Lue keskustelun säännöt.
Muita, joiden on vaikea löytää samanhenkisiä ihmisiä?
Olen jo nelikymppinen ja ihan perussosiaalinen ihminen. Tutustun helposti ja tuttuja on paljon. Mutta erittäin harvasta tulee läheisempi ystävä. Tunnen välillä olevani yksinäinenkin, koska läheisiä ihmisiä on vain muutama. Mutta en väkisinkään halua yrittää rakentaa syvempää ystävyyttä esim. harrastus- tai työkavereiden kanssa, jos ei tunnu luontevalta.
En siis valita tilannettani, onhan se hyvin pitkälti oma valinta, vaan lähinnä kyselen, että onko muita samanlaisia? Että kaipaisi ystäviä, mutta ei sitten kuitenkaan oikein löydy sellaisia, joiden kanssa kemiat natsaa ja löytyy syvempi yhteys?
Kommentit (334)
Tässä 50v perheellinen mies.
Minulla on yksi jotensakin samanhenkinen ystävä, työkaveri vuosien takaa.
Hän kuitenkin on aika erakko, joten tapaamme harvoin, emme edes joka vuosi.
Toinen on serkkuni.
Täytin juuri 50, kukaan ei muistanut, paitsi äiti ja serkku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse löysin tuollaisen ihmisen deittisovelluksesta. Meistä ei tullut paria, mutta ollaan tosi hyviä ystäviä. Ollaan puhuttu että toisen kanssa on tosi helppoa olla. Kuin olisi perheenjäsenen kanssa! Olen kiitollinen hänestä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, mutta olen löytänyt kirjat ja musiikin. Viestejä nekin on toiselta ihmiseltä.
Se tunne kun kirja halaa ja musiikki suutelee. "Viestejä nekin on toiselta ihmiseltä", no ei ole. Muut etsii oikeaa ihmistä ja sinä olet sairas joka tyytyy johonkin fiktio kirjaan.
Puolisoni kanssa tarvitsee aika harvakseen puhua kun on yli 30- vuotta eletty yhdessä ja vaistotaan toistemme ajatuksetkin. Meidän huvia on käydä ajelulla autolla pitkin maaseutua ja katsella ihania maalais maisemia ja sitten kun tullaan kotiin niin kumpikin sanoo etteihän me tästä vielä muuteta korpeen kun tässäkin on ihan mahtava asua. Olemme aika samanhenkisiä eikä me muuten elä toistemme kanssa loppuun asti. Samanhenkisen ihmisen kun löytää niin ymmärtää sitä sanattomastikkin niin ettei tarvitse rautalangasta vääntää. Olen yhden naispuolisen ystävän onnistunut harrastuksista löytämään kerran elämässäni harrastuksissa jonka kanssa kemiat synkkaa niin että viihdytään toistemme seurassa omana itsenämme niin ettei ole mitään suoritus ja esittämisen pakkoa.
En ymmärrä miten "samanhenkisyyden puute", siis ihmisten erilaisuuden tunnistaminen, josta tässä ketjussa nimenomaan on puhe, olisi toisten aliarvioimista, kuten nro 82 väittää. Ei ole.
Erilaisia olemme, mutta samanarvoisia.
Toiset meistä sietää erilaisuutta enemmän ja toiset vähemmän. Eikä se tee kenestäkään parempaa tai huonompaa ihmistä.
Itse olen kateellinen puolisolleni, joka löytää ystäviä ja harrastus- ja matkaseuraa kutakuinkin joka työpaikasta. Omat työkaverini ovat myös ihan mukavia, mutta ei heistä kukaan ole sellainen jonka kanssa haluaisin viettää vapaa-aikaa. Enkä siis pidä heitä tyhmempinä tai alempiarvoisina, vaan erilaisina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puolisoni kanssa tarvitsee aika harvakseen puhua kun on yli 30- vuotta eletty yhdessä ja vaistotaan toistemme ajatuksetkin. Meidän huvia on käydä ajelulla autolla pitkin maaseutua ja katsella ihania maalais maisemia ja sitten kun tullaan kotiin niin kumpikin sanoo etteihän me tästä vielä muuteta korpeen kun tässäkin on ihan mahtava asua. Olemme aika samanhenkisiä eikä me muuten elä toistemme kanssa loppuun asti. Samanhenkisen ihmisen kun löytää niin ymmärtää sitä sanattomastikkin niin ettei tarvitse rautalangasta vääntää. Olen yhden naispuolisen ystävän onnistunut harrastuksista löytämään kerran elämässäni harrastuksissa jonka kanssa kemiat synkkaa niin että viihdytään toistemme seurassa omana itsenämme niin ettei ole mitään suoritus ja esittämisen pakkoa.
Hän ei halua seksiä, sinä et halua seksiä. Minä haluaisin kumppanin joka haluaa seksiä.
Minulla on tämä yksinäisyys täysin itse aiheitettua.
Olen tutustunut elämäni aikana moniin ihmisiin ja minulla on kyllä ystäviäkin, mutta olen tajunnut vasta viime aikoina, etten oikeastaan syvällisesti kiinny (enää) ihmisiin.
Ystävyyssuhteissa on tullut paljon ikäviä kokemuksia vuosien varrella. Ennen yritin panostaa ystävyyksiin paljon enemmän, mutta tuntuu että mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähemmän ihmiset kiinnostaa.
Silti tykkään paljon jutella ihmisten kanssa, kun tilaisuus tulee.
Tämä korona-aika on varmasti paljon vaikuttanut asiaan, kun on tottunut ettei niitä sosiaalisia tilanteita ole niin paljon ja ystäväpiiri on pienentynyt kokoajan.
Enää on oikeastaan jäljellä yksi ystävä joka pitää säännöllisesti yhteyttä.
Välillä tulee yksinäinen olo, mutta sitten samalla tuntuu ettei ole innostusta panostaa ihmissuhteisiin.
En koe oikein saavani mitään useimmista ihmissuhteista, vaikka ei niistä kai nyt mitään ”hyötyä” kuulukaan saada.
Mutta olen myös alkanut ajatella asioista niin eri tavalla, että en usko löytäväni keskustelukumppania, jonka pystyisi puhumaan ”samalla tasolla”.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on yksi intohimoinen harrastus, melkeinpä elämäntapa. Olen jo vuosia kaivannut tämän harrastuksen pariin ystävää.
Monikin harrastaa samaa, mutta eivät ole lähellekään yhtä syvällä aiheessa, enkä saavuta heidän kanssaan sitä mitä kaipaan. Mihinkähän vertaisin... Oletetaan vaikka, että toinen on vuosia lukenut yliopistossa historiaa ja toisella on taustalla peruskoulun historian opit ja nämä ihmiset laitetaan keskustelemaan jostakin aiheeseen liittyvästä. Tämä siis vain esimerkki. Edes somen harrastusryhmät eivät ole tarjonneet ratkaisua tähän, siellä myös liikkuu vain näitä "peruskoulutasoisia".
Muuten kyllä viihdyn omissa oloissani tai moneen samanhenkisyystarpeeseen vastaa oma mies ja muu perhe. Tämä yksi asia on vain sellainen, jonka parissa tunnen yksinäisyyttä.
No näin goottihenkisenä ihmisenä olisi todella ihanaa tavata muita tästä alakulttuurista kiinnostuneita ihmisiä.
Tietenkin kun olen itse pääosin sisällä viihtyvä ja ujompi introvertti, niin etsisin myös sellaista porukkaa, joka ymmärtäisi ja hyväksyisi myös hiljaisuuteni, arkuuteni ja tarpeeni ladata akkuja sosiaalisten kohtaamiseen jälkeen. 🙂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No näin goottihenkisenä ihmisenä olisi todella ihanaa tavata muita tästä alakulttuurista kiinnostuneita ihmisiä.
Tietenkin kun olen itse pääosin sisällä viihtyvä ja ujompi introvertti, niin etsisin myös sellaista porukkaa, joka ymmärtäisi ja hyväksyisi myös hiljaisuuteni, arkuuteni ja tarpeeni ladata akkuja sosiaalisten kohtaamiseen jälkeen. 🙂
Edellinen lisää, kun tei "tyhmänä" ehtinyt tätä viestiinsä kirjoittaa.
Ensi syksynä kun olisi ehkä (thumbs up ja koputetaan maalaamatonta puuta) edessä The Curen stadionikeikka Helsingissä, niin paljon kivempaahan sitä olisi käydä porukassa katsomassa, kuin nykyisten suunnitelmieni mukaisesti yksin. 🖤
Olipas hieno keskusteluketju. Samaistun aika monen viestiin.
Olen 50-vuotias introverttinainen ja minulla ei kolmekymppiseksi asti ollut yhtään samanhenkistä sydänystävää. Löysin yhden ja se riittää minulle. Tapaamme muutamia kertoja vuodessa. Puhumme tuntitolkulla ja nautimme äärettömästi. Mutta yhtään enempää en jaksaisi. Ystävyytemme myös kestää, vaikkemme paljon pidä yhteyttä. Emme laita mitään vastavuoroisuuspakkoja myöskään toisillemme.
Olen yrittänyt nelikymppiseksi asti olla seurallinen, etsiä kavereita. Sitten tajusin, että teen sitä vain kulissin takia. Yleinen ajatus on tietysti, että ihmisellä pitää olla ystäviä, muuten on jotenkin outo ja rassukka. Tajusin, etten kaipaa seuraa. Haluan olla paljon yksin. Rakastan matkustaa yksin, käydä konserteissa yksin. En nauti jakaa elämyksiä toisten kanssa, vaan suurin nautinto on seurata vaikka konserttia yksin, ilman toisten kanssa höpöttelyä.
Olen siis tyyyväinen tähän yhteen samanhenkiseen ystävään ja en jaksaisi enempää. En ole kauhean kiinnostunut sosiaalisesta vuorovaikutuksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä tunnistan. Ja omalla kohdallani vielä niin, että niitä harvojakaan parempia ei enää ole.
Olen ajoittain sosiaalinen ja minulla on ollut huomattava määrä kavereita, joiden kanssa ei kuitenkaan niin läheinen, että haluaisivat tavata tai kuulla minusta usein. Vieraannun nopeasti, joten lopulta päätin, että en enää yritä yhteydenpitoa, koska minua loukkasi se, että olen ainoa, joka yrittää yhteydenpitoa tiiviimmin kuin kerran, pari vuodessa. Ja minua satutti huomata, että on muita yhteisiä ihmisiä, joiden kanssa he jaksoivat pitää yhteyttä ja tapailla, mutta minä en mahtunut mukaan. Selvästikin minussa on jokin ominaisuus, jonka takia aina näin.
En ala kuitenkaan ottamaan elämäntehtävää siitä, että "kelpaisin" ja yrittäisin jotenkin muuttaa itseäni, joten vuosia jatkuneen tilanteen jälkeen kuoletin somekanavat, katkaisin yhteydenpidon ja lakkasin yrittämästä. Hankin koiran ja nykyään olen lempeän tyytyväinen elämääni, vaikkei siinä yhtään ihmistä (lapseni lisäksi) olekaan. Joskus harvoin tulee tunne, että olisi kiva jakaa jokin sattumus jonkun kanssa, mutta en vaihtaisi näitä satunnaisia kaihon hetkiä siihen jatkuvaan pahaan mieleen, joka aiemmin oli siksi, että en mahtunut yhtään kenenkään lähipiiriin.
Aaamun virkuna illan torkuna.paljon ulkoilevana. En tupakoi en kapakoi. Ystävät kuolet jotka olivat saman oloisia.Uusin kun tutstuu ovat aamun torkuja,illan virkuja yksin asuvia eläkeläisiä,jotka lipitisivät illalla viniä kanssani. Harmi en juo viiniä! Eikä menen kaljakaan ales ,jotta edes lähtisin kaljalle ostarin bubit!. Olen siis tosi tosi, tylsä ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei ole koskaan ollut ensimmäistäkään kaveria eikä ystävää. Peruskoulussa olin kiusattu 9v ajan, armeijassa kiusattiin 7kk ja amiksessa kiusattiin 2v. Aina kun luulen et seuraavasta ihmisestä tulee ystävä niin sitten onkin jo tulossa puukkoa selkään, näin on aina ollut ja tulee aina olemaan. Peruskoulussa lukittauduin koulun jälkeen mun huoneeseen ja pelasin pleikkaria seuraavaan aamuun. Ei kiinnostanu biletykset. Mua ei oo koskaan kiinnostanu ne asiat mitä muita kiinnostaa. Tykkään synkästä metallista, koirista, pelivideoista ja sisustamisesta. Olen erittäin epäsosiaalinen, ujo ja arka. Olen ollut pian 13v työttömänä enkä ole koskaan seurustellut. Tinderistä yritin ystäviä saada ja vuoden saldona oli 0 matchia. Kyllä tää hallaa tekee mielenterveydelle, ensin 13v työttömyys ja yksinäisyys. Usein tulee aamuisin se tunne et jos vetäis ranteet auki ja laittais lopun tälle koko paskalle mitä elämäksikin kutsutaan. Mulla ei ole koskaan ollut paikkaa tässä yhteiskunnassa, olen joka asiassa se väliinputoaja ja syrjitty/syrjäytynyt.
M35 turusta
Vierailija kirjoitti:
No näin goottihenkisenä ihmisenä olisi todella ihanaa tavata muita tästä alakulttuurista kiinnostuneita ihmisiä.
Tietenkin kun olen itse pääosin sisällä viihtyvä ja ujompi introvertti, niin etsisin myös sellaista porukkaa, joka ymmärtäisi ja hyväksyisi myös hiljaisuuteni, arkuuteni ja tarpeeni ladata akkuja sosiaalisten kohtaamiseen jälkeen. 🙂
En nyt ihan gootti ole ulkomuodollisesti mutta sydän on musta ja synkkä metalli tekee siitä vielä mustemman ja kietoo piikkilankaa sydämen ympärille. Rakastan synkkää metallia, etenkin pianon, viulun ja sellon yhdistelmä.
Asun ite turussa, ja haaveissa olisi nähdä draconian joskus livenä.
M35 turusta
Olen koko elämäni tuntenut ulkopuolisuutta ja erilaisuutta. Kunnon sydänystäviä ei ole. Ne keiden kanssa oltu ”samalla aaltopituudella” ovat syystä taikka toisesta jääneet pois. Useita parin tunnin kohtaamisia jotka jääneet mieleen.
Miesten suhteen taas tullut vastaan lähinnä kontrolloivia päihderiippuvaisia? Minua lähestytään helposti mutta olen jokseenkin luovuttanut eikä kukaan kiinnosta. Minua kun ei lihaksilla ja rahalla hurmata.. Vuosien mittaan oppinut itsearvostusta ym mutta mitä hyötyä jos ketään sopivaa tule vastaan? Edes ystävää..
En oikeastaan kaipaa ketään. Minua ei tunnuta ymmärtävän joten turha yrittää sulautua joukkoon.
Aika moni tässä ketjussa kehuu omaa älyään, syyksi, mutta itselleni toisen älykkyysosamäärä on ihan toisarvoista, samoja arvoja jakavia ihmisiä ei ole löytynyt. Olen hyvin luontoläheinen, en välitä shoppailusta, teen töitä miehisellä alalla, mutta en ole mikään hyvä jätkä-tyyppi, vaan sellaijnen perustavallinen keskitason tallaaja joka asiassa. En ole kultturelli, vaan ihan olisi kiva löytää vaikka marjakaveri. Jostain kumman syystä onnistuin löytämään samanhenkisen puolison, ollaan hyvin samantasoisia joka asiassa. Näin puoliso on minullakin paras ystävä.
Itse koen samaa. Olen 25 v, työskentelen hoitoalalla ja olen kiinnostunut mm. Sijoittamisesta ja graafisesta suunnittelusta. En käy baareissa oikeastaan koskaan sillä viihdyn omissa oloissani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No näin goottihenkisenä ihmisenä olisi todella ihanaa tavata muita tästä alakulttuurista kiinnostuneita ihmisiä.
Tietenkin kun olen itse pääosin sisällä viihtyvä ja ujompi introvertti, niin etsisin myös sellaista porukkaa, joka ymmärtäisi ja hyväksyisi myös hiljaisuuteni, arkuuteni ja tarpeeni ladata akkuja sosiaalisten kohtaamiseen jälkeen. 🙂
En nyt ihan gootti ole ulkomuodollisesti mutta sydän on musta ja synkkä metalli tekee siitä vielä mustemman ja kietoo piikkilankaa sydämen ympärille. Rakastan synkkää metallia, etenkin pianon, viulun ja sellon yhdistelmä. <3 Vesisade ja ukkonen taustalla ja puista tippuvat lehdet yhdistettynä metallin kauniisiin surusäveliin. <3 Kyllä se yksinäisyys sattuu mutta kun on metallia niin se auttaa suruun syvimpäänkin.
Asun ite turussa, ja haaveissa olisi nähdä draconian joskus livenä.
M35 turusta
Toivottavasti pääset haluamallesi keikalle - eiköhän aika moni bändi tänne Suomeenkin tule, mikäli tästä cov1dista päästäisiin suurimmilta osin eroon kaikkialla.
Ja itse tosissaan olen tässä goottityylissä hiippaillut jo kohta 20 vuotta, n. 14 vuotiaasta lähtien. Omaa sydäntäni lähinnä on goottirock kaikilta sen vuosikymmeniltä sekä myöskin elektronisempi musiikki.
Metallipuolelta tulee itse kuunneltua tosi vähän mitään, mutta My Dying Bride, Ghost ja Judas Priest ovat kaikki hienoja yhtyeitä. 🙂
Joskus nuorempana tuli itse tunnettua jonkun verran oma henkistäkin porukkaa, mutta tiet sitten muista syistä johtivat ihan eri suuntiin kaikkien kanssa.
Itse lähdössä n. vuoden sisään pk-seudulle (olen asunutkin siellä jo aiemmin) tai Tampereen seudulle. Toiveena taas tutustua hyviin ihmisiin.
🖤
Minä taas en jaksa kenenkään kanssa keskustella mitään syvällistä ja kaihdan sellaisten seuraa.
En jaksa mitään maailmankatsomuksenkaan jauhantaa. Miehistä en ole koskaan tykänny.
Jos ei keskustelun aihetta löydy yhteisistä harrastuksista ja ihan arkisista asioista niin mistään uskonnoista
ja sen syvällisemmistä ei kiinnosta puhua eikä varsinkaan kuunnella kenenkään parisuhde ongelmia, ei
erokriiseistä eikä kuolemista. Sanon aina etten voi antaa vertaistukea mistä itselläni ei ole mitään kokemusta.