen että,yleensä nuo asiat kun elämään tulee, ne ei kauaa jaksa tyydyttää. Eli mikä tulee olemaan se juttu, kun ikääkin on noin vähän vasta.

Joulun aikaan täällä käytiin kitkerää keskustelua, kun pariskunta reissasi kaukomailla ilman vauvaansa...